Lue keskustelun säännöt.
Kun kotona ei ole ruokaa kun kaupassa käynti ei onnistu
03.11.2018 |
Olen masentunut ja ahdistunut. Kykenen käymään välillä vain lähikaupassa ja tuomaan pieniä määriä kotiin. Olen hyvin alipainoinen ja diabetekseni pahenee jatkuvasti kun ruokailut eivät toteudu. Syön 1-2 kertaa päivässä ja mittaan tarkasti ruoat että riittäisivät kauemmin.
Olen parikymppinen ja sairauteni takia tällä hetkellä eristäytyneenä kotiini. Hoitokontaktit on ja sen verran kykenen kotoa lähtemään että niihin pääsen. Vanhemmat ei ymmärrä tilanteeni vakavuutta. Ennen kävimme yhdessä ruokakaupassa ja sain syötyä enemmän mutta itse yksin en oikein kykene kauppaan menemään.
Olen aivan p*skana. Haluaisin vain pois täältä. Masennus tekee minusta passiivisen. Makaan ja tuijotan seiniä päivät. Öisin en saa unta. Aina nälkä. En enää tiedä mitä tehdä. Osastolle en uskalla enää mennä. Koin kaltoinkohtelua aikasemmalla osastojaksolla.
Kommentit (70)
Kauhea tilanne. Toivon, että sinusta vielä sen verran elämänkipinää löytyy, että et anna kehon romahtaa niin pahasti että et jaksa hakea apua enää. Syömättömyys pahentaa masennusta, kun aivot eivät saa ravintoa. Eikö ole ketään kuka voisi tuoda sinulle ruokaa? Naapuri vaikka? Liemet ja nesteet varmaankin olisivat parhaat tuossa tilanteessa. Ehkä nälkä ajaa sinut syömään kun ruoka on nenän edessä. Itsekin syvän masennuksen kanssa kamppailleena tunnistan itseni tästä, minulla vain ei ollut sosiaalisten tilanteiden pelkoa, joten sain haettua apua.
Masennuksesta, traumoista ja anoreksiasta voi toipua. Älä anna periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä äitinä haluaisin tietää jos lapseni olis noin huonossa jamassa. Saan olla kiitollinen kun lapseni ovat terveitä ja pärjäävät omillaan. Aina on siistit kodit ja jääkaapissa ruokaa.
Äidillä on omat murheensa. Ei hänen energiansa riittäisi auttamiseeni. Kotini on kyllä siisti ja teen itsestäni huolitellun näköisen kun tapaan ihmisiä kuten vanhempani. Siksi tilanteeni ei ehkä näy ulos. Alipainosta ovat olleet huolissaan. Enää en vain jaksa pitää asioista huolta. Kädet tärisevät nytkin kun pidän puhelinta. Voimat loppu
Ap
Kyllä riittäisi.
Siis kuinka vaikeaa voi olla ymmärtää, ettei vanhempia ihan oikeasti aina kiinnosta jälkikasvunsa tilanteet?! Oma äitini on täysin uuvuksissa kun parikymppinen veljeni majailee yhä hänen luonaan. Veljeni on hyvin yksinäinen ja masentuneen oloinen. Äidiltä kysyessä häntä ei kiinnosta veljeni tila. On niin uupunut omista ongelmistaan (alkoholistimies ja loisiva poika). Enkä syytä häntä kyllä yhtään. Sama koskee varmasti alottajan vanhempia. Ovat auttaneet käymällä kaupassa hänen kanssaan mutta kun muutosta ei ole tullut, ei ole voimavaroja enää tuhlata häneen. Kyllä juttu on niin, että jokaisen parikymppisen tulisi olla ikääntyvistään vanhemmistaan omillaan ja etsiä apua perheen ulkopuolelta. Toisin sanoen ottaa vastuu omasta elämästään.
Ihan OT, mutta ei kai nyt parikymppisen vanhemmat yleensä vielä kovin iäkkäitä ole, että heitä ei voisi nuori aikuinen ongelmillaan vaivata ja etteikö vanhemmat jaksaisi auttaa?
Minä olen 45v. ja lapseni 22v. ja todellakin autan lastani ihan kaikessa missä vaan voin. On suorastaan helpotus, kun hän tulee ensimmäiseksi minulta kysymään neuvoa ja apua, eikä piehtaroi huolissaan yksin. Mutta toki meillä on aina ollut hyvät, lämpimät ja läheiset välit, niin luontevaa on, että yhdessä ratkomme asioita.
