Taina Licciardo-Toivola herää klo 03:00
On pistänyt videon Youtubeen aamurutiineistaan. Herää kolmelta ja tekee omia juttujaan, kunnes pienimmät lapset heräävät klo 6. Ajatuksia? Kuulostaa hullulta tuohon aikaan herääminen, mutta samalla olen hieman kateellinen, että joku saa itsensä noin aikasin ylös viettämään omaa aikaa.
Kommentit (10856)
Tuntemani lestadiolaiset eivät pöyhkeile eivätkä korosta omaa erinomaisuuttaan, en usko että tuo äiti sopisi heidän pariinsa.
LT-Kingdom lienee heille oikea paikka.
Vierailija kirjoitti:
No nyt oli parannusta - käyntikohteista kerrottiin jotain, ainakin kirkon nimi ja linnoituksen historiaa. Näköalahissi oli hauska. Ja ravintolassa syödessä kukaan ei yökkäillyt, vaan ruokaan suhtauduttiin uteliaasti ja arvostavasti. Tähän suuntaan toivoisin matkavideoiden kehittyvän.
Valjaat oli hauskat, vaikka ehkä en Nefelle olisi itse niitä laittanut. Kolmelle pienimmälle ihan perusteltavissa.
Samaa mieltä! Toivottavasti tämä linja jatkuu, oli kiva katsella videota pitkästä aikaa. :)
Minä olen lomalla herännyt joka aamu viimeistään klo 10.00
Ei mitään käryä mistä olette ~6500 viestiä jahkailleet.
Oli kyllä silti ehkä vähän epäkunnioittavaa Tainalta mennä kirkkoon kuvaamaan ja samalla paasata siellä kuinka he eivät sitten usko tällaiseen, eivät edes yhtä prosenttia. Tuli pieni myötähäpeä.
Miksi pitää pahaa puhua. Eikö voisi keskittyä siihen mitä kivoja asioita videoilla näkyy. Tainalla on aikamoinen työ noin ison perheen äitinä ja minusta näyttää hoitavan sen kunnialla kotiin.
Miten Taina onnistuu olemaan noin nuoren ja samalla kuitenkin lähes meikittömän näköinen?
Näyttää helposti 10 vuotta nuoremmalta.
Tosin instakuvassa, jossa on sairaalassa vastasyntyneen Omegan kanssa, näyttääkin sitten ehkä 10v vanhemmalta lempeältä kukkia myyvältä torikauppiasmummelilta :D
Tekeekö laitetut (näkyviin meikatut kun luonnostaan näkymättömät) kulmakarvat ja ripsari niin ison eron? Ryppyjä en kuitenkaan löydä mistään kuvasta tai videolta, enkä muitakaan ihovirheitä tai naaman roikkumista, saati silmäpusseja.
Onko naama luonnostaan pinkeänä pysyvä vai onko tämä Taina laittanut jotain fyllinkejä? Lopputulos ainakin on hyvin luonnollinen, ottaisin mielellään tiedot ylös omia nelikymppisiä varten!
N25
Liikkumaton ja vahamainen naama viittaa kyllä botoxiin. Mielestäni on nelikymppiseksi suurperheen äidiksi ok tasoa, mutta ei mitään erityisen poikkeuksellista. Ikä näkyy kyllä.
En kyllä laittais meidän vajaa 3v enää valjaisiin. Varsinkin kun noin paljon isompia mukana vahtimassa. Afrodite nyt on ehkä sillä rajalla, kun on hieman nuorempi ja aika vilkas. Mutta että Nefertitikin, huhhuh tosiaan. Ja jatkuva toistelu, että on normaalia. Joo, ehkä 1-vuotiaiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää pahaa puhua. Eikö voisi keskittyä siihen mitä kivoja asioita videoilla näkyy. Tainalla on aikamoinen työ noin ison perheen äitinä ja minusta näyttää hoitavan sen kunnialla kotiin.
Nykyisin videoilla ei näy liioin mitään ”kivoja asioita”, vaan toinen toistaan oudompia juttuja. Nostetaan täällä positiivisiakin juttuja esille, niitä ei vaan ainakaan videoissa näy.
Tuli tässä huomattua, että nuo videothan on ilmeisesti kuvattu useita kuukausia sitten. (Vilkaisin uteliaisuuttani viimeisimmässä videossa hetken aikaa näkyneen Samba Vilnius- yhtyeen facebook- sivuja, joista löytyi tieto, että tuo puistokeikka oli jo joskus toukokuussa.)
Ja ilmeisesti ovat vaihtaneet nimensä virallisestikin Licciardo-Toivolaksi -ainakin mikäli väestörekisterin nimipalveluun on uskominen

Pystyyhän tuon päättelemään ihan jo siitäkin, että voikukat kukkii toukokuussa, ja niitä ihmeteltiin latvialainen parkkipaikan laidalla monen videon ajan.
Saako muuten kukaan mitään selvää niistä kohdista missä perhe vierailee siinä ristipuistossa? tai kirkossa. Siis että mitä ihmettä Taina oikein niin kovasti kieltelee heidän olevan.
