Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Siivooja näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin. Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla samat esineet
09.11.2018 |
https://www.hs.fi/elama/art-2000005892733.html
Kyllästyi keskiluokkaiseen kulissiin.
Kommentit (232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kovin moni ihminen sisusta kotiaan tietyllä lailla pelkästään sen takia, että se on muotia. Uskon, että useimmat ihmiset tekevät kodistaan sellaisen, että se miellyttää omaa silmää. Ja silloinhan ei ole pierun vertaa väliä, onko sisustus persoonallinen vai ei tai mitä mieltä joku random muikkeli siitä on.
Heh, sellaistahan se on, että nyt ihmisiä miellyttää tietyt asiat sisustuksessa ja 10v päästä taas toiset.
Esimerkki: 1990-l kaikilla oli siniset verhot makuuhuoneessa ja vihreät massiivitammipeiliovet keittiössä. Boordilaattaa kylppärissä joko vihreenä sinisenä tai keltasena.
2010-luvulla yllämainitut on noloja, jos olet trendikäs, sulla on paimentolaismatto (ei aitoa villaa vaan polyesteriä harmaalla kuviolla) olohuoneessa, valkoinen keittiö ja sisustustekstejä seinillä ja sohvatyynyissä. Valkoinen sohva, keittiön verhot on valkoiset kahdella ripustuanauhalla ylös vedetyt ja joku maison lukee siinä keskellä. Guess what? 20 v päästä tämä tyyli on noloa.
Tätä yllä kuvattua ilmiötä kutsutaan muodiksi.
Se mikä on kestävää, on se, että ihmisellä on suvussa säilyneitä vanhoja puisia huonekaluja. Niihin yhdistetään jotain uutta tekstiiliä / yksittäisiä huonekaluja hivenen muodin mukaan. Esim meillä on useita suvussa sata vuotta vanhoja huonekaluja. Enkä puhu pirtinpenkistä.
Karmeinta on, kun vanha hirsiseinä maalataan valkoiseksi. Yök.
Yököttely on alaluokkaa, vaikka olisi kalusteita keskiajalta. Antiikkia saa niin halvalla huutokaupoista, että kuka vaan saa hankittua yli 100 v kalusteita.
Mitä on muodissa sitä on myynnissä, muotia on hyvin vaikea täysin sulkea pois, ellei sitten nikkaroi kaikkea sohvista taulun kehyksiin itse. Sitten on porukkaa, jolle sisustus on toissijaista, halutaan esim halpa ja mukava sohva, jonka värillä ei ole väliä. Minä en kuulu näihin, mutta ymmärrän ettei kaikkia kiinnosta sisustus lainkaan. Totta kai he sitten ostavat sitä mitä on paljon myynnissä, muotia. Ei siinä mitään vikaa sinänsä.
Kirpparisisustus näyttää kirpparisisustukselta, kirppareilta löytää lähinnä roskaa, jota ei oikein kukaan arvostanut edes uutena, saati sitten myöhemmin. Niitä näytetään telkkarissakin, mutta eivät ne edelleenkään ole mitään keskiluokkaa, vaan sitä kirpparitasoa. Siivoojan tuloilla se kirpparitasokin on saavutus.
Juu ei ne suvun vanhat antiikkikalut paljoa maksa, jos niitä koittaa myydä. Kyse on siitä, että ne ovat minulle arvokkaampia kuin niiden rahallinen arvo: ne muodostavat osaltaan kodin, ihan lapsuudesta saakka. En niitä vaihtaisi mihinkään ikean tai vepsäläisen tuotteisiin.
En voi sille mitään, että minua ällöttää ajatus sata vuotta vanhasta hirsiseinästä, jonka joku muotitietoinen menee maalaamaan valkoiseksi. Laittaisi ennemmin valkoisen maton, valkoiset verhot ja vaikka sohvankin, mutta jättäisi seinävanhuksen rauhaan. Sitä sitten joku 20-30v päästä tuskanhiessä hinkkaa puhtaaksi myrkyillä.