Luontevaa on myös se, että oma äitini jaksaa ja haluaa vielä auttaa ja jakaa viisaita neuvojaan meille lapsille ja kaikille lastenlapsille, tämä on rikkautta ja harmillista, että kaikilla ei ole näin. Minusta elämässä on parasta se, että saa omalta perheeltään tarvittaessa lohtua ja apua, eikä aina tarvitse selvitä kaikesta yksin. Kuitenkin perheeseen luottaa kaikista eniten.
Olet saanut lapsesi verrattain nuorena. Oma äitini on 57v. Näin 24v:nä en kuormittaisi häntä enää millään negatiivisella vaan jaan ainoastaan ilouutiset hänen kanssaan. Varmasti sukupolvia jatkuneella rikkonaisella perhetaustalla on tekemistä asian kanssa. Oletan myös, että lapsesi on henkisesti terve. En usko yhdenkään vanhemman jaksavan terapeutin roolia kovin pitkään mitä ap:n tai veljeni tilanteeseen tulee.
Noh, 90-luvulla 23-vuotiasta äitiä ei pidetty mitenkään erityisen nuorena äitinä, nykyään tuo kai on jotenkin outo ikä saada lapsia, vaikka ennen normi juttu. Oma äitini on 68v. ja hyvin jaksaa kuulla negatiivisiakin asioita, ei sellaiset asiat ole meillä mikään mörkö. Meillä jaetaan ilot ja surut kaikkien kesken sujuvasti.
Minulla itselläni on ollut paljon masennusta yms. lapsuuden aikaisten asioiden takia ja kyllä siinä perheenjäsenet ovat saaneet olla terapeutteina useampaan otteeseen ja onneksi jaksoivat, koska en olisi tässä nyt, jos he olisivat minut hyljänneet. Oma lapsenikin on saanut osansa masennuksestani ja aivan varmasti jotenkin siitä kärsii, vaikka siis välimme ovatkin hyvät.
Toivottavasti ap ja muut vaikeassa tilanteessa olevat saatte apua, oli se apu sitten läheisiltä tai ulkopuoliselta. Hyvää pyhäinpäivän iltaa kaikille!
Ehdottomasti kannattaa tilata ruoat kotiin, niin minäkin tein, kun mulla oli samantyyppistä oireilua. Kerralla tilasin hyvin säilyvää ruokaa ainakin kuukauden ajalle (ei tarvinnut maksaa monta kertaa kuljetusmaksua) ja lähikaupasta hain vain tuoretuotteita. Näin se kaupassakäyntikin oli paljon helpompaa, kun tiesin, ettei tarvitse ostaa kuin muutama tuote ja toisaalta, jos en kyennytkään sinä päivänä menemään kauppaan, kaapeissa oli jotain, ettei tarvinnut nälkää nähdä ja poistui paine, että se tietty kaupassakäyntikerta on joku elämän ja kuoleman kysymys. Tsemppiä sulle.
Tilaa ruuat kotiin ja yritä syödä edes jotain. Laita tilauksen lisätietoihin, että "Jätä ruuat oven eteen, kiitos" tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin tämän ketjun, koska tunnistin itseni kymmenen vuoden takaa. Nälkä, aliravitsemus, eristäytyminen, masennus, ahdistus ja toisten ihmisten kohtaamisen pelko. Lopuksi olin siinä tilanteessa, että päätin pyristellä henkeni edestä. Vaihtoehto olisi toki ollut kuolla. Olen elävä todiste siitä, että kaikki voi kääntyä 100 %.
Olet niin nuori ja uupunut, että et ole voinut ymmärtää, miten monta tapaa on auttaa itseäsi. Nyt sinun olisi tärkeintä tehdä kaikkesi että kehosi saisi ravintoa. Taistele itsesi vuoksi. Aloita fyysisestä puolesta. Jos aloitat siitä, henkinen puoli saa samalla korjaavaa lääkettä. Kaikkea hyvää sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaisi tietää, että mikä on ap:n tilanne nyt?
Oletko ap kuulolla? Pelottavaa, kun et halunnut apua. Kuinka voit?
Tilaan kaikki ruokaostokseni kotiinkuljetuksena, koska inhoan käydä ruokakaupassa. Ne tuodaan keittiöön asti. Voit varmaan kuitenkin pyytää heitä jättämään ostokset ovesi eteen?