Lapseni taitaa saada autismi-diagnoosin vasta nyt teini-iässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3, ei masennukselle välttämättä mitään syytä ole. Ei siis traumaattista kokemusta, julmia vanhempia, koulukiusaamista. Osalla on, ei kaikilla. Masennus on aivokemiallinen sairaus, ja siksi siihen osalla tehoaa lääkitys hyvin.

Mutta ap:lle, etkö missään vaiheessa itse osannut epäillä aspergeria?

Kyllä lääkärille aina voi varata ajan ja pyytää lähetettä neurologisiin tutkimuksiin. Yleensä päiväkodissa ja koulussakin ollaan hyvinkin halukkaita ohjaamaan lapsi tutkimuksiin, eri juttu sitten on se, saako diagnoosillakaan mitään tukitoimia - kunnat joutuvat nykyään maksamaan erityisopetuksen kulut itse, siksi eritisopetuspäätöksiä monessa kunnassa pihdataan ja niitä joutuu hakemaan hallinto-oikeudesta asti.

Toki se sitten on kyllä hyvinkin tuttua, että oman lapsen sairauteen tavallaan tottuu niin, ettei sitä meinaa huomata.

As-teinin äiti (minun lapseni diagnosoitiin jo kolmevuotiaana)

Kerta toisensa jälkeen otin puheeksi lapseni haasteet ja kerroin avoimesti huolistani, mutta koska lapsella on niin hyvä, suorastaan ilmiömäinen, muisti, ei opettajat olleet huolissaan kun koulumenestys on ollut hyvä. Tai niin kauan kun suostui koulua käymään.. päiväkodissa rauhoitettiin ja sanottiin että ei huolta, lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Koulua ei kiinnostanut, en saanut hänelle edes tehostettua tukea, vaikka ei selviä itsenäisesti läksyistä tai mistään muustakaan.

Olen itse koulutukseltani insinööri, ei minulla ole mitään kokemuspintaa kehityksellisiin asioihin..

Kaivoin vähän aikaa sitten kaapista neuvolakortin esiin, ei mitään merkintää huolista sielläkään. Pään ympärysmitta on iso, ei muuta.

Joo, asseilla on usein älyä ja muisti pelittää. Omani on nyt lukiossa, ei mikään kympin oppilas, mutta sinnittelee.

Silti vähän ihmettelen, miten sinä vastuutat neuvolaa asiassa, jos et itse vanhempana ole älynnyt selvityttää asiaa. Neuvolassa lapsesi kävi alle koulukäisenä, eikä terveydenhoitajalla jonkin vartin tapaamisen aikana ole mitään välineitä havainnoida lapsen sosiaalisten taitojen ongelmia - ne tulevat esille ryhmässä, toisten lasten seurassa.

Autismikirjon lapsia on alle prosentti väestöstä, joten terkkari törmää sellaisiin ehkä kerran vuodessa. Vartin ajan. Vaikka hän olisikin perehtynyt autismikirjoon, ei tuollaisen pikatapaamisen aikana ehdi mitään huomata.

Hyvä, että nyt lapsesi on menossa tutkimuksiin. Voimia tapella diagnoosin avulla hänelle tukea! Taisto ei todellakaan pääty diagnoosiin.

6

En varsinaisesti vastuutakkaan, mutta kerroin minkä kaikkien siivilöiden ja seulojen läpi lapsi meni, ilman että edes ammatti-ihmiset huomasivat mitään. Minä olen yrittänyt kertoa ongelmista avoimesti, etenkin koulussa, mutta myös päiväkodissa aikanaan.

Kenen sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia toisin?

Ihan varmasti lapsellesi olisi pitänyt suositella jo paljon aikaisemmin tutkimuksia. Totta kai!

Mutta kyllä se vastuu ottaa selvää oman lapsen ongelmista on ennen kaikkea vanhemmalla. En minäkään ole millään tavalla suuntautunut ammattini ja koulutukseni puolesta lasten kehitykseen tai terveydenhoitoon, mutta oli aivan selvää, että vaadin tutkimuksia, kun lapseni ei saanut kavereita ja vetäytyi omiin oloihinsa, eikä osannut vastavuoroista leikkiä.

Asioista voi ottaa selvää, jos ei itse tiedä!

Mutta ei, en halua sinuakaan syyllistää. Oman lapsen omalaatuisuuteen tottuu ja sille tulee maallikko helposti vähän sokeaksi.

En vain allekirjoita tuota sinun asennettasi, että vastuu on kaikilla muilla paitsi lapsen omalla vanhemmalla.

6

Jokainen vanhempi toimii varmasti senhetkisen parhaan ymmärryksensä mukaan, turhaa siitä on ketään syyllistää, ap on varmasti tehnyt parhaansa. On minustakin hiukan omituista että kasvatusalan ammattilaiset eivät osaa mitään epäillä viiteentoista vuoteen vaikka vanhempi kertoo huolistaan ja havainnoistaan.

Toki se on omituista.

Ja omituista sekin on, jos oma vanhempi huomaa ongelmat, muttei ota asioista selvää ja vie lasta tutkimuksiin. Maallikko ei toki voi omaa lastaan diagnosoida, mutta pitäisi sentään viedä tutkimuksiin.

Ap itse syyllistää nyt kaikkia muita, eikä myönnä, että ensisijaisesti vanhemman tehtävä on ajaa lapsensa asiaa.

6

Nyt liioittelet, en ole syyllistämässä ketään ja varmasti osaan syyllistää itse itseäni aivan tarpeeksi. Olen vain kertonut kuinka lapsi on pudonnut kaikista seuloista ja meinasi päästä hengestään ja vasta nyt on herätty myös koulussa. Kun hain lapselleni apua lasten- ja nuorten hyvinvoinnin yksiköstä, he pyysivät opettajaa täyttämään jonkin lomakkeen, jossa siis lapsen tuen tarve tulisi esiin. Istuin palaverissa jossa sitä paperia katsottiin ja todettiin että ei ongelmia, äiti taitaa olla hiukan nyt ylihysteerinen.. ei jatkoon.

Minulle tarjottiin keskusteluapua, jos tuntuu että en jaksa.

Ap

Kyllä sinä aika selvästi syyllistit aloituksessasi yhteiskuntaa ja opettajia.

Kirjoitit: "Opettajat eivät huomanneet mitään, vasta psykiatri määräsi autismitutkimukset joissa nyt siis näytetään vihreää valoa autismille ja siitä johtavalle masennukselle sekä muille psyykkisine oireille. Ei ole helppoa avunsaanti nykySuomessa ei."

Oikeasti tutkimuksiin pitää tietysti itse hakeutua. On kyse mistä tahansa sairaudesta.

Tietysti joo, ymmärrän minä sen, että haet syntipukkeja. Ja varmasti syytät itseäsikin.

Onko syntipukkien metsästys ylipäätään kovin hedelmällistä, en usko. Pääasia, että nyt lapsesi on pääsemässä tutkimuksiin ja saa terapiaa.

6

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3, ei masennukselle välttämättä mitään syytä ole. Ei siis traumaattista kokemusta, julmia vanhempia, koulukiusaamista. Osalla on, ei kaikilla. Masennus on aivokemiallinen sairaus, ja siksi siihen osalla tehoaa lääkitys hyvin.

Mutta ap:lle, etkö missään vaiheessa itse osannut epäillä aspergeria?

Kyllä lääkärille aina voi varata ajan ja pyytää lähetettä neurologisiin tutkimuksiin. Yleensä päiväkodissa ja koulussakin ollaan hyvinkin halukkaita ohjaamaan lapsi tutkimuksiin, eri juttu sitten on se, saako diagnoosillakaan mitään tukitoimia - kunnat joutuvat nykyään maksamaan erityisopetuksen kulut itse, siksi eritisopetuspäätöksiä monessa kunnassa pihdataan ja niitä joutuu hakemaan hallinto-oikeudesta asti.

Toki se sitten on kyllä hyvinkin tuttua, että oman lapsen sairauteen tavallaan tottuu niin, ettei sitä meinaa huomata.

