Mies pitää riitelynä kun kerron tunteistani...

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan siitä miten esität asian. Jos olet syyttelevä nalkuttaja, voit myös katsoa peiliin. Minun ex aloitti lauseet "minusta tuntuu, että sinä et.." siivoa tarpeeksi, ole tarpeeksi kiinnostunut minusta, liiku riittävästi, syö oikein, saisi tehdä noin jne. Tuollaista ei jaksa, laitoin kiertoon.

Voisi olla minun viestini. Kun pyysin merkitsemään kalenteriin omat menonsa niin ei mene menot päällekkäin. Meillä ei ole mitään tukiverkkoja eikä mies halua maksaa lapsenvahdista, joten on tärkeä huolehtia etteivät menot mene päällekkäin. Kuulema ei käy, koska se rajoittaa miehen elämään. Pyysin miestä siivoamaan jälkensä wc-pöntöstä ja lavuaarista, joka onnistuisi tuoreeltaan kevyellä pyyhkäisyllä toisin kuin sitten, kun jäljet ovat kuivuneet kiinni. Taas turhaa nalkutusta ja jälkien siivoaminen on jäänyt minun harteilleni. Jos menen miehen jälkeen saunaan, löylyvesi on viimeistä pisaraa myötä käytetty. Kun pyysin mieheltä, että huolehtisimme enemmän yhdessä lasten asioista. Olen hoitanut lasten terapiat, keskustelut päiväkodissa ja koulussa, vienyt ja hakenut päiväkotiin ja harrastuksiin. Tähän mies ei kommentoinut mitään, mutta alkoi parin päivän päästä huutamaan, kun en ollut epähuomiossa maksanut harrastuslaskua. "On se kumma kun sä et mitään osaa hoitaa".

Keskustele sitten mistään tässä tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan siitä miten esität asian. Jos olet syyttelevä nalkuttaja, voit myös katsoa peiliin. Minun ex aloitti lauseet "minusta tuntuu, että sinä et.." siivoa tarpeeksi, ole tarpeeksi kiinnostunut minusta, liiku riittävästi, syö oikein, saisi tehdä noin jne. Tuollaista ei jaksa, laitoin kiertoon.

Voisi olla minun viestini. Kun pyysin merkitsemään kalenteriin omat menonsa niin ei mene menot päällekkäin. Meillä ei ole mitään tukiverkkoja eikä mies halua maksaa lapsenvahdista, joten on tärkeä huolehtia etteivät menot mene päällekkäin. Kuulema ei käy, koska se rajoittaa miehen elämään. Pyysin miestä siivoamaan jälkensä wc-pöntöstä ja lavuaarista, joka onnistuisi tuoreeltaan kevyellä pyyhkäisyllä toisin kuin sitten, kun jäljet ovat kuivuneet kiinni. Taas turhaa nalkutusta ja jälkien siivoaminen on jäänyt minun harteilleni. Jos menen miehen jälkeen saunaan, löylyvesi on viimeistä pisaraa myötä käytetty. Kun pyysin mieheltä, että huolehtisimme enemmän yhdessä lasten asioista. Olen hoitanut lasten terapiat, keskustelut päiväkodissa ja koulussa, vienyt ja hakenut päiväkotiin ja harrastuksiin. Tähän mies ei kommentoinut mitään, mutta alkoi parin päivän päästä huutamaan, kun en ollut epähuomiossa maksanut harrastuslaskua. "On se kumma kun sä et mitään osaa hoitaa".

Keskustele sitten mistään tässä tilanteessa.

Siis minun mieheni kirjoittama viesti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan siitä miten esität asian. Jos olet syyttelevä nalkuttaja, voit myös katsoa peiliin. Minun ex aloitti lauseet "minusta tuntuu, että sinä et.." siivoa tarpeeksi, ole tarpeeksi kiinnostunut minusta, liiku riittävästi, syö oikein, saisi tehdä noin jne. Tuollaista ei jaksa, laitoin kiertoon.

