8-vuotias myöhästyi koulusta, koska
Äiti ei enää ohjaa, mitä kuuluu tehdä ennen koulua. Nyt on jauhettu jo niin paljon. Hampaiden pesu, aamupala, illalla on laitettu koulu vaatteet valmiiksi, ne laitetaan jo itse. Puetaan ulkovaatteet, seurataan kelloa ja lähdetään kouluun ajoissa.
Äidin hoitovapaa loppuu vuodenvaihteessa ja pikkuveli menee päiväkotiin. Nämä olisi vain opittava.
No vaatteet oli laittamatta illaksi. Aamupalan jälkeen ihmettelyä. "missä vaatteet". "missä kännykkä?" "missä reppu?" hanskat oli hukassa ja koko aamu avutonta pyörimistä ja pikku kakkosen katselua.
Istuskelin rauhassa hermostumatta ja annoin touhuta. Nyt koputtaa oveen ja joutuu pyytämään opettajalta anteeksi myöhästymisensä. Muuten koulu menee hyvin. 🤔
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja.
Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia.
Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista?
No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.
Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?
Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?
Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.
Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.
Vähän ihmetyttää, jos ihan oikeasti vanhemmat tekevät karhunpalveluksia lapsille. Turha itkeä, kun lapsi on teini ja ei osaa kelloa tai tehdä aamupalaa itselleen.
Niinpä niin. Meillä autettiin aamutoimissa eka- ja tokaluokalla, siitä lähtien sitten alkoi olla niin omatoiminen että kaikki sujui itsekseen. Valtava karhunpalvelus.
Auttaminen ei tarkoita että kaikki passataan eteen, vaan vaikka että annetaan lautanen kaapista kun lapsi ei vielä yllä, etsitään yhdessä joku tavara joka on hukassa. Muistutetaan hampaiden pesusta ja sanotaan että nyt sinulla on vielä puoli tuntia aikaa. Samalla siinä omien aamutoimien yhteydessä. Kyllä meillä autetaan toisiamme aina.
No me laitettiin keittiön nurkkaan jakkara jolla ylettää tarvittavat astiat kaapista. Lyhyenä käytän sitä itsekin ylempiin hyllyihin enkä huuda miestä apuun.
Useamman vuoden kun olemme niitä hukassa olleita tavaroita etsineet yhdessä niin ne on aina löytyneet juuri siitä mihin lapsi on ne käsistään tiputtanut tai ihan oikealta paikaltaan, niin en minä enää fiksun 11v kanssa todellakaan persettäni nosta ja mene kädestäpitäen näyttämään että tadaa- pipot on pipokorissa.
Ei siitä paapomisella tullut kuin palvelusten odottaja.Joku aiempi kirjoittaja
No sieltähän se tuli, ”minähän en persettäni nosta”. Minäpä nostan ja lapsenikin ovat oppineet nostamaan.
Nämä nyt olivat vain esimerkkejä meillä on sellainen keittiö ettei siihen mitään jakkaraa saa mahtumaan. Hienoa että sinäkin olet kasvattanut pärjääjän ja itsekin olet, siinä se ketju jatkuu. Onhan se noloa jos ei pärjää ja joutuu vaikka pyytämään apua. Suomi Finland.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja.
Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia.
Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista?
No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.
Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?
Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?
Kun lapsi tiedostaa, että äiti auttaa jos pieleen menee, joten se uusavuttomuus jää päälle.
Voi luoja. Tämä nimenomaan on se lapsen ja vanhempien suhteen ydin, joka pitää pystyä tiedostamaan sinne asti että vanhempi on itse autettavassa kunnossa. Jos lapsella ei ole turvallisuudentunnetta niin siinä on viety pohja hyvältä elämältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletpa ilkeä. Omat lapset osasi hoitaa kouluun lähdön ollessaan yksin, vaikka autoin kun olin kotona. En ymmärrä miksi toimit noin ilkeällä tavalla
Häntä on kyllä autettu. Koko ekaluokan ja nyt toisella. Kuukausi aikaa oppia nämä.
