Lue keskustelun säännöt.
Vääntöä lapsen syömisestä - hohhoijaa!!
24.10.2018 |
Täällä on 2,5-vuotiaan lapsen syömistaisteluun lopen uupunut äiti. Ihan perkeleen uupunut. 2 vuotta ollu tätä samaa, 5 kertaa päivässä. Tuo ei söis yhtään mitään jos ei houkuttele ihan helvetinmoisella kikkailulla syömään tai syötä itse, ilman telkkaria olis varmasti korjannut jo nälkäkuolema. Tulee niin pimeitä ajatuksia välillä kun yrittää paria lusikallista tai paria makkaranpalaa saada menemään, alkaa jo snadisti pelottaa itteänikin.
On säännölliset ruoka-ajat, kaikessa rauhassa tuputtamatta "syödään" yhtä aikaa pöydässä ihan tavallisia ruokia, tää käy siinä hetken ja kiittää ja lähtee. Pari kertaa saatan kutsua takas, saattaa käydä taas istumassa hetken ja lähtee. Sitten yritän itse syöttää sitä samaa ruokaa myöhemmin tälle, menee ehkä muutama lusikallinen jos saa toljottaa tv:stä samalla jotain.
Välillä päätän että nyt loppuu tuo syöttäminen ja tv, sitten saattaa mennä kokonainen päivä vaikka parilla itse syödyllä hedelmäsoselusikallisella ja maitolasilla. Ja sen sitten tietää mitä se homma on kun on nälkäinen lapsi, ihan hirveää kiukkuilua ja itkemistä.
Mikä avuksi?!
Ei pitäisi olla mitään allergioilta, pituuskasvun epäilivät pysähtyneen niin käytiin verikokeissa tsekkaamassa keliakiakin, ei mitään.
En ymmärrä. En jaksa. En haluais kohta työntää sille väkisin ruokaa suuhun (uskokaa, mieli tekis) tai mitä vielä pimeämpää.
Kommentit (84)
Maailmalla on tuollaisille lapsille ns syömäklinikoita. Kaikki ne toimivat samalla lailla - lapsen ei ole pakko syödä, vaan hän syö sitten ruoka-aikana kun tulee tarpeeksi nälkä. Eli ruoka annetaan eteen, ja jos ei syö, niin ei syö. Kun tulee nälkä, alkaa syödä.
Hoitokeino on siis hyvin yksinkertainen, mutta pahaa mieltä pelkäävät vanhemmat eivät vaan henno sitä itse käyttää vaikka se olisi lapsen parhaaksi. Kun kerran allergioita yms terveydellisiä syitä ei ole, niin lapsi EI kuole ruoan ääreen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2,5-vuotiasta ei voi viikkoa huudattaa ilman ruokaa.
Ihan miniannokset (esim. 2-lusikallista) per ruokailu lautaselle, ja sitten koittaa syödä ne. Monipuolista ja terveellistä syötävää, raaste/ salaatti tai vihannespalat aterialla. Syötä lasta.
Kannattaa käyttää neuvolassa, ja tarpeen mukaan lääkärin arvio lapsen kasvusta.
Meillä kaikki kolme lasta on syöneet huonosti, kaikki syö nyt jo hyvin, täysi-ikäinen, 12- ja 5-vuotiaat.
Ei vitsi että mua itkettää lukea näitä vastauksia. Kiitos kaikille niistä.
Meillä onkin lapsella serkkuna yksi samanlainen syöjä, ala-astelainen jo tosin. Elää jollain pyhällä hengellä kai. Ja joo, ei se tavallaan lohduta tietää että ei tää välttämättä ihan heti muuksi muutu, mutta on kuitenkin "kiva" kuulla että en oo yksin.
Relaaminen on lopputuloksesta huolimatta aivan taatusti se avainsana, söi lapsi tai ei. Hitto ku se on vaan hankalaa.
Kyllä kotihoito on lapselle hyväksi!
Meillä oli sama ongelma esikoisen kanssa. Päiväkodissakin hermostuivat ja neuvolan kautta saatiin lähete ravitsemusterapeutille. Pidettiin ruokapäiväkirjaa viikon ajan ja huonoltahan se näytti. Ravitsemusterapeutti kehotti lisäämään ruokaan kasvisöljyä että saisi lisää energiaa. Päiväkodissa hän sai joka päivä keitettyjä perunoita, joita suostui syömään voin kanssa, hyvällä tuurilla. Lisäksi oli aina mehutetra mukana, jos tuntui ihan nuupahtavan.
