Vain yksi lapsi & syyllisyys siitä.

ja kyllä minä tapuisin olemaan sitä mieltä, että parasta mitä he minulle antoivat, on nuo sisarukset.

Sisko on kuitenkin sisko, vaikka kuinka läheisiäkin ystäviä olisi.

Vierailija:

Mielestäni paras lahja mitä vanhemmat voivat lapselleen antaa, EI OLE sisarus, vaan rakastavat vanhemmat. Jos vanhemmat eivät itse halua enää lapsia, niin on minusta ihan turhaa tehdä toista lasta.

Kapea näkökulma että siarukset olisi se autuaaksi tekevä asia. Minä olen ainoa lapsi, enkä ole siitä kärsinyt. Minulla on kaksi bestistä jotka olen tuntenut lapsesta saakka, serkkuja, oma perhe (yksi lapsi huom) mies ja muita ystäviä ja tuttavia. Maailmassa on niin paljon pahempia asioita kuin se että ei ole sisaruksia. Sairauksia, alkoholismia, perheväkivaltaa ym. Taitaa vaan nämä monilapsiset olla kateellisia kun joku on rohkea ja poikkeaa valtavirrasta!

Asuimme samassa talossa. Yövyimme toisten luona. Jos toisen luona oli pahaa ruokaa, niin mentiin toisen luo, sillä siellä saattoi olla parempaa. Kasvettiin 6-vuotiaista aikuisiksi yhdessä. Puhuttiin pojista, opiskeluista, vanhemmista, elämästä.. autettiin toisiamme läksyissä, harrastettiin yhdessä, matkustettiin yhdessä, tapeltiin ja kinasteltiin yhdessä. Tämä ihana ystävyyssuhde huipentui, kun oli ystäväni kaasona ja hän oli minun kaasona. Ja kohta olen hänen lapsensa kummi.



44

todellakaan ole minulle ne läheiset ihmiset. Tullaan ihan juttuun eikä minulla ole mitään heitä vastaan, mutta minun todelliset tukijani ovat ihan muut ihmiset. Olen nyt itse 45- vuotias ja perheellinen eli nämä minun ystävyyssuhteeni eivät ole mitään opiskelijavaiheen erikoisuutta tms.



Minulla on kolme luottoystävää, jotka olen tuntenut jo 35 vuotta ja huom. samalla paikkakunnalla asuimme vaan ekat 5 vuotta ystävyydestämme eli teininä muutin jo toiseen kaupunkiin. Silti nämä luottoystävät ovat ne joiden kanssa jaamme ilot ja surut. Jos joku tarvii muuttoapua, on lastenhoitokriisi, avioero, läheisen kuolema tai sairaus, oma sairaus tms., niin näiden luottoystävien kanssa toisiamme autamme.



Sisaruksiani ei tosiaan kiinnosta minun murheeni eikä mistään konkreettisesta avusta ole koskaan puhettakaan. Ihan kiva nähdä heitä pari kertaa vuodessa ja jutellaan kerran kuussa/kahdessa puhelimessa, laitetaan viestiä silloin tällöin, mutta suoraan sanottuna, eipä minua kauheasti kirpaisi, vaikkei nähtäis 10 vuoteen. Suhde on enemmän tuttavuustasolla.



Kun äitini sairasti syöpää, ei silloinkaan me sisarusten kesken mitään tuntoja purettu. Ystävieni kanssa minä ne huolet ja murheet jaoin.



Minusta tuota sisarusten merkitystä liioitellaan ihan hirveästi. Onhan se kiva, jos tulee hyvät sisarussuhteet, muttei ne automaattisesti tosiaan tule hyviksi. Mulla ei ole mitään riitaa sisarusteni kanssa, he ovat suoraan sanottuna vaan jääneet minulle aika kaukaisiksi ja vähän hmm... yhdentekeviksi ihmisiksi. Monilla mun tuttavilla on välit todella huonot sisaruksiinsa ja tapaamiset (ne harvatkin) aiheuttavat vaan stressiä ja pahaa mieltä.



Jos olette onnellisia yhden lapsen perheenä - hienoa! Jos haluatte lisää lapsia - mahtavaa! Se vaan pitäkää mielessä, että sisarukset eivät ole mikään kaiken autuaaksi tekevä juttu. Miettikää monenko lapsen kanssa haluatte/jaksatte hyvillä mielin touhuta. Sisarkauteutta ei mikään aiheuta varmemmin kuin se, että hommataan " liikaa" lapsia, siis omiin resursseihin nähden!

