Mies pitää riitelynä kun kerron tunteistani...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat aika rasittavalta tapaukselta.

Kiitos! Tulin tänne kommentoimaan tämän.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi.

Kuulostat aivan painajaiskumppanilta aapee.

Mitä kertoo sinusta, että sinulla on tarve loukata vieraita ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

100% mun elämää.

Terkuin se vaimo joka otti rakastajan

Meilläkin mies lähtee usein kesken riidan menemään. Olen alkanut harkita eroa. En enää jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset kokevat niin eri tavalla eri asiat. Sinä saatat ajatella, että sinä vaan rauhallisesti ja ystävällisesti juttelet mieltäsi painavista asioista, ja joku toinen saataa kokea sen todella ärsyttävänä ruikutuksena ja esim. syyllistävänä valituksena.

Jotkut ovat todella hyviä pukemaan vit*uilunsa juuri tuollaiseen yleisen keskustelun tai 'pohdiskelun' viittaan. Ja sitten kun muilla menee lopulta hermo tuohon jatkuvaan kettuiluun, ja ärähtävät takaisin, tämä omien tunteidensa tulkitsija heittäytyy martyyriksi, ja alkaa uikuttamaan kuinka häntä kohdellaan asiattomasti.

En sano, että juuri sinä AP toimisit näin, mutta yritä nyt kuitenkin pitää tämäkin mielessäsi, samalla kun pohdiskelet miehesi huonoa ulosantia.

Ja jos todella tuntuu noin pahalta, niin eiköhän se ole ihan molemmille parasta, että laitatte sen eron vetämään?

Tämä kommentti oli täysin oikeassa eikä ollut saanut yhtään tykkäystä ennen kuin luin sen. Kertoo siitä, että täällä ei haluta kuulla totuutta, vaan vain haukkua miehiä.

Hieno kommentti. Hit the nail on the head 100%

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

100% mun elämää.

Terkuin se vaimo joka otti rakastajan

Meilläkin mies lähtee usein kesken riidan menemään. Olen alkanut harkita eroa. En enää jaksa.

Kannattaa ehkä miettiä millainen riitakumppani olet. Oletko turhan ilkeä? Menet henkilökohtaisuuksiin. Annatko toiselle tilaa sanoa oma kantansa? Kunnioitatko toisen näkemystä? Pystytkö myöntämään, kun sinä olet tehnyt väärin?

Aina kun tästä aiheesta keskustellaan, ennemmin tai myöhemmin paikalle saapuu yksi tai useampi mieskirjoittaja, joka kirjoitustensa perusteella voisi olla just sellainen narsistisia piirteitä omaava alistajapuoliso, joka ei kilahtamatta kestä kuulla, että vaimo kokee itsensä jollain tapaa onnettomaksi miehen käytöksen vuoksi. Haukutaan naiset, jotka kirjoittavat samaa kuin mitä kenties oma vaimo on yrittänyt selittää pitkään.

Kiitos sille yhdelle kirjoittajalle, joka kirjoitti, että kyse on todennäköisesti huonosta omatunnosta. Näin itsekin uskon niiden miesten kohdalla, jotka eivät ole narsisteja, vaan muuten vain melko kurjia puolisoita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

100% mun elämää.

Terkuin se vaimo joka otti rakastajan

Meilläkin mies lähtee usein kesken riidan menemään. Olen alkanut harkita eroa. En enää jaksa.

Kannattaa ehkä miettiä millainen riitakumppani olet. Oletko turhan ilkeä? Menet henkilökohtaisuuksiin. Annatko toiselle tilaa sanoa oma kantansa? Kunnioitatko toisen näkemystä? Pystytkö myöntämään, kun sinä olet tehnyt väärin?

Mies ilkeilevät ja tiuskii koko ajan. Kun sanot itse kutakin takaisin, niin mies lähtee menemään "kun ei jaksa riidellä". Eiköhän tämä parisuhde ollut tässä. Kaikki on ollut samanlaista aivan liian pitkään.

Tied kirjoitti:

Niin, miehellä on huono itsetunto, on myöntänyt sen itsekin...