Ravitsemusterapeutti käski lopettamaan ruoan tuputtamisen ja tekemään ruokahetkistä rentoja ja mukavia hetkiä. Niitä meidän ruokailut ei todella olleet tämän lapsen nirsoilun vuoksi. Lisäksi antoi vinkin tehdä ruoasta jännittävä asia järjestämällä ruokamaistiaisia, missä saa maistaa eri ruokia ja antaa hymynaaman tai yök-naaman arvosanaksi. Näin nirsoilija uskaltaa pikkuhiljaa maistaa uusia makuja ja huomata että joku maistuukin hyvältä.
Aloin myös pikkuhiljaa löytämään ne ruokalajit, jotka kelpaa vähän paremmin, ja ruokalistaa viilattiin niin että syötiin etupäässä mieleisiä ruokia ja aina välillä kokeiltiin uusia makuja. Oli itselle suuri helpotus saada rauha ruokailuhetkiin ja lapselta välillä kehujakin ruoasta sen ainaisen yök, en syö, sijaan.
Meidän nirsoilija on nykyään jo iso koululainen ja on edelleen tarkka mitä tykkää syödä mutta syö kuitenkin melkein kaikkea. Tykkää hyvästä ruoasta kyllä paljonkin mutta on vain tarkka siitä mikä on hyvää. Hän ei juuri tykkää perussuomalaisesta kotiruosta vaan italialaisesta, texmexistä ja aasialaisesta. Kouluruoasta ei oikein tykkää koska se on niin vähän maustettua ja oudon makuista. Nirsoilijalla saattaa siis olla tarkempi makuaisti ja siksi hänestä voi kehittyä pikku-kulinaristi. Näin ainakin meillä kävi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli viikon antaa vaan olla syömättä ja huutaa jos niikseen tulee? Huhhuh...
Ja siis, kai mä sen tiedän että tuohan se on tehtävä. Uuvuttaa vaan jo valmiiksi tuo koettelemus, vauva vielä hoidettavana. Mutta pakkohan tässä on jotain, mulla ei nimittäin meinaa kupoli kestää tätä taistelua tällaisenaan.
No löytyihän se syy.. 2 vuotias on nyt keksinyt, että tuolla syömättömyydellä saa äidin jakamattoman huomion osakseen, eikä pikkusisarus. No, nyt on maattava niin kuin on pedannut. Elämä on valintoja ja sä olet valinnut pienet lapset pienellä ikäerolla, lopputulos on yleensä jotain tän suuntaista. Mutta tuo on vasta alkusoittoa, eli kannattaa ryhtyä jo nyt miettimään keinoja, jolla kupoli kestää ne todelliset taistelut, mitkä edessä on.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kotihoito on lapselle hyväksi!
Sitten varmaan natisisit siitäkin, jos laitettas tää isompi päiväkotiin kun "itse laiskotellaan vauvan kans kotona"!
Mutta toisaalta, oon mä tota miettinyt. Että siellä varmasti sitten mallioppiminen tulee tekemään ihmeitä. Tai sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
2,5-vuotiasta ei voi viikkoa huudattaa ilman ruokaa.
Ihan miniannokset (esim. 2-lusikallista) per ruokailu lautaselle, ja sitten koittaa syödä ne. Monipuolista ja terveellistä syötävää, raaste/ salaatti tai vihannespalat aterialla. Syötä lasta.
Kannattaa käyttää neuvolassa, ja tarpeen mukaan lääkärin arvio lapsen kasvusta.
Meillä kaikki kolme lasta on syöneet huonosti, kaikki syö nyt jo hyvin, täysi-ikäinen, 12- ja 5-vuotiaat.
ei se huuda viikoa ilman ruokaa.. veikkaan että päivänä 3 maistuu jo ruoka edes jotenkuten, mutta tuosta rytmistä ja säännöistä on pidettävä silti kiinni, vaikka parannusta alkaisi näkyäkin.
Vierailija kirjoitti:
2,5-vuotiasta ei voi viikkoa huudattaa ilman ruokaa.
Jos vastakkain on "huudattaa viikko" tai taistella kuukausi toisensa jälkeen, on aika itsekästä valita jälkimmäinen vain koska ei kestä hetkittäistä lapsen pahaa mieltä. TERVE LAPSI EI KUOLE RUOAN ÄÄRELLÄ NÄLKÄÄN. Voi olla nälissään, mutta se on kuule vähän niinkuin se pointtikin että lapsi oppii syömään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi toivottomuuden ja turhautumisen tunne äidillä on kamala, muistan sen hyvin. Vaikka mitä tekisi, niin lapsi ei syö. Meillä kaksi ja puoli vuotiaana alkoi jättää ruokia pois, yksi kerrallaan. Neljä vuotiaana söi vain muutamaa ruoka-ainetta. Kuusi vuotiaana alkoi lisätä ruokia ja nyt kahdeksan vuotiaana on edelleen nirso (kuten äitinsä), mutta jotain muuta kuin kaupan pinaattilettuja saadaan jo lautaselle. Nykyään haluaa maistaa kaikkea, ei kyllä tykkää mistään, mutta maistaa. Mutta se turhautuneisuuden tunne. Se on tuttu.