Itse en ole mikään sisustusihminen, enkä edes siivousihminen. Ylisiivous on ajanhukkaa samoin jatkuva sisustuksen uusiminen. Se on myös epäekologista, ellei se perustu kierrätykseen. Toki tykkään puhtaasta vessasta ja kolatusta pihasta. Neliöitä meillä on pallljon, samoin ihmisiä, jos olisin siivous- ja sisustusasioissa pilkunnusauttelija, olisi valkotakkisilla miehillä
äkkiä asiaa mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon itse kotipalvelutyöntekijä pk-seudulla ja kiinnittänyt tähän samaan huomiota. Lisäksi mietin usein, että miksi pikkulapsiperheen koti pitää sisustaa kokovalkoiseksi eikä sitä kuitenkaan jakseta pitää puhtaana, vaan siihen palkataan ulkopuolinen? Ja miksi hankkia se yli 100m2 omakotitalo jos sen siivoukseen ei jää aikaa? Oikeasti oon nähnyt niin paljon näitä keskiluokkaisia perheenäitejä kulisseineen. Eräässä huushollissa oli molemmat pöntötkin aina täynnä ripaskaa kun menin töihin. Aina. Rouvalla kuitenkin viimmesen päälle ulkonäkö tällättynä ja pienet lapset merkkivaatteissa.
Joskus vaikea ymmärtää näitä juttuja, mutta kyllä mä työstäni tykkään.
Tässähän on kyse eri asioista.
Ihmiset valitsevat sisustustyylinsä makunsa mukaan ja kodin koon tarpeen/varakkuuden mukaan.
Mutta monet ihmiset kokevat, että siivoaminen ei ole niin hauskaa, että siihen kannattaisi käyttää aikaansa vaan mielumin teettävät sen muilla. Voihan sen siivoojan palkata pieneenkin kämppään (ja on jopa halvempaa).
Ja voi olla, että se aamusiivous jää herkemmin tekemättä, jos tietää, että siivooja on samana päivänä tulossa. Siinähän on sitten ei-keskiluokkainen perhe parhaimmillaan, kun e välitä siitä, mitä siivooja heidän sotkuistaan ajattelee.
Just niitä uutisia kun on aiheet lopussa... Huomisen lehdessä varmaan: Jokainen pienituloinen ostaa huonekalut ikeasta.
Aino voi elää ihan kuten lystää, mutta toi viherpunamedia vaatii jotain maksua artikkelin lukemisesta. En äänestä kommareita, niin en pistä lanttiakaan heidän lehdellensä.
Siskollani on ihana koti, joka minusta hakkaa mennen tullen monen muun varakkaammankin ihmisen kodin. Paitsi että siskoni luona on lämmin ja kodikas tunnelma, niin siellä on siistiä ja vähän tavaraa, ja siskon tuntien mikään tavara ei ole olemassa siksi että pitäisi näyttää muille jotakin.
Heillä on esimerkiksi vanha sininen pirttipöytä keittiössä, ja valkoiset ovet ja mustat kivitasot ja seinissä sinisen sävyistä maalia. Heillä on valkoiset kirjahyllyt täynnä kirjoja, ja vanhoja huonekaluja mutta missään ei näy puun väriä. Yksi matto on sellainen paksu, yksivärinen ja sitten on sen vieressä räsymatto. Eikä mikään silti riitele keskenään.
Itse en tunnista mitään klassikoita joten en tiedä onko siskolla niitä. Kerran löin pääni heidän keittiön lamppuun, ja sisko nauroi että se on made in DDR, se kyllä kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”
Tietokirjailija Aino-Maija Leinonen rakasti siivoamista, jopa niin paljon, että paloi loppuun sitä tehdessään. Hän oivalsi, ettei kaikkea tarvitse tehdä kuin muut. Nyt hän elää Tampereella yhdessä lastensa, puolisonsa ja tämän uuden kumppanin kanssa.
Kira Gronow HS
Julkaistu: 9.11. 2:00 , Päivitetty: 10.11. 10:39
Eteisessä lojuu kasa kirpputorille menevää roinaa. Keittiön lattia on niin tahmea, että sukat tarttuvat siihen kiinni.
Aino-Maija Leinosen, 38, kotona Tampereen Kalevassa on hieman sotkuista, mutta hän siivoaa vasta viikonloppuna – jos jaksaa. Aina tulee uusiakin viikonloppuja, hän muistuttaa.
”Priorisoin asioita enkä väsytä itseäni siivoamisella”, hän sanoo.
Leinosta ei myöskään yhtään häiritse, jos lehteen tulee kuva hänen sotkuisesta asunnostaan. Päinvastoin: hän haluaa näyttää myös muille, ettei kodin – eikä elämän muutenkaan – tarvitse näyttää naistenlehden puunatulta valokuvalta.
Juuri tällaista asennetta hän haluaisi opettaa ihmisille. Ja on jo opettanutkin, sillä Leinonen on kirjoittanut opaskirjan sekä leppoisasta siivouksesta että järkevästä rahankäytöstä.
