10v poika todella ilkeä minulle (äidille). Huutaa, raivoaa, heittelee tavaroita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vielä iloksi muuttuu kirjoitti:

Unohda nuo syyllistävät kommentit. Kukaan noista vi***joista ei ole sinun pöksyissä. Olet ihan varmasti parhaasi tehnyt, kuten jokainen vanhempi.

Minulla ei ole tuohon ratkaisua, mutta oletko ajatellut hakea ammattiapua tilanteeseen? Vaikkapa koulun kautta aluksi.

Älä anna periksi, tuo on varmasti rankkaa, mutta uskon sen muuttuvan vielä paremmaksi.

Ja teille veemäisille ämmille, tuliko hyvä fiilis kommenteistanne? Lyömällä lyötyä saa

varmasti omaa pyrstöään kohotettua, onnea vaan ihan hitosti.

Ai että pestään omat kädet ja ulkoistetaan ongelma "ammattiavulle". Siitähän poika riemastuu, kun alatte rampata vuosia sossupalavereissa. Mitäs, jos nyt vaan antaisit sen pelata, etkä tee pojan elämästä lopullista helvettiä.[/

Nää on just näitä, että antaa tehdä vaan. Ja kyllä, ne kyllä sitten tekeekin minkä ehtii. Varsinkin tuohon pari kolme vuotta lisää ja oppinut saamaan asioita periksi kun äiti ei halua pahoittaa mieltä.

Näitä riittää täällä meidänkin kylillä ihan rikollisuuteen asti.

Kehoitan ap hakemaan apua pojalle. Tsemppiä!

Ap itse tarvitsisi apua eikä lapsi. Yritetään kasvattaa rautaisella nyrkillä ja itketään, kun lapsi ei alistu.

Kultaisesta keskitiestä ei tietoakaan ja kirjaimellisesti noudatetaan joitain terveydenhoitajan suosituksia.

Kannattaisi ennemminkin kuunnella sitä lasta ja muokata sääntöjä koko perheelle sopivaksi.

Voisi näin parantaa ap:n ja pojankin välejä. Ei voi olla noin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Pojan käytös minua, äitiä kohtaan, on sivan kamalaa. Poika ei kestä, kun hän ei saa tahtoaan läpi. Hän ikään kuin hakee konfliktia heti, kun tulem töistä kotiin ja astum sisään taloon. Hän tietää milloin hän saa pelata, mutta joka päivä kun tulem töistä, ensimmäiset sanat häneltä on "mä haluun pelata" johon vastaan ettei nyt ole pelipäivä ja siitä alkaa järjetön raivo; huutaa, itkee, heittelee tavaroita, hyppii sohvalla ja sängyllä, jotta ne menisivät rikki, haukkuu minua pahimmilla mahdollisilla nimityksillä ja raivoaa. Yritän rauhoittaa häntä, halaan, sanon että keksitään jotain muuta kivaa tekemistä, mutta ei auta. Ei auta rangaistukset, että sitten ei pelaa 2 viikkoon jos raivoaminen ei lopu, ei auta että karjasen, että nyt raivoaminen loppuu. Menen toiseen huoneeseen (iso talo, menen kauimmaiseen huoneeseen poikaan nähden), mutta ppika kävelee perään ja tilanne jatkuu. Raivo jatkuu tuntitolkulla, kunnes isä tulee kotiin ja hän sanoo että nyt saa loppua ja poika rauhottuu, eikä äidille käyttäydytä niin.

Poika hakee konflikteja pyytämällä asioita, joita tietää ettei saa, enkä anna periksi.

Näitä konfliktinhakutilanteita on aina, kun tulem töistä kotiin, kun haen harrastuksesta, haen koulusta, kaverin luota, tms. Joka kerta, kun kohtaan pojan, hän ei edes tervehdi, vaan ensimmäisenä sanoo 1) mä haluun pelata, 2) mä haluun karkkia, 3) mä haluun katsoa telkkaria (vaikka kello on paljon), 4) mä haluun Heseen/Mäkkäriin. Aina joku noista pyynnöistä. Ja kun hänelle sanoo, että nyt et pelaa/syö karkkia/katso telkkaria/syö hampurilaista, alkaa raivo, lattialla kiemurtelu ja huuto, nimittely, sättiminen ja tavaroiden heittely.

