Mieheni on hakenut avioeroa - olen aivan toimintakyvytön

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hän haki eroa? Eikö mitään merkkejä ollut ilmassa ennen tätä?

Halutaan eri asioita elämässä ja mies ei ole halukas kompromisseihin elämässään. Merkkejä oli ilmassa, koska muutamaan vuoteen ei halunnut puhua tulevaisuudensuunnitelmistaan. Panttasi kaikki ajatukset itsellään.

Tästä jo muutama kuukausi ja terapiassa olen käynyt mutta ei auta. Olo vaan pahenee koko ajan kun avioeron harkinta-ajan päättyminen lähenee. 

Aivan sietämätön olo. En tiedä miten kestän. Tuntuu että saan aivo- tai sydäninfarktin pian.

Ja vastaus toiseen naiseen (varmasti kysytään): mies sanoo, ettei ole, ei edes tunteita muita naisia kohtaan. Halu vaan elää omanlaista elämää kaikkien lapsiperhevuosien jälkeen. Haluaa parisuhteen, mutta ei tällä hetkellä etsi.

ap

Lyön pääni pantiksi, että miehellä on toinen nainen. Aivan heppoiset perusteet noin pitkän avioliiton lopettamiselle, jossa on jopa lapsia.

Hän tietää, että murtuisit lopullisesti, jos kertoisi totuuden.

Mutta ainoastaan totuus saa sinut tuosta suosta ylös ja pääset aloittamaan toipumisen.

Yritä ajatella silleen, että miksi haluaisit olla miehen kanssa, joka ei halua olla sinun kanssa.

Mitä mieltä lapset ovat asiasta ja minkä ikäisiä ovat?

Samaa mieltä, miehellä on ihan satavarmasti toinen nainen, ollut luultavasti jo pitkään. Hän ei myönnä sitä eron syyksi, koska ei hslua näyttää p@skisiselta kaikien tuttujen ja sukulaisten silmissä. Tietää että ihmiset eivät katsoisi hyvällä pettäjää ja perheenrikkojaa. Olen aivan varma, että hänellä on toinen, vaikka sen kiistää tottakai nyt.

Äijä ei enää jaksanu ja sillä sipuli. Ei se siitä muuksi muutu. Nyt vaan on mentävä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hän haki eroa? Eikö mitään merkkejä ollut ilmassa ennen tätä?

Halutaan eri asioita elämässä ja mies ei ole halukas kompromisseihin elämässään. Merkkejä oli ilmassa, koska muutamaan vuoteen ei halunnut puhua tulevaisuudensuunnitelmistaan. Panttasi kaikki ajatukset itsellään.

Tästä jo muutama kuukausi ja terapiassa olen käynyt mutta ei auta. Olo vaan pahenee koko ajan kun avioeron harkinta-ajan päättyminen lähenee. 

Aivan sietämätön olo. En tiedä miten kestän. Tuntuu että saan aivo- tai sydäninfarktin pian.

Ja vastaus toiseen naiseen (varmasti kysytään): mies sanoo, ettei ole, ei edes tunteita muita naisia kohtaan. Halu vaan elää omanlaista elämää kaikkien lapsiperhevuosien jälkeen. Haluaa parisuhteen, mutta ei tällä hetkellä etsi.

ap

Lyön pääni pantiksi, että miehellä on toinen nainen. Aivan heppoiset perusteet noin pitkän avioliiton lopettamiselle, jossa on jopa lapsia.

Hän tietää, että murtuisit lopullisesti, jos kertoisi totuuden.

Mutta ainoastaan totuus saa sinut tuosta suosta ylös ja pääset aloittamaan toipumisen.

Yritä ajatella silleen, että miksi haluaisit olla miehen kanssa, joka ei halua olla sinun kanssa.

Mitä mieltä lapset ovat asiasta ja minkä ikäisiä ovat?

Samaa mieltä, miehellä on ihan satavarmasti toinen nainen, ollut luultavasti jo pitkään. Hän ei myönnä sitä eron syyksi, koska ei hslua näyttää p@skisiselta kaikien tuttujen ja sukulaisten silmissä. Tietää että ihmiset eivät katsoisi hyvällä pettäjää ja perheenrikkojaa. Olen aivan varma, että hänellä on toinen, vaikka sen kiistää tottakai nyt.

