Mies päättänyt lopettaa avioelämän vuoteenpuolella. Miten tästä eteenpäin?
Huomenta!
Viimeyönä todella vihaisena ja turhautuneena tein päätöksen, että nyt riittää. En ole 30- vuotiaana valmis lopettamaan seksin harrastamista.
Takana mieheni kanssa on 8 yhteistä vuotta, lapsi ja tavallinen perhe-elämä. Hellyyttä mies antaa, sanoo rakastavansa ja on hyvä isä lapselle.
Seksiä hän ei kuitenkaan halua. Näin on ollut jo useamman vuoden! Kerran tai pari kuussa saan seksiä itselleni vongattua, mies ei tunnu nauttivan silloinkaan.
Itselläni seksihalut on valtavat, useamman kerran viikossa tekisi mieli. Tämä tilanne tappaa minut henkisesti :( minusta on tullut hyvin vihainen ja katkera ihminen, enkä tunnista enää itseäni.
Seksittömyys vaikuttaa niin moneen alueeseen elämässä, itsetuntoni on rapistunut. En koe itseäni hyväksytyksi.
Miehelle olen raivonnut ja puhut. Uhkaillut erolla. Erota hän ei halua ja kertoo muuttavansa asiat. Mikään ei ole kuitenkaan vuosiin muuttunut.
Tänään minulla on vapaapäivä ja aion miehen töissä ollessa muuttaa makuuhuoneeni vierashuoneeseen. Mitä muuta kivaa yllätystä keksisin?
Kommentit (408)
mites pääsit mittauttaan ne testoteroni arvosi ja mitä maksoi
mitä lääkettä siihen saa
Miksi on niin kummallista, sairasta ja väärin miettiä miksi seksi on loppunut parisuhteesta?
Sehän vasta kummallista ja pään pensaaseen pistämistä olisi jos EI miettisi.
Paitsi silloin jos se on molempien mielestä ok. Ja silloinkin pitäisi miettiä miksi se on ok.
Ovatko siltikään molemmat tyytyväisiä. Vai taipuuko seksittömyyteen toisen mieliksi tai jostain syystä ei haluta nostaa asiaa pöydälle.
Vierailija kirjoitti:
Seksitön suhde todella vie itsetunnon ja naiseuden. Kokemusta on. Jos haluat jatkaa suhteessa näin, hanki rakastaja. Miehelle tämä on varmaan ok, jos ei halua seksiä kanssasi.
Turha paheksua ap:tä, ihmisten tarpeet ovat erilaisia.
Sanoit, että seksitön suhde vie itsetunnon ja naiseuden?!? Ei todellakaan vie kaikilta naisilta, eli seksitön suhde VOI VIEDÄ itsetunnon ja naiseuden!
Joillekin ihmissuhteet on muutakin kuin seksiä ja siitä huolimatta voi olla todella onnellinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu. Ei kaikki ole kiinnostuneita seksistä vaikka rakastavat puolisoitaan ja elämä on mallillaan. Ihmiset on erilaisia.
Tuo vieraissa käynti on todella huono neuvo, kuka rakastamansa puolison kanssa asuva haluaisi käydä vieraissa harrastamassa pelkkää seksiä? Eiköhän se ap:kin halunnut seksiä nimenomaan oman miehensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että omasta mielestäni seksi on se asia, mikä erottaa kaverisuhteen ja parisuhteen. Omalla kohdallani seksi luo sen tietyn yhteyden ja se läheisyys mikä seksiin liittyy. Tuntuu pikkuhiljaa, että omassa seksittömässä suhteessani olisi melkein ihan sama kuka siellä sohvan toisessa päässä oikein istuu kun läheisyys puuttuu täysin. Ja omalla kohdallani uupuu läheisyys muutenkin, ei pelkkä seksi vaan ihan myös halailu ja suutelu.
