Miten te sinkkuna tyytyväisenä elävät pystytte siihen?

Olen edelleen sitä mieltä, että ihastuminen ja rakastuminen mullistaa sinkun elämän.

Se tunne saa aikaan niin hyvän olon, että sinkkuudenkin unohtaa.

En tiedä, olenko ymmärtänyt väärin monet kommentit, joissa puhutaan oman ajan tärkeydestä, vapaudesta tehdä/mennä&tulla, läheisyydentarpeesta/seksistä tai sen puutteesta.

Minä puhun rakastumisesta. Sinkku voi vapaasti rakastua ja nauttia siitä. Parasta tietty, jos saa vastarakkautta, mutta ei se ole välttämätöntä.

Sinkun elämästä tulee suorittamista, jos täyttää emotionaalista tyhjyyttä paljolla tekemisellä.

Jokainen mies on osoittautunut sellaiseksi, jota en halua, vaan olen mieluummin yksin joten ei ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tutustuisin johonkin kiinnostavaan mieheen, ehkä sitten alkaisin tuntea läheisyyden kaipuuta juuri sitä miestä kohtaan, mutta mitään irrallista läheisyyden kaipuuta minulla ei erikseen ole. Vähän sama kuin ettei ole tarvetta tehdä väkivaltaisia tekoja, kun ei ole ketään jota vihaisin.

Sama tuntemus minulla. Mutta ainakin äänekkäin osa miehistä vaikuttaa tuntevan juuri toisin: on tarve läheisyydelle ja välittämiselle (eli seksille) ja etsitään kiivaasti naista täyttämään se aukko elämässä. Siksi parisuhde miehen kanssa menettää houkuttavuuttaan. He ajattelevat asioista niin nurinkurisesti, että heidän kanssaan on vaikeaa rakentaa toimivaa yhteiselämää.

Sehän tuossa on ongelmana, että sitten helposti valitaan täysin väärä nainen, kun on niin suuri tarve löytää joku. Sen jälkeen ihmetellään, miksi elämä ei olekaan hyvää, vaikka on parisuhde ja kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä tietysti on se ero sinun tilanteeseen, että minulla on vertailupohjaa: tiedän myös ne parisuhteen huonot puolet. Sinulla tuntuu olevan idealistinen käsitys suhteessa olemisesta.

Jos minua tarkoitit niin olen ollut parisuhteessa ennen sinkkuutta. Ihan samalla tavalla minulla on vertailupohjaa. En ole ikisinkku siis.

Ap

Ai, sori, luin tai siis tulkitsin väärin! Jos olet parisuhteessa ollut aiemmin, niin onhan sulla ihan hyvät mahikset löytää uusi nainen, iästä huolimatta. Ei kai sinussa voi pahaa vikaa olla, kun olet ennenkin jollekin kelvannut ja nuori mieshän sinä vielä olet. Vai oletko tässä välissä jotenkin radikaalisti muuttunut, kun sinusta on mielestäsi tullut epäkiinnostava?

Vierailija kirjoitti:

Olen 36v mies ja totuushan on, että tässä iässä ei enää naista tämän ikäinen epäkiinnostava mies löydä.

Haluaisin kuulla, että miten te naiset tai miehet, jotka elätte tyytyväisinä yksin olette saaneet tukahdutettua läheisyyden kaipuun? Ettei ole ketään jonka kanssa elää arkea ja juhlaa? Itsellä tuntuu olevan vaikea asia vaikka tiedostan, että pitäisi vain hyväksyä asia jotenkin.

Sun pitää vain ajatella että yksinolon vaihtoehto on perhe itsesi ikäisen naisen kanssa. Kaltaisesi miehen pahin painajainen on samanikäinen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä tietysti on se ero sinun tilanteeseen, että minulla on vertailupohjaa: tiedän myös ne parisuhteen huonot puolet. Sinulla tuntuu olevan idealistinen käsitys suhteessa olemisesta.

Jos minua tarkoitit niin olen ollut parisuhteessa ennen sinkkuutta. Ihan samalla tavalla minulla on vertailupohjaa. En ole ikisinkku siis.

