Lue keskustelun säännöt.
Miten mykkäkoulun saa loppumaan?
Ollaan miehen kanssa oltu puhumatta jo viikko. Asutaan omissa kodeissamme, ollaan oltu vuosi yhdessä. Riita ihan mitättömästä jutusta.
Kommentit (129)
Annat vaan olla.. mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi hiljaa oleminen on väärin, mutta jos huutaa toiselle joka päivä ja haukkuu, niin se on vain hyvä asia?
En minä ole puhunut myöskään miehelle. Aiheutin kuitenkin kiistan, jonka takia mies hermostui ja ärsyyntyi. En viitsi vaivata häntä, jos kerran ei halua mulle enää puhua.
Aikaisemminkin on ollut näin mutta nyt päätin että mies sanokoon ensimmäisen sanan jos huvittaa.
Tuntuu että en voi olla oma itseni miehen seurassa. Kaikki temperamentti on kiellettyä. Mies on kyllä auttanut minua paljon ja rakastan häntä.
Tästä tuli vielä mieleen että tunteista ei ole ikinä puhuttu :(
Mies meni lukkoon suuttumistasi. Moni mies menee ihan mykäksi ja pakenee.
Kyllä sinun kannattaa nyt ottaa askel häntä kohtaan ja sitten, kun pöly on sen verran laskeutunut, että pystytte puhumaan huutamatta, käytte läpi miten kumpikin koki asian ja miten se jatkossa pitäisi hoitaa onnistuneemmin puolin ja toisin.
Työntää toisen nähden porkkanan hanuriin niin kyllä siitä jotain sanomista tulee. Voit kysyä haluatko sinäkin leikkiä kasvimaata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi hiljaa oleminen on väärin, mutta jos huutaa toiselle joka päivä ja haukkuu, niin se on vain hyvä asia?
Kenen mielestä asia on näin?
Ei tuo ainakaan minun mielipiteeni ole. Onko jonkun muun?
Itse en osaa pitää mykkäkoulua. Se loppuu aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se sika. Käy helposti kun molemmilla on oma kämppä valmiina. Jos sinulla on miehen tavaroita, pakkaa ne roskasäkkiin ja heitä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi jättää, koska olen rakastunut. :(
Olen elänyt lapsuuteni mykkäkoulun kuningattaren (=äitini) kanssa. Se oli rankaisukeino, mut ei kovin toimiva, kun ei ikinä tiennyt, mitä oli tehnyt. Todella julmaa henkistä väkivaltaa. Olin tietysti itsekin oppinut aika hyväksi mykkäkoulussa ja vein sen myös parisuhteeseen mukanani. Mieheni ei kuitenkaan suostunut mykkäkouluun ja hän opetti minut siitä pois. Olen siitä(kin) hänelle ikuisesti kiitollinen. En ikinä enää halua vajota mykkäkouluun enkä suostuisi elämään suhteessa, jossa on mykkäkoulua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppuu kun toinen myöntää virheensä ja kertoo tunteistaan.
Täälläkin yli viikko mykkäkoulua takana. Yritin puhua miehelle heti alussa estääkseni mykkäkoulun käynnistymisen, mutta mies haistatteli eikä alkanut keskustella kanssani.
En tiedä kuinka kauan mykkäkoulu tällä kertaa kestää. Taitaapi olla kyseessä jo suhteemme uusi ennätys, vaikka aivan vakiintunut käytäntö suhteessa onkin (miehen aloitteesta, itse vihaan mykkäkouluja).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt lapsuuteni mykkäkoulun kuningattaren (=äitini) kanssa. Se oli rankaisukeino, mut ei kovin toimiva, kun ei ikinä tiennyt, mitä oli tehnyt. Todella julmaa henkistä väkivaltaa. Olin tietysti itsekin oppinut aika hyväksi mykkäkoulussa ja vein sen myös parisuhteeseen mukanani. Mieheni ei kuitenkaan suostunut mykkäkouluun ja hän opetti minut siitä pois. Olen siitä(kin) hänelle ikuisesti kiitollinen. En ikinä enää halua vajota mykkäkouluun enkä suostuisi elämään suhteessa, jossa on mykkäkoulua.
Kertoisitko tarkemmin mitä hän teki, miten hän opetti sinut pois mykkäkoulusta?
Hän ei pelästynyt hiljaisuutta. Hän puhui, hän vaati vastaamaan. Hän antoi hellyyttä, hän rakasti. Tosin ymmärsin itsekin, muten tuhoavaa mykkäkoulu on, joten olin varmasti melko helppo opetettava. /12
Minä olin nuorena taipuvainen mykkäkouluihin. Asuin teini-iässä äitini kanssa kaksin, ja yhdessä vaiheessa, kun välimme olivat oikein tulehtuneet, pidin mykkäkoulua viikkokausia. Äitilläni oli varmaan todella kurja olo sen takia, mutta olin niin ahdistunut, masentunut ja keskenkasvuinen, etten oikein osannut huomioida häntä. Ja voin sanoa, että ensimmäisen sanan sanominen sen jälkeen oli todella vaikeaa. Pelkäsin hirveästi, että millaisen reaktion se aiheuttaa. Onneksi äitini on järjen ihminen, vaikka varmasti oli vaikeaa. Hän kuunteli ne ensimmäiset sanani rauhassa ja reagoi hyvin hillitysti. Ja hän myös puhui minulle sen jälkeen melko vähäsanaisesti. Vähitellen keskusteluyhteys palasi, mutta menihän siihen useampi päivä.