Samaa mieltä... Koettu on. Mies pimittää totuutta, että erosta tulisi siisti. Kun omaisuus on jaettu reilusti, niin toinen nainen ilmestyy kuvioihin. Ei kukaan mies jätä perhettään jonkun identiteettikriisin takia. Hänen halunsa elää toisenlaista elämää on täysin tuulesta temmattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kannattanut suhteestaan pitää parempaa huolta. Tiedän, koska olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Nyt kun vuosia on kulunut, näkee paremmin omatkin virheet.

Mitä ajattelet itse miten olisit voinut pitää parempaa huolta?

Meillä minä olen ollut koko ajan se, joka on ehdottanut kahdenkeskistä aikaa - miestä ei ole kiinnostanut. Olen myös se halukkaampi osapuoli (nainen) joka mankuu seksiä useammin. Miestä ei vaan kiinnosta.

Miten tuollaisen miehen kanssa voi pitää parisuhteesta huolta?

Ilkeä olen kyllä ollut aina silloin kun mies on osoittanut ettei jaksa eikä huvita minun seura. Mutta eikö se ole normaalia jos pahoittaa mielensä?

ap

Noi ei se ilkeys tai kovuus ole normaalia sellaisen kanssa, jota rakastaa. Sen olisin minäkin voinut tajuta paremmin. Turhaan pahoitin puolisoni mielen tyhmissä asioissa.

Silti minäkin uskoin, että meillä pohjimmillaan meni suht' ookoo, vaikka jälkikäteen ajatellen olin kyllä viimeisen puolen vuoden aikana varsinainen puusilmä. Varmaan tarkoituksella jätin selviä merkkejä huomioimatta. Toisaalta olin itsekin jollain tavalla väsynyt suhteen silloisiin puutteisiin. 

Se parisuhteesta huolehtiminen olisi pitänyt olla jatkuvaa läpi suhteen. Vaikka minäkin lähdin kyllä liikkeelle aidosti hyvin vaikuttimin ja tarkoituksin. En kunnolla käsittänyt, että pystyvältä ja tomeralta vaikuttanut puoliso koki kuitenkin joitakin asioita niin syvästi. 

En halua väittää, että minussa oli kaikki syy. Oli eksässäkin omanlaatuisuutensa ja vaikeat piirteensä. Hänen oli esim. aivan mahdotonta olla se joka ensimmäisenä pyytää anteeksi. 

Mutta tuo kaikki mitä kerrot toisessa kappaleessasi herättää kysymään miksi sitten haluat niin lujaa pitää miehestäsi kiinni? Mitä parisuhteesi sinulle sitten antaa, jotta sitä halaut niin voimakkaasti jatkaa? Vai onko kyse siitä, että sinua ahdistaa jäädä yksin? Siihen auttaa ajan kuluminen. 

Vierailija kirjoitti:

Miten se ero käytännössä tapahtui? Miten mies haki eroa, miten esitti asian sinulle? Tuli siis kuin salama kirkkaalta taivaalta?

Öiset puhelut? Missä miehesi on öisin?

Missä hän asuu? Eikö lapset ihmettele?

Siinä luki että öiset puheet, pälli.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se ero käytännössä tapahtui? Miten mies haki eroa, miten esitti asian sinulle? Tuli siis kuin salama kirkkaalta taivaalta?

Öiset puhelut? Missä miehesi on öisin?

Missä hän asuu? Eikö lapset ihmettele?

Siinä luki että öiset puheet, pälli.

Mies haki eroa käräjäoikeudesta ja kirje tuli kotiin. Ei halunnut puhua asiasta etukäteen.

Saman katon alla asutaan. Pienempi ihan varmasti toivoisi kovin paljon että jatkettaisi yhdessä. Isommasta en tiedä. Kärsii varmaan kun katselee miehen käytöstä mua kohtaan.