Ei se sisaruus aina ole niin auvoisaa. Eikä sisarukset aina tule aikuisena

toimeen keskenään.



Jos kärjistäen haluaa etsiä hyviä puolia " vain" yhdestä lapsesta. Niin eipä tule mitään vuosikymmeniä kestäviä sukuriitoja perinnönjaosta, lapseen on mahdollisuus panostaa enemmän rahallisesti, lapsi saa enemmän huomiota yms yms.



Usein aioat lapset menestyvät elämässä koska itsetunto on jopa vähän yläkanttiin viritetty ja sitä nykymaailmassa tarvitaan.

Meillä tilanne, että ennen ekan lapsen syntymää pidettiin itsestäänselvänä isoa lapsilaumaa (sori vaan jos jotakuta loukkaa, mutta kun helposti raskautuu, niin ei ole syytä olla pitämättä), mutta siinä vaiheessa, kun lapsi alkoi olla iässä, jolloin sitä laumaa olisi pitänyt alkaa kasvattaa, minulla iski jarrut päälle. Että jaksanko, haluanko, kaikki taas alusta, juri kun on alettu nukkua siedettäviä öitä jne. Ja kyllä tunsin syyllisyyttä näistä ajatuksista, hyvinkin itsekkäitä ne välillä olivat. Mutta sitten vaan päätettiin katsoa miten käy, ja raskaus alkoi taas helposti ja odotan nyt toista lasta. Olkoonkin, että tämä lapsi sai alkunsa vähemmällä hehkutuksella ja suuremmalla epävarmuuden tunteella kuin eka ja että suurin syy sen tekemiseen oli saada sisarus, toinen lapsi, niin en epäile hetkeäkään, ettemmekö rakastaisi lasta rajattomasti sen synnyttyä. Yritän suhtautua tulevaan vauva-aikaan niin, että aivan varmasti alusta tulee hankala, mutta kun vaikka vuodenkin jaksaa jollain voimilla, se kääntyy varmaan jo voiton puolelle :)

En nyt jaksanut lukea kaikkia edellisiä tekstejä, osa oli niin suurta soopaa. Elämää ei voi ikinä suunnitella etukäteen, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Elämme tätä hetkeä ja siten miltä nyt tuntuu.

Meillä samat mietinnät. Vaikka olemmekin tehneet päätöksemme jo yhdessä, olen tilannut ajan vielä neuvolapsykologille. Tuleepahan käytyä vielä sielläkin. Uskon, että saan sieltä tukea päätöksellemme.

Kaikkea hyvää, älä vaan ota itseesi kaikkien kirjoituksia!

Ei se sisaruus aina ole niin auvoisaa. Eikä sisarukset aina tule aikuisena

toimeen keskenään.



Jos kärjistäen haluaa etsiä hyviä puolia " vain" yhdestä lapsesta. Niin eipä tule mitään vuosikymmeniä kestäviä sukuriitoja perinnönjaosta, lapseen on mahdollisuus panostaa enemmän rahallisesti, lapsi saa enemmän huomiota yms yms.



Usein aioat lapset menestyvät elämässä koska itsetunto on jopa vähän yläkanttiin viritetty ja sitä nykymaailmassa tarvitaan.

Joskus ajattelin, että lapsia pitäisi olla useampi, mutta kun tätä ikää tulee lisää, sitä viisastuu muutenkin :-)



Olen samaa mieltä monen ylläkirjoittaneen kanssa, että lasta ei pidä koskaan hankkia jotta olisi SISARUS esikoiselle. Lapsi pitää haluta hänen itsensä takia. Sitäpaitsi, jos mekin nyt innostuisimme yrittämään toista lasta, ikäero olisi vähintään 4v, jopa enemmän. Eipä niistä lapsista toisilleen seuraa olisi vuosiin. Että ei sillä linjalla kannata muksuja pukata että muka helpommalla pääsisi sen takia.



Minä olen kauhulla seurannut tuttavaperheitä joissa tenavia tehtaillaan vuoden välein 2-3kpl ja sitten kun kaikki ovat alle kouluikäisiä, äiti on aivan piipussa ja isä painanut töitä vuosia kuin hullu jotta perhe pärjää, ja ero tulee. Näitä on nähty niin monta putkeen että en halua olla samassa putkessa mukana. En ole KOSKAAN ymmärtänyt niitä jotka tekevät monta vauvaa yhtäaikaa, aivan järjetöntä. Sitten ollaan NIIN väsyneitä...



