Rehellisesti: Suhtaudutko eri tavalla lihavaan kuin hoikkaan ihmiseen?

Rehellisesti kyllä. Kun näkee oikein lihavan ihmisen, päähän tulee ajatus "kuinka toi on voinu päästää ittensä tuohon kuntoon". Mietin myös välillä kuinka erilaista oma elämä ois sellasten ylimäärästen kilojen kanssa.

Rehellisesti en! En voisi kuvitella, että luokittelisin ihmisiä jonkun ulkoisen seiskan perusteella. Ihan oikeitakin "ongelmaihmisiä" löytyy, ilkeitä, kaunaisia, tunteettomia, sairaalloisen itsekkäitä, kiusaajia jne. Semmoisista en pidä, mutta ulkonäkö on mulle yhdentekevä. Edes teininä en ollut niin lapsellinen, että paino olisi ratkaissut asenteeni ihmistä kohtaan.

Kyllä suhtaudun. En viitsi yrittää jutella kovin ylipainoisille itseäni kiinnostavista asioista, kuten liikunnasta. Tai sinkkuaikoina deittailusta. Sori.

Se on primitiivinen reaktio hylkiä epäterveitä yksilöitä.

En oikeastaan. En yksinkertaisesti jaksa vaivata päätäni puolituttujen ongelmilla tai ongelmattomuuksilla.

Huomattu on! Laihdutin itse huomattavan lihavasta normaalipainoon ja kyllä sen vaan huomaa, miten muiden suhtautuminen minuun on muuttunut. Lihavana ihmiset katsovat sinua aina vähän vinoon, eivät istu viereen julkisissa (mikä on ok, koska tilaa on vähän ja yks valas vie sen lähes kokonaan). Lihavilla myös puuttuu hiukan kunnianhimoa ja omanarvontuntoa. Se ei ole tietoista käyttäytymistä muilta! Se vain on niin kuin se on. Ihmistä ei ole luotu lihavaksi!

Nyt hoikkana saan paljon enemmän hymyjä, en koe tulevani arvostelluksi valinnoistani. Ruokakaupassa ei enää kytätä ostoskoriani, vaikka se olisi täynnä hiilarihöttöä, kaljaa ja herkkuja. Työpaikkahaastattelussakin oli paljon rohkaisevampi ilmapiiri, kun paikallani ei istunut tuolin reunojen yli tursuava punkero.

Alleviivaan sitä, että se ei ole tietoista käyttäytymistä muilta, tämä kuvailemani, mutta ei oikeuta ilkeilyyn. Lihava on ihan yhtälailla ihminen, vaikka joutuu vähän siitä kärsimään. Minä olin ihminen 30 kiloa sitten ja olen se sama tyyppi edelleen hoikempanakin.

En suhtaudu, koska minulle on niin ratkaisevaa se, millaisia juttuja sieltä suusta tulee. Ohikulkijoita taas en noteeraa suuren kaupungin kasvattina. Asiakaspalvelussa kymmeniä vuosia työskennelleenä voin todeta, että harvemmin ne lihavat on tulleet änkyröimään itselleen kuulumattomien oikeuksien perään. Kyllä ne on ne laihat ja napakat, jotka uskovat, että itsevarma esiintyminen tuo etuoikeuksia muihin nähden.

Muuten en suhtaudu, mutta seksuaalinen ulottuvuus häviää naisesta heti, jos on selvästi ylipainoinen/muodoton.

Seksihalut häviää kun vyötärö ja pyllyn/lantionkaari katoaa.

Kaverina/työkamuna/ihmisenä muuten ihan sama.

Rehellisesti.

M41

En. Minulla oli lihavia setiä ja tätejä, joten totuin heihin jo lapsena. Itse olin laiha lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun. Hoikat ihmiset suhtautuvat lihaviin jokseenkin alentuvasti, joten annan heidän kokea sen saman. Pullukoihin suhtaudun normaalisti.