As-teinin äiti (minun lapseni diagnosoitiin jo kolmevuotiaana)

Kerta toisensa jälkeen otin puheeksi lapseni haasteet ja kerroin avoimesti huolistani, mutta koska lapsella on niin hyvä, suorastaan ilmiömäinen, muisti, ei opettajat olleet huolissaan kun koulumenestys on ollut hyvä. Tai niin kauan kun suostui koulua käymään.. päiväkodissa rauhoitettiin ja sanottiin että ei huolta, lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Koulua ei kiinnostanut, en saanut hänelle edes tehostettua tukea, vaikka ei selviä itsenäisesti läksyistä tai mistään muustakaan.

Olen itse koulutukseltani insinööri, ei minulla ole mitään kokemuspintaa kehityksellisiin asioihin..

Kaivoin vähän aikaa sitten kaapista neuvolakortin esiin, ei mitään merkintää huolista sielläkään. Pään ympärysmitta on iso, ei muuta.

Joo, asseilla on usein älyä ja muisti pelittää. Omani on nyt lukiossa, ei mikään kympin oppilas, mutta sinnittelee.

Silti vähän ihmettelen, miten sinä vastuutat neuvolaa asiassa, jos et itse vanhempana ole älynnyt selvityttää asiaa. Neuvolassa lapsesi kävi alle koulukäisenä, eikä terveydenhoitajalla jonkin vartin tapaamisen aikana ole mitään välineitä havainnoida lapsen sosiaalisten taitojen ongelmia - ne tulevat esille ryhmässä, toisten lasten seurassa.

Autismikirjon lapsia on alle prosentti väestöstä, joten terkkari törmää sellaisiin ehkä kerran vuodessa. Vartin ajan. Vaikka hän olisikin perehtynyt autismikirjoon, ei tuollaisen pikatapaamisen aikana ehdi mitään huomata.

Hyvä, että nyt lapsesi on menossa tutkimuksiin. Voimia tapella diagnoosin avulla hänelle tukea! Taisto ei todellakaan pääty diagnoosiin.

6

En varsinaisesti vastuutakkaan, mutta kerroin minkä kaikkien siivilöiden ja seulojen läpi lapsi meni, ilman että edes ammatti-ihmiset huomasivat mitään. Minä olen yrittänyt kertoa ongelmista avoimesti, etenkin koulussa, mutta myös päiväkodissa aikanaan.

Kenen sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia toisin?

Ihan varmasti lapsellesi olisi pitänyt suositella jo paljon aikaisemmin tutkimuksia. Totta kai!

Mutta kyllä se vastuu ottaa selvää oman lapsen ongelmista on ennen kaikkea vanhemmalla. En minäkään ole millään tavalla suuntautunut ammattini ja koulutukseni puolesta lasten kehitykseen tai terveydenhoitoon, mutta oli aivan selvää, että vaadin tutkimuksia, kun lapseni ei saanut kavereita ja vetäytyi omiin oloihinsa, eikä osannut vastavuoroista leikkiä.

Asioista voi ottaa selvää, jos ei itse tiedä!

Mutta ei, en halua sinuakaan syyllistää. Oman lapsen omalaatuisuuteen tottuu ja sille tulee maallikko helposti vähän sokeaksi.

En vain allekirjoita tuota sinun asennettasi, että vastuu on kaikilla muilla paitsi lapsen omalla vanhemmalla.

6

Jokainen vanhempi toimii varmasti senhetkisen parhaan ymmärryksensä mukaan, turhaa siitä on ketään syyllistää, ap on varmasti tehnyt parhaansa. On minustakin hiukan omituista että kasvatusalan ammattilaiset eivät osaa mitään epäillä viiteentoista vuoteen vaikka vanhempi kertoo huolistaan ja havainnoistaan.

Toki se on omituista.

Ja omituista sekin on, jos oma vanhempi huomaa ongelmat, muttei ota asioista selvää ja vie lasta tutkimuksiin. Maallikko ei toki voi omaa lastaan diagnosoida, mutta pitäisi sentään viedä tutkimuksiin.

Ap itse syyllistää nyt kaikkia muita, eikä myönnä, että ensisijaisesti vanhemman tehtävä on ajaa lapsensa asiaa.

6

Nyt liioittelet, en ole syyllistämässä ketään ja varmasti osaan syyllistää itse itseäni aivan tarpeeksi. Olen vain kertonut kuinka lapsi on pudonnut kaikista seuloista ja meinasi päästä hengestään ja vasta nyt on herätty myös koulussa. Kun hain lapselleni apua lasten- ja nuorten hyvinvoinnin yksiköstä, he pyysivät opettajaa täyttämään jonkin lomakkeen, jossa siis lapsen tuen tarve tulisi esiin. Istuin palaverissa jossa sitä paperia katsottiin ja todettiin että ei ongelmia, äiti taitaa olla hiukan nyt ylihysteerinen.. ei jatkoon.

Minulle tarjottiin keskusteluapua, jos tuntuu että en jaksa.

Ap

Niin tyypillistä, äidille terapiaa joo. Pistää vihaksi tuo asenne ja vähättely. Sinä olet kaikkesi tehnyt, kyllä tässä tapauksessa syntipukki on systeemissä ja opettajassa. Järkyttävää.

Minä menisin lankoja pitkin tuolle opettajalle joka suorastaan esti avun lapseltasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipas nyt kommentteja pilotti - lentoemo esimerkkiin. Kuitenkin saavat varmaan eri vastaanoton kun roskakuski - siivooja pari... Tuloissakin iso ero ja raha tai tulotaso arvottaa eri tavalla.

Aika söpöä, jos joku nykyaikana ajattelee lentoemännän olevan suuren statuksen ammatti.

Ehkä ennemminkin sen lentäjän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tästä autismista puhutaan jatkuvasti? Onko joku uusi muotijuttu?

Oma teini on lopettanut homottelun, mutta käyttää autisti-sanaa haukkumasanana. Niin ilmeisesti moni muukin hänen luokkakaverinsa.

Sinä varmaan aikuisena ihmisenä selität lapsellesi ettei kenenkään vamma ole haukkumasana, ellei sitten itse halua vaikuttaa yksinkertaiselta.

Eiköhän nuo haukkumasana ole opittu ihan aikuisilta ja heidän asenteistaan.

Ja sekö sen oikeuttaa nuorille? Ei oikeuta. Aika moni aikuinen EI käytä sitä haukkuakseen muita. Opetapa se nyt lapsillesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3, ei masennukselle välttämättä mitään syytä ole. Ei siis traumaattista kokemusta, julmia vanhempia, koulukiusaamista. Osalla on, ei kaikilla. Masennus on aivokemiallinen sairaus, ja siksi siihen osalla tehoaa lääkitys hyvin.

Mutta ap:lle, etkö missään vaiheessa itse osannut epäillä aspergeria?

Kyllä lääkärille aina voi varata ajan ja pyytää lähetettä neurologisiin tutkimuksiin. Yleensä päiväkodissa ja koulussakin ollaan hyvinkin halukkaita ohjaamaan lapsi tutkimuksiin, eri juttu sitten on se, saako diagnoosillakaan mitään tukitoimia - kunnat joutuvat nykyään maksamaan erityisopetuksen kulut itse, siksi eritisopetuspäätöksiä monessa kunnassa pihdataan ja niitä joutuu hakemaan hallinto-oikeudesta asti.

Toki se sitten on kyllä hyvinkin tuttua, että oman lapsen sairauteen tavallaan tottuu niin, ettei sitä meinaa huomata.

As-teinin äiti (minun lapseni diagnosoitiin jo kolmevuotiaana)

Kerta toisensa jälkeen otin puheeksi lapseni haasteet ja kerroin avoimesti huolistani, mutta koska lapsella on niin hyvä, suorastaan ilmiömäinen, muisti, ei opettajat olleet huolissaan kun koulumenestys on ollut hyvä. Tai niin kauan kun suostui koulua käymään.. päiväkodissa rauhoitettiin ja sanottiin että ei huolta, lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Koulua ei kiinnostanut, en saanut hänelle edes tehostettua tukea, vaikka ei selviä itsenäisesti läksyistä tai mistään muustakaan.

Olen itse koulutukseltani insinööri, ei minulla ole mitään kokemuspintaa kehityksellisiin asioihin..

Kaivoin vähän aikaa sitten kaapista neuvolakortin esiin, ei mitään merkintää huolista sielläkään. Pään ympärysmitta on iso, ei muuta.

Joo, asseilla on usein älyä ja muisti pelittää. Omani on nyt lukiossa, ei mikään kympin oppilas, mutta sinnittelee.

