Jouluapua.fi kartta avattu
Ja jo yhden ammattikerjuri satutädin bongasin päässeen kanta-hämeessä listoille.
Kommentit (1265)
Nuo puuttuu-päivitykset ovat joskus silkkaa ahneutta. Kun on jo luvattu sitä ja tätä niin sitten päivitetään että puuttuu vielä joulupukki tai kuusi tai suklaa. Suklaata saa kaupasta pikkurahalla. Mikään ei riitä. Niin kauan kuin rahaa tulee Kelan taikaseinästä ja ihmiset lahjoittavat joululahjat, maksavat synttärit jne niin sille omalle tilanteelle ei tarvitse tehdä mitään. Koska sosiaalituilla eläminen yleistyy ja kulut kasvavat koko ajan, joudutaan säästämään mm.koulutuksesta niin peruskoulussa kuin yliopistossa. Ja se osuu jo aika monen nilkkaan.
Täysin ei ikinä voi toiseen ihmiseen luottaa, mutta kyllä tuolla on ihan kohtuullisia toiveita ja pieniä lapsilukuja myös, monia vanhempia jotka eivät toivo itselleen mitään ja lapsillekin vähän. Ei kannata koko konseptia lytätä sen perusteella, että joukossa on ahneita opportunisteja ja tukikeinottelijoita. Suomessa on sikäli hieno tilanne, että periaatteessa kukaan ei oikeasti tarvitse tällaista hyväntekeväisyyttä yksityishenkilöiltä. Enemmän tämä on kivaa ylimääräistä, tapa tarjota lapsille jotain erityistä vaikeassa elämäntilanteessa, siis niissä tapauksissa joissa hakijan tarkoitusperät ovat vilpittömät. Kääntöpuolena palvelun toteutustapa tarjoaa myös joillekin tavan kerjätä ilmaista ruokaa ja merkkitavaraa myyntiin ja on ihan hyvä, että myös tämä näkökulma on esillä. Loppujen lopuksi lahjoittajan täytyy luottaa omaan intuitioonsa ja hyväksyä se riski, että kaikki eivät ole rehellisiä tai aidosti tarvitsevia, ja että lahja ei aina päädy sinne mihin se on tarkoitettu. Näinhän se on valitettavasti lähes kaiken hyväntekeväisyyden kanssa.
Mielenkiinnosta, millainen henkilö/perhe tai millaisessa tilanteessa olevat on teidän mielestä oikeutettuja hakemaan tuolta apua? Ja millaista apua? Siis oon ihan samaa mieltä siitä että suurella osalla noista hakijoista on isoja ongelmia elämänhallinnan kanssa ja monella tarve tuskin on oikea, mutta silti jotenkin huvittaa nämä jutut täällä ja kriteerit siitä kuka on oikeesti köyhä ja kuka ei. Tosin monen mielipide taitaa olla se että kaikki on Suomessa niin hyvässä tilanteessa että joulun saa kyllä järkättyä, joten monen mielestä kai koko jouluapu on turha.
Älkää käsittäkö väärin, mä ymmärrän mitä monet täällä hakee takaa; mun omat vanhemmat valittaa jatkuvasti köyhyyttä, äiti on sairaseläkkeellä ja isä töissä, rahaa ei muka ikinä ole mihinkään mut molemmat vetää askin röökiä päivässä ja ostaa useamman packin kaljaa viikossa. En "hyväksy" tuollaista enkä voi ymmärtää miten he ei itse näe tuossa ristiriitaa. En siis ole mikään kaikenlaisen perseilyn ymmärtäjä, mut en silti voi samaistua kaikkiin kyynisimpiin viesteihin tai varsinkaan pilkkaviesteihin.
