Lue keskustelun säännöt.
Äidit jotka puhuvat bussissa yms julkisilla paikoilla lapsilleen, mutta samalla myös "muille."
16.11.2018 |
Oletteko huomanneet tuon ärsyttävän ihmistyypin. Esim julkisissa paikoissa puhuu lapsilleen ihan eri tavalla kuin esim.kotona. Tunnen tällaisia äiti-tapauksia vaikka kuinka monta..
Lisäksi toinen mikä ärsyttää eräässä naapurin äidissä... Hän tulee aamulla kahden lapsensa kanssa samaan bussiin. Lapset ovat n.2-3-vuotiaita ja nousevat bussiin takaovesta koska heillå on rattaat. Lapset ei ikinä rattaissa istu bussiin noustessa, mutta rattaat ovat heillä mukana määränpäätä varten (kaupungille kun menevät niin voivat levätä lapset niissä.)
Anyways. Kun he nousevat bussiin, niin lapset menevät yleensä istumaan vierekkäisille penkille ja äiti änkeää heidän kanssaan samalle penkille niin, että puolet hänen vartalostaan on käytävällä.. Ja pari kertaa on muutaama tyyppi hänen jalkaansa törmännyt. Äiti puhuu lapsilleen joka vtun aamu saman litanian:"Äiti istuu nyt tässä teidän kanssa kun täällä bussissa on niiin paljon ihmisiä ettei me viedä muilta tilaa." Jooo, ymmärrän että ajattelee noin kun ei ole maksava asiakas, mutta pientä uhriutumista ja alistumista. Etenkään kun bussi ei ole täynnä oikeastaan ikinä! Ymmärtäisin jos kyse olisi valtavasta ruuhkasta bussissa, mutta tämä bussi on jostain syystä aina puolitäynnä, vaikka aamu onkin. Täydempiä on sitä aiempi ja sitten seuraavaksi lähtevä vuoro.
Joka tapauksessa tekisi mieli joskus ärähtää että ihan oikeasti järki päähän.. samaa tekee muinakin aikoina mitä olen bussissa nähnyt. Aina sama:"Äiti tulee tähän kans istumaan ettei viedä muilta paikkoja."
Kuvitteleeko ertä ketään haittaisi vaikka istuisi käytävän toisella puolella "vieden" jonkun maksavan asiakkaan paikan.. :D niinkuin sanoin tyhjiä paikkoja koko matkan ajan on ainakin 15. Enemmän ärsyttää kun on puoliksi käytävällä..
Kommentit (72)
Näissä ihmisissä ärsyttävää on se kun ne selkeästi tiedostavat olevansa tarkkailun alla. Saattavat vilkaista näitä "tarkkailijoita" silmiin ikään kuin vähän puhuisi heille vaikka puhuukin lapselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näissä ihmisissä ärsyttävää on se kun ne selkeästi tiedostavat olevansa tarkkailun alla. Saattavat vilkaista näitä "tarkkailijoita" silmiin ikään kuin vähän puhuisi heille vaikka puhuukin lapselleen.
Se on vähän vaikea olla tiedostamatta, kun kuitenkin jatkuvasti netissä ja lehdissä kirjoitellaan, miten äidit (huom. ei isät) lasten kanssa toimivat (aina tietenkin väärin), ja monet kertovat, että jopa kommentoidaankin.
Jaa, en kyllä esitä muille ihmisille sen enempää. Juttelen lapselle julkisissa oikeastaan koko ajan, koska muuten meno olisi todella rauhatonta. Kaupassa höpisen ääneen niitä ostoksia ja pohdiskelen valintoja. Oikeastaan lapsen ollessa mukana käyn sen saman ajatuksenvirran läpi, mikä minulla kulkee, kun en puhuisi. Ihan vaan sen lapsen takia. Joku voisi luulla, että puhun siksi, että muut kuulee, että yritän pitää lapseni rauhallisena. Toki sekin on taustalla, koska en halua, että lapseni riehuu julkisissa tai kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Näissä ihmisissä ärsyttävää on se kun ne selkeästi tiedostavat olevansa tarkkailun alla. Saattavat vilkaista näitä "tarkkailijoita" silmiin ikään kuin vähän puhuisi heille vaikka puhuukin lapselleen.
