8-vuotias myöhästyi koulusta, koska

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herätä ajoissa, syötte yhdessä aamupalan ja valitsette kouluvaatteet.  Katsotte yhdessä ,että reppu ja ulkovaatteet on valmiina oven pielessä. Soita lapselle, kun on aika lähteä kouluun. Voit samalla toivottaa mukavaa koulupäivää. Pyydä laittamaan viesti, kun on tullut koulusta kotiin. Ja välipala valmiiksi jääkaappiin. Ekaluokkalainen tarvitsee vielä paljon tukea, ei voi vaatia itsekseen pärjäämistä. 

Tokalla jo. 😑vai vastasitko tuolle loppuvuodesta syntyneelle?

Ekaluokkalaisen äidille. Ja jäi mainitsematta, että vähitellen lapselle vastuuta huolehtia itse kouluunlähtövalmistelut. Mutta ekoina päivinä on niin paljon muuta uutta, että siinä jo opettelemista.

Ei lapsi kasva kouluunlähtöä edeltävänä yönä yhtäkkiä itsenäiseksi suoriutujaksi. Mukavampi ja turvallisempi aloittaa yhdeksän vuoden urakka, kun vanhemmat tukevat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai te nyt yhdessä syötte aamupalan vaikka lähdetkin ennen poikaa töihin?

Joo noin klo. 04.30

Moneltako isä lähtee?

Kuinka moni päästää avuttoman lapsensa liikenteeseen yksin? Eikö vanhempien kuulu viedä ja hakea lapsi kouluun? Mielestäni lapsi, joka ei osaa omatoimisesti lähteä kouluun, ei ole valmis koulumatkoille yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja. 

Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia. 

Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista? 

No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.

Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?

Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?

Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.

Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.

Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.

vieras13 kirjoitti:

Meillä 10v keväällä täyttävä poika ja ohjaan hänet illalla laittamaan repun valmiiksi, tarkistamaan avaimet ja laittamaan vaatteet valmiiksi. Aamulla herätän, laitan Timetimeriin ajan milloin pitää alkaa pukemaan ja välissä saatan pari kertaa muistuttaa "hampaanpesu!" tai "pue!".

Valitettavasti se muistuttelun tai ohjaamisen jättäminen kalahtaisi omaan nilkkaan, kun lapsi kulkee taksilla kouluun. Toisaalta en ota pulttia tuosta, itse myöhästelin vielä yläasteellakin ja olisi todella auttanut, jos olisi ollut osallistuvampi äiti. 

Olet ihana äiti. Muistat oman kouluaikasi ongelmat. Minä saan harva se viikko muistuttaa omia aikuisia lapsiani, etteivät voi vaatia omilta lapsiltaan enempää kuin mihin itse ovat kyenneet.

Vähän aikaa muistavat, mutta taas saan aloittaa alusta.

T.mummeli

Vierailija kirjoitti:

Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja. 

Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia. 

Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista? 

Olin koululainen 70-luvulla enkä yhtään kauhistele miten AJAT on muuttuneet

Tämä kauhistelu on luonteenpiitrre. Mutta näinkin nuori (kolmekymppinen?) on jo kuin mummo. Ennen kaikki oli niin paljon raskaampaa ja ihmiset sitä ja tätä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja. 

Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia. 

Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista? 

No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.

Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?

Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?

Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.

Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.

Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.

Vähän ihmetyttää, jos ihan oikeasti vanhemmat tekevät karhunpalveluksia lapsille. Turha itkeä, kun lapsi on teini ja ei osaa kelloa tai tehdä aamupalaa itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja. 

Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia. 

Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista? 

No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.

Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?

Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?

Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.

Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.

Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.

Äiti katselee sohvalla pikkukakkosta ja naureskelee kun lapsi ei osaa lähteä ajoissa kouluun. Oliko ysärillä jo tällaista? 70-luvulla ei ollut. Äiti oli keittänyt puuron valmiiksi ennen kuin lähti töihin. Joskus oli kotona ja silloin auttoi muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja. 

Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia. 

Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista? 

No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.

Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?

Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?

Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.

Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.

Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.

Vähän ihmetyttää, jos ihan oikeasti vanhemmat tekevät karhunpalveluksia lapsille. Turha itkeä, kun lapsi on teini ja ei osaa kelloa tai tehdä aamupalaa itselleen.

