Lue keskustelun säännöt.
Miksi ikävöin ihan järjettömästi mun nuoruuden aikaista poikaystävää - edelleen?
19.11.2018 |
Koko aikuisiän se on kulkenut ajatuksissani mukana. Aina välillä ollut kova ikävä, mutta sitten se on kuitenkin aika pian mennyt ohi ja mennyt taas pitkä pätkä ikävöimättä.
Nyt on kuitenkin jo todella pitkä kausi ollut, että on ihan koko ajan ikävä. Miksi se ei nyt menekään ohi?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
No miksi erositte?
Siihen ei ole mitään järkevää syytä. Olin tosi epävarma itsestäni tai lähinnä siitä kelpaanko äidilleni jos nyt tämän kanssa vielä olen, enkä osannut puhua asiasta. Vasta jälkeenpäin olen tuon ymmärtänyt ja se poikaystäväkin on edelleen epätietoisuudessa, että miksi erottiin.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin kyllä pyytää häneltä anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en kokenut silloin nuorena olevani vapaa ja että kaikki olisi ollut mahdollista. Nuoruuden rakkaus ja haaveet yhteisestä tulevaisuudesta saivat minut pyrkimään elämässä eteenpäin. Minulla oli silti paljon ja lähes lamaannuttavaa epäonnistumisen pelkoa. En ollut valmis suhteeseen eikä siitä puhuttukaan suoraan. Olimme ystäviä. Koin kuitenkin, että nuoruuden rakkauteni oli minulle liian hyvä. Peitin rikkinäisyyttäni ja esitin ehjempää kuin mitä olin.
Olen iloinen siitä, että ystävyytemme sai kehittyä rauhassa useamman vuoden ja opin hiljalleen luottamaan. Se oli kaunista js mutkatonta ystävyyttä. Siinä vaiheessa kun olisimme voineet vähän lähentyä minulle tuli levottoman kiire löytää "se oikea". Tein sitten hirveän huonon ratkaisun, joka alussa näytti hyvältä. Samalla jätin nopeasti ensi rakkauteni.
Monen mutkan kautta löysin lopulta minulle sopivan ihmisen. Se ensimmäisen suhteen äkkilopetus on kuitenkin vaivannut joskus vielä vuosikymmenienkin päästä silloin kuin tällaisille ajatuksille on syystä tai toisesta ollut tilaa.
Miksi et ota yhteyttä ja katso mikä tilanteenne ja välinne ovat nyt?
Mitä eniten kaipaatte nuoruuden rakkaudeltanne? Kaipaatteko suhdetta ja yhteistä elämää vai haluatteko selvittää välit?
Haluaisin tavalla tai toisella kohdata hänet, pyytää anteeksi ja laittaa pisteen tälle asialle. En haluaisi vatvoa mitään juurta jaksain. En haluaisi suhdetta senkään takia, että olemme molemmat varattuja ja perheellisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon vuoksi lopetin luokkakokouksissa käynnin.
+50v naiset itkee yläaste/lukioajan poikakavereitaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä eniten kaipaatte nuoruuden rakkaudeltanne? Kaipaatteko suhdetta ja yhteistä elämää vai haluatteko selvittää välit?
Minä kaipaan sitä meidän rakkautta. Sitä, kun halasi ja tunsin miten rakastan ja miten hän rakastaa. Ja sitä, kun oli aina tosi turvallinen olo.
Kaipaan myös niitä meidän kahden keskisiä hetkiä, kun oltiin vaan ja juteltiin. Ja sitä, kun se oli aina mulle tosi kiva... vaikka riitojakin oli, mutta koskaan ei haukkunut tmv.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla samoja fiiliksiä, ikävöin toisinaan ensirakkauttani. Meillä oli vaan niin hauskaa yhdessä. Kyllä mä tiedän ettei se enää olisi sellaista näin 20 vuoden jälkeen.
Luultavasti nämä tunteet eivät kuole koskaan. Hän oli kuitenkin yksi tärkeimmistä ystävistäni.
Minä pitkään ikävöin, mutta pääsin yli. Nykyinen suhde kun on niin paljon kaikkea mitä olen halunnut, ettei osaa haikailla, eikä toivottavasti vaikeilla hetkilläkään tarvitse.
Joskus mietin kyllä, että ikävöiköhän mies aktiivisesti ensirakkauttaan ja sen ajattelu tuntuu pahalta, kun kyseistä naista joutuu väkisin aika-ajoin näkemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin tavalla tai toisella kohdata hänet, pyytää anteeksi ja laittaa pisteen tälle asialle. En haluaisi vatvoa mitään juurta jaksain. En haluaisi suhdetta senkään takia, että olemme molemmat varattuja ja perheellisiä.
Mulla on vähän sama.