Paras oli toi joka ketjussa puhui 22v tyttärestään joka opiskelee yliopistossa, on lapseton ja kihloissa, käy kesätöissä jne. Ei noi asiat estä sitä etteikö voisi sairastua vaikka mt- ongelmiin tai päihderiippuvuuteen. :D Hienoa että tyttärellä menee hyvin, mut varmaan on olemassa köyhiä/sairaita/ongelmaisia joilla on joskus myös mennyt hyvin, tilanteet muuttuu. (ja kyllä oon tietoinen siitä että köyhyys on usein ns. periytyvää jne, mutta ei se aina ole ja sairaudet voi iskeä keneen tahansa).
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta, millainen henkilö/perhe tai millaisessa tilanteessa olevat on teidän mielestä oikeutettuja hakemaan tuolta apua? Ja millaista apua?
Hyvä kysymys.
Itselleni tulee ekana mieleen Veikko Hurstin joulu kodittomille.
Oikeasti hieno konsepti. Järjestetäänkö näitä vielä?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta, millainen henkilö/perhe tai millaisessa tilanteessa olevat on teidän mielestä oikeutettuja hakemaan tuolta apua? Ja millaista apua? Siis oon ihan samaa mieltä siitä että suurella osalla noista hakijoista on isoja ongelmia elämänhallinnan kanssa ja monella tarve tuskin on oikea, mutta silti jotenkin huvittaa nämä jutut täällä ja kriteerit siitä kuka on oikeesti köyhä ja kuka ei. Tosin monen mielipide taitaa olla se että kaikki on Suomessa niin hyvässä tilanteessa että joulun saa kyllä järkättyä, joten monen mielestä kai koko jouluapu on turha.
Älkää käsittäkö väärin, mä ymmärrän mitä monet täällä hakee takaa; mun omat vanhemmat valittaa jatkuvasti köyhyyttä, äiti on sairaseläkkeellä ja isä töissä, rahaa ei muka ikinä ole mihinkään mut molemmat vetää askin röökiä päivässä ja ostaa useamman packin kaljaa viikossa. En "hyväksy" tuollaista enkä voi ymmärtää miten he ei itse näe tuossa ristiriitaa. En siis ole mikään kaikenlaisen perseilyn ymmärtäjä, mut en silti voi samaistua kaikkiin kyynisimpiin viesteihin tai varsinkaan pilkkaviesteihin.
Paras oli toi joka ketjussa puhui 22v tyttärestään joka opiskelee yliopistossa, on lapseton ja kihloissa, käy kesätöissä jne. Ei noi asiat estä sitä etteikö voisi sairastua vaikka mt- ongelmiin tai päihderiippuvuuteen. :D Hienoa että tyttärellä menee hyvin, mut varmaan on olemassa köyhiä/sairaita/ongelmaisia joilla on joskus myös mennyt hyvin, tilanteet muuttuu. (ja kyllä oon tietoinen siitä että köyhyys on usein ns. periytyvää jne, mutta ei se aina ole ja sairaudet voi iskeä keneen tahansa).
Tähän on vastattu jo monta kertaa, ei jaksa enää.
Toivottavasti minun kirjoitusta ei otettu sellaisena, että vähättelisin jotenkin niitä jotka hakevat apua. Ehkä joillakin köyhillä ja apua tarvitsevilla, niillä jotka oikeasti tarvitsevat on vaikeuksia hakea apua sen takia, koska he tietävät miten vaikeaa on ja he myös tietävät, että ehkä joillain muilla menee vielä huonommin ja siksi tulee huono omatunto, että hakee apua.. Siksi ainakin itselle tulee sellainen olo, ettei kehtaa hakea apua ihan vain sen takia, että on varmasti muita joilla menee vielä huonommin.
Täällä on oikein sosiaalipornon suurkuluttuajien kokoontumisajot. Teistä on kiva mässytellä ja märistä avunhakijoista. Kukaan teistä ei ole pätkääkään auttanut koskaan ketään, ettekä tule auttamaankaan, koska olette loppupeleissä niin itse niin köyhiä ja itaria henkisesti ja materiaalisesti.
Haluaisitte kuitenkin kovasti hyväntekijän marttyyrikruunua otsallenne ja todistella isoon ääneen, kuinka paljon parempia ihmisiä olette kuin nuo avunhakijat. Mitään muuta funktiota tällä ketjulla ei sitten olekaan. :-D

Lokki rääkyy.

