Lue keskustelun säännöt.
10v poika todella ilkeä minulle (äidille). Huutaa, raivoaa, heittelee tavaroita.
07.11.2018 |
Pojan käytös minua, äitiä kohtaan, on sivan kamalaa. Poika ei kestä, kun hän ei saa tahtoaan läpi. Hän ikään kuin hakee konfliktia heti, kun tulem töistä kotiin ja astum sisään taloon. Hän tietää milloin hän saa pelata, mutta joka päivä kun tulem töistä, ensimmäiset sanat häneltä on "mä haluun pelata" johon vastaan ettei nyt ole pelipäivä ja siitä alkaa järjetön raivo; huutaa, itkee, heittelee tavaroita, hyppii sohvalla ja sängyllä, jotta ne menisivät rikki, haukkuu minua pahimmilla mahdollisilla nimityksillä ja raivoaa. Yritän rauhoittaa häntä, halaan, sanon että keksitään jotain muuta kivaa tekemistä, mutta ei auta. Ei auta rangaistukset, että sitten ei pelaa 2 viikkoon jos raivoaminen ei lopu, ei auta että karjasen, että nyt raivoaminen loppuu. Menen toiseen huoneeseen (iso talo, menen kauimmaiseen huoneeseen poikaan nähden), mutta ppika kävelee perään ja tilanne jatkuu. Raivo jatkuu tuntitolkulla, kunnes isä tulee kotiin ja hän sanoo että nyt saa loppua ja poika rauhottuu, eikä äidille käyttäydytä niin.
Poika hakee konflikteja pyytämällä asioita, joita tietää ettei saa, enkä anna periksi.
Näitä konfliktinhakutilanteita on aina, kun tulem töistä kotiin, kun haen harrastuksesta, haen koulusta, kaverin luota, tms. Joka kerta, kun kohtaan pojan, hän ei edes tervehdi, vaan ensimmäisenä sanoo 1) mä haluun pelata, 2) mä haluun karkkia, 3) mä haluun katsoa telkkaria (vaikka kello on paljon), 4) mä haluun Heseen/Mäkkäriin. Aina joku noista pyynnöistä. Ja kun hänelle sanoo, että nyt et pelaa/syö karkkia/katso telkkaria/syö hampurilaista, alkaa raivo, lattialla kiemurtelu ja huuto, nimittely, sättiminen ja tavaroiden heittely.
Tästä on puhuttu pojalle, kun hän on rauhallinen. Olemme molemmat vanhemmat puhuneet, kuinka hänen MÄ HALUUN -alkavat lauseet saa aikaan perheessä jatkuvaa riitelyä, eikä kenelläkään ole hyvä olla. Juttelut eivät auta, sama jatkuu seuraavan kerran, kun kohtaan pojan.
Tämä siis toistuu joka kerta kun tulen kotiin töistä, haen hänet harrastuksesta, tai kun kohdataan hetken erossaolon jälkeen.
Tänään en jaksanut enää. Sanoin pojalle, että jollei lopeta, lähden pois ja tulen vasta 19:45, kun isä tulee kotiin. Niin kävi. Poika jatkoi, laitoin mitään sanomatta ulkovaatteet päälle ja lähdin kirjastoon ja kävelylle. Poika on nyt sitten kotona itsekseen 13:30-19:45. On niin mitta täynnä tuota MÄ HALUUN ruikutusta ja raivoa, etyen halua enää olla pojan kanssa kotona kahdestaan, koska mikään ei auta että hän lopettaisi tuon käytöksen.
Onko kenelläkään neuvoja/ vertaistukea?
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Läiskäisisin kerran avokämmenellä naamaan ja sanoisin jämäkästi, että tässä talossa jos haluaa vielä ruokaa ja lämpimät vaatteet aikuisuuteen asti, niin saa luvan opetella kunnioittamaan vanhempaansa. Tiedän, ei ole laillista ja saisin varmasti sakot ja lasun, mutta jos mikään puhe ei tehoa, niin on keksittävä toinen keino.
Tee toki niin, poika huostataan ja pääsee paljon parempaan paikkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onkohan pojalla adhd tai joku muu, sillä tuo fiksautuminen kuullostaa pahalta ongelmalta. Ei osaa hillitä itseään yhtään näemmä. Ammattiauttajille mars.
Nimenomaan näin. Ei kuulosta sellaiselta tilanteelta, joka palstalaisten hokkuspokkus tempuilla, rajattomalla pelaamisella, ja kurilla muuttuisi. Voi olla joku neurologinen ongelma pojalla, joka EI ole äidin syy. Mutta palstalla kaikki on aina vanhempien syy, etenkin äidin... Muttei tosielämässä.
