Vuonna 1997 syntyneistä nuorista noin joka viides on saanut jonkinlaisen psykiatrisen diagnoosin.

Niin. Tuossa on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko nuoret ovat aiempia sukupolvia sairaampia tai sitten heitä hoidetaan matalammalla kynnyksellä. Itse veikkaan ennemminkin jälkimmäistä, ja silloinhan tuo uutinen on isolta osin positiivinen! Hoitoa tarvitsevat saavat hoitoa siinä, missä aiempina vuosikymmeninä vaan syrjäydyttiin, alkoholisoiduttiin, tehtiin itsemurhia tai sairastuttiin niin huonoon kuntoon, että oltiin laitoksissa vuosia.

Voi toki olla, että tässä ajassa on aiempaa enemmän paineita pysyä kelkassa. Asioista nostetaan hakemalla hakien aina niitä kielteisiö puolia. Tämän tästä täälläkin näkee nuorien aikuisten aloituksia, joissa oikein ryvetään ahdistuksessa ja luullaan, että nyt on asiat paljon aiempaa huonommin.

Mutta kun ei ole, nyt on elämä kaikin puolin helpompaa kuin ennen!

Tätä historiallista näkemystä ei luonnollisesti ole nuorilla, ja kun sukupolvet enimmäkseen asuvat erillään toisistaan, nuorilla on tosi huono käsitys siitä, millaista elämä noin pidemmällä tarkastusvälillä on. Että huonoja aikoja seuraa ennen pitkää myös hyviä aikoja ja kaikkea EI tarvitse saada hetimullekaikkinyt.

Juuri tässä joku aika sitten kuuntelin töissä kahvipöydässä vähän äimänä vähän päälle parikymppisten naisten valitusta siitä, miten on kaikki kallista ja kun asuntolainakin maksaa ja lomaillakin pitäisi ja huhuh.

Olen itse syntynyt 1967, ja valmistunut yliopitosta sotien jälkeisen ajan pahimpaan lama-aikaan eli 1990-luvun alussa. Taiteilluit pätkätöissä viisi vuotta ennen vakinaistamista ja murehtinut, miten elätän itseni ja puolisoni, joka myös valmistui samaan aikaan, muttei saanut kolmeen vuoteen töitä. Asuntolainaa kykenimme ottamaan vasta likempänä kolmeakymppiä. Lomailemisesta sai vain haaveilla todella pitkään.

Ei siinä, nykyään on monenlaista stressiä, pätkätyöt ja tuntityö muun muassa. En kiistä yhtään, ja olen huolissani omien, parhaillaan lukiossa olevien lasteni työllistymisestä.

Mutta on harhaa luulla, että aina on muulloin ollut helpompaa ja MINUN ongelmani ovat ainutkertaisen vaikeita.

Luulisi, että somesta näkisi, että noin ei ole, vaan kohtalontovereita on paljon. Mutta ehkä sielläkin ihmiset keskittyvät lähinnä kiillottamaan omaa imagoa? Sosiaaliset kuplat ainakin lisäävät tuota illuusiota, että on yksin omien ongelmiensa kanssa.

Kokoomus ja Kepu olleet hallituksessa parhaan nuoruuden. Lyöty näiltä ovet kiinni.

Sosialismissa ei ole nuorisolle uraa ja mahdollisuuksia samalla tavoin, kuin kapitalismissa. Tämä koskee kaikkia sosialistisia yhteiskuntia. Jos nuo nuoret siirrettäisiin jenkkeihin tai vaikka jonnekkinpäin eurooppaa kuntoutumaan pariksi vuodeksi, niin se tulisi halvemmaksi, mitä pumpata heidän täyteen mielenterveyslääkkeitä ja istuttaa rikoksista vankilassa. 

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo yllätys? Jos ei sovi "normaalin" muottiin, vaan on vaikka vilkas, niin heti ollaan epäilemässä ADHD, ADD, autismi, yms.

Nyt oli kyse mielenterveyden ongelmista, ei neurologisista, synnynnäisistä sairauksista. Mainitsemasi neurologiset ongelmat ovat yhä nykyään alidiagnosoituja, ei ylidiagnosoituja.

Esimerkiksi autismikirjon tutkimukset kestävät pari viikkoa keskussairaalatasolla, ja lapsti tutkitaan todella perusteellisesti (geenitutkimus, unitutkimus, lastenpsykiatrin, lastenneurologin, puheterapeutin, toimintaterapeutin ja yleislääkärin tutkimukset). Autismikirjon diagnoosia ei todellakaan saa heppoisin perustein, olemalla "vilkas".

