Mikä oli elämäntilanteesi 25-vuotiaana?

Olen 25 vuotias, opiskelen ulkomailla yliopistossa toista vuotta ja velkaa on miltei 20 000e (opiskelin ennen tätä myös tutkinnon). Olen kihoissa ihanan miehen kanssa ja ollaan menossa naimisiin ensi vuonna. Teen keikkaa kahdessa eri paikassa ja olen säästänyt 10 000e, jotta saisin velan heti maksettua. Elämä ei ole aina ollut helppoa, mua on kohdeltu todella ikävästi ja minuun on kohdistettu seksuaalista väkivaltaa. Oli todella vaikea luottaa miehiin kaiken kokemani jälkeen, mutta nykyinen mies on avartanut maailmaani.

Kun olin 25-vuotias:

- Olin ollut naimisissa 6 vuotta, yhdessä puolisoni kanssa 9 vuotta

- Kaksi lasta, 7- ja 5-vuotiaat

- Vakityö, mutta "vain" lukio-opinnot

- Oma koti

- Vapaa-ajalla vietetään aikaa perheen ja ystävien kanssa, matkustellaan

Tästä siis kaksi vuotta aikaa ja samoilla linjoilla aikalailla mennään. Nyt esimiestyössä ollut vuoden.

Mutta vaikka oma tilanne on aloittajaan verrattuna hyvin eri, niin en mä koe että aloittajan elämäntilanne olisi mitenkään "huono". Hän on nuori ja elämä edessä, vielä kerkeää mainiosti mennä naimisiin, perustaa perheen, luoda uran jne :)

25-vuotiaana olin yhden lapsen yksinhuoltaja, koulut oli käyty ja olin vakituisessa työssä, ja samassa paikassa työskentelen edelleenkin.

Olin juuri mennyt naimisiin ja sain esikoiseni. Opiskelin kauppakorkeakoulussa viimeisiä kursseja ja ostettiin oma rivitaloasunto :) vakityö rah.alalla. Olipas ihana muistella niitä aikoja!

25-vuotiaana pääsin vakituiseen työpaikkaan. Asuimme mieheni kanssa vuokra-asunnossa. Ei ystäviä.

20 vuotta myöhemmin - edelleen vakituisessa työsuhteessa (eri työpaikka). Asumme mieheni kanssa velattomassa kolmiossa. Ei ystäviä edelleenkään.

Ihana vapaus ja uusi rakkaus. Opiskelin, seurustelin, matkustelin viikonloppuisin ympäri Suomea.

25-vuotiaana opiskelin toista ammattiani, seurustelin nykyisen mieheni kanssa enkä haaveillut vielä lapsista. Työn saannin kanssa oli ongelmia, ja siksi valmistumisen jälkeen oli vaihdettava paikkakuntaa. Olin vielä aika beibi kaksvitosena. Olin tyttömäinen ja lapsellinen, turvauduin helposti muihin. Baareissa kävin satunnaisesti.

Opiskelin ja kävin töissä iltaisin ja viikonloppuisin. Biletin ahkerasti. Oi niitä aikoja. 

Olin kolmatta vuotta ammatissani, menin naimisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt 25 ja tuntuu, etten ole saavuttanut mitään. Ei ole miestä, ei lapsia, eikä edes ammattia. Teen sijaisuuksia kaupassa ja osan ajasta olen työttömänä. Kavereita ei juurikaan ole, eikä muita harrastuksia kuin lukeminen.

Kertokaa mikä teidän elämäntilanne oli minun ikäisenä? Oliko kumppani, jos oli niin asuitteko yhdessä, olitteko kihloissa tai naimisissa? Olitko töissä tai opiskelitko? Oliko lapsia? Asuitteko vuokralla vai omassa asunnossa? Mitä teitte vapaa-ajalla? Näittekö paljon kavereita?

Huono parisuhde, kihloissa, opinnot loppusuoralla, köyhyys, vuokra-asunto, ei lapsia, ei eläimiä.Hoikka, kaunis, masentunut, kovasti liikuntaharrastuksia, luin myös paljon, ystävien tapailua.

Olin ekassa vakituisessa työssäni, joka ei vastannut koulutusalaa (kuten eivät tulevatkaan työt). Viihdyin hyvin. Meneillään oli rankka suhde alkoholistin kanssa, onneksi hankkiuduin tästä eroon. Joitakin kavereita, vaikkakin yhteydenpito väheni koko ajan. Avustin omaistani jolla sairauksia.

Olin juuri valmistunut ja vakituisessa työssä. Asuin vanhempieni omistamassa asunnossa "vuokralla". Poikaystävä asui 50km päässä. Kilpaurheilin työn ohessa. Ei lapsia.

25-vuotiaana olin:

- sinkku

- eläkkeellä

- ei lapsia

- asuin vuokra-asunnossa

- vapaa-ajalla luin kirjoja

- kavereita ei ollut.

Nyt 30-vuotiaana elämäntilanteeni on ihan sama kuin 25-vuotiaanakin.

Olin 2. vuoden sosionomiopiskelija. Minulla oli vakituinen osa-aikatyö ruokakaupassa. Seurustelin 2. vuotta miesystäväni kanssa (nykyisin asumme avoliitossa ja olemme kihloissa). Minulla oli Nuorisosäätiön vuokrayksiö, 36 neliömetriä. 

