Mies pitää riitelynä kun kerron tunteistani...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

Joskus ero on perempi. Siinä myös oppii itsestä aika paljon. Minä vähän jopa uskoin exäni syytöksiä, mutta nyt huomaan että niissä ei ollut perää. Parisuhde on vaikea laji. Minulla on omituinen huomio naisista. Jos minä olen omat hommani hoitanut, niin miksi en saa juoda kahviani rauhassa jos naisells on omat hommat vielä kesken? Tästä on useamman naisen otanta. Miksi se toisen lepohetki ottaa niin koville?

Koska sillä naisella on niin paljon enemmän hommia kuin miehellä. Jos toisella on kiire niin mikset auttaisi? Esimerkiksi kerrostalossa miehen ei tarvitse tehdä juuri mitään ja naisella on siivous, tiskaus, pyykkäys, ruoanlaitto, kaupassakäynti ja lastenhoito. Kaikki tuo palkkatyön lisäksi. Jos mies vain vie autot huoltoon ja kuskaa roskapussit niin kyllä joskus voisi auttaa.

Miksi noi asiat kuuluisi pelkästään naiselle? Ei nyt eletä missään 50 luvun ameriikassa. Normaalisti nykyisin kotityöt jaetaan. Näin on toimittu suomessa jo vuosikymmenien ajan. Tuskin kukaan mies uskaltaa edes haaveilla sellaisesta kotiorjasta vaimona. Kuten ei myöskään kukaan nainen haaveile siitä miten mies raataa yksin töissä ja maksaa kaiken. Se nyt ei vaan ole tätä päivää.

Ei tässä ole pohjimmiltaan kyse mistään kotitöiden jakamisesta! Vaan siitä, että tuleeko kuulluksi ja nähdyksi ihmisenä. Ja jos tulee niin miten, oikein vai ikävien väärinkäsitysten kautta, jotka johtavat perusteettomasti riitelyyn ja vielä syytöksiin sen aloittamisesta. On oikeasti ihan hillittömän kamalaa joutua aina riitaan silloin, kun tuntee tarvitsevansa hiukan lämpöä ja läheisyyttä ja lohtua. Eli saakin ihan päinvastaisen kohtelun, saavillisen paskaa niskaansa. Mitä enemmän itkee epätoivoaan ja koittaa selittää, että hei nyt oot ymmärtänyt väärin, lopeta jo ja halataan, niin sitä enemmän se toinen vihastuu ja kylmenee ja jopa lähtee ovet paukkuen pois, eikä vastaa tuntikausiin puhelimeenkaan. Siinä sitä sitten itse istuu kotona itku kurkussa, miettii että mihin toinen meni, ajoiko autolla järveen vai menikö se baariin ja onko se kunnossa ja miksei se vastaa, tuleeko se tänään vai huomenna kotiin ja tuleeko se vihaisena vai tajuaisiko se sittenkin tulla halaamaan ja sopimaan ja pyytämään anteeksi, ne omat kurjat tunteet ja niiden käsittelyn joutuu pistämään syrjään kun kaikesta huolimatta on huoli siitä toisesta paskiaisesta. Ja sitten se tulee kotiin joskus kun huvittaa, ei sano mitään, paiskaa oven kiinni ja mököttää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ihan siitä miten esität asian. Jos olet syyttelevä nalkuttaja, voit myös katsoa peiliin. Minun ex aloitti lauseet "minusta tuntuu, että sinä et.." siivoa tarpeeksi, ole tarpeeksi kiinnostunut minusta, liiku riittävästi, syö oikein, saisi tehdä noin jne. Tuollaista ei jaksa, laitoin kiertoon.