Me autamme joka kk, puolet palkasta menee pakkoapuun. Siksi ehkä meistä ei ole ihan oikein, että hyväksytään lahjaksi vain jotakin satasen leegopalikoita ja stringejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta, millainen henkilö/perhe tai millaisessa tilanteessa olevat on teidän mielestä oikeutettuja hakemaan tuolta apua? Ja millaista apua? Siis oon ihan samaa mieltä siitä että suurella osalla noista hakijoista on isoja ongelmia elämänhallinnan kanssa ja monella tarve tuskin on oikea, mutta silti jotenkin huvittaa nämä jutut täällä ja kriteerit siitä kuka on oikeesti köyhä ja kuka ei. Tosin monen mielipide taitaa olla se että kaikki on Suomessa niin hyvässä tilanteessa että joulun saa kyllä järkättyä, joten monen mielestä kai koko jouluapu on turha.
Älkää käsittäkö väärin, mä ymmärrän mitä monet täällä hakee takaa; mun omat vanhemmat valittaa jatkuvasti köyhyyttä, äiti on sairaseläkkeellä ja isä töissä, rahaa ei muka ikinä ole mihinkään mut molemmat vetää askin röökiä päivässä ja ostaa useamman packin kaljaa viikossa. En "hyväksy" tuollaista enkä voi ymmärtää miten he ei itse näe tuossa ristiriitaa. En siis ole mikään kaikenlaisen perseilyn ymmärtäjä, mut en silti voi samaistua kaikkiin kyynisimpiin viesteihin tai varsinkaan pilkkaviesteihin.
Paras oli toi joka ketjussa puhui 22v tyttärestään joka opiskelee yliopistossa, on lapseton ja kihloissa, käy kesätöissä jne. Ei noi asiat estä sitä etteikö voisi sairastua vaikka mt- ongelmiin tai päihderiippuvuuteen. :D Hienoa että tyttärellä menee hyvin, mut varmaan on olemassa köyhiä/sairaita/ongelmaisia joilla on joskus myös mennyt hyvin, tilanteet muuttuu. (ja kyllä oon tietoinen siitä että köyhyys on usein ns. periytyvää jne, mutta ei se aina ole ja sairaudet voi iskeä keneen tahansa).
Tähän on vastattu jo monta kertaa, ei jaksa enää.
Tämän ketjun yleisen linjan mukaan hyviä köyhiä on siis ainakin opiskelijat ja vanhukset, ehkä sairaat yh:t mut vaan siinä tapauksessa että lapsia on maksimissaan yksi. Sairaus mieluiten joku fyysinen, ei mt- ongelmia. Alkoholi ja tupakka ehdoton ei. Ylipainoinen ei saa olla, eikä saa olla lemmikkejä eikä lapsia useammalle eri ihmisille. Työttömyys ok jos pystyy näyttämään että aktiivisesti hakee töitä tai koulupaikkaa. Jos asuu pk- seudulla niin työttömyys ei ok, koska kuka tahansa saa sieltä töitä. Erityislapset on ok jos niitä on vain yksi, jos eka lapsi erityislapsi ja sen jälkeen hankittu lisää lapsia, ei ok. Vaatimuksia lahjojen suhteen ei saa olla, paitsi jos toivoo villasukkia niin sen saa sanoa. Hygieniatuotteita ja sukkia ei saa toivoa koska niihin pitäisi olla rahaa muutenkin. Lasten ulkovaatteiden pyytäminen lahjaksi ei ok koska ne pitäisi pystyä ostamaan muutenkin. Jos lapsi on pieni tai teini niin lahjoja ei saa heille pyytää. Jouluruokaa ei saa pyytää koska jouluruokaan on kenellä tahansa varaa ja jouluna voi syödä muutakin. Joulukoristeita ei saa pyytää koska niitä olis voinut ostaa alesta. Joulupukkia ei koska se on turha.