Silti vähän ihmettelen, miten sinä vastuutat neuvolaa asiassa, jos et itse vanhempana ole älynnyt selvityttää asiaa. Neuvolassa lapsesi kävi alle koulukäisenä, eikä terveydenhoitajalla jonkin vartin tapaamisen aikana ole mitään välineitä havainnoida lapsen sosiaalisten taitojen ongelmia - ne tulevat esille ryhmässä, toisten lasten seurassa.

Autismikirjon lapsia on alle prosentti väestöstä, joten terkkari törmää sellaisiin ehkä kerran vuodessa. Vartin ajan. Vaikka hän olisikin perehtynyt autismikirjoon, ei tuollaisen pikatapaamisen aikana ehdi mitään huomata.

Hyvä, että nyt lapsesi on menossa tutkimuksiin. Voimia tapella diagnoosin avulla hänelle tukea! Taisto ei todellakaan pääty diagnoosiin.

6

En varsinaisesti vastuutakkaan, mutta kerroin minkä kaikkien siivilöiden ja seulojen läpi lapsi meni, ilman että edes ammatti-ihmiset huomasivat mitään. Minä olen yrittänyt kertoa ongelmista avoimesti, etenkin koulussa, mutta myös päiväkodissa aikanaan.

Kenen sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia toisin?

Ihan varmasti lapsellesi olisi pitänyt suositella jo paljon aikaisemmin tutkimuksia. Totta kai!

Mutta kyllä se vastuu ottaa selvää oman lapsen ongelmista on ennen kaikkea vanhemmalla. En minäkään ole millään tavalla suuntautunut ammattini ja koulutukseni puolesta lasten kehitykseen tai terveydenhoitoon, mutta oli aivan selvää, että vaadin tutkimuksia, kun lapseni ei saanut kavereita ja vetäytyi omiin oloihinsa, eikä osannut vastavuoroista leikkiä.

Asioista voi ottaa selvää, jos ei itse tiedä!

Mutta ei, en halua sinuakaan syyllistää. Oman lapsen omalaatuisuuteen tottuu ja sille tulee maallikko helposti vähän sokeaksi.

En vain allekirjoita tuota sinun asennettasi, että vastuu on kaikilla muilla paitsi lapsen omalla vanhemmalla.

6

Jokainen vanhempi toimii varmasti senhetkisen parhaan ymmärryksensä mukaan, turhaa siitä on ketään syyllistää, ap on varmasti tehnyt parhaansa. On minustakin hiukan omituista että kasvatusalan ammattilaiset eivät osaa mitään epäillä viiteentoista vuoteen vaikka vanhempi kertoo huolistaan ja havainnoistaan.

Toki se on omituista.

Ja omituista sekin on, jos oma vanhempi huomaa ongelmat, muttei ota asioista selvää ja vie lasta tutkimuksiin. Maallikko ei toki voi omaa lastaan diagnosoida, mutta pitäisi sentään viedä tutkimuksiin.

Ap itse syyllistää nyt kaikkia muita, eikä myönnä, että ensisijaisesti vanhemman tehtävä on ajaa lapsensa asiaa.

6

Nyt liioittelet, en ole syyllistämässä ketään ja varmasti osaan syyllistää itse itseäni aivan tarpeeksi. Olen vain kertonut kuinka lapsi on pudonnut kaikista seuloista ja meinasi päästä hengestään ja vasta nyt on herätty myös koulussa. Kun hain lapselleni apua lasten- ja nuorten hyvinvoinnin yksiköstä, he pyysivät opettajaa täyttämään jonkin lomakkeen, jossa siis lapsen tuen tarve tulisi esiin. Istuin palaverissa jossa sitä paperia katsottiin ja todettiin että ei ongelmia, äiti taitaa olla hiukan nyt ylihysteerinen.. ei jatkoon.

Minulle tarjottiin keskusteluapua, jos tuntuu että en jaksa.

Ap

Kyllä sinä aika selvästi syyllistit aloituksessasi yhteiskuntaa ja opettajia.

Kirjoitit: "Opettajat eivät huomanneet mitään, vasta psykiatri määräsi autismitutkimukset joissa nyt siis näytetään vihreää valoa autismille ja siitä johtavalle masennukselle sekä muille psyykkisine oireille. Ei ole helppoa avunsaanti nykySuomessa ei."

Oikeasti tutkimuksiin pitää tietysti itse hakeutua. On kyse mistä tahansa sairaudesta.

Tietysti joo, ymmärrän minä sen, että haet syntipukkeja. Ja varmasti syytät itseäsikin.

Onko syntipukkien metsästys ylipäätään kovin hedelmällistä, en usko. Pääasia, että nyt lapsesi on pääsemässä tutkimuksiin ja saa terapiaa.

6

Voi luoja. Mikä siinä on, ettei opettajia saa syyllistää? Ehkä opettajienkin tulisi herätä siihen, että he saattavat omalla toiminnallaan lannistaa jonkun vanhemman avunhaun? Mikä he sitten ovat kommentoimaan, että kaikki on hyvin, mikäli eivät osaa diagnooseja tehdä? Olisivat sitten sanomatta silleen, että ei ole mitään syytä mihinkään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3, ei masennukselle välttämättä mitään syytä ole. Ei siis traumaattista kokemusta, julmia vanhempia, koulukiusaamista. Osalla on, ei kaikilla. Masennus on aivokemiallinen sairaus, ja siksi siihen osalla tehoaa lääkitys hyvin.

Mutta ap:lle, etkö missään vaiheessa itse osannut epäillä aspergeria?

Kyllä lääkärille aina voi varata ajan ja pyytää lähetettä neurologisiin tutkimuksiin. Yleensä päiväkodissa ja koulussakin ollaan hyvinkin halukkaita ohjaamaan lapsi tutkimuksiin, eri juttu sitten on se, saako diagnoosillakaan mitään tukitoimia - kunnat joutuvat nykyään maksamaan erityisopetuksen kulut itse, siksi eritisopetuspäätöksiä monessa kunnassa pihdataan ja niitä joutuu hakemaan hallinto-oikeudesta asti.

Toki se sitten on kyllä hyvinkin tuttua, että oman lapsen sairauteen tavallaan tottuu niin, ettei sitä meinaa huomata.

As-teinin äiti (minun lapseni diagnosoitiin jo kolmevuotiaana)

Kerta toisensa jälkeen otin puheeksi lapseni haasteet ja kerroin avoimesti huolistani, mutta koska lapsella on niin hyvä, suorastaan ilmiömäinen, muisti, ei opettajat olleet huolissaan kun koulumenestys on ollut hyvä. Tai niin kauan kun suostui koulua käymään.. päiväkodissa rauhoitettiin ja sanottiin että ei huolta, lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Koulua ei kiinnostanut, en saanut hänelle edes tehostettua tukea, vaikka ei selviä itsenäisesti läksyistä tai mistään muustakaan.

Olen itse koulutukseltani insinööri, ei minulla ole mitään kokemuspintaa kehityksellisiin asioihin..

Kaivoin vähän aikaa sitten kaapista neuvolakortin esiin, ei mitään merkintää huolista sielläkään. Pään ympärysmitta on iso, ei muuta.

Joo, asseilla on usein älyä ja muisti pelittää. Omani on nyt lukiossa, ei mikään kympin oppilas, mutta sinnittelee.

Silti vähän ihmettelen, miten sinä vastuutat neuvolaa asiassa, jos et itse vanhempana ole älynnyt selvityttää asiaa. Neuvolassa lapsesi kävi alle koulukäisenä, eikä terveydenhoitajalla jonkin vartin tapaamisen aikana ole mitään välineitä havainnoida lapsen sosiaalisten taitojen ongelmia - ne tulevat esille ryhmässä, toisten lasten seurassa.

Autismikirjon lapsia on alle prosentti väestöstä, joten terkkari törmää sellaisiin ehkä kerran vuodessa. Vartin ajan. Vaikka hän olisikin perehtynyt autismikirjoon, ei tuollaisen pikatapaamisen aikana ehdi mitään huomata.

Hyvä, että nyt lapsesi on menossa tutkimuksiin. Voimia tapella diagnoosin avulla hänelle tukea! Taisto ei todellakaan pääty diagnoosiin.