Voisi olla minun viestini. Kun pyysin merkitsemään kalenteriin omat menonsa niin ei mene menot päällekkäin. Meillä ei ole mitään tukiverkkoja eikä mies halua maksaa lapsenvahdista, joten on tärkeä huolehtia etteivät menot mene päällekkäin. Kuulema ei käy, koska se rajoittaa miehen elämään. Pyysin miestä siivoamaan jälkensä wc-pöntöstä ja lavuaarista, joka onnistuisi tuoreeltaan kevyellä pyyhkäisyllä toisin kuin sitten, kun jäljet ovat kuivuneet kiinni. Taas turhaa nalkutusta ja jälkien siivoaminen on jäänyt minun harteilleni. Jos menen miehen jälkeen saunaan, löylyvesi on viimeistä pisaraa myötä käytetty. Kun pyysin mieheltä, että huolehtisimme enemmän yhdessä lasten asioista. Olen hoitanut lasten terapiat, keskustelut päiväkodissa ja koulussa, vienyt ja hakenut päiväkotiin ja harrastuksiin. Tähän mies ei kommentoinut mitään, mutta alkoi parin päivän päästä huutamaan, kun en ollut epähuomiossa maksanut harrastuslaskua. "On se kumma kun sä et mitään osaa hoitaa".

Keskustele sitten mistään tässä tilanteessa.

Niin, minä en jaksanut tuollaista. Teen mielellään paljon kotiaskareita, mutta jos toinen alkaa laskemaan ja huomauttelemaan turhista asioista saa mennä. Olen tyytyväisempi yksin, kuin jokaisen kotityön ruutuvihkoon ruksaavan hirviön kanssa. Minullakin on lapsia ja arkemme sujuu hienosti ja kotityöt ovat vähentyneet. Koti on kuitenkin ihan perus siisti. Välillä lapset sekoittaa, mutta perus puhtaus pysyy yllä ihan pienelläkin työllä. Nykyään osaan tehdä ruokaakin, kun ei ole ainesosapoliisia vinkumassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan siitä miten esität asian. Jos olet syyttelevä nalkuttaja, voit myös katsoa peiliin. Minun ex aloitti lauseet "minusta tuntuu, että sinä et.." siivoa tarpeeksi, ole tarpeeksi kiinnostunut minusta, liiku riittävästi, syö oikein, saisi tehdä noin jne. Tuollaista ei jaksa, laitoin kiertoon.

Voisi olla minun viestini. Kun pyysin merkitsemään kalenteriin omat menonsa niin ei mene menot päällekkäin. Meillä ei ole mitään tukiverkkoja eikä mies halua maksaa lapsenvahdista, joten on tärkeä huolehtia etteivät menot mene päällekkäin. Kuulema ei käy, koska se rajoittaa miehen elämään. Pyysin miestä siivoamaan jälkensä wc-pöntöstä ja lavuaarista, joka onnistuisi tuoreeltaan kevyellä pyyhkäisyllä toisin kuin sitten, kun jäljet ovat kuivuneet kiinni. Taas turhaa nalkutusta ja jälkien siivoaminen on jäänyt minun harteilleni. Jos menen miehen jälkeen saunaan, löylyvesi on viimeistä pisaraa myötä käytetty. Kun pyysin mieheltä, että huolehtisimme enemmän yhdessä lasten asioista. Olen hoitanut lasten terapiat, keskustelut päiväkodissa ja koulussa, vienyt ja hakenut päiväkotiin ja harrastuksiin. Tähän mies ei kommentoinut mitään, mutta alkoi parin päivän päästä huutamaan, kun en ollut epähuomiossa maksanut harrastuslaskua. "On se kumma kun sä et mitään osaa hoitaa".

Keskustele sitten mistään tässä tilanteessa.

Niin, minä en jaksanut tuollaista. Teen mielellään paljon kotiaskareita, mutta jos toinen alkaa laskemaan ja huomauttelemaan turhista asioista saa mennä. Olen tyytyväisempi yksin, kuin jokaisen kotityön ruutuvihkoon ruksaavan hirviön kanssa. Minullakin on lapsia ja arkemme sujuu hienosti ja kotityöt ovat vähentyneet. Koti on kuitenkin ihan perus siisti. Välillä lapset sekoittaa, mutta perus puhtaus pysyy yllä ihan pienelläkin työllä. Nykyään osaan tehdä ruokaakin, kun ei ole ainesosapoliisia vinkumassa.