Erikoista että teininä osaa hoitaa asiansa vaikka pienenä on tuettu ja autettu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaiset asiat alkaa sujua luontaisen kasvun ja kypsymisen myötä, välttämättä ei auta vaikka kuinka opettelisi rutiinit, jos lapsi ei vain ole vielä valmis. Esim. ajantaju on niin vahvasti aivojen kehitykseen liittyvä asia, ettei sitä kuukauden harjoittelulla saada täydelliseksi hiottua.

Kyllä kelloa ja ajantajua voi opetella jo ihan vauvasta saakka, vaikka se vauvan oma sisäine kello elääkin omaa elämäänsä. Samalla tavalla ikäkauden mukaan voi opettaa ajankulua ja kellon tulkintaa. Nykyään, kun harvalla on perinteistä seinäkelloa missään, niin tietenkin ajan hahmottaminen on vaikeaa, kun pitää kaivaa kännykkä joka hetkeen, että näkee kellon. Tosi moni 3-luokkalainenkaan ei osaa perinteistä kelloa. Ei se ole mistään sisäisestä oppimisesta kyse, vaan nämäkin pitää lapselle ihan ulkoisesti opettaa.

Miten niin harvalla olisi seinäkello

Ketjussa on neuvottu jo laittamaan seinäkello mukaan kännykän sijasta, kun kännykkä hukassa. T. Ap.

Missä?

Miten se taapero siellä kotona jakselee? Itsenäisesti toki, kun äiti surffailee kännykkä kädessä sohvalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja. 

Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia. 

Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista? 

No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.

Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?

Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?

Ihan siitä syystä, että pilalle passaaminen on vain vähän erikoista. ei lapsia tarvitse karaista eikä näissä mielipiteissä tarvitse heittää aina ääripäitä tiskiin, mutta usein näissä avuttomissa koululaisissa on vikana se äiti, joka kuitekin hoitaa. Kun lapsi tiedostaa, että äiti auttaa jos pieleen  menee, joten se uusavuttomuus jää päälle. Tässä ei tarvitse karikoida mielipiteitä kuitenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai te nyt yhdessä syötte aamupalan vaikka lähdetkin ennen poikaa töihin?

Joo noin klo. 04.30

Moneltako isä lähtee?

Kuudelta, että ehtii seiskaksi töihin. Ja vaikka menisi kymmeneen, ei kuulu 8,5 vuotiaalle enää ohjata kädestä pitäen, mitä tehdään ennen koulua. Te voitte niin tehdä omille lapsillenne. Lapsi voi sitten keskittyä mukaviin juttuihin, kuten pelailuun kännykällä. Ei tarvi joutavia asioita miettiä ja osata itse.

Vierailija kirjoitti:

Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja. 

Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia. 

Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista? 

Minä vielä ekan ja vähän tokaa luokkaakin aloitin kouluni päiväkodista. Samaan hoitoon pikkusiskon kanssa ja sieltä lähetettiin kouluun ajallaan. Sen jälkeen oli aamupala valmiina aina odottamassa pöydässä. Äiti saattoi soittaa milloin pitää lähteä, jos ehti. Usein oli herätyskello eteisen lipaston päällä. Minä ja luokkakaveri oltiin molemmat haaveilijoita ja myöhästeltiin paljon. Muistan vanhempien päivittelyn. Kotimatkat varsinkin saattoi kestää tunnin, vaikka ripeästi taapertaisi vartissa, kun jäätiin milloin minnekin (omilla tahoillamme) viljoja ihailemaan tai paijailemaan jonkun kissaa tai höpisemään mummoille. Vanhemmat kiskoi hiuksia omista päistään huolesta vähän väliä. Koulukamppeita unohtui välillä mikä minnekin, ei se sen kummempaa ollut. Luistimet jos jäi, koulusta annettiin lainaan. Samoin sukset, uimahallista uikkarit. Että sellaista se oli ysärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai te nyt yhdessä syötte aamupalan vaikka lähdetkin ennen poikaa töihin?

Joo noin klo. 04.30

Moneltako isä lähtee?

Kuudelta, että ehtii seiskaksi töihin. Ja vaikka menisi kymmeneen, ei kuulu 8,5 vuotiaalle enää ohjata kädestä pitäen, mitä tehdään ennen koulua. Te voitte niin tehdä omille lapsillenne. Lapsi voi sitten keskittyä mukaviin juttuihin, kuten pelailuun kännykällä. Ei tarvi joutavia asioita miettiä ja osata itse.

En puhu erityislapsista siis nyt.

