Lue keskustelun säännöt.
10v poika todella ilkeä minulle (äidille). Huutaa, raivoaa, heittelee tavaroita.
07.11.2018 |
Pojan käytös minua, äitiä kohtaan, on sivan kamalaa. Poika ei kestä, kun hän ei saa tahtoaan läpi. Hän ikään kuin hakee konfliktia heti, kun tulem töistä kotiin ja astum sisään taloon. Hän tietää milloin hän saa pelata, mutta joka päivä kun tulem töistä, ensimmäiset sanat häneltä on "mä haluun pelata" johon vastaan ettei nyt ole pelipäivä ja siitä alkaa järjetön raivo; huutaa, itkee, heittelee tavaroita, hyppii sohvalla ja sängyllä, jotta ne menisivät rikki, haukkuu minua pahimmilla mahdollisilla nimityksillä ja raivoaa. Yritän rauhoittaa häntä, halaan, sanon että keksitään jotain muuta kivaa tekemistä, mutta ei auta. Ei auta rangaistukset, että sitten ei pelaa 2 viikkoon jos raivoaminen ei lopu, ei auta että karjasen, että nyt raivoaminen loppuu. Menen toiseen huoneeseen (iso talo, menen kauimmaiseen huoneeseen poikaan nähden), mutta ppika kävelee perään ja tilanne jatkuu. Raivo jatkuu tuntitolkulla, kunnes isä tulee kotiin ja hän sanoo että nyt saa loppua ja poika rauhottuu, eikä äidille käyttäydytä niin.
Poika hakee konflikteja pyytämällä asioita, joita tietää ettei saa, enkä anna periksi.
Näitä konfliktinhakutilanteita on aina, kun tulem töistä kotiin, kun haen harrastuksesta, haen koulusta, kaverin luota, tms. Joka kerta, kun kohtaan pojan, hän ei edes tervehdi, vaan ensimmäisenä sanoo 1) mä haluun pelata, 2) mä haluun karkkia, 3) mä haluun katsoa telkkaria (vaikka kello on paljon), 4) mä haluun Heseen/Mäkkäriin. Aina joku noista pyynnöistä. Ja kun hänelle sanoo, että nyt et pelaa/syö karkkia/katso telkkaria/syö hampurilaista, alkaa raivo, lattialla kiemurtelu ja huuto, nimittely, sättiminen ja tavaroiden heittely.
Tästä on puhuttu pojalle, kun hän on rauhallinen. Olemme molemmat vanhemmat puhuneet, kuinka hänen MÄ HALUUN -alkavat lauseet saa aikaan perheessä jatkuvaa riitelyä, eikä kenelläkään ole hyvä olla. Juttelut eivät auta, sama jatkuu seuraavan kerran, kun kohtaan pojan.
Tämä siis toistuu joka kerta kun tulen kotiin töistä, haen hänet harrastuksesta, tai kun kohdataan hetken erossaolon jälkeen.
Tänään en jaksanut enää. Sanoin pojalle, että jollei lopeta, lähden pois ja tulen vasta 19:45, kun isä tulee kotiin. Niin kävi. Poika jatkoi, laitoin mitään sanomatta ulkovaatteet päälle ja lähdin kirjastoon ja kävelylle. Poika on nyt sitten kotona itsekseen 13:30-19:45. On niin mitta täynnä tuota MÄ HALUUN ruikutusta ja raivoa, etyen halua enää olla pojan kanssa kotona kahdestaan, koska mikään ei auta että hän lopettaisi tuon käytöksen.
Onko kenelläkään neuvoja/ vertaistukea?
Kommentit (98)
Poika ei ole ihan normaali, enkä usko että millaan maallikon neuvoilla ei tuosta päästä eteenpäin. Tajuat varmaan itsekin että aikuista vahingoittava, sokeripussit tyhjäksi kaapiva lapsi ei pysty käsittelemään itseään oikein? Pyydä pääsy asap koulupsykologille, joka neuvoo eteenpäin. Ei taida ihan loistavasti sujua koulussakaan, ja kaverisuhteissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ks Syke 4. kausi, viimeinen jakso.
Jälkeläiset.
Kyllä se vielä iloksi muuttuu kirjoitti:
Unohda nuo syyllistävät kommentit. Kukaan noista vi***joista ei ole sinun pöksyissä. Olet ihan varmasti parhaasi tehnyt, kuten jokainen vanhempi.
Minulla ei ole tuohon ratkaisua, mutta oletko ajatellut hakea ammattiapua tilanteeseen? Vaikkapa koulun kautta aluksi.
Älä anna periksi, tuo on varmasti rankkaa, mutta uskon sen muuttuvan vielä paremmaksi.
