Lue keskustelun säännöt.
10v poika todella ilkeä minulle (äidille). Huutaa, raivoaa, heittelee tavaroita.
07.11.2018 |
Pojan käytös minua, äitiä kohtaan, on sivan kamalaa. Poika ei kestä, kun hän ei saa tahtoaan läpi. Hän ikään kuin hakee konfliktia heti, kun tulem töistä kotiin ja astum sisään taloon. Hän tietää milloin hän saa pelata, mutta joka päivä kun tulem töistä, ensimmäiset sanat häneltä on "mä haluun pelata" johon vastaan ettei nyt ole pelipäivä ja siitä alkaa järjetön raivo; huutaa, itkee, heittelee tavaroita, hyppii sohvalla ja sängyllä, jotta ne menisivät rikki, haukkuu minua pahimmilla mahdollisilla nimityksillä ja raivoaa. Yritän rauhoittaa häntä, halaan, sanon että keksitään jotain muuta kivaa tekemistä, mutta ei auta. Ei auta rangaistukset, että sitten ei pelaa 2 viikkoon jos raivoaminen ei lopu, ei auta että karjasen, että nyt raivoaminen loppuu. Menen toiseen huoneeseen (iso talo, menen kauimmaiseen huoneeseen poikaan nähden), mutta ppika kävelee perään ja tilanne jatkuu. Raivo jatkuu tuntitolkulla, kunnes isä tulee kotiin ja hän sanoo että nyt saa loppua ja poika rauhottuu, eikä äidille käyttäydytä niin.
Poika hakee konflikteja pyytämällä asioita, joita tietää ettei saa, enkä anna periksi.
Näitä konfliktinhakutilanteita on aina, kun tulem töistä kotiin, kun haen harrastuksesta, haen koulusta, kaverin luota, tms. Joka kerta, kun kohtaan pojan, hän ei edes tervehdi, vaan ensimmäisenä sanoo 1) mä haluun pelata, 2) mä haluun karkkia, 3) mä haluun katsoa telkkaria (vaikka kello on paljon), 4) mä haluun Heseen/Mäkkäriin. Aina joku noista pyynnöistä. Ja kun hänelle sanoo, että nyt et pelaa/syö karkkia/katso telkkaria/syö hampurilaista, alkaa raivo, lattialla kiemurtelu ja huuto, nimittely, sättiminen ja tavaroiden heittely.
Tästä on puhuttu pojalle, kun hän on rauhallinen. Olemme molemmat vanhemmat puhuneet, kuinka hänen MÄ HALUUN -alkavat lauseet saa aikaan perheessä jatkuvaa riitelyä, eikä kenelläkään ole hyvä olla. Juttelut eivät auta, sama jatkuu seuraavan kerran, kun kohtaan pojan.
Tämä siis toistuu joka kerta kun tulen kotiin töistä, haen hänet harrastuksesta, tai kun kohdataan hetken erossaolon jälkeen.
Tänään en jaksanut enää. Sanoin pojalle, että jollei lopeta, lähden pois ja tulen vasta 19:45, kun isä tulee kotiin. Niin kävi. Poika jatkoi, laitoin mitään sanomatta ulkovaatteet päälle ja lähdin kirjastoon ja kävelylle. Poika on nyt sitten kotona itsekseen 13:30-19:45. On niin mitta täynnä tuota MÄ HALUUN ruikutusta ja raivoa, etyen halua enää olla pojan kanssa kotona kahdestaan, koska mikään ei auta että hän lopettaisi tuon käytöksen.
Onko kenelläkään neuvoja/ vertaistukea?
Kommentit (98)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poika siis lopettaa raivoamisen, kun isä saapuu paikalle? Ei siis tottele äitiä, mutta isäänsä kyllä tottelee? Kannattaisi varmaan miettiä, mistä johtuu. Mitä teet erilailla kuin isänsä? Tuo jotenkin särähti korvaan, että pakenet paikalta omaa lastasi, kunnes aikuinen saapuu kotiin. Eikö sinunkin pitäisi olla perheessä aikuinen ja auktoriteetti, jota kunnioitetaan ja totellaan?
