Ihana koti, ei mitään ylimääräistä.

Ei mitään ylimääräsitä, mutta ei näkynyt mitään tarpeellistakaan. 

Itse olisin komarittanut nuo linttaan astutut kengät ensimmäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä paremmintietäjät tekevät diagnoosejaan jälleen.

Mitä enemmän sen parempi   -ilmaston muutosta myöten.

Jos tässä aletaan ilmastoasioista puhua, niin näillä leveysasteilla ihan keskeistä olisi miettiä, minkä verran neliöitä tarvitsee. Tuo perhe selvästi käyttää tilaa yli tarpeensa.

Itse pidän itseäni kohtalaisen ilmastoystävällisenä ihmisenä lapsilukua (3 kpl) lukuun ottamatta. Ja meillä se ilmenee siten, että kamaa on paljon suhteessa kodin kokoon. Ei mitään turhaa, mutta tuleehan sitä rompetta, kun eletään ja harrastetaan. Uutena ostetaan vain välttämättömin - meille kelpaa näiden minimalistien dumppaamakin.

Kotihan on ihmisille eikä tavaroille eli ei voi sanoa, että nyt pitäisi muuttaa pienempään, koska ei ole tavaraa.

Mutta ahdistaahan se varmasti sekin, että ihmiset lojuvat joka puolella. Kun pystyviikkaa koko porukan sohvalle, näkee yhdellä silmäyksellä mitä omistaa, ja voi tarvittaessa luopua turhista.

Viihtyykö tuollaisessa kodissa? Missään ei näy elämisen merkkejä. Sohva näyttää kovalta, siinäkö istutaan vai seistäänkö keskellä huonetta joka kaikuu?

Ymmärrän jos ei tykkää tavaramäärästä, etenkin tuo vaatejärjestely tuntuu järkevältä, mutta mitä virkaa on noin isolla kodilla jos sitä ei käytä?

Tuohan puhui kuinka hankkiutui eroon sohvapöydästä koska siinä päällä ei pidetty muuta kuin yhtä kynttilää... Mutta tuossa olohuoneessahan ei ole muuta kuin sohva. Sama asia.

Jos oikeasti olisi kyseessä vain tarpreellisen käyttö, eikö muutto pienempään asuntoon/taloon olisi loogisinta?

Nyt tästä tulee lähinnä sellainen olo että omistajalla on jonkinlainen pakkomielle.

Puhui myös kuinka tuonne voi nyt kutsua aina ihmisiä kylään kun paikat on siistinä, mutta kuka tuonne haluaa...? Ja aiemminko ei voinut kutsua?

Luulin että Todella upeeta -sarjan Bettina oli vain fiktiivinen hahmo

Kukin tyylillään, mutta itse en tykkäisi.

Sitä ihmettelen, että miksi näiden kohdalla aina kommentoidaan sitä, miten ihanasti "on tilaa ajatusten virrata"? Oikeasti on paljonkin ihmisiä, jotka osaavat ajatella lähinnä tyhjissä tiloissa? Vai mitä tällä ajetaan takaa? Itselleni tavarat, erityisesti kirjat, antavat lähinnä inspiraatiota ajatteluun, mutta lähtökohtaisesti ajattelu ei ole tilasta kiinni.

Toinen mitä on vaikea hahmottaa, on tämä ajatus, että tavarat jotenkin vievät aikaa/energiaa. Meillä on paljon tavaraa, mutta eivät ne mitään vie. Tuolla nököttävät paikoillaan, paitsi jos ovat käytössä, jolloin aikaa ja energiaa vie se tekeminen. Toki kämppämme ei ole mikää täydellisen pölytön, mutta en jaksa ahdistua jokaisesta kirjahyllyn päälle laskeutuneesta pölyhiukkasesta, eihän niitä edes huomaa. Pyyhkäisen esim. ylähyllyillä esillä olevat maljakot sitten samalla, kun otan ne sieltä käyttöön.

Ehkä tämä "kaikki aika kuluu siivoukseen" on jotain, jonka lähinnä lapsiperheelliset ja lemmikinomistajat ymmärtää?