Suhdetta en haluaisi siksi, koska olen menettänyt jo uskon rakkauteen. Tai oikeammin siihen, että tämä elämä tästä miksikään muuttuisi vaikka hänen kanssaan olisinkin. Sama arki jatkuisi joka tapauksessa.
Mutta haluaisin jo pisteen tälle kaikelle. En haluaisi enää yhtään vuotta miettiä ja ikävöidä.
Ap.
Haha. ex-vaimostani paljastui 17 vuoden yhdessä olon jälkeen, että olikin koko suhteemme ajan salaa pitänyt yhteyttä erääseen exäänsä, jonka kanssa oli heilastellut muutaman kuukauden ennenkuin me aikoinamme tapasimme.
Annoin valehtelun anteeksi, mutta akkapa jatkoi viestittelyä salaa niin laitoin eropaperit käräjäoikeuden kautta allekirjoitettavaksi ja muutin pois eräänä päivänä.
Kuulin kaveriltamme, että vaimoni oli käynyt sitten lähtöni jälkeen tätä haaveidensa prinssiä tapaamassa, joka oli todennut, että vaimoni on vuosien saatossa lihonnut sen vajaat 20kg ja naamassakin on enemmän ryppyjä, kuin silloin vähän yli 20 vuotiaana.
Minulle hän kyllä kelpasi sellaisena kuin on, mutta ei.. Kannatti varmaan haaveilla lähes 20 vuotta ja siinä samalla tuhota parisuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sain sattumalta nuoruuden rakkauteni takaisin elämääni. En ottanut yhteyttä, vaan törmättiin. Hän on juuri sellainen kuin muistinkin. Ellei jopa parempi. Vanheneminen on tehnyt hänestä paremman version itsestään. Ajattelen, että olen onnekas, kun hänkään ei ollut minua unohtanut.
Onnellinenyksin kirjoitti:
Haha. ex-vaimostani paljastui 17 vuoden yhdessä olon jälkeen, että olikin koko suhteemme ajan salaa pitänyt yhteyttä erääseen exäänsä, jonka kanssa oli heilastellut muutaman kuukauden ennenkuin me aikoinamme tapasimme.
Annoin valehtelun anteeksi, mutta akkapa jatkoi viestittelyä salaa niin laitoin eropaperit käräjäoikeuden kautta allekirjoitettavaksi ja muutin pois eräänä päivänä.
Kuulin kaveriltamme, että vaimoni oli käynyt sitten lähtöni jälkeen tätä haaveidensa prinssiä tapaamassa, joka oli todennut, että vaimoni on vuosien saatossa lihonnut sen vajaat 20kg ja naamassakin on enemmän ryppyjä, kuin silloin vähän yli 20 vuotiaana.
Minulle hän kyllä kelpasi sellaisena kuin on, mutta ei.. Kannatti varmaan haaveilla lähes 20 vuotta ja siinä samalla tuhota parisuhde.
Täytyy olla aika yksinkertainen mies, jos ei tajua, että 20 vuodessa ihminen vanhenee. Tuskin on rypyttömänä säilynyt itsekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis onko ap:n nuoruudenrakkaus vielä elossa ja/tai maisemissa? Mikset ota yhteyttä?
Kunpa minunkin ensirakkauteni olisi yhä elossa. En odottaisi päivääkään.
Tapasin hänet ala-asteella, heti ekasta silmäyksestä tiesin että haluan hänet poikakaverikseni. Hän sai minut aidosti nauramaan :). Lapsina leikittiin ja koulun diskoissa tanssittiin, sain häneltä ensisuudelmani.
Sitten kasvoimme aikuisiksi, mentiin eri kouluihin. Tapasimme harvakseltaan ja hän oli muuttunut. Silti meillä oli mahtavaa yhdessä. Valitettavasti seurustelin tuolloin jonkun typerän kundinretaleen kanssa, joten meidän välille ei syntynyt uutta suhdetta enää.
Olimme jälleen muutaman vuoden erossa.
Sitten sain soiton, että hän on kuollut.
Minun ensirakkaus :(. Oli kuin joku olisi pistänyt sydämeeni sata puukkoa yhtä aikaa. Jos olisin osannut jotain ennustaa, olisin pitänyt välimme lämpiminä. Mietin pitkään yhteisiä hetkiämme, muistan hänet vieläkin, hänen äänensä ja hymynsä. Toisen kuolema on sellainen asia, mistä on vaikea päästä yli, kun ei ole ollut mahdollista hyvästellä.
Joten jos ap:n ensirakkaus on yhä siellä jossain, niin ota yhteyttä ennen kuin on myöhäistä!
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ap:n nuoruudenrakkaus vielä elossa ja/tai maisemissa? Mikset ota yhteyttä?