Voisi olla minun viestini. Kun pyysin merkitsemään kalenteriin omat menonsa niin ei mene menot päällekkäin. Meillä ei ole mitään tukiverkkoja eikä mies halua maksaa lapsenvahdista, joten on tärkeä huolehtia etteivät menot mene päällekkäin. Kuulema ei käy, koska se rajoittaa miehen elämään. Pyysin miestä siivoamaan jälkensä wc-pöntöstä ja lavuaarista, joka onnistuisi tuoreeltaan kevyellä pyyhkäisyllä toisin kuin sitten, kun jäljet ovat kuivuneet kiinni. Taas turhaa nalkutusta ja jälkien siivoaminen on jäänyt minun harteilleni. Jos menen miehen jälkeen saunaan, löylyvesi on viimeistä pisaraa myötä käytetty. Kun pyysin mieheltä, että huolehtisimme enemmän yhdessä lasten asioista. Olen hoitanut lasten terapiat, keskustelut päiväkodissa ja koulussa, vienyt ja hakenut päiväkotiin ja harrastuksiin. Tähän mies ei kommentoinut mitään, mutta alkoi parin päivän päästä huutamaan, kun en ollut epähuomiossa maksanut harrastuslaskua. "On se kumma kun sä et mitään osaa hoitaa".

Keskustele sitten mistään tässä tilanteessa.

Niin, minä en jaksanut tuollaista. Teen mielellään paljon kotiaskareita, mutta jos toinen alkaa laskemaan ja huomauttelemaan turhista asioista saa mennä. Olen tyytyväisempi yksin, kuin jokaisen kotityön ruutuvihkoon ruksaavan hirviön kanssa. Minullakin on lapsia ja arkemme sujuu hienosti ja kotityöt ovat vähentyneet. Koti on kuitenkin ihan perus siisti. Välillä lapset sekoittaa, mutta perus puhtaus pysyy yllä ihan pienelläkin työllä. Nykyään osaan tehdä ruokaakin, kun ei ole ainesosapoliisia vinkumassa.

Onko se vinkumista, kun kertoo olevansa tyytymätön siihen, että jatkuvasti saa siivota toisen jälkiä? En todellakaan ole laskenut mitään, mutta siinä vaiheessa, kun on itse huolehtinut kaikki lasten asiat ja kuljetukset monen kuukauden ajan eikä toinen näe tilanteessa mitään ongelmaa, niin kieltämättä alkaa vituttamaan. Löylyvesi tuli mieleen yhtenä esimerkkinä, kun toinen ei osoita missään asiassa huomaavaisuutta. Minä saan siivota miehen jälkiä mutta hän ei voi edes kahvimukiani laittaa tiskikoneeseen. Jos olen laittanut likaisen paitani suoraan pesukoneeseen, mies ottaa sen pois ennen kuin laittaa omat pyykkinsä. Liian kova rasitus, jos joutuu pesemään yhdenkin paitani. Lastenvaatteita hän ei tietenkään pese. Juu, ei tässä ruutuvihkoa tarvita laskemiseen.

Subjektiivinen käsitys voi olla pahasti vääristynyt. Suosittelen kokeilemaan ruutuvihkomenetelmää. Saat samalla kättä pidempää, jos olet oikeassa ja tulee riita, jossa toinen kieltää havaintosi.

Vaimoni valitti usein ja pitkällisesti minulle siitä, että jätän tavaroita lojumaan ympäriinsä ja hän saa jälkeni siivota tai kärsiä alituisesta epäjärjestyksestä. Vaikka useimmille tavaroille oli minulle sinänsä järkevä peruste olla siellä, missä olivat, kuten esimerkiksi puolipitoiset vaatteet (useita eri vaatekertoja yhtä aikaa käytössä; siistit toimistotyövaatteet, rähjäiset ulkotyövaatteet, saastaiset likaisten töiden vaatteet, mukavanrennot kotioleskeluvaatteet) tai tulevan, käsitellyn ja lähtevän postin sekä luettujen ja lukemattomien lehtien erilaiset niput. Ahtaassa asunnossa, jossa erilisiä säilytys- ja toimintotiloja ei yksinkertaisesti kaikelle mahdolliselle ole, on näitä mahdotonta piilottaa rouvan Ikea-mallisisustusten marinoimalta esteettiseltä silmältä tavallisessa arjessa.

