Mies päättänyt lopettaa avioelämän vuoteenpuolella. Miten tästä eteenpäin?
Huomenta!
Viimeyönä todella vihaisena ja turhautuneena tein päätöksen, että nyt riittää. En ole 30- vuotiaana valmis lopettamaan seksin harrastamista.
Takana mieheni kanssa on 8 yhteistä vuotta, lapsi ja tavallinen perhe-elämä. Hellyyttä mies antaa, sanoo rakastavansa ja on hyvä isä lapselle.
Seksiä hän ei kuitenkaan halua. Näin on ollut jo useamman vuoden! Kerran tai pari kuussa saan seksiä itselleni vongattua, mies ei tunnu nauttivan silloinkaan.
Itselläni seksihalut on valtavat, useamman kerran viikossa tekisi mieli. Tämä tilanne tappaa minut henkisesti :( minusta on tullut hyvin vihainen ja katkera ihminen, enkä tunnista enää itseäni.
Seksittömyys vaikuttaa niin moneen alueeseen elämässä, itsetuntoni on rapistunut. En koe itseäni hyväksytyksi.
Miehelle olen raivonnut ja puhut. Uhkaillut erolla. Erota hän ei halua ja kertoo muuttavansa asiat. Mikään ei ole kuitenkaan vuosiin muuttunut.
Tänään minulla on vapaapäivä ja aion miehen töissä ollessa muuttaa makuuhuoneeni vierashuoneeseen. Mitä muuta kivaa yllätystä keksisin?
Kommentit (408)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyppään vähän puolivälissä ketjua mukaan ja totean että erotkaa jos seksi ei toimi. Sanon tämän vähä haluisempana. En itse kestäisi ketään jolle seksi on noin iso asia että mennään täysin sekaisin sen puutteessa. En ymmärrä miten jotkut vähähaluisemmat tuollaista edes katselevat. Ehkäpä toivovat itsekin että se puoliso muuttuu tai jotain muuta typerää. Tosin voin kyllä myöntää että ongelma näkeminen voi olla vaikeaa, koska oma itsetuntoni ei ole sidoksissa seksiin ja sen määrään, joten jos joku alkaa yhtäkkiä draamailemaan tai äksyilemään niin kuvittelen että töissä on stressiä tmv.
Onko todella niin että et halua ketään edes omissa haaveissasi?
Et tarvitse omaa kättä tms?Ei kai kenenkään itsetunto ole sidoksissa seksin määrään vaan siihen torjumisen määrään.
Väitän että kun rakkaasi satoja kertoja torjuu esimerkiksi halauksesi niin kyllä sekin alkaa itsetuntoa syömään.M35
Totta kai haluan. Mutta selviän helposti ilmankin. Jos parisuhteesta loppuisi kaikki läheisyys tai siihen tulisi ryppyjä niin nostan kissan heti pöydälle. Haluan kumppanin joka osaa puhua ja kommunikoida. En vääntelyä ja vetkuilua. Kumppani, joka ei halua olla lähellä minua millään tavalla, ei halua minua, joten voin nostaa kytkintä ja lähteä eteenpäin. En ymmärrä miksi tästäkin on tehty niin vaikea ongelma.
Jätä se avioelämä!
Ei mitään järkee alkaa totutella elämään ilman seksiä jos ei itse todella ole aseksuaali myös!
En myöskään toki hämmästyis sitä vaihtoehtoa että mies alkoi hakea seksiään muualta ja kotona ei kiinnosta enää Tippaakaan puuhastella oman vaimon kanssa.
Oli syy mikä tahansa, jätä se paska ja mutta älä sille sano että se on kasa paskaa. Kehota kuitenkin kertomaan uusia suhteita etsiessään rehellisesti ettei sitten halua seksiä ettei muille kävis sama kohtalo!
Vierailija kirjoitti:
Minulla haluttomuuteen vaikuttaa lasten läsnäolo. Olen siis ensisijaisesti äiti kun ollaan kotona. Olen jotenkin valmiudessa toteuttamaan äidin velvotteita ja siinä mielentilassa seksi ei ole mielessä. Vaikka lapset on kasvaneet, niin halut on vaan vähentyneet ajan myötä, poislukien matkoilla. Silloin olen ensisijaisesti puoliso ja nainen ja haluan myös seksiä.