6

En varsinaisesti vastuutakkaan, mutta kerroin minkä kaikkien siivilöiden ja seulojen läpi lapsi meni, ilman että edes ammatti-ihmiset huomasivat mitään. Minä olen yrittänyt kertoa ongelmista avoimesti, etenkin koulussa, mutta myös päiväkodissa aikanaan.

Kenen sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia toisin?

Ihan varmasti lapsellesi olisi pitänyt suositella jo paljon aikaisemmin tutkimuksia. Totta kai!

Mutta kyllä se vastuu ottaa selvää oman lapsen ongelmista on ennen kaikkea vanhemmalla. En minäkään ole millään tavalla suuntautunut ammattini ja koulutukseni puolesta lasten kehitykseen tai terveydenhoitoon, mutta oli aivan selvää, että vaadin tutkimuksia, kun lapseni ei saanut kavereita ja vetäytyi omiin oloihinsa, eikä osannut vastavuoroista leikkiä.

Asioista voi ottaa selvää, jos ei itse tiedä!

Mutta ei, en halua sinuakaan syyllistää. Oman lapsen omalaatuisuuteen tottuu ja sille tulee maallikko helposti vähän sokeaksi.

En vain allekirjoita tuota sinun asennettasi, että vastuu on kaikilla muilla paitsi lapsen omalla vanhemmalla.

6

Jokainen vanhempi toimii varmasti senhetkisen parhaan ymmärryksensä mukaan, turhaa siitä on ketään syyllistää, ap on varmasti tehnyt parhaansa. On minustakin hiukan omituista että kasvatusalan ammattilaiset eivät osaa mitään epäillä viiteentoista vuoteen vaikka vanhempi kertoo huolistaan ja havainnoistaan.

Toki se on omituista.

Ja omituista sekin on, jos oma vanhempi huomaa ongelmat, muttei ota asioista selvää ja vie lasta tutkimuksiin. Maallikko ei toki voi omaa lastaan diagnosoida, mutta pitäisi sentään viedä tutkimuksiin.

Ap itse syyllistää nyt kaikkia muita, eikä myönnä, että ensisijaisesti vanhemman tehtävä on ajaa lapsensa asiaa.

6

Nyt liioittelet, en ole syyllistämässä ketään ja varmasti osaan syyllistää itse itseäni aivan tarpeeksi. Olen vain kertonut kuinka lapsi on pudonnut kaikista seuloista ja meinasi päästä hengestään ja vasta nyt on herätty myös koulussa. Kun hain lapselleni apua lasten- ja nuorten hyvinvoinnin yksiköstä, he pyysivät opettajaa täyttämään jonkin lomakkeen, jossa siis lapsen tuen tarve tulisi esiin. Istuin palaverissa jossa sitä paperia katsottiin ja todettiin että ei ongelmia, äiti taitaa olla hiukan nyt ylihysteerinen.. ei jatkoon.

Minulle tarjottiin keskusteluapua, jos tuntuu että en jaksa.

Ap

Kyllä sinä aika selvästi syyllistit aloituksessasi yhteiskuntaa ja opettajia.

Kirjoitit: "Opettajat eivät huomanneet mitään, vasta psykiatri määräsi autismitutkimukset joissa nyt siis näytetään vihreää valoa autismille ja siitä johtavalle masennukselle sekä muille psyykkisine oireille. Ei ole helppoa avunsaanti nykySuomessa ei."

Oikeasti tutkimuksiin pitää tietysti itse hakeutua. On kyse mistä tahansa sairaudesta.

Tietysti joo, ymmärrän minä sen, että haet syntipukkeja. Ja varmasti syytät itseäsikin.

Onko syntipukkien metsästys ylipäätään kovin hedelmällistä, en usko. Pääasia, että nyt lapsesi on pääsemässä tutkimuksiin ja saa terapiaa.

6

Tässä vasta ku*ipäinen kommentti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3, ei masennukselle välttämättä mitään syytä ole. Ei siis traumaattista kokemusta, julmia vanhempia, koulukiusaamista. Osalla on, ei kaikilla. Masennus on aivokemiallinen sairaus, ja siksi siihen osalla tehoaa lääkitys hyvin.

Mutta ap:lle, etkö missään vaiheessa itse osannut epäillä aspergeria?

Kyllä lääkärille aina voi varata ajan ja pyytää lähetettä neurologisiin tutkimuksiin. Yleensä päiväkodissa ja koulussakin ollaan hyvinkin halukkaita ohjaamaan lapsi tutkimuksiin, eri juttu sitten on se, saako diagnoosillakaan mitään tukitoimia - kunnat joutuvat nykyään maksamaan erityisopetuksen kulut itse, siksi eritisopetuspäätöksiä monessa kunnassa pihdataan ja niitä joutuu hakemaan hallinto-oikeudesta asti.

Toki se sitten on kyllä hyvinkin tuttua, että oman lapsen sairauteen tavallaan tottuu niin, ettei sitä meinaa huomata.

As-teinin äiti (minun lapseni diagnosoitiin jo kolmevuotiaana)

Kerta toisensa jälkeen otin puheeksi lapseni haasteet ja kerroin avoimesti huolistani, mutta koska lapsella on niin hyvä, suorastaan ilmiömäinen, muisti, ei opettajat olleet huolissaan kun koulumenestys on ollut hyvä. Tai niin kauan kun suostui koulua käymään.. päiväkodissa rauhoitettiin ja sanottiin että ei huolta, lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Koulua ei kiinnostanut, en saanut hänelle edes tehostettua tukea, vaikka ei selviä itsenäisesti läksyistä tai mistään muustakaan.

Olen itse koulutukseltani insinööri, ei minulla ole mitään kokemuspintaa kehityksellisiin asioihin..

Kaivoin vähän aikaa sitten kaapista neuvolakortin esiin, ei mitään merkintää huolista sielläkään. Pään ympärysmitta on iso, ei muuta.

Joo, asseilla on usein älyä ja muisti pelittää. Omani on nyt lukiossa, ei mikään kympin oppilas, mutta sinnittelee.

Silti vähän ihmettelen, miten sinä vastuutat neuvolaa asiassa, jos et itse vanhempana ole älynnyt selvityttää asiaa. Neuvolassa lapsesi kävi alle koulukäisenä, eikä terveydenhoitajalla jonkin vartin tapaamisen aikana ole mitään välineitä havainnoida lapsen sosiaalisten taitojen ongelmia - ne tulevat esille ryhmässä, toisten lasten seurassa.

Autismikirjon lapsia on alle prosentti väestöstä, joten terkkari törmää sellaisiin ehkä kerran vuodessa. Vartin ajan. Vaikka hän olisikin perehtynyt autismikirjoon, ei tuollaisen pikatapaamisen aikana ehdi mitään huomata.

Hyvä, että nyt lapsesi on menossa tutkimuksiin. Voimia tapella diagnoosin avulla hänelle tukea! Taisto ei todellakaan pääty diagnoosiin.

6

En varsinaisesti vastuutakkaan, mutta kerroin minkä kaikkien siivilöiden ja seulojen läpi lapsi meni, ilman että edes ammatti-ihmiset huomasivat mitään. Minä olen yrittänyt kertoa ongelmista avoimesti, etenkin koulussa, mutta myös päiväkodissa aikanaan.

Kenen sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia toisin?

Ihan varmasti lapsellesi olisi pitänyt suositella jo paljon aikaisemmin tutkimuksia. Totta kai!

Mutta kyllä se vastuu ottaa selvää oman lapsen ongelmista on ennen kaikkea vanhemmalla. En minäkään ole millään tavalla suuntautunut ammattini ja koulutukseni puolesta lasten kehitykseen tai terveydenhoitoon, mutta oli aivan selvää, että vaadin tutkimuksia, kun lapseni ei saanut kavereita ja vetäytyi omiin oloihinsa, eikä osannut vastavuoroista leikkiä.

Asioista voi ottaa selvää, jos ei itse tiedä!

Mutta ei, en halua sinuakaan syyllistää. Oman lapsen omalaatuisuuteen tottuu ja sille tulee maallikko helposti vähän sokeaksi.

En vain allekirjoita tuota sinun asennettasi, että vastuu on kaikilla muilla paitsi lapsen omalla vanhemmalla.