Ap

Ai, sori, luin tai siis tulkitsin väärin! Jos olet parisuhteessa ollut aiemmin, niin onhan sulla ihan hyvät mahikset löytää uusi nainen, iästä huolimatta. Ei kai sinussa voi pahaa vikaa olla, kun olet ennenkin jollekin kelvannut ja nuori mieshän sinä vielä olet. Vai oletko tässä välissä jotenkin radikaalisti muuttunut, kun sinusta on mielestäsi tullut epäkiinnostava?

Sitä pitäisi kysyä naisilta. En osaa sanoa, mutta selkeästi en herätä kiinnostusta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 36v mies ja totuushan on, että tässä iässä ei enää naista tämän ikäinen epäkiinnostava mies löydä.

Haluaisin kuulla, että miten te naiset tai miehet, jotka elätte tyytyväisinä yksin olette saaneet tukahdutettua läheisyyden kaipuun? Ettei ole ketään jonka kanssa elää arkea ja juhlaa? Itsellä tuntuu olevan vaikea asia vaikka tiedostan, että pitäisi vain hyväksyä asia jotenkin.

Sun pitää vain ajatella että yksinolon vaihtoehto on perhe itsesi ikäisen naisen kanssa. Kaltaisesi miehen pahin painajainen on samanikäinen nainen.

En minä nyt niin todellisuudesta irtaantunut sentään ole, että nuorempia edes yrittäisin, korkeintaan vahingossa.

Ap

En vaihtaisi sinkkuutta tällähetkellä parisuhteeseen. Pitkään ryvin itsesäälissä kun en löydä ketään mutta nyt tajunnut etten taitaisi ees jaksaa seutustelua kun pitäis kokoajan miettiä mitä toinen haluaa ym.ihanaa kun saa vaikka maata koko v lopun sohvalla jos huvittaa ja seksiä saan vakihoidolta kerran pari viikossa. Ja tuntuu että parisuhteessa olevat ei osaa mitään tehä ite kun joka asiaan tarvitaan se puoliso hohhoijaa..

Kyllä mulla ainakin on vaikeaa välillä. Läheisyyden kaipuu on kova. Parisuhteeseen en kuitenkaan enää usko.

N32

Kyllä hyvä parisuhde voittaa ehdottomasti sinkkuuden. Itse kaipaan läheisyyttä ja on kiva jakaa arki toisen kanssa.Olen siis pitkässä suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Sinkun elämästä tulee suorittamista, jos täyttää emotionaalista tyhjyyttä paljolla tekemisellä.

Myös parisuhde voi olla pelkkää suorittamista ja sitä se todella monelle onkin. Pitkään lähes nonstoppina seurusteltunani ja sitten sinkkuunnuttuani huomasin, että vain luulin itselläni olevan olemassa jokin musta aukko, jonka vain toinen ihminen ja parisuhde voi täyttää. Kun lopulta jäin itsekseni, katosi jonnekin se mystinen reikä, joka on aina imenyt kaiken jaksamiseni, itseluottamukseni ja energiani tehdä itseäni kiinnostavia asioita.

Toisilla se paikka kumppanille ja parisuhteelle on varmasti olemassa jo lapsuudesta lähtien, ja toiset meistä taas voivat paremmin "yksin" ollessaan.

Ei ole vaihtoehtoja. Tai ei ainakaan parempia vaihtoehtoja.

Pääsin isolla vaivalla muutamille treffeille, mutta kävi ilmi että minä olen se mies joka kelpaisi johonkin projektiin. Yhden unelmana oli vanhan hirsitalon hankkiminen ja remppaaminen. Toinen tarvitsi uutta starttia eron jälkeen, kun tulot olivat tippuneet ja elintaso sen myötä. Yksi kaipasi laastaria joka hyväksyy kaiken ja hoivaa kunnes luultavasti mieliqalan noustua vaihtuu räiskyvämpään mieheen.