-N29, viesti nro 40
Kyllä. Minä olen vieläpä huomannut että niillä, joille seksuaalisuus ja seksi eivät juurikaan merkitse mitään, korostavat muun läheisyyden, suukottelun, kosketuksen ja halailun merkitystä - mutta ovat niissäkin toimissa passiivisempia. Kaikissa tietämissäni tapauksissa seksuaalisempi osapuoli on ollut myös koskettelevampi ja aktiivisempi muussakin fyysisyydessä. He haluavat koskettaa ja olla kosketettavana kaikin tavoin.
Nämä seksuaalisuutta vieroksuvat, pelkän läheisyyden nimiin vannovat pitävät kyllä siitä, että heitä itseään kohtaan osoitetaan jotain heille kelpaavaa, mutta toiseen suuntaan ollaan kylmiä kuin jäävuori.
Minulla on myös lähes seksitön liitto. Vaimo toki haluaa paljon läheisyyttä: sylissä köllöttelyä, jalkojen ja hartioiden hierontaa. Hiusten paijaamista. Mutta minulle hän ei koskaan tee edellämainittuja asioita.
Kuinka usein pyydät noita asioita, hierontaa ja paijausta?
Oletko siis sitä mieltä, että omalle puolisolle ei tarvitse osoittaa mitään läheisyyttä, jos hän ei sitä erikseen pyydä?
Alkaa vähitellen selkiytymään haluttoman ajatusmaailma... Hänen ei tarvitse tehdä mitään jos ei huvita, haluta, tai toinen ei pyydä. Eikä tarvitde sittenkään. Saa vapaasti olla vastaanottavainen, ja toisen tehdessä aloitteen olla vielä portinvartijana ja päätöksentekijänä siitä, onko suhteessa seksiä vai ei ole. Oikeinkin ihanteellista kuningatarelämää.Minä en ole haluton, täällä on monta kirjoittajaa :)
Mutta en oleta, että mieheni älyää vaikkapa antaa niskahierontaa sillä hetkellä kuin haluan, jollen pyydä. Ei voi olettaa, että toinen lukee ajatuksia. Ajatus on mielestäni jäänyt lapsen tasolle, olettaa että kumppani on äiti joka palvelee ennenkuin itse tiedostaakaan omaa tarvetta. Puoliso ei ole lapsi, vaan aikuinen, ja molemmilla on oikeus ja velvollisuus kertoa, mitä tarvitsee ja haluaa.
Älä oleta vaan avaa suu ja kerro mitä haluat, on elinehto hyvässä suhteessa!
Puhumme vähän eri asiasta. Hieronta voi olla (ja onkin läheisyyttä), mutta kipeän niskan hierominen on kyllä primaaristi vain lihashoitoa ja sekundaarisesti läheisyyttä ja parisuhteen hoitoa. Jos taas hieromisen tarkoituksena on koskettaa hieromalla, se on ensijaisesti läheisyyttä ja parisuhteen hoitoa, toissijaisesti lihashoitoa. Puolisoa voi koskettaa, halata, silittää, suukottaa - tai vaikka hieroa - aloitteellisesti ilman, että toinen sitä joutuu pyytämään. Yleensäkään parisuhteessa ei pitäisi olla tilannetta, että puolisolta pitäisi pyytää läheisyydentarvetta täyttävää läheisyyttä, sen pitäisi olla itsestäänselvyys että sitä tapahtuu molemmilta osapuolilta aktiivisesti.
Totta sekin, että hieman eri asiasta kyse.
Mutta on se niinkin, että vaikka olemmat haluaisivat läheisyyttä, aikataulut voi olla erilaiset. Ihan konkreettisestikin, eli kun itse haluaisit istua sohvalle sylikkäin, puolisolla onkin jotain muuta meneillään. Ja myös muutenkin voidaan olla erirytmisiä, toinen toivoo kerran tunnista läheisyydeosoitusta, toiselle riittää kaksi kertaa päivässä.