Kun et tiedä aiheesta, olisi todella mukavaa, että et heittelisi tuollaisia tuomitsevia mutumielipiteitä. Pahastutat vaan turhaan sellaisten ihmisten mielen, joilla on oikea hätä ja murhe oman lapsen tilanteesta.

Kiitos,

Vierailija kirjoitti:

Sosialismissa ei ole nuorisolle uraa ja mahdollisuuksia samalla tavoin, kuin kapitalismissa. Tämä koskee kaikkia sosialistisia yhteiskuntia. Jos nuo nuoret siirrettäisiin jenkkeihin tai vaikka jonnekkinpäin eurooppaa kuntoutumaan pariksi vuodeksi, niin se tulisi halvemmaksi, mitä pumpata heidän täyteen mielenterveyslääkkeitä ja istuttaa rikoksista vankilassa. 

Blaablaablaa...

Jenkeissä syödään eniten mielenterveyden lääkkeitä per naama maailmassa. Siellä on myös länsimaiden suurin osuus väestöstä vankilassa.

Figure that, bonehead!

Vierailija kirjoitti:

Niin. Tuossa on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko nuoret ovat aiempia sukupolvia sairaampia tai sitten heitä hoidetaan matalammalla kynnyksellä. Itse veikkaan ennemminkin jälkimmäistä, ja silloinhan tuo uutinen on isolta osin positiivinen! Hoitoa tarvitsevat saavat hoitoa siinä, missä aiempina vuosikymmeninä vaan syrjäydyttiin, alkoholisoiduttiin, tehtiin itsemurhia tai sairastuttiin niin huonoon kuntoon, että oltiin laitoksissa vuosia.

Voi toki olla, että tässä ajassa on aiempaa enemmän paineita pysyä kelkassa. Asioista nostetaan hakemalla hakien aina niitä kielteisiö puolia. Tämän tästä täälläkin näkee nuorien aikuisten aloituksia, joissa oikein ryvetään ahdistuksessa ja luullaan, että nyt on asiat paljon aiempaa huonommin.

Mutta kun ei ole, nyt on elämä kaikin puolin helpompaa kuin ennen!

Tätä historiallista näkemystä ei luonnollisesti ole nuorilla, ja kun sukupolvet enimmäkseen asuvat erillään toisistaan, nuorilla on tosi huono käsitys siitä, millaista elämä noin pidemmällä tarkastusvälillä on. Että huonoja aikoja seuraa ennen pitkää myös hyviä aikoja ja kaikkea EI tarvitse saada hetimullekaikkinyt.

Juuri tässä joku aika sitten kuuntelin töissä kahvipöydässä vähän äimänä vähän päälle parikymppisten naisten valitusta siitä, miten on kaikki kallista ja kun asuntolainakin maksaa ja lomaillakin pitäisi ja huhuh.

Olen itse syntynyt 1967, ja valmistunut yliopitosta sotien jälkeisen ajan pahimpaan lama-aikaan eli 1990-luvun alussa. Taiteilluit pätkätöissä viisi vuotta ennen vakinaistamista ja murehtinut, miten elätän itseni ja puolisoni, joka myös valmistui samaan aikaan, muttei saanut kolmeen vuoteen töitä. Asuntolainaa kykenimme ottamaan vasta likempänä kolmeakymppiä. Lomailemisesta sai vain haaveilla todella pitkään.

Ei siinä, nykyään on monenlaista stressiä, pätkätyöt ja tuntityö muun muassa. En kiistä yhtään, ja olen huolissani omien, parhaillaan lukiossa olevien lasteni työllistymisestä.

Mutta on harhaa luulla, että aina on muulloin ollut helpompaa ja MINUN ongelmani ovat ainutkertaisen vaikeita.

Luulisi, että somesta näkisi, että noin ei ole, vaan kohtalontovereita on paljon. Mutta ehkä sielläkin ihmiset keskittyvät lähinnä kiillottamaan omaa imagoa? Sosiaaliset kuplat ainakin lisäävät tuota illuusiota, että on yksin omien ongelmiensa kanssa.

Ihhmisistä tulee hulluja siinä vaiheessa lun menettävät järkensä. Ihmiseen kapasiteettti on rajalllinen.

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo yllätys? Jos ei sovi "normaalin" muottiin, vaan on vaikka vilkas, niin heti ollaan epäilemässä ADHD, ADD, autismi, yms.

Adhd ei ole mielenterveysongelma, se on synnynnäinen poikkeama aivoissa.

