Irtisanouduin työstäni, nyt on vapautunut olo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä vaihtuvuus on suurta. Motivoituneita, loistotekijöitä saadaan kyllä taloon, mutta ei pysymään. Työn sisältö on motivoivaa ja innostaa vuoden ajan. Sitten se kuitenkin lakkaa innostamasta. Miksikö? No siksi, että työtahti on niin kova. Mitään ei saa tehtyä kunnolla, pääasia on että kaikki hosutaan nopeasti valmiiksi ja toivotaan ettei asiakas huomaa. Johto sulkee silmät työntekijöidensä arjelta. Asiantuntijoista imetään kaikki irti, palkkataso on surkea, työpäivät 10-12 -tuntisia eikä kertyviä saldotunteja ehdi pitää pois. Vaatimukset vain lisääntyvät, uusia tehtäviä tulee lähes kuukausittain, jo olemassa olevien päälle. Käsketään oikoa sieltä ja täältä että kaiken ehtii tehdä. Kaksi lähintä kollegaani on vuoden sisään jäänyt sairauslomalle uupumuksen takia. Itkivät töissä työkuormaa ja painoivat menemään. Olivat loistavia, tunnollisia ja laadukasta jälkeä tekeviä tyyppejä,eivät mitään nyhrääviä perfektionisteja. Tiimini yrittää nyt paikata tätä vajetta ja tilalle etsitään sairausloman sijaisia. Itse olen ihan valmis arkkuun, kroppa ei jaksa enää. Täällä ei kukaan jaksa yli kolmea vuotta. Kuulemma heikot karsiutuu ja motivoituneet jää. Mielestäni on toisin päin. Vain heikko jää tällaiseen ja motivoitunut hakee uuden työn, jossa pääsee kukoistamaan.

Asiantuntijatyö toimistossa. Ulospäin on ohjeistettu näyttämään hyvinvoivalta.

Kuulostaa entiseltä työpaikalta. Mikä ala?

HR-asiantuntijapalvelut.

Itse irtisanouduin, kun pomoni ei älynnyt antaa kenkää. Olin niin kyllästynyt työhöni, että se varmaan näkyi pitkälle. En enää välittänyt työni jäljestä, ja joka päivä toivoin että pomoni olisi sen vuoksi erottanut minut. Mutta hänelläkin oli niin paljon töitä, ettei ehtinyt seurata alaistensa tekemisiä.

Irtisanoutumisen jälkeen vedin rehellisesti sanoen lonkkaa puoli vuotta. Sen jälkeen alkoikin halu työelämään kasvaa, ja sain uusia töitä. Irtiotto siitä hullun myllystä teki terää.

Surullista ja pelottaavaa lukea kuinka moni inhoaa työtään, on loppuun palanut ja haluaisi irtisanoutua, muttei se ole taloudellisesti mahdollista...

Kuulun itse ikävä kyllä tähän jengiin.

Tai no... irtisanouduin yli kymmenen vuoden hel-ve-tin jälkeen viime kesänä.

Minulla oli uusi työpaikka odottamassa.

Menin täydellisestä ojasta suureen allikkoon...

Onnea ap:lle ja kaikille muillekin, jotka ovat voineet ja uskaltaneet tehdä lopettamispäätöksen.♥

Vierailija kirjoitti:

Surullista ja pelottaavaa lukea kuinka moni inhoaa työtään, on loppuun palanut ja haluaisi irtisanoutua, muttei se ole taloudellisesti mahdollista...

Kuulun itse ikävä kyllä tähän jengiin.

Tai no... irtisanouduin yli kymmenen vuoden hel-ve-tin jälkeen viime kesänä.

Minulla oli uusi työpaikka odottamassa.

Menin täydellisestä ojasta suureen allikkoon...

Onnea ap:lle ja kaikille muillekin, jotka ovat voineet ja uskaltaneet tehdä lopettamispäätöksen.♥

Mitä tapahtui uudessa työssä? Vielä huonompi?