6

Jokainen vanhempi toimii varmasti senhetkisen parhaan ymmärryksensä mukaan, turhaa siitä on ketään syyllistää, ap on varmasti tehnyt parhaansa. On minustakin hiukan omituista että kasvatusalan ammattilaiset eivät osaa mitään epäillä viiteentoista vuoteen vaikka vanhempi kertoo huolistaan ja havainnoistaan.

Toki se on omituista.

Ja omituista sekin on, jos oma vanhempi huomaa ongelmat, muttei ota asioista selvää ja vie lasta tutkimuksiin. Maallikko ei toki voi omaa lastaan diagnosoida, mutta pitäisi sentään viedä tutkimuksiin.

Ap itse syyllistää nyt kaikkia muita, eikä myönnä, että ensisijaisesti vanhemman tehtävä on ajaa lapsensa asiaa.

6

Nyt liioittelet, en ole syyllistämässä ketään ja varmasti osaan syyllistää itse itseäni aivan tarpeeksi. Olen vain kertonut kuinka lapsi on pudonnut kaikista seuloista ja meinasi päästä hengestään ja vasta nyt on herätty myös koulussa. Kun hain lapselleni apua lasten- ja nuorten hyvinvoinnin yksiköstä, he pyysivät opettajaa täyttämään jonkin lomakkeen, jossa siis lapsen tuen tarve tulisi esiin. Istuin palaverissa jossa sitä paperia katsottiin ja todettiin että ei ongelmia, äiti taitaa olla hiukan nyt ylihysteerinen.. ei jatkoon.

Minulle tarjottiin keskusteluapua, jos tuntuu että en jaksa.

Ap

Kyllä sinä aika selvästi syyllistit aloituksessasi yhteiskuntaa ja opettajia.

Kirjoitit: "Opettajat eivät huomanneet mitään, vasta psykiatri määräsi autismitutkimukset joissa nyt siis näytetään vihreää valoa autismille ja siitä johtavalle masennukselle sekä muille psyykkisine oireille. Ei ole helppoa avunsaanti nykySuomessa ei."

Oikeasti tutkimuksiin pitää tietysti itse hakeutua. On kyse mistä tahansa sairaudesta.

Tietysti joo, ymmärrän minä sen, että haet syntipukkeja. Ja varmasti syytät itseäsikin.

Onko syntipukkien metsästys ylipäätään kovin hedelmällistä, en usko. Pääasia, että nyt lapsesi on pääsemässä tutkimuksiin ja saa terapiaa.

6

Voi luoja. Mikä siinä on, ettei opettajia saa syyllistää? Ehkä opettajienkin tulisi herätä siihen, että he saattavat omalla toiminnallaan lannistaa jonkun vanhemman avunhaun? Mikä he sitten ovat kommentoimaan, että kaikki on hyvin, mikäli eivät osaa diagnooseja tehdä? Olisivat sitten sanomatta silleen, että ei ole mitään syytä mihinkään!

Joo, kuten sanoin: opettajien olisi pitänyt tajuta suositella ap:n lapselle tutkimuksia.

Mutta ei heillä ole sen kummempaa asiantuntemusta autismista kuin sinulla tai kenelläkään muullakaan.

Jos ja kun ap:n lapsi on pärjännyt koulussa, ei opettajilla ole välttämättä opetustilanteessa mitään käryä siitä, miten hän pärjää ikäistensä kanssa sosiaalisissa tilanteissa.

Lisäksi useinmat vanhemmat varmasti lähinnä hakeekin sitä rauhoittelevaa viestiä, ettei mitään isosti ole vialla. Don't get me wrong, olen minäkin törmännyt tuohon rauhoitteluun, neuvolassakin reaktio oli sellainen, kun pyysin saada lapseni kolmevuotistarkastuksessa tutkimuksiin. Sekä terkkari että psykiatri olivat sitä mieltä, ettei mitään ole vialla. Vaadin silti. Kun neurologi näki lapseni, hän sanoi heti, että hyvä kun tulitte!

Eli kyllä, aina saa ja pitää vanhenman olla sitkeä.

6

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3, ei masennukselle välttämättä mitään syytä ole. Ei siis traumaattista kokemusta, julmia vanhempia, koulukiusaamista. Osalla on, ei kaikilla. Masennus on aivokemiallinen sairaus, ja siksi siihen osalla tehoaa lääkitys hyvin.

Mutta ap:lle, etkö missään vaiheessa itse osannut epäillä aspergeria?

Kyllä lääkärille aina voi varata ajan ja pyytää lähetettä neurologisiin tutkimuksiin. Yleensä päiväkodissa ja koulussakin ollaan hyvinkin halukkaita ohjaamaan lapsi tutkimuksiin, eri juttu sitten on se, saako diagnoosillakaan mitään tukitoimia - kunnat joutuvat nykyään maksamaan erityisopetuksen kulut itse, siksi eritisopetuspäätöksiä monessa kunnassa pihdataan ja niitä joutuu hakemaan hallinto-oikeudesta asti.

Toki se sitten on kyllä hyvinkin tuttua, että oman lapsen sairauteen tavallaan tottuu niin, ettei sitä meinaa huomata.

As-teinin äiti (minun lapseni diagnosoitiin jo kolmevuotiaana)

Kerta toisensa jälkeen otin puheeksi lapseni haasteet ja kerroin avoimesti huolistani, mutta koska lapsella on niin hyvä, suorastaan ilmiömäinen, muisti, ei opettajat olleet huolissaan kun koulumenestys on ollut hyvä. Tai niin kauan kun suostui koulua käymään.. päiväkodissa rauhoitettiin ja sanottiin että ei huolta, lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Koulua ei kiinnostanut, en saanut hänelle edes tehostettua tukea, vaikka ei selviä itsenäisesti läksyistä tai mistään muustakaan.

Olen itse koulutukseltani insinööri, ei minulla ole mitään kokemuspintaa kehityksellisiin asioihin..

Kaivoin vähän aikaa sitten kaapista neuvolakortin esiin, ei mitään merkintää huolista sielläkään. Pään ympärysmitta on iso, ei muuta.

Joo, asseilla on usein älyä ja muisti pelittää. Omani on nyt lukiossa, ei mikään kympin oppilas, mutta sinnittelee.

Silti vähän ihmettelen, miten sinä vastuutat neuvolaa asiassa, jos et itse vanhempana ole älynnyt selvityttää asiaa. Neuvolassa lapsesi kävi alle koulukäisenä, eikä terveydenhoitajalla jonkin vartin tapaamisen aikana ole mitään välineitä havainnoida lapsen sosiaalisten taitojen ongelmia - ne tulevat esille ryhmässä, toisten lasten seurassa.

Autismikirjon lapsia on alle prosentti väestöstä, joten terkkari törmää sellaisiin ehkä kerran vuodessa. Vartin ajan. Vaikka hän olisikin perehtynyt autismikirjoon, ei tuollaisen pikatapaamisen aikana ehdi mitään huomata.

Hyvä, että nyt lapsesi on menossa tutkimuksiin. Voimia tapella diagnoosin avulla hänelle tukea! Taisto ei todellakaan pääty diagnoosiin.

6

En varsinaisesti vastuutakkaan, mutta kerroin minkä kaikkien siivilöiden ja seulojen läpi lapsi meni, ilman että edes ammatti-ihmiset huomasivat mitään. Minä olen yrittänyt kertoa ongelmista avoimesti, etenkin koulussa, mutta myös päiväkodissa aikanaan.

Kenen sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia toisin?

Ihan varmasti lapsellesi olisi pitänyt suositella jo paljon aikaisemmin tutkimuksia. Totta kai!

Mutta kyllä se vastuu ottaa selvää oman lapsen ongelmista on ennen kaikkea vanhemmalla. En minäkään ole millään tavalla suuntautunut ammattini ja koulutukseni puolesta lasten kehitykseen tai terveydenhoitoon, mutta oli aivan selvää, että vaadin tutkimuksia, kun lapseni ei saanut kavereita ja vetäytyi omiin oloihinsa, eikä osannut vastavuoroista leikkiä.

Asioista voi ottaa selvää, jos ei itse tiedä!

Mutta ei, en halua sinuakaan syyllistää. Oman lapsen omalaatuisuuteen tottuu ja sille tulee maallikko helposti vähän sokeaksi.

En vain allekirjoita tuota sinun asennettasi, että vastuu on kaikilla muilla paitsi lapsen omalla vanhemmalla.