Niin, ja mikä ongelma on jokin löylyvesi? Eiköhän se ole silloinkin loppu kun sinne saunaan menee ekana.

Tied kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syytteletkö häntä vai kerrotko omista tunteista. Se on kaksi eri asiaa, ja niihin varmasti vastaa eri tavalla. 

Omista tunteista kerrotaan syyttelemättä toista. 

Kerron että minusta tuntuu...

Minusta ois kiva...

Mulle ois tärkeää..

Minusta ei tunnu hyvälle kun...

Kerron omista tunteista.

Mutta nuihin ei ilmeisesti saisi lauseen jatkuessa mainita miehen tekemisiä mitenkään vaikka ne on ongelmia...?

Miten sitten kerron asiasta että tietää mistå puhun?

Siis mikä sinulle on tunne?

"Minusta olisi kiva" ei kerro tunteesta yhtään mitään, se kertoo vaatimuksesta.

"Minusta ei tunnu hyvälle/pöydälle/katolle, kun..." taas kertoo ensisijaisesti virheellisestä sanamuodosta ja sen jälkeen siitä, että sinulla on joku tunne edelleen kadoksissa.

Vierailija kirjoitti:

Tied kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syytteletkö häntä vai kerrotko omista tunteista. Se on kaksi eri asiaa, ja niihin varmasti vastaa eri tavalla. 

Omista tunteista kerrotaan syyttelemättä toista. 

Kerron että minusta tuntuu...

Minusta ois kiva...

Mulle ois tärkeää..

Minusta ei tunnu hyvälle kun...

Kerron omista tunteista.

Mutta nuihin ei ilmeisesti saisi lauseen jatkuessa mainita miehen tekemisiä mitenkään vaikka ne on ongelmia...?

Miten sitten kerron asiasta että tietää mistå puhun?

Siis mikä sinulle on tunne?

"Minusta olisi kiva" ei kerro tunteesta yhtään mitään, se kertoo vaatimuksesta.

"Minusta ei tunnu hyvälle/pöydälle/katolle, kun..." taas kertoo ensisijaisesti virheellisestä sanamuodosta ja sen jälkeen siitä, että sinulla on joku tunne edelleen kadoksissa.

Olen samaa mieltä. Tuossa ei ole käytetty yhtään tunnesanaa. Ehkä suomalaisten on vaikea ilmaista tunteita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan siitä miten esität asian. Jos olet syyttelevä nalkuttaja, voit myös katsoa peiliin. Minun ex aloitti lauseet "minusta tuntuu, että sinä et.." siivoa tarpeeksi, ole tarpeeksi kiinnostunut minusta, liiku riittävästi, syö oikein, saisi tehdä noin jne. Tuollaista ei jaksa, laitoin kiertoon.

Voisi olla minun viestini. Kun pyysin merkitsemään kalenteriin omat menonsa niin ei mene menot päällekkäin. Meillä ei ole mitään tukiverkkoja eikä mies halua maksaa lapsenvahdista, joten on tärkeä huolehtia etteivät menot mene päällekkäin. Kuulema ei käy, koska se rajoittaa miehen elämään. Pyysin miestä siivoamaan jälkensä wc-pöntöstä ja lavuaarista, joka onnistuisi tuoreeltaan kevyellä pyyhkäisyllä toisin kuin sitten, kun jäljet ovat kuivuneet kiinni. Taas turhaa nalkutusta ja jälkien siivoaminen on jäänyt minun harteilleni. Jos menen miehen jälkeen saunaan, löylyvesi on viimeistä pisaraa myötä käytetty. Kun pyysin mieheltä, että huolehtisimme enemmän yhdessä lasten asioista. Olen hoitanut lasten terapiat, keskustelut päiväkodissa ja koulussa, vienyt ja hakenut päiväkotiin ja harrastuksiin. Tähän mies ei kommentoinut mitään, mutta alkoi parin päivän päästä huutamaan, kun en ollut epähuomiossa maksanut harrastuslaskua. "On se kumma kun sä et mitään osaa hoitaa".