”Itse elän niin kuin opetan.”
Vielä neljä vuotta sitten Leinonen oli ammatiltaan siivooja.
Työskennellessään aiemmin vanhusten kotiavussa hän kiinnostui siivoustekniikoista ja -kemikaaleista.
”Otin niistä selvää, ja siivoaminen rupesi oikeasti kiinnostamaan.”
Leinonen päätti perustaa oman siivousfirman.
Pian yritys alkoi menestyä niin hyvin, että palkkalistalla oli kymmenen siivoojaa. Leinonen palkkasi työntekijän myös toimistoon, koska halusi itse mieluummin siivota kuin hoitaa paperitöitä.
Sesonkiaikoina, kuten joulun alla, Leinosen työpäivät saattoivat venyä 15-tuntisiksi. Kotona odotti kaksi alakouluikäistä lasta."
Kiire kostautui.
”Tykkäsin siivoamisesta niin paljon, että alkoi mennä vähän liian lujaa. Sitten tuli seinä vastaan.”
Oireita oli ollut jo pidemmän aikaa. Leinonen ei ymmärtänyt lukemaansa. Hän ei muistanut, mitä hänelle puhuttiin. Lopulta hän romahti. Puoliso saattoi hänet keskellä yötä sairaalan päivystykseen.
Leinonen tajusi, ettei hän pysty enää pyörittämään firmaa. Hän ajoi yrityksen alas neljän vuoden jälkeen. Viimeisten kuukausien arvonlisävero jäi maksamatta, ja nyt Leinonen maksaa verovelkaa ulosoton muodossa.
Sitten Leinonen alkoi kirjoittaa kirjaa siivoamisesta toimittajaystävänsä Saara Henrikssonin kanssa. Se auttoi loppuunpalamisesta toipumisessa.
Kirjan idea oli tämä: Jos et halua siivota, älä siivoa äläkä tunne siitä huonoa omatuntoa. Mutta jos haluat siivota, sekin onnistuu helposti oikeilla tekniikoilla.
”Ennen kaikkea halusimme korostaa, ettei kenenkään kodin siisteystaso määrittele hänen arvoaan ihmisenä.”"
""Siivousyrityksen konkurssi opetti Leinoselle paljon. Se opetti esimerkiksi sen, ettei kaikkeen tarvitse pystyä. Voi elää myös vähän pienempää elämää.
Nykyään Leinonen työskentelee puhelinasiakaspalvelussa, jossa hän vastailee nettikauppojen asiakkaiden puheluihin. Työssä on se hyvä puoli, että töitä ei tarvitse miettiä lainkaan vapaa-ajalla. Se tuntuu hänestä ihanalta.
Työn huono puoli on, että palkka ei ole kummoinen. Leinonen tienaa tunnissa runsaat 10 euroa, ja osa siitä menee ulosottoon. Näissä oloissa hänestä onkin tullut säästämisen ammattilainen.
Yksi parhaista säästövinkeistä on, että älä ostaa mitään – tai osta vasta ylihuomenna, Leinonen sanoo ihan vakavissaan. Hän on huomannut, että usein tavara jää silloin ostamatta. Talvitakin voi ostaa vasta ensi vuonna – tai kolmen vuoden kuluttua.
”Kerran venytin yhden talvitakin kanssa kolme vuotta, vaikkei sen enää pitänyt olla käyttökelpoinen.”
Leinosen neuvo pätee jopa ruokaan.
”Sanon itselleni, että älä mene kauppaan vielä tänään, sillä kaapeista löytyy lähes varmasti jotain syötävää.”
Aina voi pyöräyttää esimerkiksi linssimössön, jota Leinosen perhe syö paljon. Ikeassakin voi käydä ostamatta mitään, hän sanoo.
Jatkuvasta ostelusta tulee Leinosen mielestä surullinen olo.
”Ei se piristä.”
Rihkaman sijasta hän neuvoo hankkimaan kotiin paljon viherkasveja. Kasveissa on kaiken lisäksi pientä ylellisyyden tunnetta.
Leinonen alkaakin päästä vauhtiin säästövinkkiensä kanssa.
”Sen voin myös sanoa, että välillä kannattaa pitää lomaa köyhyydestä! Ei kenenkään tarvitse tyytyä ajatukseen, että elämä on pelkästään ankeaa”, hän huudahtaa.