Jonkun useampipäiväisen huutokiukuttelun jälkeen tympäännyin ja laskin kaikki näkyvillä olevat johonkin lojumaan jätetyt irtoesineet. Lasten leluja yms. tavaroita oli tietysti paljon, mutta ruutuvihkoanalyysi paljasti, että vaimon hujan hajan jättämiä epämääräisiä tavaroita oli omiini nähden moninkertainen määrä. Kaikki tietenkin hänelle yhtä loogisia ja tarpeellisia, kuten erilaisia keskeneräisiä käsitöitä, tulevia, meneviä ja odottavia lastenvaatteita muovipusseissa ja jätesäkeissä, erilaisia pahvilaatikoita ja muita nyssäköitä ties miksi, hiusharjoja ja kosmetiikkatuotteita kaikkialla muualla kuin niiden oletuspaikassa, kansioita, kalentereita ja paperipinoja ympäri työtasoja ja niin edelleen. 

Ruutupaperitodistelu on kiistaton, eikä siitä voi sitten enää perusteetta riidellä ja aiheetta syytellä. Tietenkin se voi osua omaan nilkkaan, minkä vuoksi siihen ei ehkä uskalla ryhtyä. Meillä kävi niin, että tietenkin vaimo ensin loukkaantui tästä, mutta ilmeisesti kuitenkin lopulta avasi silmänsä, koska valitus loppui. Tosiasioiden hyväksyminen on viisauden alku. 

Joko miehesi on ongelmainen, tai sun "tunteista kertominen ja tuumailu" menee lähinnä vittuilun puolelle.

Itselläni on sisko joka puhuu tunteistaan "tuumailemalla ystävällisesti"... siksi asenteellinen vastaus. Aika ahdistavaa, kun toinen ystävällisesti tuumailee, miten oikeastaan vihaa minua. :D Ihan sama miten paljon autan tms. Kutsuu sitä nimenomaan tunteista puhumiseksi.

Tied kirjoitti:

Tai kerron että hänen pitkään tekemä epäreilu asia alkaa harmittamaan...

Hänellä ei ole ikinä velvollisuutta ymmärtää miltä minusta tuntuu... Miettii vain että häntä syytellään.. Vaikka pakkohan mun on sanoa niin kun asia on, tai hän ei ymmärrä mistä puhun...

Tai juttelen hänen, myös minuun vaikuttavista epävarmuuksista/peloista asioita kohtaan, ystävällisesti tuumaillen, mietin mistä ne voi johtua, pohdin miten niitä voi yrittää korjata, mietin "syvemmin" kuin mies...

Sitten hän raivoaa ja uhkailee erolla kun hänen mielestään "riitelen" ja syyttelen, vaikkei se ole minulta muuta kuin omista tunteista kertomista tai normaali juttelua/tuumailua...

Kuulostaa siltä, että koko ajan vellot omissa tunteissasi, muistelet menneitä ja kaadat miesoaran niskaan jatkuvaa valitusta. Koko arki on SUN tunteiden analysointia.

Miesparka.

Ja anna kun arvaan...sinä et tee koskaan mitään väärin..

Vierailija kirjoitti:

Tied kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat aika rasittavalta tapaukselta.

Ok. Millä tavalla mä olenkin nyt rasittava...?

Käännä asia toisinpäin, niin ymmärrät. Miehesi tuumailisi päivät pitkät sinun epävarmuuksia ja vikoja, toki aivan ystävälliseen sävyyn, mutta kuitenkin. Kun sanottavahan hänen on ääneen jokainen vika ja vajavaisuus, joka sinusta löytyy. Ja sinun pitkään tekemä epäreilu asia, joka häntä harmittaa. Päivästä toiseen.

Ei kuulosta kovin kivalta vai mitä?

Oletko ihan pölvästi? Sinunko mielestäsi parisuhteessa ei saa ottaa esille asioita, jotka toisen käytöksessä häiritsevät ja aiheuttavat onnettomuutta? Taidat itse olla näitä itsetunnottomia nyhveröitä.

M42

"Mietin syvemmin kuin mies"

Eli haluat uudestaan ja uudestaan jauhaa vanhoja juttuja. Ja kaikki nää vanhat jutut liittyy johonkin missä mies on toiminut ( sun mielestä) väärin? Et koskaan halua palata niihin kertoihin, jolloin sinä olet toiminut väärin?