Mitäs muuta tulee mieleen?

Sä tulkitset ketjua haluamallasi tavalla, se on sun oikeutesi. :)
Vierailija kirjoitti:
Mitäs muuta tulee mieleen?
Saahan sitä jokainen pyytää. Mutta kenenkään ei ole pakko antaa.
Se nyt ainakin.
🇺🇦🇮🇱
Missä oli se joka toivo stringejä, voisin käydä ostamas ne.
Toivoi siellä joku rintsikoitakin. Oli mielestäni joku vähän nuorempi kuin tämä stringienpyytäjä. Ne rintsikat oli jotenkin niin random joululahjatoive että olis periaatteessa hauska toteuttaa 🙈
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää vähän nämä usealapsiset perheet. Miksi ihmeessä tehdään työkyvyttöminä, velkaantuneinta, masentuneina, ilman tukiverkostoa vielä lisää lapsia? Joku syy tähän on oltava, ehkä sitä kautta tuntee itsensä tärkeäksi ja osalliseksi tätä elämää, mutta painuukin yhä syvemmälle väsymyksen ja köyhyyden suohon. Tähän pitäisi jollakin tavalla puuttua ( tukihenkilöitä, harrastustukea, yhteisöllisyyttä ), koska uskon, että moni näistä lapsista jatkaa samaa toimintamallia ja yhteiskunnan tuet on se palkkatulo heille eikä kotoa tule kannustusta muunlaiseen toimintatapaan eikä malleja elämään.
Ja nyt tulee alapeukkuja, mutta moni täällä palstalla tuntuu olevan ilman empatiaa sen suhteen, että ihmisen elämässä voi mennä kaikki ihan päin h***ä, vaikka kuinka olisi elänyt elämää "oikein", mitä se nyt sitten onkaan. Meillä tuli vastaan miehen vakava sairastuminen ja päädyin omaishoitajaksi ( kun ei ollut juuri vaihtoehtoja ), talossa todettiin pohjassa kosteusvaurio, jouduin vaihtamaan alaa, että pystyn olemaan omaishoitaja sekä maksamaan remontointia jne. Oli juu vakuutukset, kohtuulliset työpaikat, jonkinlainen turvaverkostokin ja kaikki piti olla ajateltu loppuun asti, mutta nyt tuntuu elämä olevan pelkkää ongelmaa toisensa perään ja niiden ratkomista. Joskus tuntuu, että ihmiset tosiaan ajattelevat kaikista vastoinkäymisistä tyyliin, että ne ovat itseaiheutettuja eikä voisi ikinä koskettaa heitä itseään. Ei siis olla kauas tultu siitä, kun ajateltiin kaiken olevan synneistä tms. pahasta peräisin. Tyyliin " hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita".
Meille kävi myös hullusti. Ensin sairastuin minä henkisesti. Masennuin, eikä siihen ollut mitään yhtä syytä, eikä siihen liittynyt päihteitä tms.. Elettiin ihan tavallista lapsiperhearkea, yhtäkkiä vain sekosin kuin veitsellä leikaten. No, toivuin siitä pitkän sakraalakeikan jälkeen ja sain itseni koottua. Sain työpaikan ja kaikki näytti hyvältä, mutta sitten sairastui mies vaikeasti. Parin vuoden sairaalakierteessä jälkeen hän kotiutui taskussaan eläkepaperit. Minä omaishoitajaksi tietenkin. Siitä ei hyvä seurannut ja jo kohta taas mentiin psykiatriselle hippulat vinkuen.
Olen aina tehnyt "oikein", opiskellut, tehnyt työtä, opiskellut lisää, ponnistellut paremman elämän puolesta, hakenut apua koko perheelle eri tilanteissa, mutta nyt tuntuu, että takki on tyhjä. En jaksa enää.
Edellämainituista syistä johtuen olemme pienituloisia ja joku vielä viitsii kadehtia, jos jotain ekstraa lapsille saan jouluksi haalittua.