Ja teille veemäisille ämmille, tuliko hyvä fiilis kommenteistanne? Lyömällä lyötyä saa varmasti omaa pyrstöään kohotettua, onnea vaan ihan hitosti.
Ai että pestään omat kädet ja ulkoistetaan ongelma "ammattiavulle". Siitähän poika riemastuu, kun alatte rampata vuosia sossupalavereissa. Mitäs, jos nyt vaan antaisit sen pelata, etkä tee pojan elämästä lopullista helvettiä.
Onkohan juuri tämän ikäisillä joku kausi tms. menossa, koska myös meillä poika välillä testailee minua eli äitiä. Isälleen ei sano vastaan ja joskus olen maininnut, että voitko vahvistaa, ettei noin saa käyttäytyä. Tosin ei meillä ihan noin rajusti käyttäydytä, mutta siis periaatteessa saman tyylistä. Kannattaa kuitenkin pitää vahva rintama ja osoittaa, että te aikuiset olette yhtä. Tietenkin eri rooleissa, mutta kasvatuksessa ja säännöissä yhtä. Eihän isä anna pelata kun ei ole pelipäivä tms.? Tsemppiä ja pidä pintasi on mun neuvo!
Tsemppiä ap. Kuulostaa haastavalta. Jos tuntuu, että omat keinot on käytetty, niin hae apua vaikka koulukuraattorin kautta. Lapsi pääsisi juttelemaan hänelle ja samoin te yhdessä. Voi olla että lapsellasi on jotain huolia ja murheita liittyen kouluun tai kavereihin tms., joista ei osaa puhua. Ammattilainen osaisi ehkä kaivaa syitä esille. Ja joskus lastenkin saattaa olla helpompi puhua murheistaan jollekin ulkopuoliselle.
Ihmettelen näitä kommentteja, että ”miksi et anna pelata, miksi kiellät kaiken”. Kyllä meidän perheessä on myös sääntöjä. Peliaikaa on tietty määrä päivässä. Hampurilaisella ei todellakaan käydä aina kun lapset keksii ehdottaa. Sokeria syödään kun on sen aika. Ei todellakaan jokaisesta vinkauksesta. Kyllä minä enemmän ihmettelen sitä jos lapsen jokaiseen vaatimukseen aina suostutaan. Siinä on se auktoriteetti kyllä hukassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teillä ylipäätään on joku pelipäivä? Ihan vain lapsen kiusaksiko? Ihan oikeastikin, kun pelaamista on tutkittu, siitä on erittäin paljon myös hyötyä. Ei tarvitse pelata tietysti koko päivää, mutta voisit vähän sitä lastakin kuunnella ja ajatella, että ketä varten nuo säännöt on oikeasti keksitty tai kuvitteletko, että ne jotenkin edistävät jotain? Mistä sinulla ei ole edes tietoa, on vain joku ennakkoluulo. Mitä jos tutustuisit itsekin siihen lapseesi ja niihin peleihin? ja ylipäätään koko aiheeseen. Lapsen on vaikea ymmärtää täyttä mielivaltaa käyttävää äitiä, joka ei edes viitsi tutustua siihen lapsensa harrastukseen.
Kun poika sai pelata vapaasti, läksyt jäi hoitamatta, söi lautaselta muutaman haarukallisen ja sanoi "en jaksa" ja paineli suoraan pelaamaan (oli mieluummin nälässä, että saisi pelata koko ajan), eikä hoitanut muutenkaan hommiaan.
Lisäksi pelaaminen aiheuttaa hänelle vieläkin enemmän kiukkua. Heittelee puhelinta ja peliohjaimia, jne. Siksi pelaamista rajoitettu.
Karkin syömistä rajoitettu, koska eläisi pelkällä sokerilla. Syö kaapista kaiken sokerisen salaa yksin ollessaan, jopa lusikoi hienon sokerin ihan tyhjäksi. Kotiin ei voi ostaa mitään makeaa, ei edes sokeria.
Ap
Kuulostaa ihan sairaalta kodilta, ei edes hienoa sokeria. Arvasin, että teillä on joku täysi mielivaltainen sokerikielto yms. Ja olin oikeassa! Kuule, otapa tosiaan lasuun yhteys, niin poika pääsee parempaan paikkaan sieltä.
Onneksi minulla on vain tyttöjä, en voi sietää poikalapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huumeet sitten vievät jo nykyään kovin levottomat jollei ajoissa puutu kasvatukseen.
