Sukupuolettomat
Mikä on teidän mielipiteenne sukupuolettomista henkilöistä? Perustelkaa vastauksenne olisi mukava saada erinäkökulmia asiasta.
Kommentit (89)
Tarkoitatko siis ihmisiä, jotka määrittelevät itsensä sukupuolettomiksi?
Itsessäni aihe herättää hämmennystä enkä ole ihan varma, olenko ymmärtänyt ilmiötä oikein. Jotenkin tulee tunne, että nykyaikana ihmiset analysoivat itseään ja tuntemuksiaan liikaa.
Itsensä sukupuolettomaksi määrittelevällä ihmisellä on kuitenkin biologinen sukupuoli. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
En ole sukupuoleton mutta intersukupuolinen olen. Minulta on tutkittu kromosomit ja minulla on sillä tasolla häiriö, josta ei voi sukupuoltani päätellä. Lisäksi se mitä jalkojeni välissä on, ei ole selvästi kumpaakaan sukupuolta. Minulla on vagina ja kivekset mutta ei esimerkiksi kohtua.
Vierailija kirjoitti:
Itse koen olevani pohjimmiltani sukupuoleton. Tajuan olevani biologisesti nainen eikä minulla ole mitään tarvetta muuttaa sitä muuksi. En esim. yritä näyttää sukupuolineutraalilta.
Mutta sisäiseen identiteettiini ei kuulu kokemusta sukupuolesta. Olen myös aseksuaali, ehkä juuri siksi etten koe olevani sukupuolinen olento.
Sinua sen kummemmin tuntematta sanoisin, että tuo kuulostaa ymmärrettävältä ja hyvin perustellulta. Sukupuoli tai sukupuolisuus ei yksinkertaisesti kiinnosta sinua.
Sen sijaan nämä julkisuudessa olevat "sukupuolettomat" tuntuvat pitävän kovinkin suurta meteliä asiasta. Samaan aikaan väitetään, että sukupuoli ei ole merkityksellinen asia, vastustetaan ihmisten leimaamista mutta sitten kuitenkin läiskitään ties mitä leimoja itselle ja muille. Noista keskusteluista tulee usein olo, että ko. henkilöt kritisoivat perinteisiä sukupuolirooleja JA paradoksaalisesti samaan aikaan vahvistavat niitä.
- 3

AIS?
Saako kysyä, miten koet itsesi? Miten identifioidut?
Vierailija kirjoitti:
Täysi vitsi. Tuskin tarvitsee kertoa miksi. Jos on synnynnäinen epämuodostuma ymmärrän. Jos päättää, että ei minä en ole tyttö vaikka löytyy emätin, munasarja, kohtu jne... on erittäin jälkeen jäänyt yksilö. Sinun ei tarvitse asettua naisen/miehen muottiin, jos et tahdo, mutta tieteellistä faktaa et voi kiistää. En minäkään ole kissa, enkä kissaksi saa itseäni luokitella vaikka tahdonkin vai nukkua ja syödä.
Epämuodostuma?
Mulla ei ole mitään sen kummempaa kuin ylimääräista rintarauhaskudosta ja pieni nänninalku oikean rintani alla, mutta en näe esimerkiksi tuota epämuodostumaksi.
Minun geneettinen kokoonpanoni ja ympäristön vaikutus on saanut aikaan tämmöisen läjän ihmistä joka ei ole välttämättä erityisen tarkoituksellisesti tällaien, mutta tasan ei ole epämuodostunutkaan.
Kropat ovat mitä ovat ja niiden luonnollinen vaihtelu on paljon laajempaa kuin mitä tavataan ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen olevani pohjimmiltani sukupuoleton. Tajuan olevani biologisesti nainen eikä minulla ole mitään tarvetta muuttaa sitä muuksi. En esim. yritä näyttää sukupuolineutraalilta.
Mutta sisäiseen identiteettiini ei kuulu kokemusta sukupuolesta. Olen myös aseksuaali, ehkä juuri siksi etten koe olevani sukupuolinen olento.
Sinua sen kummemmin tuntematta sanoisin, että tuo kuulostaa ymmärrettävältä ja hyvin perustellulta. Sukupuoli tai sukupuolisuus ei yksinkertaisesti kiinnosta sinua.
Sen sijaan nämä julkisuudessa olevat "sukupuolettomat" tuntuvat pitävän kovinkin suurta meteliä asiasta. Samaan aikaan väitetään, että sukupuoli ei ole merkityksellinen asia, vastustetaan ihmisten leimaamista mutta sitten kuitenkin läiskitään ties mitä leimoja itselle ja muille. Noista keskusteluista tulee usein olo, että ko. henkilöt kritisoivat perinteisiä sukupuolirooleja JA paradoksaalisesti samaan aikaan vahvistavat niitä.