Vierailija kirjoitti:

Kun työntekijä irtisanoutuu, on sille aina olemassa joku syy. Siinä kohtaa viimeistään esimiesten kannattaa kuunnella herkällä korvalla irtisanoutuvaa. Ja ottaa opiksi. Kukaan ei lähde työpaikasta pois kevein perustein. 

Entisessä työpaikassa kun työhyvinvointikyselyn tulokset oli huonot, palkattiin vain konsultti tyhy-päiville puhumaan diipadaapaata "muista sanoa työkaverille, että olet mahtava tyyppi"-schaissea hoettiin koko päivä. Mikä muuttui? Ei mikään. Ou jee kuinka sieltä on valunut väkeä pois parempiin työpaikkoihin. Jäljellä on lähellä eläkeikää olevat, johdon lemmikit ja narsistista piiriä pyörittävät ja heidän hovinsa. Normaalit ja täysjärkiset ovat paenneet jo aikoja sitten. Kuinkahan paljon rahaa kuluu jatkuvasti vaihtuvan hlökunnan perehdyttämiseen ja kouluttamiseen. Paljon. Yritys on muutamassa vuodessa saatu ajettua huonoon jamaan. Pääasia on miltä asiat ulospäin näyttävät.

Aina ei irtisanoutuminenkaan tee oloa autuaaksi. Nopeasti löytyy uusi syy olla äreä ja onneton. Sitä vain oli luullut, että se oli työpaikan syy.

t, kokemusasiantuntija

Vierailija kirjoitti:

Itse irtisanouduin, kun pomoni ei älynnyt antaa kenkää. Olin niin kyllästynyt työhöni, että se varmaan näkyi pitkälle. En enää välittänyt työni jäljestä, ja joka päivä toivoin että pomoni olisi sen vuoksi erottanut minut. Mutta hänelläkin oli niin paljon töitä, ettei ehtinyt seurata alaistensa tekemisiä.

Irtisanoutumisen jälkeen vedin rehellisesti sanoen lonkkaa puoli vuotta. Sen jälkeen alkoikin halu työelämään kasvaa, ja sain uusia töitä. Irtiotto siitä hullun myllystä teki terää.

Luulisi, että juuri pomon tärkeimpiä työtehtäviä on olla kartalla siitä, miten alaiset suoriutuvat työstään ja mitä heille kuuluu. Vaikeimmassa paikassa on tietysti keskijohto, jonka pitäisi suoriutua molempiin suuntiin hyvin. 

Meillä taitaa olla poikkeuksellinen työpaikka, sillä esimiehiä saa arvostella rajustikin ilman, että se vaikuttaa omaan työhön epäsuotuisasti. He itse asiassa haluavatkin omasta työstään arvostelua ja palautetta. Ja osa onkin kehittynyt hyvin tätä kautta, ja osaa nähdä asioita eri kantilta.

Niinpä nykyisin kaikki palaute alhaalta ylös tai ylhäältä alas annetaan omalla nimellä, eikä koskaan nimettömänä. Kokemus on osoittanut, että vain tällä tavalla asioihin voidaan puuttua, ja niitä voi korjata. Ja aina välillä kyse onkin sitten ollut ihan vaan väärinkäsityksestä. 

Väitän, että on myös työntekijöistä kiinni, kuinka sitä pahaa oloa työpaikoilla voi vähentää.

Nyt meidän työpaikalla on rakentava ja avoin ilmapiiri. On paljon helpompi raataa, kun raataminen huomataan ja taakkaa jaetaan. Tällä hetkellä ei ole halua tai aihetta irtisanoutua.

Olispa kiva kuulla, mitä ap:lle nyt kuuluu? Onko elämä parempaa kuin työssä ollessa, ja kuinka perheessä on rahat riittäneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun työntekijä irtisanoutuu, on sille aina olemassa joku syy. Siinä kohtaa viimeistään esimiesten kannattaa kuunnella herkällä korvalla irtisanoutuvaa. Ja ottaa opiksi. Kukaan ei lähde työpaikasta pois kevein perustein. 