Ei osaa pyytää anteeksi... Voi kohdella vaikka kuinka kylmästi eikä pahoittele.

Keskustelu on hänen mielestään riitelyä...

Mun tunteista kertominen on riitelyä..

Hän on myöntänyt että pelkää vastaanottaa toisten tunteita...hänen on hankalaa käsitellä niitä. Odottaa kuitenkin että hänen tunteitaan ymmärretään, ja oikeuttaa itselleen vihantunteiden näyttämisen monella kyseenalaisella tavalla.

Kun kerron miltä joku hänen epäreilu toiminta mua kohtaan tuntuu niin se on hänelle syyttelyä ja riitelyä.

Hänen on tosi hankalaa asettua toisen asemaan, ymmärtää toista ja ulos anti on sen mukaista...

Joku sanoi että tämän voi korjata... Miten?

Kuulostaa oikealta narsisitilta.

Teille, jotka ap:n lyttäätte: ihan oikeasti on ihmisiä, joiden kanssa on vaikea puhua rakentavassa hengessä. En puhu piilov-ttuilusta, vaan ihan oikeasti hyvässä hengessä pehmoiseksi hiotusta asiasta. Jos nyt esim. suhteessa on yhdessä rakennettu käytänteet ja sovittu, mistä pidetään kiinni, ja toinen osapuoli jättää toistuvasti pitämättä sovitusta kiinni... niin jos tästä kauniisti muotoillun palautteen vastaanottaminen aiheuttaa puolustus-hyökkäys reaktion, aika ikävää on edes yrittää. Ja tällaista tapahtuu.

Kyllä normaalin kumppanin kanssa pystyy keskustelemaan myös suhteen ongelmista ilman mitään kilahteluja ja karkuunjuoksemisia. Ei ole miehellä selkä suorassa, jos ei pysty selvittämään asioita.

Sellainen pikku vinkki, että jos suhteessa on asiat hyvin, niin ei tarvitse aloittaa mitään keskusteluita. Te miehet voitte ihan itse vaikuttaa siihen, miten suhteessa pyyhkii.

Vai oletteko niitä, jotka ovat vain tyytyneet johonkin akkaan, kunhan olette jonkun saaneet? Silloinhan ei tietenkään kiinnosta tehdä mitään sen puolison eteen, pitäisi vain turpansa kiinni, eikö niin? Tämän takia tälläkin palstalla yritetään toivottaa, että kun pariutuu niin siinä pitäisi olla sitä tunnepuoltakin mukana. Kaikilla olisi paremmin sillä tavoin.

Eroaisin tästäkin.

Aivopieru kirjoitti:

Miksi sen elämisen pitää olla niin älyttömän hankalaa, että pitää puhua ja ruotia koko ajan jotain?

Varsinkin jos se ruotiminen koskee just sen toisen ihmisen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, niin alkaahan se ahdistamaan ja tuntumaan siitä että syyllistetään.

Entä jos on itse ahdistunut ja kokee tulevansa syyllistetyksi vaikka ei ole sanonut sanaakaan? Pitäisikö sinun mielestäsi vaan olla hiljaa ja kärsiä, ettei toista vahingossakaan ala ärsyttää?

Kommunikaatio-ongelma.

Kun sinä sanot: "Mulle tuli eilen ihan arvoton olo kun sanoit, että meet poikien kanssa radalle huomenna. Ymmärrätkö miltä se musta tuntuu?" se ON miehen mielestä syyttelyä. Lisäksi tuo lause ei sisällä minkäänlaista ratkaisua itse ongelmaan. Ei myöskään tietoa siitä mitä sinä haluaisit. Haluatko, että mies ei näe kavereitaan? Haluatko, että mies peruu menonsa? Ärsyttääkö sinua se, että aina kun Matti on porukoissa miehesi tulee kotiin naula päässä? 

MIKSI oi MIKSI naisille tuntuu suhteessa olevan aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa ilmaista asioita suoraan? Esimerkiksi: "Voitaisiinko sopia yhteisten menojen ja omien aikataulujeni järjestämisen takia, että sopiva aika kertoa tulevasta poikien illasta on vaikka viikkoa aikaisemmin?"