Tästä on puhuttu pojalle, kun hän on rauhallinen. Olemme molemmat vanhemmat puhuneet, kuinka hänen MÄ HALUUN -alkavat lauseet saa aikaan perheessä jatkuvaa riitelyä, eikä kenelläkään ole hyvä olla. Juttelut eivät auta, sama jatkuu seuraavan kerran, kun kohtaan pojan.

Tämä siis toistuu joka kerta kun tulen kotiin töistä, haen hänet harrastuksesta, tai kun kohdataan hetken erossaolon jälkeen.

Tänään en jaksanut enää. Sanoin pojalle, että jollei lopeta, lähden pois ja tulen vasta 19:45, kun isä tulee kotiin. Niin kävi. Poika jatkoi, laitoin mitään sanomatta ulkovaatteet päälle ja lähdin kirjastoon ja kävelylle. Poika on nyt sitten kotona itsekseen 13:30-19:45. On niin mitta täynnä tuota MÄ HALUUN ruikutusta ja raivoa, etyen halua enää olla pojan kanssa kotona kahdestaan, koska mikään ei auta että hän lopettaisi tuon käytöksen.

Onko kenelläkään neuvoja/ vertaistukea?

Tee lasu ja pyydä apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vielä iloksi muuttuu kirjoitti:

Unohda nuo syyllistävät kommentit. Kukaan noista vi***joista ei ole sinun pöksyissä. Olet ihan varmasti parhaasi tehnyt, kuten jokainen vanhempi.

Minulla ei ole tuohon ratkaisua, mutta oletko ajatellut hakea ammattiapua tilanteeseen? Vaikkapa koulun kautta aluksi.

Älä anna periksi, tuo on varmasti rankkaa, mutta uskon sen muuttuvan vielä paremmaksi.

Ja teille veemäisille ämmille, tuliko hyvä fiilis kommenteistanne? Lyömällä lyötyä saa

varmasti omaa pyrstöään kohotettua, onnea vaan ihan hitosti.

Ai että pestään omat kädet ja ulkoistetaan ongelma "ammattiavulle". Siitähän poika riemastuu, kun alatte rampata vuosia sossupalavereissa. Mitäs, jos nyt vaan antaisit sen pelata, etkä tee pojan elämästä lopullista helvettiä.[/

Nää on just näitä, että antaa tehdä vaan. Ja kyllä, ne kyllä sitten tekeekin minkä ehtii. Varsinkin tuohon pari kolme vuotta lisää ja oppinut saamaan asioita periksi kun äiti ei halua pahoittaa mieltä.

Näitä riittää täällä meidänkin kylillä ihan rikollisuuteen asti.

Kehoitan ap hakemaan apua pojalle. Tsemppiä!

Ap itse tarvitsisi apua eikä lapsi. Yritetään kasvattaa rautaisella nyrkillä ja itketään, kun lapsi ei alistu.

Kultaisesta keskitiestä ei tietoakaan ja kirjaimellisesti noudatetaan joitain terveydenhoitajan suosituksia.

Kannattaisi ennemminkin kuunnella sitä lasta ja muokata sääntöjä koko perheelle sopivaksi.

Voisi näin parantaa ap:n ja pojankin välejä. Ei voi olla noin vaikeaa.

Älä huoli. Kyllä siellä koko perheen hyvinvointi ja vuorovaikutukset sekä kasvatustavat käydään läpi ;)

Pelipäivä😂

Olen kyllä niin onnellinen ettei äitini ole AV palstan turha lässyttäjä. Antakaa sen lapsen pelata. Tulee vihaamaan sinua aikuisena ja pelaa sitten silloin

Tavallisesti uhma kertoo nimenomaan turvallisesta suhteesta vanhempaan.

Hyvä ap!

Kuulostaa siltä että teillä on selkeät säännöt.