Kotona ainoa lukittava huone olisi kodinhoitohuone ja sekin lapsen huoneen vieressä, joten meillä on pattitilanne. Kahdenkeskisiä hotelliöitäkään kun ei voi joka viikko järjestää.
Olisi kamalaa jos mies haluaisi erota tämän takia.
Mitenköhän ne pariskunnat selviää jos toinen vaikka sairastuu eikä pysty harrastamaan seksiä.
Vastauksena kysymykseesi miten ne pariskunnat selviää, joissa toinen sairastuu niin ettei voi harrastaa seksiä voin omalta kohdaltani vastata, että hankin rakastajan, kun ilmeni, ettei mieheni enää pysty seksiin. Ei se tapahtunut tarkoituksella, mutta kun tuli tilaisuus, niin käytin sen hyväksi. Minusta ei valitettavasti tullut pyhimystä puolisoni sairastuttua. Mitä olen seurannut pariskuntia, joissa toinen on sairas, niin pettäminen ja eroaminen ovat aika tavallisia ilmiöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tajunnut seksikiinnitteisiä ihmisiä. En vain tajua miten jokin seksi voi olla niin ihmeellisen tärkeää. Itse olen enemmän kuin miehesi. Seksi on minusta tylsää paitsi ihan uuden partnerin kanssa. Koska tiedän, että kyllästyn jossain vaiheessa seksiin hänelin kanssaan, en reiluuden vuoksi viitsi uusiakaan partnereita hakea.
Etkö tajua muitakaan ihmisiä jotka eivät ole tasan samanlaisia kuin sinä? Ihmisiä joille tärkeää on vaikka urheilu, musiikki tai hyvä ruoka? Seksi on kuitenkin yksi ihmisen perustarpeista ja kuuluu yleensä aikuiseen parisuhteeseen. On ihan normaalia olla turhautunut jos se tarve ei täyty. Pystyt varmaan kuvittelemaan elämääsi niin että et pystyisi toteuttamaan jotain itsellesi tärkeää tarvetta - oli se sitten vaikka lenkkeily tai ystävien tapaaminen.
No ei ole perustarve. Mikä teitä vaivaa? Seksi on seksiä. Se on panemista. Nakin piilotusta. En ymmärrä, miten joku voi edes kuvitella perheen hajottamista panetuksen takia. Sairasta...

No miten jos sitä ajattelee siltä kannalta että se on mielihyvän tuottamista toiselle?
Miksi et halua tuottaa mielihyvää rakkaallesi vaan ennemmin annat perheen hajota?
Etkö saa itse nautintoa siitä kun rakkaasi nauttii?
M35

Etkö saa itse nautintoa siitä kun rakkaasi nauttii?M35
Meidän perhe ei hajoa vaikkei seksiä olekaan kuin noin kerran kuussa. Annan miehelle pari kertaa viikossa suuseksiä. Mies sanoo olevansa tosi tyytyväinen meidän seksielämään. Kiitos kysymästä. Yhdessä on menty nyt 24 vuotta. Ei kaikille ole se yhdyntä niin tärkeää. Itse kuulun niihin, jotka ei voi ymmärtää, miten tuollainen asia voi vaikuttaa mielialaan.

No eihän tossa tilanteessa mitään ongelmaa olekaan jos mies saa suuseksiä ja on tyytyväinen.
Siinähän ne ongelmat alkaa kun toinen ei halua ja olettaa että toinenkin pärjää ilman.

Ihmisten puheista saa vain sen kuvan, että nimenomaan siinä ihmisessä, joka ei ole kiinnostunut seksistä, on jotain pahasti vialla ja pitäisi hakea hoitoa. Mua ei kiinnosta seksi mutten koe, että tässä pitäisi jotain lääkitystä harkita. Seksi ei ole perustarve. En hae hoitoa vaikken tykkää suklaastakaan. Mun mielestä se on sama asia.
Mikset laukaise itseäsi käsin? Olet tosi rajoittunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tajunnut seksikiinnitteisiä ihmisiä. En vain tajua miten jokin seksi voi olla niin ihmeellisen tärkeää. Itse olen enemmän kuin miehesi. Seksi on minusta tylsää paitsi ihan uuden partnerin kanssa. Koska tiedän, että kyllästyn jossain vaiheessa seksiin hänelin kanssaan, en reiluuden vuoksi viitsi uusiakaan partnereita hakea.