Olen siis beta, työkalupakki, tarpeellinen mies. Minulle olisi tarjolla naisen laittamaa ruokaa kun olen käynyt tienaamassa rahaa ja rempannut katon. Nainen haluaa minut silloin kun tarvitsee jotain, kun käytännöllisyys ratkaisee enemmän kuin halut. Kun nainen on hauskimmillaan ja himokkaimmillaan, valituksi tulee toisenlainen mies.

Epäilin tätä jo parikymppisenä, nyt tiedän varmaksi.

 

Ymmärrän hyvin monen ketjussa vastanneen kokemuksen sinkkuuden helppoudesta. Itse olen 36v ja nyt menossa neljäs parisuhde. Pisin suhde on ollut 3v. Suhteiden välissä olen ollut yksin 1,5v-4v.

Parisuhteet eivät ole helppoja koska kumppani on se kirkkain ja rehellisin peilimme. Eli kyllä ne riidat kumpuaa suhteissa osapuolten omista haavoista, ei se kumppani ole vain automaattisesti paska (pl.persoonallisuushäiriöt, jotka ovat lähes poikkeuksetta kasvaneet epäterveissä kodeissa).

Omien ongelmien, käyttäytymismallien ja ajatuskuvioiden työstäminen on erittäin raskasta. Suhde ei kuitenkaan paremmaksi muutu odottamalla että se toinen muuttuu vaan on tasan niin vahva kuin sen heikoin lenkki on.

Eipä sillä, koen itse suhteet vaikeuksi ja tiedän että itselläni on paljon kehityskohteita. Omia perusongelmia suhteissa tuntuu olevan mm ae, etten saa tarpeeksi omaa tilaa ja aikaa ja en toisaalta ole yhdenkään kumppanin kanssa kokenut että hänen läsnäolonsa ei jollain tavalla häiritsisi jos ajatellaan vaikkapa yhteenmuuttoa.

Koen olevani parisuhdeihminen ja haluan jakaa elämäni jonkun toisen kanssa, mutta olen nyt toteamassa sitä että ehkä olen vain tunnekylmä koska en ole ollut yhtrenkään kumppaniin syvästi rakastunut ja aina jollain tavalla ollut kuitenkin onnellisempi yksin.

Kyllästyttää vääntää ja kääntää asioista.

Nykyinen suhdekin on kuolemaisillaan ja tämän jälkeen luovutan. Elämässä on niin paljon muutakin - aion keskittyä niihin asioihin nyt ihan kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä tietysti on se ero sinun tilanteeseen, että minulla on vertailupohjaa: tiedän myös ne parisuhteen huonot puolet. Sinulla tuntuu olevan idealistinen käsitys suhteessa olemisesta.

Jos minua tarkoitit niin olen ollut parisuhteessa ennen sinkkuutta. Ihan samalla tavalla minulla on vertailupohjaa. En ole ikisinkku siis.

Ap

Ai, sori, luin tai siis tulkitsin väärin! Jos olet parisuhteessa ollut aiemmin, niin onhan sulla ihan hyvät mahikset löytää uusi nainen, iästä huolimatta. Ei kai sinussa voi pahaa vikaa olla, kun olet ennenkin jollekin kelvannut ja nuori mieshän sinä vielä olet. Vai oletko tässä välissä jotenkin radikaalisti muuttunut, kun sinusta on mielestäsi tullut epäkiinnostava?

Sitä pitäisi kysyä naisilta. En osaa sanoa, mutta selkeästi en herätä kiinnostusta.

Ap

Yritäpä itse vähän kiinnostua itsestäsi ja omasta elämästäsi. Asenteessa se ongelma tässä piilee.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin monen ketjussa vastanneen kokemuksen sinkkuuden helppoudesta. Itse olen 36v ja nyt menossa neljäs parisuhde. Pisin suhde on ollut 3v. Suhteiden välissä olen ollut yksin 1,5v-4v.

Parisuhteet eivät ole helppoja koska kumppani on se kirkkain ja rehellisin peilimme. Eli kyllä ne riidat kumpuaa suhteissa osapuolten omista haavoista, ei se kumppani ole vain automaattisesti paska (pl.persoonallisuushäiriöt, jotka ovat lähes poikkeuksetta kasvaneet epäterveissä kodeissa).