Mun käy niin sääliksi tota sun miestä.

Sä ja sun tunteet. Muulle ei taida olla teidän suhteessa tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

Joskus ero on perempi. Siinä myös oppii itsestä aika paljon. Minä vähän jopa uskoin exäni syytöksiä, mutta nyt huomaan että niissä ei ollut perää. Parisuhde on vaikea laji. Minulla on omituinen huomio naisista. Jos minä olen omat hommani hoitanut, niin miksi en saa juoda kahviani rauhassa jos naisells on omat hommat vielä kesken? Tästä on useamman naisen otanta. Miksi se toisen lepohetki ottaa niin koville?

Koska sillä naisella on niin paljon enemmän hommia kuin miehellä. Jos toisella on kiire niin mikset auttaisi? Esimerkiksi kerrostalossa miehen ei tarvitse tehdä juuri mitään ja naisella on siivous, tiskaus, pyykkäys, ruoanlaitto, kaupassakäynti ja lastenhoito. Kaikki tuo palkkatyön lisäksi. Jos mies vain vie autot huoltoon ja kuskaa roskapussit niin kyllä joskus voisi auttaa.

Miksi noi asiat kuuluisi pelkästään naiselle? Ei nyt eletä missään 50 luvun ameriikassa. Normaalisti nykyisin kotityöt jaetaan. Näin on toimittu suomessa jo vuosikymmenien ajan. Tuskin kukaan mies uskaltaa edes haaveilla sellaisesta kotiorjasta vaimona. Kuten ei myöskään kukaan nainen haaveile siitä miten mies raataa yksin töissä ja maksaa kaiken. Se nyt ei vaan ole tätä päivää.

Ja höpöhöpö. Yhtään parisuhteessa olevaa miestä en tunne joka kävisi kaupassa, laittaisi ruokaa, käyttäisi tiskikonetta tai pyykkikonetta tai siivoaisi. Yksin asuessaan ja pakosta, mutta melkoisen kaunis ja nuorempi nainen saisi olla että mies noita tekisi.

Monessa tapauksessa ei ole kyse niinkään huonosta itsetunnosta, vaan huonosta omatunnosta. Tällainen mies tietää olevansa paska kumppani, jota ei kiinnosta huomioida puolisoaan juuri missään asiassa. Niinpä sitten kun nainen lopulta ottaa epäkohtia esiin, kalikka kalahtaa ja mies älähtää. Menee heti valtava defenssi päälle ja samalla pelko siitä, että kuvio voikin purkautua, jos en ala panostaa suhteeseen. Aika surkeita miehenkuvatuksia.

M42

Vierailija kirjoitti:

Tied kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat aika rasittavalta tapaukselta.

Ok. Millä tavalla mä olenkin nyt rasittava...?

Käännä asia toisinpäin, niin ymmärrät. Miehesi tuumailisi päivät pitkät sinun epävarmuuksia ja vikoja, toki aivan ystävälliseen sävyyn, mutta kuitenkin. Kun sanottavahan hänen on ääneen jokainen vika ja vajavaisuus, joka sinusta löytyy. Ja sinun pitkään tekemä epäreilu asia, joka häntä harmittaa. Päivästä toiseen.

Ei kuulosta kovin kivalta vai mitä?

Mistä päättelet, että ap päivät pitkät tuumailee miehensä epävarmuuksia ja vikoja? Ja että hänen on sanottava ääneen jokainen vika ja vajavaisuus, joka miehestä löytyy?

Minä sain aloituksesta aivan toisenlaisen kuvan. Ap pitää sisällään niin paljon kuin pystyy, mutta kun kokee tilanteita, joita ei enää kestä, ne on pakko ottaa käsittelyyn.

Lisäksi mies vaikuttaa yliherkältä ja ottaa nokkiinsa ihan tavanomaisestakin jutustelusta. Tuli mieleen ihan oma isäni, jota on ollut lähes mahdoton miellyttää niin kauan kuin muistan.