Ei!iti voi auttaa aina kun on paikalla. Se ei poista sitä että lapsi osaa toimia kun on yksin. Nyt lapsi oppii vain ettei äitiin voi luottaa
Itseenhän se on opittava luottamaan, äiti ei voi ikuisesti auttaa. Meillä ainakin kostautui se ainainen auttaminen. 5-luokkalainen veti itkupotkuraivarit kun pistin itse miettimään että mitähän sinne sisäliikkatunnille onkaan otettu mukaan viimeiset 4 vuotta.... Tässä pikkuhiljaa myös lakattu kertomasta valmiiksi mitä ulkovaatteita ottaa vaan olen ohjannut lukemaan säätiedotusta ja miettimään itse mitä tarvitsee. Kuuntelen kyllä vieressä pohdintoja ja puutun jos menee ihan pieleen, mutta pakko sen on antaa erehtyä, ei se muuten opi. Suosittelen aloittamaan vastaavat treenit aiemmin, vaikka 3. luokalla.
No jos sä olet neljä vuotta sitä koululaista passannut ja tehnyt sen puolesta em. asiat niin ihmekö tuo jos tulee itkupotkuraivari. Pitäisin melko epäreiluna että lapsi on vuosikausia opetettu siihen että aikuiset passaa ja huolehtii ja sitten yhtäkkiä pitääkin ruveta ottamaan itse vastuuta. Voi olla lapselle tosi vaikeaa käsittää miksei aikuinen nyt enää huolehdikaan jos vaatteetkin on vielä kolmas-neljäsluokkalaiselle (?!) kerrottu aiemmin valmiiksi... Lapsen itsetunnon kannalta pitäisin tosi tärkeänä että jos tuo on totta niin nyt keskustelu lapsen kanssa että äiti on pahoillaan, näitä asioita olisi pitänyt yhdessä opetella jo paaaaaaljon aikaisemmin, nyt on varmasti tosi vaikeaa sun aloittaa tää harjoittelu vasta nyt.
Säänmukaista pukeutumistahan ruvetaan harjoittelemaan yhdessä jo useampi vuosi ennen koulun alkua pikku hiljaa ja jo eka-tokaluokkalainen osaa jo itsenäisesti. Koulutavarat on alusta lähtien huolehdittu YHDESSÄ ja pikku hiljaa lapselle enemmän vastuuta. Totta kai aikuiselta saa aina kysyä, neuvotaan ja pari ekaa vuotta koulunalusta kyllä joka ilta aina tarkastin että kaikki tarvittava oli tulossa mukaan, jos ei ollut niin muistuttelin vähän että mikäköhän vielä mahtaisikaan puuttua. Mutta en mä puolesta tehnyt, herättelin lapsen pohtimaan asiaa ja laittamaan puuttuvat tavarat itse.
Tälläinen "pikkukoululaisen" itsenäiseksi kasvattaminen on sitten muka hyihyi, olenpa ollut kamala ja kylmä äiti kun olen opettanut lapset luottamaan pienestä pitäen (ikätasoisesti) omiin taitoihinsa. Parempihan se on paapoa ja passata kaikki valmiiksi ekat kymmenen vuotta ja sitten olettaa että lapsi nyt jotenkin itsekin tajuaa että pitäähän hänen itsekin osata kun palvelu lakkaa kun lapsesta tulee "iso".
