Vain yksi lapsi & syyllisyys siitä.

No joo...periaatteessa. Mutta mikään asia ei ole noin musta-valkoinen! Parasta mitä vanhemmat voivat lapselleen antaa, on onnellinen, turvallinen, lapsellinen lapsuus. Iso-suuri-valtava plussa on se sisarus, mutta ei ainoa lapsen onnelliseksi tekevä.



Jos lapsella on sisarus se on minusta paljon parempi tilanne kuin se, että lapsella ei ole sisarusta. MUTTA, siltikään se lapsi, jolla ei ole sisarusta, ei ole mitenkään onnettomammassa asemassa tai että se olisi vanhemmilta maailman kamalin teko lasta kohtaan!



Minun mielestäni: jos vanhemmat voivat useampia lapsia saada ja heillä on energiaa ja halua hoitaa useampia lapsia, on esikoiselle parempi, että perheeseen hankitaan toinenkin lapsi. Jos vanhemmat eivät voi/halua/jaksa toista lasta saada, sitten on esikoisellekin parempi, että useampia lapsia ei tule.



Teidän pohtijoiden täytyy vaan tehdä se vaikea päätös, mitä sisimmässänne kuulette jo. Ja kun se päätös on tehty, ilman muuta kuljette pää pystyssä ratkaisunne kanssa!



*tsemppitaputus olkapäälle*





3

Mutta luonto päätti toisin ja saimme toisen lapsen kierukasta huolimatta. Olimme aika sekavin tuntein vastaanottamassa tätä kuopustamme, mutta nyt tuntuu aivan upealta, että meillä on kaksi lasta. Kaikkeen tottuu...ja jopa oppii tykkäämäänkin. ;)



3

se on vähän niinkuin miettisi että:" hankittaisko lapselle seuraksi koira vai pitäiskö tehdä se toinen lapsi? HUOKAUS

Olettepa höperöitä(vaiko sama ihminen?)!



Onhan meidänkin kuopus " oho, kierukka petti. Voi h***etti!!!" Alun surullisistakin tunnelmista selvittyämme ja kuopuksen synnyttyä, noilla jutuilla ei ole mitään mekritystä. Lpai kasvaa perheeseen ihan täysipainoiseksi jäseneksi, ei vahingoksi tai seuralaiseksi.



3

missä asiantuntija ja psykologi sanoi että lasta EI IKINÄ PIDÄ TEHDÄ " VAIN" sisarukseksi toiselle. Ainoa hyväksyttävä syy on tehdä lapsi silloin kun vanhemmat palavasti haluavat lisää lapsia.



Minäkin kyllä voin tuon uskoa aivan hyvin. Samaisessa artikkelissa myös romutettiin kaikki vanhat negatiiviset uskomukset ainoista lapsista.

saada lasta " pariksi" ekalle lapselle?

Kun muuten se on vaan " puolikas" ...



Ihmettelen suuresti äitejä jotka vaahtoaa että lisää lapsia ja mahdollisimman pienellä ikäerolla.



Mulla on 3 kaveria joilla kullakin 2 lasta ja ikäerot plus miinus 12kk.

Jokainen heistä marisee ja valittaa päätyökseen, kuinka raskasta ja kamalaa on kun on taapero vaipoissaan ja vauva vaan itkee! Ja kun ei ole koskaan omaa aikaa:o( Mitä he oikein etukäteen kuvittelivat????



Ja sit on kiva kettuilla mulle joka olen aina ajatellut että jos koskaan toisen lapsen tulen saamaan niin haluaisin että ikäero olisi esim 5-6 vuotta.

Ihan tietoinen päätös-uskon että voimavarani riittävät silloin paremmin, eikä tarvitse repiä itseään hajalle vain voidakseen olla " hyvä marttyyri-äiti" .

T:3-vuotiaan äiti

Meillä on nimittäin melkeinpä prikuulleen samanlainen tilanne. Meillä on myös 3-vuotias lapsi ja tässä painitaan vähän väliä sen ajatuksen kanssa että pitäisikö yrittää saada vielä toinen vai ei.. Myös mietitty sitä, että teemmekö väärin jos emme edes yritä saada hänelle sisarusta, vaikka omat sisarussuhteemme eivät mitenkään hyviä ole.