Minusta on naiivia luulla, että näm itsestäänselvyydetkään olisi maailman helpoimpia asioita. Minä olen pyytänyt mieheltä, että halataan aamulla kun herätään, ja näin ollaan jo vuosikymmeniä tehty. Hienoa jos teillä käy noin spontaanisti, mutta minusta on tärkeää myös sanoa ääneen ja sopia asioita.
Eikä mua haittaa, jos se saa sut ajattelemaan, miten huono avioliitto tällainen on. Meistä tämä on hyvä ja se riittää :)
Ehdotan sinullekin joka et saa spontaania läheisyyttä tarpeeksi, että et ota eroa, ennenkuin olet avannut suusi. Tällaisesta on turha loukkaantua, koska esim. lapsuuden malli voi olla niin erilainen. Suhdetta EI oikeasti tee huonoksi se, jos pyydät mitä tarvitset. Epäreilua, jos eroat, vaikka et ole edes pyytänyt.
Pakko kyllä sanoa, että ihmeellistä kuinka tuomitsevasti ihmiset suhtautuvat täällä. Elämme keskimäärin 80 vuotta ja kun elämää on edessä vielä n. 50 vuotta ap:n tapauksessa niin pitääkö se kärvistellä suhteessa jossa ei ole onnellinen? Kyllä lapset aistivat jos vanhemmat eivät voi hyvin. Ihan täyttä bullshittiä, että lasten takia pitäisi olla yhdessä. Sitten kun lapsetkin aikuistuvat niin heille kerrotaan että äiti ja isi olivat yhdessä vain heidän takiaan= ikuinen syyllisyys lapsilla, kun kokevat, että ovat aiheuttaneet olemassa olollaan kaiken kurjuuden. Hohhoijaa.
Parisuhteeseen kuuluu lämpö ja rakkaus, myös seksin muodossa. Enpä minäkään haluaisi elää kaverisuhteessa, jossa on kuitenkin kaiken maailman rajoituksia. Ja pidän itseäni aivan täysin "normaalina" ja täysipäisenä n. 30 vuotiaana naisena, kun haluan seksiä mieheni kanssa useamman kerran viikossa. Olisi teille arvosteleville ja tuomitseville tarpeen välillä tyhjentää hiekkaa sieltä peeillusta…...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että omasta mielestäni seksi on se asia, mikä erottaa kaverisuhteen ja parisuhteen. Omalla kohdallani seksi luo sen tietyn yhteyden ja se läheisyys mikä seksiin liittyy. Tuntuu pikkuhiljaa, että omassa seksittömässä suhteessani olisi melkein ihan sama kuka siellä sohvan toisessa päässä oikein istuu kun läheisyys puuttuu täysin. Ja omalla kohdallani uupuu läheisyys muutenkin, ei pelkkä seksi vaan ihan myös halailu ja suutelu.
-N29, viesti nro 40
Kyllä. Minä olen vieläpä huomannut että niillä, joille seksuaalisuus ja seksi eivät juurikaan merkitse mitään, korostavat muun läheisyyden, suukottelun, kosketuksen ja halailun merkitystä - mutta ovat niissäkin toimissa passiivisempia. Kaikissa tietämissäni tapauksissa seksuaalisempi osapuoli on ollut myös koskettelevampi ja aktiivisempi muussakin fyysisyydessä. He haluavat koskettaa ja olla kosketettavana kaikin tavoin.
Nämä seksuaalisuutta vieroksuvat, pelkän läheisyyden nimiin vannovat pitävät kyllä siitä, että heitä itseään kohtaan osoitetaan jotain heille kelpaavaa, mutta toiseen suuntaan ollaan kylmiä kuin jäävuori.
Minulla on myös lähes seksitön liitto. Vaimo toki haluaa paljon läheisyyttä: sylissä köllöttelyä, jalkojen ja hartioiden hierontaa. Hiusten paijaamista. Mutta minulle hän ei koskaan tee edellämainittuja asioita.