Hei, ihan oikeasti. Herätys. Ihmiset aika usein ovat tietoisia ympäristöstä ja muista ihmisistä, vaikka olisivatkin keskittyneet jonkun kanssa juttelemiseen. Itse ainakin vaistomaisesti silmäilen välillä ympärilleni, kun puhun tai kuuntelen kaveriani tai vaikka lastani, ja silloin saatan tosiaan kohdata toisen ihmisen katseen sattumalta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jotenkin nyt esiintyisin sille ihmiselle tai muuttaisin käytöstäni sen takia, että olen "tarkkailun alla". Jotain rajaa tähän äitivihaan. Mekin vaan yritetään selvitä siitä bussimatkasta mahdollisimman sujuvasti ja ilman kiukutteluja, ei meillä ole mitään tarvetta esiintyä kaiken maailman mutruhuulisille bussikyylille.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti se julkisilla liikkuminen on aika kauheaa, jos nyt jälkeenpäin muistelen niitä aikoja. Pikkuiset on niin arvaamattomia ja jos tulee kova parku, niin ei sitä kasvatustyötä tai hoitotoimenpiteitä voi tehdä siinä keskellä bussia. Pahin oli se kun minulla oli kaksi vaippaikäistä ja raitiovaunu pysähtyi odottamaan uutta vuoroa ja vauva heräsi nälkäisenä ja kärttyisenä uniltaan, se raitiovaunun liike piti tyytyväisenä mutta koko pysähdyksen ajan vauva vaan huusi. Se oli varmaan sitten ihan karmean näköistä kun samoissa kärryissä oli myös taapero ja vauva vaan huutaa ja äiti ei tee mitään. Ainoa mikä olisi auttanut olisi ollut se että olisin siinä keskellä talvea ottanut tissin esiin raitiovaunussa, samalla hoivannut taaperoa ja imetellyt. Sain aivan kauheat haukut yhdeltä 50-60-vuotiaalta naiselta ja ihmettelyt enkö voinut tehdä mitään ja eivät hänen lapsensa tuollaista koskaan tehneet. Jouduin vielä tältä samalta naiselta pyytämään apua että saisin ne kaksoskärryt pois raitiovaunusta kun tultiin omalle pysäkille. Olimme silloin juuri tulossa äitini luolta teho-osaltolta, jossa hän makasi kuoleman kielissä, eikä meillä ollut ketään, joka olisi ehtinyt meitä kuskailla autolla, vaan julkisilla liikuttiin sairaalan ja kodin väliä. Tämä on yksi elämäni pahimmista pohjakosketuksista, tuntui todella että lyötyä lyötiin. Mutta mistä se vihainen rouva olisi voinut tilanteeni tietää.
Tulipa paha mieli puolestasi. Halauksen olisit tarvinnut etkä moitteita. Toivottavasti sinulla on nyt valoisampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä ihmisissä ärsyttävää on se kun ne selkeästi tiedostavat olevansa tarkkailun alla. Saattavat vilkaista näitä "tarkkailijoita" silmiin ikään kuin vähän puhuisi heille vaikka puhuukin lapselleen.
Hei, ihan oikeasti. Herätys. Ihmiset aika usein ovat tietoisia ympäristöstä ja muista ihmisistä, vaikka olisivatkin keskittyneet jonkun kanssa juttelemiseen. Itse ainakin vaistomaisesti silmäilen välillä ympärilleni, kun puhun tai kuuntelen kaveriani tai vaikka lastani, ja silloin saatan tosiaan kohdata toisen ihmisen katseen sattumalta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jotenkin nyt esiintyisin sille ihmiselle tai muuttaisin käytöstäni sen takia, että olen "tarkkailun alla". Jotain rajaa tähän äitivihaan. Mekin vaan yritetään selvitä siitä bussimatkasta mahdollisimman sujuvasti ja ilman kiukutteluja, ei meillä ole mitään tarvetta esiintyä kaiken maailman mutruhuulisille bussikyylille.
Sinä et varmaan sitten ole tällainen tyyppi. Mutta voi, kyllä niitä on.
Ymmärrän ap:n pointin. Kukaan ei nyt tässä väittänyt, ettei lapsille saisi puhua ollenkaan.