Me ratkaisimme asian niin, että yli puolet viikosta lapsi sai sitä ruokaa mitä suostui syömään, eli niitä kaupan pinaattilettuja. Ja maitoa sai juoda niin paljon kun halusi. Niillä mentiin yli vuosi. Mutta hän todellakin pystyi olemaan syömättä viikon, jos ei halunnut.
Se tunne, kun hän ensimmäistä kertaa pyysi lisää ruokaa ja söi toisen lautasellisen, aiheutti äidille itkun.
Vierailija kirjoitti:
Maailmalla on tuollaisille lapsille ns syömäklinikoita. Kaikki ne toimivat samalla lailla - lapsen ei ole pakko syödä, vaan hän syö sitten ruoka-aikana kun tulee tarpeeksi nälkä. Eli ruoka annetaan eteen, ja jos ei syö, niin ei syö. Kun tulee nälkä, alkaa syödä.
Hoitokeino on siis hyvin yksinkertainen, mutta pahaa mieltä pelkäävät vanhemmat eivät vaan henno sitä itse käyttää vaikka se olisi lapsen parhaaksi. Kun kerran allergioita yms terveydellisiä syitä ei ole, niin lapsi EI kuole ruoan ääreen.
Tämä on valtataistelua ja lisää negatiivista kierrettä ruoan ympärillä. En tekisi näin. Ja ap on varmaan kokeillut jo tuon tapaista menettelyä.
Tekisin aivan päinvastoin. Laittaisin esille (esim. sohvapöydälle) lapsen helposti saataville ruokaa (esim. napostelupalasia tms jotain mistä lapsi tykkää). Joka olisi esillä koko päivän (jos meinaa pilaantua, niin vaihtaisin tilalle aina freesin annoksen). Esillepanon tekisin mahdollisimman houkuttelevaksi, asettelisin ruokapalat vaikkapa eläimen tai naaman muotoon jollekin kivalle lasten kuvalautaselle. Tai tekisin jotain eläinkuvion muotoon leikattuja ruokapaloja tms. En sanoisi, että syö tai tästä saa ottaa, en sanoisi mitään, vaan laittaisin vain ruoan esille. Ei mitään kehoituksia syödä. Ei mitään numeroa siitä esillä olevasta ruoasta. Ei mitään ruoka-aikoja tms. Ja jättäisin lapsen välillä yksin sen ruoan seuraan niin että olen vähän pois lapsen näköetäisyydellä vaikka viereisessä huoneessa. Ja katsoisin alkaako lapsi osoittaa kiinnostusta siihen ruokaan kun kaikki odotukset ja vaatimukset ja rytmit ja pakon tunne ja kaikki on purettu pois. Luultavasti lapsi ainakin kävisi tutkailemassa omaan tahtiinsa sitä ruokalautasta. Ja luultavasti nappaisi siitä nälkäänsä pienen palan, ehkä parikin palaa. En kiinnittäisi mitään huomiota siihen, että lapsi ottaa siitä ruokaa, en kehuisi tai innostuisi tai mitään, vaan tilanteen pitäisi olla aivan neutraali. Idea on palauttaa lapsen luontainen kiinnostus syömiseen ja ruokaan (joka teillä nyt on kadoksissa) ja palauttaa lapsen oma hallinnantunne syömisiin (joka teiltä myös on nyt kadoksissa, lapsesi kokee, että hän ei voi täysin vaikuttaa itse omaan syömiseensä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmalla on tuollaisille lapsille ns syömäklinikoita. Kaikki ne toimivat samalla lailla - lapsen ei ole pakko syödä, vaan hän syö sitten ruoka-aikana kun tulee tarpeeksi nälkä. Eli ruoka annetaan eteen, ja jos ei syö, niin ei syö. Kun tulee nälkä, alkaa syödä.
Hoitokeino on siis hyvin yksinkertainen, mutta pahaa mieltä pelkäävät vanhemmat eivät vaan henno sitä itse käyttää vaikka se olisi lapsen parhaaksi. Kun kerran allergioita yms terveydellisiä syitä ei ole, niin lapsi EI kuole ruoan ääreen.