Vaimosi on kuin kissa. Nehän ajattelevat, että ihminen on hyvä kotieläin kun se palvelee ja antaa ruokaa. Heitä tuommoinen ovesta kadulle kuten kissatkin pitäisi heittää. Mitä ne saalistajat sisällä tekevät.
Kahden kissan emäntänä totean vain, että kaikki jotka puhuvat kissoista kuten sitä, eivät ole ikinä eläneet perheessä jossa on kissoja! Totta on se, että mikäli kohtelet kissaa huonosti niin se ei turhaan yritä mielistellä kuten koira.
Rakastavampia lemmikkejä saa kyllä hakea.
Täällä on liian vähällä seksillä vuosia ollut mies ja seksin/läheisyyden puute todellakin alkaa vaikuttaa jo kodin ulkopuolellakin kun ahdistaa kokoajan.
Ilman lapsia varmasti olisin jo eronnut.
Haluaisin yksityisesti vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia samassa tilanteessa olevan naisen kanssa ja ehkä jopa löytää jonkun ratkaisun tilanteeseen.
Ja uskokaa pois, vaimon kanssa on juteltu, itketty, riidelty ja kaikkea yritetty monet kerrat.
Eli jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia niin viestiä tulemaan jape83@windowslive.com
Ja vielä tiedoksi että seksiseuraa en ole hakemassa, pettämään musta ei ole.
T.m35
hohhh kirjoitti:
Pakko kyllä sanoa, että ihmeellistä kuinka tuomitsevasti ihmiset suhtautuvat täällä. Elämme keskimäärin 80 vuotta ja kun elämää on edessä vielä n. 50 vuotta ap:n tapauksessa niin pitääkö se kärvistellä suhteessa jossa ei ole onnellinen? Kyllä lapset aistivat jos vanhemmat eivät voi hyvin. Ihan täyttä bullshittiä, että lasten takia pitäisi olla yhdessä. Sitten kun lapsetkin aikuistuvat niin heille kerrotaan että äiti ja isi olivat yhdessä vain heidän takiaan= ikuinen syyllisyys lapsilla, kun kokevat, että ovat aiheuttaneet olemassa olollaan kaiken kurjuuden. Hohhoijaa.
Parisuhteeseen kuuluu lämpö ja rakkaus, myös seksin muodossa. Enpä minäkään haluaisi elää kaverisuhteessa, jossa on kuitenkin kaiken maailman rajoituksia. Ja pidän itseäni aivan täysin "normaalina" ja täysipäisenä n. 30 vuotiaana naisena, kun haluan seksiä mieheni kanssa useamman kerran viikossa. Olisi teille arvosteleville ja tuomitseville tarpeen välillä tyhjentää hiekkaa sieltä peeillusta…...
Tässä selkeä vastaus kysymykseesi, että pitääkö kärvistellä. Ei todellakaan tarvitse, ketään ei aseella uhaten pakoteta elämään seksittömässä suhteessa. Siitä vain laukkua pakkaamaan ja menoksi!
Kaikkiin suhteisiin ei kuulu seksi vaikka ollaan kuinka läheisiä ja onnellisia, mikäli ap tarvitsee seksiä ollakseen onnellinen ja ei sitä saa niin totta hitossa hän ottaa ja lähtee!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän yhteyttä ja lämpöä mä oon kokenut hyvän ystävän kanssa kahvikupin ääressä tai lenkillä syvällisiä keskustellen kuin että mun ex-mies rynkytti menemään. Mä en myöskään ymmärrä miten seksi lisää yhteyttä? Jos saisi rakkaansa kanssa keskustella, katsoa silmiin ja tuntea että ymmärtää ja tulee ymmärretyksi ja kuulluksi, miljoona kertaa enemmän siitä läheisyyttä ja yhteyttä saa. Selittäkää, miten sitä sukuelimien hieromisesta jollain tapaa seuraa yhteys?