Nykyään tulee ne Wilmamerkinnät. Eikö niitäkin itketä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja. 

Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia. 

Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista? 

No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.

Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?

Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?

Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.

Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.

Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.

Vähän ihmetyttää, jos ihan oikeasti vanhemmat tekevät karhunpalveluksia lapsille. Turha itkeä, kun lapsi on teini ja ei osaa kelloa tai tehdä aamupalaa itselleen.

Niinpä niin. Meillä autettiin aamutoimissa eka- ja tokaluokalla, siitä lähtien sitten alkoi olla niin omatoiminen että kaikki sujui itsekseen. Valtava karhunpalvelus.

Auttaminen ei tarkoita että kaikki passataan eteen, vaan vaikka että annetaan lautanen kaapista kun lapsi ei vielä yllä, etsitään yhdessä joku tavara joka on hukassa. Muistutetaan hampaiden pesusta ja sanotaan että nyt sinulla on vielä puoli tuntia aikaa. Samalla siinä omien aamutoimien yhteydessä. Kyllä meillä autetaan toisiamme aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja. 

Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia. 

Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista? 

No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.

Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?

Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?

Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.

Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.

Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.

Vähän ihmetyttää, jos ihan oikeasti vanhemmat tekevät karhunpalveluksia lapsille. Turha itkeä, kun lapsi on teini ja ei osaa kelloa tai tehdä aamupalaa itselleen.

Niinpä niin. Meillä autettiin aamutoimissa eka- ja tokaluokalla, siitä lähtien sitten alkoi olla niin omatoiminen että kaikki sujui itsekseen. Valtava karhunpalvelus.

Auttaminen ei tarkoita että kaikki passataan eteen, vaan vaikka että annetaan lautanen kaapista kun lapsi ei vielä yllä, etsitään yhdessä joku tavara joka on hukassa. Muistutetaan hampaiden pesusta ja sanotaan että nyt sinulla on vielä puoli tuntia aikaa. Samalla siinä omien aamutoimien yhteydessä. Kyllä meillä autetaan toisiamme aina.

No kai se teillä työttömillä on ok. Pyhitkö vielä lapsesi pyllyn kakasta?

En usko, että samanikäistä tyttöä pitäisi passata samalla lailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja. 

Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia. 

Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista? 

No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.

Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?

Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?

Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.

Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.

Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.

Vähän ihmetyttää, jos ihan oikeasti vanhemmat tekevät karhunpalveluksia lapsille. Turha itkeä, kun lapsi on teini ja ei osaa kelloa tai tehdä aamupalaa itselleen.

Niinpä niin. Meillä autettiin aamutoimissa eka- ja tokaluokalla, siitä lähtien sitten alkoi olla niin omatoiminen että kaikki sujui itsekseen. Valtava karhunpalvelus.

Auttaminen ei tarkoita että kaikki passataan eteen, vaan vaikka että annetaan lautanen kaapista kun lapsi ei vielä yllä, etsitään yhdessä joku tavara joka on hukassa. Muistutetaan hampaiden pesusta ja sanotaan että nyt sinulla on vielä puoli tuntia aikaa. Samalla siinä omien aamutoimien yhteydessä. Kyllä meillä autetaan toisiamme aina.

No kai se teillä työttömillä on ok. Pyhitkö vielä lapsesi pyllyn kakasta?

Olen kokopäivätöissä, liukuvalla työajalla. Meillä 5-vuotias juuri opettelee pyyhkimään omat kakkansa, kiitos kysymästä. Olin aikaisemmin pätkän työttömänä kun kaksi lasta oli jo koulussa. Heistä oli ihanaa että olin kotona. Mutta sehän onkin tosi noloa paapomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihan oikeasti ihmettelen näitä juttuja. 

Miten ihmeessä ysärillä lapset selvisivät, kun itse piti aamulla pukea, pakata reppu, syödä, pestä hampaat ja vielä mahdollisesti kävellä paikkaan josta taksi poimii tai bussi lähtee ja tämä säällä kuin säällä. Aikuiselle ei soitettu, koska siihen aikaan ei ollut puhelimia samalla tavalla kuin nykyisin. Jos myöhästyi, niin ensimmäisten sanktioiden jälkeen oppi olemaan ajoissa. Sama juttu jos unohti kamppeensa, niin sanktioista oppi olemaan huolellinen. Oli meidänkin ryhmässä niitä, joiden äiti pakkasi repun, harjasi hiukset vielä kuudennella ja viikkasi vaatteet päälle, mutta he olivat muutenkin vähän omituisia tapauksia. 