Etkö tajua muitakaan ihmisiä jotka eivät ole tasan samanlaisia kuin sinä? Ihmisiä joille tärkeää on vaikka urheilu, musiikki tai hyvä ruoka? Seksi on kuitenkin yksi ihmisen perustarpeista ja kuuluu yleensä aikuiseen parisuhteeseen. On ihan normaalia olla turhautunut jos se tarve ei täyty. Pystyt varmaan kuvittelemaan elämääsi niin että et pystyisi toteuttamaan jotain itsellesi tärkeää tarvetta - oli se sitten vaikka lenkkeily tai ystävien tapaaminen.
No ei ole perustarve. Mikä teitä vaivaa? Seksi on seksiä. Se on panemista. Nakin piilotusta. En ymmärrä, miten joku voi edes kuvitella perheen hajottamista panetuksen takia. Sairasta...
No miten jos sitä ajattelee siltä kannalta että se on mielihyvän tuottamista toiselle?
Miksi et halua tuottaa mielihyvää rakkaallesi vaan ennemmin annat perheen hajota?
Etkö saa itse nautintoa siitä kun rakkaasi nauttii?M35
Meidän perhe ei hajoa vaikkei seksiä olekaan kuin noin kerran kuussa. Annan miehelle pari kertaa viikossa suuseksiä. Mies sanoo olevansa tosi tyytyväinen meidän seksielämään. Kiitos kysymästä. Yhdessä on menty nyt 24 vuotta. Ei kaikille ole se yhdyntä niin tärkeää. Itse kuulun niihin, jotka ei voi ymmärtää, miten tuollainen asia voi vaikuttaa mielialaan.
No eihän tossa tilanteessa mitään ongelmaa olekaan jos mies saa suuseksiä ja on tyytyväinen.
Siinähän ne ongelmat alkaa kun toinen ei halua ja olettaa että toinenkin pärjää ilman.Ihmisten puheista saa vain sen kuvan, että nimenomaan siinä ihmisessä, joka ei ole kiinnostunut seksistä, on jotain pahasti vialla ja pitäisi hakea hoitoa. Mua ei kiinnosta seksi mutten koe, että tässä pitäisi jotain lääkitystä harkita. Seksi ei ole perustarve. En hae hoitoa vaikken tykkää suklaastakaan. Mun mielestä se on sama asia.
Suklaan syöminen harvoin tapahtuu kahden ihmisen välillä eikä toimi syventävänä/erottavana tekijänä suhteissa...
Tuollainen seksiinpainostus ei ole ok, hän on jo selvästi ilmeisesti ilmaissut ettei halua. Sinä voit hakea uutta seksiseuraa joko yhteisellä sopimuksella tai sen jälkeen kun olette eronneet, jos hän ei sinne lääkärille kerran halua mennä tutkimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Mikset laukaise itseäsi käsin? Olet tosi rajoittunut.
Sehän ei tarjoa yhtään mitään silloin, kun haluaa läheisyyttä nimenomaan sen rakastamansa miehen kanssa.
Omassa parisuhteessa ei ole kummankaan haluttomuudesta kyse, mutta ilman seksiä (yhdyntää) ollaan eletty siksi, että miehelle ei sovi kortsut lainkaan eikä minulle mikään hormonaalinen ehkäisy. Lapsia ei haluta todennäköisesti lainkaan. 3 vuotta jo takana, 2 vielä edessä siihen, että saa steriloinnin. Ymmärrän turhautumisesi, itsekin haluaisin seksiä yhdynnän kanssa ja halut ovat nyt paremmalla tolalla kuin nuorempana. Läheisyyttä ja hellyyttä (+ muita tapoja tuottaa toiselle mielihyvää) meillä on usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin ulkonäkö on varsinkin miehille tärkeä asia.
Oma mieheni lähti myös sen jälkeen kun lihoin 10 kiloa. Seksiä kyllä oli loppuun asti, mutta ei sellaista mitä mies olisi toivonut....häpesin omaa ulkomuotoa enkä suostunut esim. strippaamaan miehelleni. Hämärsin valaistuksen seksin aikana, en suostunut kävelevään stringeissä mieheni edessä ym. Hän oli maininnut lihomisestani ja se masensi minua enkä saanut laihdutettua itseäni.Olimme yhdessä lähes 10 vuotta kunnes hän ilmoitti saavansa ulkonäöltään tasokkaampaa seuraa. En kuulema kiihottanut enää häntä.
