Mies päättänyt lopettaa avioelämän vuoteenpuolella. Miten tästä eteenpäin?
Huomenta!
Viimeyönä todella vihaisena ja turhautuneena tein päätöksen, että nyt riittää. En ole 30- vuotiaana valmis lopettamaan seksin harrastamista.
Takana mieheni kanssa on 8 yhteistä vuotta, lapsi ja tavallinen perhe-elämä. Hellyyttä mies antaa, sanoo rakastavansa ja on hyvä isä lapselle.
Seksiä hän ei kuitenkaan halua. Näin on ollut jo useamman vuoden! Kerran tai pari kuussa saan seksiä itselleni vongattua, mies ei tunnu nauttivan silloinkaan.
Itselläni seksihalut on valtavat, useamman kerran viikossa tekisi mieli. Tämä tilanne tappaa minut henkisesti :( minusta on tullut hyvin vihainen ja katkera ihminen, enkä tunnista enää itseäni.
Seksittömyys vaikuttaa niin moneen alueeseen elämässä, itsetuntoni on rapistunut. En koe itseäni hyväksytyksi.
Miehelle olen raivonnut ja puhut. Uhkaillut erolla. Erota hän ei halua ja kertoo muuttavansa asiat. Mikään ei ole kuitenkaan vuosiin muuttunut.
Tänään minulla on vapaapäivä ja aion miehen töissä ollessa muuttaa makuuhuoneeni vierashuoneeseen. Mitä muuta kivaa yllätystä keksisin?
Kommentit (408)
Vierailija kirjoitti:
Enemmän yhteyttä ja lämpöä mä oon kokenut hyvän ystävän kanssa kahvikupin ääressä tai lenkillä syvällisiä keskustellen kuin että mun ex-mies rynkytti menemään. Mä en myöskään ymmärrä miten seksi lisää yhteyttä? Jos saisi rakkaansa kanssa keskustella, katsoa silmiin ja tuntea että ymmärtää ja tulee ymmärretyksi ja kuulluksi, miljoona kertaa enemmän siitä läheisyyttä ja yhteyttä saa. Selittäkää, miten sitä sukuelimien hieromisesta jollain tapaa seuraa yhteys?
Sukupuoliyhteys. Jos sinulle henkinen yhteys, ymmärrys ja katseet ovat kaikki kaikessa niin painota sitten niitä. Silloin ei ole käsittääkseni väliä onko kumppanisi mies tai vaikka nainen.
ettei miehesi olle kapiainen eikös kapiaisella viimeisellä neljänneksellä ennen eläkeikää suokupuoli vietti käännyt palvelusvietiksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän yhteyttä ja lämpöä mä oon kokenut hyvän ystävän kanssa kahvikupin ääressä tai lenkillä syvällisiä keskustellen kuin että mun ex-mies rynkytti menemään. Mä en myöskään ymmärrä miten seksi lisää yhteyttä? Jos saisi rakkaansa kanssa keskustella, katsoa silmiin ja tuntea että ymmärtää ja tulee ymmärretyksi ja kuulluksi, miljoona kertaa enemmän siitä läheisyyttä ja yhteyttä saa. Selittäkää, miten sitä sukuelimien hieromisesta jollain tapaa seuraa yhteys?
Tässä olikin sitten oikein viimeisen päälle stereotyyppinen kuvaus aiemmin mainitsemastani käsityksestä, että seksi on vain yhdyntää ja rynkytystä. Itse ei oikeastaan ole edes aktiivinen toimija, vaan tässä tapauksessa mies harrastaa seksiä ja kirjoittaja vain sattuu olemaan paikalla.Minä taas olen saanut miljardi kertaa enemmän yhteydentunnetta, kun olen tutustunut rakkaaseeni myös fyysisen yhteyden kautta. Yksi tapa on esimerkiksi jutella ja iloita samalla, kun tutustuu toisen vartaloon.