Ja syy on varmaan se, etten osaa kuvitella eroa, että meillä ei ole mitään tukiverkostoja eikä niin läheisiä ystäviä. Hyvin yksinäinen olisin. Vain lapset vuoroviikoin. 

ap

Olen pahoillani, tiedän ettei nyt lohduta kuulla, että aika auttaa. Ensi vuonna tähän aikaan voit jo hyvin. Suhtaudu tuskaan, kuten noroon, joka on lusittava läpi.

Oletko yksi niistä "kotirouvista" jonka mies on niin iloinen kun olet vaan kotona ja sä olet iloinen kun saat olla vaan kotona lasten kanssa. Ja oikeasti mies olisi halunnut vähän hohdokkaampaa ja nopeampaa elämänlaatua johon olisi kuulunut sun töihinmeno ja osallistuminen perheen kuluihin. Mutta sä olisit vaan ollut tyytyväinen kotona. Ettei tarvitse mitään tehdä eikä minnekään lähteä ja nyt olet puolihalvaantunut järkytyksestä koska sulla ei ole rahaa eikä sosiaalista elämää saati koulutusta ja/tai työkokemusta. 

Tuota tapahtuu Suomessa paljon. Syy vaan ainoastaan laitetaan miehen kusipäisyyden piikkiin koska yhtäkkiä otti ja jätti nuoremman "sihteerikön" kanssa. Tai sitten on mies on "joustamaton" omissa näkemyksissään:/

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kannattanut suhteestaan pitää parempaa huolta. Tiedän, koska olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Nyt kun vuosia on kulunut, näkee paremmin omatkin virheet.

Mitä ajattelet itse miten olisit voinut pitää parempaa huolta?

Meillä minä olen ollut koko ajan se, joka on ehdottanut kahdenkeskistä aikaa - miestä ei ole kiinnostanut. Olen myös se halukkaampi osapuoli (nainen) joka mankuu seksiä useammin. Miestä ei vaan kiinnosta.

Miten tuollaisen miehen kanssa voi pitää parisuhteesta huolta?

Ilkeä olen kyllä ollut aina silloin kun mies on osoittanut ettei jaksa eikä huvita minun seura. Mutta eikö se ole normaalia jos pahoittaa mielensä?

ap

Nait vain aikanaan sen väärän miehen. Olisi kannattanut erota aiemmin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se ero käytännössä tapahtui? Miten mies haki eroa, miten esitti asian sinulle? Tuli siis kuin salama kirkkaalta taivaalta?

Öiset puhelut? Missä miehesi on öisin?

Missä hän asuu? Eikö lapset ihmettele?

Siinä luki että öiset puheet, pälli.

Mies haki eroa käräjäoikeudesta ja kirje tuli kotiin. Ei halunnut puhua asiasta etukäteen.

Saman katon alla asutaan. Pienempi ihan varmasti toivoisi kovin paljon että jatkettaisi yhdessä. Isommasta en tiedä. Kärsii varmaan kun katselee miehen käytöstä mua kohtaan.

Ja syy on varmaan se, etten osaa kuvitella eroa, että meillä ei ole mitään tukiverkostoja eikä niin läheisiä ystäviä. Hyvin yksinäinen olisin. Vain lapset vuoroviikoin. 

ap

Niin nyt on aika hankkia se elämä itsellesi.

Kyllä lapsille tulee kertoa

Jos viina ja sauna ei tuohon..

Myös perheneuvolasta saat apua.

Kompromisseja vastustavalla ihmisellä on umpisolmuun asti taipuisa puoliso. Ainakin kun puhutaan 20 yhteisestä vuodesta.

Miksi olet ollut niin joustava ja sallinut miehelle epäkunnioittavan käytöksen, vaikka lapsenkin on tehnyt pahaa sitä katsella? Oletko perheestä, jossa sinun on pitänyt sietää omien tarpeittesi jyräämistä niin tarkkaan, että olet uskotellut itsellesi, että ainoa tie rauhaan ja vapauteen kulkee itsetypistyksen kautta?

Jos olet sietänyt sietämätöntä turvallisuudentarpeen pakottamana, nyt olet joutunut erokriisin lisäksi tilanteeseen, jossa koko persoonallisuutesi on tullut tuomituksi ja elämänstrategiasi meni remonttiin. Sinnittelet kiikunkaakun, yrität olla vihaamatta miestä joten sabotoit edelleen itseäsi mieluummin, ja helppohan siihen lankaan on lentää, koska kerran on ikänsä sitä joutunut harjoittelemaan.