Entisessä työpaikassa kun työhyvinvointikyselyn tulokset oli huonot, palkattiin vain konsultti tyhy-päiville puhumaan diipadaapaata "muista sanoa työkaverille, että olet mahtava tyyppi"-schaissea hoettiin koko päivä. Mikä muuttui? Ei mikään. Ou jee kuinka sieltä on valunut väkeä pois parempiin työpaikkoihin. Jäljellä on lähellä eläkeikää olevat, johdon lemmikit ja narsistista piiriä pyörittävät ja heidän hovinsa. Normaalit ja täysjärkiset ovat paenneet jo aikoja sitten. Kuinkahan paljon rahaa kuluu jatkuvasti vaihtuvan hlökunnan perehdyttämiseen ja kouluttamiseen. Paljon. Yritys on muutamassa vuodessa saatu ajettua huonoon jamaan. Pääasia on miltä asiat ulospäin näyttävät.

Kuulostaa niin tutulta. Mikä siinä on, että yhtiön johto ja suorittava porras elää ihan erilaisessa todellisuudessa? 

Mikä teidän työpaikoillanne nyt niin pielessä on? Tuskin kukaan pelkästään rakastaa työntekemistä, aina se vähän tuskallista on ja siksi siitä maksetaan. Olen usein nähnyt ihmisiä, jotka valittavat lähes koko ajan ilman oikeaa syytä. Meidän työpaikalla ei ole yhtään valittajaa, vaikka teemme todella raskasta ja kuormittavaa työtä. Kaikki tekevät parhaansa ja katsovat mihin se riittää. Esimiehelläkään ei ole mahdollisuutta vaikuttaa ihan kaikkeen. Hänellä on tietyt määrärahat käytössä ja yrittää jakaa ne oikeudenmukaisesti. Minun mielestäni on ihan fiksua vaihtaa työpaikkaa, jos ei viihdy siinä työssä mitä tekee. Meitä ihmisiä on niin monenlaisia. Yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen.

On kiva kuulla teidän kokemuksia. Olisi kiva kuitenkin tietää vähän enemmän mitä työtä te teette.

Oma pahin helv.tti oli pieni tilitoimisto, never again.

Neljäs päivä tammikuuta tulee tasan vuosi siitä kun otin loparit. Ex-pomon toiminta oli aivan sairasta, kiukuttelua, raivokohtauksia, tavaroiden heittelyä, töiden pimittämistä, selän takana haukkumista, arvostelua, the whole nine yards.

En ole hetkeäkään katunut ja löysin uuden työpaikan muutaman kuukauden kuluttua. Ex-pomo on yrittänyt soitella ja pisti myös erään kaverinsa soittelemaan, mutten vastannut..

Minulla on työsopimusta jäljellä tammikuun loppuun enkä usko enää allekirjoittavani seuraavaa. Pätkätöitä tulee kohta 10 vuotta täyteen. Olen herännyt tähän järjettömyyteen ihan tämän vuoden aikana. Nyt on aatonaatto ja joulumieli on tipotiessään. Olen niin väsynyt tähän pätkäkierteeseen, että nytkin pidättelen itkua. En vaan jaksa enää. En näe muuta vaihtoehtoa kuin lähteä itse pois. Harmi tavallaan, koska itse työ on ollut mukavaa ja olen viihtynyt töissä. Mutta kai tämä on oikea ratkaisu.

Kunta-ala

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse täytän ensi vuonna viisikymmentä ja siirryn eläkepäiviä viettämään Espanjaan. Sieltä on jo asunto ostettu hyvältä paikalta ja toimeentulon takaa 550 000 euron osakesalkku. Ei jää pätkääkään ikävä suomea.

Kuulut siihen ikäluokkaan, jolle on ollut mahdollista tienata työelämässä vakituisessa työsuhteessa ihan mukavaa palkkaa. Toista on esimerkiksi 90-luvulla tai sen jälkeen syntyneellä ikäryhmällä. Pätkätöitä pätkätöiden perään, eikä säästäminen ole yhtä helppoa.

Nauti toki tulevaisuudesta Espanjassa. 