Älä ap välitä ilkeilijöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olet pojan kasvattanut. 🙄 miten meni niin ku omasta mielestä?
Eiköhän molemmat vanhemmat ole yhdessä kasvattaneet. Kaikki ei aina vanhempien syytä.
Toinen ei ole läsnä ja toinen juoksee karkuun. Kyllä lähes aina se vika löytyy vanhemmista ja kasvatuksesta. Kasvatus vaatii ihan ensiksi läsnäoloa. Lapsi ei ole koskaan luonnostaan paha. Hedelmistään puu tunnetaan.
No niin, ei tosiaan kannata korvaansa lotkauttaa suurelle osalle näistä kommenteista. Hetken ihmettelin, kunnes huomasin, että siellä joku itse vanhempien kurinpidosta turhautunut teini nakuttelee suurimman osan näistä vastauksista. Lipsui hiukan yli, muuten ihan kiva yritys. Nyt kannattaa mennä tekemään läksyt.
Kuulostaa vähän siltä että ap olet ollut vähän liian salliva ja kiltti. Oletko kiltti luonteeltasi ja lapsi taas räiskyvämpi? Olen nähnyt näitä tapauksia että äiti on vähän liiankin lempeä eikä oikein osaa kieltää lasta. Alkaa jo pienenä kun ei haluta aiheuttaa pahaa mieltä.
Ei siinä ole mitään pahaa jos on kiltti, mutta joskus käy sitten niin että äidin ja lapsen temperamentit ei sovi toisiinsa. Vahvatahtoinen lapsi sitten jyrää äitinsä kun tästä ei ole vastukseksi.
Äidin auktoroteettiasemaa pitäisi jotenkin vahvistaa, mutta miten? Ehkä tuo uloskävely auttaa vähän, lapsi on jo tarpeeksi iso ettei tuo nyt mikään järisyttävä hylkäämiskokemus ole. Suosittelen jatkossakin vähän jämäkämpää otetta äidille, kyllä sinä saat ja voit suuttua lapsellesi kun hän kohtelee sinua noin huonosti.
Pois kaikki pelit ja muut edut, kerrot että sitten saa kun ei raivoa. Palkitsemista ja kehumista hyvästä käytöksestä. Osoita että olet vanhempi, olet vastuussa ja homma on hanskassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu,että täällä yksi peliaddikti vastailee tähän ketjuun...
En todellakaan lisäisi peliaikaa, ainakaan päivittäiseksi, jos lapsi ei hallitse enää tunnetilojaan vaan impulssit ovat tuota luokkaa.
Teen työtä erityisluokan kanssa ja suurin ongelma on tällä hetkellä poikien pelaaminen ja sen sivutuotteena koulumaailmaan siirtyvät ongelmat.
Lapset ovat väsyneitä, koulu ei kiinnosta, arvosanat huononevat, itsetunto laskee, kiukkuinen ja vastustetaan auktoriteettiä.
Kotona heti pelaamaan, saa olla pelin herra, päihittää muut ja kerrankin hyvä jossain, voi sulkea ulkomaailman ongelmineen pelin ulkopuolelle. Yöunet, ravinto ja läksyt unohtuvat, vanhemmat ovat vain häiriö. Yhtään lasta en tiedä joka pelaisin yhdessä vanhempansa kanssa, kuten täällä ehdotettiin useaan otteeseen.
Näette varmaan syy-seuraussuhteen ja sen oravanpyörän, jossa nämä ”häirikkö” pojat elävät. Peliriippuvuus, kuten mikä tahansa muukin riippuvuus, pilaa ihmissuhteet ja arjen. Mutta samalla se on ainoa pakokeino huonoista ihmissuhteista ja takkuilevasta arjesta.
Lakatkaa ottamasta lasten pelaamista ja siihen koukuttumista normina tai kevyenä ”poikien juttuna”. Siinä missä piilojuoppo soittaa töihin olevansa ”flunssassa” ja piilottelee pulloja ja juo jopa leikkipuistossa ”mehua” niin peliongelmainen lapsi käyttäytyy täysin samoin. Koulusta ollaan jatkuvasti poissa ja sinne tullaan pelidarrassa, pelaaminen hallitsee elämää.
Miksi menet noin äärilaidoissa? Ääretöntä pelaamista ja täysi kielto. Pussikaupalla sokeria ja kaikki sokeri pois. Oletko koskaan, siis koskaan, kokeillut kohtuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka itse olenkin sitä mieltä, että keskusteluyhteyden pitäisi aina säilyä ja välien pysyä sen verran hyvänä, että voidaan neuvotella asioista, on ap:n kuvaama käytös niin törkeänä, että itse ainakin ottaisin kovat keinot käyttöön ja miettisin neuvotteluja myöhemmin.