Olen siis saanut myös tosi hyvää seksiä ja antanut sitä toiselle. Olen saanut lukemattomia orgasmeja ja tuottanut niitä. Silti en ymmärrä sitä henkistä aspektia siinä, en osaa kokea sitä. Siinäkö ihan oikeesti on sellainen, vaikka pohjimmiltaan seksi ja seksuaalisuushan on himoa, halua ja lisääntymistä. Mielestäni läheisyys ja yhteys on luonteeltaan ihan muuta kuin seksuaalista, paljon henkisempää ja syvällisempää. En ihan oikeasti ymmärrä. Jos mies rakastaisi mun persoonaa, haluaisi tehdä mun kanssa asioita, oppia tuntemaan mun ajatukset, sehän sitä rakkautta olisi. Seksi on seksiä ja kivaa joo, mutta ei se rakkautta syvimmillään ole, vaan halua ja himoa.
Mutta seksihän on parhaimmillaan hyvinkin henkistä, myös. Tuntuu, että olemme nykyisen kumppanini kanssa omimmillaan, plajaimmillaan, haavoituvimmillaan, herkimmilään juuri seksin aikana. Minulla on juuri silloin ihan järisyttävä yhteys häneen ja olen ensimmäistä kertaa elämässäni uskaltanut heittäytyä niin haavoittuvaksi ja sitä kautta niin vahvaksi juuri hänen kanssaan alasti, sängyssä... Minua on pelottanut ja jännittänyt, samoin häntä, mutta pikkuhiljaa uskallamme antautua yhä täydellisemmin. Vieläkin tunnen kehossani ja mielessäni muutaman jännityksen, mutta meillä on aikaa. Se on ihan mieletöntä nähdä kuinka hänen katseensa muuttuu kun hän huomaa kuinka nautin hänestä. Sellaista lämpöä ja rakkautta ja intensiteettiä kuin meidän katseissa on silloin kun heittäydymme toistemme pauloihin en ole kokenut missään muualla. Minulle antautumaan oppiminen on tehnyt niin hyvää. Hän taas on oppinut luottamaan ja olemaan kokonaan läsnä.
Ja kyllä tykkäämme myös muista asioista. Nautimme molemmat luonnossa kävelemisestä ja hyvästä ruuasta, vaihdamme ajatuksiamme ja nauramme yhdessä. Olemme olleet yhdessä reilut kaksi vuotta ja toivon että vuosia tulisi vielä paljon paljon lisää..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on jo aika vanha, nuoruuden hehkeys kadonnut yms. Ihan ymmärrettävää, että mies ei jaksa enää innostua samalla tavalla kuin vuosia sitten. Mun parisuhteessa samaa ongelmaa ja onneksi mies on ollut asian suhteen rehellinen, eikä mun tarvitse häpäistä itseäni haluttomassa miehessä kiehnäämällä.
Aika lohduton ajatusmaailma jos vain määrätyn ikäiset- ja näköiset ihmiset *haluaisivat* toisiaan. Ja muuten, jos ei nappaa enää puoliso, sitten elellään seksittömissä liitoissa, huh.
Varsinkin kun liittojen tarkoitus on kestää vuosikymmeniä? Ei se nyt niinkään voi olla, että se halukaampi osapuoli, oli sitten nainen tai mies *häpäisee* itsensä jos osoittaa haluaan läheisyyteen? Ei se ole häpeällistä, että halut ovat jäljellä, miehesi on sinut *aivopessyt*.
Ikävää, jos noin tunnet, sinuna lopettaisin liittoni ja silloin ei tarvitse ainakaan tuntea häpeää itsestään ja normaaleista haluistaan. Olen surullinen puolestasi jos naisena teki noin tunnet ja siihen tyydyt ja jäät.
Helposti tuollainen tilanne vie itsetunnon ja elämänhalun.Onhan juttuja joissa vanhatkin ihmiset rakastuvat, jopa menevät naimisiin? Ja pariskuntia jotka rypistyvät ja vanhenevat, se on luonnollista, ja silti on seksielämää ja läheisyyttä.
Joskus toki halut ja kiinnostus toiseen vain loppuu ja kipinä sammuu, onhan se tosiasia. Mutta silloin ei pidä antaa toisen arvostella tai halveksia itseään, mikään liitto ei ole sen arvoinen, että toinen saa tuntemaan itsestään häpeää tai olonsa ala-arvoiseksi naisena tai miehenä.