Oletpa surkeasti kasvattanut. Ja nyt vielä alat pelata hylkäämisellä. Olet ihan pihalla kasvatuksen suhteen. Pitäisi tietää enemmän, mitä teette kotona, paljonko poika saa pelata, paljonko saa herkkuja yms., oletko jotenkin mielivaltainen tai ymmärtämätön, kun poika ei selvästi kunnioita sinua. Ei noilla tiedoilla voi muuta sanoa kuin että homma ei toimi ja jotain teet tosi väärin.
Mitä se vastaa kun asiasta keskustellaan? Entä mitä se tekee jos vain et ole huomaavinasi raivoa? Tee omia juttujasi ja sulje korvasi ja silmäsi kiukuttelulta. Sitten vasta kun se käyttäytyy kunnolla, anna sille huomiota. Jos se väkivaltaiseksi käy, tai tosissaan heittelee sua tavaroilla, silloin kannattaa kyllä ottaa yhteyttä psykiatriseen hoitoon.
Miksi teillä ylipäätään on joku pelipäivä? Ihan vain lapsen kiusaksiko? Ihan oikeastikin, kun pelaamista on tutkittu, siitä on erittäin paljon myös hyötyä. Ei tarvitse pelata tietysti koko päivää, mutta voisit vähän sitä lastakin kuunnella ja ajatella, että ketä varten nuo säännöt on oikeasti keksitty tai kuvitteletko, että ne jotenkin edistävät jotain? Mistä sinulla ei ole edes tietoa, on vain joku ennakkoluulo. Mitä jos tutustuisit itsekin siihen lapseesi ja niihin peleihin? ja ylipäätään koko aiheeseen. Lapsen on vaikea ymmärtää täyttä mielivaltaa käyttävää äitiä, joka ei edes viitsi tutustua siihen lapsensa harrastukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väsymys, kaveriongelmat koulussa, oppimisvaikeudet, yksinäisyys.
Meillä raivoamista nuorimmaisella kun tekee koulutehtäviä ja ymmärtää ettei osaa niin kuin muut osaavat. Koulussa käyttäytyy hillitysti, mutta kotona.
Meillä tilannetta pahentaa, jos uni jää lyhyeksi. Hänen pitää mennä aiemmin nukkumaan kuin ikäisensä.
Kun poika on rauhallinen kannattaa käydä tilanne hänen kanssaan läpi ja jutella siitä mitä voi tehdä kun oikein raivostuttaa. Missä on se paikka, jossa saa rauhoittua. Esim oma lepotuoli, oman huoneen sänky, oman ison pehmolelun kainalossa.
Älä jätä poikaa yksin kotiin. Sekin nostaa herkän lapsen stressitasoa.
Lapsi raivoaa yleensä sille vanhemmalle, johon luottaa enemmän, näin mulle sanottiin aikoinaan, kun takkusin näiden ( en kyllä ihan näin pahojen asioiden kuin ap) kiukunpuuskien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei poika saa pelata? Mitä te teette siellä kotona? Onko kavereita? Ymmärrätkö ettet voi vain kieltää kaikkea tarjoamatta mitään tilalle? Poika on selvästi turhautunut. Kuuntele, mitä hän kaipaa. Isä tulee vasta myöhään, ei siis ole läsnä. Et taida sinäkään olla henkisesti, ja nyt jo fyysisestikin juokset karkuun.