Miehesi taisi keksi tuon syyn helpottaakseen omaa lähtöään. Olen itse lihonut viimeisen raskauden aikana 30 kg. Suurin osa kyllä häipyi niistä kiloista, muttei ikinä mies sanonut ettei halua minua. Päinvastoin! Tykkäs kun oli mahtava peräsin ja pulleat purjeet. Erottiin kyllä sitten ihan muista syistä. Minä lähdin, mies jäi kun mustasukkaisuus meni överiksi.
Nykyinen mies haluaisi seksiä joka päivä ja on 11 v minua vanhempi! Eikä moiti jenkkakahvoja koska rakastaa minua itseä kokonaisuutena.
Luota omaan ulkonäköön, kaikki naiset on kauniita, koska kauneus on katsojan silmissä. Komeita on kaikki miehetkin, varsinkin jokaisen oma mies. Opi rakastamaan omaa kehoa ja vapauta peto sisältä seksissä. Oot just niin haluttava kuin itse haluat olla! Tsemppiä! 🤗
Pornoleffojen naiset ovat kauniita. Oma vaimo on kaukana siitä maailmasta eikä sytytä minua enää...
Vaimo on stripannut minulle vain kerran liittomme aikana ja sekin tapahtui 10 vuotta sitten....ja 10 kiloa.
M45
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
299, saako ihminen erota ikinä? Mikä olis syy, jonka vuoksi sinun mielestäsi voiai erota? Väkivalta, alkoholismi, tms?
Vai onko eroaminen silloinkin väärin niitä jo tehtyjä lapsia kohtaan?
Vaikka lapset kärsivät ja koko perhe kärsiii niin niin *lasten vuoksi* vain on pysyttävä yhdessä?
Jos joku on tässä tekopyhä, niin se olet sinä itse.Eihän se nyt ole pelkkä seksi, jonka vuoksi erotaan vaan sen seksin puuttumisen seurannaisena tulee usein myös muita asioita suhteeseen. Myös lapset eivät näe millaista on kun vanhemmat osoittavat toisilleen hellyyttä ja läheisyyttä ja seksittömässä suhteessa usein muutenkin ovat kovin kylmäkiskoisia toisiaan kohtaan. Onko sekään lapsille hyvä parisuhteen malli?
Katkeroitunut ja oman itsetuntonsa menettänyt marttyyrivanhempi ei ole yhtään parempi kuin eronnut ja elämäänsä tyytyväinen vanhempi. Vielä jos hän uudessa suhteessaan saa rakkautta ja hyväksyntää niin jaksaa antaa sitä rakkautta ja hyväksyntää lapsilleenkin.
Juu, siitä lapselle aikuisen mallia. Kun isiä ei kiinnosta seksi niin äiti jättää isin ja uutta putkeen!
Onko mielestäsi hyvä malli näyttää lapselle että onnettomaan parisuhteeseen kannattaa jäädä?
Kypsä aikuinen ihminen ei jää onnettomaan suhteeseen vaan toimii aikuisesti, eli käsittelee asiaa ja tekee kaikkensa, että liitto taas olisi onnellinen.
Minusta on uusavuttomuutta, että olla valmiita heittämään hanskat tiskiin, milloin mihinkin, tällä kertaa lapsen parhaaseen ja hyvän avioliiton malliin vedoten. Hyvä malli on se, että lapset näkee, ettei heti anneta periksi, vaan suostakin voi nousta, jos vain halua on.
Mulla on haluja, vaimolla ei.
Ei se asia ole 5 vuodessa muuttunut mihinkään, mitäs nyt tehdään?
Aluksi vaimoa ei haluttanut kun oli synnyttänyt sitten ei haluttanut kun imetti, sitten halut vei kun piti järjestää synttärit, sitten synttäreiden jälkeen oli niin väsynyt ettei haluttanut ja sitten vuosia oli niin rankkaa kun piti siivota yms. No mä oon nyt viimeiset 2vuotta hoitanut 70% kaikesta kotihommista ja oon kaiken vapaanajan lasten kanssa.
Arvatkaa onko sitä seksiä vieläkään?
Vaimosi ei ole kypsä aikuinen :( Tuntuu niin moni olevan aivan kehitysvaiheessa elämässään.