Ehkä pelaajat päätyvät hyviin ammatteihin, mutta jos ruoat jää syömättä ja unet nukkumatta ja peruskoulu läpäisemättä niin on siitäkin haittaa monella tapaa, mm terveydelle ja jatko-opinnoille.

Keskustele vielä poikasi kanssa pelaamisen merkityksistä, sitä ei välttämättä osaa sanoittaa noin pienenä miten tärkeää se olisi päästä mukaan joukkoon ja koittakaa löytää yhdessä sellainen ratkaisu, jonka molemmat voi allekirjoittaa.

Monesti varhais tai myöhemmässäkään julkisen puolen kasvatusta antavassa laitoksessa ei tunnisteta esim lievempiä ADD oireita tai aspergeria, joten tukea voi olla vaikea saada ja nämä vaikuttavat merkittävästi siihen mistä keinoista lapselle on hyötyä ja mistä vaan haittaa.

Voit kokeilla antaa pojalle mahdollisuus ansaita lisää peliaikaa. Imuroinnilla, tiskien hoitamisella, roskien viemisellä, kylpyhuoneen siivoamisella, mattojen tamppauksella yms pienillä töillä saa vaikka kullakin 10-30 min lisää peliaikaa sen normaalin ajan lisäksi. Tietystä työstä siihen verrattavissa oleva aika. Ja lapsi itse voisi valita milloin ansaitun ajan käyttää, kunhan läksyt ja ruokailut yms ei häiriinny.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojan käytös minua, äitiä kohtaan, on sivan kamalaa. Poika ei kestä, kun hän ei saa tahtoaan läpi. Hän ikään kuin hakee konfliktia heti, kun tulem töistä kotiin ja astum sisään taloon. Hän tietää milloin hän saa pelata, mutta joka päivä kun tulem töistä, ensimmäiset sanat häneltä on "mä haluun pelata" johon vastaan ettei nyt ole pelipäivä ja siitä alkaa järjetön raivo; huutaa, itkee, heittelee tavaroita, hyppii sohvalla ja sängyllä, jotta ne menisivät rikki, haukkuu minua pahimmilla mahdollisilla nimityksillä ja raivoaa. Yritän rauhoittaa häntä, halaan, sanon että keksitään jotain muuta kivaa tekemistä, mutta ei auta. Ei auta rangaistukset, että sitten ei pelaa 2 viikkoon jos raivoaminen ei lopu, ei auta että karjasen, että nyt raivoaminen loppuu. Menen toiseen huoneeseen (iso talo, menen kauimmaiseen huoneeseen poikaan nähden), mutta ppika kävelee perään ja tilanne jatkuu. Raivo jatkuu tuntitolkulla, kunnes isä tulee kotiin ja hän sanoo että nyt saa loppua ja poika rauhottuu, eikä äidille käyttäydytä niin.

Poika hakee konflikteja pyytämällä asioita, joita tietää ettei saa, enkä anna periksi.

Näitä konfliktinhakutilanteita on aina, kun tulem töistä kotiin, kun haen harrastuksesta, haen koulusta, kaverin luota, tms. Joka kerta, kun kohtaan pojan, hän ei edes tervehdi, vaan ensimmäisenä sanoo 1) mä haluun pelata, 2) mä haluun karkkia, 3) mä haluun katsoa telkkaria (vaikka kello on paljon), 4) mä haluun Heseen/Mäkkäriin. Aina joku noista pyynnöistä. Ja kun hänelle sanoo, että nyt et pelaa/syö karkkia/katso telkkaria/syö hampurilaista, alkaa raivo, lattialla kiemurtelu ja huuto, nimittely, sättiminen ja tavaroiden heittely.

Tästä on puhuttu pojalle, kun hän on rauhallinen. Olemme molemmat vanhemmat puhuneet, kuinka hänen MÄ HALUUN -alkavat lauseet saa aikaan perheessä jatkuvaa riitelyä, eikä kenelläkään ole hyvä olla. Juttelut eivät auta, sama jatkuu seuraavan kerran, kun kohtaan pojan.

Tämä siis toistuu joka kerta kun tulen kotiin töistä, haen hänet harrastuksesta, tai kun kohdataan hetken erossaolon jälkeen.