Olen aikuinen mies. Opiskellut hyvän ammatin ja työelämässäkin jo yli kymmenen vuotta. Todennäköisesti tulotasoni on tällä hetkellä tämän lukijaryhmän kärkipäässä. Lapsuuteni vietin kuitenkin pienituloisessa perheessä. Isäni alkoholismi oli merkittävässä roolissa perheemme köyhyyteen. Lapsuudesta muistan, että saimme muutamana jouluna lahjoituksena ruokakassit. Ne tuotiin kotiovellemme joulun alla. Ruokakassit olivat lahjoittaneet paikalliset kauppiaat. En osaa sanoa, että miten tiesivät meille tuoda, mutta se ei ole tässä tärkeää.
Ne lahjoitetut ruokakassit tekivät joulustamme erilaisen. Olen koko elämäni uskonut myös ihmisten hyvyyteen, vaikka todisteita täysin päinvastaisesta näyttäisi olevan enemmän. Minullakin olisi ollut ”hyvät syyt” elämässäni katkeroitua, tulla kyyniseksi ja paeta elämän kipua alkoholismiin isäni lailla. Valitsin kuitenkin toisenlaisen polun. Luettuani näitä kirjoituksia koin velvollisuudekseni tuoda esiin myös tämän näkökulman. Polkuni valintaan on vaikuttanut minulle täysin tuntemattomien ihmisten halu auttaa ja tehdä hyvää. Todennäköisesti se on vaikuttanut paljon enemmän kuin olen tähän asti ymmärtänytkään. Aioin ottaa riskin ja antaa omastani tänäkin jouluna. Sillä voi olla jollekin läpi elämän kestävät vaikutukset.
Hyvää Joulua kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnosta, millainen henkilö/perhe tai millaisessa tilanteessa olevat on teidän mielestä oikeutettuja hakemaan tuolta apua? Ja millaista apua? Siis oon ihan samaa mieltä siitä että suurella osalla noista hakijoista on isoja ongelmia elämänhallinnan kanssa ja monella tarve tuskin on oikea, mutta silti jotenkin huvittaa nämä jutut täällä ja kriteerit siitä kuka on oikeesti köyhä ja kuka ei. Tosin monen mielipide taitaa olla se että kaikki on Suomessa niin hyvässä tilanteessa että joulun saa kyllä järkättyä, joten monen mielestä kai koko jouluapu on turha.
Älkää käsittäkö väärin, mä ymmärrän mitä monet täällä hakee takaa; mun omat vanhemmat valittaa jatkuvasti köyhyyttä, äiti on sairaseläkkeellä ja isä töissä, rahaa ei muka ikinä ole mihinkään mut molemmat vetää askin röökiä päivässä ja ostaa useamman packin kaljaa viikossa. En "hyväksy" tuollaista enkä voi ymmärtää miten he ei itse näe tuossa ristiriitaa. En siis ole mikään kaikenlaisen perseilyn ymmärtäjä, mut en silti voi samaistua kaikkiin kyynisimpiin viesteihin tai varsinkaan pilkkaviesteihin.
Paras oli toi joka ketjussa puhui 22v tyttärestään joka opiskelee yliopistossa, on lapseton ja kihloissa, käy kesätöissä jne. Ei noi asiat estä sitä etteikö voisi sairastua vaikka mt- ongelmiin tai päihderiippuvuuteen. :D Hienoa että tyttärellä menee hyvin, mut varmaan on olemassa köyhiä/sairaita/ongelmaisia joilla on joskus myös mennyt hyvin, tilanteet muuttuu. (ja kyllä oon tietoinen siitä että köyhyys on usein ns. periytyvää jne, mutta ei se aina ole ja sairaudet voi iskeä keneen tahansa).
Tähän on vastattu jo monta kertaa, ei jaksa enää.