Esimerkiksi: "Minä en pidä siitä, että sä juot aina liikaa kun lähet sen Matin kanssa radalle."

yutyutyuytuy kirjoitti:

Monessa tapauksessa ei ole kyse niinkään huonosta itsetunnosta, vaan huonosta omatunnosta. Tällainen mies tietää olevansa paska kumppani, jota ei kiinnosta huomioida puolisoaan juuri missään asiassa. Niinpä sitten kun nainen lopulta ottaa epäkohtia esiin, kalikka kalahtaa ja mies älähtää. Menee heti valtava defenssi päälle ja samalla pelko siitä, että kuvio voikin purkautua, jos en ala panostaa suhteeseen. Aika surkeita miehenkuvatuksia.

M42

Tämä.

Meillä oli aloittajan kaltainen tilanne ja lopulta en enää jaksanut, vaan muutin pois ja sanoin haluavani erota. Se aukaisi pattitilanteen jamies joutui kohtaamaan käytöksensä. Hän sen jälkeen myönsi, että tiesi itse toimivansa väärin ja koki siitä häpeää, jota ei kyennyt kohtaamaan ja siksi käänsi kaiken mielessään minun viakseni ja pyrki vaientamaan minut, kun yritin puhua tunteistani ja ongelmista.

Meillä auttoi siis se, että olin oikeasti täysin vslmis eroon ja osoitin sen. Ehkä se auttaa ap:llakin. Ellei, niin sitten ei ole toivoa vaan ero on paras ratkaisu joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Kommunikaatio-ongelma.

Kun sinä sanot: "Mulle tuli eilen ihan arvoton olo kun sanoit, että meet poikien kanssa radalle huomenna. Ymmärrätkö miltä se musta tuntuu?" se ON miehen mielestä syyttelyä. Lisäksi tuo lause ei sisällä minkäänlaista ratkaisua itse ongelmaan. Ei myöskään tietoa siitä mitä sinä haluaisit. Haluatko, että mies ei näe kavereitaan? Haluatko, että mies peruu menonsa? Ärsyttääkö sinua se, että aina kun Matti on porukoissa miehesi tulee kotiin naula päässä? 

MIKSI oi MIKSI naisille tuntuu suhteessa olevan aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa ilmaista asioita suoraan? Esimerkiksi: "Voitaisiinko sopia yhteisten menojen ja omien aikataulujeni järjestämisen takia, että sopiva aika kertoa tulevasta poikien illasta on vaikka viikkoa aikaisemmin?"

Esimerkiksi: "Minä en pidä siitä, että sä juot aina liikaa kun lähet sen Matin kanssa radalle."

Meillä taas vaimo pitää riitelynä kun minä yritän ehdottaa käytännön ratkaisuja kun hän kertoo tunteistaan :D Aaah Mars ja Venus... kohtaavatko koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Kommunikaatio-ongelma.

Kun sinä sanot: "Mulle tuli eilen ihan arvoton olo kun sanoit, että meet poikien kanssa radalle huomenna. Ymmärrätkö miltä se musta tuntuu?" se ON miehen mielestä syyttelyä. Lisäksi tuo lause ei sisällä minkäänlaista ratkaisua itse ongelmaan. Ei myöskään tietoa siitä mitä sinä haluaisit. Haluatko, että mies ei näe kavereitaan? Haluatko, että mies peruu menonsa? Ärsyttääkö sinua se, että aina kun Matti on porukoissa miehesi tulee kotiin naula päässä? 

MIKSI oi MIKSI naisille tuntuu suhteessa olevan aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa ilmaista asioita suoraan? Esimerkiksi: "Voitaisiinko sopia yhteisten menojen ja omien aikataulujeni järjestämisen takia, että sopiva aika kertoa tulevasta poikien illasta on vaikka viikkoa aikaisemmin?"

Esimerkiksi: "Minä en pidä siitä, että sä juot aina liikaa kun lähet sen Matin kanssa radalle."

Tämä!!! Vaikka olenkin nainen, mulle pitää sanoa, mitä multa oikeasti halutaan. Koskee niin puolisoa, lapsia kuin ystäviänikin. 

Vierailija kirjoitti:

Kommunikaatio-ongelma.