Keskustele sitten mistään tässä tilanteessa.

Niin, minä en jaksanut tuollaista. Teen mielellään paljon kotiaskareita, mutta jos toinen alkaa laskemaan ja huomauttelemaan turhista asioista saa mennä. Olen tyytyväisempi yksin, kuin jokaisen kotityön ruutuvihkoon ruksaavan hirviön kanssa. Minullakin on lapsia ja arkemme sujuu hienosti ja kotityöt ovat vähentyneet. Koti on kuitenkin ihan perus siisti. Välillä lapset sekoittaa, mutta perus puhtaus pysyy yllä ihan pienelläkin työllä. Nykyään osaan tehdä ruokaakin, kun ei ole ainesosapoliisia vinkumassa.

Onko se vinkumista, kun kertoo olevansa tyytymätön siihen, että jatkuvasti saa siivota toisen jälkiä? En todellakaan ole laskenut mitään, mutta siinä vaiheessa, kun on itse huolehtinut kaikki lasten asiat ja kuljetukset monen kuukauden ajan eikä toinen näe tilanteessa mitään ongelmaa, niin kieltämättä alkaa vituttamaan. Löylyvesi tuli mieleen yhtenä esimerkkinä, kun toinen ei osoita missään asiassa huomaavaisuutta. Minä saan siivota miehen jälkiä mutta hän ei voi edes kahvimukiani laittaa tiskikoneeseen. Jos olen laittanut likaisen paitani suoraan pesukoneeseen, mies ottaa sen pois ennen kuin laittaa omat pyykkinsä. Liian kova rasitus, jos joutuu pesemään yhdenkin paitani. Lastenvaatteita hän ei tietenkään pese. Juu, ei tässä ruutuvihkoa tarvita laskemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan siitä miten esität asian. Jos olet syyttelevä nalkuttaja, voit myös katsoa peiliin. Minun ex aloitti lauseet "minusta tuntuu, että sinä et.." siivoa tarpeeksi, ole tarpeeksi kiinnostunut minusta, liiku riittävästi, syö oikein, saisi tehdä noin jne. Tuollaista ei jaksa, laitoin kiertoon.

Voisi olla minun viestini. Kun pyysin merkitsemään kalenteriin omat menonsa niin ei mene menot päällekkäin. Meillä ei ole mitään tukiverkkoja eikä mies halua maksaa lapsenvahdista, joten on tärkeä huolehtia etteivät menot mene päällekkäin. Kuulema ei käy, koska se rajoittaa miehen elämään. Pyysin miestä siivoamaan jälkensä wc-pöntöstä ja lavuaarista, joka onnistuisi tuoreeltaan kevyellä pyyhkäisyllä toisin kuin sitten, kun jäljet ovat kuivuneet kiinni. Taas turhaa nalkutusta ja jälkien siivoaminen on jäänyt minun harteilleni. Jos menen miehen jälkeen saunaan, löylyvesi on viimeistä pisaraa myötä käytetty. Kun pyysin mieheltä, että huolehtisimme enemmän yhdessä lasten asioista. Olen hoitanut lasten terapiat, keskustelut päiväkodissa ja koulussa, vienyt ja hakenut päiväkotiin ja harrastuksiin. Tähän mies ei kommentoinut mitään, mutta alkoi parin päivän päästä huutamaan, kun en ollut epähuomiossa maksanut harrastuslaskua. "On se kumma kun sä et mitään osaa hoitaa".

Keskustele sitten mistään tässä tilanteessa.

Niin, minä en jaksanut tuollaista. Teen mielellään paljon kotiaskareita, mutta jos toinen alkaa laskemaan ja huomauttelemaan turhista asioista saa mennä. Olen tyytyväisempi yksin, kuin jokaisen kotityön ruutuvihkoon ruksaavan hirviön kanssa. Minullakin on lapsia ja arkemme sujuu hienosti ja kotityöt ovat vähentyneet. Koti on kuitenkin ihan perus siisti. Välillä lapset sekoittaa, mutta perus puhtaus pysyy yllä ihan pienelläkin työllä. Nykyään osaan tehdä ruokaakin, kun ei ole ainesosapoliisia vinkumassa.

