Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies päättänyt lopettaa avioelämän vuoteenpuolella. Miten tästä eteenpäin?

Vierailija
13.11.2018 |

Huomenta!
Viimeyönä todella vihaisena ja turhautuneena tein päätöksen, että nyt riittää. En ole 30- vuotiaana valmis lopettamaan seksin harrastamista.

Takana mieheni kanssa on 8 yhteistä vuotta, lapsi ja tavallinen perhe-elämä. Hellyyttä mies antaa, sanoo rakastavansa ja on hyvä isä lapselle.
Seksiä hän ei kuitenkaan halua. Näin on ollut jo useamman vuoden! Kerran tai pari kuussa saan seksiä itselleni vongattua, mies ei tunnu nauttivan silloinkaan.

Itselläni seksihalut on valtavat, useamman kerran viikossa tekisi mieli. Tämä tilanne tappaa minut henkisesti :( minusta on tullut hyvin vihainen ja katkera ihminen, enkä tunnista enää itseäni.
Seksittömyys vaikuttaa niin moneen alueeseen elämässä, itsetuntoni on rapistunut. En koe itseäni hyväksytyksi.

Miehelle olen raivonnut ja puhut. Uhkaillut erolla. Erota hän ei halua ja kertoo muuttavansa asiat. Mikään ei ole kuitenkaan vuosiin muuttunut.

Tänään minulla on vapaapäivä ja aion miehen töissä ollessa muuttaa makuuhuoneeni vierashuoneeseen. Mitä muuta kivaa yllätystä keksisin?

Kommentit (408)

Vierailija
401/408 |
16.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös yksi lähtökuopissa oleva. Meilläkin on hellyyttä ja kosketuksia, mutta seksiä ei sitten niin ollenkaan. Ja sitten kun sitä on jotain kerran kahdessa kuukaudessa, se on ihan täyttä pa*kaa. Mies vain suorittaa ja on tyytyväinen heti, kun on itse valmis, mutta minä en saa sitä vähääkään irti näistä pikku sessioistamme. Sitä kiinnostaa enemmän vain katsoa telkkua. Eikä juurikaan tee muuta kuin vahtaa telkkaria. Ohjelma vain vaihtuu.

Erosta on puhuttu asiallisesti ja mies sanoo ettei halua erota, että asioihin tulee muutos. No eipä ole tullut viimeiseen kolmeen vuoteen. Ja jos joku kysyy, miksi olen jäänyt tähän noin moneksi vuodeksi, syy on se, että mies on tuota yhtä asiaa lukuun ottamatta täydellinen kumppani ja olen ajatellut, että se kompensoisi, mutta ei.. kun tässä eletään vain tosi hyvän kämppisen kanssa.

Vientiä olisi ja tähän mennessä olen vain tyytynyt sanomaan yrittäjille kiitosei, mutta luettuani tuon aloituksen, päätin että miksipä ei. Minä en ole ruma, läski enkä vastenmielinen, siitä kertoo muiden miesten kiinnostus. Sellainen olo tässä vain on ollut..

Ja yhdelle irvistelijälle tiedoksi että vyötärönympärykseni on sentin suurempi kuin tavatessamme kuusi vuotta sitten. Käytän edelleen samaa vaatekokoa. Miehelle sen sijaan on ilmestynyt vatsakumpu.

Rumat ja lihavat ihmiset eivät harrasta seksiä ollenkaan? Asia selvä.

Kai sellasen kanssa voi harrastaa seksiä kun yrittää mielessään kuvitella jotain muuta. En kyllä kiihotu lihavista naisista. Kertoo jo ihmisestäkin jotain jos on epäterveelliset ruokailutavat ja liian laiska liikkumaan.

Oli syy mikä hyvänsä niin lihavat naiset...ei kiitos!

Mies47

Vierailija
402/408 |
16.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, että omasta mielestäni seksi on se asia, mikä erottaa kaverisuhteen ja parisuhteen. Omalla kohdallani seksi luo sen tietyn yhteyden ja se läheisyys mikä seksiin liittyy. Tuntuu pikkuhiljaa, että omassa seksittömässä suhteessani olisi melkein ihan sama kuka siellä sohvan toisessa päässä oikein istuu kun läheisyys puuttuu täysin. Ja omalla kohdallani uupuu läheisyys muutenkin, ei pelkkä seksi vaan ihan myös halailu ja suutelu.