Kunpa minunkin ensirakkauteni olisi yhä elossa. En odottaisi päivääkään.
Tapasin hänet ala-asteella, heti ekasta silmäyksestä tiesin että haluan hänet poikakaverikseni. Hän sai minut aidosti nauramaan :). Lapsina leikittiin ja koulun diskoissa tanssittiin, sain häneltä ensisuudelmani.
Sitten kasvoimme aikuisiksi, mentiin eri kouluihin. Tapasimme harvakseltaan ja hän oli muuttunut. Silti meillä oli mahtavaa yhdessä. Valitettavasti seurustelin tuolloin jonkun typerän kundinretaleen kanssa, joten meidän välille ei syntynyt uutta suhdetta enää.
Olimme jälleen muutaman vuoden erossa.
Sitten sain soiton, että hän on kuollut.
Minun ensirakkaus :(. Oli kuin joku olisi pistänyt sydämeeni sata puukkoa yhtä aikaa. Jos olisin osannut jotain ennustaa, olisin pitänyt välimme lämpiminä. Mietin pitkään yhteisiä hetkiämme, muistan hänet vieläkin, hänen äänensä ja hymynsä. Toisen kuolema on sellainen asia, mistä on vaikea päästä yli, kun ei ole ollut mahdollista hyvästellä.
Joten jos ap:n ensirakkaus on yhä siellä jossain, niin ota yhteyttä ennen kuin on myöhäistä!
Mä pelkään juuri tätä ihan kamalasti. Että joskus saisin kuulla, että hän on kuollut enkä olisi ehtinyt enää nähdä...
Mies on edelleen elossa. Yhteisten tuttavien kautta aina välillä kuulen kuulumisia.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näetkö häntä useinkin vai onko vain muistot?
Nuorena tunteet ovat niin voimakkaat, rakkaus niin uutta, se jää mieleen. Luultavasti kyseisen henkilön kanssa ei nyt olisi ollenkaan kivaa - aika on myös kullannut muistoja.
Muuten olisin varmastikin ihan samaa mieltä, mutta kun tämä ikävä ja muut tunteet ovat olleet koko ajan. Siis sieltä erossa olon alusta asti. Missään vaiheessa ei ole siis tuntunut, että tunteet olisi jossain vaiheessa laimenneet. Ei seurustellessa, ei erotessa eikä sen jälkeen. Ne vain on koko ajan pysyneet samana. Jostain sitten aina pulpahtaa esiin.
ap.
minulla on sama juttu ja tuosta suuresta rakkaudesta on jo 20 vuotta aikaa.
Oletko tehnyt asialle mitään?
Vierailija kirjoitti:
Onnellinenyksin kirjoitti:
Haha. ex-vaimostani paljastui 17 vuoden yhdessä olon jälkeen, että olikin koko suhteemme ajan salaa pitänyt yhteyttä erääseen exäänsä, jonka kanssa oli heilastellut muutaman kuukauden ennenkuin me aikoinamme tapasimme.
Annoin valehtelun anteeksi, mutta akkapa jatkoi viestittelyä salaa niin laitoin eropaperit käräjäoikeuden kautta allekirjoitettavaksi ja muutin pois eräänä päivänä.
Kuulin kaveriltamme, että vaimoni oli käynyt sitten lähtöni jälkeen tätä haaveidensa prinssiä tapaamassa, joka oli todennut, että vaimoni on vuosien saatossa lihonnut sen vajaat 20kg ja naamassakin on enemmän ryppyjä, kuin silloin vähän yli 20 vuotiaana.
Minulle hän kyllä kelpasi sellaisena kuin on, mutta ei.. Kannatti varmaan haaveilla lähes 20 vuotta ja siinä samalla tuhota parisuhde.
Täytyy olla aika yksinkertainen mies, jos ei tajua, että 20 vuodessa ihminen vanhenee. Tuskin on rypyttömänä säilynyt itsekään.
Ja silti tuon ex-vaimo haikaili noin yksinkertaisen miehen perään, niin paljon että tuhosi avioliittonsa.
Ei kannata ottaa yhteyttä silloin kun on ihan levoton olo ja lähes pakkomielteinen tarve tavata nuoruuden rakkautensa. Kannattaa antaa oman mielen rauhoittua. Luulen, että näin kannattaisi tehdä. Millaisia kokemuksia teillä on asiasta?
Sovipa yhden yön juttu tämän poikkiksen kanssa, niin ikävä varmasti helpottaa.
Miksei häneen voisi ottaa yhteyttä? Olisiko hyvä, että ihmiset hoitaisivat tällaiset asiat elämänsä aikana, kohtaisivat toisensa ja puhdistaisivat pöydän? Olisiko maailma parempi vai huonompi paikka jos ihmiset toimisivat näin?