Onko se vinkumista, kun kertoo olevansa tyytymätön siihen, että jatkuvasti saa siivota toisen jälkiä? En todellakaan ole laskenut mitään, mutta siinä vaiheessa, kun on itse huolehtinut kaikki lasten asiat ja kuljetukset monen kuukauden ajan eikä toinen näe tilanteessa mitään ongelmaa, niin kieltämättä alkaa vituttamaan. Löylyvesi tuli mieleen yhtenä esimerkkinä, kun toinen ei osoita missään asiassa huomaavaisuutta. Minä saan siivota miehen jälkiä mutta hän ei voi edes kahvimukiani laittaa tiskikoneeseen. Jos olen laittanut likaisen paitani suoraan pesukoneeseen, mies ottaa sen pois ennen kuin laittaa omat pyykkinsä. Liian kova rasitus, jos joutuu pesemään yhdenkin paitani. Lastenvaatteita hän ei tietenkään pese. Juu, ei tässä ruutuvihkoa tarvita laskemiseen.

Oletteko keskustellut YHDESSÄ esim siisteystasosta? Yleensä korkeampaa tasoa edellyttävä saa tehdä enemmän. Minun ex kun laski noita kotitöitä, hän sanoi että minun tulee pestä itse pyykkini, joten tietysti pesin ja kohta pesin lastenkin. Sitten minun tulikin laittaa joka päivä astianpesukone. Ok, laitoin. Minä pesin myös lattiat, joka ainoa kerta. Imuroinnit menivät puoliksi. Ruokaa tein vähemmän, koska käytin vääriä aineita (tässäkin exän omat laatuvaatimukset pakottivat hänet tekemään enemmän). Sitten alkoi että pesen lasten pyykit väärin. Astianpesukone on täytetty väärin. Lattiat on pesty väärin. Sitten nainen sai lähteä. Nyt teen kaiken oikein ja minulla on vähemmän kotitöitä ja jää enemmän aikaa lapsille. Jos olisin jäänyt tuohon suhteeseen, olisivat lapset saaneet melko väärän kuvan aikuisten keskinäisestä käyttäytymisestä. Muista että alituinen huomauttelu ei tuo toivomaasi tulosta, vaan lopulta vie sitä kauemmas. Jos miehesi tekee sentään jotakin, niin älä ainakaan moiti, anna tehdä perseelleen kyllä senkin aivot raksuttavat etsiessään parempia toimintatapoja.

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

Joskus ero on perempi. Siinä myös oppii itsestä aika paljon. Minä vähän jopa uskoin exäni syytöksiä, mutta nyt huomaan että niissä ei ollut perää. Parisuhde on vaikea laji. Minulla on omituinen huomio naisista. Jos minä olen omat hommani hoitanut, niin miksi en saa juoda kahviani rauhassa jos naisells on omat hommat vielä kesken? Tästä on useamman naisen otanta. Miksi se toisen lepohetki ottaa niin koville?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

Joskus ero on perempi. Siinä myös oppii itsestä aika paljon. Minä vähän jopa uskoin exäni syytöksiä, mutta nyt huomaan että niissä ei ollut perää. Parisuhde on vaikea laji. Minulla on omituinen huomio naisista. Jos minä olen omat hommani hoitanut, niin miksi en saa juoda kahviani rauhassa jos naisells on omat hommat vielä kesken? Tästä on useamman naisen otanta. Miksi se toisen lepohetki ottaa niin koville?

Tarkoitin tietysti seksiä 😀

Ihmiset kokevat niin eri tavalla eri asiat. Sinä saatat ajatella, että sinä vaan rauhallisesti ja ystävällisesti juttelet mieltäsi painavista asioista, ja joku toinen saataa kokea sen todella ärsyttävänä ruikutuksena ja esim. syyllistävänä valituksena.