Niinhän se on, et kun ei seksiä vähään aikaan, kynnys siihen kasvaa ihan hirveästi. Tuntuu et alapää suunnilleen kasvaa kiinni... Uskoisin että kynnys kasvaa miehellä myös. Mutta sen yli on vain päästävä, rakkudesta puolisoon.
Meidän apu on ollut kristillinen avioliittotoiminta. Vastoin mitä moni luulee, siellä puhutaan todella avoimesti ja suoraan seksistä. Korostetaan, että se on tärkeää liimaa aviopuolisoiden välillä ja Jumalan tahto. Ei tietenkään niin, että pakotetaan toinen, vaan muistutetaan, että kumpikaan ei ole oikeutettu vetäytymään yhteyselämästä pidemmäksi aikaa, ja jos toisella on kuivempi kausi niin siinäkin ollaan tukena eikä painosteta. Ja jos on isoja ongelmia, ollaan velvollisia hakemaan apua. Rakkaudesta puolisoon. Sanomaa sekä naisille että miehille, kummankin seksuaalisuuden tärkeänä muistaen.
Tämä on helppoa meille uskovaisille, ajoittain muistuttaa mitä Raamatussa sanotaankaan seksielämän aktiivisuuden tärkeydestä. En tiedä mihin ateisti voi vedota, ei kai oikein mihinkään oikeasti merkittävään, vai voiko?
SaintPaulia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla haluttomuuteen vaikuttaa lasten läsnäolo. Olen siis ensisijaisesti äiti kun ollaan kotona. Olen jotenkin valmiudessa toteuttamaan äidin velvotteita ja siinä mielentilassa seksi ei ole mielessä. Vaikka lapset on kasvaneet, niin halut on vaan vähentyneet ajan myötä, poislukien matkoilla. Silloin olen ensisijaisesti puoliso ja nainen ja haluan myös seksiä.
Kotona ainoa lukittava huone olisi kodinhoitohuone ja sekin lapsen huoneen vieressä, joten meillä on pattitilanne. Kahdenkeskisiä hotelliöitäkään kun ei voi joka viikko järjestää.
Olisi kamalaa jos mies haluaisi erota tämän takia.
Mitenköhän ne pariskunnat selviää jos toinen vaikka sairastuu eikä pysty harrastamaan seksiä.Vastauksena kysymykseesi miten ne pariskunnat selviää, joissa toinen sairastuu niin ettei voi harrastaa seksiä voin omalta kohdaltani vastata, että hankin rakastajan, kun ilmeni, ettei mieheni enää pysty seksiin. Ei se tapahtunut tarkoituksella, mutta kun tuli tilaisuus, niin käytin sen hyväksi. Minusta ei valitettavasti tullut pyhimystä puolisoni sairastuttua. Mitä olen seurannut pariskuntia, joissa toinen on sairas, niin pettäminen ja eroaminen ovat aika tavallisia ilmiöitä.
Mä olen aika järkyttynyt, miten monella on näin olematon moraali. Oma nautinto menee rakkauden ohi. Häpeällistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tajunnut seksikiinnitteisiä ihmisiä. En vain tajua miten jokin seksi voi olla niin ihmeellisen tärkeää. Itse olen enemmän kuin miehesi. Seksi on minusta tylsää paitsi ihan uuden partnerin kanssa. Koska tiedän, että kyllästyn jossain vaiheessa seksiin hänelin kanssaan, en reiluuden vuoksi viitsi uusiakaan partnereita hakea.
Etkö tajua muitakaan ihmisiä jotka eivät ole tasan samanlaisia kuin sinä? Ihmisiä joille tärkeää on vaikka urheilu, musiikki tai hyvä ruoka? Seksi on kuitenkin yksi ihmisen perustarpeista ja kuuluu yleensä aikuiseen parisuhteeseen. On ihan normaalia olla turhautunut jos se tarve ei täyty. Pystyt varmaan kuvittelemaan elämääsi niin että et pystyisi toteuttamaan jotain itsellesi tärkeää tarvetta - oli se sitten vaikka lenkkeily tai ystävien tapaaminen.
No ei ole perustarve. Mikä teitä vaivaa? Seksi on seksiä. Se on panemista. Nakin piilotusta. En ymmärrä, miten joku voi edes kuvitella perheen hajottamista panetuksen takia. Sairasta...
No miten jos sitä ajattelee siltä kannalta että se on mielihyvän tuottamista toiselle?