-N29, viesti nro 40

Kyllä. Minä olen vieläpä huomannut että niillä, joille seksuaalisuus ja seksi eivät juurikaan merkitse mitään, korostavat muun läheisyyden, suukottelun, kosketuksen ja halailun merkitystä - mutta ovat niissäkin toimissa passiivisempia. Kaikissa tietämissäni tapauksissa seksuaalisempi osapuoli on ollut myös koskettelevampi ja aktiivisempi muussakin fyysisyydessä. He haluavat koskettaa ja olla kosketettavana kaikin tavoin.

Nämä seksuaalisuutta vieroksuvat, pelkän läheisyyden nimiin vannovat pitävät kyllä siitä, että heitä itseään kohtaan osoitetaan jotain heille kelpaavaa, mutta toiseen suuntaan ollaan kylmiä kuin jäävuori.

Minulla on myös lähes seksitön liitto. Vaimo toki haluaa paljon läheisyyttä: sylissä köllöttelyä, jalkojen ja hartioiden hierontaa. Hiusten paijaamista. Mutta minulle hän ei koskaan tee edellämainittuja asioita.

Kuinka usein pyydät noita asioita, hierontaa ja paijausta? 

Oletko siis sitä mieltä, että omalle puolisolle ei tarvitse osoittaa mitään läheisyyttä, jos hän ei sitä erikseen pyydä?

Alkaa vähitellen selkiytymään haluttoman ajatusmaailma... Hänen ei tarvitse tehdä mitään jos ei huvita, haluta, tai toinen ei pyydä. Eikä tarvitde sittenkään. Saa vapaasti olla vastaanottavainen, ja toisen tehdessä aloitteen olla vielä portinvartijana ja päätöksentekijänä siitä, onko suhteessa seksiä vai ei ole. Oikeinkin ihanteellista kuningatarelämää.

Minä en ole haluton, täällä on monta kirjoittajaa :)

Mutta en oleta, että mieheni älyää vaikkapa antaa niskahierontaa sillä hetkellä kuin haluan, jollen pyydä. Ei voi olettaa, että toinen lukee ajatuksia. Ajatus on mielestäni jäänyt lapsen tasolle, olettaa että kumppani on äiti joka palvelee ennenkuin itse tiedostaakaan omaa tarvetta. Puoliso ei ole lapsi, vaan aikuinen, ja molemmilla on oikeus ja velvollisuus kertoa, mitä tarvitsee ja haluaa.

Älä oleta vaan avaa suu ja kerro mitä haluat, on elinehto hyvässä suhteessa!

Puhumme vähän eri asiasta. Hieronta voi olla (ja onkin läheisyyttä), mutta kipeän niskan hierominen on kyllä primaaristi vain lihashoitoa ja sekundaarisesti läheisyyttä ja parisuhteen hoitoa. Jos taas hieromisen tarkoituksena on koskettaa hieromalla, se on ensijaisesti läheisyyttä ja parisuhteen hoitoa, toissijaisesti lihashoitoa. Puolisoa voi koskettaa, halata, silittää, suukottaa - tai vaikka hieroa - aloitteellisesti ilman, että toinen sitä joutuu pyytämään. Yleensäkään parisuhteessa ei pitäisi olla tilannetta, että puolisolta pitäisi pyytää läheisyydentarvetta täyttävää läheisyyttä, sen pitäisi olla itsestäänselvyys että sitä tapahtuu molemmilta osapuolilta aktiivisesti.

Totta sekin, että hieman eri asiasta kyse.

Mutta on se niinkin, että vaikka olemmat haluaisivat läheisyyttä, aikataulut voi olla erilaiset. Ihan konkreettisestikin, eli kun itse haluaisit istua sohvalle sylikkäin, puolisolla onkin jotain muuta meneillään. Ja myös muutenkin voidaan olla erirytmisiä, toinen toivoo kerran tunnista läheisyydeosoitusta, toiselle riittää kaksi kertaa päivässä.

Minusta on naiivia luulla, että näm itsestäänselvyydetkään olisi maailman helpoimpia asioita. Minä olen pyytänyt mieheltä, että halataan aamulla kun herätään, ja näin ollaan jo vuosikymmeniä tehty. Hienoa jos teillä käy noin spontaanisti, mutta minusta on tärkeää myös sanoa ääneen ja sopia asioita.

Eikä mua haittaa, jos se saa sut ajattelemaan, miten huono avioliitto tällainen on. Meistä tämä on hyvä ja se riittää :)

Ehdotan sinullekin joka et saa spontaania läheisyyttä tarpeeksi, että et ota eroa, ennenkuin olet avannut suusi. Tällaisesta on turha loukkaantua, koska esim. lapsuuden malli voi olla niin erilainen. Suhdetta EI oikeasti tee huonoksi se, jos pyydät mitä tarvitset. Epäreilua, jos eroat, vaikka et ole edes pyytänyt.