Pitäisin kiinni tuosta, että peliaika ei palaa, ennen kuin käytös paranee. Ihan pokkana. Joka kerran kun huutelee törkeitä tai hajottaa tavaroita, siirtyy peliaika seuraavaan viikkoon. Kyllä se pikkuhiljaa pistää pojan miettimään. Ja mitään haittaahan siitä ei ole, että joutuu hetken elämään ilman peliä. On sitä ennenkin henkiin jääty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olet pojan kasvattanut. 🙄 miten meni niin ku omasta mielestä?
Eiköhän molemmat vanhemmat ole yhdessä kasvattaneet. Kaikki ei aina vanhempien syytä.
Toinen ei ole läsnä ja toinen juoksee karkuun. Kyllä lähes aina se vika löytyy vanhemmista ja kasvatuksesta. Kasvatus vaatii ihan ensiksi läsnäoloa. Lapsi ei ole koskaan luonnostaan paha. Hedelmistään puu tunnetaan.
Joo, lähteminen ei ollut viisasta tai oikein. Mutta eikö teistä kukaan ole koskaan väsyneenä, vihaisena ja epätoivoisena tehnyt virheitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Wau, no teillä on aika konservatiivisesti sitten nuo jutut jos poika heti isän komennuksesta hiljenee ja on kunnolla. Valitettavasti myös monien sosiaali- tai varhaiskasvatus "tanttojen" ajatelmat näyttävät olevan samansuuntaiset eli jos nähdään että lapsi varsinkin poika äksyilee ja vastustelee äidin komenteluja, niin luullaan että isää sitten uskotaan eli siitä se vain on kiinni. Tuntuu että ollaan melkein yllättyneitä kun kerron että ihan samalla tavalla reagoi isän kieltoihin ja torumisiin. Olisikin se niin helppoa että henkilöstä vain kiinni. Valitettavasti meillä on ihan samat äksyilyt ja kiukuttelut olkoon sitten äiti tai isä. Toki noin rajuja tunteja kestäviä tunteenpurkauksia ei meillä käydä.
Sama meillä. Riippuu asiasta kuinka suuri tunnereaktio ja vastustelu on. Ei siitä, onko isä tai äiti hoitelemassa tilannetta, mutta tunnistan myös tuon ajatusmaailman että isälle ei sitten uskalleta kiukutella mukamas tai isä osaa olla jämäkämpi. Tirsk, itse asiassa jos isälle ei uskalleta kiukutella ollenkaan sopii miettiä mistä sekin sitten johtuu...
Vierailija kirjoitti:
Miksi menet noin äärilaidoissa? Ääretöntä pelaamista ja täysi kielto. Pussikaupalla sokeria ja kaikki sokeri pois. Oletko koskaan, siis koskaan, kokeillut kohtuutta?
Oletko itse koskaan, siis koskaan, kokeillut lukea aloitusta, ennen kommentointia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi menet noin äärilaidoissa? Ääretöntä pelaamista ja täysi kielto. Pussikaupalla sokeria ja kaikki sokeri pois. Oletko koskaan, siis koskaan, kokeillut kohtuutta?
Oletko itse koskaan, siis koskaan, kokeillut lukea aloitusta, ennen kommentointia?
Olen lukenut koko ketjun, sinä pelkän aloituksen. Ap kertoi itse nuo asiat ketjussa.
Tuo käytös voi liittyä niin ikään kuin myös temperamenttiin. Meillä on lähes vastaavanlaista käytöstä harjoittava tyttö. Häntä tosin kiusataan koulussa - ja päivän pettymykset hän purkaa minuun, äitiinsä. Mieheni on töissä klo 13-20 eli iltapäivisin olen se aikuinen, jolle lapsi uskaltaa raivota.
Olen itse ollut yhteydessä ammattilaisiin. Heidän mielestään on parempi, että lapsi saa turvallisesti purkaa raivonsa. Tämä ei tarkoita sitä, että vanhempaa saa lyödä - pikemminkin sitä että aikuinen kyllä kestää lapsen purkauksen. Toivon voimia ja viisautta tilanteeseen. Itse sain avun omaan jaksamiseeni kunnan perheneuvonnan kautta. Riitti että sain puhua asiasta jollekin.
Tällä palstalla usein esiintyvät besserwisserit voit jättää omaan arvoonsa - kukaan ei tiedä ja tunne tilannettasi niin hyvin kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko ajatellut, että suuttuminenkin on reagointia? Entä jos et reagoi mitenkään?
Vastaavanlainen tutun lapsi sai asperger-diagnoosin 13-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu,että täällä yksi peliaddikti vastailee tähän ketjuun...