Jotkut ovat todella hyviä pukemaan vit*uilunsa juuri tuollaiseen yleisen keskustelun tai 'pohdiskelun' viittaan. Ja sitten kun muilla menee lopulta hermo tuohon jatkuvaan kettuiluun, ja ärähtävät takaisin, tämä omien tunteidensa tulkitsija heittäytyy martyyriksi, ja alkaa uikuttamaan kuinka häntä kohdellaan asiattomasti.

En sano, että juuri sinä AP toimisit näin, mutta yritä nyt kuitenkin pitää tämäkin mielessäsi, samalla kun pohdiskelet miehesi huonoa ulosantia.

Ja jos todella tuntuu noin pahalta, niin eiköhän se ole ihan molemmille parasta, että laitatte sen eron vetämään?

Exäni oli myös sellainen ettei saanut puhua omista tuntemuksista tai muustakaan. Saattoi vain kylmästi lähteä pois sanomatta sanaakaan, kun ihan normaalista päivän kuulumisista kerroin. Jos sanoin jotain omista tuntemuksista niin alkoi hokemaan "minäminäminäminä..." siis ihan sairas suhde. Eipä viime vuosina ennen eroa paljon puhuttukaan. Ahdistavaa aikaa.

Miehen mielestä olisi pitänyt olla vain puhumaton, kotitöitä tekevä ja laskuja maksava vaimo. Nalkuttanut en ja mies sai harrastaa poissa kotoa omia juttujaan vaikka kuinka paljon.

Mullakin on tuollainen puoliso. 

Haluaisin tietää, että mikä tekee ihmisestä tuollaisen, että syyllistyy kaikesta mitä toinen sanoo? Onko huono itsetunto paras selitys? Voiko huono itsetunto välillä näkyä yli-itsevarmuutena? Kokemukseni ovat yksi yhteen ap:n ja muutaman muun kirjoittajan kanssa täällä, sotkuinen mökki -juttukin voisi olla meillä tapahtunutta. Eniten haluaisin ymmärtää, mistä puolison julma käytös johtuu, jotta en pahoittaisi siitä mieltäni niin kovasti ja että en siksi vihaisi häntä niinä hetkinä. Se viha kun värittää kaikkia muitakin hetkiä, ei vihana mutta etääntymisenä. Hänhän käytännössä hylkää minut joka kerta, kun eniten häntä tarvitsisin.

Tärkeintä minulle on ymmärtää, sillä pystyn keksimään tuhat ja yksi syytä, miksi joku käyttäytyy miten käyttäytyy, ja niistä sitten pitäisi valita ja sovittaa oma suhtautuminen sen mukaan... Itse hän ei osaa lainkaan sanoittaa sitä, mistä se johtuu, vaan hän väittää että se johtuu 100% minusta, muttei sen tarkemmin erittele, että miksi. Olen yrittänyt sanoa, että vaikka minä olisinkin jonkinlainen käynnistäjä hänen käytökselleen (hän kaiketi siis ajattelee, että jos en olisi olemassa, näitä tilanteitakaan ei tietysti hänelle tulisi), niin se kaikki loppujen lopuksi tulee hänen sisältään, hänen kokemuksistaan, ja hän itse on siitä vastuussa miten kohtelee minua. Hänen lapsuudestaan en tiedä yhtikäs mitään syvempää kuin asuinpaikan ja koulun jota kävi, koska hän ei ole koskaan suostunut siitä puhumaan mitään tai ei muista. Olettaa ilmeisesti (väärin!), että käyttäisin kaikkea tietoa häntä vastaan jotenkin. Oletan kaikesta näkemästäni päätellen, että hänellä on ollut ihan normaali lapsuus, eikä hän ole elämässään kokenut juuri mitään vastoinkäymisiä. Minä olen hänen elämänsä pahin kokemus: se, että minulla on tunteet ja hän joutuu niiden kanssa tekemisiin.

Olen päättänyt ja uskon, että vielä tässä elämässä saan hyvän ja lämpimän parisuhteen jonkun kanssa, tai olen onnellinen yksin. 

Naisen turha ulina ja random tunteilushitti on rasittavinta maailmassa. Ymmärrän ap:n miestä todella hyvin, toivottavasti hän tajuaa häipyä tuollaisesta draamasuhteesta.