- 3
Sulla menee nyt muutamakin eri ilmiö sekaisin.
Syntymässään väärinsukupuolitetut ihmiset ovat yksi juttu, sit taas muunsukupuoliset ovat toinen ja kaikenlaista muutakin löytyy.
Heitä on monia erilaisia, ja yksi ei puhu muiden puolesta, ihan vain omastaan. Jos olettaa että tässä on jollakulla joku puhemiehen rooli, niin saattaa tulla aika erikoinen vaikutelma koko hommasta.
Olen itsekin ihmetellyt näin epäfeminiinisenä cis-naisena ton feminiinisen naiseuden viehätystä ylipäätään, mutta koska olen cis en oikein lopulta voikaan ymmärtää trans-kokemusta. Samaten kuin se trans-ihminenkään ei voi cis-ihmiseksi tahtomalla muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on teidän mielipiteenne sukupuolettomista henkilöistä? Perustelkaa vastauksenne olisi mukava saada erinäkökulmia asiasta.
Olen huomannut tietyn tarpeen 'luokitella'. Mutta en siis mitenkään negatiivisessa mielessä. Vaan ennemminkin siksi, että lievästi assina joudun menemään muutenkin kai keskivertoa enemmän sillä, miten kuuluu toimia/miten oletetaan toimittavan ja ehkä siten koitan toisinaan vetää myös ns. taatusti hienotunteisuuden överiksi.
Joten siksi itse koen tarvetta luokitella ihmisiä jaottelulla mies, nainen tai jotain siltä väliltä. Eli osatakseni kommunikoida paremmin juuri tämän henkilön kanssa.
Mitään negatiivisia asenteita en omaa kenenkään sukupuoleen tai sukupuoliseen suuntautumiseen; päinvastoin koen usein vain aidosti rohkeaksi sen, josko kykenee erottautumaan normista. Itse kun olen päinvastoin liiankin kanssa yrittänyt aina sulautua.
Vierailija kirjoitti:
Itse koen olevani pohjimmiltani sukupuoleton. Tajuan olevani biologisesti nainen eikä minulla ole mitään tarvetta muuttaa sitä muuksi. En esim. yritä näyttää sukupuolineutraalilta.
Mutta sisäiseen identiteettiini ei kuulu kokemusta sukupuolesta.
Olet siis tavallinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen olevani pohjimmiltani sukupuoleton. Tajuan olevani biologisesti nainen eikä minulla ole mitään tarvetta muuttaa sitä muuksi. En esim. yritä näyttää sukupuolineutraalilta.
Mutta sisäiseen identiteettiini ei kuulu kokemusta sukupuolesta. Olen myös aseksuaali, ehkä juuri siksi etten koe olevani sukupuolinen olento.
Sinua sen kummemmin tuntematta sanoisin, että tuo kuulostaa ymmärrettävältä ja hyvin perustellulta. Sukupuoli tai sukupuolisuus ei yksinkertaisesti kiinnosta sinua.
Sen sijaan nämä julkisuudessa olevat "sukupuolettomat" tuntuvat pitävän kovinkin suurta meteliä asiasta. Samaan aikaan väitetään, että sukupuoli ei ole merkityksellinen asia, vastustetaan ihmisten leimaamista mutta sitten kuitenkin läiskitään ties mitä leimoja itselle ja muille. Noista keskusteluista tulee usein olo, että ko. henkilöt kritisoivat perinteisiä sukupuolirooleja JA paradoksaalisesti samaan aikaan vahvistavat niitä.
- 3
Sulla menee nyt muutamakin eri ilmiö sekaisin.
Syntymässään väärinsukupuolitetut ihmiset ovat yksi juttu, sit taas muunsukupuoliset ovat toinen ja kaikenlaista muutakin löytyy.
Heitä on monia erilaisia, ja yksi ei puhu muiden puolesta, ihan vain omastaan. Jos olettaa että tässä on jollakulla joku puhemiehen rooli, niin saattaa tulla aika erikoinen vaikutelma koko hommasta.
Olen itsekin ihmetellyt näin epäfeminiinisenä cis-naisena ton feminiinisen naiseuden viehätystä ylipäätään, mutta koska olen cis en oikein lopulta voikaan ymmärtää trans-kokemusta. Samaten kuin se trans-ihminenkään ei voi cis-ihmiseksi tahtomalla muuttua.
Selventäisitkö, mitä tarkoitat "syntymässään väärinsukupuolitetuilla" ihmisillä? Trans- vai intersukupuolisia vai jotain muuta?
Itseäni on alkanut pahemman kerran v*tuttaa tuo cis-etuliite.