Hyi kamala miten ahdistava koti, kuin jostain psykologisesta trilleristä. Kaikki valkoista, kylmää, kumisevaa ja elotonta.k Juurikin elämä ja iloisuus puuttuu tosta kodista. Tuossa kodissa ollaan elossa muttei eletä.

Perheenäiti on päiväkodissa töissä. Se selittääkin miksi trikootunikat riittävät ainoiksi vaatteiksi hänelle. Ja toisaalta myös sen että hän näkee päivän aikana paljon värejä, ääntä, meteliä, leluja niin ehkä haluaa tollaisen tyhjän tilan itselleen jotta palautuu rankasta päivästä?

Ahdistaa koko koti sen vuoksi että siellä asuu lapsia. Mielestäni tuollaisessa överi puhtaassa ”laitoksessa” asuminen ei voi tehdä hyvää lastenkaan psyykkeelle. En ymmärrä miksi on jätetty telkkarija olohuoneeseen, sehän on maailman turhin asia, vieläkin turhempi kuin olkkarin pöytä tai verhot! Kertoo jotain perheen äidin arvoista. Tärkeintä on puhtaus, hygienia, televisio, somettaminen. Yök. Olen pahoillani heidän lasten puolesta.

Sinänsä ymmärrän täysin koska majoittauduttiin miehen kanssa kerran lomalla tuollaisessa isossa asunnossa jossa oli vain kaikki välttämätön kuten just sohva. Olihan se ihana tunne kun sotkua ei vain syntynyt millään kun taas kotona jo parissa päivässä kämppä saattaa ajautua kaaokseen koska meillä on niin paljon tavaraa asunnon kokoon nähden. Olisikin ihanaa jos asunnossa olisi oma siipi asumista ja oleskelua varten jossa on kaikki roina ja sitten muu alue joka olisi minimalistinen ja pysyisi aina siistinä :D

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään ylimääräsitä, mutta ei näkynyt mitään tarpeellistakaan. 

Itse olisin komarittanut nuo linttaan astutut kengät ensimmäisenä.

Millainen laatutietoinen minimalisti kulkee prisman balleriinoissa ja Tokmannin lenkkareissa jotka nekin näyttävät olevan järjettömät sämpylät lestiltään?

Vierailija kirjoitti:

Kukin tyylillään, mutta itse en tykkäisi.

Sitä ihmettelen, että miksi näiden kohdalla aina kommentoidaan sitä, miten ihanasti "on tilaa ajatusten virrata"? Oikeasti on paljonkin ihmisiä, jotka osaavat ajatella lähinnä tyhjissä tiloissa? Vai mitä tällä ajetaan takaa? Itselleni tavarat, erityisesti kirjat, antavat lähinnä inspiraatiota ajatteluun, mutta lähtökohtaisesti ajattelu ei ole tilasta kiinni.

Toinen mitä on vaikea hahmottaa, on tämä ajatus, että tavarat jotenkin vievät aikaa/energiaa. Meillä on paljon tavaraa, mutta eivät ne mitään vie. Tuolla nököttävät paikoillaan, paitsi jos ovat käytössä, jolloin aikaa ja energiaa vie se tekeminen. Toki kämppämme ei ole mikää täydellisen pölytön, mutta en jaksa ahdistua jokaisesta kirjahyllyn päälle laskeutuneesta pölyhiukkasesta, eihän niitä edes huomaa. Pyyhkäisen esim. ylähyllyillä esillä olevat maljakot sitten samalla, kun otan ne sieltä käyttöön.

Ehkä tämä "kaikki aika kuluu siivoukseen" on jotain, jonka lähinnä lapsiperheelliset ja lemmikinomistajat ymmärtää?

Mulla on ollut ilo käydä kylässä useampienkin ajatustyöläisten kodeissa. Erityisesti kirjailijoilla ja säveltäjillä tuntuu olevan lähes aina tavaraa vähintäänkin keskivertomäärä, työhuoneissa jopa röykkiöiksi saakka. Muotoilijoilla on sitten askeettisempia koteja.

Mutta tämä ihmistyyppi, jota kaikkinainen kama estää ajattelemasta, taitaa enimmäkseen ajatella muutenkin vähän arkisempia asioita, näin hieman ilkeästi sanoen.