”Yllättävän monet kulttuuritapahtumat ovat ilmaisia. Monet museot ovat tiettyinä päivinä ilman pääsymaksua, ja Youtubesta voi katsoa vaikka Mariinski-teatterin balettia. Ilman rahaakin voi saada kosketuksen ylevästä.”
Kun Leinonen vielä siivosi työkseen, hän näki valtavasti ihmisten koteja. Eniten siivoojaa käyttivät ylemmän keskiluokan perheet. Leinoselle oli yllätys, miten samanlaisilta heidän kotinsa näyttivät.
”Kaikkien lempiväri oli valkoinen. Ja kaikilla oli samat esineet, samat Arabian astiat ja samat valaisimet: Artekin Mehiläispesä olohuoneessa ja Lokki keittiössä.”
Hän alkoi pohtia, ovatko ne tosiaan objektiivisesti ottaen kauneimmat valaisimet mitä Suomesta löytyy. Vai pitääkö keskiluokalla vain olla samat esineet keskenään?
Leinosta hämmästytti, miten monet ihmiset tekevät samanlaisia ratkaisuja. On ydinperhe ja goretex-vaatteet. Hänestä alkoi tuntua, että monet elävät jonkinlaisen tarinan mukaan, jonka he ovat itse etukäteen kirjoittaneet.
Tätä kaikkea Leinonen kutsuu keskiluokkaiseksi kunnollisuudeksi, ja siitä hellittäminen tekisi hänen mielestään hyvää ihmisten mielenterveydelle.
”Kunnollisuus on ikään kuin performanssi, jolla halutaan osoittaa ulospäin, että ei olla huonoja ihmisiä. Mutta elävätkö ihmiset oikeasti juuri sellaista elämää kuin he itse haluavat? Ovatko he onnellisia?”"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Romahduksensa jälkeen Leinonen huomasi, että monista asioista voi luopua arjessa ilman, että seuraa mitään katastrofaalista. Usein ne tuovat enemmän ahdistusta kuin iloa, hän sanoo.
Hän päätti säästää voimavarojaan esimerkiksi niin, ettei lue lasten kouluun liittyviä viestejä, eikä osallistu koulun myyjäisiin tai toimikuntiin. ”Minusta koulunkäynti on lasteni asia.”
Leinonen suosittelee samaa muillekin. ”Kokeile mitä tapahtuu, jos et osallistu mihinkään ylimääräiseen. Luultavasti ei tapahdu muuta kuin se, että stressitasosi laskee.”
Samaa koskee kotona siivoamista.
”Jos et siivoa, harvoin tapahtuu mitään vaarallista. Onneksi nykyään on vähän päästy siitä irti, että mietitään mitä muut sanovat, jos on sotkuista. Sekin on murheellista, jos ystävät eivät uskalla tulla kotiisi, koska se on liian siisti.”
Leinonen ei kaihda myöskään valmisruokia. Hän neuvoo tarjoamaan lapsille hyvällä omatunnolla kaupan makaronilaatikkoa. ”Lapset pitävät siitä, joten miksi tuntea huonoa omatuntoa? Sekin liittyy kunnollisuusajatteluun, että pitäisi tehdä ruoka itse.”
Jouluisin Leinonen välttää uuvuttamasta itseään ylenpalttisella Fanny ja Alexander -joululla. Vähemmälläkin pärjää, ja jälleen stressi helpottaa.
Kerran kun lapset olivat mummolassa, hän piti kavereille jouluaattona avoimet ovet. Siitä tuli yksi parhaista jouluista ikinä.
”Paikalle tuli paljon porukkaa. Me ei tehty mitään, oltiin vain ja kuunneltiin musaa. Jotkut jäivät yöksikin. Ruuaksi syötiin vegaanista nakkipitsaa. Monet kokivat, että se oli tosi mukava ja rento joulu.”
Nyt tullaan Leinosen vinkeistä ehkä erikoisimpaan, tai ainakin tavallisuudesta poikkeavimpaan. Hän nimittäin säästää asumiskustannuksissa asumalla yhdessä lastensa, miehensä ja tämän uuden kumppanin kanssa.
Tämä on jo kolmas koti, jossa porukka asuu saman katon alla, vaikka Leinonen erosi miehestään romanttisessa mielessä jo yli viisi vuotta sitten. Virallisesti he ovat edelleen naimisissa.
”Tämä on meille vakiintunut käytäntö. Eikä tämä pohjaudu mihinkään hippi- tai polyamoriajuttuun vaan siihen, että viihdymme näin. On myös todella kallista, jos lapsiperheellä on kaksi kotia.”