Muistakaa nyt vielä syyllistää niitä kädettömäksi passattuja lapsianne siitä että eivät opikaan asioita sitten niin nopeasti vaikka ovat "jo noin isoja". Ja muistakaa vielä kehua kaikille kuinka teillä ei pikkulasten tarvitse pärjätä yksin ja kasvaa itsenäisiksi liian pian, kyllä meillä hellitään ja huolehditaan ja äiti hoitaa
Vierailija kirjoitti:
Äiti ei enää ohjaa, mitä kuuluu tehdä ennen koulua. Nyt on jauhettu jo niin paljon. Hampaiden pesu, aamupala, illalla on laitettu koulu vaatteet valmiiksi, ne laitetaan jo itse. Puetaan ulkovaatteet, seurataan kelloa ja lähdetään kouluun ajoissa.
Äidin hoitovapaa loppuu vuodenvaihteessa ja pikkuveli menee päiväkotiin. Nämä olisi vain opittava.No vaatteet oli laittamatta illaksi. Aamupalan jälkeen ihmettelyä. "missä vaatteet". "missä kännykkä?" "missä reppu?" hanskat oli hukassa ja koko aamu avutonta pyörimistä ja pikku kakkosen katselua.
Istuskelin rauhassa hermostumatta ja annoin touhuta. Nyt koputtaa oveen ja joutuu pyytämään opettajalta anteeksi myöhästymisensä. Muuten koulu menee hyvin. 🤔
Kuulostaa että ADD-piirrettä, joka voi tosin olla ihan älylaitteiden aiheuttamaa.
En usko että homma toimii noiden laitteiden kanssa, joten laittaisin ne illalla pois; telkkarien johdot pois, padit piiloon ja kännykkä valmiiksi reppuun.
Kuvat ja tekstit seinälle, mitä pitikään tehdä.
Kaikille tavaroilla yksi oma tietty paikka, vaikka sitten nimilappujen kanssa.
Kello soittamaan, kun pitää pukea ulkovaatteet ja lähteä.
ADD kanssa tarvitset selkeyttä ja vähemmän ruutuaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja.
Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia.
Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista?
No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.
Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?
Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?
Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.
Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.
Vähän ihmetyttää, jos ihan oikeasti vanhemmat tekevät karhunpalveluksia lapsille. Turha itkeä, kun lapsi on teini ja ei osaa kelloa tai tehdä aamupalaa itselleen.
Niinpä niin. Meillä autettiin aamutoimissa eka- ja tokaluokalla, siitä lähtien sitten alkoi olla niin omatoiminen että kaikki sujui itsekseen. Valtava karhunpalvelus.
Auttaminen ei tarkoita että kaikki passataan eteen, vaan vaikka että annetaan lautanen kaapista kun lapsi ei vielä yllä, etsitään yhdessä joku tavara joka on hukassa. Muistutetaan hampaiden pesusta ja sanotaan että nyt sinulla on vielä puoli tuntia aikaa. Samalla siinä omien aamutoimien yhteydessä. Kyllä meillä autetaan toisiamme aina.
No me laitettiin keittiön nurkkaan jakkara jolla ylettää tarvittavat astiat kaapista. Lyhyenä käytän sitä itsekin ylempiin hyllyihin enkä huuda miestä apuun.
Useamman vuoden kun olemme niitä hukassa olleita tavaroita etsineet yhdessä niin ne on aina löytyneet juuri siitä mihin lapsi on ne käsistään tiputtanut tai ihan oikealta paikaltaan, niin en minä enää fiksun 11v kanssa todellakaan persettäni nosta ja mene kädestäpitäen näyttämään että tadaa- pipot on pipokorissa.
Ei siitä paapomisella tullut kuin palvelusten odottaja.Joku aiempi kirjoittaja
No sieltähän se tuli, ”minähän en persettäni nosta”. Minäpä nostan ja lapsenikin ovat oppineet nostamaan.
Nämä nyt olivat vain esimerkkejä meillä on sellainen keittiö ettei siihen mitään jakkaraa saa mahtumaan. Hienoa että sinäkin olet kasvattanut pärjääjän ja itsekin olet, siinä se ketju jatkuu. Onhan se noloa jos ei pärjää ja joutuu vaikka pyytämään apua. Suomi Finland.