Tässä olikin sitten oikein viimeisen päälle stereotyyppinen kuvaus aiemmin mainitsemastani käsityksestä, että seksi on vain yhdyntää ja rynkytystä. Itse ei oikeastaan ole edes aktiivinen toimija, vaan tässä tapauksessa mies harrastaa seksiä ja kirjoittaja vain sattuu olemaan paikalla.
Minä taas olen saanut miljardi kertaa enemmän yhteydentunnetta, kun olen tutustunut rakkaaseeni myös fyysisen yhteyden kautta. Yksi tapa on esimerkiksi jutella ja iloita samalla, kun tutustuu toisen vartaloon.
Olen siis saanut myös tosi hyvää seksiä ja antanut sitä toiselle. Olen saanut lukemattomia orgasmeja ja tuottanut niitä. Silti en ymmärrä sitä henkistä aspektia siinä, en osaa kokea sitä. Siinäkö ihan oikeesti on sellainen, vaikka pohjimmiltaan seksi ja seksuaalisuushan on himoa, halua ja lisääntymistä. Mielestäni läheisyys ja yhteys on luonteeltaan ihan muuta kuin seksuaalista, paljon henkisempää ja syvällisempää. En ihan oikeasti ymmärrä. Jos mies rakastaisi mun persoonaa, haluaisi tehdä mun kanssa asioita, oppia tuntemaan mun ajatukset, sehän sitä rakkautta olisi. Seksi on seksiä ja kivaa joo, mutta ei se rakkautta syvimmillään ole, vaan halua ja himoa.
Onpa tosi surullista!
Sulla on minusta aivan väärä järjestys. Olet varmaan mennyt sänkyyn ilman rakkautta? Siinä oppii kauniista asiasta vääristymän, kuten itsekin sanoit, vain halua ja himoa.
Minä olen ollut yhdynnässä vain aviomieheni kanssa, ja kyllä, se yhteys ja läheisyys ja rakkaus nimenomaan on se juttu. Siitä sit seuraa halu ja himo. Mutta pointti on se yhdeksi tuleminen, avioliitto Raamatun mukaan. Jos olet ollut monen kanssa yhdynnässä, sekin selittää, miksi et koe yhteyttä ja olet vähän kuin sekaisin asian kanssa. Sulla on liian monta "aviopuolisoa" :(
Olen tämä, jolle vastasit. Minulla on ollut elämäni aikana 5 kumppania, vain eka nuoruuden kokeilu, muut suhteita, joista viimeinen ex-aviomies. Olen lähes 40 v. Juuri tästä "vääristymästäni" sekä moraalistani seksiin liittyen en ole lukuunottamatta ekaa kertaa, yhden yön juttuja halunnut harrastaa. Mulla on nykyään myös kristillinen avioliittokäsitys. Se ei silti poista sitä ristiriitaa etten kykene näkemään seksiä rakkautena. Minusta se on vähäpätöinen asia, jota ilman pärjään hyvin ja mieluiten olenkin, vaikka olen siitä fyysisesti nauttinutkin. Aina on ollut silti tunne, että "joudun" sitä jonkun mieliksi harrastaa. Siispä nyt eron jälkeen aikomus on olla yksin, ellei joskus löydy puoliso, joka ajattelisi seksistä samoin. Kristillinen arvomaailma pitäis olla myös.
Kyllä minä läheisyyttä arvostan silti ja mielestäni voisi olla jonkun kanssa elämänkumppanit ilman seksiäkin. Kyllä mielestäni on iso ero olla puolisot vain ilman seksiä kuin pelkät kaverit. Kyllähän puolisot ovat ilman seksiäkin paljon enemmän kuin ystävät. Eihän pelkkä seksi voi olla määrittävä tekijä.
Ehkä minussa on jokin vika, en tiedä. Jos on, se on ollut minussa aina. Muistan jo teininä ihmetelleeni seksistä vouhkausta. Halu edes kokeilla sitä heräsi minulla todella myöhään.