Kiitos vastauksesta. Haluan kuitenkin korostaa, että mies ei varsinaisesti nälvi tai hauku, hän on vain ollut raadollisen rehellinen (mies ei osaa valehdella edes silloin, kun kannattaisi) kun olen ottanut kosketuksen ja seksin puutteen puheeksi. Tuntuu olevan jopa pahoillaan, että ajattelee niin. Jos elämä olisi prinsessasatu onnellisella lopulla, niin tietenkin eroaisin jotta voisin tavata uuden kumppanin ja elää normaalissa parisuhteessa hautaan saakka. Todellisuus kuitenkin on se, että jos tästä lähden, olen kolmekymppinen yksinhuoltaja ilman ystäviä tai sosiaalista piiriä. Kumpi sitten satuttaa enemmän, eläminen robotin kanssa vai kertakäyttökamana oleminen eronneena? Meillä ei kuitenkaan ole pahemmin riitoja ja mies ei ole väkivaltainen juoppo tms. niin tuntuisi väärältä rikkoa perhe vain omien mielihalujen takia. Myönnän kyllä että joka kerta kun näen pariskuntia, joissa mies spontaanisti halaa puolisoaan tai nappaa kädestä kiinni, tunnen pienen vihlaisun sydämessä. Mutta, näillä mennään.
Olet vasta kolmekymmentä! Parhaimillaan sinulla voisi olla vielä neljäkymmentä(!) vuotta aktiivista seksielämää edessä! Mieti nyt tarkkaan. Menkää parisuhdekurssille, terapiaan yksin tai erikseen. Ymmärrän ettei hyvää parisuhdetta halua hajoittaa, mutta oletko varma ettei tämä suhde hajoita sinua. Olet kuitenkin vielä oikeasti nuori, ihan sama miltä miehestäsi tuntuu. Oletko onnellinen? Jos et, tee parhaasi mukaan asian eteen jotain. Ota tähtäimeksi vaikka viisi vuotta. Älä kiirehdi, eikä mitään dramaattisia muutoksia tarvitse tehdä ainakaan heti, mutta muista, että sinulla on vielä todella paljon elämää jäljellä. Enkä nyt tarkoita, että kaiken keskiössä tarvitsisi olla seksi, mutta usein seksielämämme heijastelee hyvinvointiamme noin yleisestikin. Itse erosin yli neljäkymppisenä ja jäin kolmen lapsen totaali yksinhuoltajaksi, mutta voin kaikkinpuolin paremmin ja seksielämäni on parempaa kuin koskaan. Ja tiedän, ettei näin käy kaikille, mutta halusin kertoa, että tämäkin on mahdollista. Rakenna elämääsi, tee tietoisia päätöksiä, aseta tavoitteita, kohtele itseäsi ja toisia arvostavasti ja nauti koko matkasta!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, ulkonäkö vaikuttaa paljon. Lihoin kaksikymmentä kiloa eikä ole seksiä pahemmin ollut sen jälkeen. ja kyllä, vika on minussa, ja yritän korjata ongelmaa.
T: Ap, joka on mies ja toivoisi että hänellä olisi edes jonkinla8nen ihmissuhde, jossa voisi yrittää kontrolloida toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän yhteyttä ja lämpöä mä oon kokenut hyvän ystävän kanssa kahvikupin ääressä tai lenkillä syvällisiä keskustellen kuin että mun ex-mies rynkytti menemään. Mä en myöskään ymmärrä miten seksi lisää yhteyttä? Jos saisi rakkaansa kanssa keskustella, katsoa silmiin ja tuntea että ymmärtää ja tulee ymmärretyksi ja kuulluksi, miljoona kertaa enemmän siitä läheisyyttä ja yhteyttä saa. Selittäkää, miten sitä sukuelimien hieromisesta jollain tapaa seuraa yhteys?
Tässä olikin sitten oikein viimeisen päälle stereotyyppinen kuvaus aiemmin mainitsemastani käsityksestä, että seksi on vain yhdyntää ja rynkytystä. Itse ei oikeastaan ole edes aktiivinen toimija, vaan tässä tapauksessa mies harrastaa seksiä ja kirjoittaja vain sattuu olemaan paikalla.
Minä taas olen saanut miljardi kertaa enemmän yhteydentunnetta, kun olen tutustunut rakkaaseeni myös fyysisen yhteyden kautta. Yksi tapa on esimerkiksi jutella ja iloita samalla, kun tutustuu toisen vartaloon.