Minä tunnen sinun kaltaisiasi, joita harmittaa etteivät muut ole samoin syömisen vietävissä. Heillä on yleensä jotakin vastaan niitä, joiden elämäntavat ovat terveemmät.

Minulle on opetettu isossa koulussa, että jos jonkun normaali, arkinen elämä häiriintyy jostain noin irrelevantista asiasta kuin muiden ihmisten painosta, ihminen ei ole henkisesti terve. On eri asia, jos joku lihava ihminen teitä päivittäin ahdistelisi, talloisi varpaille ja vaikka haukkuisi päin naamaa. Silloin ärtymys olisi normaali reaktio.

Kuuletteko myös ääniä pistorasioista ja olette vakuuttuneita siitä, että joku on salaa käyttänyt teidän hammasharjaanne, vaikka asutte yksin?

Pakkomielteet ja -ajatukset on hyvin huolestuttava oire siitä, että nuppi on järkkynyt. 

Suhtaudun kaikkiin avoimesti. Lähinnä kiinnitän huomiota ihmisen luonteeseen, käytökseen, älykkyyteen, huumoriin ja ulkonäössä sotkuisuuteen ja siisteyteen, en niinkään painoon. Ajattelen, että kukaan ei lähtökohtaisesti mahda mitään ulkonäölleen.

Olen ollut aina hoikka. En liho. En ole koskaan laihduttanut. Lihottanut olen joskus, mutta se ei onnistunut. Saan syödä mitä vain ja kuinka paljon vain, enkä liho. Tunnen myös ihmisiä, jotka lihovat, vaikka syövät vähemmän kuin minä. Väitän, että paino on geeneistä kiinni. Toki ihmisen valinnatkin vaikuttavat esim. kulkeeko töihin tai kauppaan kävellen vai autolla, jos on lyhyt matka.

Huomiota kiinnitän ihmisen painoon siinä vaiheessa, jos hän on joko sairaalloisen lihava tai sairaalloisen laiha. Silloin saatan miettiä, mitä hänelle on tapahtunut.

Itse olen ollut normaalipainoinen mutta usean vuoden vauvan yrittämisen jälkeen painoa kertynyt jo 20 kiloa liikaa. Joka kuukausi jännitän kuukautisten alkua, kuvittelen raskausoireita ja taas petyn. Uskon että stressi vaikuttaa. Ruokailuni ei ole muuttunut. Enkä pääse pois tästä kierteestä. Eipä näin sitä toivottua vauvaakaan taida kuulua. 😢 Älkää syyllistäkö kun näette lihavan. Taustalla voi olla kipeitä asioita joista ei haluta puhua.

Suhtaudun, ja olen tämän huomattuani ollut itsekin vähän hämilläni. Minun on vaikea luottaa lihaviin, kun kuvittelen (tiedostan itsekin, että tämä on vain omaa kuvitelmaani) uskon heidän olevan ulkomuodostaan katkeria ja siksi pelaavan epärehellisesti niillä korteilla, mitä heillä on. Erityisesti voimakkaasti meikkaavan ja laittautuneen lihavan koen jotenkin uhkana, häikäilemättömänä ihmisenä, joka jotenkin koettaa kostaa kaikille ja näyttää, että kyllä hän saa toistenkin miehet hurmattua mukaansa. :D

Tiedän, että ajatteluni on sairasta ja minua hävettää pukea ne sanoiksi. Ne ovat enemmän pelkoja kuin ajatuksia, enkä tiedä miksi pelkään lihavia niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Muuten en suhtaudu eri tavalla, mutta lihavalle tarjoan yleensä enemmän suklaata. Hoikille en kehtaa yhtä paljon koska ne on aina sillä ikuisella viiden kilon laihiksella.