Selvästi olet frigidi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömiä ei todellakaan ole minulle tavallinen asia. Seksi mulle elämänsuola jota ilman en vain pysty olemaan voimatta henkisesti hyvin huonosti.
Tähän suhteeseen en aio tällaisenaan jäädä, toivon salaa kuitenkin muutosta ja miehen heräämistä tilanteeseen.
Olisi ikävä rikkoa perhe tämän vuoksi
ApNyt mietit, että on seksi tärkeämpää kuin miehesi ja ehjä perhe, mikäli on niin silloin eroat!
Mikäli ehjä perhe ja miehesi on seksiä tärkeämpiä niin silloin et eroa, vaan tyydyt tilanteeseen!
Muita vaihtoehtojahan ei ole, mikäli miehesi ei jatkossakaan seksiä halua.
- kyllä on, intohimoinen rakastaja
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin pysyn selvillä säälittävän vähäisistä seksikerroista, koska käytän ehkäisyappia ja sinne on merkittävä panot. Viime kerrasta kohta kuukausi. No, eipähän tarvitse pelätä raskautta. Meillä tilanne on erilainen, edes yritetään tehdä jotain asialle eli olemme menossa seksuaaliterapeutille. Olemme kolmikymppinen pari ja ennätys koko yhdessäolon aikana on ollut kolme kertaa kuussa :( Mies on haluton.
Voi miten eri asteikoilla miehiä ja naisia arvostellaan! Jos nainen ei kuukauteen halua seksiä, niin se on vain kuivempi kausi. Mies tuomitaan jo kokonaan haluttomaksi. Miten moni mies onkaan saanut kuulla, että kolme kertaa kuussa on ihan normaalia ja kyllä sillä pitäisi selvitä, jos ei seksihullu ole.
tero testola kirjoitti:
mites pääsit mittauttaan ne testoteroni arvosi ja mitä maksoi
mitä lääkettä siihen saa
Älä anna miehelles sitä Coca colaa!!!
Vierailija kirjoitti:
299, saako ihminen erota ikinä? Mikä olis syy, jonka vuoksi sinun mielestäsi voiai erota? Väkivalta, alkoholismi, tms?
Vai onko eroaminen silloinkin väärin niitä jo tehtyjä lapsia kohtaan?
Vaikka lapset kärsivät ja koko perhe kärsiii niin niin *lasten vuoksi* vain on pysyttävä yhdessä?
Jos joku on tässä tekopyhä, niin se olet sinä itse.Eihän se nyt ole pelkkä seksi, jonka vuoksi erotaan vaan sen seksin puuttumisen seurannaisena tulee usein myös muita asioita suhteeseen. Myös lapset eivät näe millaista on kun vanhemmat osoittavat toisilleen hellyyttä ja läheisyyttä ja seksittömässä suhteessa usein muutenkin ovat kovin kylmäkiskoisia toisiaan kohtaan. Onko sekään lapsille hyvä parisuhteen malli?
Katkeroitunut ja oman itsetuntonsa menettänyt marttyyrivanhempi ei ole yhtään parempi kuin eronnut ja elämäänsä tyytyväinen vanhempi. Vielä jos hän uudessa suhteessaan saa rakkautta ja hyväksyntää niin jaksaa antaa sitä rakkautta ja hyväksyntää lapsilleenkin.
Juu, siitä lapselle aikuisen mallia. Kun isiä ei kiinnosta seksi niin äiti jättää isin ja uutta putkeen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömiä ei todellakaan ole minulle tavallinen asia. Seksi mulle elämänsuola jota ilman en vain pysty olemaan voimatta henkisesti hyvin huonosti.
Tähän suhteeseen en aio tällaisenaan jäädä, toivon salaa kuitenkin muutosta ja miehen heräämistä tilanteeseen.
Olisi ikävä rikkoa perhe tämän vuoksi
ApNyt mietit, että on seksi tärkeämpää kuin miehesi ja ehjä perhe, mikäli on niin silloin eroat!