Tänään en jaksanut enää. Sanoin pojalle, että jollei lopeta, lähden pois ja tulen vasta 19:45, kun isä tulee kotiin. Niin kävi. Poika jatkoi, laitoin mitään sanomatta ulkovaatteet päälle ja lähdin kirjastoon ja kävelylle. Poika on nyt sitten kotona itsekseen 13:30-19:45. On niin mitta täynnä tuota MÄ HALUUN ruikutusta ja raivoa, etyen halua enää olla pojan kanssa kotona kahdestaan, koska mikään ei auta että hän lopettaisi tuon käytöksen.

Onko kenelläkään neuvoja/ vertaistukea?

Tee lasu ja pyydä apua.

Kannatan. Siellä tullaan keskittymään siihen, mitä ap tekee väärin.

Naurettavaa, että tällaisistakin jo saadaan lasun aiheita. Ei omat kasvatustaidot sen vertaa riitä.

Anna lapsellesi omaa tilaa. On esimurrosiässä ja hakee omia kaverisuhteita. Pelipäivä viikossa on ihan naurettava, kun kaverit pelaa keskenään online. Niistä sitten puhutaan koulussakin ja kaikki tietää ettei poikasi pääse mukaan. Tulee vihaamaan äitiään.

Sääntöjä on vaikka muille jakaa, mutta AP.ta ei kiinnosta pojan persoona, ei harrastukset eikä tutustua poikaan ihmisenä. Kasvatus on vain sääntöjen noudattamista, jotka kehitetään, että saadaan se poika helpoksi käsitellä. Tulee AP:sta olo, että se poika on vain joku robotti AP.lle, jota Ap yrittää ohjailla, ja samalla halveksii pojan harrastuksia, puhumattakaan, että ottaisi niihin mitään osaa. Mitäpä jos Ap istuisit sen pojan kanssa alas useammin, juttelisitte sen pojan elämästä ja maailmasta, tutustuisit siihen omaan lapseesi? Vai onko se ihan liikaa jo pyydetty? En ihmettele, miksi poika on niin pettynyt äitiinsä ja vihainen.

Ap, mitä lapsi sanoo kun hänen kanssaan keskustelee asiasta silloin kun on rauhallinen?

Mitä se lapsi tekee illat pitkät koulun jälkeen? Ilmeisesti pitkästyy, kun odottaa, että tulet kotiin. Telkkari on kielletty, puhelin on kielletty, tabletti on kielletty. Ulkona ei ole mitään tekemistä, kun kaverit pleikalla kotona. Kirjaa voi lukea kai ja tehdä läksyjä, mutta ei kai niitäkään voi koko ajan tehdä.

Ei ihme, että saat vihat niskoillesi, kun tulet kotiin.

Ihan älytöntä alkaa antamaan diagnoosi heti ensimmäiseksi pojalle, vaikka selkeästi pojan ja äidin suhde ei ole toimiva eikä terve. Olisi mielenkiintoista kuulla AP:lta, että millainen heidän suhteensa todella on, kuinka paljon äiti on kiinnostunut pojasta, osallistuu pojan elämään ja ylipäätään edes tuntee poikaansa ihmisenä. AP tuntuu kiinnittävän poikaan huomiota vain silloin kun poika ei tottele eikä hajuton ja näkymätön.

Vierailija kirjoitti:

Sääntöjä on vaikka muille jakaa, mutta AP.ta ei kiinnosta pojan persoona, ei harrastukset eikä tutustua poikaan ihmisenä. Kasvatus on vain sääntöjen noudattamista, jotka kehitetään, että saadaan se poika helpoksi käsitellä. Tulee AP:sta olo, että se poika on vain joku robotti AP.lle, jota Ap yrittää ohjailla, ja samalla halveksii pojan harrastuksia, puhumattakaan, että ottaisi niihin mitään osaa. Mitäpä jos Ap istuisit sen pojan kanssa alas useammin, juttelisitte sen pojan elämästä ja maailmasta, tutustuisit siihen omaan lapseesi? Vai onko se ihan liikaa jo pyydetty? En ihmettele, miksi poika on niin pettynyt äitiinsä ja vihainen.