Tiedän sen äitityypin, joka ohjeistaa lapsia (tai miestä) puhelimessa esim. näin: "Kulta, katso olisiko se bussikortti siellä ruokasalin pitkän seinän puolen senkissä? Siellä mummin perintökorujen ja tädiltä viime jouluna saatujen kristalliviinilasien vieressä? Ai ei ole? Entäs kirjastossa, siellä isin työpöydän laatikossa? Se isompi työpöytä, se antiikkinen Billnäsin pöytä? Ei ole siellä kuubalaisten sikarien vieressä? Noo, olisikohan se keittiön pantryssä? Siellä luomutomaattien ja syötävien orvokkien kanssa samalla hyllyllä? Hmm. Missähän se bussikortti voisi olla? Entäs olisiko jäänyt spa-osastolle poreammeen viereen? Oletko katsonut kolmannen kerroksen taaimmaisesta huoneesta, siitä neljännestä vierashuoneesta, jossa meidän Ruotsin-serkku yleensä yöpyy? Tjaa. No, katsoisitko siitä duffelitakkisi sivutaskusta? Ai siellä se olikin! No kiva, nähdään kotona!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä ihmisissä ärsyttävää on se kun ne selkeästi tiedostavat olevansa tarkkailun alla. Saattavat vilkaista näitä "tarkkailijoita" silmiin ikään kuin vähän puhuisi heille vaikka puhuukin lapselleen.
Hei, ihan oikeasti. Herätys. Ihmiset aika usein ovat tietoisia ympäristöstä ja muista ihmisistä, vaikka olisivatkin keskittyneet jonkun kanssa juttelemiseen. Itse ainakin vaistomaisesti silmäilen välillä ympärilleni, kun puhun tai kuuntelen kaveriani tai vaikka lastani, ja silloin saatan tosiaan kohdata toisen ihmisen katseen sattumalta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jotenkin nyt esiintyisin sille ihmiselle tai muuttaisin käytöstäni sen takia, että olen "tarkkailun alla". Jotain rajaa tähän äitivihaan. Mekin vaan yritetään selvitä siitä bussimatkasta mahdollisimman sujuvasti ja ilman kiukutteluja, ei meillä ole mitään tarvetta esiintyä kaiken maailman mutruhuulisille bussikyylille.
Sinä et varmaan sitten ole tällainen tyyppi. Mutta voi, kyllä niitä on.
Mistä oikein päättelet, että joku pyrkii esiintymään sinulle tai jollekin muulle ventovieraalle? Miksi ihmeessä kukaan tekisi niin? Mitä sillä voisi saavuttaa?
Kuka tahansa (pienten) lasten kanssa liikkuva tietää, että valtaosa mahdollisesta huomiosta on negatiivista. Eli pikemminkin sitä pyrkii olemaan mahdollisimman huomaamaton lapsensa kanssa. Todennäköisimmin jokainen äiti haluaa lähinnä päästä mahdollisimman nopeasti ja rauhallisesti määränpäähänsä.
Olisin muutoin ollut kanssasi samaa mieltä äiti hopisijoista, mutta kun mainitsit siitä kärryjen kanssa bussiin tulemisesta, syyllistäen häntä, sait alapeukun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja voisi laittaa vaikka kuulokkeet korville ja kuunnella musiikkia jos muiden ihmisten täysin harmittomat tavat ärsyttävät noin kovasti.
Ei vaan sinä ja kakarasi pidetty suunne kiinni.
Minä en syyllistänyt äitiä kärryistä vaan kerroin niistä siksi kun äiti varmaan kuvittelee että heidän pitää sen takia istua sillit purkissa käytävän tukkeena kun eivät ole maksavia asiakkaita. Ymmärrätkö???? Jos kärryjä ei olisi, niin äiti joutuisi maksamaan oman matkansa ja tuskin hän silloin käyttäytyisi noin marttyyrimaisesti. - ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:n pointin. Kukaan ei nyt tässä väittänyt, ettei lapsille saisi puhua ollenkaan.
Tiedän sen äitityypin, joka ohjeistaa lapsia (tai miestä) puhelimessa esim. näin: "Kulta, katso olisiko se bussikortti siellä ruokasalin pitkän seinän puolen senkissä? Siellä mummin perintökorujen ja tädiltä viime jouluna saatujen kristalliviinilasien vieressä? Ai ei ole? Entäs kirjastossa, siellä isin työpöydän laatikossa? Se isompi työpöytä, se antiikkinen Billnäsin pöytä? Ei ole siellä kuubalaisten sikarien vieressä? Noo, olisikohan se keittiön pantryssä? Siellä luomutomaattien ja syötävien orvokkien kanssa samalla hyllyllä? Hmm. Missähän se bussikortti voisi olla? Entäs olisiko jäänyt spa-osastolle poreammeen viereen? Oletko katsonut kolmannen kerroksen taaimmaisesta huoneesta, siitä neljännestä vierashuoneesta, jossa meidän Ruotsin-serkku yleensä yöpyy? Tjaa. No, katsoisitko siitä duffelitakkisi sivutaskusta? Ai siellä se olikin! No kiva, nähdään kotona!"
Juu tämä! 😂
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:n pointin. Kukaan ei nyt tässä väittänyt, ettei lapsille saisi puhua ollenkaan.