Minä en koe tuollaista sopimista halauksista ja suudelmista kovin luonnollisiksi, ja ne tuntuvat vähän anelevilta. Eli tehdään tavan tai pyynnön vuoksi. Kiva jos teillä toimii.

Ja meillä siis ei ole spontaania koskettelua vaimon puolelta. Eikä sovittua. Ei minkäänlaista. Siksi pystyn ajattelemaan nollaperspektiivistä tyyliin "kaikki käy". Kun koskettelua ei ole ollenkaan, niin kelpaisi esim. käden laskeminen olkapäälle tai puolen sekunnin ajan sipaisu alaselkään, kun olen pilkkomassa vihanneksia. Sohvalla istuminen vierekkäin ja vieläpä sillä tavalla, että toinen oma-aloitteisesti siihen tulisi, on suurinpiirtein loton päävoiton todennäköisyyttä - eli ei tule tapahtumaan. Minä vain en ymmärrä, miksi toinen ei halua minuun koskea edes pienenpientä hipaisua silloin tällöin. Yritin muistella, ja ihan spontaanin halauksen olen saanut viitisen vuotta sitten. Ehkä. Seksialoitteita tulee keskimäärin 0-2 kertaa vuodessa. Olen lopettanut sekä aloitteet että koskettelun itsekin, "saat mitä annat" on suurin vale ikinä. Kun itse yrittää ja tekee, ja joutuu silti 365 päivää vuodessa miettimään omaa kelpaamattomuuttaan, pikkuhiljaa luovuttaa.

Ja kun tämä ei vaivaa puolisoa sitten millään tavalla. Ei ihan pienintäkään ongelmaa hänellä ole asiasta.

Ikävä sanoa, mutta luulen, ettei puolisosi enää rakasta sinua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
403/408 |
16.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parisuhteen alussa mieheni sanoi et seksiä oltava 2-3kertaa viikossa että ei ollut joltain aikasemmalta kumppanilta saanut kuin harvoin.

En sillai ajatellut koska en pidä kirjaa vaan tykkään fiiliksen mukaan.

Ihmetytti vaan suhteen edetessä että se olinkin minä joka en saanut sitä seksiä, mies oli väsynyt tai muuta. Mutta kun sitä oli niin oli innoissaan.

Ihmetytti vaan tämä ’ilmoitus’ että oltava ja sit ei kuitenkaan pysytä sanojen takana.

Onkohan se niin että miehet puhuu että ei saa mut itsessä vika.

Vierailija
404/408 |
17.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kinu kirjoitti:

Usein miehen mielenkiinto loppuu naisen ulkonäön takia. Pidätkö itseäsi seksikkään näköisenä? Ostatko seksikkäitä alusasuja tai strippaatko miehellesi? Seksi voi olla myös tosi puuduttavaa jos se on aina sitä samaa. Itse lähdin hakemaan uusia virikkeitä ammattilaisilta. He antavat suuseksiä, strippaavat ja käyttävät rooliasuja.

M50

Vierailija
405/408 |

Vaihtelu virkistää! Terveisin toinen eroa harkitseva mies.

Vierailija
406/408 |
17.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kinu kirjoitti:

Parisuhteen alussa mieheni sanoi et seksiä oltava 2-3kertaa viikossa että ei ollut joltain aikasemmalta kumppanilta saanut kuin harvoin.

En sillai ajatellut koska en pidä kirjaa vaan tykkään fiiliksen mukaan.

Ihmetytti vaan suhteen edetessä että se olinkin minä joka en saanut sitä seksiä, mies oli väsynyt tai muuta. Mutta kun sitä oli niin oli innoissaan.

Ihmetytti vaan tämä ’ilmoitus’ että oltava ja sit ei kuitenkaan pysytä sanojen takana.

Onkohan se niin että miehet puhuu että ei saa mut itsessä vika.

Oletko katsonut peiliin? Sieltä saattaisi löytyä syy miehesi ”väsymykseen”.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
407/408 |
19.11.2018 |

Ulkonäöstä löytyy yleensä syy. Mies kyllä syttyy kauniista, hoikasta ja seksikkäästä naisesta. Siinä ei mitään terapioita tarvita.

Vierailija
408/408 |
17.10.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi jäädä suhteeseen jos nússímínén on noin tärkeää?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme kahdeksan