Niin, en enää nouse. Lapsi oppi pukemaan joskus 3v ja jos vielä ekaluokallakin kävin näyttämässä että etsimänsä pipo on omalla paikallaan pipokorissa.... Niin kyllä odotan että 4 vuodessa olisi sen verran kehitystä älykkäällä lapsella tapahtunut, että a) osaisi itsekin ottaa sen pipon sieltä samaisesta korista tai b) muistaisi käyttäneensä sitä tuntia aiemmin ja jättäneensä oven viereen kenkien alle... mutta ei. Tuli paapottua avuttomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletpa ilkeä. Omat lapset osasi hoitaa kouluun lähdön ollessaan yksin, vaikka autoin kun olin kotona. En ymmärrä miksi toimit noin ilkeällä tavalla
Häntä on kyllä autettu. Koko ekaluokan ja nyt toisella. Kuukausi aikaa oppia nämä.
Ei!iti voi auttaa aina kun on paikalla. Se ei poista sitä että lapsi osaa toimia kun on yksin. Nyt lapsi oppii vain ettei äitiin voi luottaa
Itseenhän se on opittava luottamaan, äiti ei voi ikuisesti auttaa. Meillä ainakin kostautui se ainainen auttaminen. 5-luokkalainen veti itkupotkuraivarit kun pistin itse miettimään että mitähän sinne sisäliikkatunnille onkaan otettu mukaan viimeiset 4 vuotta.... Tässä pikkuhiljaa myös lakattu kertomasta valmiiksi mitä ulkovaatteita ottaa vaan olen ohjannut lukemaan säätiedotusta ja miettimään itse mitä tarvitsee. Kuuntelen kyllä vieressä pohdintoja ja puutun jos menee ihan pieleen, mutta pakko sen on antaa erehtyä, ei se muuten opi. Suosittelen aloittamaan vastaavat treenit aiemmin, vaikka 3. luokalla.
No jos sä olet neljä vuotta sitä koululaista passannut ja tehnyt sen puolesta em. asiat niin ihmekö tuo jos tulee itkupotkuraivari. Pitäisin melko epäreiluna että lapsi on vuosikausia opetettu siihen että aikuiset passaa ja huolehtii ja sitten yhtäkkiä pitääkin ruveta ottamaan itse vastuuta. Voi olla lapselle tosi vaikeaa käsittää miksei aikuinen nyt enää huolehdikaan jos vaatteetkin on vielä kolmas-neljäsluokkalaiselle (?!) kerrottu aiemmin valmiiksi... Lapsen itsetunnon kannalta pitäisin tosi tärkeänä että jos tuo on totta niin nyt keskustelu lapsen kanssa että äiti on pahoillaan, näitä asioita olisi pitänyt yhdessä opetella jo paaaaaaljon aikaisemmin, nyt on varmasti tosi vaikeaa sun aloittaa tää harjoittelu vasta nyt.
Säänmukaista pukeutumistahan ruvetaan harjoittelemaan yhdessä jo useampi vuosi ennen koulun alkua pikku hiljaa ja jo eka-tokaluokkalainen osaa jo itsenäisesti. Koulutavarat on alusta lähtien huolehdittu YHDESSÄ ja pikku hiljaa lapselle enemmän vastuuta. Totta kai aikuiselta saa aina kysyä, neuvotaan ja pari ekaa vuotta koulunalusta kyllä joka ilta aina tarkastin että kaikki tarvittava oli tulossa mukaan, jos ei ollut niin muistuttelin vähän että mikäköhän vielä mahtaisikaan puuttua. Mutta en mä puolesta tehnyt, herättelin lapsen pohtimaan asiaa ja laittamaan puuttuvat tavarat itse.