Miksi et halua tuottaa mielihyvää rakkaallesi vaan ennemmin annat perheen hajota?
Etkö saa itse nautintoa siitä kun rakkaasi nauttii?M35
Meidän perhe ei hajoa vaikkei seksiä olekaan kuin noin kerran kuussa. Annan miehelle pari kertaa viikossa suuseksiä. Mies sanoo olevansa tosi tyytyväinen meidän seksielämään. Kiitos kysymästä. Yhdessä on menty nyt 24 vuotta. Ei kaikille ole se yhdyntä niin tärkeää. Itse kuulun niihin, jotka ei voi ymmärtää, miten tuollainen asia voi vaikuttaa mielialaan.
Miten yhtälö "seksiä kerran kuussa, suuseksiä pari kertaa viikossa" on mahdollinen? Seksiä se on se suuseksikin.
Ja miksi tässä oli niin paljon alapeukkuja? Miten ahdasmielisiä te oikein olette? Eikö ole iloista, että tämä pari on tyytyväinen omaan (seksi)elämäänsä? Vai vain siksi, että hänn ei ymmärrä teitä, niin kostoksi?
Vierailija kirjoitti:
Seksittömiä ei todellakaan ole minulle tavallinen asia. Seksi mulle elämänsuola jota ilman en vain pysty olemaan voimatta henkisesti hyvin huonosti.
Tähän suhteeseen en aio tällaisenaan jäädä, toivon salaa kuitenkin muutosta ja miehen heräämistä tilanteeseen.
Olisi ikävä rikkoa perhe tämän vuoksi
Ap
Entäpä salainen sivusuhde, jota ei päästäisi liian vakavaksi? Tai pieni seikkailu silloin tällöin. Ei perhettä kannata rikkoa, eikä lasten kotia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tajunnut seksikiinnitteisiä ihmisiä. En vain tajua miten jokin seksi voi olla niin ihmeellisen tärkeää. Itse olen enemmän kuin miehesi. Seksi on minusta tylsää paitsi ihan uuden partnerin kanssa. Koska tiedän, että kyllästyn jossain vaiheessa seksiin hänelin kanssaan, en reiluuden vuoksi viitsi uusiakaan partnereita hakea.
Etkö tajua muitakaan ihmisiä jotka eivät ole tasan samanlaisia kuin sinä? Ihmisiä joille tärkeää on vaikka urheilu, musiikki tai hyvä ruoka? Seksi on kuitenkin yksi ihmisen perustarpeista ja kuuluu yleensä aikuiseen parisuhteeseen. On ihan normaalia olla turhautunut jos se tarve ei täyty. Pystyt varmaan kuvittelemaan elämääsi niin että et pystyisi toteuttamaan jotain itsellesi tärkeää tarvetta - oli se sitten vaikka lenkkeily tai ystävien tapaaminen.
No ei ole perustarve. Mikä teitä vaivaa? Seksi on seksiä. Se on panemista. Nakin piilotusta. En ymmärrä, miten joku voi edes kuvitella perheen hajottamista panetuksen takia. Sairasta...
No miten jos sitä ajattelee siltä kannalta että se on mielihyvän tuottamista toiselle?
Miksi et halua tuottaa mielihyvää rakkaallesi vaan ennemmin annat perheen hajota?
Etkö saa itse nautintoa siitä kun rakkaasi nauttii?M35
Meidän perhe ei hajoa vaikkei seksiä olekaan kuin noin kerran kuussa. Annan miehelle pari kertaa viikossa suuseksiä. Mies sanoo olevansa tosi tyytyväinen meidän seksielämään. Kiitos kysymästä. Yhdessä on menty nyt 24 vuotta. Ei kaikille ole se yhdyntä niin tärkeää. Itse kuulun niihin, jotka ei voi ymmärtää, miten tuollainen asia voi vaikuttaa mielialaan.
Mutta teillähän kuitenkin on seksiä. Kyllä minäkin uskon, että olisin ihan tyytyväinen, jos seksiä olisi kerran kuussa. Kahden vuoden taukoa en tahtonut kestää. Nyt taas 5 kk ilman, saa nähdä miten pitkäksi tämä tauko taas venyy.
Juuri näin.
Luulis sen olevan mahdotonta toisellekin elää suhteessa jos ei koe puolisoa seksikkääksi, ehkä itse kokisin sen jopa vaikeammaksi kuin haluttoman kanssa elämisen.
M35