En todellakaan lisäisi peliaikaa, ainakaan päivittäiseksi, jos lapsi ei hallitse enää tunnetilojaan vaan impulssit ovat tuota luokkaa.
Teen työtä erityisluokan kanssa ja suurin ongelma on tällä hetkellä poikien pelaaminen ja sen sivutuotteena koulumaailmaan siirtyvät ongelmat.
Lapset ovat väsyneitä, koulu ei kiinnosta, arvosanat huononevat, itsetunto laskee, kiukkuinen ja vastustetaan auktoriteettiä.
Kotona heti pelaamaan, saa olla pelin herra, päihittää muut ja kerrankin hyvä jossain, voi sulkea ulkomaailman ongelmineen pelin ulkopuolelle. Yöunet, ravinto ja läksyt unohtuvat, vanhemmat ovat vain häiriö. Yhtään lasta en tiedä joka pelaisin yhdessä vanhempansa kanssa, kuten täällä ehdotettiin useaan otteeseen.
Näette varmaan syy-seuraussuhteen ja sen oravanpyörän, jossa nämä ”häirikkö” pojat elävät. Peliriippuvuus, kuten mikä tahansa muukin riippuvuus, pilaa ihmissuhteet ja arjen. Mutta samalla se on ainoa pakokeino huonoista ihmissuhteista ja takkuilevasta arjesta.
Lakatkaa ottamasta lasten pelaamista ja siihen koukuttumista normina tai kevyenä ”poikien juttuna”. Siinä missä piilojuoppo soittaa töihin olevansa ”flunssassa” ja piilottelee pulloja ja juo jopa leikkipuistossa ”mehua” niin peliongelmainen lapsi käyttäytyy täysin samoin. Koulusta ollaan jatkuvasti poissa ja sinne tullaan pelidarrassa, pelaaminen hallitsee elämää.
Ihan oikeasti, tällaisten juttujen kirjoittaminen on jo vaarallista. Miten voit ihan pokkana väittää tuollaisia asioita, jotka on lukemattomia kertoja todistettu jo lapsipsykologien puolelta vääriksi. Tuntuu, että pelaamista vastaan on kaiken maailman tädeillä ihan uskomaton asennevamma, vaikka aiheesta ei oikeasti tiedetä tuon taivaallista. Ja peleistä syytetään ongelmia, jotka on lasten omista vanhemmista lähtöisin. On lukemattomia kertoja todistettu, että pelit eivät aiheuta tunteidenhallintaongelmia, mutta Vanhemmat aiheuttaa. Se, että jollain erityisluokalla olevat lapset pelaavat niin ne ongelmat johtuvat kyllä niiden lasten perheistä - ei siitä, että lapset pelaavat vapaa-ajalla. Tutustuisitko oikeasti aiheeseen ja virallisiin lähteisiin ennen kuin suollat tuollaista kamalaa kukkua.
Ja en tiedä missä tätikuplassa elät, jos et tunne yhtään vanhempaa, joka ei lapsensa peliin ole tutustunut ja lapsen maailmaan. Ja pelaa lapsensa kanssa. Tiedän lukuisia vanhempia, jotka OSOITTAVAT MIELENKIINTOA lapsen harrastuksia kohtaan (muitakin kuin niitä, mitkä äidille kelpaa/kiinostaa) ja osallistuu niihin. Sen äidin on aivan turha edes haaveilla hyvästä suhteesta poikaansa, kerran ei häneen edes vaivaudu ihmisenä tutustumaan vaan poika on pelkkä rasite, kun ei sääntöjä tottele ja muulla ajalla kivasti poissa silmistä/mielestä. Kyllä sen pojan omaan maailmaan pitää a. tutustua ja b. osallistua. ja ennenkaikkea antaa lapsen olla kiinnostunut niistä asioista, mistä on eikä haaveilla siitä käpylehmäpojasta.
Meillä täysin samanlainen poika, sai ADHD-diagnoosin 6-vuotiaana. Tytön kanssa ei ole ikinä ollut mitään ongelmia rajojen kanssa, vaikka sama kasvatus. Kauanko ongelmat ovat jatkuneet?
Meillä kymppivuotiaalla pojalla samanlaista käytöstä välillä. Eilen viimeksi mutta sitten saattaa mennä viikkoja että tulee jopa syliin, käyttäytyy kauniisti jne. Se että tunteita saa osoittaa vapaasti kotona on turvallisen kiintymyssuhteen merkki. Isotveljet oli samanlaisia samassa vaiheessa esimurrosiän kynnyksellä ja tolkkuja poikia heistä on kasvanut.
Heillähän on kuria, ja riehumisesta ollut seurauksia. Jos luit.