Tiedän sen äitityypin, joka ohjeistaa lapsia (tai miestä) puhelimessa esim. näin: "Kulta, katso olisiko se bussikortti siellä ruokasalin pitkän seinän puolen senkissä? Siellä mummin perintökorujen ja tädiltä viime jouluna saatujen kristalliviinilasien vieressä? Ai ei ole? Entäs kirjastossa, siellä isin työpöydän laatikossa? Se isompi työpöytä, se antiikkinen Billnäsin pöytä? Ei ole siellä kuubalaisten sikarien vieressä? Noo, olisikohan se keittiön pantryssä? Siellä luomutomaattien ja syötävien orvokkien kanssa samalla hyllyllä? Hmm. Missähän se bussikortti voisi olla? Entäs olisiko jäänyt spa-osastolle poreammeen viereen? Oletko katsonut kolmannen kerroksen taaimmaisesta huoneesta, siitä neljännestä vierashuoneesta, jossa meidän Ruotsin-serkku yleensä yöpyy? Tjaa. No, katsoisitko siitä duffelitakkisi sivutaskusta? Ai siellä se olikin! No kiva, nähdään kotona!"
Mä kyllä nyt vahvasti epäilen, että tällainen "äitityyppi" on olemassa vain sinun mielikuvituksessasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei saisi imettää julkisella paikalla ja nyt ei saisi edes puhua lapsilleen julkisella paikalla :D
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:n pointin. Kukaan ei nyt tässä väittänyt, ettei lapsille saisi puhua ollenkaan.
Tiedän sen äitityypin, joka ohjeistaa lapsia (tai miestä) puhelimessa esim. näin: "Kulta, katso olisiko se bussikortti siellä ruokasalin pitkän seinän puolen senkissä? Siellä mummin perintökorujen ja tädiltä viime jouluna saatujen kristalliviinilasien vieressä? Ai ei ole? Entäs kirjastossa, siellä isin työpöydän laatikossa? Se isompi työpöytä, se antiikkinen Billnäsin pöytä? Ei ole siellä kuubalaisten sikarien vieressä? Noo, olisikohan se keittiön pantryssä? Siellä luomutomaattien ja syötävien orvokkien kanssa samalla hyllyllä? Hmm. Missähän se bussikortti voisi olla? Entäs olisiko jäänyt spa-osastolle poreammeen viereen? Oletko katsonut kolmannen kerroksen taaimmaisesta huoneesta, siitä neljännestä vierashuoneesta, jossa meidän Ruotsin-serkku yleensä yöpyy? Tjaa. No, katsoisitko siitä duffelitakkisi sivutaskusta? Ai siellä se olikin! No kiva, nähdään kotona!"
Nauratti tämä. Olen ehkä vähän tuommoinen, tosin ei meillä ole mitään perintöjä, eikä spahuonetta tässä 80 neliön kolmiossa. Mutta kotonakin määrittelen aika tarkkaan esineet lapselle. Ihan vain sen takia, että oppii laajempaa sanavarastoa. Puhelimessa en vielä puhu tuolle lapselle, kun on kuitenkin vasta 1,5-vuotias. Aika sitten näyttää, jääkö kuvaileminen päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhun koko ajan lapselle ja kas kummaa, hän on 1 v 9 kk ja osaa värit, kertoa mihin sattuu, 5-sanaisia lauseita jne. Enkä edes ole 100% kotiäiti.
Korviin sattuu jatkuva läpätys.
Sattuuko silloinkin, kun keskustelijoina on kaksi aikuista? Jos, niin mahtaa olla kivulias elämä sulla 😟
Vierailija kirjoitti:
Joo on huomattu. Naurettavin oli kerran kaupassa kun äiti kertoili pikkuvauvalle (näytti ihan vastasyntyneeltä) miten ostetaan LUOMUmaitoa ja LUOMUlihaa. :D
Minä juttelin lapselle kaikkea tuollaista "turhaa" ihan jo tämän pikkuvauva-aikana. Sen ansiosta jo alle kolmevuotiaana hyvin laaja sanavarasto 👍
Se on jännä, kun kaikki on olevinaan väärin. Jos et juttele, olet p*ska äiti, jos juttelet, olet "nolo".
Kyllä minä olen huomannut, että jotkut äidit tosiaan puhuu pikkulapselleen jotenkin tarkoituksellisen kuuluvalla äänellä ja erityisellä "mairealla" äänensävyllä ja tarkoitus on ihan selvästi se, että se lähellä oleva vieraskin kuulee. Siis itse asiassa puhutaan tälle vieraalle. Tämä voi tapahtua ihan huomaamattaankin.