Adhd on edelleen alidiagnosoitu. En itsekään saanut apua lapsena tai teininä eikä kukaan epäillyt mitään, vaikka ongelmia riitti. Tutkimukset ovat pitkiä ja monivaiheisia, sitä diagnoosia ei kellekään tuosta vaan lätkäistä kouraan. Omat tutkimukset kesti n.vuoden.

Vierailija kirjoitti:

Nuorten psyykkisiin ongelmiin puututaan nykyään herkemmin, se on totta.  Toisaalta näiden lasten  vanhemmat on kokeneet 90-luvun laman, mitä jälkiä se on jättänyt perheisiin? Monista kaupungeista vähennettiin tuossa vaiheessa kotipalveluita lapsiperheiltä ja mitään korvaavaa ja toimivaa ei välttämättä ollut tarjota tilalle, perhetyön nosto tuli vasta jälkijunassa! Joillekin esim.tarjottiin vaihtoehdoksi (sairastunut yksinhuoltaja) lapsen tilapäistä sijoittamista jonnekin. Minusta tässä näkyy selkeästi se miten varhaista tukea on annettu. Myös työttömyyttä oli tuossa vaiheessa paljon ja tulevaisuus epävarma, tosin esim. it-ala oli alkanut kasvaa ja oli nosteessa, tuon jälkeen tuli sitten irtisanomisten suma, vaikuttanee sekin näiden elämään. Millaisia resursseja oppilashuollossa on ym.? 

Ainakin meidän kunnassa hyvin huonot siihen nähden kuinka paljon on oppilashuollon tarpeessa olevia oppilaita.

T. Yläkoulun ope

Vierailija kirjoitti:

Niin, mitäpä noille pystyy enää tekemään. Karua luettavaa! Itse kärsin mt-ongelmista ja on teini-ikäisiä lapsia. 

Oliko sinulla jo diagnoosi, kun sait lapsesi?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomalaisnuorista-jattitutkimus-vuo…

Lähes viidennes vuonna 1997 syntyneistä pojista on saanut rikostuomion tai rangaistusmääräyksen. Yleisimmät rikokset olivat liikenne- ja varkausrikoksia. Rikoksilla oli yhteys sekä vanhempien ongelmiin ja heikkoon koulutustasoon että huonoon koulumenestykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Tuossa on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko nuoret ovat aiempia sukupolvia sairaampia tai sitten heitä hoidetaan matalammalla kynnyksellä. Itse veikkaan ennemminkin jälkimmäistä, ja silloinhan tuo uutinen on isolta osin positiivinen! Hoitoa tarvitsevat saavat hoitoa siinä, missä aiempina vuosikymmeninä vaan syrjäydyttiin, alkoholisoiduttiin, tehtiin itsemurhia tai sairastuttiin niin huonoon kuntoon, että oltiin laitoksissa vuosia.

Voi toki olla, että tässä ajassa on aiempaa enemmän paineita pysyä kelkassa. Asioista nostetaan hakemalla hakien aina niitä kielteisiö puolia. Tämän tästä täälläkin näkee nuorien aikuisten aloituksia, joissa oikein ryvetään ahdistuksessa ja luullaan, että nyt on asiat paljon aiempaa huonommin.

Mutta kun ei ole, nyt on elämä kaikin puolin helpompaa kuin ennen!

Tätä historiallista näkemystä ei luonnollisesti ole nuorilla, ja kun sukupolvet enimmäkseen asuvat erillään toisistaan, nuorilla on tosi huono käsitys siitä, millaista elämä noin pidemmällä tarkastusvälillä on. Että huonoja aikoja seuraa ennen pitkää myös hyviä aikoja ja kaikkea EI tarvitse saada hetimullekaikkinyt.

Juuri tässä joku aika sitten kuuntelin töissä kahvipöydässä vähän äimänä vähän päälle parikymppisten naisten valitusta siitä, miten on kaikki kallista ja kun asuntolainakin maksaa ja lomaillakin pitäisi ja huhuh.

Olen itse syntynyt 1967, ja valmistunut yliopitosta sotien jälkeisen ajan pahimpaan lama-aikaan eli 1990-luvun alussa. Taiteilluit pätkätöissä viisi vuotta ennen vakinaistamista ja murehtinut, miten elätän itseni ja puolisoni, joka myös valmistui samaan aikaan, muttei saanut kolmeen vuoteen töitä. Asuntolainaa kykenimme ottamaan vasta likempänä kolmeakymppiä. Lomailemisesta sai vain haaveilla todella pitkään.