Laskepa uudelleen. Jos täyttää vuonna 2020 50 vuotta, niin on ollut parikymppinen juuri tuolloin 90-luvulla. Moni valmistui suoraa työttömäksi, kun töitä ei vaan ollut. Ne ovat tuon ikäluokan vanhemmat, jotka 60- 70- ja 80-luvuilla vain menivät töihin jopa ilman koulutusta. Maailma on muuttunut sen jälkeen, tietokoneet ovat korvanneet osan ihmisistä.

Jaksan kiristyvän tahdin, mutta en jaksa, kun työpanoksesta ei saa tunnustusta, päinvastoin. Aion lähteä ja toivon, että ankeuttajat saavat monoa vielä.

Hyvä päätös, Ap. Onnea matkaan! 😃

Mulla on vähän hankala tilanne, kun periaatteessa työolot ok (tosin meitä ei juuri kouluteta ja kaikki opitaan kantapään kautta), palkka siedettävä 32000 eur/v. ja edut ok. Esimiestyö vaihtelevaa, sillä esimiehet vaihtuu jatkuvasti. Työyhteisö ja ilmapiiri hyvä ja mokia saa tehdä.

Työ on vaan pas*aa ja vihaan sitä, työpaikka on kaikkien mun arvojen vastainen enkä yhtään jaksa rutisevia asiakkaita. Automatisaatio tulee myös viemään tämän työn lähivuosina.

Ahdistaa taas palata lomalta töihin. Pelkään vaan, että joudun ns ojasta allikkoon, jos irtisanoudun. Kattelen varmaan kesälomat ja teen sitten muutoksia elämääni.

Tänään heräsin ensimmäiseen aamuun irtisanoutumisen jälkeen. On kyllä mairea olo. Takana on 36 vuotta työelämässä, joka on mennyt sairaampaan suuntaan koko ajan. Ja se on ollut itselleni aina vaan raskaampaa.

Taloudellisesti tämä on nyt mahdollista, joten siksi toteutin tämän. Kiitos keskuspankkien elvytyksen, osakesalkkuni arvo tuplaantui korona-aikana. Maanantaina aloitin salkun tyhjennyksen ja loppuviikosta ensimmäiset myyntitulot napsahti tilille. Kun se oli totta ja rahaa oikeasti tilillä, uskalsin irtisanoutua.

Menen vielä seuraavat kaksi viikkoa työpaikalle ja hoidan hommani loppuun, näin sovittiin pomon kanssa. Sen jälkeen ei tarvitse enää työpaikalle mennä.

Minulla ei ole valmista suunnitelmaa tulevaisuuden suhteen. Toisaalta se on ihanaa, toisaalta myös askarruttaa. Olen laskeskellut, että pärjään ilman tukia tai uutta työtä hamaan loppuun asti. Ja eläke alkaa myös sitten jossain kohtaa tulevaisuudessa juoksemaan. Mitenkään tuhlaavaisesti en voi elää, mutta suunnilleen palkkatulojeni mukaisesti voin elää ilman työntekoa jatkossa.

En ole koskaan käynyt elämäni aikana Lapissa, joten sinne aion suunnata reilun kahden viikon

kuluttua. Siellä vietän muutaman päivän ja sitten katsotaan taas mitä sitä seuraavaksi tekisi. Kaiken kaikkiaan on sellainen epätodellinen olo. Varmaan vangeista tuntuu samalta, kun vapautuvat rangaistuksensa jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

yli viisikymppiset haluaa irtisanoutua, ja heistähän kaikki yritykset myös haluaa eroon. Tuntuu olevan win win tilanne kaikille. 

Vakavasti puhuen, kyllä meidän työkulttuurissa on jotain mätää. Uskon, että kaikki lähtee arvostuksesta. Jokainen työntekijä haluaa olla arvostettu ja tärkeä palanen koneistoa. Ja arvostus ei tarkoita pelkästään hyvää palkkaa, vaan lähtee ihan perusasioista. Jokaisen esimiehen ja kollegan pitäsi säännöllisesti antaa palautetta tehdystä työstä, ja ketään ei saisi sulkea ulkopuolelle työpaikan asioista. Noilla alkuun, niin kaikki viihtyisivät hieman paremmin työssään.

Amen.