Kun sinä sanot: "Mulle tuli eilen ihan arvoton olo kun sanoit, että meet poikien kanssa radalle huomenna. Ymmärrätkö miltä se musta tuntuu?" se ON miehen mielestä syyttelyä. Lisäksi tuo lause ei sisällä minkäänlaista ratkaisua itse ongelmaan. Ei myöskään tietoa siitä mitä sinä haluaisit. Haluatko, että mies ei näe kavereitaan? Haluatko, että mies peruu menonsa? Ärsyttääkö sinua se, että aina kun Matti on porukoissa miehesi tulee kotiin naula päässä? 

MIKSI oi MIKSI naisille tuntuu suhteessa olevan aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa ilmaista asioita suoraan? Esimerkiksi: "Voitaisiinko sopia yhteisten menojen ja omien aikataulujeni järjestämisen takia, että sopiva aika kertoa tulevasta poikien illasta on vaikka viikkoa aikaisemmin?"

Esimerkiksi: "Minä en pidä siitä, että sä juot aina liikaa kun lähet sen Matin kanssa radalle."

Entäs jos mies siihen sanoo ylimielisesti, että "sun vaan pitää päästä yli tosta"? Sitten kun vaimo kysyy, että monelta tulet kotiin tai millaisia suunnitelmia illan suhteen on, niin siihenkin tulee vastaukseksi "en mä tiedä" vaikka mies hyvin tietää, että vaimo on huolehtijasorttia, joka valvoo siihen asti kunnes mies könyää kotiin, oli se sitten kolmelta tai seitsemältä aamulla. Jos vaimo yrittää ehdottaa, että voisiko mies tulla vaikka viimeistään pilkun jälkeen niin että sovitaan, että hän on kotona neljän aikaan, niin siihenkään ei voi suostua, koska "en mä vielä tiedä mitä aion tehdä" tai "se rajoittaa liikaa". Meillä näin. Taustalla on myös pettämistä, mutta miehen mielestä ei ole hänen asiansa rakentaa luottamusta uudelleen, vaan minun vain pitää itse oppia luottamaan häneen, muu on loukkaavaa häntä kohtaan.

Ja sitten se vanhalle viinalle haiseva mies tulee viideltä aamulla kotiin, minä pääsen silloin nukkumaan kahdeksi tunniksi ja herään seitsemältä lasten kanssa. Mies nukkuu koko päivän ja viikon ainoa yhteinen vapaapäivä menee näinkin kivoissa tunnelmissa. Tällaisesta ei tietenkään saa koskaan puhua, koska se on nalkuttamista eikä mulla ole oikeus rajoittaa miehen elämää tai aiheuttaa hänelle "syyllistä oloa". Huoh. Miten tällaisen ihmisen kanssa voi puhua niin, että keskustelusta on jotain hyötyä, eikä pelkkää surkua?

Tied kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syytteletkö häntä vai kerrotko omista tunteista. Se on kaksi eri asiaa, ja niihin varmasti vastaa eri tavalla. 

Omista tunteista kerrotaan syyttelemättä toista. 

Kerron että minusta tuntuu...

Minusta ois kiva...

Mulle ois tärkeää..

Minusta ei tunnu hyvälle kun...

Kerron omista tunteista.

Mutta nuihin ei ilmeisesti saisi lauseen jatkuessa mainita miehen tekemisiä mitenkään vaikka ne on ongelmia...?

Miten sitten kerron asiasta että tietää mistå puhun?

Minusta on mukavaa, että sinä XXXX. (mahdolliset kiitokset) Arvostan, että YYYY. Kuitenkin minusta tuntuu, että ZZZZ. Minulle olisi tärkeää, että ÅÅÅÅ, ja siksi ÖÖÖÖ tuntuu NNNN. Tiedän, että minä itsekin WWWW (mahdolliset pahoittelut), mutta yhdessä voisimme molemmat KKKK.