Omien ongelmien, käyttäytymismallien ja ajatuskuvioiden työstäminen on erittäin raskasta. Suhde ei kuitenkaan paremmaksi muutu odottamalla että se toinen muuttuu vaan on tasan niin vahva kuin sen heikoin lenkki on.

Eipä sillä, koen itse suhteet vaikeuksi ja tiedän että itselläni on paljon kehityskohteita. Omia perusongelmia suhteissa tuntuu olevan mm ae, etten saa tarpeeksi omaa tilaa ja aikaa ja en toisaalta ole yhdenkään kumppanin kanssa kokenut että hänen läsnäolonsa ei jollain tavalla häiritsisi jos ajatellaan vaikkapa yhteenmuuttoa.

Koen olevani parisuhdeihminen ja haluan jakaa elämäni jonkun toisen kanssa, mutta olen nyt toteamassa sitä että ehkä olen vain tunnekylmä koska en ole ollut yhtrenkään kumppaniin syvästi rakastunut ja aina jollain tavalla ollut kuitenkin onnellisempi yksin.

Kyllästyttää vääntää ja kääntää asioista.

Nykyinen suhdekin on kuolemaisillaan ja tämän jälkeen luovutan. Elämässä on niin paljon muutakin - aion keskittyä niihin asioihin nyt ihan kunnolla.

Miksi alapeukutit? Kerro toki mielipiteesi.

Vierailija kirjoitti:

N49 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 41v mies. Erosin neljä vuotta sitten ja nämä  vuodet on ollut elämäni parasta aikaa ja stressitöntä. Tykkäsin olla suhteessa tiettyyn pisteeseen asti ja on hyviä muistoja paljon, mutta tätä omaa aikaa ei voita mikään. Se, että tulen kotiin niin kukaan ei ole vaatimassa mitään ja saan rojahtaa sohvalle hiljaisuuteen. Saan mennä ja tehdä ihan mitä päähän juolahtaa ilman, että luuri soi tai valmiiksi riidellään asiasta onko se nyt reilua mennä johonkin. Sain itse laittaa kämppäni oman maun mukaan ja vähällä tavaralla. Teen ruokaa vain itselleni ilman, että tarvii kuunnella miksi teet tota ruokaa, kun on sitä ja tätä.. Neljän vuoden aikana en ole kertaakaan ollut kipeä en edes flunssassa ei pääkipeenä ei stressivatsaa ei mitään. Omia lapsia ei ole, joten sekin asia oli loppujen lopuksi helpotus ettei niistä tarvinu riidellä.

Eroottiset retket hoidan samasta kaveripiiristä olevan naisen kanssa, joka ei halua miestä nurkkiin ja seurustella. Nämä asiat hoidetaan 1-2 kertaa viikossa vähän molempien menoista riippuen, mutta tämä asia ollaan pidetty omana tietona. Kukaan ei tiedä eikä kukaan osaa edes epäillä. Tätä on jatkunut kaksi vuotta. Olen miettinyt asiaa haluanko enää edes parisuhdetta, niin en kyllä näillä näkymin halua, mutta se on varmaa etten koskaan muuta yhteen kenenkään kanssa.

1-2 kertaa viikossa seksiä vakikumppanin kanssa... Kuullostaa minusta parisuhteelta (vaikka ette ilmeisesti asu yhdessä) ja aika mukavalta parisuhteelta :).

tossa myös lukee menoista riippuen, joten ei välttämättä ole aina edes 1-2 kertaa ja mun silmiini toi ei vaikuta parisuhteelta. molemmat tekee mitä lystää ja tuntevat entuudestaan, niin tollanen on ihanne tilanne, kun ei tarvitse selibaatissa kärvistellä. tollasen  ns suhteen ottaisin heti itsekin jos saisin.

Tuollaisia "suhteita" saisi helposti vaikka kymmenen mutta ei minusta oikeasti kukaan kiinnostu tai välitä. Masentavaa.