"– Ostamme vain sitä, mitä tarvitsemme. Emme esimerkiksi osta lapselle jotain vaatetta siksi, että se on ihana. Ostamme sen vain siinä tilanteessa, että sitä todella tarvitaan."

Ja rekkiin aseteltuna Vimmaa. 😂 Sallikaa mun nauraa.

Minusta on outoa, että asutaan tuolla tavalla siivoamisen takia. Miten yksi siivoaminen voi muka ollaa niin vaikeaa, jos on hieman enemmän tavaraa, edes ne matot lattialla. 

Äidin täytyy olla joku siivoushullu. 

En tiennytkään että hullujen huoneella saa asua kokonaiset perheet. Ja vielä ilman diagnoosia!

86, minäkin olen minimalisti, mutta silti en osaa ihailla tätä tyhjää kotia jossa näkyy vain äidin kädenjälki.

Tuo on pelottava paikka.

Myönnän että oma kotini on liian pieni ja siellä on aivan liian paljon kamaa. Mutta tuolla en kylläkään haluaisi asua.

Miksi aikuisen pitäisi pärjätä neljällä kenkaparilla? Överiksi ei tarvitse tietenkään vetää, mutta kummasti piristää kun voi joku päivä vetäistä punaiset korkokengät ikuisten mustien sijasta jalkaan. Tai kun valitsee vaatekaapista muutakin kuin harmaan villapaidan.

Tuo totaalisen minimalistinen sisustustyyli tuntuu näin ulkopuolisesta kilpailulta, jonka palkintona on pelkkä tyhjyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanan simppeli ja siisti koti Leenalla. Laittaisin tuohon vielä muutaman nojatuolin, pari jalkalamppua ja ehkä muutaman viherkasvin.

Itsekin tykkään kun on mahdollisimman vähän tavaraa, nykyään on niin paljon tavara ja viherkasveja ettei meinas sekaan mahtua - ei tämäkään ole kivaa.

Eli ei ole kovin ihana jos sinne pitää mielestäsi laittaa lisää roipetta.

No onko pari nojatuolia ja viherkasvia kovin paljon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on melkein samanlainen koti. Olen sinkku. Minulla on kyllä pimennysverhot ja pari pientä mattoa silloin kun ne eivät ole pesussa lemmikkien likaamisen jälkeen.

Minulla on kaksio 45 neliotä ja huonekaluni ovat: sänky, tietokonepöytä, 2 pianoa, kohta tulee kolmas, kaksi tuolia, peili, apupöytä ja yöpöytä. Koristeena on iso lyhty jossa ledivalot. Mielestäni kotini on ihanan viihtyisä ja minusta on ihana aina tulla näin kauniiseen kotiin. Minulla ei ole sohvaa eikä telkkua sillä en pidä tv:n katsomisesta enkä istumisesta(kivut). Aikaisemmassa elämässäni minulla oli 50 neliöinen koti, normimäärä tavaraa ja koriste-esineitä ja siivoamiseen meni jopa 8 tuntia, pyykit rassasi ym. monet asiat veivät energiaa odottaessaan hoitamistaan. Vapaa-ajalla siivouksen lisäksi shoppailin, sisustin, kiertelin kaupoissa, katsoin telkkua ja sitten painoin kahta työtä että olisi varaa elää. Mielestäni tuo ei ole elämää vaan varjoelämää jossa ei tunneta edes omaa itseä, sitä paetaan näennäisiin asioihin kuten materiaan ja kuluttamiseen.

Nyt minulla menee siivoamiseen 40 min, rahaa kuluu tosi vähän, aikaa säästyy olennaiseen ja tärkeään eli harrastuksiin, musiikkiin tanssiin taiteeseen, kaikkeen luovaan. Kodissani on tilaa vaikka järjestää pieni liikuntaharjoitus ryhmälleni. Tämä on sitä oikeaa elämää! En haluaisi kuolinvuoteellani muistella että elämäni oli shoppailua ja tavaroiden kanssa näpertelyä ja työn paiskimista vain siksi että saa kuluttaa! Haluan kuolinvuoteellani muistella erilaisia elämyksiä!