Aikuisen naisen pitäisi tajuta peruseroavaisuudet miehen ja naisen välillä ennenkuin tulee nettifoorumeille hakemaan erosympatioita näin järkyttävän turhan ja ilmiselvän asian takia.

Miten vaikeaa näitä asioita on naisten ymmärtää vielä vuonna 2018?

Nainen: ”SÄ ET KUUNTELE ETKÄ RAKASTA MUA BYÄÄÄÄÄÄ”

”MITEN SÄ VOIT OLLA NOIN ITSEKÄS JA TUNNEKYLMÄ YHYYYY”

Mies: ”WTF? Mitä mä nyt tein?”

Mulla oli tollanen mies tapailukumppanina 2v ajan. Ei muutu koskaan. Suosittelen vaihtamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

Joskus ero on perempi. Siinä myös oppii itsestä aika paljon. Minä vähän jopa uskoin exäni syytöksiä, mutta nyt huomaan että niissä ei ollut perää. Parisuhde on vaikea laji. Minulla on omituinen huomio naisista. Jos minä olen omat hommani hoitanut, niin miksi en saa juoda kahviani rauhassa jos naisells on omat hommat vielä kesken? Tästä on useamman naisen otanta. Miksi se toisen lepohetki ottaa niin koville?

Koska sillä naisella on niin paljon enemmän hommia kuin miehellä. Jos toisella on kiire niin mikset auttaisi? Esimerkiksi kerrostalossa miehen ei tarvitse tehdä juuri mitään ja naisella on siivous, tiskaus, pyykkäys, ruoanlaitto, kaupassakäynti ja lastenhoito. Kaikki tuo palkkatyön lisäksi. Jos mies vain vie autot huoltoon ja kuskaa roskapussit niin kyllä joskus voisi auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Nainen: ”SÄ ET KUUNTELE ETKÄ RAKASTA MUA BYÄÄÄÄÄÄ”

”MITEN SÄ VOIT OLLA NOIN ITSEKÄS JA TUNNEKYLMÄ YHYYYY”

Mies: ”WTF? Mitä mä nyt tein?”

Tuotahan se syyllistyminen, ja siten toisen huomioimattomuus, on. Miksei mies mieluummin sanoisi: hei beibi, rakastan sua, tuu tänne niin halaan. 

Jokainen voi miettiä, miten tilanne jatkuu näissä eri vaihtoehdoissa ja minkälainen elämä itselle on hakusessa. Millainen tyyppi just ite haluaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

Joskus ero on perempi. Siinä myös oppii itsestä aika paljon. Minä vähän jopa uskoin exäni syytöksiä, mutta nyt huomaan että niissä ei ollut perää. Parisuhde on vaikea laji. Minulla on omituinen huomio naisista. Jos minä olen omat hommani hoitanut, niin miksi en saa juoda kahviani rauhassa jos naisells on omat hommat vielä kesken? Tästä on useamman naisen otanta. Miksi se toisen lepohetki ottaa niin koville?

Koska sillä naisella on niin paljon enemmän hommia kuin miehellä. Jos toisella on kiire niin mikset auttaisi? Esimerkiksi kerrostalossa miehen ei tarvitse tehdä juuri mitään ja naisella on siivous, tiskaus, pyykkäys, ruoanlaitto, kaupassakäynti ja lastenhoito. Kaikki tuo palkkatyön lisäksi. Jos mies vain vie autot huoltoon ja kuskaa roskapussit niin kyllä joskus voisi auttaa.

Miksi noi asiat kuuluisi pelkästään naiselle? Ei nyt eletä missään 50 luvun ameriikassa. Normaalisti nykyisin kotityöt jaetaan. Näin on toimittu suomessa jo vuosikymmenien ajan. Tuskin kukaan mies uskaltaa edes haaveilla sellaisesta kotiorjasta vaimona. Kuten ei myöskään kukaan nainen haaveile siitä miten mies raataa yksin töissä ja maksaa kaiken. Se nyt ei vaan ole tätä päivää.