Jotain tän suuntaista. Yritin googlettaa ohjeita toisen tunteet validoivaan keskusteluun, mutta en löytänyt. Joka tapauksessa pointti on se, että aloitat keskustelun tiedostamalla miehesi hyvät puolet. Näin keskustelu ei ala heti vastakarvaan silittämällä. Vältä tarkoin syyttämästä mistään, tuo esille vain tosiseikat sellaisina kuin ne ovat. Tarkkaile äänensävyäsikin. Kerro myös mitä itse mielestäsi teet ehkä hieman väärin ja ehdota, mitä voisitte molemmat tehdä, että olisitte molemmat tyytyväisiä. Eli osallistutat itsesikin siihen korjaavaan prosessiin, eikä pelkästään miestä. Tarkkaile sanavalintojasi, että et lähde "sinä sitä, sinä tätä"-linjalle. Yksi hyvä keskustelua selventävä tapa on myös toistaa välillä toisen sanat kokonaan tai osittain, niin vastakeskustelija tuntee tulleensa kuulluksi ("Ai et tykkää kun teen X.", "Ymmärrän, että X tuntuu sinusta Y").

Jotain sinne päin.

Pelkästään omien juttujen toisen niskaan kaataminen ei ole kovin hedelmällistä. Pitää ojentaa myös oma käsi ja tulla vastaan. Hyväksyä, että en itsekään ole täydellinen. Ja muutenkaan kuvailemasi kaltainen umpisolmu ei aukea välttämättä yhdellä tai kahdellakaan keskustelukerralla. Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä ymmärtää häntä, jolla on vajaavaisemmat tunteidensäätelytaidot.

Mutta ei sitä omaa päätään kannata seinään loputtomasti hakata, jos toinen pysyy pelkkänä muurina. Mutta itse tiedät mitä pitää tehdä ja milloin. Tsemppiä.

Argh, assipiirteinen exäni teki tota samaa! Ihan sama miten kauniilla tavalla lähestyin, ei tuo äidin pikku poika kyennyt ottamaan vastaan MITÄÄN keskustelevaankaan sävyyn kerrottavaa omaa tunnetilaani, koska lähtökohtaisesti KAIKKI mikä ei ollut kehu, oli haukku tai syytös. Muistan kerran oikein katsoneeni kellosta, että kuinka kauan silloinen keskustelu noudattaa sitä samaa rataa.

Istuin miehen viereen sohvalle ja oikein rauhallisesti aloitin, että MINUSTA olisi kiva, jos voisimme sopia yhdessä asioista ja miten olisi tosi kiva, jos voisin luoda hänelle sellaisen ilmapiirin, jossa voidaan keskustella. Mies veti viltin puoliksi naamansa eteen saman tien kuin pieni, pelokas lapsi ja hengitys oikein kiihtyi kun meni defensseihin. Puoli tuntia jaksoin itse olla menettämättä malttiani, kun mies venkoili ja sihisi viltin välistä. Ihan kuin murkkuikäiseksi sitten muuttui yhtäkkiä ja kiukutteli. Tilanne oli koominen jopa, koska minä puhuin kuin huumattuna rauhallisesti menettämättä malttiani, ja mies kimpoili peiton alla.

Hän ei ole saanut koskaan kritiikkiä äidiltään ja on sellainen mammanpoika, ei vaan osannut suhteessa tehdä kompromisseja tai huomioida toista. 

Nyt olen suhteessa, jossa mies kykenee keskustelemaan rehellisesti ja syyllistymättä, koska ei ole kasvatettu pumpulissa.

Joillekin miehille on ihan sama, millaiseen pumpuliin sen oman pahan olon käärii, he eivät tule näkemään itsessään mitään syytä suhteen huonoon jamaan. Ei sellaisesta suhteesta tule mitään.

Ero auttaa.

Itsellä oli vastaava tilanne, mistään ei saanut mainita, ei herättelystä, ei tavaroiden hajottamisesta, ei jatkuvista lupausten pettämisistä, ei siitä, että tuntui pahalle koska miehen mielestä minulla ei ollut koskaan mitään kertomisen arvoista asiaa (esim. Yritin kertoa päivästäni- mies lähtee pois, yritin keskustella uutisesta, jonka oletin häntä kiinnostavan- kävi erittäin selväksi ettei kiinnostanut jne.).

