Lue keskustelun säännöt.
Miten mykkäkoulun saa loppumaan?
Ollaan miehen kanssa oltu puhumatta jo viikko. Asutaan omissa kodeissamme, ollaan oltu vuosi yhdessä. Riita ihan mitättömästä jutusta.
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Helpottaisiko seksin harrastaminen?
Luulen että mykkäkoululaiset ei paljon sekstaile, ja kun mykkäkoulu loppuu, niin sitten sekstataan. Joten jos kääntäen verrannollisesti koettaisit tuota. Jos ei sen seksinkään jälkeen ala puhumaan, niin jätät.
Eipä siinä pahemmin himot herää, jos toinen vastaa jutteluyrityksiin jäätävällä hiljaisuudella, päinvastoin tekee mieli pysyä mahdollisimman kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju tuli sattumalta vastaan juuri sopivalla hetkellä. Itse riitelen mieluummin lyhyesti ja rajusti, edellisessä suhteessa kumppani oli samanlainen ja riidat olivat nopeasti ohi.
Nykyisen taipumus mököttää paljastui vasta yhteenmuuton jälkeen. Ollaan siis asuttu saman katon alla kolme kuukautta, ja tämä on toinen kerta kun kohtelee minua kuin ilmaa.Eikä ole siis ollut "oikeaa"riitaa ennen mökötystä, tyyliin olen väsyneenä tiuskaissut jotakin ja toinen sulkeutuu kuin simpukka.
Itse kaipaisin ilman puhdista, ei raivoaminekaan ole kypsää käytöstä, mutta kun harmin aiheet kasaantuvat, mieluiten riitelen kunnolla ja sitten sovin kunnolla. Sairasta vallankäyttöä mököttää päiväkausia, jolloin toinen ei saa edes tilaisuutta sovinnon hieromiseen.Eli sä kaipaat ilman puhdistamista ja raivoat hetken ja unohdat koko jutun. Toiselle osapuolelle jää viikoiksi niin kurja olo ettei pysty kohtaamaan sinua, ja hän on tässä kuviossa ilkeä vallankäyttäjä.
Niinhän se näissä tuppaa menemään.
Tuo on mielenkiintoinen näkökulma, jota en ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Olen pitänyt huutamista "oikeana" riitelytapana, ja edellisen kumppanin kanssa se toimi kun oltiin siinä asiassa samanlaisia. Parin ystävän kanssa on kyllä ollut pitkiäkin kausia ilman yhteydenpitoa, niin että he ovat mököttäneet riidan jälkeen ja minä olen tulkinnut sen itsekkääksi käytökseksi. Ketjussa oli toinenkin kommentti, joka antoi ajattelemisen aihetta, joku kertoi että räjähtelevät läheiset vievät voimavaroja ja silloin pidetään mykkäkoulua kun ei ole voimia kohdata räjähtelijää.
Itse koen asian päinvastoin, hiljaisuus ja se että asiat muhivat päässä kun niistä ei puhuta, on kuluttavaa. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että joidenkin ihmisten mielestä minun tapani huutaa asiat selviksi voi myös olla henkisesti raskas.
Olen kyllä työstänyt lyhyttä pinnaani, enkä enää räjähdä niin usein ja voimakkaasti kuin nuorempana. Silti stressaavaa ajatella, ettei koskaan voi puhdistaa ilmaa "oikealla" riitelyllä, kun toinen vetäytyy heti kuoreensa ensimmäisestä ärähdyksestä. Tietysti olisi ihanteellista, jos räjähtelijät ja mököttäjät pariutuisivat keskenään, mutta kun nyt olen rakastunut mököttäjään, ei kai auta kuin opetella hillitsemään temperamenttini.
Vierailija kirjoitti:
Loppuu kun toinen myöntää virheensä ja kertoo tunteistaan.
Otse tein juuri tuon virheen ja mies koki pääsevänsä niskan päälle ja huusi ehtoja ja haukkui ja polki maanrakoon.
Kun en yrittänyt enää sopia en joutunut alistetuksikaan.
Miehellä oli muitakin vakavia hahmotusongelmia.
Narsismia myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju tuli sattumalta vastaan juuri sopivalla hetkellä. Itse riitelen mieluummin lyhyesti ja rajusti, edellisessä suhteessa kumppani oli samanlainen ja riidat olivat nopeasti ohi.