Tämän ketjun yleisen linjan mukaan hyviä köyhiä on siis ainakin opiskelijat ja vanhukset, ehkä sairaat yh:t mut vaan siinä tapauksessa että lapsia on maksimissaan yksi. Sairaus mieluiten joku fyysinen, ei mt- ongelmia. Alkoholi ja tupakka ehdoton ei. Ylipainoinen ei saa olla, eikä saa olla lemmikkejä eikä lapsia useammalle eri ihmisille. Työttömyys ok jos pystyy näyttämään että aktiivisesti hakee töitä tai koulupaikkaa. Jos asuu pk- seudulla niin työttömyys ei ok, koska kuka tahansa saa sieltä töitä. Erityislapset on ok jos niitä on vain yksi, jos eka lapsi erityislapsi ja sen jälkeen hankittu lisää lapsia, ei ok. Vaatimuksia lahjojen suhteen ei saa olla, paitsi jos toivoo villasukkia niin sen saa sanoa. Hygieniatuotteita ja sukkia ei saa toivoa koska niihin pitäisi olla rahaa muutenkin. Lasten ulkovaatteiden pyytäminen lahjaksi ei ok koska ne pitäisi pystyä ostamaan muutenkin. Jos lapsi on pieni tai teini niin lahjoja ei saa heille pyytää. Jouluruokaa ei saa pyytää koska jouluruokaan on kenellä tahansa varaa ja jouluna voi syödä muutakin. Joulukoristeita ei saa pyytää koska niitä olis voinut ostaa alesta. Joulupukkia ei koska se on turha.
Mitäs muuta tulee mieleen?
Sä tulkitset ketjua haluamallasi tavalla, se on sun oikeutesi. :)
Ei kai kirjoittaja ollut tehnyt muuta kuin kopinoinut muiden kirjoittamia juttuja täältä?
Teineistä, merkkivaatteista ja kiittämättömyydestä....... muutama vuosi sitten laitoin jouluksi eräälle huostaanotetulle, laitoksessa asuvalle teinipojalle merkkihupparin. Hänen moniongelmainen äitinsä pyysi eräässä FB-ryhmässä pojalleen jotain pientä joululahjaksi. Kysyin omalta teinipojaltani, mikä olisi nuorten suosima merkki ja hankin sellaisen. Osoite, johon paketin postitin, oli todellakin ko laitos. Joulupäivänä hämmästyin, kun olin saanut FB:ssä sekä yksityisviestiä että kaveripyynnön tältä pojalta. Hän kiitti mua täydestä sydämestään ja tietenkin hyväksyin kaveripyynnön.
Olen saanut nyt muutaman vuoden seurata FB:n kautta, miten vaikeista lähtökohdista lähtenyt teinipoika on kasvanut nuoreksi mieheksi. Mieheksi, joka asuu jo omillaan, opiskelee ammattiin ja suunnittelee tulevaisuutta. Tulevaisuutta, johon ei liity päihteet eikä rötökset. En odottanut mitään FB-kaveruutta, mutta on ollut todella ihanaa, että tämä teinipoika halusi jakaa aikuiseksi kasvamisensa tuntemattoman ihmisen kanssa, joka yhtenä jouluna vain täytti hänen mielensä jouluilolla.
Minun vanhemmat käytti kaikki rahansa alkoholiin, ei ollut joululahjoja, ei vanhempia kevätjuhlassa katsomassa vaan krapulassa kotona makaamassa. Lastensuojelua ei kiinnostanut pätkääkään, koska sen verran vanhemmat jaksoivat tsempata emmekä olleet resuisia vaan hiljaisia ja kilttejä, täysin alistuneita.
Vaikka ette halua auttaa elämänhallintansa menettäneitä aikuisia niin ne lapset on täysin syyttömiä ja monet lapset janoavat aikuisen huomiota, ihan minkälaista tahansa. Me emme koskaan saaneet minkäänlaista apua, ei äiti siihen olisi alistunut. Varmastikaan ei olisi yksi joululahja mitään auttanut isommassa kuvassa, mutta silloin olisin varmaan tuntenut edes sen hetken, että joku on ajatellut MINUA. Koska olin näkymätön lapsi aina.