Olen siis saanut myös tosi hyvää seksiä ja antanut sitä toiselle. Olen saanut lukemattomia orgasmeja ja tuottanut niitä. Silti en ymmärrä sitä henkistä aspektia siinä, en osaa kokea sitä. Siinäkö ihan oikeesti on sellainen, vaikka pohjimmiltaan seksi ja seksuaalisuushan on himoa, halua ja lisääntymistä. Mielestäni läheisyys ja yhteys on luonteeltaan ihan muuta kuin seksuaalista, paljon henkisempää ja syvällisempää. En ihan oikeasti ymmärrä. Jos mies rakastaisi mun persoonaa, haluaisi tehdä mun kanssa asioita, oppia tuntemaan mun ajatukset, sehän sitä rakkautta olisi. Seksi on seksiä ja kivaa joo, mutta ei se rakkautta syvimmillään ole, vaan halua ja himoa.
Onpa tosi surullista!
Sulla on minusta aivan väärä järjestys. Olet varmaan mennyt sänkyyn ilman rakkautta? Siinä oppii kauniista asiasta vääristymän, kuten itsekin sanoit, vain halua ja himoa.
Minä olen ollut yhdynnässä vain aviomieheni kanssa, ja kyllä, se yhteys ja läheisyys ja rakkaus nimenomaan on se juttu. Siitä sit seuraa halu ja himo. Mutta pointti on se yhdeksi tuleminen, avioliitto Raamatun mukaan. Jos olet ollut monen kanssa yhdynnässä, sekin selittää, miksi et koe yhteyttä ja olet vähän kuin sekaisin asian kanssa. Sulla on liian monta "aviopuolisoa" :(
Voi mikä tilanne..varmana turhauttaa ja raivostuttaa..mikähän miehellä sitten on? Oletko huomannut jotain asiaa, joka painaisi? Varmaan rakastaa perhettään ..mutta pitäisi siinä sitten miettiä parisuhteenkin tilaa..olisko ero sittenkin paras jos kärsit asiasta, tai sitten tosissaan hänen pitäisi kuunnella sua ja tehdä sen eteen jotain, että hän muuttaisi käytöstään ja haluaako hän oikeasti sitten parisuhdetta samalla sisälöllä kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän yhteyttä ja lämpöä mä oon kokenut hyvän ystävän kanssa kahvikupin ääressä tai lenkillä syvällisiä keskustellen kuin että mun ex-mies rynkytti menemään. Mä en myöskään ymmärrä miten seksi lisää yhteyttä? Jos saisi rakkaansa kanssa keskustella, katsoa silmiin ja tuntea että ymmärtää ja tulee ymmärretyksi ja kuulluksi, miljoona kertaa enemmän siitä läheisyyttä ja yhteyttä saa. Selittäkää, miten sitä sukuelimien hieromisesta jollain tapaa seuraa yhteys?
Tässä olikin sitten oikein viimeisen päälle stereotyyppinen kuvaus aiemmin mainitsemastani käsityksestä, että seksi on vain yhdyntää ja rynkytystä. Itse ei oikeastaan ole edes aktiivinen toimija, vaan tässä tapauksessa mies harrastaa seksiä ja kirjoittaja vain sattuu olemaan paikalla.
Minä taas olen saanut miljardi kertaa enemmän yhteydentunnetta, kun olen tutustunut rakkaaseeni myös fyysisen yhteyden kautta. Yksi tapa on esimerkiksi jutella ja iloita samalla, kun tutustuu toisen vartaloon.
Olen siis saanut myös tosi hyvää seksiä ja antanut sitä toiselle. Olen saanut lukemattomia orgasmeja ja tuottanut niitä. Silti en ymmärrä sitä henkistä aspektia siinä, en osaa kokea sitä. Siinäkö ihan oikeesti on sellainen, vaikka pohjimmiltaan seksi ja seksuaalisuushan on himoa, halua ja lisääntymistä. Mielestäni läheisyys ja yhteys on luonteeltaan ihan muuta kuin seksuaalista, paljon henkisempää ja syvällisempää. En ihan oikeasti ymmärrä. Jos mies rakastaisi mun persoonaa, haluaisi tehdä mun kanssa asioita, oppia tuntemaan mun ajatukset, sehän sitä rakkautta olisi. Seksi on seksiä ja kivaa joo, mutta ei se rakkautta syvimmillään ole, vaan halua ja himoa.