6

Jokainen vanhempi toimii varmasti senhetkisen parhaan ymmärryksensä mukaan, turhaa siitä on ketään syyllistää, ap on varmasti tehnyt parhaansa. On minustakin hiukan omituista että kasvatusalan ammattilaiset eivät osaa mitään epäillä viiteentoista vuoteen vaikka vanhempi kertoo huolistaan ja havainnoistaan.

Toki se on omituista.

Ja omituista sekin on, jos oma vanhempi huomaa ongelmat, muttei ota asioista selvää ja vie lasta tutkimuksiin. Maallikko ei toki voi omaa lastaan diagnosoida, mutta pitäisi sentään viedä tutkimuksiin.

Ap itse syyllistää nyt kaikkia muita, eikä myönnä, että ensisijaisesti vanhemman tehtävä on ajaa lapsensa asiaa.

6

Nyt liioittelet, en ole syyllistämässä ketään ja varmasti osaan syyllistää itse itseäni aivan tarpeeksi. Olen vain kertonut kuinka lapsi on pudonnut kaikista seuloista ja meinasi päästä hengestään ja vasta nyt on herätty myös koulussa. Kun hain lapselleni apua lasten- ja nuorten hyvinvoinnin yksiköstä, he pyysivät opettajaa täyttämään jonkin lomakkeen, jossa siis lapsen tuen tarve tulisi esiin. Istuin palaverissa jossa sitä paperia katsottiin ja todettiin että ei ongelmia, äiti taitaa olla hiukan nyt ylihysteerinen.. ei jatkoon.

Minulle tarjottiin keskusteluapua, jos tuntuu että en jaksa.

Ap

Kyllä sinä aika selvästi syyllistit aloituksessasi yhteiskuntaa ja opettajia.

Kirjoitit: "Opettajat eivät huomanneet mitään, vasta psykiatri määräsi autismitutkimukset joissa nyt siis näytetään vihreää valoa autismille ja siitä johtavalle masennukselle sekä muille psyykkisine oireille. Ei ole helppoa avunsaanti nykySuomessa ei."

Oikeasti tutkimuksiin pitää tietysti itse hakeutua. On kyse mistä tahansa sairaudesta.

Tietysti joo, ymmärrän minä sen, että haet syntipukkeja. Ja varmasti syytät itseäsikin.

Onko syntipukkien metsästys ylipäätään kovin hedelmällistä, en usko. Pääasia, että nyt lapsesi on pääsemässä tutkimuksiin ja saa terapiaa.

6

Tässä vasta ku*ipäinen kommentti!

Ihan miten haluat asian tulkita.

6

Vierailija kirjoitti:

Positiivista luonnon valintaa, ei se muuta ole. Ei kaikkia ole yhteiskunnassa mahdollisuutta pelastaa.

Tässä on kuulkaa se k*sipäinen kommentti, miten tahansa tulkittuna!

Ihan normaali ikä saada autismidiagnoosi. Usein se ( lievä autismi) tulee esille kunnolla vasta murrosiässä kun omatoimisuustaidot ja opiskelutaidot alkavat olla vaativampia. Tsemppiä!

Ja kuinka paljon on diagnosoimattomia lapsia ja nuoria, jos ammattilaistenkin tietotaso on tätä luokkaa.. en edes uskalla ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3, ei masennukselle välttämättä mitään syytä ole. Ei siis traumaattista kokemusta, julmia vanhempia, koulukiusaamista. Osalla on, ei kaikilla. Masennus on aivokemiallinen sairaus, ja siksi siihen osalla tehoaa lääkitys hyvin.

Mutta ap:lle, etkö missään vaiheessa itse osannut epäillä aspergeria?

Kyllä lääkärille aina voi varata ajan ja pyytää lähetettä neurologisiin tutkimuksiin. Yleensä päiväkodissa ja koulussakin ollaan hyvinkin halukkaita ohjaamaan lapsi tutkimuksiin, eri juttu sitten on se, saako diagnoosillakaan mitään tukitoimia - kunnat joutuvat nykyään maksamaan erityisopetuksen kulut itse, siksi eritisopetuspäätöksiä monessa kunnassa pihdataan ja niitä joutuu hakemaan hallinto-oikeudesta asti.

Toki se sitten on kyllä hyvinkin tuttua, että oman lapsen sairauteen tavallaan tottuu niin, ettei sitä meinaa huomata.

As-teinin äiti (minun lapseni diagnosoitiin jo kolmevuotiaana)

Kerta toisensa jälkeen otin puheeksi lapseni haasteet ja kerroin avoimesti huolistani, mutta koska lapsella on niin hyvä, suorastaan ilmiömäinen, muisti, ei opettajat olleet huolissaan kun koulumenestys on ollut hyvä. Tai niin kauan kun suostui koulua käymään.. päiväkodissa rauhoitettiin ja sanottiin että ei huolta, lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Koulua ei kiinnostanut, en saanut hänelle edes tehostettua tukea, vaikka ei selviä itsenäisesti läksyistä tai mistään muustakaan.

Olen itse koulutukseltani insinööri, ei minulla ole mitään kokemuspintaa kehityksellisiin asioihin..

Kaivoin vähän aikaa sitten kaapista neuvolakortin esiin, ei mitään merkintää huolista sielläkään. Pään ympärysmitta on iso, ei muuta.

Joo, asseilla on usein älyä ja muisti pelittää. Omani on nyt lukiossa, ei mikään kympin oppilas, mutta sinnittelee.

Silti vähän ihmettelen, miten sinä vastuutat neuvolaa asiassa, jos et itse vanhempana ole älynnyt selvityttää asiaa. Neuvolassa lapsesi kävi alle koulukäisenä, eikä terveydenhoitajalla jonkin vartin tapaamisen aikana ole mitään välineitä havainnoida lapsen sosiaalisten taitojen ongelmia - ne tulevat esille ryhmässä, toisten lasten seurassa.

Autismikirjon lapsia on alle prosentti väestöstä, joten terkkari törmää sellaisiin ehkä kerran vuodessa. Vartin ajan. Vaikka hän olisikin perehtynyt autismikirjoon, ei tuollaisen pikatapaamisen aikana ehdi mitään huomata.

Hyvä, että nyt lapsesi on menossa tutkimuksiin. Voimia tapella diagnoosin avulla hänelle tukea! Taisto ei todellakaan pääty diagnoosiin.

6

En varsinaisesti vastuutakkaan, mutta kerroin minkä kaikkien siivilöiden ja seulojen läpi lapsi meni, ilman että edes ammatti-ihmiset huomasivat mitään. Minä olen yrittänyt kertoa ongelmista avoimesti, etenkin koulussa, mutta myös päiväkodissa aikanaan.

Kenen sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia toisin?

Ihan varmasti lapsellesi olisi pitänyt suositella jo paljon aikaisemmin tutkimuksia. Totta kai!

Mutta kyllä se vastuu ottaa selvää oman lapsen ongelmista on ennen kaikkea vanhemmalla. En minäkään ole millään tavalla suuntautunut ammattini ja koulutukseni puolesta lasten kehitykseen tai terveydenhoitoon, mutta oli aivan selvää, että vaadin tutkimuksia, kun lapseni ei saanut kavereita ja vetäytyi omiin oloihinsa, eikä osannut vastavuoroista leikkiä.

Asioista voi ottaa selvää, jos ei itse tiedä!

Mutta ei, en halua sinuakaan syyllistää. Oman lapsen omalaatuisuuteen tottuu ja sille tulee maallikko helposti vähän sokeaksi.

En vain allekirjoita tuota sinun asennettasi, että vastuu on kaikilla muilla paitsi lapsen omalla vanhemmalla.

6

Jokainen vanhempi toimii varmasti senhetkisen parhaan ymmärryksensä mukaan, turhaa siitä on ketään syyllistää, ap on varmasti tehnyt parhaansa. On minustakin hiukan omituista että kasvatusalan ammattilaiset eivät osaa mitään epäillä viiteentoista vuoteen vaikka vanhempi kertoo huolistaan ja havainnoistaan.

Toki se on omituista.

Ja omituista sekin on, jos oma vanhempi huomaa ongelmat, muttei ota asioista selvää ja vie lasta tutkimuksiin. Maallikko ei toki voi omaa lastaan diagnosoida, mutta pitäisi sentään viedä tutkimuksiin.