Nykyisen taipumus mököttää paljastui vasta yhteenmuuton jälkeen. Ollaan siis asuttu saman katon alla kolme kuukautta, ja tämä on toinen kerta kun kohtelee minua kuin ilmaa.Eikä ole siis ollut "oikeaa"riitaa ennen mökötystä, tyyliin olen väsyneenä tiuskaissut jotakin ja toinen sulkeutuu kuin simpukka.
Itse kaipaisin ilman puhdista, ei raivoaminekaan ole kypsää käytöstä, mutta kun harmin aiheet kasaantuvat, mieluiten riitelen kunnolla ja sitten sovin kunnolla. Sairasta vallankäyttöä mököttää päiväkausia, jolloin toinen ei saa edes tilaisuutta sovinnon hieromiseen.Eli sä kaipaat ilman puhdistamista ja raivoat hetken ja unohdat koko jutun. Toiselle osapuolelle jää viikoiksi niin kurja olo ettei pysty kohtaamaan sinua, ja hän on tässä kuviossa ilkeä vallankäyttäjä.
Niinhän se näissä tuppaa menemään.
No minulla on tästä kokemus. Yksi työkaveri oli ollut vuosia aika inhottava monin tavoin, ja jonka kanssa saa olla koko ajan varpaillaan. Olin mukava ja asiallinen, siedin aikamoisen määrän solvauksia ym. Sitten tuli taas yksi riita jonka jälkeen päätin että en halua olla enää hänen kanssaan missään tekemisissä, siinä missä aiemmin koitin vaan mukailla, miellyttää ja olla suututtamatta häntä. Riita syntyi siitä kun en tehnyt jotain asiaa kuten hän määräsi (ei ole esimiesasemassa). Tajusin että ihan turhaan koitan olla joku ukkosenjohdatin ja hukkaan omia voimia koska se suuttuu joka tapauksessa jostain, aina.
Riidat on puhuttu mutta en edelleenkään välitä seurastaan. Ei se vaan aina mene niin että kaikki jatkuu samoin kuin ennen. Pakko tietysti olla joskus tekemisissä, mutta koska kyseessä on siis melko rajaton kyylä, pelkkä viileä perusysyävällisyyskin ja tyhjänpäiväinen smalltalk on vihreä valo ja pääsylippu tunkeilulle.
En ymmärrä miksi tämä ei vaan voi vieläkään hyväksyä etäisyyttä välillemme. Vältän kaikkea kontaktia, en ikinä aloita keskusteluja, vastaan niin niukasti kuin on ihan pakko enkä hakeudu seuraan.
En halua häneltä mitään, en anelua, en anteeksipyyntöä, en mitään kontaktia vaan haluan että hän ymmärtää viestin ja jättää mut PYSYVÄSTI RAUHAAN ja alkaa vaikka kohdella minua kasvottomana massana kuten monia muitakin firmassa olijoita (keskisuuri naisvaltainen yritys kyseessä). Itse pärjään mainiosti pelkällä hyvän huomenen toivotuksella. Ja se näyttäytyy ulospäin tietysti mykkäkouluna. Tämä ei nyt ole ihan sama tilanne kuin aplla tai lainatulla koska mun halu on päästä tyypistä eroon, mutta kerroin nyt oman tarinani aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mjää mjääbmjäääää avaat sen leipäläpis, lopetat lapsellisen kiukuttelus ja alat puhumaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hiljaa oleminen on väärin, mutta jos huutaa toiselle joka päivä ja haukkuu, niin se on vain hyvä asia?
Kenen mielestä asia on näin?
Ei tuo ainakaan minun mielipiteeni ole. Onko jonkun muun?
99% ihmisistä oon tuota mieltä.
MInä lähden siitä että jos kumppanini kerrankin nostaa ääntä minulle niin suhde on loppu. Minun EI tarvitse kuunnella kenenkään huutamista omassa kodissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis aiheutit kiistan ja et ole puhunut miehelle viikkoon vaan odotat että mies puhuu sinulle? Ja mies on mykkäkoulussa?
Mä oon tottunut vetäytymään hiljaisuuteen, etten provosoi toista huutamaan tai käymään käsiksi. Ja jotenkin puuttuu kaikki energia, jolla kommunikoida ja tuntuu, että toinen ei arvosta mun mielipiteitäni niin ei kannata sanoakaan mitään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska jos toinen edes huutaa ne asiat mitkä sattuu/ärsyttää , silloin kumppani tietää mistä kenkä puristaa. Jos toinen on vaan hiljaa, ei toinen voi ikinä tietää mikä se ongelma edes on.