Ei siinä, nykyään on monenlaista stressiä, pätkätyöt ja tuntityö muun muassa. En kiistä yhtään, ja olen huolissani omien, parhaillaan lukiossa olevien lasteni työllistymisestä.

Mutta on harhaa luulla, että aina on muulloin ollut helpompaa ja MINUN ongelmani ovat ainutkertaisen vaikeita.

Luulisi, että somesta näkisi, että noin ei ole, vaan kohtalontovereita on paljon. Mutta ehkä sielläkin ihmiset keskittyvät lähinnä kiillottamaan omaa imagoa? Sosiaaliset kuplat ainakin lisäävät tuota illuusiota, että on yksin omien ongelmiensa kanssa.

Ihhmisistä tulee hulluja siinä vaiheessa lun menettävät järkensä. Ihmiseen kapasiteettti on rajalllinen.

Samaaan aikaaan kun vastuulllisen aikuuisen aika ja energia käytetään lopppuun niin tulisi olla myös vastuullinen vanheempi joka luo turvallisen ja kasvattavan ympäristöön lapselleeen.

Vierailija kirjoitti:

Ylen teksti-tv lukee, että lapsen tulevaisuuden voi ennustaa taustoista. THL:n suurtutkimus osoittaa neljä riskitekijää mitkä ennustavat huonoa tulevaisuutta.

Vanhempien koulutus ja tulotaso, ero tai toisen vanhemman kuolema ja jos perheessä on mielenterveysongelmia ja ovat toimeentulotuen varassa.

Tutkimuksessa on ollut juurikin v 1997 syntynyttä nuorta peräti 60 000. Aikamoinen otos.

No mutta eikös 97 syntyneet ole laman lapsia. Lama ei ollut taittunut tuolloin vielä. Monet eivät päässeet ylös edes laman loputtua. Laman vaikutukset olivat 97 ehkä pahimmillaan, kun lamaa oli jatkunut jo pitkään. Kouluttamattomat vanhemmat kärsivät laman aikana, laman aikana oli eroja, itsemurhia, huonoa elämänhallintaa, joka vei toisen vanhemman ennen aikaiseen hautaan. Lama lusäsi mielenterveysongelmia, tarvetta toimeentulotukeen. Koski myös minun ja mieheni lapsuudenperhettä tuo 90-luvun lama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Tuossa on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko nuoret ovat aiempia sukupolvia sairaampia tai sitten heitä hoidetaan matalammalla kynnyksellä. Itse veikkaan ennemminkin jälkimmäistä, ja silloinhan tuo uutinen on isolta osin positiivinen! Hoitoa tarvitsevat saavat hoitoa siinä, missä aiempina vuosikymmeninä vaan syrjäydyttiin, alkoholisoiduttiin, tehtiin itsemurhia tai sairastuttiin niin huonoon kuntoon, että oltiin laitoksissa vuosia.

Voi toki olla, että tässä ajassa on aiempaa enemmän paineita pysyä kelkassa. Asioista nostetaan hakemalla hakien aina niitä kielteisiö puolia. Tämän tästä täälläkin näkee nuorien aikuisten aloituksia, joissa oikein ryvetään ahdistuksessa ja luullaan, että nyt on asiat paljon aiempaa huonommin.

Mutta kun ei ole, nyt on elämä kaikin puolin helpompaa kuin ennen!

Tätä historiallista näkemystä ei luonnollisesti ole nuorilla, ja kun sukupolvet enimmäkseen asuvat erillään toisistaan, nuorilla on tosi huono käsitys siitä, millaista elämä noin pidemmällä tarkastusvälillä on. Että huonoja aikoja seuraa ennen pitkää myös hyviä aikoja ja kaikkea EI tarvitse saada hetimullekaikkinyt.

Juuri tässä joku aika sitten kuuntelin töissä kahvipöydässä vähän äimänä vähän päälle parikymppisten naisten valitusta siitä, miten on kaikki kallista ja kun asuntolainakin maksaa ja lomaillakin pitäisi ja huhuh.

Olen itse syntynyt 1967, ja valmistunut yliopitosta sotien jälkeisen ajan pahimpaan lama-aikaan eli 1990-luvun alussa. Taiteilluit pätkätöissä viisi vuotta ennen vakinaistamista ja murehtinut, miten elätän itseni ja puolisoni, joka myös valmistui samaan aikaan, muttei saanut kolmeen vuoteen töitä. Asuntolainaa kykenimme ottamaan vasta likempänä kolmeakymppiä. Lomailemisesta sai vain haaveilla todella pitkään.