Meillä vähän samaa... paitsi ei huuda tuntitolkulla vaan max 5 min ja ei kyllä hiljene suuttuessaan isänkään puuttuessa vaan sitten kun on huutanut vissiin tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeesti näitä kommentteja. Eikö näillä ihmisillä ole omia lapsia? Itseltä on kyllä lasten myötä kadonnut kaikki ylimielisyys toisia vanhempia kohtaan. Ulkoapäin on aina helppo arvostella. Itse yritän aina rohkaista ja tukea muita vanhempia parhaani mukaan, sillä sitähän kaipaan itsekin, jos menee huonosti. Miten se voi olla joillekin niin vaikeaa?
Aloittajalle tsemppiä. En valitettavasti osaa neuvoa, kun omani on vasta yksi.
Poikasi käytös kuullostaa kovin lapselliselta ikään nähden. Yleensä n 2v on tuollaista mä haluun juttua. Miten muuten poika käyttäytyy? Onko muuten ikäisensä oloinen? Voiko olla jotain koulu tai kaveri vaikeuksia? Onko tuollainen käytös alkanut yllätten ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei poika saa pelata? Mitä te teette siellä kotona? Onko kavereita? Ymmärrätkö ettet voi vain kieltää kaikkea tarjoamatta mitään tilalle? Poika on selvästi turhautunut. Kuuntele, mitä hän kaipaa. Isä tulee vasta myöhään, ei siis ole läsnä. Et taida sinäkään olla henkisesti, ja nyt jo fyysisestikin juokset karkuun.
Onko karkin ja hampurilaisen syöminen hyvä asia, minkä voi sallia rajattomasti? Entä puhelin kädessä notkuminen?
Aikoinaan oli kouluunmeno terveydenhoitajan tarkastus, missä kysyttiin kuinka paljon lapsi pelaa ja katsoo telkkaria. Sanoin totuuden, että telkkaria n. Puolitoista tuntia päivässä ja silloin ei vielä pelannut ollenkaan (ei ollut kiinnostunut). Terveydenhoitaja sanoi, että 1,5 h päivässä telkkarin katselua on ihan likaa, suositus on alle tunti päivässä, parhaina päivinä ei ollenkaan telkkaria.
Olen yrittänyt olla hyvä äiti ja noudattaa näitä suosituksia.
Ap
Kuka on sanonut, että sitä karkkia pitää syödä rajattomasti? Onko sinulle kaikki joko tai? Etkö kykene kohtuuteen? Olet siis poistanut kaiken makean, jopa hienon sokerin kotoa, pojan kiusaksi? Ja lampaana teet kaiken kuten terkka sanoo, tunti ruutua? Entä paljonko itse olet ruudulla?
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ap. Kuulostaa haastavalta. Jos tuntuu, että omat keinot on käytetty, niin hae apua vaikka koulukuraattorin kautta. Lapsi pääsisi juttelemaan hänelle ja samoin te yhdessä. Voi olla että lapsellasi on jotain huolia ja murheita liittyen kouluun tai kavereihin tms., joista ei osaa puhua. Ammattilainen osaisi ehkä kaivaa syitä esille. Ja joskus lastenkin saattaa olla helpompi puhua murheistaan jollekin ulkopuoliselle.
Ihmettelen näitä kommentteja, että ”miksi et anna pelata, miksi kiellät kaiken”. Kyllä meidän perheessä on myös sääntöjä. Peliaikaa on tietty määrä päivässä. Hampurilaisella ei todellakaan käydä aina kun lapset keksii ehdottaa. Sokeria syödään kun on sen aika. Ei todellakaan jokaisesta vinkauksesta. Kyllä minä enemmän ihmettelen sitä jos lapsen jokaiseen vaatimukseen aina suostutaan. Siinä on se auktoriteetti kyllä hukassa.
Tämä äiti on poistanut kaiken sokerin kotoa ja poika ei saa pelata lainkaan, vain passiivisena katsoa tunnin telkkaria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läiskäisisin kerran avokämmenellä naamaan ja sanoisin jämäkästi, että tässä talossa jos haluaa vielä ruokaa ja lämpimät vaatteet aikuisuuteen asti, niin saa luvan opetella kunnioittamaan vanhempaansa. Tiedän, ei ole laillista ja saisin varmasti sakot ja lasun, mutta jos mikään puhe ei tehoa, niin on keksittävä toinen keino.
Kai nyt pojalla on äärikäytöstä, kun näemmä äidilleenkin asiat on joko - tai. Tunteiden hallintaa ei ole, on vain tunteettomuutta tai ääritunteita. Sitä kohtuullisuutta voinee harjoitella, eikä vain kieltää totaalisesti kaikkea. Totaalikielto vain lisää asian houkuttelevuutta. Ihan älyttömältä menolta kuulostaa. Jos olet kymmenen vuotta mennyt tuolla äärilaidasta toiseen -linjalla, niin tuskin asia hetkessä paremmaksi muuttuu. Jos joku tarvii apua, niin aloittaja, ei se lapsi.