- ap

Juuri niin. Eihän oma sukupuoli nyt ole asia joka jatkuvasti on päällimmäisenä mielessä. Mutta silti se on täysin selkeä jalkovälin tai biologisen määritelmän perusteella eikä koskaan ole käynyt mielessäkään edes pohtia sukupuolettomuutta. Ja miksi tarvisi? Jos tekee mieli tehdä toisen sukupuolen stereotyyppisiä juttuja, niin teen. Mutta minulla onkin terve itsetunto.
Mikä ongelma cis-etuliitteessä on?
Eikö kaikilla ole se oikeus määrittää itse itsensä kokemaansa sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen? Ja jos kokemus nyt sitten sattuu olemaan juuri se, että kokee sen cis-etuliitteen hyväksi?

Voihan jokainen määrittää itsensä vaikka kissaksi, jos haluaa. Mutta ei sitä silti kissaksi muutu. Tai cis-kissaksi.
Aha, kihlavihatrolli laajentaa toimintaansa tänne sukupuolivähemmistöjenkin kimppuun.

Netissä olen törmännyt lukuisia kertoja siihen, että jos naiset (sinun määritelmästi mukaan cis-naiset) puhuvat vaikkapa omasta anatomiastaan ja viittaavat itseensä "naisina", transihmiset loukkaantuvat. Englannissa viranomaiset suosittelevat, että gynekologisista asioista puhuttaessa käytetään termejä "cervix-havers" tai "uterus-havers" se sijaan, että puhuttaisiin naisista. "Vagina" on "front-hole" tai muuta naurettavaa.
Siksi cis-etuliite ärsyttää. Nämä asiat eivät ole vielä Suomessa järin akuutteja, mutta maailmalla on jo menty tuohon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen olevani pohjimmiltani sukupuoleton. Tajuan olevani biologisesti nainen eikä minulla ole mitään tarvetta muuttaa sitä muuksi. En esim. yritä näyttää sukupuolineutraalilta.
Mutta sisäiseen identiteettiini ei kuulu kokemusta sukupuolesta.
Olet siis tavallinen nainen.
Juuri niin. Eihän oma sukupuoli nyt ole asia joka jatkuvasti on päällimmäisenä mielessä. Mutta silti se on täysin selkeä jalkovälin tai biologisen määritelmän perusteella eikä koskaan ole käynyt mielessäkään edes pohtia sukupuolettomuutta. Ja miksi tarvisi? Jos tekee mieli tehdä toisen sukupuolen stereotyyppisiä juttuja, niin teen. Mutta minulla onkin terve itsetunto.
Kyllä minä luulen että aika monella sukupuoli on huomattavan tärkeä osa psyykkistä identiteettiä. Jos ei ole aseksuaali niin seksuaalisuuden kautta varmaan se asia tulee useamminkin mieleen vaikkei varmaan "päällimmäisenä mielessä" useimmilla ole.
Ja sen että osalle sukupuoli on tärkeä identiteetin osa kertoo sekin, miten paljon kärsii ne ihmiset, jotka kokee olevansa väärän"merkkisessä" kehossa. Itse luulen, että jos yhtäkkiä muuttuisin mieheksi (mikä ei tietenkään ole mahdollista) niin ei se minun elämääni haittaisi sen enempää kuin naiseuskaan, koska tosiaan, sukupuoli ei ole vaikka tukanväriä tai vaatetyyliä tärkeämpi osa sisäistä minä-tunnettani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma cis-etuliitteessä on?
Eikö kaikilla ole se oikeus määrittää itse itsensä kokemaansa sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen? Ja jos kokemus nyt sitten sattuu olemaan juuri se, että kokee sen cis-etuliitteen hyväksi?
Voihan jokainen määrittää itsensä vaikka kissaksi, jos haluaa. Mutta ei sitä silti kissaksi muutu. Tai cis-kissaksi.
Aha, kihlavihatrolli laajentaa toimintaansa tänne sukupuolivähemmistöjenkin kimppuun.
:D
En ole kihlavihatrolli, mutta sanottakoon että olen myös sitä mieltä että kihlaus ilman aikomusta avioitua ei ole mikään kihlaus. Se on yhtä lailla osapuolten korvien välissä kuten myös nämä sukupuolettomuudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma cis-etuliitteessä on?
Eikö kaikilla ole se oikeus määrittää itse itsensä kokemaansa sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen? Ja jos kokemus nyt sitten sattuu olemaan juuri se, että kokee sen cis-etuliitteen hyväksi?
"Cis-naiset" ovat naisia. Transnaiset eivät ole naisia. He voivat toki olla transnaisia, mutta naisia he eivät ole eikä heistä sellaisia tule.
Olen ajatusmaailmaltani lähinnä radikaalifeministi.