Tämä on valtataistelua ja lisää negatiivista kierrettä ruoan ympärillä. En tekisi näin. Ja ap on varmaan kokeillut jo tuon tapaista menettelyä.
Tekisin aivan päinvastoin. Laittaisin esille (esim. sohvapöydälle) lapsen helposti saataville ruokaa (esim. napostelupalasia tms jotain mistä lapsi tykkää). Joka olisi esillä koko päivän (jos meinaa pilaantua, niin vaihtaisin tilalle aina freesin annoksen). Esillepanon tekisin mahdollisimman houkuttelevaksi, asettelisin ruokapalat vaikkapa eläimen tai naaman muotoon jollekin kivalle lasten kuvalautaselle. Tai tekisin jotain eläinkuvion muotoon leikattuja ruokapaloja tms. En sanoisi, että syö tai tästä saa ottaa, en sanoisi mitään, vaan laittaisin vain ruoan esille. Ei mitään kehoituksia syödä. Ei mitään numeroa siitä esillä olevasta ruoasta. Ei mitään ruoka-aikoja tms. Ja jättäisin lapsen välillä yksin sen ruoan seuraan niin että olen vähän pois lapsen näköetäisyydellä vaikka viereisessä huoneessa. Ja katsoisin alkaako lapsi osoittaa kiinnostusta siihen ruokaan kun kaikki odotukset ja vaatimukset ja rytmit ja pakon tunne ja kaikki on purettu pois. Luultavasti lapsi ainakin kävisi tutkailemassa omaan tahtiinsa sitä ruokalautasta. Ja luultavasti nappaisi siitä nälkäänsä pienen palan, ehkä parikin palaa. En kiinnittäisi mitään huomiota siihen, että lapsi ottaa siitä ruokaa, en kehuisi tai innostuisi tai mitään, vaan tilanteen pitäisi olla aivan neutraali. Idea on palauttaa lapsen luontainen kiinnostus syömiseen ja ruokaan (joka teillä nyt on kadoksissa) ja palauttaa lapsen oma hallinnantunne syömisiin (joka teiltä myös on nyt kadoksissa, lapsesi kokee, että hän ei voi täysin vaikuttaa itse omaan syömiseensä).
Aloittaja täällä, ja näin tulee useasti tehtyäkin. Napostelee sitten leikkien lomassa siemeniä, hedelmiä, leipää ja juustoa. Pikku nökerryksiä, mutta edes niitä. Ja oon testaillut, ei oo vaikutusta oikean ruoan syömisiin oli näitä naposteltavia tai ei.
Mutta että oon näiden sun ajatusten kans aika samoilla linjoilla, ja kokeiltu on aikalailla kaikkea. Tulee varmasti kokeiltua vielä pitkäjänteisemmin kuin ennen tota ankarampaa, säännöllisempää tapaa mutta mun intuitio olis kyllä tän puolella.
Onko lapsi kiinnostunut osallistumaan keittiöpuuhiin? Voisi innostua maistelemaan kun saa olla mukana pilkkomassa, sekoittamassa jne. Entäs leivonta yhdessä? Kaupassa voisitte tutkailla vaikka hedelmä- ja vihannesosastoa kaikessa rauhassa ja antaa lapsen valita jotain kotiin maistettavaksi. Syökö muuten kesällä marjoja suoraan pihasta/metsästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla myös todella valikoiva ja itsepäinen 3-vuotias. En sano nirso, koska joskus hän syö aika hyvin, joskus pelkkää maapähkinävoita viikonkin.
Toimivin keino meillä on se, että kutsutaan kaikki syömään kun ruoka on valmista. Ne tulevat, joilla on nälkä, eikä ole pakko tulla jos ei halua. Ei mitään painostusta tai tuputtamista, ei ole pakko maistaa. Aikuiset päättää mitä on tarjolla ja lapset sen paljonko syövät. Toki jutellaan monipuolisen syömisen tärkeydestä ym.
En ajattele, miten se 3v pärjää, kyllä hän söisi jos ei pärjäisi. Kasvukin on hyvää, 98/14,5 kg.
Joskus lapset saavat päättää mitä syödään, kaupasta saa toivoa asioita ja jos mennään ravintolaan, lapset usein saavat päättää paikan.
Täällä annetut neuvot lopettaa tuputtaminen ja stressaaminen ja tehdä syömistilanteesta mahdollisimman rento ovat hyvin kannatettavia.