Olet selkeästi lapsesi silmissä pelkkä mielivaltaa käyttävä idiootti, jota on helppo provosoida. suosittelen, että tutustut siihen lapseen, pelaat hänen kanssa ja teet lapsen kanssa niitä asioita, mistä lapsi on kiinnostunut eikä niitä, mitä sinun nuoruudessasi tehtiin. Voin lyödä vetoa, että se joku kiva tekeminen mitä ehdotat, on oikeasti kaikkea muuta kuin kivaa poikasi mielestä. Onko sillä sinulle edes väliä, kuka se sun poikasi on ihmisenä? Mistä hän pitää, mistä on kiinnostunut? Jos osoitat mielenkiintoa poikaasi kohtaan vain ja ainoastaan kieltämällä kaiken, koska sinulla on joku vanhentunut ideaali päässä, missä poika leikkii ulkona kavereittensa kanssa käpyhevosilla, kadotat sen poikasi erittäin nopeasti lopullisesti. Oletko oikeasti yrittänyt edes tutustua häneen, kun hän on rauhallinen vai onko keskustelu vain sitä tasoa, että sinä sanelet sääntöjä ja mitä saa (teidän tapauksessa EI saa) tehdä. Ja missä ei ole mitään mieltä, ei perusteluja eikä ajatella sen lapsen kannalta asioita, vaan tosiaan yritetään toteuttaa jotain nostalgista unelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohda nuo syyllistävät kommentit. Kukaan noista vi***joista ei ole sinun pöksyissä. Olet ihan varmasti parhaasi tehnyt, kuten jokainen vanhempi.
Minulla ei ole tuohon ratkaisua, mutta oletko ajatellut hakea ammattiapua tilanteeseen? Vaikkapa koulun kautta aluksi.
Älä anna periksi, tuo on varmasti rankkaa, mutta uskon sen muuttuvan vielä paremmaksi.
Ja teille veemäisille ämmille, tuliko hyvä fiilis kommenteistanne? Lyömällä lyötyä saa varmasti omaa pyrstöään kohotettua, onnea vaan ihan hitosti.
Ymmärrän poikaasi paremmin kuin hyvin ja tuntuu pahaltakin hänen puolestaan. Vaikutat todella meilivaltaiselta äidiltä, joka ei edes tunne sen pojan maailmaa eikä mitään joustoa ole. Puhumattakaan ymmärrystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi teillä ylipäätään on joku pelipäivä? Ihan vain lapsen kiusaksiko? Ihan oikeastikin, kun pelaamista on tutkittu, siitä on erittäin paljon myös hyötyä. Ei tarvitse pelata tietysti koko päivää, mutta voisit vähän sitä lastakin kuunnella ja ajatella, että ketä varten nuo säännöt on oikeasti keksitty tai kuvitteletko, että ne jotenkin edistävät jotain? Mistä sinulla ei ole edes tietoa, on vain joku ennakkoluulo. Mitä jos tutustuisit itsekin siihen lapseesi ja niihin peleihin? ja ylipäätään koko aiheeseen. Lapsen on vaikea ymmärtää täyttä mielivaltaa käyttävää äitiä, joka ei edes viitsi tutustua siihen lapsensa harrastukseen.
Kun poika sai pelata vapaasti, läksyt jäi hoitamatta, söi lautaselta muutaman haarukallisen ja sanoi "en jaksa" ja paineli suoraan pelaamaan (oli mieluummin nälässä, että saisi pelata koko ajan), eikä hoitanut muutenkaan hommiaan.
Lisäksi pelaaminen aiheuttaa hänelle vieläkin enemmän kiukkua. Heittelee puhelinta ja peliohjaimia, jne. Siksi pelaamista rajoitettu.
Karkin syömistä rajoitettu, koska eläisi pelkällä sokerilla. Syö kaapista kaiken sokerisen salaa yksin ollessaan, jopa lusikoi hienon sokerin ihan tyhjäksi. Kotiin ei voi ostaa mitään makeaa, ei edes sokeria.
Ap
Joko sitä kuria on tai ei ole. Ei voi mennä missään keskivaiheilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se vielä iloksi muuttuu kirjoitti:
Unohda nuo syyllistävät kommentit. Kukaan noista vi***joista ei ole sinun pöksyissä. Olet ihan varmasti parhaasi tehnyt, kuten jokainen vanhempi.