Ap itse syyllistää nyt kaikkia muita, eikä myönnä, että ensisijaisesti vanhemman tehtävä on ajaa lapsensa asiaa.

6

Nyt liioittelet, en ole syyllistämässä ketään ja varmasti osaan syyllistää itse itseäni aivan tarpeeksi. Olen vain kertonut kuinka lapsi on pudonnut kaikista seuloista ja meinasi päästä hengestään ja vasta nyt on herätty myös koulussa. Kun hain lapselleni apua lasten- ja nuorten hyvinvoinnin yksiköstä, he pyysivät opettajaa täyttämään jonkin lomakkeen, jossa siis lapsen tuen tarve tulisi esiin. Istuin palaverissa jossa sitä paperia katsottiin ja todettiin että ei ongelmia, äiti taitaa olla hiukan nyt ylihysteerinen.. ei jatkoon.

Minulle tarjottiin keskusteluapua, jos tuntuu että en jaksa.

Ap

Kyllä sinä aika selvästi syyllistit aloituksessasi yhteiskuntaa ja opettajia.

Kirjoitit: "Opettajat eivät huomanneet mitään, vasta psykiatri määräsi autismitutkimukset joissa nyt siis näytetään vihreää valoa autismille ja siitä johtavalle masennukselle sekä muille psyykkisine oireille. Ei ole helppoa avunsaanti nykySuomessa ei."

Oikeasti tutkimuksiin pitää tietysti itse hakeutua. On kyse mistä tahansa sairaudesta.

Tietysti joo, ymmärrän minä sen, että haet syntipukkeja. Ja varmasti syytät itseäsikin.

Onko syntipukkien metsästys ylipäätään kovin hedelmällistä, en usko. Pääasia, että nyt lapsesi on pääsemässä tutkimuksiin ja saa terapiaa.

6

Kuule mikä sun ongelma on? Mikä onkaan, lakkaa syyllistämästä ap:tä!

Mistä ihmeestä jonkun insinöörin pitäisi tietää, mikä on lapsen kehityksessä normaalia, ja miten ihmeessä hänen pitäisi osata huomata ja diagnosoida yhtään mitään?? Jos sinä olet lukenut näistä, ei me muut olla. Jos sinä asut Helsingissä, missä on saatavilla hyviä erikoislääkäreitä joka sormelle, me muut ei asuta. Minä ainakin asun paikkakunnalla, jossa kunta säästää kaikesta niin paljon, että mihinkään ei saa lähetettä, jos ei ole suorastaan pää kainalossa.

Ymmärrätkö että jotta voi varata lapselle erikoislääkärin johonkin isompaan kaupunkiin, pitäisi ensin tietää, mille lääkärille vie, kun hakuammunta on satasen laaki. Ymmärrätkö edes että se on iso raha heittää tuuleen?

Enkä minä ainakaan tietäisi, kuka vaikka autismia tutkii, tai mikä ero on psykiatrilla ja psykologilla.

Kyllä luulisi että kasvatusalan ammattilaisina opettajalla taso i lastentarhanopettajalla, tai erityisopettajalla, olisi joku käsitys ja vastuu että edes suljetaan pois asioita.

Ai niin mutta säästöt ja tiukka kunnan budjettikuri. Kaikki vanhustenhoitoon.

Kyllä on surkeaa osaamista kunnissa mutta eipä yllätä. Hyssytellään vaan ettei resurssit kulu.

Aika samanlainen kokemus meilläkin. Mitään diagnoosia ei kuitenkaan tehty eikä semmoista itsekään haluttu koska piirteet ovat lieviä ja lapsen oireilu helpottui jo ihan sillä että sai kuulla että erilaisuudelle on syy, saa terapiaa ja peruskoulun päätöksen myötä opiskelukuviot muuttuivat. 

Ahdistuneisuudella, masennuksella ja itsetuhoisuudella siis alkoi näkyvä oireilu meilläkin. Aina tuo lapsi on omanlaisensa ollut mutta sellaisilla tavoilla ettei ne aiheuttaneet juurikaan haasteita ennen kuin teini-iässä.

Vierailija kirjoitti:

Aika samanlainen kokemus meilläkin. Mitään diagnoosia ei kuitenkaan tehty eikä semmoista itsekään haluttu koska piirteet ovat lieviä ja lapsen oireilu helpottui jo ihan sillä että sai kuulla että erilaisuudelle on syy, saa terapiaa ja peruskoulun päätöksen myötä opiskelukuviot muuttuivat. 

Ahdistuneisuudella, masennuksella ja itsetuhoisuudella siis alkoi näkyvä oireilu meilläkin. Aina tuo lapsi on omanlaisensa ollut mutta sellaisilla tavoilla ettei ne aiheuttaneet juurikaan haasteita ennen kuin teini-iässä.

Meillä myös vastaava kuvio, mutta saimme diagnoosin. Pojan ahdistus hellitti lähes heti kun sai selityksen sille, miksi oli niin erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika samanlainen kokemus meilläkin. Mitään diagnoosia ei kuitenkaan tehty eikä semmoista itsekään haluttu koska piirteet ovat lieviä ja lapsen oireilu helpottui jo ihan sillä että sai kuulla että erilaisuudelle on syy, saa terapiaa ja peruskoulun päätöksen myötä opiskelukuviot muuttuivat. 

Ahdistuneisuudella, masennuksella ja itsetuhoisuudella siis alkoi näkyvä oireilu meilläkin. Aina tuo lapsi on omanlaisensa ollut mutta sellaisilla tavoilla ettei ne aiheuttaneet juurikaan haasteita ennen kuin teini-iässä.

Meillä myös vastaava kuvio, mutta saimme diagnoosin. Pojan ahdistus hellitti lähes heti kun sai selityksen sille, miksi oli niin erilainen.

Eikö autistit ole juuri sellaisia kuin ovat ja vähät välittävät muista? Olen kuullut että eivät oikein osaa asettua muiden asemaan.

Sama tilanne ollut kuin ap:lla. Melko rankkaa, kun vuosien ajan kaikki lapsen vaikeudet ja käytös tulkittiin kotioloista ja kasvatuksesta johtuviksi, vaikka kummastakaan ei kovasta syynäämisestä huolimatta löytynyt missään vaiheessa mitään vikaa.

Lasten parissa työskentelee liian paljon sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään tietoa neuropsykologisista häiriöistä, ja siitä seuraa liian monelle lapselle paljon ikävää elämään.

Autistithan muodostavat viidennen juurirodun, tulevaisuuden ihmisen, toisin sanoen tässä ajassa heitä kutsutaan indigolapsiksi.

Vierailija kirjoitti:

Autistithan muodostavat viidennen juurirodun, tulevaisuuden ihmisen, toisin sanoen tässä ajassa heitä kutsutaan indigolapsiksi.

Hä?!

Ai autismista on tulossa uusi normaali?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

3, ei masennukselle välttämättä mitään syytä ole. Ei siis traumaattista kokemusta, julmia vanhempia, koulukiusaamista. Osalla on, ei kaikilla. Masennus on aivokemiallinen sairaus, ja siksi siihen osalla tehoaa lääkitys hyvin.

Mutta ap:lle, etkö missään vaiheessa itse osannut epäillä aspergeria?

Kyllä lääkärille aina voi varata ajan ja pyytää lähetettä neurologisiin tutkimuksiin. Yleensä päiväkodissa ja koulussakin ollaan hyvinkin halukkaita ohjaamaan lapsi tutkimuksiin, eri juttu sitten on se, saako diagnoosillakaan mitään tukitoimia - kunnat joutuvat nykyään maksamaan erityisopetuksen kulut itse, siksi eritisopetuspäätöksiä monessa kunnassa pihdataan ja niitä joutuu hakemaan hallinto-oikeudesta asti.

Toki se sitten on kyllä hyvinkin tuttua, että oman lapsen sairauteen tavallaan tottuu niin, ettei sitä meinaa huomata.

As-teinin äiti (minun lapseni diagnosoitiin jo kolmevuotiaana)

Kerta toisensa jälkeen otin puheeksi lapseni haasteet ja kerroin avoimesti huolistani, mutta koska lapsella on niin hyvä, suorastaan ilmiömäinen, muisti, ei opettajat olleet huolissaan kun koulumenestys on ollut hyvä. Tai niin kauan kun suostui koulua käymään.. päiväkodissa rauhoitettiin ja sanottiin että ei huolta, lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Koulua ei kiinnostanut, en saanut hänelle edes tehostettua tukea, vaikka ei selviä itsenäisesti läksyistä tai mistään muustakaan.