Mikäli ehjä perhe ja miehesi on seksiä tärkeämpiä niin silloin et eroa, vaan tyydyt tilanteeseen!
Muita vaihtoehtojahan ei ole, mikäli miehesi ei jatkossakaan seksiä halua.
- kyllä on, intohimoinen rakastaja
Ei ole vaihtoehto, pettämistä en hyväksy! Mikäli toinen haluaa seksiä ja seksiä ei saa niin päättäköön itse, että jääkö vai lähteekö, mutta pettämään ei ruveta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että omasta mielestäni seksi on se asia, mikä erottaa kaverisuhteen ja parisuhteen. Omalla kohdallani seksi luo sen tietyn yhteyden ja se läheisyys mikä seksiin liittyy. Tuntuu pikkuhiljaa, että omassa seksittömässä suhteessani olisi melkein ihan sama kuka siellä sohvan toisessa päässä oikein istuu kun läheisyys puuttuu täysin. Ja omalla kohdallani uupuu läheisyys muutenkin, ei pelkkä seksi vaan ihan myös halailu ja suutelu.
-N29, viesti nro 40
Kyllä. Minä olen vieläpä huomannut että niillä, joille seksuaalisuus ja seksi eivät juurikaan merkitse mitään, korostavat muun läheisyyden, suukottelun, kosketuksen ja halailun merkitystä - mutta ovat niissäkin toimissa passiivisempia. Kaikissa tietämissäni tapauksissa seksuaalisempi osapuoli on ollut myös koskettelevampi ja aktiivisempi muussakin fyysisyydessä. He haluavat koskettaa ja olla kosketettavana kaikin tavoin.
Nämä seksuaalisuutta vieroksuvat, pelkän läheisyyden nimiin vannovat pitävät kyllä siitä, että heitä itseään kohtaan osoitetaan jotain heille kelpaavaa, mutta toiseen suuntaan ollaan kylmiä kuin jäävuori.
Minulla on myös lähes seksitön liitto. Vaimo toki haluaa paljon läheisyyttä: sylissä köllöttelyä, jalkojen ja hartioiden hierontaa. Hiusten paijaamista. Mutta minulle hän ei koskaan tee edellämainittuja asioita.
Kuinka usein pyydät noita asioita, hierontaa ja paijausta?
Oletko siis sitä mieltä, että omalle puolisolle ei tarvitse osoittaa mitään läheisyyttä, jos hän ei sitä erikseen pyydä?
Alkaa vähitellen selkiytymään haluttoman ajatusmaailma... Hänen ei tarvitse tehdä mitään jos ei huvita, haluta, tai toinen ei pyydä. Eikä tarvitde sittenkään. Saa vapaasti olla vastaanottavainen, ja toisen tehdessä aloitteen olla vielä portinvartijana ja päätöksentekijänä siitä, onko suhteessa seksiä vai ei ole. Oikeinkin ihanteellista kuningatarelämää.
Kyllä se vain niin on, että kenenkään ei ei tarvitse osoittaa mitään läheisyyttä kenellekään jos ei halua! Ketään ei siihen voi pakottaa. Se on ap:n tehtävä nyt oma ratkaisu, miehensä on jo oman ratkaisunsa tehnyt. Niin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
299, saako ihminen erota ikinä? Mikä olis syy, jonka vuoksi sinun mielestäsi voiai erota? Väkivalta, alkoholismi, tms?
Vai onko eroaminen silloinkin väärin niitä jo tehtyjä lapsia kohtaan?
Vaikka lapset kärsivät ja koko perhe kärsiii niin niin *lasten vuoksi* vain on pysyttävä yhdessä?
Jos joku on tässä tekopyhä, niin se olet sinä itse.Eihän se nyt ole pelkkä seksi, jonka vuoksi erotaan vaan sen seksin puuttumisen seurannaisena tulee usein myös muita asioita suhteeseen. Myös lapset eivät näe millaista on kun vanhemmat osoittavat toisilleen hellyyttä ja läheisyyttä ja seksittömässä suhteessa usein muutenkin ovat kovin kylmäkiskoisia toisiaan kohtaan. Onko sekään lapsille hyvä parisuhteen malli?