Minulla ei ole tuohon ratkaisua, mutta oletko ajatellut hakea ammattiapua tilanteeseen? Vaikkapa koulun kautta aluksi.
Älä anna periksi, tuo on varmasti rankkaa, mutta uskon sen muuttuvan vielä paremmaksi.
Ja teille veemäisille ämmille, tuliko hyvä fiilis kommenteistanne? Lyömällä lyötyä saa varmasti omaa pyrstöään kohotettua, onnea vaan ihan hitosti.
No tulee parempi mieli todella, jos tämä äiti vähän ottaisi onkeensa täällä annetuista neuvoista. On todella huonoa äitiyttä olla tuntematta omaa lastaan, sen pojan omaa maailmaa, pelata niide pelejä hänen kanssaan. Ja jos ne pelit ovat pojalle tärkeitä niin olisi todellakin aiheellista tutustua aiheeseen tarkemmin ja miettiä, mikä on oikeasti sopiva sääntö pelaamiselle eikä mitään kukkahattujuttuja, joilla ei ole pienintäkään todistetta. Koska tämä poika selkeästi jo nyt halveksyy äitiään eikä todellakaan tule nuo välit tuosta paranemaan vaikka tilanteeseen sotkee millaisen ammattilaisen, kerran äidin asenne on tuollainen. Äiti ei edes tunne poikansa maailmaa eikä ole siinä mukana! Millainen äiti sellainen on? Jos kyseessä olisi tytär ja sterotyyppiset "tyttömäiset" mielenkiinnonkohteet, tilanne olisi ihan eri.
Onkohan pojalla adhd tai joku muu, sillä tuo fiksautuminen kuullostaa pahalta ongelmalta. Ei osaa hillitä itseään yhtään näemmä. Ammattiauttajille mars.
Aikuiseen kohdistettu väkivalta on huolestuttavaa ja kertoo kunnioituksen puutteesta. Lapsi on ottanut sinusta vallan, ja se tuntuu lapsesta turvattomalta. Hän hakee riehumalla sinusta turvallista aikuista, johon voi luottaa, joka on häntä vahvempi. Ota valta takaisin. Ansaise lapsesi kunnioitus. Vie kaikki pelit pois kotoa vähäksi aikaa. Äläkä todellakaan anna ikinä kiukuttelulle periksi, vaan ole luja ja pysy rauhallisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teillä ylipäätään on joku pelipäivä? Ihan vain lapsen kiusaksiko? Ihan oikeastikin, kun pelaamista on tutkittu, siitä on erittäin paljon myös hyötyä. Ei tarvitse pelata tietysti koko päivää, mutta voisit vähän sitä lastakin kuunnella ja ajatella, että ketä varten nuo säännöt on oikeasti keksitty tai kuvitteletko, että ne jotenkin edistävät jotain? Mistä sinulla ei ole edes tietoa, on vain joku ennakkoluulo. Mitä jos tutustuisit itsekin siihen lapseesi ja niihin peleihin? ja ylipäätään koko aiheeseen. Lapsen on vaikea ymmärtää täyttä mielivaltaa käyttävää äitiä, joka ei edes viitsi tutustua siihen lapsensa harrastukseen.
Kun poika sai pelata vapaasti, läksyt jäi hoitamatta, söi lautaselta muutaman haarukallisen ja sanoi "en jaksa" ja paineli suoraan pelaamaan (oli mieluummin nälässä, että saisi pelata koko ajan), eikä hoitanut muutenkaan hommiaan.
Lisäksi pelaaminen aiheuttaa hänelle vieläkin enemmän kiukkua. Heittelee puhelinta ja peliohjaimia, jne. Siksi pelaamista rajoitettu.