Nyt Leinosen asumismenot ovat vain 350 euroa kuussa.
Asunto on jaettu niin, että Leinosella on oma huone, puolisolla ja tämän kumppanilla yhteinen huone ja lapsilla yhteinen lastenhuone. Lisäksi on iso olohuone.
”Ymmärrän että tämä saattaa kuulostaa muiden korviin omituiselta, mutta omassa päässäni kaikki on selkeää”, hän sanoo.
Eräs sukulainen tiedusteli, eikö Leinosta harmita asua näin.
”Vastasin, että miten niin? Minullahan on kaikki hyvin. Minulla on nyt paljon omaa aikaa ja vapautta, ja lapsilla on aina joku aikuinen kotona läsnä.”
”Tällaisia ratkaisuja on mahdollista tehdä. Ei mikään laki käske eroamaan, vaikkei enää oltaisi romanttisesti yhdessä.”
Puolisonsa uutta kumppania Leinonen kutsuu kämppäkaveriksi. Heistä on tullut hyviä ystäviä.
”Hän on kiva ihminen.”
Lapsetkin viihtyvät eivätkä ole kyseenalaistaneet järjestelyä.
”Emme ole tehneet tästä heille mitään numeroa.”"
"Palataan vielä kodin siisteyteen.
Jos oikeasti on pakko siivota, Leinonen neuvoo ottamaan sekuntikellon käyttöön.
”Jos asiaa lykkää ja lykkää, siivoamisesta tulee itseään suurempi ongelma. Mutta jos laitat ajastimen päälle ja peset vessan, huomaat että siihen meneekin vain kolme minuuttia. Tämä toimii itselläni.”
Toki puhdas koti voi olla palkitseva, hän myöntää. ”Mutta ei kodin tarvitse olla mikään edustustila.”
Tässä kodissa sitä pelkoa ei ole. Olohuoneen pöydällä on pino pitsalaatikoita, ja sohvalla makaa yksinäinen sukka.
Kuka?
Aino-Maija Leinonen
Tamperelainen tietokirjailija. Pyöritti aiemmin omaa siivousfirmaa, työskentelee nykyään puhelinasiakaspalvelussa.
Yrittäjätutkinto. On opiskellut huonekalurestaurointia, mutta ei ole tehnyt sen alan töitä.
Asuu yhdessä puolisonsa, tämän uuden kumppanin sekä 13-vuotiaan poikansa ja 11-vuotiaan tyttärensä kanssa.
Mistä tunnetaan?
On kirjoittanut yhdessä Saara Henrikssonin kanssa elämäntaitokirjat Railakas rahakirja – Näin hoidat taloutesi viisaasti (2018) ja Leppoisa opas huusholliin (2014).
Mistä ei tunneta?
Harrastaa ristipistotöitä ja sarjamurhaajatriviaa. On himoliikkuja. Ei osaa viheltää enkä napsuttaa sormia.
Näistä en luovu
Soijakaakao
”Sitä on pakko saada joka päivä.”
Säpinä
”Kaipaan jatkuvasti uusia projekteja ja toimintaa, jotain uutta ja mielenkiintoista. Olen kova kyllästymään. Teen koko ajan suunnitelmia, vaikka kaikki eivät toteudukaan.”
Antti Rautiaisen blogi
”Rautiainen on pitkän linjan anarkisti, jonka blogissa on valtakunnan terävintä poliittista analyysia.”"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon itse kotipalvelutyöntekijä pk-seudulla ja kiinnittänyt tähän samaan huomiota. Lisäksi mietin usein, että miksi pikkulapsiperheen koti pitää sisustaa kokovalkoiseksi eikä sitä kuitenkaan jakseta pitää puhtaana, vaan siihen palkataan ulkopuolinen? Ja miksi hankkia se yli 100m2 omakotitalo jos sen siivoukseen ei jää aikaa? Oikeasti oon nähnyt niin paljon näitä keskiluokkaisia perheenäitejä kulisseineen. Eräässä huushollissa oli molemmat pöntötkin aina täynnä ripaskaa kun menin töihin. Aina. Rouvalla kuitenkin viimmesen päälle ulkonäkö tällättynä ja pienet lapset merkkivaatteissa.
Joskus vaikea ymmärtää näitä juttuja, mutta kyllä mä työstäni tykkään.
Tässähän on kyse eri asioista.