Paineita asiaan lisää se, että itselläni alkaa olemaan jo sen verran ikää ettemme tätä asiaa voi iänkaiken lykätä. Päätös olisi tehtävä kohta puolin. Mutta haluammeko lapsen sen takia että lapsemme saisi sisaruksen vai lapsen itsensä tähden. Sitä en vieläkään tiedä. Senpä vuoksi ei olla käyty toista lasta yrittämäänkään.



Toisaalta taas ajattelen että kyllä tuo ainokainenkin varmasti tässä maailmassa hyvin pärjää vaikkei hänelle sisarusta tulisikaan. Enhän minäkään ole oman sisarukseni kanssa missään tekemisissä ja silti pärjään.



Vaikeita asioita. Toivon mukaan teillä ap, on vielä aikaa tuota asiaa pohtia. Ehkä hieman lohduttaa tieto siitä että muitakin samaa asiaa miettiviä on olemassa. :)

ovat niitä joiden mielestä vahingon voi laittaa kiertämään :)



Pakko sanoa että samaa valitusta elämän raskaudesta kuulen juuri niiltä ystäviltäni joilla on melko lähekkäin syntyneet lapset. Juuri kun toinen on pahimmassa uhmassa niin toinen on vauva ja valvottaa yöt.



Sitten vielä ihmetellään miksi pienten lasten vanhemmat eroavat enenevässä määrin....

3

eikä se että rakastetaan niin paljon sitä jo olemassaolevaa lasta että halutaan tehdä hänelle kaikki se mitä katsotaan muka kuuluvan lapsen elämään. Eili esim. sisarus. Siloin ei vanhempien omat toiveet kohtaa välttämättä ja ero on todennäköisempi.

..varsinkaan jos ei olla yhtään etukäteen ajateltu asiaa sen pidemmälle kuin että, " olis ihanaa kun olis taas vauva talossa" .

Sit kun se vauva on siinä niin aletaan ihmettelemään kun se vaan itkee ja valvottaa ja taaperollakin on uhmaikä, mies yhä enemmän ylitöissä(miksiköhän) ja unta ei saa koskaan tarpeeksi.

Voisiko ajatella ensin myös omia voimavarojaan; jaksaako kahden vaippaikäisen kanssa, löytyykö äidillekin lepoaikaa tarpeeksi, onko lapsille tarvittaessa hoitajia jne. puhumattakaan siitä miten jaksaa jos vaikka toinen lapsista sairastuu vakavasti tai jotain muuta odottamatonta tapahtuu.

Aina sanotaan että " elämä kantaa" , mutta ei se niin automaattista ole...

Tuo perustelu kuulostaa älyttömältä. Pitäisi olla aika tunnevammaisia vanhempia, jos eivät pysty rakastumaan toiseen lapseensa edes sen synnyttyä, vaikka lapsen alulle saattamisen suurin syy olisikin ollut halu saada esikoiselle sisarus.



Toiseksi, uskon vakaasti, että ne ketkä eivät MISSÄÄN TAPAUKSESSA halua toista lasta, eivät tällaisia edes pohdi...siis että " hankkiako toinen vai ei" . En usko, että he edes tuntevat siitä syyllisyyttä, koska asia on heidän mielissään jo niin pitkälle selvä asia.

Jos toisen lapsen hankkiin esikoiselle sisaruksksi-periaatteella, taustalla on myös orastava halua saada juuri se vauva. Ja rakkaus syttyy ihan yhtä suurena otiseenkin lapseen, viimeistään vauvan synnyttyä.





3

Tässä ei ole kysymys pienen ikäeron sisaruksista (välttämättä). Vaan sisaruksista ylipäätään, vaikka sitten ikäeroa olisi 10 vuotta.

mutta perhe-elämä ei välttämättä sitä toisen syntymää kestä.... Etkö itse ole ihmetellyt miksi jo yli puolet avioliitoista päättyy eroon? Ja suurin kriisikohta on toisen lapsen syntymän jälkeinen aika.

No olen kyllä mietiskellyt , miksi pienten lasten vanhemmat niin usein eroavat. Omaan kokemukseeni pohjautuen voisin kyllä sanoa, että eron syinä ei voi olla lapsiperheen arki, vaan ihan muut syyt. Ehkä se, että nykyajan ihmiset eivät kestä normaalia arkea? Kaiken pitäisi olla yhtä juhlaa vaan...



