Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies päättänyt lopettaa avioelämän vuoteenpuolella. Miten tästä eteenpäin?

Vierailija
13.11.2018 |

Huomenta!
Viimeyönä todella vihaisena ja turhautuneena tein päätöksen, että nyt riittää. En ole 30- vuotiaana valmis lopettamaan seksin harrastamista.

Takana mieheni kanssa on 8 yhteistä vuotta, lapsi ja tavallinen perhe-elämä. Hellyyttä mies antaa, sanoo rakastavansa ja on hyvä isä lapselle.
Seksiä hän ei kuitenkaan halua. Näin on ollut jo useamman vuoden! Kerran tai pari kuussa saan seksiä itselleni vongattua, mies ei tunnu nauttivan silloinkaan.

Itselläni seksihalut on valtavat, useamman kerran viikossa tekisi mieli. Tämä tilanne tappaa minut henkisesti :( minusta on tullut hyvin vihainen ja katkera ihminen, enkä tunnista enää itseäni.
Seksittömyys vaikuttaa niin moneen alueeseen elämässä, itsetuntoni on rapistunut. En koe itseäni hyväksytyksi.

Miehelle olen raivonnut ja puhut. Uhkaillut erolla. Erota hän ei halua ja kertoo muuttavansa asiat. Mikään ei ole kuitenkaan vuosiin muuttunut.

Tänään minulla on vapaapäivä ja aion miehen töissä ollessa muuttaa makuuhuoneeni vierashuoneeseen. Mitä muuta kivaa yllätystä keksisin?

Kommentit (408)

Vierailija
221/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitten roikut siinä seksittömässä liitossa? Vai eikö nuo sivusuhteiden miehet halua sinua vakituiseksi panoksi? Tai sellaiseksi naiseksi, joka olisi esittelykelpoinen naisystävä? Pitävätkö sinua vain panopuuna?

Esimerkillisen vanhanaikaisen ajattelun mukaista ajattelua...

Minulla on lapset aviomieheni kanssa, en halua lapsille isäpuolta ja toisaalta olen itsekin todella huono sitoutumaan mihinkään. En minä halua mitään alituiseen vaihtuvaa parisuhdetta... Olen itsenäinen nainen, joka haluaa harrastaa villiä seksiä kivojen miesten kanssa, en halua olla esittelykappale, vaan haluan nauttia miehistä sängyssä.

Vierailija
222/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap! Minulla ihan sama tilanne kuin sinulla, paitsi pidempi parisuhde ja seksiä on ehkä n. kerran neljässä kuukaudessa. Vaikutukset minuun on olleet kovat itsetunnon rapustumisesta omanarvontunteen menetykseen. Seksi on paljon muutakin kuin seksiä!

Nyt mieheni on vihdoin lähtenyt lääkäriin tutkituttamaan asiaa. Alunperin oli hommaamassa sinisä pillereitä, mutta kielsin ilman lääkärin tutkimuksia. Hänellä on alhaiset testosteronitasot ja asiaa tutkitaan parhaillaan. Kehoittaisin sinuakin patistamaan miestä lääkäriin ennen kuin siirryt nukkumaan muualle. Koittakaa ratkaista asia yhdessä. Riita vain repii teitä erilleen. Tsemppiä ja seksin täyteistä tulevaisuutta mihesi kanssa kanssasisar!

Ihanaa kun löytyy samassa tilanteessa olevia :)

Mieheni ei tosiaan suostu lääkäriin menemään, mutta meillä vaihtoehdot taitaa olla enää lääkäriin tai ero.

Yhdessä olen yrittänyt asiaa ratkaista, mutta se on vaikeaa, koska mies ei näe ongelmaa ja vähättelee sitä. Sanoo kokoajan muuttuvansa.

Onko miehellä alkanut kasvaa mahanröllykkää? Entä apatiaa, saamattomuutta, ärtyisyyttä? Liikkuuko ja urheileeko mies? Minkälainen ruokavalio hänellä on?

Tai sinulla on kasvanut röllykkä, olet saamaton, ärtynyt. Et liiku, et urheile/ulkoile. Ruokavalio herkku hiilareita yms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan tavallinen ongelma. Ihmiset ovat luonnostaan moniavioisia.

Ellei mies anna niin ota naapurilta, työkaverilta tai tuttavalta. Kyllä monet miehet antavat mielellään jos itse olet edes välttävän näköinen. Siis et haise tai ole lihava tai täynnä lävistyksiä/tatutointeja. 

Vierailija
224/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kumppanin ulkonäkö on varsinkin miehille tärkeä asia.