Jos asioiden käsittely on kiellettyä, niin ero on sitten varmaan ainoa lääke tilanteeseen.

psyoklogi kirjoitti:

kuulostaa aika helvetin ikävältä tilanteelta

Niin minunkin mielestä. Siis miehen kannalta. Joka päivä pitää kuunnella " ystävällismielistä" naisen monologia siitä, mitä mies on taas tehnyt väärin ja millaisia naisen tunteet nyt ovat.

Ite kiikkuisin pihakoivussa jo, jos tuo olis mun suhde.

N41

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

Joskus ero on perempi. Siinä myös oppii itsestä aika paljon. Minä vähän jopa uskoin exäni syytöksiä, mutta nyt huomaan että niissä ei ollut perää. Parisuhde on vaikea laji. Minulla on omituinen huomio naisista. Jos minä olen omat hommani hoitanut, niin miksi en saa juoda kahviani rauhassa jos naisells on omat hommat vielä kesken? Tästä on useamman naisen otanta. Miksi se toisen lepohetki ottaa niin koville?

Koska sillä naisella on niin paljon enemmän hommia kuin miehellä. Jos toisella on kiire niin mikset auttaisi? Esimerkiksi kerrostalossa miehen ei tarvitse tehdä juuri mitään ja naisella on siivous, tiskaus, pyykkäys, ruoanlaitto, kaupassakäynti ja lastenhoito. Kaikki tuo palkkatyön lisäksi. Jos mies vain vie autot huoltoon ja kuskaa roskapussit niin kyllä joskus voisi auttaa.

Miksi noi asiat kuuluisi pelkästään naiselle? Ei nyt eletä missään 50 luvun ameriikassa. Normaalisti nykyisin kotityöt jaetaan. Näin on toimittu suomessa jo vuosikymmenien ajan. Tuskin kukaan mies uskaltaa edes haaveilla sellaisesta kotiorjasta vaimona. Kuten ei myöskään kukaan nainen haaveile siitä miten mies raataa yksin töissä ja maksaa kaiken. Se nyt ei vaan ole tätä päivää.

Ja höpöhöpö. Yhtään parisuhteessa olevaa miestä en tunne joka kävisi kaupassa, laittaisi ruokaa, käyttäisi tiskikonetta tai pyykkikonetta tai siivoaisi. Yksin asuessaan ja pakosta, mutta melkoisen kaunis ja nuorempi nainen saisi olla että mies noita tekisi.

Sulla on varmaan hyvin suppea tuttavapiiri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tied kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat aika rasittavalta tapaukselta.

Ok. Millä tavalla mä olenkin nyt rasittava...?

Käännä asia toisinpäin, niin ymmärrät. Miehesi tuumailisi päivät pitkät sinun epävarmuuksia ja vikoja, toki aivan ystävälliseen sävyyn, mutta kuitenkin. Kun sanottavahan hänen on ääneen jokainen vika ja vajavaisuus, joka sinusta löytyy. Ja sinun pitkään tekemä epäreilu asia, joka häntä harmittaa. Päivästä toiseen.

Ei kuulosta kovin kivalta vai mitä?

Mistä päättelet, että ap päivät pitkät tuumailee miehensä epävarmuuksia ja vikoja? Ja että hänen on sanottava ääneen jokainen vika ja vajavaisuus, joka miehestä löytyy?

Minä sain aloituksesta aivan toisenlaisen kuvan. Ap pitää sisällään niin paljon kuin pystyy, mutta kun kokee tilanteita, joita ei enää kestä, ne on pakko ottaa käsittelyyn.

Lisäksi mies vaikuttaa yliherkältä ja ottaa nokkiinsa ihan tavanomaisestakin jutustelusta. Tuli mieleen ihan oma isäni, jota on ollut lähes mahdoton miellyttää niin kauan kuin muistan.

Jos asioiden käsittely on kiellettyä, niin ero on sitten varmaan ainoa lääke tilanteeseen.

Minä sain aivan toisenlaisen kuvan. Aapee vaikuttaa itsekkäältä ihmiseltä, joka tuntee olevansa jatkuvasti väärinkohdeltu ja uhri.

Mies on kuunnellut tuota valitusvirtaa loputtomiin ja pikkuhiljaa alkanut hermostua siihen.