Olen kirjastovirkailija ja muistan takavuosilta yhden äidin, joka lähes joka kerta lapsensa kanssa siinä tiskillä asioidessaan toi esiin sen, että tämä pikkulapsi osasi jo lukea. Mutta jos hän niin kovasti halusi meidän virkailijoiden sen tietävän, niin miksi ei olisi voinut sanoa sitä meille? Ei, se piti aina ilmaista puhumalla sille lapselle kehuvaan ja ihailevaan sävyyn: "onpas meillä taas paljon kirjoja, kyllä sinulla nyt taas on lukemista paljon, kun sinä OSAAT jo lukea, vaikka olet vasta NELJÄN!" Ja samalla pieni vilkaisu meihin päin, että kuulimmeko. Ja: "mitähän sinusta vielä tuleekaan, kun olet NOIN kova lukemaan jo NOIN pienenä!" Tätä tyyliä. En tiedä, mitä siitä lapsesta tuli, toivottavasti ainakin onnellinen ihminen. Olenhan minäkin sitä mieltä, että lukeminen aina kannattaa ja antaa elämään lisäarvoa ja laatua, oli ihminen sitten ammatiltaan tai titteliltään mitä tahansa.
Sivuhuomautuksena voin kyllä sanoa, että itse opin lukemaan 3-vuotiaana ja luin jo alle kouluikäisenä aikuisten kirjoja, toki tietysti lasten kirjoja enemmän. Että luettu on ja paljon, mutta kirjaston täti minusta silti vain tuli, ei mitään avaruustieteiden professoria.
Tämä äiti meitä vain aina hieman hymyilytti. Mutta saattaa olla, että olen itsekin sortunut oman lapseni kohdalla tällaiseen lapsen kautta lähellä oleville aikuisille puhumiseen.
Oltiin eräässä tapahtumassa lapsen kanssa ja hän halusi käydä tutustumassa ambulanssiin. (Joutunut usein sen kyydissä sairaalaan) ja kyllähän ne muutenkin lapsia kiinnotaa. lapsi sitten sanoi, että onkohan tämä sama ambulanssi millä minä jouduin sairaalaan ja halusi jutella ajatuksistaan ja tieten käydä läpi ja puheli ambulanssi hoitajan kanssa.
Toinen mamma vieressä (olivat ennen meitä) alkoi isoon ääneen lapselleen kertoa kuinka hän on suunnitellut näitä kojeita tänne ja blaa blaa ja alkoi änkeämään lapsen ja ambul. henkilökunnan väliin.
Siinä vaiheessa sanoin muksulle, että lähdetääs eteenpäin ja juteltiin kaksin muistoja ambulanssi matkoilta.
Oikeasti se julkisilla liikkuminen on aika kauheaa, jos nyt jälkeenpäin muistelen niitä aikoja. Pikkuiset on niin arvaamattomia ja jos tulee kova parku, niin ei sitä kasvatustyötä tai hoitotoimenpiteitä voi tehdä siinä keskellä bussia. Pahin oli se kun minulla oli kaksi vaippaikäistä ja raitiovaunu pysähtyi odottamaan uutta vuoroa ja vauva heräsi nälkäisenä ja kärttyisenä uniltaan, se raitiovaunun liike piti tyytyväisenä mutta koko pysähdyksen ajan vauva vaan huusi. Se oli varmaan sitten ihan karmean näköistä kun samoissa kärryissä oli myös taapero ja vauva vaan huutaa ja äiti ei tee mitään. Ainoa mikä olisi auttanut olisi ollut se että olisin siinä keskellä talvea ottanut tissin esiin raitiovaunussa, samalla hoivannut taaperoa ja imetellyt. Sain aivan kauheat haukut yhdeltä 50-60-vuotiaalta naiselta ja ihmettelyt enkö voinut tehdä mitään ja eivät hänen lapsensa tuollaista koskaan tehneet. Jouduin vielä tältä samalta naiselta pyytämään apua että saisin ne kaksoskärryt pois raitiovaunusta kun tultiin omalle pysäkille. Olimme silloin juuri tulossa äitini luolta teho-osaltolta, jossa hän makasi kuoleman kielissä, eikä meillä ollut ketään, joka olisi ehtinyt meitä kuskailla autolla, vaan julkisilla liikuttiin sairaalan ja kodin väliä. Tämä on yksi elämäni pahimmista pohjakosketuksista, tuntui todella että lyötyä lyötiin. Mutta mistä se vihainen rouva olisi voinut tilanteeni tietää.