Sulla on outoja kavereita! Mun työpaikalla löytyy aina suklaalevylle innokas jakaja juuri niistä tikkulaihoista, kun lihavat eivät uskalla ottaa ensimmäistäkään suklaapalaa.

En suhtaudu eri tavalla. Muistan jo lapsuudesta, miten jotkut luokan tytöt kohteli meidän luokan vähän pullukampaa tyttöä kuin eläintä ja ihan vain painon takia. Mua tuo kohtelu häiritsi ja menin itse tytölle kaveriksi. Muistaakseni taisin kysyä ekalla kerralla, onko sillä tarroja, joita vaihdella. Ja seuraavaksi kerrottiinkin kilpaa vitsejä toisillemme ja naurettiin kuin hullut. Ja sainkin muuten elämänmittaisen, mahtavan ystävän. Ollaan edelleen ystäviä, nähdään vähintään kerran viikossa. Kolmekymppisiä bestiksiä ollaan ja voin vaan toivoa, että omat lapseni tulevaisuudessa myös näkevät painon taakse.

Jos hygienia ei ole kunnossa, lihavuus vähän inhottaa. Muuten suhtaudun kaikkii ihan tasa-arvoisesti - ainakin yritän parhaani. Ystäviä on kaiken kokoisia, puoliso on normaalipainoinen. Hän saisi olla isompikin ja rakastaisin häntä silti, mutta uudessa suhteessa tuskin viehättyisin mainittavasta ylipainosta (vaikka kiloja on itselläkin).

Itse olen nykyään lihava (+20kg) ja kovasti olen pudottamassa painoa. Halu tähän on ollut pitkään, mutta rapistuva terveys oli se, joka sai lopulta liikkeelle. On niin helppo vaan jäädä siihen tuttuun olotilaan ja syödä mitä haluaa- varsinkin, jos on ihan tyytyväinen itseensä ja ulkonäköönsä. Olen kyllä huomannut eron siihen, miten muut kohtelee normaalipainoisena vs lihavana. Kilot kun itselle on kertynyt alle 10 vuoden aikana ja vielä kuitenkin nuorella iällä.

Jos ihan rehellisesti vastaan tähän niin tavallaan suhtaudun eri tavalla ja tavallaan en. Mua lähinnä inhottaa ajatus siitä että olisin itse lihava. Uskon että tämä johtuu ihan pelkästään siitä että mulla on syömishäiriötaustaa ja pelkään kuollakseni lihomista edelleen. Kenenkään elämäntapoja en tuomitse, koska munkaan syömistottumukset ei todellakaan ole yhtään sen terveemmät kuin ylipainoisellakaan. En kuitenkaan ikinä ole ajatellut ihmisestä yhtään vähempää hänen kokonsa perusteella ja mulla on myös ylipainoisia ystäviä ja sukulaisia enkä ole koskaan ajatellut heistä pahaa pelkän koon takia. En koskaan puhu näistä ajatuksista muille kuin puolisolleni, joka tietää myös mun syömisongelmat enkä todellakaan koskaan ulospäin näytä tai heijasta näitä. Vaikka kuinka väittäisi että erittäin liikalihavat on fyysisesti sairaita, niin en ole itsekään sen terveempi fyysisesti saati psyykkisesti joten mulla ei ole varaa alkaa yhtään ketään tuomitsemaan enkä edes halua. Ei hoikat ja alipainoiset ole välttämättä yhtään sen terveempiä, varsinkaan minä. 

Ääripäitä ehkä mietin, mutta en pahalla. Minulla oli kaksi todella anorektisen laihaa ystävänaista ja joskus mietin että miten ihmeessä pysyivät hengissä kun olivat niin hauraita ja luut kuin linnulla. Toisaalta jos katson ohjelmaa hengenvaarallisesti lihava niin mietin että miten ihmeessä ihmiset päästävät itseensä sellaiseen tilaan. 

Suhtaudun erilailla, mutta en toki näytä sitä enkä kohtele eriarvoisesti.