Oma mieheni lähti myös sen jälkeen kun lihoin 10 kiloa. Seksiä kyllä oli loppuun asti, mutta ei sellaista mitä mies olisi toivonut....häpesin omaa ulkomuotoa enkä suostunut esim. strippaamaan miehelleni. Hämärsin valaistuksen seksin aikana, en suostunut kävelevään stringeissä mieheni edessä ym. Hän oli maininnut lihomisestani ja se masensi minua enkä saanut laihdutettua itseäni.

Olimme yhdessä lähes 10 vuotta kunnes hän ilmoitti saavansa ulkonäöltään tasokkaampaa seuraa. En kuulema kiihottanut enää häntä.

Vierailija
225/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset vaan ovat seksin suhteen erilaisia. Olin itse seksittömässä parisuhteessa monta, liian monta, vuotta. Muutamana ensimmäisenä kuukautena seksiä oli pari kertaa viikossa. Siitä se sitten puolen vuoden kuluessa harveni. Lopulta seksiä oli ehkä 4 kertaa vuodessa. Lopulta sain kitkettyä haluni tätä miestä kohtaan itsestäni kokonaan, jolloin asia ei enää haitannut. Ja sitten jo otinkin eron. 

Mies oli erittäin komea, vielä vajaa viisikymppisenä vartaloltaan kuin nuori mies. Harmi sinänsä. Hiljattain hän kertoi uudesta parisuhteestaan. Sama laulu siinäkin, ei vain kiinnosta. Vaikka nainen on minua kauniimpi ja hoikempi. Ulkonäkö ei siis ole se juttu. Kun eromme aikaan keskustelimme asiasta hän totesi, että se ei vaan häntä liiemmälti kiinnosta. Mikä kyllä näkyi. Seksi hänen kanssaan oli huonoa. Miehellä ei mitään käsitystä naisen anatomiasta. Minä tein seksin aikana aina kaikkeni, että hän sai mitä halusi. Ja hän sai, sen jälkeen yleensä nukahti. Minä jäin täysin ilman täyttymystä. Voi tylsyys!

Seksi voi olla joskus jollekin merkityksetöntä, pihtaaminen vallan väline (näin tässä tapauksessa, kuten hän myöhemmin itse kertoi), libido ihan eri asteella tai toisella olematon. Aina ei homma parane edes terapialla. Itselleni ero oli parasta ikinä.

Nyt muutaman hutin jälkeen olen onnellisesti suhteessa, jossa seksuaalisuus toimii. Miehen kanssa, jonka exä sattumoisin oli myös pihtari (pahoittelut termistä). Eli ymmärrämme molemmat asian arvon.

On väärin kieltäytyä parisuhteessa seksistä ja samaan aikaan vaatia yksiavioista suhdetta. Jos ei kiinnosta, on sopivaa antaa toiselle lupa toteuttaa seksuaalisuuttaan muualla. Seksuaalisuus on ihmisen perusvietti ja myös perusoikeus.

Vierailija
226/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on päin vastoin, naiselta ei löydy minkäänlaista seksi halua. Tavatessamme noin 5 vuotta sitten hän vannotti antavansa vaikkei haluis, kertoi tykkäävänsä antaa suuseksiä ja pyllyä. Suuhun ei ole ottanut kertaakaan ja toistakaan juttua ei ole tapahtunut.

Puoleen vuoteen ei ole ollut mitään. Viimeiseen vuoteen on seksiä ollut 6 kertaa. Sitä ennen saattoi irrota kerran viikkoon.

Nyt asiaa tosin sotkee raskaus, kuun lopulla on laskettu aika.

Olen laittanut Helmikuuhun aikarajan jolloin asioiden pitää muuttua, jos ei tule muutosta hommaan seksiseuran muualta tai eroan.

Ollaan n 35 vuotiaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/408 |

Mites, kiihottiko tuo solvaava idiootti ikinä sinua? Tajusiko, että toisen haukkuminen on huono keino vahvistaa toisen itsetuntoa ja motivaatiota itsestä huolehtimiseen?

Ei, se tanokki ei tajunnut mitään mistään. Hyvä kun lähti.

Vierailija
228/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä joku väitti seksiä perustarpeeksi. tiedoksi vain, seksi EI OLE perustarve.

Läheisyys kyllä on.

Vauvan voi tappaa tarjoamalla pelkkää etäistä hoivaa. Aikuinen ihminen selviää ilman läheosyyttä pidemmälle, mutta kyllä sillä läheisyyden puutteella vaikutuksensa on, elinikäänkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä on päin vastoin, naiselta ei löydy minkäänlaista seksi halua. Tavatessamme noin 5 vuotta sitten hän vannotti antavansa vaikkei haluis, kertoi tykkäävänsä antaa suuseksiä ja pyllyä. Suuhun ei ole ottanut kertaakaan ja toistakaan juttua ei ole tapahtunut.