Meillä siis kuopus oli vahinko ja vieläpä huonosti nukkuva ja sairasteleva vahinko. Rahat tiukilla ja isälläni syöpä. Ja muutakin mukavaa kriisiä suvussa. Silti emme mieheni kanssa riitaantuneet missään vaiheessa. Meillä molemmilla oli se asenne, että tätä kestää nyt aikasa, ja joskus helpottaa. Lapsiperheen arkeen pitäisi suhtautua kuin poikkeustilaan ja hyväksyä se erilainen ja joskus raastavakin arki.



Aina ei voi olla ihanaa ja mahtavaa.



Menipä hiukka ohi aiheen. Anteeks nyt.



3

tämä meidän perhe lehden psykologi-asiantuntija lähtikin siitä, että jos vanhemmat haluavat lasta muusta syystä kuin siitä että he ehdottomasti haluavat toisen lapsen, niin riski perheen hajoamisesta on moninkertainen. Uskoisin että hän on nähnyt urallaan sen verran että se pitää paikkansa. Kaikki eivät kestä lapsiperheen arkea ja on totta että silloin kun lapset ovat pieniä niin suhde on kovimmalla koetuksella. Jos siihen syssyyn sitten lapsentekosyy on joku muu niin on ihan uskottavaa että se voi vaikuttaa suhteeseen.

Lapsilla ei ole velvollisuutta hoitaa sairaita venhempiaan, vai tuleeko sinusta se vinkuva vanhus, jota on pakko käydä joka päivä katsomassa. Kummallinen syy haluta lapsia, voihan heistä tulla myös homoja eivätkä halua lapsia. Kasva vähän.

Ei lapsen takia tarvitse tehdä toista lasta. Yksi lapsi voi kasvaa aivan onnellisena. Meilläkin on " vain" yksi lapsi ja koko ajan kuulemme näitä kommentteja. Minä vastaan nykyisin vain että " hienoa, että teillä on kaksi lasta tms."

Lapsena sisaruksettomuus ei liene mikään suuri ongelma, mutta entäs kun hän kasvaa aikuiseksi? Entä kun te vanhemmat olette poissa? Jos sattuu, että lapsenne ei löydä puolisoa, hän on aivan yksin tässä maailmassa. Kaverit eivät korvaa perheenjäsentä. Naapurissani asuu tällainen sisarukseton nainen, joka on sanonut tuntevansa itsensä todella yksinäiseksi, kun ei ole ketään, joka tuntisi hänen elämänsä ja menneisyytensä. Ei ole helppoa sellainenkaan elämä.



Tarkoitukseni ei ole käännyttää ketään, vaan avata uusi näkökulma. Jokainen kuitenkin tekee, kuten parhaaksi näkee.

Vierailija:

Lapsena sisaruksettomuus ei liene mikään suuri ongelma, mutta entäs kun hän kasvaa aikuiseksi? Entä kun te vanhemmat olette poissa? Jos sattuu, että lapsenne ei löydä puolisoa, hän on aivan yksin tässä maailmassa. Kaverit eivät korvaa perheenjäsentä. Naapurissani asuu tällainen sisarukseton nainen, joka on sanonut tuntevansa itsensä todella yksinäiseksi, kun ei ole ketään, joka tuntisi hänen elämänsä ja menneisyytensä. Ei ole helppoa sellainenkaan elämä.

Tarkoitukseni ei ole käännyttää ketään, vaan avata uusi näkökulma. Jokainen kuitenkin tekee, kuten parhaaksi näkee.

Lapsena sisarettomuus ei tosiaankaan ollut mikään ongelma, vaan suoraan sanottuna nautin vanhempieni jakamattomasta huomiosta. Salaa olin onnellinen, etenkin kun seurasin parhaan ystäväni ja hänen veljensä joskus verisiäkin tappeluita. Entäs nyt aikuisena? No, en suoraan sanottuna osaa vieläkään kaivata sisaruksia. Minulla on aviomies, ystäviä, työkavereita, tuttavia... en osaa kaivata sellaista, mitä minulla ei ole koskaan ollutkaan. Ja erittäin hyvä luotettava ystävä voi olla kuin sisar ja korvata sisaren! Kun vanhemmistani aika jättää, niin on minulla oman aviomieheni ja muun perheen ja läheisten tuki. Sisaret eivät ole mikään tae siitä, että elämästä ei tulisi yksinäistä.

Mielestäni paras lahja mitä vanhemmat voivat lapselleen antaa, EI OLE sisarus, vaan rakastavat vanhemmat. Jos vanhemmat eivät itse halua enää lapsia, niin on minusta ihan turhaa tehdä toista lasta.