Katkeroitunut ja oman itsetuntonsa menettänyt marttyyrivanhempi ei ole yhtään parempi kuin eronnut ja elämäänsä tyytyväinen vanhempi. Vielä jos hän uudessa suhteessaan saa rakkautta ja hyväksyntää niin jaksaa antaa sitä rakkautta ja hyväksyntää lapsilleenkin.
Juu, siitä lapselle aikuisen mallia. Kun isiä ei kiinnosta seksi niin äiti jättää isin ja uutta putkeen!
Onko mielestäsi hyvä malli näyttää lapselle että onnettomaan parisuhteeseen kannattaa jäädä?
Riittääkö rakkaus? kirjoitti:
Myös minä olen haluton nainen ja mieheni kärsii tilanteesta suuresti. Suhteemmekin on melko huonolla tolalla siksi, kun seksihalumme eivät kohtaa.
Haluttomuuteni syyt lienevät mm. turvattomassa kiintymyssuhteessa. Koen myös uhrautuneeni aika monessa asiassa ja koen tästä katkeruutta miehelleni.
Käyn terapiassa ja alan pikku hiljaa löytää omaa voimaani. Uskon ja toivon, että tätä kautta myös seksuaalisuuteni puhkeaa kukkaan.
Mieheni voisi tukea minua mm. kuuntelemalla ja keskustelemalla kanssani avoimesti ja olemalla kärsivällinen. Valitettavasti hän vain harvoin kykenee tähän ja sortuu usein syyttämään minua seksielämämme toimimattomuudesta. En kuitenkaan suostu kantamaan syyllisyyttä yksin. Seksi on monen asian summa ja jos tuntisin olevani turvassa, luulen että eheytyminen alkaisi. En tiedä kuinka meille käy ja tunnen siitä pelkoa ja surua.
On totta, että miehesi voisi tukea sinua. Mutta sinäkin voisit tukea miestäsi. Jos hän kokee ettei hän ole haluttu/rakastettu/hyväksytty miehenä, vaan kelpaa vain osallistumaan kustannuksiin ja lasten/kodin hoitoon, niin tuskin on kärsivällisyyttä toisen tukemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriin mies ei suostu menemään, se ei ole hänelle kuulemma vaihtoehto.
Mielestäni olen ollut hyvinkin ymmärtäväinen ja kärsivällinen odottaessani miehen heräämistä jo ainakin 4vuotta.No tuon verran joutuu melkein joka mies odottelemaan jos hankitaan lapsia. 2 tai 3 lapsen kanssa voi mennä tuplastikin tuo aika. Ei sitä silloin pidetä mitenkään huonona, jos seksiä kuitenkin on. Jotenkin tuntuu, että ymmärrys loppuu kun vähempi haluinen onkin mies. Kyllä ne stressi, väsymys ja parisuhteen ongelmat miehenkin haluihin vaikuttaa. Eikä tuo ap:n kiukuttelu ainakaan auta. Harvoin kenenkään halut painostamalla herää.
Mies joutuu odottelemaan jos on lapsia? No niinhän se nainenkin silloin joutuu!
No usein nainen on pikkulapsiaikana se haluton. Juu ei ole seksiä hänelläkään, mutta tuskin se suuremmin haittaa jos ei ole halujakaan. Silloin puutteesta valittaville miehille kovasti korostetaan kärsivällisyyttä ja kuivien (pitkienkin) jaksojen normaaliutta. Halusin vain muistuttaa naisia tästä samasta. Että kärsivällisesti kun ymmärtää useamman vuoden odottaa ja panostaa kumppanin hyvinvoinnin edistämiseen, niin kyllä se seksielämäkin sieltä nousee.