Ihmiset valitsevat sisustustyylinsä makunsa mukaan ja kodin koon tarpeen/varakkuuden mukaan.Mutta monet ihmiset kokevat, että siivoaminen ei ole niin hauskaa, että siihen kannattaisi käyttää aikaansa vaan mielumin teettävät sen muilla. Voihan sen siivoojan palkata pieneenkin kämppään (ja on jopa halvempaa).
Ja voi olla, että se aamusiivous jää herkemmin tekemättä, jos tietää, että siivooja on samana päivänä tulossa. Siinähän on sitten ei-keskiluokkainen perhe parhaimmillaan, kun e välitä siitä, mitä siivooja heidän sotkuistaan ajattelee.
Ongelmana on aika. Ohjelmissa ja haastatteluissa yrittäjät ovat yrittäneet selittää, että se siivoukseen varattu aika menee itseasiassa esisiivoukseen, jonka jälkeen vasta pääsisi siivoamaan ja pesemään tiloja. Eli asiakkaat eivät maksa kuin lattianpesusta, mutta lattiaa ei pääse pesemään, koska se on täynnä törkyä. Näin pesuaika kuluu sen töryn lajitteluun oikeille paikoilleen. Sen vuoksi asiakkaan pitäisi huolehtia siitä, että maksettu aika riittää siihen minkä asiakas haluaa siivojan tekevän puolestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hohhoijaa.. ja =D =D
Onpa se itselleen ongelman tehnyt toisten ihmisten kodeista!
Tunnustan että pidän valkoisesta, harmaasta ja mustasta ja hopeasta. Rauhallista sävyistä, en kaipaa kotiini kaiken kirkuvia levottomia värisävyjä, koti on minulle ja meille rauhoittumisen paikka hektisessä maailmassa.. Sisustakoon jokainen kotinsa niinkuin haluaa.
Ja ikävä kyllä, elämä nyt vaan menee niin että töissä käydään, lapset kasvatetaan ja lainaa tai vuokraa maksetaan. Minua taasen kummastatuttaa tämä nykyaikainen "minä olen niin erinlainen" -ja paskat. Meistä kukaan ei ole mitenkään erinlainen tai eriskummallinen. Ei vaikka katiskan olohuoneen kattoon ripustaa siinä toivossaettä se muka tekisi ihmisestä jotenkin erinlaisen/erikoisen tai toisin ajattelevan. Tavallisia talliaisia jokainen on, ja jokainen tykkää ja mieltyy erinlaisiin asioihin, mutta samaa hiton kaavaa me kaikki silti mennään.
No, hän elää miten tykkää sontansa keskellä ja on onnellinen.
ps. goretexiä ostetaan sen takia että se on hyvä ja sitä on hyvin tarjolla, ei sen takia että muut sitä ostaa. Enkä käy tuhlaamaan aikaani "erikoisuuksien" etsimiseen, jotta voisin koittaa vakuuttaa itselleni olevani jotenkin erikoinen ja erinlainen kuin muut, koska en ole.
t, se keskiluokkainen
Niin ja iittalaa on viinilasit, aromipesää ei ole, ja mikä hitto on lokki?
Hyi. Ei se oo mitään keskiluokan hienostelua, että sukat ei tartu lattioihin. Helvetin ällöttävää. Mä luutusin keittiön viikoittain, koska lapsilta nyt välillä tippuu sitä murua ja kokatessa voi räiskyä öljyä yms. Ja me ollaan ihan pienituloinen perhe, mutta niin köyhiä ei olla ettei oo siihen toluun ja lattialuutuihin varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuta se siivooja olisi voinut päättää? Siivoojan palkalla ei saa keskiluokkaista kotia, ei lähellekään.
Sisustuksen saa edullisestikin, kun vahtii myyntipalstoja, kiertää kirppiksiä ja vähän fuskaa. Seinät ja katto kalliilla alueella onkin sitten jo eri juttu.
Kirppisroina on kirppisroinaa, ja fuskaaminen lähinnä noloa. Paljon nolompaa kun hankkia ne aidot esineet. Toki jonkin sisustuksen saa halvallakin, mutta eikö tässä paheksuttu sitä keskiluokkaista sisustusta, se ei ole halpa eikä täynnä feikkejä esineitä. Eikä siivoojan palkalla ostettavissakaan, saati ne seinät.
Jotenkin noloa halveksia muiden sisustusta.