Ei siinä, nykyään on monenlaista stressiä, pätkätyöt ja tuntityö muun muassa. En kiistä yhtään, ja olen huolissani omien, parhaillaan lukiossa olevien lasteni työllistymisestä.

Mutta on harhaa luulla, että aina on muulloin ollut helpompaa ja MINUN ongelmani ovat ainutkertaisen vaikeita.

Luulisi, että somesta näkisi, että noin ei ole, vaan kohtalontovereita on paljon. Mutta ehkä sielläkin ihmiset keskittyvät lähinnä kiillottamaan omaa imagoa? Sosiaaliset kuplat ainakin lisäävät tuota illuusiota, että on yksin omien ongelmiensa kanssa.

Ihhmisistä tulee hulluja siinä vaiheessa lun menettävät järkensä. Ihmiseen kapasiteettti on rajalllinen.

Samaaan aikaaan kun vastuulllisen aikuuisen aika ja energia käytetään lopppuun niin tulisi olla myös vastuullinen vanheempi joka luo turvallisen ja kasvattavan ympäristöön lapselleeen.

Sitten samaan aikaan koulutuksesta leiikataan ja ryhmäkooot senkun kasvaaa. Medialukutaiito heikkkoa, pojat lukeevat vähemmän, somen hellppous ja pinnnallisuus kukoistaa ja nuori sopeutuuu siihen kultttuuriin.

Toi ikäpolvi on myös saaneet kaikki gizmt ja matkustelut itsestäänselvyytenä ja ainuisuuteen siirtyminen tuottaa lngelmia kun ei olekaan enää se kaikkea saava ihqu tähtityttö/poika.. Eiku lääkikseen tai oikkikseen että saisi namuja.. Vaikka duuni sinänsä kiinnosta. Narsismin varhossa kasvaneet pennutnoireilee. Kaikkea ollut. Paitsi sitä oleellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Tuossa on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko nuoret ovat aiempia sukupolvia sairaampia tai sitten heitä hoidetaan matalammalla kynnyksellä. Itse veikkaan ennemminkin jälkimmäistä, ja silloinhan tuo uutinen on isolta osin positiivinen! Hoitoa tarvitsevat saavat hoitoa siinä, missä aiempina vuosikymmeninä vaan syrjäydyttiin, alkoholisoiduttiin, tehtiin itsemurhia tai sairastuttiin niin huonoon kuntoon, että oltiin laitoksissa vuosia.

Voi toki olla, että tässä ajassa on aiempaa enemmän paineita pysyä kelkassa. Asioista nostetaan hakemalla hakien aina niitä kielteisiö puolia. Tämän tästä täälläkin näkee nuorien aikuisten aloituksia, joissa oikein ryvetään ahdistuksessa ja luullaan, että nyt on asiat paljon aiempaa huonommin.

Mutta kun ei ole, nyt on elämä kaikin puolin helpompaa kuin ennen!

Tätä historiallista näkemystä ei luonnollisesti ole nuorilla, ja kun sukupolvet enimmäkseen asuvat erillään toisistaan, nuorilla on tosi huono käsitys siitä, millaista elämä noin pidemmällä tarkastusvälillä on. Että huonoja aikoja seuraa ennen pitkää myös hyviä aikoja ja kaikkea EI tarvitse saada hetimullekaikkinyt.

Juuri tässä joku aika sitten kuuntelin töissä kahvipöydässä vähän äimänä vähän päälle parikymppisten naisten valitusta siitä, miten on kaikki kallista ja kun asuntolainakin maksaa ja lomaillakin pitäisi ja huhuh.

Olen itse syntynyt 1967, ja valmistunut yliopitosta sotien jälkeisen ajan pahimpaan lama-aikaan eli 1990-luvun alussa. Taiteilluit pätkätöissä viisi vuotta ennen vakinaistamista ja murehtinut, miten elätän itseni ja puolisoni, joka myös valmistui samaan aikaan, muttei saanut kolmeen vuoteen töitä. Asuntolainaa kykenimme ottamaan vasta likempänä kolmeakymppiä. Lomailemisesta sai vain haaveilla todella pitkään.

Ei siinä, nykyään on monenlaista stressiä, pätkätyöt ja tuntityö muun muassa. En kiistä yhtään, ja olen huolissani omien, parhaillaan lukiossa olevien lasteni työllistymisestä.

Mutta on harhaa luulla, että aina on muulloin ollut helpompaa ja MINUN ongelmani ovat ainutkertaisen vaikeita.