Pyrin ja pääsin laulamaan puoliammattimaiseen kuoroon, jossa edelleen laulan. 

Opiskelu- ja työkiireiden takia olin jatkuvasti väsynyt ja stressaantunut. Tuntui, ettei koskaan ole vapaa-aikaa. Aina oli luentoja, työvuoro ja jonkun koulutyön dead line. Kuoro oli erittäin kuormittava, vaikka tarjosi sosiaalisia suhteita ja oli muutenkin palkitsevaa. Hirveintä oli, että usein viikonloppunakin piti herätä töihin. Jos sattui olemaan töistä vapaa viikonloppu, se liittyi yleensä johonkin pakolliseen menoon, jonka vuoksi olin pyytänyt vapaata. Jos oli vapaata muuten vaan, oli vaikeaa ottaa rennosti, kun jatkuvasti oli mielessä, että tentti tulossa ja essee pitäisi kirjoittaa, dl maanantaina, seuraava ensi torstaina. 

Elämän kokonaiskuormittavuus oli todella rankkaa. Siksi mitään kuoroharjoitusten ulkopuolisia ystävyys- tai kaverisuhteita ei hirveästi ollut mahdollisuutta ylläpitää. 

Ei kovin erikoista...Vaan hyvin sen muistaa kun siitä vasta pari vuotta on. Sinkku, lapseton. Opiskelin kolmatta vuotta amk:ssa insinööriksi. Alla lukio- ja merkonomiopinnot. Olin vuotta aiemmin muuttanut asumisoikeusasuntoon, saunallinen kaksio ja oma pikku piha, mikä sen mukavampaa. Lemmikkeinä kaksi pientä koiraa ja kissaa.

Töitä tein lähinnä kesäisin, sinä vuonna kun täytin 25v sain ekan opiskelemani alan työpaikan. Työkokemusta aiemmalta alalta toki ennestään silti. Seuraavana vuonna pääsin vielä parempaan paikkaan harjoitteluun ja sieltä poiki pätkissä töitä tähän päivään asti ja tein sinne myös lopputyöni.

Kavereita oli ja on, mutta harvoin nähtiin kun asuivat hieman kauempana ja oli erilaiset kiinnostuksen kohteetkin jo elämässä, en jaksanut enää juhlimista tai muuta sen tyylistä.

Ei oikeastaan ole tässä ajassa muuttunut mikään muu kuin että nyt on valmistuttu insinööriksi ajallaan. Vakituista työtä ei kuitenkaan vieläkään ole. 

Vierailija kirjoitti:

Olin juuri valmistunut AMK:sta, asuin kihlatun kanssa saman katon alla (seurusteltu 3 vuotta siihen mennessä), olin määrä-aikaisessa työpaikassa. Asunto oli miehen perheenjäsenen omistama. Asuttiin maalla, ei siis hirveesti ollut sosiaalista elämää :D

Tuntui tuossa iässä että en ole saavuttanut elämässäni juuri mitään, mutta aika mallillaan se elämä taisi silloin olla. Tai ei ainakaan asiat huonosti olleet. 

Itse täytän pian 25 ja mulla tän kanssa sama elämäntilanne. Meillä myös koira ja harrastan paljon liikuntaa. Valmistun pian AMK ja käyn oman alan töissä.

25-vuotiaana olin 8kk ikäsen vauvan yksinhuoltaja. En olisi uskonut.

Nyt 25-vuotiaana minulla on koulutustani vastaava vakityö ollut jo vuosia, suunnittelen häitä ensi keväälle ja ollaan ehkäisystä luopumassa muutaman viikon päästä, olisi vauva tervetullut.

Asutaan (myös työssäkäyvän) miehen kanssa vuokralla vielä noin vuoden ajan, kunnes aika ostaa oma asunto.

Vapaa aika menee harrastusten parissa ja kavereiden kanssa mitä milloinkin tehdessä. Elämässä ei voisi asiat olla paremmin!

25-vuotiaana tein silpputöitä joilla tuli toimeen mutta söin kyllä oikeasti aika paljon kaurapuuroa kunnollisten aterioiden sijasta. Asuin yksin, kuten asun nyt 13 vuotta myöhemminkin. Takana oli kaksi pieleen mennyttä amk-tutkintoyritystä enkä tiennyt alkuunkaan mikä ala voisi kiinnostaa kun lapsuudesta asti unelmana ollut ala "lähti alta".

Kaksi vuotta tuosta eteenpäin pääsin vakkarihommiin kaupan alalla, mikä oli sentään työttömyyttä paljon parempi vaihtoehto, ainakin silloin.

Täytän 25 alle 2 kk päästä. Toinen vuosi menossa ekan perusammattitutkinnon opiskelussa, vielä ei ole yhtään toisen asteen tutkintoa. Palkkatyökokemusta ei ole yhtään. Yhtään kunnon parisuhdetta ei ole ollut, pari lyhyttä tapailua ja yhden illan juttua. Voisi kai sitä tosiaan olla enemmänkin saavuttanut mutta vielähän tuota ehtii.