Apua tuo AP!

Oliko tosissaan!

Siis heidän päivät koostuu siitä, että AP haluaa kertoa miehelle mitä virheitä mies on nyt tehnyt ja miten kamalaa AP:n elämä on miehen takia 😂😂😂

Sitten AP ei tajua, miksi mies on alkanut vetäytyä ja muuttua kiukkuiseksi 😂😂😂

Run AP:s man RUN!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tied kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat aika rasittavalta tapaukselta.

Ok. Millä tavalla mä olenkin nyt rasittava...?

Käännä asia toisinpäin, niin ymmärrät. Miehesi tuumailisi päivät pitkät sinun epävarmuuksia ja vikoja, toki aivan ystävälliseen sävyyn, mutta kuitenkin. Kun sanottavahan hänen on ääneen jokainen vika ja vajavaisuus, joka sinusta löytyy. Ja sinun pitkään tekemä epäreilu asia, joka häntä harmittaa. Päivästä toiseen.

Ei kuulosta kovin kivalta vai mitä?

Mistä päättelet, että ap päivät pitkät tuumailee miehensä epävarmuuksia ja vikoja? Ja että hänen on sanottava ääneen jokainen vika ja vajavaisuus, joka miehestä löytyy?

Minä sain aloituksesta aivan toisenlaisen kuvan. Ap pitää sisällään niin paljon kuin pystyy, mutta kun kokee tilanteita, joita ei enää kestä, ne on pakko ottaa käsittelyyn.

Lisäksi mies vaikuttaa yliherkältä ja ottaa nokkiinsa ihan tavanomaisestakin jutustelusta. Tuli mieleen ihan oma isäni, jota on ollut lähes mahdoton miellyttää niin kauan kuin muistan.

Jos asioiden käsittely on kiellettyä, niin ero on sitten varmaan ainoa lääke tilanteeseen.

Minä sain aivan toisenlaisen kuvan. Aapee vaikuttaa itsekkäältä ihmiseltä, joka tuntee olevansa jatkuvasti väärinkohdeltu ja uhri.

Mies on kuunnellut tuota valitusvirtaa loputtomiin ja pikkuhiljaa alkanut hermostua siihen.

Tämä 100%

Vierailija kirjoitti:

Miksi et voi vaan pitää suutasi kiinni?

Samaa mieltä. Itse yritin kertoa omista tunteistani vuosikausia,se päättyi aina miehen mökötykseen. Erään kerran päätin että antaa olla. Hommasin rakastajan jolle myös voi sanoa ihan mitä vaan. Kotona on mennyt nyt pari vuotta todella hyvin,paitsi välillä mies kysyy onko kaikki hyvin kun ei enää riidelläkään. Ei ero ole aina ratkaisu varsinkaan kun on kolme lasta. Lapset näkevät että heidän vanhempansa halaavat ja menevät vierekkäin iltaisin nukkumaan. Onko elämä täydellistä?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat aika rasittavalta tapaukselta.

Kiitos! Tulin tänne kommentoimaan tämän.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi.