Lopeta jo tuo ”tutustu lapsen maailmaan” -jankutus. Jos sinulla olisi lapsia ymmärtäisit että 10-vuotiaan lapsen maailma ei voi eikä saa olla pelaaminen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se lapsi tekee illat pitkät koulun jälkeen? Ilmeisesti pitkästyy, kun odottaa, että tulet kotiin. Telkkari on kielletty, puhelin on kielletty, tabletti on kielletty. Ulkona ei ole mitään tekemistä, kun kaverit pleikalla kotona. Kirjaa voi lukea kai ja tehdä läksyjä, mutta ei kai niitäkään voi koko ajan tehdä.

Ei ihme, että saat vihat niskoillesi, kun tulet kotiin.

Meidän lapset lukee, leikkii ulkona, leikkii sisällä. Ovat iloisia kun tulen kotiin. Ihan ilman pelejä, telkkaria ja tabletteja. Ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu,että täällä yksi peliaddikti vastailee tähän ketjuun...

En todellakaan lisäisi peliaikaa, ainakaan päivittäiseksi, jos lapsi ei hallitse enää tunnetilojaan vaan impulssit ovat tuota luokkaa.

Teen työtä erityisluokan kanssa ja suurin ongelma on tällä hetkellä poikien pelaaminen ja sen sivutuotteena koulumaailmaan siirtyvät ongelmat.

Lapset ovat väsyneitä, koulu ei kiinnosta, arvosanat huononevat, itsetunto laskee, kiukkuinen ja vastustetaan auktoriteettiä.

Kotona heti pelaamaan, saa olla pelin herra, päihittää muut ja kerrankin hyvä jossain, voi sulkea ulkomaailman ongelmineen pelin ulkopuolelle. Yöunet, ravinto ja läksyt unohtuvat, vanhemmat ovat vain häiriö. Yhtään lasta en tiedä joka pelaisin yhdessä vanhempansa kanssa, kuten täällä ehdotettiin useaan otteeseen.

Näette varmaan syy-seuraussuhteen ja sen oravanpyörän, jossa nämä ”häirikkö” pojat elävät. Peliriippuvuus, kuten mikä tahansa muukin riippuvuus, pilaa ihmissuhteet ja arjen. Mutta samalla se on ainoa pakokeino huonoista ihmissuhteista ja takkuilevasta arjesta.

Lakatkaa ottamasta lasten pelaamista ja siihen koukuttumista normina tai kevyenä ”poikien juttuna”. Siinä missä piilojuoppo soittaa töihin olevansa ”flunssassa” ja piilottelee pulloja ja juo jopa leikkipuistossa ”mehua” niin peliongelmainen lapsi käyttäytyy täysin samoin. Koulusta ollaan jatkuvasti poissa ja sinne tullaan pelidarrassa, pelaaminen hallitsee elämää.

Ihan oikeasti, tällaisten juttujen kirjoittaminen on jo vaarallista. Miten voit ihan pokkana väittää tuollaisia asioita, jotka on lukemattomia kertoja todistettu jo lapsipsykologien puolelta vääriksi. Tuntuu, että pelaamista vastaan on kaiken maailman tädeillä ihan uskomaton asennevamma, vaikka aiheesta ei oikeasti tiedetä tuon taivaallista. Ja peleistä syytetään ongelmia, jotka on lasten omista vanhemmista lähtöisin. On lukemattomia kertoja todistettu, että pelit eivät aiheuta tunteidenhallintaongelmia, mutta Vanhemmat aiheuttaa. Se, että jollain erityisluokalla olevat lapset pelaavat niin ne ongelmat johtuvat kyllä niiden lasten perheistä - ei siitä, että lapset pelaavat vapaa-ajalla. Tutustuisitko oikeasti aiheeseen ja virallisiin lähteisiin ennen kuin suollat tuollaista kamalaa kukkua.