Vaimolleni suutuin joskus, ja pidin pitkään mykkäkoulua. Työni vuoksi asuimme viikot eri kaupungeissa. Aikansa vaimoni yritti saada mua puhumaan: itki, kiukutteli, vetosi, maanitteli ja vaikka mitä. Mitä enemmän hän yritti, sitä vaikeammalta puhumisen aloittaminen minusta tuntui. Ihme, ettei jättänyt minua. En minä sitten lopulta osannut sanoa hänelle mitään, joten kastelin hänen vaatteensa. Nauramiseksi meni. Kyllä siinäkin kuitenkin meni vielä jonkin aikaa, ennen kuin keskusteluyhteys normalisoitui.
Kyllä minä ymmärrän mykkäkoulun haitallisuuden. Ymmärryksessäni ei siinä mielessä ole vikaa. Pikemminkin nämä mykkäkoulukierteet ovat lähteneet siitä, että olen tuntenut puhumisen täysin turhaksi. Minua ei kuunnella ja sanomiseni ei vaikuta mitenkään mihinkään. Mykkäkouluni eivät siis ole olleet kiukuttelua vaan krouvin sorttista kommunikointia - mikä ei tee niistä yhtään sen parempia. Ehkä tämä mykkäilijän avoimen yksipuolinen näkökulma auttaa hiukan ymmärtämään koko tilanteen dynamiikkaa. Sittemmin olen tietoisesti välttänyt tilanteen kärjistymistä. Edelleen suljen suuni, jos tunnen, ettei sillä ole vaikutusta, mitä sanon. Huolehdin kuitenkin siitä, että alan itse puhua vielä saman päivän aikana.
Ainoa käytännöllinen vinkki, jonka osaan antaa on se, että jotenkin, vaikka kirjelapulla, ilmaisee ymmärtävänsä, että pitkän hiljaisuuden jälkeen on vaikea ruveta puhumaan. Ja että kaikkea ei tarvitse käydä läpi kerralla, vaan että aluksi riittää, että saa sanottua ja kuulee edes jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt lapsuuteni mykkäkoulun kuningattaren (=äitini) kanssa. Se oli rankaisukeino, mut ei kovin toimiva, kun ei ikinä tiennyt, mitä oli tehnyt. Todella julmaa henkistä väkivaltaa. Olin tietysti itsekin oppinut aika hyväksi mykkäkoulussa ja vein sen myös parisuhteeseen mukanani. Mieheni ei kuitenkaan suostunut mykkäkouluun ja hän opetti minut siitä pois. Olen siitä(kin) hänelle ikuisesti kiitollinen. En ikinä enää halua vajota mykkäkouluun enkä suostuisi elämään suhteessa, jossa on mykkäkoulua.
Sama äitini ennätys oli 3 kk puhumatta minulle, joka asuin samassa taloudessa. Isä ja sisaret hoitivat viestinnän. Enpä puhunut itsekkään hänelle, sillä tuossa vaiheessa olin jo varsin harjaantunut veteraani itsekkin. Omassa parisuhteessa kyllä saatan aloittaa mykkäkkoulun, mikäli pahoitan mieleni. Tosin en koskaan ole tehnyt sitä lapsilleni ja mieheni yleensä tulee halamaan jaottaa syliin, joten en voi hänellekkään murjottaa.
Kumpikin on liian ylpeä puhumaan. Kumpikin taitaa olla mielessään luovuttanut jo. Sovitteko yhteen jos teille tulee tuollaisia kommunikointi ongelmia ?
Vierailija kirjoitti:
En minä ole puhunut myöskään miehelle. Aiheutin kuitenkin kiistan, jonka takia mies hermostui ja ärsyyntyi. En viitsi vaivata häntä, jos kerran ei halua mulle enää puhua.
Aikaisemminkin on ollut näin mutta nyt päätin että mies sanokoon ensimmäisen sanan jos huvittaa.
Tuntuu että en voi olla oma itseni miehen seurassa. Kaikki temperamentti on kiellettyä. Mies on kyllä auttanut minua paljon ja rakastan häntä.
Tästä tuli vielä mieleen että tunteista ei ole ikinä puhuttu :(
Boldasin tuon yhden kohdan.Se on huono juttu. Mies ei ole sulle oikea jos sun pitää kävellä munankuorilla.
Jos mykkäkoulu on molemminpuolista, niin alat vaan puhua ja sen jälkeen sovitte että ette moiseen hölmöilyyn enää ala. Jos vaan mies on puhumatta, sanot että suhde on loppu, tack och hej.