Kuulostat aivan painajaiskumppanilta aapee.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on miehen kanssa hankala keskusteluyhteys. Hän kokee että syyttelen ja vittuilen aina, vaikka kuinka kauniisti yrittäisin muotoilla asian. Reagoi tietenkin hyökkäämällä. Esim jos mainitsen, että kylläpä väsyttää huonosti nukutun yön jälkeen niin ottaa sen automaattisesti henkilökohtaisena syytöksenä. Usein tilanteet jossa olen erehtynyt kuvittelemaan että meillä olisi parisuhde ja hakenut hänestä puolisollista tukea päättyvät siihen, kun itku kurkussa pyytelen häneltä anteeksiantoa. Ja kotiinpaluuta, sillä hänen vakioreaktioketjuunsa vaikeissa tilanteissa kuuluu hyökkäyksen jälkeen pako. Hyvin saattaa mennä useampi vuorokausi näillä reissuilla ilman että tiedän missä ylkä lymyää. Sillä välin, kuten muutenkin, minä hoidan lapset, kodin, harrasteet, oman työni ja elämän juoksevat asiat (kaupassakäynnin, lasten terapiat ym). En välttämättä aina ihan nappiin mutta uskoisin, että riittävän hyvin kuitenkin. Mies nyt toki on sitä mieltä, että olen patalaiska enkä osaa mitään oikein tehdä. Suuttui tässä yksi aamu verisesti kun ei ollut kiire aamu ja halusin nukkua tunnin pidempään -> tästä syystä tarjosin lapsille aamupalan kotona ennen hoitoon lähtöä. Tämä oli kuulemma idioottimaisinta ikinä, ja suorastaan loukkaus häntä kohtaan kun en suostunut pyörtämään päätöstäni hänen niin käskiessä. Tämä siitäkin huolimatta, että tapahtuma ei vaikuttanut hänen päivänsä kulkuun mitenkään, koska minä hoidin kaiken kuten yleensäkin. Mutta olenkin hankala ihminen ja teen kaikki hulluiksi ympärilläni, ainakin miehen mielestä. Tämän episodin jälkeen kelpasikin taas ryypätä koko viikonloppu ja sunnuntaina hyvin nöyränä poikana takaisin kotiin.

Kyllä, olen ajatellut erota kun kerran näin epäonnistunut ihminen olen ja onnettomaksi hänet teen mutta ajatusprosessi on vielä kesken ja lasten sekä yhteisen talon vuoksi kuvio hyvin kimurantti. Ja toisaalta mies osaa aina väliin lirkutella minulle erittäin taitavasti, jotta en nyt vaan jättäisi.

100% mun elämää.

Terkuin se vaimo joka otti rakastajan

Siis aivan uskomatonta. Koitan kuvitella, että olisin parisuhteessa, missä toinen haluaisi jatkuvasti kertoa minulle, miten väärin koko ajan toimin. Sitten hän haluaisi minun lohduttavan häntä, koska olen niin kamala.

Siis ihanko totta ap?

Kuinka usein istutte alas ja puhutte kaikista sinun virheistäsi? Kuinka usein sinä pyydät anteeksi mieheltä?

Oletko sinä koskaan hiljaa ja annat toiselle tilaa ja rauhaa???

Vierailija kirjoitti:

Tied kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat aika rasittavalta tapaukselta.

Ok. Millä tavalla mä olenkin nyt rasittava...?

Käännä asia toisinpäin, niin ymmärrät. Miehesi tuumailisi päivät pitkät sinun epävarmuuksia ja vikoja, toki aivan ystävälliseen sävyyn, mutta kuitenkin. Kun sanottavahan hänen on ääneen jokainen vika ja vajavaisuus, joka sinusta löytyy. Ja sinun pitkään tekemä epäreilu asia, joka häntä harmittaa. Päivästä toiseen.

Ei kuulosta kovin kivalta vai mitä?

Loistava kommentti!

Vierailija kirjoitti:

Kyse on todellakin henkisestä väkivallasta ja tuo on epäreilua vallankäyttöä. Miehesi ei osaa käsitellä tunteitaan ja reagoi kaikkeen hänestä uhkaavaan ja negatiiviseen keskusteluun panemalla sinut ahtaalle. Sehän selkeästi toimii.. tosin vaan hänelle. Suosittelisin hänellä terapiaa, jota hän tuskin suostuu kokeilemaankaan. Mutta totuus on kuitenkin se, että emme voi muuttaa toisen ihmisen käytöstä. Voimme vaikuttaa vain omaan reaktioomme. Lopulta voi olla, että miehesi muuttuu todella, mutta on ehkä hyvä hyväksyä se mahdollisuus, että se ei tule tapahdu. Siinä tapauksessa voit kävellä tai tyytyä paskaan suhteeseen, päätä itse.

Oi höpöhöpö teitä amatööripsykologeja.

Kuka tahansa kiukustuisi ja tympiintyisi, jos päivästä toiseen joutuisi kuuntelemaan kumppanin valitusvirtaa. Epäilenpä, että Dalai Lamakin käskisi ap:n olla välillä hiljaa.