N30, ikisinkku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N49 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 41v mies. Erosin neljä vuotta sitten ja nämä  vuodet on ollut elämäni parasta aikaa ja stressitöntä. Tykkäsin olla suhteessa tiettyyn pisteeseen asti ja on hyviä muistoja paljon, mutta tätä omaa aikaa ei voita mikään. Se, että tulen kotiin niin kukaan ei ole vaatimassa mitään ja saan rojahtaa sohvalle hiljaisuuteen. Saan mennä ja tehdä ihan mitä päähän juolahtaa ilman, että luuri soi tai valmiiksi riidellään asiasta onko se nyt reilua mennä johonkin. Sain itse laittaa kämppäni oman maun mukaan ja vähällä tavaralla. Teen ruokaa vain itselleni ilman, että tarvii kuunnella miksi teet tota ruokaa, kun on sitä ja tätä.. Neljän vuoden aikana en ole kertaakaan ollut kipeä en edes flunssassa ei pääkipeenä ei stressivatsaa ei mitään. Omia lapsia ei ole, joten sekin asia oli loppujen lopuksi helpotus ettei niistä tarvinu riidellä.

Eroottiset retket hoidan samasta kaveripiiristä olevan naisen kanssa, joka ei halua miestä nurkkiin ja seurustella. Nämä asiat hoidetaan 1-2 kertaa viikossa vähän molempien menoista riippuen, mutta tämä asia ollaan pidetty omana tietona. Kukaan ei tiedä eikä kukaan osaa edes epäillä. Tätä on jatkunut kaksi vuotta. Olen miettinyt asiaa haluanko enää edes parisuhdetta, niin en kyllä näillä näkymin halua, mutta se on varmaa etten koskaan muuta yhteen kenenkään kanssa.

1-2 kertaa viikossa seksiä vakikumppanin kanssa... Kuullostaa minusta parisuhteelta (vaikka ette ilmeisesti asu yhdessä) ja aika mukavalta parisuhteelta :).

tossa myös lukee menoista riippuen, joten ei välttämättä ole aina edes 1-2 kertaa ja mun silmiini toi ei vaikuta parisuhteelta. molemmat tekee mitä lystää ja tuntevat entuudestaan, niin tollanen on ihanne tilanne, kun ei tarvitse selibaatissa kärvistellä. tollasen  ns suhteen ottaisin heti itsekin jos saisin.

Tuollaisia "suhteita" saisi helposti vaikka kymmenen mutta ei minusta oikeasti kukaan kiinnostu tai välitä. Masentavaa.

N30, ikisinkku.

ei siis halua antaa rahaa? vai mitä tarkoitat välittämisellä? Ilmeisesti ei kuitenkaan ympäriinsä nussi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se nyt vaan on fakta, ettei suhteet kestä enää nykyään mitään joten miksi hankkiutua moiseen itseään ankeuttamaan ja masennuttamaan vielä lisää. Jos kuvittelet, että yksin on kauheaa, niin kuvittele sitten se tilanne kun tulee riitelyt ja erot kumppanin kanssa, varmaan siinä tilanteessa olisi kernaasti yksin.

Ihan hassu asenne. Eihän sitä uskaltaisi mitään tehdä jos noin ajattelee. Uskaltaako mennä töihin, jos tulee potkut. Kävelylle, jos jää auton alle.

Elämän hukkaan heittämistä tuollainen pelossa elämäminen . Mieluummin särkynyt sydän, kuin käyttämätön sydän.

T: nainen, joka todellakin etsii yhä rakkautta, vaikka kerran sydän särkynyt

Don Huonotkin sen jo sanoi: ' Turha pelätä laukausta sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa.'

[/quote] ei siis halua antaa rahaa? vai mitä tarkoitat välittämisellä? Ilmeisesti ei kuitenkaan ympäriinsä nussi.[/quote]

Sun mielestä välittäminen on yhtä kuin rahan antaminen? Varsin erikoinen ajattelutapa. Mulle välittämistä merkkaisi eksklusiiviseen seurustelusuhteeseen sitoutuminen, se että en olisi vain joku jonka kanssa käydään panemassa kun ei satu ketään parempaa kuvioissa olemaan.

Jos ei ole vaihtoehtoja, niin ...