Onpa tosi surullista!
Sulla on minusta aivan väärä järjestys. Olet varmaan mennyt sänkyyn ilman rakkautta? Siinä oppii kauniista asiasta vääristymän, kuten itsekin sanoit, vain halua ja himoa.
Minä olen ollut yhdynnässä vain aviomieheni kanssa, ja kyllä, se yhteys ja läheisyys ja rakkaus nimenomaan on se juttu. Siitä sit seuraa halu ja himo. Mutta pointti on se yhdeksi tuleminen, avioliitto Raamatun mukaan. Jos olet ollut monen kanssa yhdynnässä, sekin selittää, miksi et koe yhteyttä ja olet vähän kuin sekaisin asian kanssa. Sulla on liian monta "aviopuolisoa" :(
Anteeksi kuinka? Sinun mielestäsi kaikkien parien tulisi ajatella siis seksuaalisuutta Raamatun pohjalta? Saako sitä mielestäsi ajatella myös ateismin, agnostismin tai maailman muiden 4000+ uskonnon kuin kristinuskon pohjalta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap! Minulla ihan sama tilanne kuin sinulla, paitsi pidempi parisuhde ja seksiä on ehkä n. kerran neljässä kuukaudessa. Vaikutukset minuun on olleet kovat itsetunnon rapustumisesta omanarvontunteen menetykseen. Seksi on paljon muutakin kuin seksiä!
Nyt mieheni on vihdoin lähtenyt lääkäriin tutkituttamaan asiaa. Alunperin oli hommaamassa sinisä pillereitä, mutta kielsin ilman lääkärin tutkimuksia. Hänellä on alhaiset testosteronitasot ja asiaa tutkitaan parhaillaan. Kehoittaisin sinuakin patistamaan miestä lääkäriin ennen kuin siirryt nukkumaan muualle. Koittakaa ratkaista asia yhdessä. Riita vain repii teitä erilleen. Tsemppiä ja seksin täyteistä tulevaisuutta mihesi kanssa kanssasisar!
Ihanaa kun löytyy samassa tilanteessa olevia :)
Mieheni ei tosiaan suostu lääkäriin menemään, mutta meillä vaihtoehdot taitaa olla enää lääkäriin tai ero.
Yhdessä olen yrittänyt asiaa ratkaista, mutta se on vaikeaa, koska mies ei näe ongelmaa ja vähättelee sitä.Sanoo kokoajan muuttuvansa.
Onko miehellä alkanut kasvaa mahanröllykkää? Entä apatiaa, saamattomuutta, ärtyisyyttä? Liikkuuko ja urheileeko mies? Minkälainen ruokavalio hänellä on?
Mites aloittajan oma ulkomuoto ? Onko suuret riipukkeet muhkean vatsan yllä....:) Useinhan se näillä valittajilla näin on ! Siinä sitten itketään kun mies ei halua laardivalasta !
Miettikääpä pullukat, miten haluttavia olette!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän yhteyttä ja lämpöä mä oon kokenut hyvän ystävän kanssa kahvikupin ääressä tai lenkillä syvällisiä keskustellen kuin että mun ex-mies rynkytti menemään. Mä en myöskään ymmärrä miten seksi lisää yhteyttä? Jos saisi rakkaansa kanssa keskustella, katsoa silmiin ja tuntea että ymmärtää ja tulee ymmärretyksi ja kuulluksi, miljoona kertaa enemmän siitä läheisyyttä ja yhteyttä saa. Selittäkää, miten sitä sukuelimien hieromisesta jollain tapaa seuraa yhteys?
Tässä olikin sitten oikein viimeisen päälle stereotyyppinen kuvaus aiemmin mainitsemastani käsityksestä, että seksi on vain yhdyntää ja rynkytystä. Itse ei oikeastaan ole edes aktiivinen toimija, vaan tässä tapauksessa mies harrastaa seksiä ja kirjoittaja vain sattuu olemaan paikalla.
Minä taas olen saanut miljardi kertaa enemmän yhteydentunnetta, kun olen tutustunut rakkaaseeni myös fyysisen yhteyden kautta. Yksi tapa on esimerkiksi jutella ja iloita samalla, kun tutustuu toisen vartaloon.