Wau, no teillä on aika konservatiivisesti sitten nuo jutut jos poika heti isän komennuksesta hiljenee ja on kunnolla. Valitettavasti myös monien sosiaali- tai varhaiskasvatus "tanttojen" ajatelmat näyttävät olevan samansuuntaiset eli jos nähdään että lapsi varsinkin poika äksyilee ja vastustelee äidin komenteluja, niin luullaan että isää sitten uskotaan eli siitä se vain on kiinni. Tuntuu että ollaan melkein yllättyneitä kun kerron että ihan samalla tavalla reagoi isän kieltoihin ja torumisiin. Olisikin se niin helppoa että henkilöstä vain kiinni. Valitettavasti meillä on ihan samat äksyilyt ja kiukuttelut olkoon sitten äiti tai isä. Toki noin rajuja tunteja kestäviä tunteenpurkauksia ei meillä käydä.
Siinähän on nuorisorikollinen kasvamassa.
Ainut toimiva torjunta on tutustuttaa se hyvissä ajoin viinaan ja huumeisiin.
Yleensä tuollainen matsku oppii kyllä omia aikojaan.
Sitten antaa vain syyn ja seurauksen lain toimia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vielä iloksi muuttuu kirjoitti:
Unohda nuo syyllistävät kommentit. Kukaan noista vi***joista ei ole sinun pöksyissä. Olet ihan varmasti parhaasi tehnyt, kuten jokainen vanhempi.
Minulla ei ole tuohon ratkaisua, mutta oletko ajatellut hakea ammattiapua tilanteeseen? Vaikkapa koulun kautta aluksi.
Älä anna periksi, tuo on varmasti rankkaa, mutta uskon sen muuttuvan vielä paremmaksi.
Ja teille veemäisille ämmille, tuliko hyvä fiilis kommenteistanne? Lyömällä lyötyä saa varmasti omaa pyrstöään kohotettua, onnea vaan ihan hitosti.
No tulee parempi mieli todella, jos tämä äiti vähän ottaisi onkeensa täällä annetuista neuvoista. On todella huonoa äitiyttä olla tuntematta omaa lastaan, sen pojan omaa maailmaa, pelata niide pelejä hänen kanssaan. Ja jos ne pelit ovat pojalle tärkeitä niin olisi todellakin aiheellista tutustua aiheeseen tarkemmin ja miettiä, mikä on oikeasti sopiva sääntö pelaamiselle eikä mitään kukkahattujuttuja, joilla ei ole pienintäkään todistetta. Koska tämä poika selkeästi jo nyt halveksyy äitiään eikä todellakaan tule nuo välit tuosta paranemaan vaikka tilanteeseen sotkee millaisen ammattilaisen, kerran äidin asenne on tuollainen. Äiti ei edes tunne poikansa maailmaa eikä ole siinä mukana! Millainen äiti sellainen on? Jos kyseessä olisi tytär ja sterotyyppiset "tyttömäiset" mielenkiinnonkohteet, tilanne olisi ihan eri.
millä lailla olisi eri jos olisi tyttömäiset kiinnostuksenkohteet? Esim. mua ei kiinnosta pätkääkään meikit, pukeutuminen, fanitukset tms. Mutta jos mulla olis lapsi, toki yrittäisin kuunnella niihin liittyvää juttua, vaikkei itseä kiinnostakaan.
Eihän ap tuominnut pelaamista! Eikä kertonut pelaako itse. Mutta jos lapsi raivoaa vielä pahemmin pelatessa, miten se silloin se rajoittamaton pelaaminen toisi vain hyvää?!
Vierailija kirjoitti:
Itse olet pojan kasvattanut. 🙄 miten meni niin ku omasta mielestä?
Eiköhän molemmat vanhemmat ole yhdessä kasvattaneet. Kaikki ei aina vanhempien syytä.
No ei ole kivaa käytöstä 10-vuotiaalta. Täytyy ottaa kuitenkin huomioon että meitä on moneksi. Vaikka olisi kuinka hyvä kasvatusmetodi kaikki eivät ole mukavia luonteeltaan.
Samassa perheessä samalla tavalla kasvatetuissa lapsissa voi olla suuriakin eroja käytöksessä ja tavassa miten kohtelee muita ihmisiä. Minusta ap:n kertomuksen mukaan kukaan ei olisi niin hyvä ihmistuntija, että voisi laittaa koko ongelmaa kasvatuksen piikkiin.
Ihmisen luonne määräytyy niin monesta tekijästä, että kaikkea ei voi aina laittaa äidin viaksi vaikka suuri vaikutus sillä on. Esim narsistiäidin manipuloimasta lapsesta voi tulla samanlainen tai sitten humaani maailmanparantaja.(tai jotain siltä väliltä)