Ja tässä meillä on sitten ylempi keskiluokka-wannabe, joka kuvittelee että uusien design-tuotteiden ostaminen on se juttu jolla saadaan statusta. Tai voihan se olla sinun juttusi, ostele vaan.
Oma kotini on täynnä omasta lapsuudenkodista säästettyjä kulahtaneita 50-60-luvun huonekaluja, joista hipsterit olisivat valmiita tappelemaan. Olen myös saanut naapuriltani esineitä, jotka joku keskiluokkainen on heittänyt roskalavalle, arvo useampia satoja euroja ja kaiken lisäksi kauniita. Äitini osti aikoinaan puoli-ilmaiseksi talonpoikaisantiikkisia huonekaluja ja funkkista jota nousukkaat heivasivat uuden tieltä. Myös kulunutta tynelliä löytyy sekä taidelasia jota kukaan ei aikoinaan arvostanut. Myin juuri alkuperäistä "kulahtanutta" Artekia joka on muuten kolme kertaa kalliimpaa kuin uusi kopio. Suvussani dyykkaavat myös tohtorit sekä muut herrat ja narrit.
Pidän näistä esineistä ja ne ovat minulla sen takia, ja myöskin siksi että arvostan ekologisuutta enkä heitä hyvää tavaraa pois. Jos en pidä jostain, luovun siitä. Kämppä on värikäs koska pidän siitä. En vaivaa päätäni siitä onko jokin kodissani noloa tai säädynmukaista. Älä sinäkään, se on vapauttavaa.
Fiksua ihmistä ei kiinnosta toisten ihmisten kotien kommentointi. Vaikka olisi tasan samat kalusteet kuin naapurilla, koti on kuitenkin koti, ja jokaisen oma asia. Osoittaa kypsymättömyyttä kommentoida sitä miten muut asuvat ja elävät - omasta elämästään kun voi tehdä sitten ihan just niin erilaisen ja uniikin jos haluaa.
Väitän että suurelle osalle se kodin sisustus ei ole kovin tärkeä, vaan tärkeämpää on tunnelma joka kodissa vallitsee. Onko kotona hyvä olla, ja onko sinne kiva koulu/työpäivän jälkeen mennä.
Vierailija kirjoitti:
Ei vaikka katiskan olohuoneen kattoon ripustaa siinä toivossaettä se muka tekisi ihmisestä jotenkin erinlaisen/erikoisen tai toisin ajattelevan. Tavallisia talliaisia jokainen on, ja jokainen tykkää ja mieltyy erinlaisiin asioihin, mutta samaa hiton kaavaa me kaikki silti mennään.
Kyllä me ihmiset poiketaan jo siinä, että toisia ihmisiä kiinnostaa materiaali- ja muotokieli ja toisia ei. Sitten me poiketaan siinä minkälainen materiaali- ja muotokieli meitä viehättää ja minkälainen ei. Ihmiset voivat kiinnittää samassa objektissa huomion ihan täysin erilaiseen asiaan kuin joku toinen. Näistä erilaisuuksista kumpuaa erilaisia tunnelmia, joita kaikki ihmiset eivät edes havaitse. Eräät puhuvat huokoisuudesta ja läpäisevyydestä, siitä miten toiset ihmiset ja ympäristö, jossa olemme muuttuu osaksi meitä ja me sitä. Toiset eivät havainnoi ja taunne ja toiset havainnoivat ja tuntevat ja hekin eri tavoin. Erilaisuudesta voi saada kokemuksia. Eri tiloissa voi aistia eri tunnelmia ja jokaiselle tilassa kävijälle kokemus tuottaa omanlaisensa tunnelman ja kokemuksen riippuen siitä mihin he ragoivat; valoihin, tuoksuihin, pintoihin, ääniin, väreihin, muotoihin jne. Sitten taas osa ihmisistä menee siihen tilaan ja tilasta pois kokematta yhtään mitään.
Jos se katiskanlaittaja tykkää katiskan muotokielestä ja viehättyy vaikka sen nappausajatuksesta niin miksi sen pitäisi olla erikoisuudentavoittelua? Kuitenkin meitä käsketään heittämään milloin verkkoja ja milloin katiskoja löytämään puolisoita, koska kyllä meressä kaloja riittää... Joku voisi laittaa vaikka sisäänkäynniksi katiskan, sehän olisi vain hauskaa :D
Sisustus toteuttaa omistajaa, ei yleisöä... Ellei sitten ole sen tyyppinen ihminen, joka elää toisten reaktioista. Mutta jos katiskaa pitää itse rumana niin tuskin sitä haluaa laittaa kotiinsa vain siksi, että toiset sitä äimistelisivät. Ehkä joku laittaisi, koska on erilainen.