Puoleen vuoteen ei ole ollut mitään. Viimeiseen vuoteen on seksiä ollut 6 kertaa. Sitä ennen saattoi irrota kerran viikkoon.

Nyt asiaa tosin sotkee raskaus, kuun lopulla on laskettu aika.

Olen laittanut Helmikuuhun aikarajan jolloin asioiden pitää muuttua, jos ei tule muutosta hommaan seksiseuran muualta tai eroan.

Ollaan n 35 vuotiaita.

:P :D :´D :´´´´DDD XD XDDDD

Ja minä olen uudelleen syntynyt vapahtaja.

Vierailija
230/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pihtarin exä kirjoitti:

Ihmiset vaan ovat seksin suhteen erilaisia. Olin itse seksittömässä parisuhteessa monta, liian monta, vuotta. Muutamana ensimmäisenä kuukautena seksiä oli pari kertaa viikossa. Siitä se sitten puolen vuoden kuluessa harveni. Lopulta seksiä oli ehkä 4 kertaa vuodessa. Lopulta sain kitkettyä haluni tätä miestä kohtaan itsestäni kokonaan, jolloin asia ei enää haitannut. Ja sitten jo otinkin eron. 

Mies oli erittäin komea, vielä vajaa viisikymppisenä vartaloltaan kuin nuori mies. Harmi sinänsä. Hiljattain hän kertoi uudesta parisuhteestaan. Sama laulu siinäkin, ei vain kiinnosta. Vaikka nainen on minua kauniimpi ja hoikempi. Ulkonäkö ei siis ole se juttu. Kun eromme aikaan keskustelimme asiasta hän totesi, että se ei vaan häntä liiemmälti kiinnosta. Mikä kyllä näkyi. Seksi hänen kanssaan oli huonoa. Miehellä ei mitään käsitystä naisen anatomiasta. Minä tein seksin aikana aina kaikkeni, että hän sai mitä halusi. Ja hän sai, sen jälkeen yleensä nukahti. Minä jäin täysin ilman täyttymystä. Voi tylsyys!

Seksi voi olla joskus jollekin merkityksetöntä, pihtaaminen vallan väline (näin tässä tapauksessa, kuten hän myöhemmin itse kertoi), libido ihan eri asteella tai toisella olematon. Aina ei homma parane edes terapialla. Itselleni ero oli parasta ikinä.

Nyt muutaman hutin jälkeen olen onnellisesti suhteessa, jossa seksuaalisuus toimii. Miehen kanssa, jonka exä sattumoisin oli myös pihtari (pahoittelut termistä). Eli ymmärrämme molemmat asian arvon.

On väärin kieltäytyä parisuhteessa seksistä ja samaan aikaan vaatia yksiavioista suhdetta. Jos ei kiinnosta, on sopivaa antaa toiselle lupa toteuttaa seksuaalisuuttaan muualla. Seksuaalisuus on ihmisen perusvietti ja myös perusoikeus.

Kuulostaa ihan piilohomolta. Kyllä kaunis nainen sytyttää miehen, joka on kiinnostunut naisista. Onneksi esim. Jorma Uotinen tuli kaapista ulos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppanin ulkonäkö on varsinkin miehille tärkeä asia.

Oma mieheni lähti myös sen jälkeen kun lihoin 10 kiloa. Seksiä kyllä oli loppuun asti, mutta ei sellaista mitä mies olisi toivonut....häpesin omaa ulkomuotoa enkä suostunut esim. strippaamaan miehelleni. Hämärsin valaistuksen seksin aikana, en suostunut kävelevään stringeissä mieheni edessä ym. Hän oli maininnut lihomisestani ja se masensi minua enkä saanut laihdutettua itseäni.

Olimme yhdessä lähes 10 vuotta kunnes hän ilmoitti saavansa ulkonäöltään tasokkaampaa seuraa. En kuulema kiihottanut enää häntä.

Mites, kiihottiko tuo solvaava idiootti ikinä sinua? Tajusiko, että toisen haukkuminen on huono keino vahvistaa toisen itsetuntoa ja motivaatiota itsestä huolehtimiseen?

Ei, se tanokki ei tajunnut mitään mistään. Hyvä kun lähti.

Ex-mieheni mielestä se ei ollut solvaamista vaan kritiikkiä. Hänen mielestään jokaisen aikuisen ihmisen tulee kestää kritiikkiä.

Nyt minä olen yksin ja ex-mies naimisissa ja hänellä on lapsia uuden vaimon kanssa. Elämä ei ole reilua😢

Vierailija
232/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ap, panitteko lopulta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seksittömyyteen tottuu aika nopeasti. Seksittömyys on normaalia pitkässä suhteessa jossa on lapsia ja työkiireitä.