Vierailija kirjoitti:
Liikkumaton ja vahamainen naama viittaa kyllä botoxiin. Mielestäni on nelikymppiseksi suurperheen äidiksi ok tasoa, mutta ei mitään erityisen poikkeuksellista. Ikä näkyy kyllä.
Liikkumattomuus näyttää minusta kyllä siltä, että välttelee ilmeitä ja esim. hymyilyä jopa kuvissa, joissa koko muu perhe hymyilee iloisesti.
Parissa hymykuvassa, joissa oikeasti nauraa, näyttääkin sitten ikäiseltään tai ylikin.
Jotenkin kyllä turpean ja pingottuneen näköinen naama, mutta liikkuisi kyllä, jos uskaltaisi liikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Saako muuten kukaan mitään selvää niistä kohdista missä perhe vierailee siinä ristipuistossa? tai kirkossa. Siis että mitä ihmettä Taina oikein niin kovasti kieltelee heidän olevan.
Katolisia.
Outoa. Jokin kristinuskon suuntaushan se kuitenkin on mihin uskovat. Miten voi sanoa, että ei ole edes prosentin verran samaa noissa uskonnoissa, kun uskovat kuitenkin Jeesukseen ja lukevat Raamattua?
Vaikka joo, tietenkin näin uniikille perheelle pitää olla oma, uniikki uskontonsa (josta ei sitten kuitenkaan voi kenellekään muulle mitään kertoa). 🙄
Vierailija kirjoitti:
Miten Taina onnistuu olemaan noin nuoren ja samalla kuitenkin lähes meikittömän näköinen?
Näyttää helposti 10 vuotta nuoremmalta.
Tosin instakuvassa, jossa on sairaalassa vastasyntyneen Omegan kanssa, näyttääkin sitten ehkä 10v vanhemmalta lempeältä kukkia myyvältä torikauppiasmummelilta :D
Tekeekö laitetut (näkyviin meikatut kun luonnostaan näkymättömät) kulmakarvat ja ripsari niin ison eron? Ryppyjä en kuitenkaan löydä mistään kuvasta tai videolta, enkä muitakaan ihovirheitä tai naaman roikkumista, saati silmäpusseja.
Onko naama luonnostaan pinkeänä pysyvä vai onko tämä Taina laittanut jotain fyllinkejä? Lopputulos ainakin on hyvin luonnollinen, ottaisin mielellään tiedot ylös omia nelikymppisiä varten!
N25
Luonnollinen? Naamahan näyttää muoviselta ja etenkin kulmakarvojen takia usein myös ylimeikatulta. Tainalla on ainakin microblading ja täyteaineita, mahdollisesti botoxia myös. Eron kyllä huomaa kun katsoo vanhoja kuvia.

Joo aivan älytöntä. Tekee kyllä tyhmän vaikutelman.
Liittyisköhän tuo siihen, kun lukevat itse sitä jotain vanhaa King Jamesin versiota, vai miten se nyt oli. Joku hienosti kertoili siitä täällä aiemmin. On suosittu Jenkeissä.
Jos uskovat sitten mielestään enemmän oikein, ja lukevat oikeita versioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten Taina onnistuu olemaan noin nuoren ja samalla kuitenkin lähes meikittömän näköinen?
Näyttää helposti 10 vuotta nuoremmalta.
Tosin instakuvassa, jossa on sairaalassa vastasyntyneen Omegan kanssa, näyttääkin sitten ehkä 10v vanhemmalta lempeältä kukkia myyvältä torikauppiasmummelilta :D
Tekeekö laitetut (näkyviin meikatut kun luonnostaan näkymättömät) kulmakarvat ja ripsari niin ison eron? Ryppyjä en kuitenkaan löydä mistään kuvasta tai videolta, enkä muitakaan ihovirheitä tai naaman roikkumista, saati silmäpusseja.
Onko naama luonnostaan pinkeänä pysyvä vai onko tämä Taina laittanut jotain fyllinkejä? Lopputulos ainakin on hyvin luonnollinen, ottaisin mielellään tiedot ylös omia nelikymppisiä varten!
N25
Luonnollinen? Naamahan näyttää muoviselta ja etenkin kulmakarvojen takia usein myös ylimeikatulta. Tainalla on ainakin microblading ja täyteaineita, mahdollisesti botoxia myös. Eron kyllä huomaa kun katsoo vanhoja kuvia.
Luonnollisella tarkoitin sitä, että ei voi suorilta käsin varmaksi sanoa, että jotain on tehty tai mitä on tehty. Eli luonnollinen verrattuna siihen stereotyyppiseen, selkeään ja säikähdyttävään botoxnaamaan, joka joiltain julkkiksilta löytyy.
Tietenkin jos on vanha kuva, johon verrata, ei enää näytäkään luonnolliselta itseltään. Mutta ilman vertailupohjaa on vielä melko uskottavaa, että joku saattaisi näyttää tuolta hyvillä geeneillä (kasvojen luusto, rasvainen iho jne), ihonhoidolla ja ruokavaliolla.