Vuonna 1997 syntyneistä nuorista noin joka viides on saanut jonkinlaisen psykiatrisen diagnoosin.

97 -syntyneet ovat vasta 20-vuotiaita. Miettimään mikä on diagnoosien määrä 10 tai 20 vuoden päästä.

Harva hankkii apua noin nuorena. Useimmat kun ovat kolmikymppisiä ja perheellisiä, jolloin ongelmat eskaloituvat helpommin.

Olen syntynyt -97, sairastan keskivaikeaa masennusta ja sen päälle koen ahdistuneisuutta. Osasin hakea itse apua ja voin nyt paremmin. Oma perheeni säästyi lamassa työttömyydeltä ja siksi pidänkin itseäni suhteellisen hyväosaisena, vaan ei sekään mt-ongelmilta täysin suojaa. Vuoden, lähes kahden hoidossa käynti on nyt tuonut enemmän uskoa siihen, että elämä kantaa.  Kiitos vaan kaikille minua hoitaneille ja hoitaville sinnikkyydestä auttaa ja kuunnella, kun olin jumissa...ja nähdään sitten taas uudelleen, kun pohja tippuu. (En usko, että masennuksesta parantuu koskaan täysin. Jotkut ovat taipuvaisia melankoliaan ja on huonoja ja hyviä kausia. Sukuvika ;))

Kaikki voivat lukea itsensä lääkäriksi. :) itsestä ja omasta laiskuudesta se on kiinni.

Vierailija kirjoitti:

On myös mahdollista että normaali on nykyisin entistä ankarammin rajattu ja poikkeamia siitä suvaitaan entistä huonommin.

Niinpä - ne algoritmit taitaa asetella robotti jossakin? Mikä estäisi?

Täytyy olla ylidiagnosointia noilla lukemilla. Ymmärtäisin jos sanottaisiin että tulee saamaan elämänsä aikana, mutta jos jo muka parikymppiseksi mennessä, niin tuntuu liialta.