Minulla on kyllä paljon harrastusmateriaalia ja -kirjoja sekä vaatteita ja kenkiä eri harrastuksiin ja eri menoihin, mutta ne on kaikki kaapeissa. Kaapit on ihanan siistejä, väljiä, ja siellä on vain kaikki tarvittava. Tämä vapauttaa energiaa.

Minulla on myös vapaus lähteä minne ikinä haluankaan vaikka ulkomaille, tai voin muuttaa helposti, kaiken voin kantaa yksin ja muuttaa autollani(paitsi yksi piano). Mikä ihana vapauden tunne!

Minulla on ollut raskaita vuosia, sairauksia, vastoinkäymisiä, menetyksiä, yksinäisyyttä ja olen joutunut pohtimaan syntyjä syviä. Minulla ei ole muistoesineitä sillä minulla ei ole rakkaita muistoja, vaan pahoja muistoja. Elämäni on ollut hyvin erilaista kuin tavan ihmisellä ja elämässäni on eri tarpeet, mutta monet moittivat minimalismia. Siksi en nyt halua edes kutsua ketään kotiini. Ehkä kunhan rahatilanteeni paranee niin hommaan jotain kalusteita että voisin kutsua ihmisiä kylään. Nyt olen menettänyt rakkaimmat ihmiseni joten ei ole tarvetta enää esim. majoittaa ketään yökylään. Mutta ehkä joku päivä. Rakennan nyt uutta unelmieni elämää rankkojen menetyksien ja vuosien jälkeen.

Olen myös käynyt läpi erittäin raskaat ja pitkät vuodet erittäin isojen tiluksien kuolinpesien tyhjennyksessä täysin yksin raataessa ja siksi menettänyt terveyttäni ja jopa joutunut syrjäytymään työelämästä koska aika ei riittänyt kaikkeen. Minun harteillani oli ihan järkyttävä määrä materiaa, suurin osa hiiren ja lepakon paskaista. Siksikin inhoan liikaa tavaraa ja etenkin antiikkia ja kirjoja kotonani(en museoissa tai kirjastoissa).

Kertokaa joku miksi minimalismi ja vaalea sisustus herättää niin paljon närää että pitää somessa tulla ihmettelemään, kauhistelemaan, moittimaan? Puuttuuko se oma elämä? Jos oma elämä ja elämäntapa on hyvä, niin eipä silloin ehdi muiden elämää ihmetellä.

p.s. täällä ei kaiu

Etkö koskaan kutsu kavereita kotiisi iltaa viettämään? Missä he oleskelevat, vai tanssitteko vaan koko illan, kun istuimia ei ole? Etkö laita koskaan ystäville/vanhemmille/sukulaisille/rakastetulle ruokaa ja nauti syömisestä ja juomisesta muiden kanssa? 

Luitko viestiä ollenkaan? Hänhän kertoi menettäneensä kaikki rakkaimmat ihmisensä, eli ilmeisesti ei ole vanhempia tai juuri muitakaan sukulaisia elossa.

En ollenkaan ymmärrä tätä, että siivoaminen ja tavarat vie ajan muulta elämältä. Meillä on ostettu koti 10 v sitten, silloin hankittiin kaikki välttämätön mitä heti tarvittiin ja sisustus on rakentunut pikkuhiljaa sen kummemmin asiaa koko ajan miettimättä. En ole varmaan kahteen vuoteen ostanut yhtään ainoaa uutta asiaa kotiin.

Lapsilla on erilaisia leluja erilaisiin leikkeihin. Jotkut jutut saattaa olla kuukausia koskematta kaapissa ja sitten yhtäkkiä niillä taas leikitään päivittäin. Esim 8-vuotiaan barbit oli varmaan 2 vuotta käyttämättä, olin monesti laittamassa niitä pois, mutta nyt ne on taas suosikkileluja. Nuorin kaivoi juuri vauva-aikojen puupalikat yhdestä laatikosta, rakentelee niillä ja lastaa kaivurinkauhalla kuormurin kyytiin jne.