Joka kerta kun avasin suuni oli kyseessä turha syyttely/riidan haastaminen/ yleinen negatiivisuuteni jne. Tai yksittäistapaus, josta ei olisi saanut nalkuttaa, kun yritin huomauttaa että ko. Ykisttäistapaus tapahtui myös edellisenä ja sitä edellisenä ja sitäkin edelllisenä päivänä jne. Ehkä hieman erimuodossa oli kyseessä vanhojen muistelu, jota ei missään nimessä saanut tehdä koska piti keskittyä positiiviseen ja tulevaisuuteen.

Niinpä sitten lähdin kun en enää pystynyt keksimään mitään positiivista valhetelusta, valehtelusta ja muusta puhumattakaan.

Auttoi. Suosittelen kaikille samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tai kerron että hänen pitkään tekemä epäreilu asia alkaa harmittamaan"

Tämä on jo syyttelyä. Ensimmäiseksi painotat hänen tekemisiään, etkä kerro asiaa omien tunteitesi pohjalta. 

Kannattaa perehtyä väkivallattomaan vuorovaikutukseen. 

"Väkivallaton vuorovaikutus (Nonviolent communication, NVC) on Marshall Rosenbergin kehittämä vuorovaikutusmenetelmä, jolla pyritään selkeyttämään kuuntelemista ja puhumista. Sitä käytetään erityisesti kriittisissä tilanteissa, joissa ihmisten välistä kommunikaatiota on poikkeuksellisen vaikeaa saada toimimaan.

NVC:n keskeiset osat ovat

Havainto Kuinka havainnot erotetaan tulkinnoista niin, ettei ajauduta tunteidensa vietäväksi.

Tunne Tunne on hetkeen sidottu viesti, tie itse asiaan: tarpeisiin.

Tarve Jokainen on omien tarpeidensa paras asiantuntija. Keneltä siis kysyt mitä tarvitset?

Pyyntö Pyynnön esittäminen tekojen kielellä (mitä toinen voisi täsmällisesti tehdä juuri nyt ja tässä hetkessä?)"

Sinun käsityskykysi selvästi ei ulotu parisuhdeväkivaltaan ja henkiseen väkivaltaan. Sellaiselle miehelle on ihan sama, miten sanansa asettaa, koska hänen TARKOITUKSENSA on alistaa se toinen osapuoli. Nuo ohjeet toimivat vain terveissä suhteissa. Ei silloin, jos mies esim ensin haukkuu rumaksi ja tyhmäksi. Sitten kun sanoo, että en hyväksy, että minua nimitellään noin ja että se tuntuu pahalta, mies joko toistaa haukkumasanansa tai aloittaa mykkäkoulun tai häippää kotoa. Yleensä hän vielä yhdistää siihen sen, että väittää toista a huumorintajuttomaksi tai b yliherkäksi tai syyttää, että toinen nalkuttaa ja haastaa riitaa. Tämä esimerkki siis havainnollistaa sen tyyppistä miestä ja henkistä väkivaltaa.

Ohis vastaa täältä.

Minä olen sitä mieltä, että on hyvä asia puhua aina asiallisesti ja rakentavasti, vaikka toinen osapuoli olisi millainen saapas tahansa. Tekee sellaisesta kommunikoinnista itselleen tavan. Silloin sitä on helpompi ympäröidä itsensä järkevällä porukalla, ja jos jatkuvasti huomaa että toinen vaan rähisee takaisin, niin voi olla myös helpompi nähdä että tää homma ei toimi, mun elämä menee tässä hukkaan. Jos toinen on vaan lapsellinen tunnetaidoton tolvana, niin käyttäytymällä asiallisesti näet sen teidän välisenne kuilun todella selvästi. Erotilanteessakin tekee itselle vain hyvää pitää se pää ylpeänä pystyssä, kun tietää ettei ole samanlainen vyön alle iskijä kun toinen. Väkivaltaiset suhteet kannattaa joka tapauksessa lopettaa, mutta en koe että oma järkevä keskustelutyyli mitään ainakaan haittaisi siinä prosessissa. Minä itse ainakin keskustelen asiallisesti paitsi kunnioittaakseni keskustelukumppaniani, myös itseäni.