Tälläinen "pikkukoululaisen" itsenäiseksi kasvattaminen on sitten muka hyihyi, olenpa ollut kamala ja kylmä äiti kun olen opettanut lapset luottamaan pienestä pitäen (ikätasoisesti) omiin taitoihinsa. Parempihan se on paapoa ja passata kaikki valmiiksi ekat kymmenen vuotta ja sitten olettaa että lapsi nyt jotenkin itsekin tajuaa että pitäähän hänen itsekin osata kun palvelu lakkaa kun lapsesta tulee "iso".
Muistakaa nyt vielä syyllistää niitä kädettömäksi passattuja lapsianne siitä että eivät opikaan asioita sitten niin nopeasti vaikka ovat "jo noin isoja". Ja muistakaa vielä kehua kaikille kuinka teillä ei pikkulasten tarvitse pärjätä yksin ja kasvaa itsenäisiksi liian pian, kyllä meillä hellitään ja huolehditaan ja äiti hoitaa <3 Sitten ne lapset potkaistaan helmoista 7-15veenä räpiköimään itse ja opettelemaan asioita joita olisi ollut hyvä harjoitella jo useampi vuosi.
Tämä oli ehkä sekavin kirjoitus ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja.
Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia.
Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista?
Kuulostatpa katkeralta. Rivien välistä luettuna, et ole yhtään sen paremmin menestynyt tai ainakaan sivistyneempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja.
Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia.
Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista?
No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.
Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?
Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?
Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.
Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.
Vähän ihmetyttää, jos ihan oikeasti vanhemmat tekevät karhunpalveluksia lapsille. Turha itkeä, kun lapsi on teini ja ei osaa kelloa tai tehdä aamupalaa itselleen.
Niinpä niin. Meillä autettiin aamutoimissa eka- ja tokaluokalla, siitä lähtien sitten alkoi olla niin omatoiminen että kaikki sujui itsekseen. Valtava karhunpalvelus.
Auttaminen ei tarkoita että kaikki passataan eteen, vaan vaikka että annetaan lautanen kaapista kun lapsi ei vielä yllä, etsitään yhdessä joku tavara joka on hukassa. Muistutetaan hampaiden pesusta ja sanotaan että nyt sinulla on vielä puoli tuntia aikaa. Samalla siinä omien aamutoimien yhteydessä. Kyllä meillä autetaan toisiamme aina.
No me laitettiin keittiön nurkkaan jakkara jolla ylettää tarvittavat astiat kaapista. Lyhyenä käytän sitä itsekin ylempiin hyllyihin enkä huuda miestä apuun.
Useamman vuoden kun olemme niitä hukassa olleita tavaroita etsineet yhdessä niin ne on aina löytyneet juuri siitä mihin lapsi on ne käsistään tiputtanut tai ihan oikealta paikaltaan, niin en minä enää fiksun 11v kanssa todellakaan persettäni nosta ja mene kädestäpitäen näyttämään että tadaa- pipot on pipokorissa.
Ei siitä paapomisella tullut kuin palvelusten odottaja.Joku aiempi kirjoittaja
Meillä astiat on laatikoissa! Aivan loistava systeemi, inhoan kaivella niitä ylhäältä hyllyiltä varoen viereisiä, ettei joku kippo innostu tippumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja.
Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia.
Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista?
No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.
Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?
Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?
Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.
Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.
Vähän ihmetyttää, jos ihan oikeasti vanhemmat tekevät karhunpalveluksia lapsille. Turha itkeä, kun lapsi on teini ja ei osaa kelloa tai tehdä aamupalaa itselleen.
Niinpä niin. Meillä autettiin aamutoimissa eka- ja tokaluokalla, siitä lähtien sitten alkoi olla niin omatoiminen että kaikki sujui itsekseen. Valtava karhunpalvelus.