Ja en tiedä missä tätikuplassa elät, jos et tunne yhtään vanhempaa, joka ei lapsensa peliin ole tutustunut ja lapsen maailmaan. Ja pelaa lapsensa kanssa. Tiedän lukuisia vanhempia, jotka OSOITTAVAT MIELENKIINTOA lapsen harrastuksia kohtaan (muitakin kuin niitä, mitkä äidille kelpaa/kiinostaa) ja osallistuu niihin. Sen äidin on aivan turha edes haaveilla hyvästä suhteesta poikaansa, kerran ei häneen edes vaivaudu ihmisenä tutustumaan vaan poika on pelkkä rasite, kun ei sääntöjä tottele ja muulla ajalla kivasti poissa silmistä/mielestä. Kyllä sen pojan omaan maailmaan pitää a. tutustua ja b. osallistua. ja ennenkaikkea antaa lapsen olla kiinnostunut niistä asioista, mistä on eikä haaveilla siitä käpylehmäpojasta.

Olet juurikin se mainitsemani yksi kirjoitteli tästä ketjusta.

Pakko vähän kummaksua kirjoitustasi ja siitä läpi loistavaa asennetta. Puhut tädeistä ja vierität lapsen elämästä (ja pelaamisesta) kiinnostuksen ainoastaan äitien vastuulle? Nyt herää tunne, että siellä ruudun toisella puolella kirjoittelee nuori poika itsekin, jota vanhemmat ehkä estävät pelaamasta?

Nimittäin vastuullinen vanhempi ei näe lapsen peliaddiktiota harrastuksena. Harrastuksesta pystyy irrottautumaan tähän todelliseen maailmaan, se ei vie ja häiritse kaikkea muuta elämää. Koulussamme ei ole yhtään fudiksen pelaaja tai bändikerholaista, joka tulisi väsyneenä kouluun potkittuaan koko yön viherkentällä tai harjoiteltuaan nuotteja koko yön. Pelaajat kyllä tulevat. Elleivät jää kotiin nukkumaan voidakseen taas pelata koko yön muiden nukkuessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu,että täällä yksi peliaddikti vastailee tähän ketjuun...

En todellakaan lisäisi peliaikaa, ainakaan päivittäiseksi, jos lapsi ei hallitse enää tunnetilojaan vaan impulssit ovat tuota luokkaa.

Teen työtä erityisluokan kanssa ja suurin ongelma on tällä hetkellä poikien pelaaminen ja sen sivutuotteena koulumaailmaan siirtyvät ongelmat.

Lapset ovat väsyneitä, koulu ei kiinnosta, arvosanat huononevat, itsetunto laskee, kiukkuinen ja vastustetaan auktoriteettiä.

Kotona heti pelaamaan, saa olla pelin herra, päihittää muut ja kerrankin hyvä jossain, voi sulkea ulkomaailman ongelmineen pelin ulkopuolelle. Yöunet, ravinto ja läksyt unohtuvat, vanhemmat ovat vain häiriö. Yhtään lasta en tiedä joka pelaisin yhdessä vanhempansa kanssa, kuten täällä ehdotettiin useaan otteeseen.

Näette varmaan syy-seuraussuhteen ja sen oravanpyörän, jossa nämä ”häirikkö” pojat elävät. Peliriippuvuus, kuten mikä tahansa muukin riippuvuus, pilaa ihmissuhteet ja arjen. Mutta samalla se on ainoa pakokeino huonoista ihmissuhteista ja takkuilevasta arjesta.

Lakatkaa ottamasta lasten pelaamista ja siihen koukuttumista normina tai kevyenä ”poikien juttuna”. Siinä missä piilojuoppo soittaa töihin olevansa ”flunssassa” ja piilottelee pulloja ja juo jopa leikkipuistossa ”mehua” niin peliongelmainen lapsi käyttäytyy täysin samoin. Koulusta ollaan jatkuvasti poissa ja sinne tullaan pelidarrassa, pelaaminen hallitsee elämää.