Siinä puhutaan niin isosta kriisistä, ettei ole ihme jos teatterilippu ylittää jaksamisen rajat.

Ensiksi kannattaa miettiä kuka on sinun paras ystäväsi ja se on sinä itse, sinuun voit aina luottaa. Sitten rakkautta sinulla on elämässä kun sinulla on lapset. Sitten voit rakastaa luontoa ja vaikka nyt hommata sen koiran lapsien kanssa, pyyteetöntä rakkautta, iloa ja lasten tunne-elämälle hyvä homma se koira.

Sitten kannattaa säilyttää se uteliaisuus elämään, mitä kaikkea mahtaa vielä tapahtua jos olet avoin ja annat elämälle mahdollisuuden. Luopumalla tästä rakkaudesta ja tottumuksesta, tästä miehestä, mikä ei ole sinulle niin hyvää annat ainakin mahdollisuuden paremmalle elämälle. Jos et tiedä mitä haluat niin se ei haittaa, tätä et ainakaan halua.

Näin minä selviydyin ja olen onnellisempi kuin kolme vuotta sitten - valitsin loogisin perustein olla onnellinen ja se oli hyvä valinta.

Turha miettiä mitä on tehnyt väärin. Olen sitä mieltä, että jos ei toiselle kelpaa tai halutaan eroa, niin silloin anna mennä. Tuskin kukaan haluaa olla epätoivoinen roikkuja tai suhteessa missä toinen ei halua olla.

Hetken tuntuu pahalta, mutta ei kauaa. Mieluummin yksin kun jonkun kanssa joka ei sun kanssa halua tosissaan olla.

Vierailija kirjoitti:

Kompromisseja vastustavalla ihmisellä on umpisolmuun asti taipuisa puoliso. Ainakin kun puhutaan 20 yhteisestä vuodesta.

Miksi olet ollut niin joustava ja sallinut miehelle epäkunnioittavan käytöksen, vaikka lapsenkin on tehnyt pahaa sitä katsella? Oletko perheestä, jossa sinun on pitänyt sietää omien tarpeittesi jyräämistä niin tarkkaan, että olet uskotellut itsellesi, että ainoa tie rauhaan ja vapauteen kulkee itsetypistyksen kautta?

Jos olet sietänyt sietämätöntä turvallisuudentarpeen pakottamana, nyt olet joutunut erokriisin lisäksi tilanteeseen, jossa koko persoonallisuutesi on tullut tuomituksi ja elämänstrategiasi meni remonttiin. Sinnittelet kiikunkaakun, yrität olla vihaamatta miestä joten sabotoit edelleen itseäsi mieluummin, ja helppohan siihen lankaan on lentää, koska kerran on ikänsä sitä joutunut harjoittelemaan.

Siinä puhutaan niin isosta kriisistä, ettei ole ihme jos teatterilippu ylittää jaksamisen rajat.

Olen joustanut kaikissa mahdollisissa isoissa asioissa ja pienemmissäkin. Siitä huolimatta mies valittaa ettei saa kaikkea mitä elämässään haluaa ja minä olen este hänen elämässään. Kyllä varmaan siinä mielessä paha este olenkin että perhe-elämä maksaa. Aika paljon saisi itselleen yksin.

En voi vaan ymmärtää että mies on niin itsekäs eikä loppua näy. Jos taivun ihan kaikkeen hänen tahtoonsa (vapaa-ajasta ja raha-asioista alkaen) niin hän voi HARKITA suhteen jatkamista. Mitä rakkautta tuo tuollainen on? Hänen pitäisi saada elämässään kaikki, minun ei mitään.

Periksi en ole vielä antanut, mutta aivan poikki olen. Tässä vaan katkeroituu pahasti kun 20 vuotta on antanut periksi ja sitten jätetään. Olisin voinut elää omannäköistä elämää jo aiemmin. Nyt olen aivan hukassa enkä jaksa edes ajatella.

ap

up