Vierailija
234/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän, että ihmiset tykkää seksistä ja seksiä voi parisuhteessa olla. MUTTA miksi ihmeessä ihmiset antaa seksin määrittää itsensä ja suhteensa. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, enkä varmaan ymmärrä.

Ja silti mulla on hyvä seksielämä. Kun hankkii itsetuntonsa muuta kautta, niin pärjää muutenkin elämässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/408 |
13.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

212, hienoa, että olet saanut noin ihanan naisen.

Mutta ihan realistiselta kannalta asiaa katsoen, kyllä se niin on, että suurin osa meistä on ihan tavallisia ihmisiä, ei mitään missejä tai adoniksia. Ja kotona ollaan mukavissa olovaatteissa, ei monikaan kulje korkokenkigissä

Ja silti seksi toimii useissa liitoissa, ei se ole siitä aina kiinni.

Esimerkiksi olen katsonut noita hääohjelmia ja niissä monet nuoret naiset ovat aika pulskia. Eikä mitäån erikoisen kauniita, tavallisia naisia. Silti *saavat* miehen ja monesti miehet ovat kovinkin rakastuneen oloisia ja kertovat itsekin, että kuinka rakastavat kumppaniaan.

Ei se aina ole kauniista ulkomuodosta kiinni. Ja jos mieskin on tavallinen, niin miksi vaatisi jotain kaunotarta?

Kyllä tietyissä kulttuureissa ulkonäköön panostetaan ja osoitetaan näin arvostusta kumppania kohtaan. Korkokengät ovat tavallisia, mutta niitä ei tietenkään käytetä kotona.

Suomessa varmaan vaatimustaso matalampi. Hyväksytään Reinoissa ruokakauppaan lähtevä vaimo tai mies. Täällä ulkonäön vaaliminen on muka pinnallista ja huono asia.

Kyllä minäkin ottaisin mieluummin hoikan ja tavallisen näköisen vaimon kuin lihavan ja hiukset rasvaisena kulkevan taviksen.

Anteeksi vaan me suomalaiset, mutta jos menee vaikka viikonloppuna kauppaan, niin aika tavanomaisia ihmisiä siellä pareittain kulkee. En tarkoita, että täytyisi olla hiukset likaisena tai Reinot ja Ainot jaloissa, mutta kyllä niillä miehilläkin aika monella sitä mahankumpua näyttää olevan. Usein kyllä tukkakin rasvainen ja parta ajamatta. Ei tosin kaikilla.

Toki jos itse on komea, hoikka ja kuntoileva mies niin haluaa hoikan ja kauniin naisen. Ihan ymmärrettävää.

Mutta jos itse on tavismies niinkuin useimmat, niin miksi silloin vaatii naiselta parempaa ulkonäköä kuin itseltä? Eikö tavallisilla ole kivempaa keskenään kun ovat tasavertaisia ulkonaisesti?

Vierailija
236/408 |

Näkisin, että ei välttämättä kivempaa, mutta helpompaa, koska molemmat käyttävät varmaan suunnilleen saman verran vaivaa siihen ulkoasuunsa.

Vierailija
237/408 |

Yleensä ne naiset roikkuvat miehissä kiinni. Mies on se, joka lähtee nuoremman naisen matkaan. Suomalaiset perheenäidit tuntuvat hyväksyvän mitä tahansa jos mies vaan elättää perhettä.

Kuten jo aiemmin eräs nainen kirjoitti, ettei eroa lasten takia. Miehet juoksevat vieraissa ja epäsiistit miehet hakevat maksullisilta seksiä ja seuraa. Vaimot hoitavat homsuisena kotia ja hyväksyvät seksittömän liiton. Mies hoitelee tarpeita muualla.

Vierailija
238/408 |
14.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ne minunkin lapset tuosta loppuratkaisusta aikoinaan kärsivät ja pää oli ihan sekaisin.Samoin tarha ja koulu kärsivät.Ero on kamala lapsien kannalta.

Vierailija
239/408 |
14.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seksi parisuhteessa edustaa muutakin kuin seksiä. Se että toinen jatkuvasti torjuu, loukkaa. Uskon, että suhteet, joissa jompi kumpi on pahasti puutteessa, kärsivät myös ongelmista sängyn ulkopuolella.

Vierailija
240/408 |
14.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Seksittömyyteen tottuu aika nopeasti. Seksittömyys on normaalia pitkässä suhteessa jossa on lapsia ja työkiireitä.

No ei kyllä ole normaalia, että viikkotolkulla on taukoa. Varsinkin jos toinen osapuoli haluaisi seksiä. Jos kaksi vähän haluavaa on yhdessä, niin sitten ok.