Luulisi, että somesta näkisi, että noin ei ole, vaan kohtalontovereita on paljon. Mutta ehkä sielläkin ihmiset keskittyvät lähinnä kiillottamaan omaa imagoa? Sosiaaliset kuplat ainakin lisäävät tuota illuusiota, että on yksin omien ongelmiensa kanssa.

Ihhmisistä tulee hulluja siinä vaiheessa lun menettävät järkensä. Ihmiseen kapasiteettti on rajalllinen.

Samaaan aikaaan kun vastuulllisen aikuuisen aika ja energia käytetään lopppuun niin tulisi olla myös vastuullinen vanheempi joka luo turvallisen ja kasvattavan ympäristöön lapselleeen.

Sitten samaan aikaan koulutuksesta leiikataan ja ryhmäkooot senkun kasvaaa. Medialukutaiito heikkkoa, pojat lukeevat vähemmän, somen hellppous ja pinnnallisuus kukoistaa ja nuori sopeutuuu siihen kultttuuriin.

Esimerkit lähtevät vanhemmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Tuossa on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko nuoret ovat aiempia sukupolvia sairaampia tai sitten heitä hoidetaan matalammalla kynnyksellä. Itse veikkaan ennemminkin jälkimmäistä, ja silloinhan tuo uutinen on isolta osin positiivinen! Hoitoa tarvitsevat saavat hoitoa siinä, missä aiempina vuosikymmeninä vaan syrjäydyttiin, alkoholisoiduttiin, tehtiin itsemurhia tai sairastuttiin niin huonoon kuntoon, että oltiin laitoksissa vuosia.

Voi toki olla, että tässä ajassa on aiempaa enemmän paineita pysyä kelkassa. Asioista nostetaan hakemalla hakien aina niitä kielteisiö puolia. Tämän tästä täälläkin näkee nuorien aikuisten aloituksia, joissa oikein ryvetään ahdistuksessa ja luullaan, että nyt on asiat paljon aiempaa huonommin.

Mutta kun ei ole, nyt on elämä kaikin puolin helpompaa kuin ennen!

Tätä historiallista näkemystä ei luonnollisesti ole nuorilla, ja kun sukupolvet enimmäkseen asuvat erillään toisistaan, nuorilla on tosi huono käsitys siitä, millaista elämä noin pidemmällä tarkastusvälillä on. Että huonoja aikoja seuraa ennen pitkää myös hyviä aikoja ja kaikkea EI tarvitse saada hetimullekaikkinyt.

Juuri tässä joku aika sitten kuuntelin töissä kahvipöydässä vähän äimänä vähän päälle parikymppisten naisten valitusta siitä, miten on kaikki kallista ja kun asuntolainakin maksaa ja lomaillakin pitäisi ja huhuh.

Olen itse syntynyt 1967, ja valmistunut yliopitosta sotien jälkeisen ajan pahimpaan lama-aikaan eli 1990-luvun alussa. Taiteilluit pätkätöissä viisi vuotta ennen vakinaistamista ja murehtinut, miten elätän itseni ja puolisoni, joka myös valmistui samaan aikaan, muttei saanut kolmeen vuoteen töitä. Asuntolainaa kykenimme ottamaan vasta likempänä kolmeakymppiä. Lomailemisesta sai vain haaveilla todella pitkään.

Ei siinä, nykyään on monenlaista stressiä, pätkätyöt ja tuntityö muun muassa. En kiistä yhtään, ja olen huolissani omien, parhaillaan lukiossa olevien lasteni työllistymisestä.

Mutta on harhaa luulla, että aina on muulloin ollut helpompaa ja MINUN ongelmani ovat ainutkertaisen vaikeita.

Luulisi, että somesta näkisi, että noin ei ole, vaan kohtalontovereita on paljon. Mutta ehkä sielläkin ihmiset keskittyvät lähinnä kiillottamaan omaa imagoa? Sosiaaliset kuplat ainakin lisäävät tuota illuusiota, että on yksin omien ongelmiensa kanssa.

Ihhmisistä tulee hulluja siinä vaiheessa lun menettävät järkensä. Ihmiseen kapasiteettti on rajalllinen.

Samaaan aikaaan kun vastuulllisen aikuuisen aika ja energia käytetään lopppuun niin tulisi olla myös vastuullinen vanheempi joka luo turvallisen ja kasvattavan ympäristöön lapselleeen.

Sitten samaan aikaan koulutuksesta leiikataan ja ryhmäkooot senkun kasvaaa. Medialukutaiito heikkkoa, pojat lukeevat vähemmän, somen hellppous ja pinnnallisuus kukoistaa ja nuori sopeutuuu siihen kultttuuriin.