Mutta jos lapsella on oikeasti aistiyliherkkyyksiä, niin neuvot "anna lapsen olla syömättä, ei terve lapsi nälkään kuole" eivät täysin toimi. Aistiyliherkkä lapsi ei ehkä kuole nälkään, mutta hän voi kyllä syödä niin vähän, että hänen kasvunsa häiriintyy, jos hän ei saa tarpeeksi hänelle kelpaavaa ruokaa. Mieti, söisitkö itse suussa hiekkapaperilta tuntuvaa ruokaa tarpeeksi, jos mitään muuta ei olisi tarjolla. Aistiyliherkälle lapselle tuntoaistimus joistain ruokalajeista voi olla sama kuin tavallisella ihmisellä olisi, jos suuhun laitettaisiin hiekkapaperia.
Tällaisen lapsen kanssa ei auta muu kuin miettiä, mitkä ovat sellaisia ruokalajeja, joita lapsi syö, ja pitää niitä tarpeeksi usein tarjolla. Ap kertoi, että soseet kelpaavat paremmin kuin muu ruoka. Siinä tapauksessa tarjoaisin usein soseita ja yrittäisin lisätä niihin jotain energiapitoista (esim. öljyä) mahdollisuuksien mukaan. Välillä voi yrittää herättää kiinnostusta kokeilla jotain uutta täällä jo vinkatuilla keinoilla.
Tämä lapselle mieluisten ruokalajien tarjoaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että lapselle tarjottaisiin vain esim. makkaraa ja karkkia, vaan että tarjottavat yritetään löytää lapselle mieluisten, mutta suhteellisen terveellisten vaihtoehtojen joukosta. Useinhan tilanne on se, että tällainen lapsi ei edes suostu syömään monia perinteisiä lasten herkkuja.
Itselläni on ollut tällainen aistiyliherkkä lapsi, joka nyt on jo aikuinen. Näin jälkikäteen voin todeta, että mikään yrittämiseni tai tekemiseni ei saanut lasta syömään sellaista ruokaa, josta hän ei pitänyt. Joskus 12 ikävuoden paikkeilla lapsi rupesi sitten itse laajentamaan ruokavaliotaan ja syömään monipuolisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi kiinnostunut osallistumaan keittiöpuuhiin? Voisi innostua maistelemaan kun saa olla mukana pilkkomassa, sekoittamassa jne. Entäs leivonta yhdessä? Kaupassa voisitte tutkailla vaikka hedelmä- ja vihannesosastoa kaikessa rauhassa ja antaa lapsen valita jotain kotiin maistettavaksi. Syökö muuten kesällä marjoja suoraan pihasta/metsästä?
Tykkää joo laittaa ruokaa ja leipoa, pihalta söi punaherukoita kovastikin kesällä. Ja pihlajanmarjoja, ja sieniä, ja hiekkalaatikon hiekkaa, krhm.
Joku siinä syömistilanteessa on. Sen klikin kun osais purkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi kiinnostunut osallistumaan keittiöpuuhiin? Voisi innostua maistelemaan kun saa olla mukana pilkkomassa, sekoittamassa jne. Entäs leivonta yhdessä? Kaupassa voisitte tutkailla vaikka hedelmä- ja vihannesosastoa kaikessa rauhassa ja antaa lapsen valita jotain kotiin maistettavaksi. Syökö muuten kesällä marjoja suoraan pihasta/metsästä?
Tykkää joo laittaa ruokaa ja leipoa, pihalta söi punaherukoita kovastikin kesällä. Ja pihlajanmarjoja, ja sieniä, ja hiekkalaatikon hiekkaa, krhm.
Joku siinä syömistilanteessa on. Sen klikin kun osais purkaa.
Syökö jos menette "eväsretkelle" hiekkalaatikolle tai lähimetsään tms?
35 lisää vielä, että syömään saa tulla sitten kun on nälkä, vaikka muut olisivat jo syöneet. Varsinaisia, kaikkia koskevia ruoka-aikoja ei ole.
Osoittaako ap lapsesi joskus itse spontaania halua syödä jotain? Ilmaiseeko koskaan esim. kaupassa, että haluaa vaikka pillimehun? Tai jätskikiskan ohi mennessä, että haluaa jätskin? (Joo tiedän, että lapsi on 2,5 ja ei ehkä ole vielä saanut kiskalta jätskiä tai sitten on, en tiedä). Tai jos kyläpaikassa on pöydässä pullaa ja keksiä niin ilmaiseeko jotain halua ottaa niitä?
Lakkaa stressaamasta. Lapsi ei kuole ruokakaapin ääreen.