Karkin syömistä rajoitettu, koska eläisi pelkällä sokerilla. Syö kaapista kaiken sokerisen salaa yksin ollessaan, jopa lusikoi hienon sokerin ihan tyhjäksi. Kotiin ei voi ostaa mitään makeaa, ei edes sokeria.
Ap
Kuule, tuossa ei ole missään sanottu, että pelaaminen pitää olla rajatonta. Vaan että ne rajat ovat jollain tasolla järkeviä. Ja se ei edelleenkään poista sitä, että sinun tulee osoittaa aitoa mielenkiintoa sitä sun poikasi maailmaa kohtaan. Se, ettet ole opettanut lapselle mitään kykyä kohdata ja hallita tunteita, EI ole sen pelin syy. Se tunteidenkäsittely on ongelmallista pelimaailman ulkopuolellakin (selkeästi), ja se on myös vanhempien työtä auttaa lasta käsittelemään niitä. Miten purkaa suuttumusta, vihaa, pettymystä jne. Niiden kieltäminen ja äidin suuttuminen nyt ei ainakaan tilannetta edistä.
Vierailija kirjoitti:
Olet selkeästi lapsesi silmissä pelkkä mielivaltaa käyttävä idiootti, jota on helppo provosoida. suosittelen, että tutustut siihen lapseen, pelaat hänen kanssa ja teet lapsen kanssa niitä asioita, mistä lapsi on kiinnostunut eikä niitä, mitä sinun nuoruudessasi tehtiin. Voin lyödä vetoa, että se joku kiva tekeminen mitä ehdotat, on oikeasti kaikkea muuta kuin kivaa poikasi mielestä. Onko sillä sinulle edes väliä, kuka se sun poikasi on ihmisenä? Mistä hän pitää, mistä on kiinnostunut? Jos osoitat mielenkiintoa poikaasi kohtaan vain ja ainoastaan kieltämällä kaiken, koska sinulla on joku vanhentunut ideaali päässä, missä poika leikkii ulkona kavereittensa kanssa käpyhevosilla, kadotat sen poikasi erittäin nopeasti lopullisesti. Oletko oikeasti yrittänyt edes tutustua häneen, kun hän on rauhallinen vai onko keskustelu vain sitä tasoa, että sinä sanelet sääntöjä ja mitä saa (teidän tapauksessa EI saa) tehdä. Ja missä ei ole mitään mieltä, ei perusteluja eikä ajatella sen lapsen kannalta asioita, vaan tosiaan yritetään toteuttaa jotain nostalgista unelmaa.
Repesin tuolle käpyhevosideaalille. 😂 Juuri näin!
Vierailija kirjoitti:
Miksei poika saa pelata? Mitä te teette siellä kotona? Onko kavereita? Ymmärrätkö ettet voi vain kieltää kaikkea tarjoamatta mitään tilalle? Poika on selvästi turhautunut. Kuuntele, mitä hän kaipaa. Isä tulee vasta myöhään, ei siis ole läsnä. Et taida sinäkään olla henkisesti, ja nyt jo fyysisestikin juokset karkuun.
Onko karkin ja hampurilaisen syöminen hyvä asia, minkä voi sallia rajattomasti? Entä puhelin kädessä notkuminen?
Aikoinaan oli kouluunmeno terveydenhoitajan tarkastus, missä kysyttiin kuinka paljon lapsi pelaa ja katsoo telkkaria. Sanoin totuuden, että telkkaria n. Puolitoista tuntia päivässä ja silloin ei vielä pelannut ollenkaan (ei ollut kiinnostunut). Terveydenhoitaja sanoi, että 1,5 h päivässä telkkarin katselua on ihan likaa, suositus on alle tunti päivässä, parhaina päivinä ei ollenkaan telkkaria.
Olen yrittänyt olla hyvä äiti ja noudattaa näitä suosituksia.
Ap
Itse olet pojan kasvattanut. 🙄 miten meni niin ku omasta mielestä?