Vanhemmmistakin tulee teennäisiä mieelikuvilla harrrastavia ja kulisssien taakse piiloutuuuvia samaaan aikaan kun lapsillla on vähän työkaluja käsiitellä ja jäseennellä asioita ja ymmmärtää todelllisia syy ja seuraussuhteita, motiiiveja ja sitäää mistä ihmiisten käytös juontuu. Laiinsäädäntömmekin on sellaiinen että opetussuunnitelmiin eiii voida tehdä muutoksia vastoiin lainsäätelemäää ympäripyöreää miekan valtaa.

Wilma keksittiin ja lastensuojuilmoitukset lisääntyivät.

Vierailija kirjoitti:

Ylen teksti-tv lukee, että lapsen tulevaisuuden voi ennustaa taustoista. THL:n suurtutkimus osoittaa neljä riskitekijää mitkä ennustavat huonoa tulevaisuutta.

Vanhempien koulutus ja tulotaso, ero tai toisen vanhemman kuolema ja jos perheessä on mielenterveysongelmia ja ovat toimeentulotuen varassa.

Tutkimuksessa on ollut juurikin v 1997 syntynyttä nuorta peräti 60 000. Aikamoinen otos.

9€ korvaus kus"etustöitä pätkissä. Tulot , tulot, tulot.

Talous, talous, talous.

Kasvu, kasvu, kasvu.

Hah hah, mitä vajaaä"lyistä pas"kaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Tuossa on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko nuoret ovat aiempia sukupolvia sairaampia tai sitten heitä hoidetaan matalammalla kynnyksellä. Itse veikkaan ennemminkin jälkimmäistä, ja silloinhan tuo uutinen on isolta osin positiivinen! Hoitoa tarvitsevat saavat hoitoa siinä, missä aiempina vuosikymmeninä vaan syrjäydyttiin, alkoholisoiduttiin, tehtiin itsemurhia tai sairastuttiin niin huonoon kuntoon, että oltiin laitoksissa vuosia.

Voi toki olla, että tässä ajassa on aiempaa enemmän paineita pysyä kelkassa. Asioista nostetaan hakemalla hakien aina niitä kielteisiö puolia. Tämän tästä täälläkin näkee nuorien aikuisten aloituksia, joissa oikein ryvetään ahdistuksessa ja luullaan, että nyt on asiat paljon aiempaa huonommin.

Mutta kun ei ole, nyt on elämä kaikin puolin helpompaa kuin ennen!

Tätä historiallista näkemystä ei luonnollisesti ole nuorilla, ja kun sukupolvet enimmäkseen asuvat erillään toisistaan, nuorilla on tosi huono käsitys siitä, millaista elämä noin pidemmällä tarkastusvälillä on. Että huonoja aikoja seuraa ennen pitkää myös hyviä aikoja ja kaikkea EI tarvitse saada hetimullekaikkinyt.

Juuri tässä joku aika sitten kuuntelin töissä kahvipöydässä vähän äimänä vähän päälle parikymppisten naisten valitusta siitä, miten on kaikki kallista ja kun asuntolainakin maksaa ja lomaillakin pitäisi ja huhuh.

Olen itse syntynyt 1967, ja valmistunut yliopitosta sotien jälkeisen ajan pahimpaan lama-aikaan eli 1990-luvun alussa. Taiteilluit pätkätöissä viisi vuotta ennen vakinaistamista ja murehtinut, miten elätän itseni ja puolisoni, joka myös valmistui samaan aikaan, muttei saanut kolmeen vuoteen töitä. Asuntolainaa kykenimme ottamaan vasta likempänä kolmeakymppiä. Lomailemisesta sai vain haaveilla todella pitkään.

Ei siinä, nykyään on monenlaista stressiä, pätkätyöt ja tuntityö muun muassa. En kiistä yhtään, ja olen huolissani omien, parhaillaan lukiossa olevien lasteni työllistymisestä.

Mutta on harhaa luulla, että aina on muulloin ollut helpompaa ja MINUN ongelmani ovat ainutkertaisen vaikeita.

Luulisi, että somesta näkisi, että noin ei ole, vaan kohtalontovereita on paljon. Mutta ehkä sielläkin ihmiset keskittyvät lähinnä kiillottamaan omaa imagoa? Sosiaaliset kuplat ainakin lisäävät tuota illuusiota, että on yksin omien ongelmiensa kanssa.

Ihhmisistä tulee hulluja siinä vaiheessa lun menettävät järkensä. Ihmiseen kapasiteettti on rajalllinen.