Olen siis saanut myös tosi hyvää seksiä ja antanut sitä toiselle. Olen saanut lukemattomia orgasmeja ja tuottanut niitä. Silti en ymmärrä sitä henkistä aspektia siinä, en osaa kokea sitä. Siinäkö ihan oikeesti on sellainen, vaikka pohjimmiltaan seksi ja seksuaalisuushan on himoa, halua ja lisääntymistä. Mielestäni läheisyys ja yhteys on luonteeltaan ihan muuta kuin seksuaalista, paljon henkisempää ja syvällisempää. En ihan oikeasti ymmärrä. Jos mies rakastaisi mun persoonaa, haluaisi tehdä mun kanssa asioita, oppia tuntemaan mun ajatukset, sehän sitä rakkautta olisi. Seksi on seksiä ja kivaa joo, mutta ei se rakkautta syvimmillään ole, vaan halua ja himoa.
Onpa tosi surullista!
Sulla on minusta aivan väärä järjestys. Olet varmaan mennyt sänkyyn ilman rakkautta? Siinä oppii kauniista asiasta vääristymän, kuten itsekin sanoit, vain halua ja himoa.
Minä olen ollut yhdynnässä vain aviomieheni kanssa, ja kyllä, se yhteys ja läheisyys ja rakkaus nimenomaan on se juttu. Siitä sit seuraa halu ja himo. Mutta pointti on se yhdeksi tuleminen, avioliitto Raamatun mukaan. Jos olet ollut monen kanssa yhdynnässä, sekin selittää, miksi et koe yhteyttä ja olet vähän kuin sekaisin asian kanssa. Sulla on liian monta "aviopuolisoa" :(
Anteeksi kuinka? Sinun mielestäsi kaikkien parien tulisi ajatella siis seksuaalisuutta Raamatun pohjalta? Saako sitä mielestäsi ajatella myös ateismin, agnostismin tai maailman muiden 4000+ uskonnon kuin kristinuskon pohjalta?
Ei sun tarvitse pyydellä anteeksi <3
Kerron vain, miten asia mielestäni on. Uskon, että maailma olisi niin paljon onnellisempi paikka ja ihmiset tietenkin myös, jos kaikki ymmärtäisivät Raamattua. Koska Jumala on rakkaus <3
Sinä saat ajatella ihan miten haluat! Mutta jos ihmettelet, miksi et ole onnellinen, niin syy voi olla selvä.

Olen tämä, jolle vastasit. Minulla on ollut elämäni aikana 5 kumppania, vain eka nuoruuden kokeilu, muut suhteita, joista viimeinen ex-aviomies. Olen lähes 40 v. Juuri tästä "vääristymästäni" sekä moraalistani seksiin liittyen en ole lukuunottamatta ekaa kertaa, yhden yön juttuja halunnut harrastaa. Mulla on nykyään myös kristillinen avioliittokäsitys. Se ei silti poista sitä ristiriitaa etten kykene näkemään seksiä rakkautena. Minusta se on vähäpätöinen asia, jota ilman pärjään hyvin ja mieluiten olenkin, vaikka olen siitä fyysisesti nauttinutkin. Aina on ollut silti tunne, että "joudun" sitä jonkun mieliksi harrastaa. Siispä nyt eron jälkeen aikomus on olla yksin, ellei joskus löydy puoliso, joka ajattelisi seksistä samoin. Kristillinen arvomaailma pitäis olla myös.
Kyllä minä läheisyyttä arvostan silti ja mielestäni voisi olla jonkun kanssa elämänkumppanit ilman seksiäkin. Kyllä mielestäni on iso ero olla puolisot vain ilman seksiä kuin pelkät kaverit. Kyllähän puolisot ovat ilman seksiäkin paljon enemmän kuin ystävät. Eihän pelkkä seksi voi olla määrittävä tekijä.
Ehkä minussa on jokin vika, en tiedä. Jos on, se on ollut minussa aina. Muistan jo teininä ihmetelleeni seksistä vouhkausta. Halu edes kokeilla sitä heräsi minulla todella myöhään.

Tämä en ollut minulta, jolle alunperin vastasit. Päinvastoin, jaan käsityksesi Raamatusta ja uskosta. Tässå nyt joku muu kommentoi myös.