Onko sinun määritelmäsi naisesta siis pelkkä fysiologinen kokoonpano? Jos ei ole kohtua niin ei ole nainen yms?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen olevani pohjimmiltani sukupuoleton. Tajuan olevani biologisesti nainen eikä minulla ole mitään tarvetta muuttaa sitä muuksi. En esim. yritä näyttää sukupuolineutraalilta.
Mutta sisäiseen identiteettiini ei kuulu kokemusta sukupuolesta. Olen myös aseksuaali, ehkä juuri siksi etten koe olevani sukupuolinen olento.
Sinua sen kummemmin tuntematta sanoisin, että tuo kuulostaa ymmärrettävältä ja hyvin perustellulta. Sukupuoli tai sukupuolisuus ei yksinkertaisesti kiinnosta sinua.
Sen sijaan nämä julkisuudessa olevat "sukupuolettomat" tuntuvat pitävän kovinkin suurta meteliä asiasta. Samaan aikaan väitetään, että sukupuoli ei ole merkityksellinen asia, vastustetaan ihmisten leimaamista mutta sitten kuitenkin läiskitään ties mitä leimoja itselle ja muille. Noista keskusteluista tulee usein olo, että ko. henkilöt kritisoivat perinteisiä sukupuolirooleja JA paradoksaalisesti samaan aikaan vahvistavat niitä.
- 3
Sulla menee nyt muutamakin eri ilmiö sekaisin.
Syntymässään väärinsukupuolitetut ihmiset ovat yksi juttu, sit taas muunsukupuoliset ovat toinen ja kaikenlaista muutakin löytyy.
Heitä on monia erilaisia, ja yksi ei puhu muiden puolesta, ihan vain omastaan. Jos olettaa että tässä on jollakulla joku puhemiehen rooli, niin saattaa tulla aika erikoinen vaikutelma koko hommasta.
Olen itsekin ihmetellyt näin epäfeminiinisenä cis-naisena ton feminiinisen naiseuden viehätystä ylipäätään, mutta koska olen cis en oikein lopulta voikaan ymmärtää trans-kokemusta. Samaten kuin se trans-ihminenkään ei voi cis-ihmiseksi tahtomalla muuttua.
Selventäisitkö, mitä tarkoitat "syntymässään väärinsukupuolitetuilla" ihmisillä? Trans- vai intersukupuolisia vai jotain muuta?
Itseäni on alkanut pahemman kerran v*tuttaa tuo cis-etuliite.
- ap
Oijoi, anteeksi, en siis ole tämän ketjun ap. Jotenkin vain automaattisesti laitoin tuon lyhenteen viestini loppuun!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma cis-etuliitteessä on?
Eikö kaikilla ole se oikeus määrittää itse itsensä kokemaansa sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen? Ja jos kokemus nyt sitten sattuu olemaan juuri se, että kokee sen cis-etuliitteen hyväksi?
"Cis-naiset" ovat naisia. Transnaiset eivät ole naisia. He voivat toki olla transnaisia, mutta naisia he eivät ole eikä heistä sellaisia tule.
Olen ajatusmaailmaltani lähinnä radikaalifeministi.
Onko sinun määritelmäsi naisesta siis pelkkä fysiologinen kokoonpano? Jos ei ole kohtua niin ei ole nainen yms?
Kohdunpoiston läpikäynyt nainen on nähdäkseni edelleen "adult human female" eli nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma cis-etuliitteessä on?
Eikö kaikilla ole se oikeus määrittää itse itsensä kokemaansa sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen? Ja jos kokemus nyt sitten sattuu olemaan juuri se, että kokee sen cis-etuliitteen hyväksi?
"Cis-naiset" ovat naisia. Transnaiset eivät ole naisia. He voivat toki olla transnaisia, mutta naisia he eivät ole eikä heistä sellaisia tule.
Olen ajatusmaailmaltani lähinnä radikaalifeministi.
Onko sinun määritelmäsi naisesta siis pelkkä fysiologinen kokoonpano? Jos ei ole kohtua niin ei ole nainen yms?
Ohis mutta olen ihmetellyt useammankin kerran (näitä avautumisia siis ihan saa lukeakin) kun joku transnainen jostain käsittämättömästä syystä kokee olevansa oikeutettu sanelemaan muille naisille, mikä on naiseutta ja miten sitä tulee oikealla tavalla 'harjoittaa'.
Ja sitten kun nämä kommentit kaiken lisäksi usein koskevat vielä niin randomeja asioita, kuin meikkaamisen määrä?!
Mistä kenellekään voi tulla edes mieleen se, että oma naiseus olisi jotenkin ylivertaisempi kuin muiden? Ei se ainakaan estrogeenista johdu, kaiketi vain yleisesti typeryydestä?
Tässä ajatusmallissa on kunnostautunut mm. se joku nykyiseltä nimeltään Sofia.