Toinen syy, jos ihminen puhuu, tai huutaa , hän ottaa kontaktia, mutta mykkäkoululla annetaan toisen ymmärtää että hän on täysin mitätön , ja kaikki kontakti puuttuu.
Vähän sama ku koiran kanssa, negatiivinenkin huomio on huomiota, mutta se ettei reakoi se on pahin rangaistus!
Vierailija kirjoitti:
Miksi hiljaa oleminen on väärin, mutta jos huutaa toiselle joka päivä ja haukkuu, niin se on vain hyvä asia?
Niin eli viestität toiselle =sinua ei ole olemassa minulle/meidän suhteella ei ole mitään väliä, en ole valmis edes yrittämään mitään suhteemme eteen.
Ex oli samanlainen ja vaikka kerroin miltä se tuntuu, oli tilanne aina sama.
Otin esille uudelleen ja uudelleen sen miltä musta tuntuu kun mies ei halunnu seksiä, vastas aina :en tiedä.
Kun kysyin miksei ole tehnyt mitään ongelmalle mies vastas:no kun sä vihaat mua kuitenkin. >makaa hiljaa sohvalla
Loppuillan. Kerta kerran jälkeen minä olin turhautuneenpi ja vihaisempi.
Miehen mielestä hän ei tehnyt mitään.
Vaikka itseasiassa jos mies olisi alunperin toiminut toisella tavalla, ongelma olisi ratkennut, eikä suhde olisi loppunut.
Lueppa kielteisestä kehästä
Vierailija kirjoitti:
Mä oon tottunut vetäytymään hiljaisuuteen, etten provosoi toista huutamaan tai käymään käsiksi. Ja jotenkin puuttuu kaikki energia, jolla kommunikoida ja tuntuu, että toinen ei arvosta mun mielipiteitäni niin ei kannata sanoakaan mitään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olin nuorena taipuvainen mykkäkouluihin. Asuin teini-iässä äitini kanssa kaksin, ja yhdessä vaiheessa, kun välimme olivat oikein tulehtuneet, pidin mykkäkoulua viikkokausia. Äitilläni oli varmaan todella kurja olo sen takia, mutta olin niin ahdistunut, masentunut ja keskenkasvuinen, etten oikein osannut huomioida häntä. Ja voin sanoa, että ensimmäisen sanan sanominen sen jälkeen oli todella vaikeaa. Pelkäsin hirveästi, että millaisen reaktion se aiheuttaa. Onneksi äitini on järjen ihminen, vaikka varmasti oli vaikeaa. Hän kuunteli ne ensimmäiset sanani rauhassa ja reagoi hyvin hillitysti. Ja hän myös puhui minulle sen jälkeen melko vähäsanaisesti. Vähitellen keskusteluyhteys palasi, mutta menihän siihen useampi päivä.
Vaimolleni suutuin joskus, ja pidin pitkään mykkäkoulua. Työni vuoksi asuimme viikot eri kaupungeissa. Aikansa vaimoni yritti saada mua puhumaan: itki, kiukutteli, vetosi, maanitteli ja vaikka mitä. Mitä enemmän hän yritti, sitä vaikeammalta puhumisen aloittaminen minusta tuntui. Ihme, ettei jättänyt minua. En minä sitten lopulta osannut sanoa hänelle mitään, joten kastelin hänen vaatteensa. Nauramiseksi meni. Kyllä siinäkin kuitenkin meni vielä jonkin aikaa, ennen kuin keskusteluyhteys normalisoitui.
Kyllä minä ymmärrän mykkäkoulun haitallisuuden. Ymmärryksessäni ei siinä mielessä ole vikaa. Pikemminkin nämä mykkäkoulukierteet ovat lähteneet siitä, että olen tuntenut puhumisen täysin turhaksi. Minua ei kuunnella ja sanomiseni ei vaikuta mitenkään mihinkään. Mykkäkouluni eivät siis ole olleet kiukuttelua vaan krouvin sorttista kommunikointia - mikä ei tee niistä yhtään sen parempia. Ehkä tämä mykkäilijän avoimen yksipuolinen näkökulma auttaa hiukan ymmärtämään koko tilanteen dynamiikkaa. Sittemmin olen tietoisesti välttänyt tilanteen kärjistymistä. Edelleen suljen suuni, jos tunnen, ettei sillä ole vaikutusta, mitä sanon. Huolehdin kuitenkin siitä, että alan itse puhua vielä saman päivän aikana.