En ole tuo, jolle vastasit. Mutta useimmat eivät tosiaan näe seksiä pelkkänä seksinä, se on paljon muutakin ja se vaikuttaa niin paljon muuhunkin. Tosiaan pelkkä seksi ei varmaan ole määrittävä tekijä siinä, kuinka läheisiä puolisot ovat, mutta sanoisin, että silloin kun halujen yhteensopimattomuus aiheuttaa suuria ristiriitoja suhteeseen, se puoliso ei todella välttämättä tunnu edes kovin hyvältä ystävältä. Se tuntuu hirveän turhauttavalta ja satuttavalta, kun et voi olla intiimillä tasolla läheinen rakastamasi ihmisen kanssa. Siinä on todella vaikea olla katkeroitumatta ja viettää jotain leppoista avioelämää puolison kanssa, kun koko ajan jotain puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Muuta toiseen huoneeseen ja dildo käyttöön. Yksineläjänä voin sanoa että se on ihan riittävää.
Niin varmasti yksineläjänä on riittävä, mutta ei parisuhteessa. Ei ne ongelmat kuitenkaan ratkea sillä dildolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömiä ei todellakaan ole minulle tavallinen asia. Seksi mulle elämänsuola jota ilman en vain pysty olemaan voimatta henkisesti hyvin huonosti.
Tähän suhteeseen en aio tällaisenaan jäädä, toivon salaa kuitenkin muutosta ja miehen heräämistä tilanteeseen.
Olisi ikävä rikkoa perhe tämän vuoksi
ApJuuri tuota seksin elämänsuolaisuutta en vain pysty käsittämään, vaikka kuinka yrittäisin.
Voi olla että mieheni on kanssasi samoilla linjoilla.
Ei ymmärrä tuskastumistani tilannetta kohtaan.
Tämän vuoksi on varmaan niin paljon onnettomia miehiä ja naisia.
Harmittaa kun satuin saamaan puolison joka ei ole seksuaalisesti samalla aaltopituudella.Minulle seksi vaikuttaa psyykkeeseeni, työelämääni, vireys tasooni, ihan kaikkeen!
Hehkun onnea kun seksielämä on kunnossa ja mies haluaa minua usein.
Näin se vaan joillain menee
Ap
Satuit saamaan..? Ei niitä miehiä arpajaisissa jaeta sentään. Kannattaa varmaan niistä haluista puhua jo ennen sitä vakiintumista, eikö?
Vierailija kirjoitti:
Kumppanin ulkonäkö on varsinkin miehille tärkeä asia.
Oma mieheni lähti myös sen jälkeen kun lihoin 10 kiloa. Seksiä kyllä oli loppuun asti, mutta ei sellaista mitä mies olisi toivonut....häpesin omaa ulkomuotoa enkä suostunut esim. strippaamaan miehelleni. Hämärsin valaistuksen seksin aikana, en suostunut kävelevään stringeissä mieheni edessä ym. Hän oli maininnut lihomisestani ja se masensi minua enkä saanut laihdutettua itseäni.Olimme yhdessä lähes 10 vuotta kunnes hän ilmoitti saavansa ulkonäöltään tasokkaampaa seuraa. En kuulema kiihottanut enää häntä.
Miehesi taisi keksi tuon syyn helpottaakseen omaa lähtöään. Olen itse lihonut viimeisen raskauden aikana 30 kg. Suurin osa kyllä häipyi niistä kiloista, muttei ikinä mies sanonut ettei halua minua. Päinvastoin! Tykkäs kun oli mahtava peräsin ja pulleat purjeet. Erottiin kyllä sitten ihan muista syistä. Minä lähdin, mies jäi kun mustasukkaisuus meni överiksi.
Nykyinen mies haluaisi seksiä joka päivä ja on 11 v minua vanhempi! Eikä moiti jenkkakahvoja koska rakastaa minua itseä kokonaisuutena.
Luota omaan ulkonäköön, kaikki naiset on kauniita, koska kauneus on katsojan silmissä. Komeita on kaikki miehetkin, varsinkin jokaisen oma mies. Opi rakastamaan omaa kehoa ja vapauta peto sisältä seksissä. Oot just niin haluttava kuin itse haluat olla! Tsemppiä! 🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän yhteyttä ja lämpöä mä oon kokenut hyvän ystävän kanssa kahvikupin ääressä tai lenkillä syvällisiä keskustellen kuin että mun ex-mies rynkytti menemään. Mä en myöskään ymmärrä miten seksi lisää yhteyttä? Jos saisi rakkaansa kanssa keskustella, katsoa silmiin ja tuntea että ymmärtää ja tulee ymmärretyksi ja kuulluksi, miljoona kertaa enemmän siitä läheisyyttä ja yhteyttä saa. Selittäkää, miten sitä sukuelimien hieromisesta jollain tapaa seuraa yhteys?