Ihmettelen myös, että miten niin oppivaiset lapset eivät muka opi pukemaan ja lähtemään ajoissa? Lapset imevät valtavasti vaikutteita ympäriltään ja oppivat todella nopeasti asioita verrattuna aikuisiin mutta kouluun lähteminen ei muka onnistu miltään kun sata kertaa opeteltu asiat muka unohtuvat. Miten on mahdollista? 

No hei kuule ysäri täällä on 70- ja 80-luvulla kasvaneita jotka jo näkevät ja ymmärtävät että se että pärjää ei aina ihan riitä. Eikä tässä ole nyt kyse siitä etteikö lapsella olisi kykyä pärjätä kun asiat on yhdessä opeteltu. Vaan että äiti katselee vierestä kun lapsi ei pärjää ja kirjoittaa päälle että siitäs sai. Se on kylmäävä asenne.

Ja hei, eikö sinusta kuitenkin olisi ollut kiva että eka- ja tokaluokkalaisena äiti tai isä olisi katsonut että sinulla on kaikki tavarat, laittanut aamupalaa, auttanut etsimään hanskat, toivottanut mukavaa päivää? Kyllähän lapset selviävät vaikka Pietarin kaduilla itsekseen hengissä mutta miksi se on niin hienoa?

Miksi sitä pidetään pahana että lasta hoidetaan, ollaan helliä, annetaan apua? Miksi tätä kerta toisensa jälkeen paheksutaan täällä? Niinkuin olisi jotain hävettävää lempeydessä ja pehmeydessä. Kuitenkin tiedetään että suomalaisten suhteettoman lukuisat mielenterveysongelmat johtuvat juuri siitää tunnekylmyydestä. Silti siitä halutaan pitää kiinni, ylpeillään jopa. Miksi ihmeessä?!!?

Ei vastuun antaminen lapselle ole mitään tunnekylmyyttä. Miten sitä pärjää elämässä, jos ei osaa kahdeksanvuotiaana huolehtia koulunkäynnistään? Siis oikeasti, jos ei osaa kelloa, ei osaa pukea, ei osaa lähteä kotoa ajoissa, ei osaa itseään ruokkia niin on ikäisekseen aika matalalla tasolla osaamisen suhteen.

Rakkaus ja helliminen ei ole yhtä kuin tyhjänpäiväinen paapominen. Toki jos haluaa pumpulipetterin, joka vielä yläasteella tarvitsee jatkuvaa "hoivaamista", niin antaa mennä vaan.

Ei lapset ole mitään leluja tai äidin lemmikkejä, ne on pieniä ihmisiä, joilla on älyä ja luonnetta, joille kuuluu oikeudet ja velvollisuudet, ja niitä pitää opetella, että pärjää aikuisena ja osaa tehdä omia valintoja ja päätöksiä.

Vähän ihmetyttää, jos ihan oikeasti vanhemmat tekevät karhunpalveluksia lapsille. Turha itkeä, kun lapsi on teini ja ei osaa kelloa tai tehdä aamupalaa itselleen.

Niinpä niin. Meillä autettiin aamutoimissa eka- ja tokaluokalla, siitä lähtien sitten alkoi olla niin omatoiminen että kaikki sujui itsekseen. Valtava karhunpalvelus.

Auttaminen ei tarkoita että kaikki passataan eteen, vaan vaikka että annetaan lautanen kaapista kun lapsi ei vielä yllä, etsitään yhdessä joku tavara joka on hukassa. Muistutetaan hampaiden pesusta ja sanotaan että nyt sinulla on vielä puoli tuntia aikaa. Samalla siinä omien aamutoimien yhteydessä. Kyllä meillä autetaan toisiamme aina.

No me laitettiin keittiön nurkkaan jakkara jolla ylettää tarvittavat astiat kaapista. Lyhyenä käytän sitä itsekin ylempiin hyllyihin enkä huuda miestä apuun.

Useamman vuoden kun olemme niitä hukassa olleita tavaroita etsineet yhdessä niin ne on aina löytyneet juuri siitä mihin lapsi on ne käsistään tiputtanut tai ihan oikealta paikaltaan, niin en minä enää fiksun 11v kanssa todellakaan persettäni nosta ja mene kädestäpitäen näyttämään että tadaa- pipot on pipokorissa.

Ei siitä paapomisella tullut kuin palvelusten odottaja.

Joku aiempi kirjoittaja