Meillä esikoisen ekat 2 v valvottiin, lapsi oli moniallergikko ja nukkui 15min pätkissä ekan vuoden. 2-vuotiaana nukkui eka kerran läpi yön. Ei ollut helppoa vaan helvetillistä, tuntui että tulen hulluksi jos en saa kohta nukkua edes muutamaa tuntia. Mutta en tullut vaan selvittiin ja saatiin parisuhteeseenkin taas virtaa. En olisi ihan heti valmis alkamaaan samaan rumbaan uudestaan. Uskon, että jos meille on vielä tarkoitus toinen lapsi tulla, se tunne tulee kyllä sitten vahvana. Ensimmäisestäkin tuli todella vahva tunne ja todellinen vauvakuume, aivan yllättäen ja rakastan häntä enemmän kuin mitään tässä maailmassa. Vielä ei ole minkäänlaista kaipuuta toiseen lapseen ja vauvarumbaan uudestaan. Toki pohdin, olisiko hän yksinäinen tai kaipaisiko sisarusta joskus.



Omakohtainen esimerkkini on vielä se, että minä olen vanhin sisaruksista, ja minulla on 2 siskoa joihin on 5v ja 10v ikäerot. 10v ikäerolla oleva sisko oli minulle vauvana ihana juttu, syntyi kun olin 10v joten hoitelin vauvaa kuin " pikkuäiti" mutta nyt aikuisena ollaan tosi etäisiä. 5v ikäerolla oleva sisko on mulle todella läheinen, kouluikäisenä temuttiin aina yhdessä ja edelleen ollaan todella läheiset hänen kanssaan. On paljon sopivia ja epäsopivia ikäeroja, ja luulen että myös luonteet vaikuttavat paljon asiaan. Välillä ei auta sisarussuhteisiin vaikka pukkaisi niitä lapsia vuoden välein liudan :-)

On totta, että työmäärä kasvaa.



Jos iyseä vain ajttelee, rauhallisempaa yksilapsisessa perheessä on kuin meidän hullunmyllyssä. Tosin minä en nauti rauhasta, vaan vilinästä ja tekemisen meiningistä. Jos olet, kovin rauha rakastava, älä hanki toista.

ja lohdun sanoista! Olette auttaneet minua paljon :). Mukavaa, että keskustelusta kasvoi näin pitkä - toivottavasti se jatkuu vieläkin...



Eilen 3-vuotiaani jutusteli ääneen, että " jos meillekin joskus tulee vauva, niin se saa kyllä tulla minun vieleeni nukkumaan" . Miten teidän muiden yksilapsisten perheiden lapset ovat suhtautuneet siihen, että heillä ei ole sisaruksia?



utelee vielä ap

Tällä myös yksi joka painiskelee saman asian kanssa kuin ap.

Välillä jopa yritimme tehdä toista lasta, mutta sitä ei kuulunut. Joten päätimme olla menemättä hoitoihin yms.



Lapsemme on jo 5v. ja joskus tulee aina kausia jolloin hän hirveesti pohtii, toivoo ja haluaa pikkusisaruksia.



Olen sanonut suoraan, että joskus niitä vauvoja ei vain tule lisää, vaikka kuinka haluaisi. Se on riittänyt vastaukseksi.



Toivon, että lapseni on aikuisenakin läheinen serkkunsa, pikkuserkkujensa ja ystäviensä kanssa. Että hän saa heistä muodostettua tukiverkostonsa.



Minulla ja miehelläni alkaa ikä tulla vastaan, emme voi enää haaveilla, että tehdään se toinen lapsi joskus 5 vuoden päästä.



Meidän mahdollisuus tuli ja meni. Joten olemme 1 lapsinen perhe.

Onneksi tuttavapiirissämme on runsaasti yksilapsisia perheitä ja kukaan sukulaisista yms. ei painosta, vihjaile yms. tekemään lisää lapsia.



Joskus valtaa suru, että ei saanut kokea enää raskautta uudelleen ja lapsemme on yksin hautaamassa meitä vanhempia yms.

Mutta minkäs teet, elämä ei aina mene niin kuin itse haluaisi.



Olemme kuitenkin onnellisia näin ja super onnellisia ainoasta lapsestamme.

Meillä meni seuraavaan 8 vuotta...