Samaaan aikaaan kun vastuulllisen aikuuisen aika ja energia käytetään lopppuun niin tulisi olla myös vastuullinen vanheempi joka luo turvallisen ja kasvattavan ympäristöön lapselleeen.

Sitten samaan aikaan koulutuksesta leiikataan ja ryhmäkooot senkun kasvaaa. Medialukutaiito heikkkoa, pojat lukeevat vähemmän, somen hellppous ja pinnnallisuus kukoistaa ja nuori sopeutuuu siihen kultttuuriin.

Vanhemmmistakin tulee teennäisiä mieelikuvilla harrrastavia ja kulisssien taakse piiloutuuuvia samaaan aikaan kun lapsillla on vähän työkaluja käsiitellä ja jäseennellä asioita ja ymmmärtää todelllisia syy ja seuraussuhteita, motiiiveja ja sitäää mistä ihmiisten käytös juontuu. Laiinsäädäntömmekin on sellaiinen että opetussuunnitelmiin eiii voida tehdä muutoksia vastoiin lainsäätelemäää ympäripyöreää miekan valtaa.

Oi-kein-kir-joi-tus.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Tuossa on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko nuoret ovat aiempia sukupolvia sairaampia tai sitten heitä hoidetaan matalammalla kynnyksellä. Itse veikkaan ennemminkin jälkimmäistä, ja silloinhan tuo uutinen on isolta osin positiivinen! Hoitoa tarvitsevat saavat hoitoa siinä, missä aiempina vuosikymmeninä vaan syrjäydyttiin, alkoholisoiduttiin, tehtiin itsemurhia tai sairastuttiin niin huonoon kuntoon, että oltiin laitoksissa vuosia.

Voi toki olla, että tässä ajassa on aiempaa enemmän paineita pysyä kelkassa. Asioista nostetaan hakemalla hakien aina niitä kielteisiö puolia. Tämän tästä täälläkin näkee nuorien aikuisten aloituksia, joissa oikein ryvetään ahdistuksessa ja luullaan, että nyt on asiat paljon aiempaa huonommin.

Mutta kun ei ole, nyt on elämä kaikin puolin helpompaa kuin ennen!

Tätä historiallista näkemystä ei luonnollisesti ole nuorilla, ja kun sukupolvet enimmäkseen asuvat erillään toisistaan, nuorilla on tosi huono käsitys siitä, millaista elämä noin pidemmällä tarkastusvälillä on. Että huonoja aikoja seuraa ennen pitkää myös hyviä aikoja ja kaikkea EI tarvitse saada hetimullekaikkinyt.

Juuri tässä joku aika sitten kuuntelin töissä kahvipöydässä vähän äimänä vähän päälle parikymppisten naisten valitusta siitä, miten on kaikki kallista ja kun asuntolainakin maksaa ja lomaillakin pitäisi ja huhuh.

Olen itse syntynyt 1967, ja valmistunut yliopitosta sotien jälkeisen ajan pahimpaan lama-aikaan eli 1990-luvun alussa. Taiteilluit pätkätöissä viisi vuotta ennen vakinaistamista ja murehtinut, miten elätän itseni ja puolisoni, joka myös valmistui samaan aikaan, muttei saanut kolmeen vuoteen töitä. Asuntolainaa kykenimme ottamaan vasta likempänä kolmeakymppiä. Lomailemisesta sai vain haaveilla todella pitkään.

Ei siinä, nykyään on monenlaista stressiä, pätkätyöt ja tuntityö muun muassa. En kiistä yhtään, ja olen huolissani omien, parhaillaan lukiossa olevien lasteni työllistymisestä.

Mutta on harhaa luulla, että aina on muulloin ollut helpompaa ja MINUN ongelmani ovat ainutkertaisen vaikeita.

Luulisi, että somesta näkisi, että noin ei ole, vaan kohtalontovereita on paljon. Mutta ehkä sielläkin ihmiset keskittyvät lähinnä kiillottamaan omaa imagoa? Sosiaaliset kuplat ainakin lisäävät tuota illuusiota, että on yksin omien ongelmiensa kanssa.

Mielestäni vastauksesi meni ohi, sillä teidän perheessä ei syntynyt lapsia vuonna 97. Eli se ajanjakso kun olit pätkätöissä ja vaimosi työtön - teillä ei ollut lapsia. Se tekijä saattoi pelastaa koko perheenne tulevaisuuden. Toimitte varman päälle laman aikana, teillä ei ollut myöskään asuntolainaa.

Mielestäni tutkimuksessa on kyse siitä, että pitkittyneen laman seuraukset näkyvät lapsissa.