Auttaminen ei tarkoita että kaikki passataan eteen, vaan vaikka että annetaan lautanen kaapista kun lapsi ei vielä yllä, etsitään yhdessä joku tavara joka on hukassa. Muistutetaan hampaiden pesusta ja sanotaan että nyt sinulla on vielä puoli tuntia aikaa. Samalla siinä omien aamutoimien yhteydessä. Kyllä meillä autetaan toisiamme aina.
No me laitettiin keittiön nurkkaan jakkara jolla ylettää tarvittavat astiat kaapista. Lyhyenä käytän sitä itsekin ylempiin hyllyihin enkä huuda miestä apuun.
Useamman vuoden kun olemme niitä hukassa olleita tavaroita etsineet yhdessä niin ne on aina löytyneet juuri siitä mihin lapsi on ne käsistään tiputtanut tai ihan oikealta paikaltaan, niin en minä enää fiksun 11v kanssa todellakaan persettäni nosta ja mene kädestäpitäen näyttämään että tadaa- pipot on pipokorissa.
Ei siitä paapomisella tullut kuin palvelusten odottaja.Joku aiempi kirjoittaja
No sieltähän se tuli, ”minähän en persettäni nosta”. Minäpä nostan ja lapsenikin ovat oppineet nostamaan.
Nämä nyt olivat vain esimerkkejä meillä on sellainen keittiö ettei siihen mitään jakkaraa saa mahtumaan. Hienoa että sinäkin olet kasvattanut pärjääjän ja itsekin olet, siinä se ketju jatkuu. Onhan se noloa jos ei pärjää ja joutuu vaikka pyytämään apua. Suomi Finland.
Niin, en enää nouse. Lapsi oppi pukemaan joskus 3v ja jos vielä ekaluokallakin kävin näyttämässä että etsimänsä pipo on omalla paikallaan pipokorissa.... Niin kyllä odotan että 4 vuodessa olisi sen verran kehitystä älykkäällä lapsella tapahtunut, että a) osaisi itsekin ottaa sen pipon sieltä samaisesta korista tai b) muistaisi käyttäneensä sitä tuntia aiemmin ja jättäneensä oven viereen kenkien alle... mutta ei. Tuli paapottua avuttomaksi.
Normaalisti älykkäät ihmiset ymmärtävät että kun puhutaan esimerkein niin tarkoitetaan yleisesti samankaltaisia asioita. Yksinkertaiset ihmiset taas ottavat asiat kirjaimellisesti ja vain omasta näkökulmastaan ja alkavat jankuttaa niistä, niinkuin nyt tässä tapauksessa jakkara taikka pipo. Vähän älykkäämpi olisi ymmärtänyt että ahaa, nyt puhutaan yleisellä tasolla asioista joissa lapsi saattaa tarvita apua aamulla. Mutta ei, kun meidän keittiön jakkara ja meidän pipokori ja meidän 11-vuotias kun puhutaan tokaluokkalaisesta.
Huoh, kun on lusikalla annettu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan sen pikkukakkosen voinut sulkea?
Helpottuisi keskittyminen.Jaa, että pikkuveli ei saa katsoa.
Ap hoitovapaalla, eli pikkuveli alle 3-vuotias. Varmaan pärjää ilman pikku kakkosta sen hetken että isompi lapsi oppii lähtemään kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja.
Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia.
Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista?
No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.
Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?
Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?
Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.
Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.
En ole tuo jolle kommentoit, mutta vastuun antaminen on vähän eri asia, kuin se, että lapsi hädissään etsii käsineitä ja äiti istuu takapuolellaan sohvalla telkkarin ääressä myhäillen että siitäs sait, kun et tajunnut illalla niitä käsineitä valmiiksi etsiä. Pikkuisen eri asia ja nimittäisin ap:n kuvailemaa käytöstä juurikin tunnekylmyydeksi. Itse on epäonnistunut lapsen vastuuttamisessa ja sitten ilkkuu sille lapselle kun se ei osaa.