Ainoa käytännöllinen vinkki, jonka osaan antaa on se, että jotenkin, vaikka kirjelapulla, ilmaisee ymmärtävänsä, että pitkän hiljaisuuden jälkeen on vaikea ruveta puhumaan. Ja että kaikkea ei tarvitse käydä läpi kerralla, vaan että aluksi riittää, että saa sanottua ja kuulee edes jotakin.
Mulla sama tilanne ja samat syyt. Koen, ettei puhumisesta ole mitään hyötyä, ei minua kuunnella ja jos kuunnellaan, kääntyy se minua vastaan ennemmin tai myöhemmin. Olen pitänyt miehelle mykkäkoulua jo 2 vuotta ja puhun vain pakolliset. Tämä alkoi vanhempieni kuolemasta, sain seuraavana iltana itkusta haukut. Lopetin itkemisen, mutta lopetin myös puhumisen. Loukkaus oli niin kova eikä hän minua kuuntele ilman nälvimistä. Olen eroaikeissa ja lähdössä ennen kevättä. Sitten olen säästänyt tarpeeksi rahaa oman asunnon käsirahaksi. Jatkukoot mykkäkoulu sinne saakka. Ap:lle vinkki, mykkäkoulun saat loppumaan, jos rauhallisesti ja nälvimättä pystyt kuuntelemaan, mitä toisella on sydämmellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ajaudun joskus "tahtomattani" mykkäkouluun hetkeksi. Mieheni käytös on monesti hyökkäävää ja aggressiivista. Joudun tuollaisessa tilantessa hiljenemään ja jättämään tunteeni sisääni. Saatan mennä myös lukkoon.
Esim. pari päivää sitten mies alkoi tyhjästä haistattelemaan. Tai tilanne oli seuraava: katsoimme telkkaria ja mies alkoi haukkumaan erästä ohjelman henkilöä. Halusin kuulla meneillään olevan kohdan ja sanoin miehelle "Shh, haluan kuunnella ohjelmaa". Tästä tuli haistattelut ja kehotukset pitää turpani kiinni. Hirveää kiroilua.
Loukkaannuin mutta jos tuossa tilanteessa puolustan itseäni, alkaa tulla täyslaidallinen haukkumista. En jaksa enää sitäkään kuunnella, itsetuntoni on jo aika murusina.
Tälläistä on ollut vuosia.
Jotenkin tähän on ajauduttu. Mies käyttää valtaa hiljentämällä minut.
- tuon lainauksen kirjoittaja
No, rupea ajautumaan toiseen suuntaan...Ajautumaan tai aktiivisesti poistumaan sieltä.
Napakasti ilmAiset, että tästä hetkestä alkaen loppuu tuo mollaaminen. Ei ole muita vaihtoehtoja. Se on ainoa vaihtoehto. Olet sitä nyt tarpeeksi kuunnellut ja katsellut, että nyt riitti.
Sitten katsot mihin seuraavaksi ajaudut.
Joka tapauksessa lopeta se kakan niskaasi ottaminen.
On parisuhdetaitoa purkaa tilanne siinä vaiheessa, kun mykkäkoulua on kestänyt puoli tuntia.
Kyllä minäkin vetäydyn siinä vaiheessa, kun jokaisesta keskustelunavausyrityksestä tulee v*****lua, huutoa, saivartelua sun muuta. Olen hiljaa, kun en enää uskalla sanoa mitään. Mykkäkoulua en koe pitäväni, ajattelen sen olevan vallankäyttöä: valmis olen puhumaan heti, kun toisella on aito halu puhua. En vain yksinkertaisesti pysty selvittämään asioita syyllistämisen, solvauksien, saivartelun tms. kautta, menen ihan tuhannen rikki sellaisesta eikä puhuminen ole silloin turvallista.
ERO.
Numeron vaihto ja täydellinen hiljaisuus.
Ikuisesti.
Laitat pitsipökät päälle, tai olet ilman, jos mies on enempi nakuilun kuin alusvaatteiden perään.
Ja sanot: Olis jotain kivaa tarjolla sellaiselle joka osaa argumentoida selkeäsanaisesti halujaan ja tarpeitaan.
Jos ei pääse tuulettumaan välillä saattaa muuttua mykkähomekouluksi. Eikä auta koneellinen ilmanpoisto.
Katsokaa yhdessä Youtubelta kenny vs Spenny who can blow the biggest fart