Olen itse koulutukseltani insinööri, ei minulla ole mitään kokemuspintaa kehityksellisiin asioihin..

Kaivoin vähän aikaa sitten kaapista neuvolakortin esiin, ei mitään merkintää huolista sielläkään. Pään ympärysmitta on iso, ei muuta.

Joo, asseilla on usein älyä ja muisti pelittää. Omani on nyt lukiossa, ei mikään kympin oppilas, mutta sinnittelee.

Silti vähän ihmettelen, miten sinä vastuutat neuvolaa asiassa, jos et itse vanhempana ole älynnyt selvityttää asiaa. Neuvolassa lapsesi kävi alle koulukäisenä, eikä terveydenhoitajalla jonkin vartin tapaamisen aikana ole mitään välineitä havainnoida lapsen sosiaalisten taitojen ongelmia - ne tulevat esille ryhmässä, toisten lasten seurassa.

Autismikirjon lapsia on alle prosentti väestöstä, joten terkkari törmää sellaisiin ehkä kerran vuodessa. Vartin ajan. Vaikka hän olisikin perehtynyt autismikirjoon, ei tuollaisen pikatapaamisen aikana ehdi mitään huomata.

Hyvä, että nyt lapsesi on menossa tutkimuksiin. Voimia tapella diagnoosin avulla hänelle tukea! Taisto ei todellakaan pääty diagnoosiin.

6

En varsinaisesti vastuutakkaan, mutta kerroin minkä kaikkien siivilöiden ja seulojen läpi lapsi meni, ilman että edes ammatti-ihmiset huomasivat mitään. Minä olen yrittänyt kertoa ongelmista avoimesti, etenkin koulussa, mutta myös päiväkodissa aikanaan.

Kenen sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia toisin?

Ihan varmasti lapsellesi olisi pitänyt suositella jo paljon aikaisemmin tutkimuksia. Totta kai!

Mutta kyllä se vastuu ottaa selvää oman lapsen ongelmista on ennen kaikkea vanhemmalla. En minäkään ole millään tavalla suuntautunut ammattini ja koulutukseni puolesta lasten kehitykseen tai terveydenhoitoon, mutta oli aivan selvää, että vaadin tutkimuksia, kun lapseni ei saanut kavereita ja vetäytyi omiin oloihinsa, eikä osannut vastavuoroista leikkiä.

Asioista voi ottaa selvää, jos ei itse tiedä!

Mutta ei, en halua sinuakaan syyllistää. Oman lapsen omalaatuisuuteen tottuu ja sille tulee maallikko helposti vähän sokeaksi.

En vain allekirjoita tuota sinun asennettasi, että vastuu on kaikilla muilla paitsi lapsen omalla vanhemmalla.

6

Jokainen vanhempi toimii varmasti senhetkisen parhaan ymmärryksensä mukaan, turhaa siitä on ketään syyllistää, ap on varmasti tehnyt parhaansa. On minustakin hiukan omituista että kasvatusalan ammattilaiset eivät osaa mitään epäillä viiteentoista vuoteen vaikka vanhempi kertoo huolistaan ja havainnoistaan.

Toki se on omituista.

Ja omituista sekin on, jos oma vanhempi huomaa ongelmat, muttei ota asioista selvää ja vie lasta tutkimuksiin. Maallikko ei toki voi omaa lastaan diagnosoida, mutta pitäisi sentään viedä tutkimuksiin.

Ap itse syyllistää nyt kaikkia muita, eikä myönnä, että ensisijaisesti vanhemman tehtävä on ajaa lapsensa asiaa.

6

Nyt liioittelet, en ole syyllistämässä ketään ja varmasti osaan syyllistää itse itseäni aivan tarpeeksi. Olen vain kertonut kuinka lapsi on pudonnut kaikista seuloista ja meinasi päästä hengestään ja vasta nyt on herätty myös koulussa. Kun hain lapselleni apua lasten- ja nuorten hyvinvoinnin yksiköstä, he pyysivät opettajaa täyttämään jonkin lomakkeen, jossa siis lapsen tuen tarve tulisi esiin. Istuin palaverissa jossa sitä paperia katsottiin ja todettiin että ei ongelmia, äiti taitaa olla hiukan nyt ylihysteerinen.. ei jatkoon.

Minulle tarjottiin keskusteluapua, jos tuntuu että en jaksa.

Ap

Kyllä sinä aika selvästi syyllistit aloituksessasi yhteiskuntaa ja opettajia.

Kirjoitit: "Opettajat eivät huomanneet mitään, vasta psykiatri määräsi autismitutkimukset joissa nyt siis näytetään vihreää valoa autismille ja siitä johtavalle masennukselle sekä muille psyykkisine oireille. Ei ole helppoa avunsaanti nykySuomessa ei."

Oikeasti tutkimuksiin pitää tietysti itse hakeutua. On kyse mistä tahansa sairaudesta.

Tietysti joo, ymmärrän minä sen, että haet syntipukkeja. Ja varmasti syytät itseäsikin.

Onko syntipukkien metsästys ylipäätään kovin hedelmällistä, en usko. Pääasia, että nyt lapsesi on pääsemässä tutkimuksiin ja saa terapiaa.

6

Kuule mikä sun ongelma on? Mikä onkaan, lakkaa syyllistämästä ap:tä!

Mistä ihmeestä jonkun insinöörin pitäisi tietää, mikä on lapsen kehityksessä normaalia, ja miten ihmeessä hänen pitäisi osata huomata ja diagnosoida yhtään mitään?? Jos sinä olet lukenut näistä, ei me muut olla. Jos sinä asut Helsingissä, missä on saatavilla hyviä erikoislääkäreitä joka sormelle, me muut ei asuta. Minä ainakin asun paikkakunnalla, jossa kunta säästää kaikesta niin paljon, että mihinkään ei saa lähetettä, jos ei ole suorastaan pää kainalossa.

Ymmärrätkö että jotta voi varata lapselle erikoislääkärin johonkin isompaan kaupunkiin, pitäisi ensin tietää, mille lääkärille vie, kun hakuammunta on satasen laaki. Ymmärrätkö edes että se on iso raha heittää tuuleen?

Enkä minä ainakaan tietäisi, kuka vaikka autismia tutkii, tai mikä ero on psykiatrilla ja psykologilla.

Kyllä luulisi että kasvatusalan ammattilaisina opettajalla taso i lastentarhanopettajalla, tai erityisopettajalla, olisi joku käsitys ja vastuu että edes suljetaan pois asioita.

Ai niin mutta säästöt ja tiukka kunnan budjettikuri. Kaikki vanhustenhoitoon.

Ei maallikon tarvitse diagnosoida yhtään mitään. Eikä voikaan. Diagnoosi vaatii laajat tutkimukset.

Mutta se on edelleen silti maallikon tehtävä viedä lapsensa tutkimuksiin, kun tällä on paljon vaikeuksia. Ap sanoo, että lapsellaan oli ollut vaikeuksia päiväkodista lähtien. Ja koska tämä on saamassa autismidiagnoosin - ei asperger, vaan autismi, joka yleensä diagnosoidaan 1,5-vuotiaana - niin sosiaalisia ongelmia on ollut paljon.

https://www.autismiliitto.fi/autismikirjo/diagnosointi/seulonta

Yksityispuolen lääkäreistä tässä ketjussa ei ole puhunut kukaan. Jokaisessa Suomen kunnassa on terveyskeskuspalveluita, jos ei omassa niin viereisen kunnan kanssa yhteisiä. Niistä lähtee tutkimuspolku liikkeelle. Polku kestää kuukausia, jopa vuoden.

Totta kai opetuspuolella on paljon ongelmia. Kukaan ei ole sanonut, ettei olisi, jos lapsen sosiaalisia ongelmia lähdetään tutkimaan vasta teini-iässä.

Isoin vastuu on ja pysyy silti vanhemmilla. Ottaa asioista selvää ja taistella. Kukaan ei perheiden puolesta hommaa tukitoimia lapsille. Ikävä kyllä näin.

6