Tässä olikin sitten oikein viimeisen päälle stereotyyppinen kuvaus aiemmin mainitsemastani käsityksestä, että seksi on vain yhdyntää ja rynkytystä. Itse ei oikeastaan ole edes aktiivinen toimija, vaan tässä tapauksessa mies harrastaa seksiä ja kirjoittaja vain sattuu olemaan paikalla.Minä taas olen saanut miljardi kertaa enemmän yhteydentunnetta, kun olen tutustunut rakkaaseeni myös fyysisen yhteyden kautta. Yksi tapa on esimerkiksi jutella ja iloita samalla, kun tutustuu toisen vartaloon.
Olen siis saanut myös tosi hyvää seksiä ja antanut sitä toiselle. Olen saanut lukemattomia orgasmeja ja tuottanut niitä. Silti en ymmärrä sitä henkistä aspektia siinä, en osaa kokea sitä. Siinäkö ihan oikeesti on sellainen, vaikka pohjimmiltaan seksi ja seksuaalisuushan on himoa, halua ja lisääntymistä. Mielestäni läheisyys ja yhteys on luonteeltaan ihan muuta kuin seksuaalista, paljon henkisempää ja syvällisempää. En ihan oikeasti ymmärrä. Jos mies rakastaisi mun persoonaa, haluaisi tehdä mun kanssa asioita, oppia tuntemaan mun ajatukset, sehän sitä rakkautta olisi. Seksi on seksiä ja kivaa joo, mutta ei se rakkautta syvimmillään ole, vaan halua ja himoa.
Mutta seksihän on parhaimmillaan hyvinkin henkistä, myös. Tuntuu, että olemme nykyisen kumppanini kanssa omimmillaan, plajaimmillaan, haavoituvimmillaan, herkimmilään juuri seksin aikana. Minulla on juuri silloin ihan järisyttävä yhteys häneen ja olen ensimmäistä kertaa elämässäni uskaltanut heittäytyä niin haavoittuvaksi ja sitä kautta niin vahvaksi juuri hänen kanssaan alasti, sängyssä... Minua on pelottanut ja jännittänyt, samoin häntä, mutta pikkuhiljaa uskallamme antautua yhä täydellisemmin. Vieläkin tunnen kehossani ja mielessäni muutaman jännityksen, mutta meillä on aikaa. Se on ihan mieletöntä nähdä kuinka hänen katseensa muuttuu kun hän huomaa kuinka nautin hänestä. Sellaista lämpöä ja rakkautta ja intensiteettiä kuin meidän katseissa on silloin kun heittäydymme toistemme pauloihin en ole kokenut missään muualla. Minulle antautumaan oppiminen on tehnyt niin hyvää. Hän taas on oppinut luottamaan ja olemaan kokonaan läsnä.
Ja kyllä tykkäämme myös muista asioista. Nautimme molemmat luonnossa kävelemisestä ja hyvästä ruuasta, vaihdamme ajatuksiamme ja nauramme yhdessä. Olemme olleet yhdessä reilut kaksi vuotta ja toivon että vuosia tulisi vielä paljon paljon lisää..
Aloin itkeä kun luin tuon mitä kerroit teidän katseista. Kaunista ja surullista, kun ei saa kokea tuota. Tuli mieleen yksi harvoista kerroistamme, ja mieheni katse. t. sivulta 12 se joka on menossa seksuaaliterapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo ole kaikkien naisten unelma?
Ainakin 95%lle naisista. Ap on jotenkin vinksallaan seksuaalisesti, tollanen pysyvä himo ei ole naiselle normaalia.
Luultavasti kaipaa oikeasti vain huomiota, ja tuntea olevansa seksikäs, ton ikäiset haluaa leikkiä pornotähtiä. Tuskin haluaa seksiä itsensä takia, vain päästäkseen voihkimaan miehelleen ja vetääkseen esityksen.