Kuulostaa vähän rajoittuneelta, että säilytettäisiin vain ne tämän hetken suosikkijutut, entäs sitten kun ne käy tylsäksi ja joku pois laitettu taas kiinnostaisi? Vähän sama kuin itse antaisin puikkoni ja lankani pois, kun inspiraatiota neulomiseen ei ole ollut viime talven jälkeen kun muut jutut ovat vieneet ajan ja mielenkiinnon, ja paluuta ei enää ole, koska välineet on annettu pois, että koita nyt vaan viihtyä niiden muiden hommiesi parissa?

Meillä arki-illoista vie aikaa keittiössä tapahtuvat asiat ja harrastukset. En nää tässäkään mitään yhteyttä tavaroiden määrään. Pyykkiä pestään tarpeen mukaan. Vaatteita meillä on sen verran, että jos en ehdi viikolla pesemään ne ei lopu kesken. Nopea siivous tehdään kerran viikossa, vähän paremmin parin viikon välein. Keittiötä, eteistä ja vessaa joutuu siivoamaan useammin, mutta tähänkään ei vaikuta tavaroiden määrä vaan leivän murut, ulkoa kantautuva lika ja vessassa ihmiseritteet.

Mun mielestä meillä on hyvin aikaa perheelle. Lapsille on enemmän kuin hyödyllistä olla mukana erilaisissa kotitöissä oppimassa, jolloin myös usein tarjoutuu tilaisuus kahden keskiseen juttelutuokioon tai siihen koko perheen yhteiseen tekemiseen. Ja silti jää ihan hyvin aikaa muillekin ei kotitöihin liittyville asioille. Eikä näitä asioita mitenkään rajoita sohvapöytä, jossa polttaa kynttilää, valo sohvan vieressä lukemista varten, viltti ja tyynyt sohvalla, joista saa rakennettua mukavan pesän elokuvaa katsoessa tai lapset majan, matto lattialla ettei kaiu, hylly kirjoille, kaappi leluille joita ei juuri silloin käytetä ja vähän ylimääräistä vaatetta, ettei tarvitse stressata, jos ei ehdi pestä pyykkiä.

Vierailija kirjoitti:

86 on sinkku.

Silloin saa asua just sellaisessa kodissa, minkälaisen omakseen kokee. Mutta tässä vähän ahdistaa sen puolesta, että yksi määrää millainen kodin pitää olla ja muiden perheenjäsenten tulee olla samaa mieltä.

Oli se kotityranni minkälainen tahansa (itse erosin miehestä, jonka mielestä telkkarin piti olla koko ajan päällä ja aamulla ei saanut puhua, hyvä että edes hengittää) niin yhden ihmisen vallan alla eläminen on raskasta.

Se on kuitenkin useamman henkilön yhteinen koti.

Niin mutta miksi sinkunkin minimalistista ja valkeaa kotia ja konmaritusta ja kirppismyyntiä haukutaan? Ja tullaan kiusaamaan, oikein vääntämään lapsettoman veistä haavasta, "mikset jätä noita esineitä lapsillesi, miksi myyt pois?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näistä lapsista tulee niin traumatisoituja. Luulisi, että jos hankitaan tavaraa vähän ja vain tarpeeseen, perheen äidinkin kannattaisi ostaa ballerinansa muualta kuin Prismasta House-sarjaa. Ainakin oman kokemuksen mukaan ne ovat ei-niin-laadukkaita rimpuloita.

Minuakin ärsyttää äärimmäisyyteen viety minimalismi, mutta vielä enemmän ärsyttävät ne merkkipoliisit, joiden mielestä ehjät ballerinat pitäisi hävittää, koska ne ovat "ei-niin-laadukkaat".

Mistä ihmeestä sait päähäsi, että ne pitäisi hävittää? Alunperin kannattaisi hankkia laadukkaammat kengät, jotka todennäköisesti kestäisivät hyvänä kauemmin.

Onhan tuo melko ankea. Kuvista tulee mieleen kuin asunto olisi myynnissä ja sisutus minimiin siksi karsittu. Tiiättehän, perus asuntomyyntikuvien tapasia nuo kuvat sisustuksesta oli. Että huoneessa ainoat tavarat on suunnilleen takkavälineet ja telkkari ja sohva... hmh.

Olisi ollut mielenkiintoista nähä lasten huoneet. Saako lapset olla ja elää miten lystäävät vai onko heilläkin oltavaminimalistinen tyyli.