Uskokaa tai älkää, mutta mä puin lapset vielä aamuisin, kun ne oli 5 ja 6v. En joka aamu, mutta usein.
Laitoin vielä ekaluokkalaiselle viime vuonna vaatteet lattialle vaatejonoon siinä järjestyksessä kuin ne pitää pukea.
Nyt ovat ykkösellä ja kakkosella.
Laitan vaatteet valmiiksi ja saatan ojennella niitä lapsille. Muuten laittavat jossain ihan omituisessa järjestyksessä.
Mutta ollaan silti edistytty ;) Lapset jopa pärjäsivät uimahallissa kaksistaan naisten puolella.
Olen myös huomannut omatoimisuuden lisääntyneen monessa, vaikka olenkin auttanut loputtomasti. Annan tehdä itsekin heti, kun siltä näyttää. Lapsista vanhempi on avuttomampi ja nuorempi omatoimisempi.
Jatkan vielä...
- siis mun ykkönen ja kakkonen
eivät osaa kelloa
pukevat ties mitä ja ties miten
eivät osaa lähteä kotoa ajoissa
osaavat ottaa muroja ja tehdä leipää, mutta heidän ei tarvitse
Meillä paapotaan kyllä tosi paljon.
Silti luotan siihen, että alkavat pärjätä. Monissa muissa maissa kotiäidit paapovat tämän ikäisiä lapsia. Mun lasten ei tarvitse mennä itsenäisesti kouluun ennen kuin ovat yläkoulussa. Siihen saakka kyyditään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja.
Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia.
Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista?
No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.
Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?
Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?
Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.
Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.
En ole tuo jolle kommentoit, mutta vastuun antaminen on vähän eri asia, kuin se, että lapsi hädissään etsii käsineitä ja äiti istuu takapuolellaan sohvalla telkkarin ääressä myhäillen että siitäs sait, kun et tajunnut illalla niitä käsineitä valmiiksi etsiä. Pikkuisen eri asia ja nimittäisin ap:n kuvailemaa käytöstä juurikin tunnekylmyydeksi. Itse on epäonnistunut lapsen vastuuttamisessa ja sitten ilkkuu sille lapselle kun se ei osaa.
Ilkkuu. Nythän lapsi oppii. Ehkä laittaa hanskat naulakkoon seuraavalla kerralla. Esim. Eskarissa lapset huolehtivat nuo jo itse. Mutta oli sielläkin lapsia, jotka eivät osanneet edes pukea. Ekalla ope tuskin ehtii näitä pukea, saatikka laittaa hanskoja naulakkoon. Ja nyt puhutaan jo tokaluokkalaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Uskokaa tai älkää, mutta mä puin lapset vielä aamuisin, kun ne oli 5 ja 6v. En joka aamu, mutta usein.
Laitoin vielä ekaluokkalaiselle viime vuonna vaatteet lattialle vaatejonoon siinä järjestyksessä kuin ne pitää pukea.
Nyt ovat ykkösellä ja kakkosella.
Laitan vaatteet valmiiksi ja saatan ojennella niitä lapsille. Muuten laittavat jossain ihan omituisessa järjestyksessä.
Mutta ollaan silti edistytty ;) Lapset jopa pärjäsivät uimahallissa kaksistaan naisten puolella.
Olen myös huomannut omatoimisuuden lisääntyneen monessa, vaikka olenkin auttanut loputtomasti. Annan tehdä itsekin heti, kun siltä näyttää. Lapsista vanhempi on avuttomampi ja nuorempi omatoimisempi.
Meidän päiväkodin tädeillä olis revennyt pelihousut tuosta!! 2v alkaen muistutteli miten lapsen pitää opetella pukemaan itse ja jos autoin vaikka lahjelenkkien kanssa tai käsineiden saamisessa hihan päälle tuli merkitseviä katseita. Kello oli vähän vaille 5, vaikea uskoa että heillä oli toiveena jäädä ylitöihin odottelemaan että lapsi itse asettelee ne lahkeensa.