Tykkaan toimivasta sisustuksesta.
Se on usein valkoista ja Ikeaa.
Valkoisen ilmeen muuttaminen on helpompaa kuin muunlaisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on todella mielenkiintoinen. Kyllä mä väitän, että keskiluokaiset kodit ovat oikeastikin tyylillisesti paljon yhtevämpiä kuin todella köyhien ja todella rikkaiden kodit. Osittain selittyy juuri kulutuskäyttäytymisellä.
Keskiluokkaiset ihmiset ja uusrikkaat ovat niitä, jotka kuluttavat eniten ja elävät muodin aallonharjalla. Tämän voi nähdä esimerkiksi juuri blogeissa ja sisustuslehdissä, joissa esitellään eniten keskiluokkaisia koteja. Ne ovat usein harkittuja ja viimeisen päälle mietittyjä. Mutta usein myös aikaansa sidottuja.
Jos sitten katsoo myyntikuvia joiltain arvoalueilta, niin kyllä yhdellä vilauksella voi sanoa, että sisustustyyli on keskimäärin paljon klassisempi, antiiikin käyttö runsaampaa, materiaalit aitoja esim. paljon tummaa puuta jne. Asunnot on ennemminkin sisustettu kestämään aikaa kuin olemaan valtavirran muodin mukaisia. Voisivat oikeastaan olla miltä vuosikymmeneltä hyvänsä.
Jonkun yliopistoprofessorin koti arvoalueella voi olla sellainen mörsä, että siitä ei oteta hienoja myyntikuvia. Tämä voi tulla järkytyksena joillekin, mutta on tosiaan ihmisiä, jotka eivät sisusta missään elämänvaiheessaan, vaikka olisi varaa. Heille vain kerääntyy kamaa nurkkiin, kirjapinoja on joka paikassa eikä mitään heitetä pois. Tosin yliopistoprofessorit eivät välttämättä kovin hyvin ansaitsekaan.
Ohiksena mainittakoon, että professoreiden keskipalkka on 6700 euroa kuussa. Mikä ihme sinun mielestäsi sitten on hyvä palkka? Toki jotkut yritysjohtajat tienaavat paremmin, mutta haloo! Kyllä tuolla palkalla sisustaa, jos haluaa. Muutenkin vain kasa stereotypioita koko viestisi.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa.. ja =D =D
Onpa se itselleen ongelman tehnyt toisten ihmisten kodeista!
Tunnustan että pidän valkoisesta, harmaasta ja mustasta ja hopeasta. Rauhallista sävyistä, en kaipaa kotiini kaiken kirkuvia levottomia värisävyjä, koti on minulle ja meille rauhoittumisen paikka hektisessä maailmassa.. Sisustakoon jokainen kotinsa niinkuin haluaa.
Ja ikävä kyllä, elämä nyt vaan menee niin että töissä käydään, lapset kasvatetaan ja lainaa tai vuokraa maksetaan. Minua taasen kummastatuttaa tämä nykyaikainen "minä olen niin erinlainen" -ja paskat. Meistä kukaan ei ole mitenkään erinlainen tai eriskummallinen. Ei vaikka katiskan olohuoneen kattoon ripustaa siinä toivossaettä se muka tekisi ihmisestä jotenkin erinlaisen/erikoisen tai toisin ajattelevan. Tavallisia talliaisia jokainen on, ja jokainen tykkää ja mieltyy erinlaisiin asioihin, mutta samaa hiton kaavaa me kaikki silti mennään.
No, hän elää miten tykkää sontansa keskellä ja on onnellinen.
ps. goretexiä ostetaan sen takia että se on hyvä ja sitä on hyvin tarjolla, ei sen takia että muut sitä ostaa. Enkä käy tuhlaamaan aikaani "erikoisuuksien" etsimiseen, jotta voisin koittaa vakuuttaa itselleni olevani jotenkin erikoinen ja erinlainen kuin muut, koska en ole.
t, se keskiluokkainen
Niin ja iittalaa on viinilasit, aromipesää ei ole, ja mikä hitto on lokki?
Erinlainen? EriNlainen? Ja vielä monta kertaa.... Lausutko oikeasti sanan myös noin? Kuuntelepa joskus, tekevätkö muut niin.
Alue: Aihe vapaa
Muoti on tyylikkyyden vastakohta.