Ihan oikeasti, tällaisten juttujen kirjoittaminen on jo vaarallista. Miten voit ihan pokkana väittää tuollaisia asioita, jotka on lukemattomia kertoja todistettu jo lapsipsykologien puolelta vääriksi. Tuntuu, että pelaamista vastaan on kaiken maailman tädeillä ihan uskomaton asennevamma, vaikka aiheesta ei oikeasti tiedetä tuon taivaallista. Ja peleistä syytetään ongelmia, jotka on lasten omista vanhemmista lähtöisin. On lukemattomia kertoja todistettu, että pelit eivät aiheuta tunteidenhallintaongelmia, mutta Vanhemmat aiheuttaa. Se, että jollain erityisluokalla olevat lapset pelaavat niin ne ongelmat johtuvat kyllä niiden lasten perheistä - ei siitä, että lapset pelaavat vapaa-ajalla. Tutustuisitko oikeasti aiheeseen ja virallisiin lähteisiin ennen kuin suollat tuollaista kamalaa kukkua.

Ja en tiedä missä tätikuplassa elät, jos et tunne yhtään vanhempaa, joka ei lapsensa peliin ole tutustunut ja lapsen maailmaan. Ja pelaa lapsensa kanssa. Tiedän lukuisia vanhempia, jotka OSOITTAVAT MIELENKIINTOA lapsen harrastuksia kohtaan (muitakin kuin niitä, mitkä äidille kelpaa/kiinostaa) ja osallistuu niihin. Sen äidin on aivan turha edes haaveilla hyvästä suhteesta poikaansa, kerran ei häneen edes vaivaudu ihmisenä tutustumaan vaan poika on pelkkä rasite, kun ei sääntöjä tottele ja muulla ajalla kivasti poissa silmistä/mielestä. Kyllä sen pojan omaan maailmaan pitää a. tutustua ja b. osallistua. ja ennenkaikkea antaa lapsen olla kiinnostunut niistä asioista, mistä on eikä haaveilla siitä käpylehmäpojasta.

Olet juurikin se mainitsemani yksi kirjoitteli tästä ketjusta.

Pakko vähän kummaksua kirjoitustasi ja siitä läpi loistavaa asennetta. Puhut tädeistä ja vierität lapsen elämästä (ja pelaamisesta) kiinnostuksen ainoastaan äitien vastuulle? Nyt herää tunne, että siellä ruudun toisella puolella kirjoittelee nuori poika itsekin, jota vanhemmat ehkä estävät pelaamasta?

Nimittäin vastuullinen vanhempi ei näe lapsen peliaddiktiota harrastuksena. Harrastuksesta pystyy irrottautumaan tähän todelliseen maailmaan, se ei vie ja häiritse kaikkea muuta elämää. Koulussamme ei ole yhtään fudiksen pelaaja tai bändikerholaista, joka tulisi väsyneenä kouluun potkittuaan koko yön viherkentällä tai harjoiteltuaan nuotteja koko yön. Pelaajat kyllä tulevat. Elleivät jää kotiin nukkumaan voidakseen taas pelata koko yön muiden nukkuessa.

Kyllä alakoululaisten joukossa on väsyneitä urheiljoita, jotka aamutreenin tai edellisen illan 21 loppuneen treenin jälkeen ovat kyvyttömiä keskittymään opetukseen.

Vierailija kirjoitti:

Läiskäisisin kerran avokämmenellä naamaan ja sanoisin jämäkästi, että tässä talossa jos haluaa vielä ruokaa ja lämpimät vaatteet aikuisuuteen asti, niin saa luvan opetella kunnioittamaan vanhempaansa. Tiedän, ei ole laillista ja saisin varmasti sakot ja lasun, mutta jos mikään puhe ei tehoa, niin on keksittävä toinen keino.

Jes, kiitos kanssakansalainen tästä. Että tänne kasvatetaan yhteiskuntaan muiden sekaan lisää ihmisiä, joille on opetettu että jos ei muu auta niin viimeisenä konstina voit vetää pataan. Voi juma.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin, että poikaa ottaa pelikielto päähän. Varsinkin, jos kaikki kaverit pelaa online ja itse ei pääse. Monesti kaverit sopii jo koulussa, että heti kun päästään kotiin, mennään pelaamaan. Poikasi jää ulkopuolelle.

Joutaa tuommoisista porukoista jäädäkin, jossa vaan pelataan kaikki illat koulun jälkeen.

t:ohis