Meillä on kyllä autettu ja tuettu ihan kaiken ikäisiä lapsia. Joskus jopa yliopistossa opiskeleva tarvitsee johonkin apua. Ei vanhemman töihin lähtö ole syy vaatia lapselta täyttä omatoimisuutta.
Eikä pikkusisarus saa mennä isomman ohi. Aika traumaattista lapselle, että pienemmän tarve on tärkeämpi kuin isomman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset asiat alkaa sujua luontaisen kasvun ja kypsymisen myötä, välttämättä ei auta vaikka kuinka opettelisi rutiinit, jos lapsi ei vain ole vielä valmis. Esim. ajantaju on niin vahvasti aivojen kehitykseen liittyvä asia, ettei sitä kuukauden harjoittelulla saada täydelliseksi hiottua.
Kyllä kelloa ja ajantajua voi opetella jo ihan vauvasta saakka, vaikka se vauvan oma sisäine kello elääkin omaa elämäänsä. Samalla tavalla ikäkauden mukaan voi opettaa ajankulua ja kellon tulkintaa. Nykyään, kun harvalla on perinteistä seinäkelloa missään, niin tietenkin ajan hahmottaminen on vaikeaa, kun pitää kaivaa kännykkä joka hetkeen, että näkee kellon. Tosi moni 3-luokkalainenkaan ei osaa perinteistä kelloa. Ei se ole mistään sisäisestä oppimisesta kyse, vaan nämäkin pitää lapselle ihan ulkoisesti opettaa.
Totta kai voi opetella, mutta ap sanoi että kuukauden ajan on harjoiteltu ja siinä ajassa on turha luulla saavansa mitään kovin merkittävää aikaan. Ja se osaaminen ei voi kuitenkaan edetä kehitystasoa pidemmälle vaikka kuinka harjoittelisi.
Ööö. Ketjussa trolleja.. Eli ekaluokkalainen ja tämä syksy on näitä harjoiteltu. Nyt on enää kuukausi aikaa oppia omatoimisesti, ennen kuin äitikin aloittaa työnsä. Ja jos sitä kännykkää ei ole ladattu tai sitä ei löydy, niin pakkaan oikeasti sen keittiön seinäkellon mukaan. Nyt se hipsi sieltä koulusta takasin. Kyselläänpä kuulumiset. 🤪
Olen naimisissa tälläisen äitinsä passaaman kanssa. Jos siltä on hukassa vaikka avaimet, hän lähinnä pyörii ympyrää ja syyttää muita avaimiensa hukkaamisesta. Ne avaimet löytyvät aina juuri siitä pisteestä mihin hän on ne pudottanut, mutta se piste pitää mennä näyttämään. Muuten mekkala vaan lisääntyy. Äiti kun oli aina etsinyt kaikki tavarat valmiiksi...
Älkää passatko vaan opettakaa toimimaan ihan itse. Lapsen kasvattaminen aikuiseksi on suuri rakkauden osoitus.
Minun piti jo heti 1lk osata huolehtia aamutoimet ja mennä kouluun. Koska ajantaju ei ollut vielä kehittynyt, niin menin aina jo puolta tuntia liian aikaisin notkumaan koulun pihalle. :D Mutta jos olette aikaisemmin yhdessä huolehtinut toimet niin se itsenäistäminen pitäisi tehdä vähitellen. Aluksi tietysti laitatte illalla yhdessä valmiiksi kouluvaatteet ja reput. Se nopeuttaa hommaa eikä tule paniikkia.
Totta kai voi opetella, mutta ap sanoi että kuukauden ajan on harjoiteltu ja siinä ajassa on turha luulla saavansa mitään kovin merkittävää aikaan. Ja se osaaminen ei voi kuitenkaan edetä kehitystasoa pidemmälle vaikka kuinka harjoittelisi.