Lue keskustelun säännöt.
Lapseni taitaa saada autismi-diagnoosin vasta nyt teini-iässä
20.10.2018 |
Olen hakenut monesti apua erilaisiin ongelmiin päiväkodissa ja koulussa. Vasta nyt 15 - vuotiaana huoleni otettiin todesta kun lapsi yritti itsemurhaa.
Opettajat eivät huomanneet mitään, vasta psykiatri määräsi autismitutkimukset joissa nyt siis näytetään vihreää valoa autismille ja siitä johtavalle masennukselle sekä muille psyykkisine oireille. Ei ole helppoa avunsaanti nykySuomessa ei.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemukseni mukaan psykiatrit hakee melkein aina lapsen oirehtimiseen syitä psykologiasta. Siis siitä, millaiset kotiolot lapsella on, onko häntä kiusattu tms.
Kyse on tarkastelukulmasta. Psykiatri harvemmin tulee ajatelleeksi neurologisia syitä, koska hän keskittyy etsimään psykologisia selityksiä.Jopa niinkin paljon, että vaikka olisi aika selvä tapaus eli oireet voisivat sopia hyvinkin johonkin neurologiseen, pidetään sitä kakkosvaihtiehtona ihan kun se hyväksytään vain ja ainoastaan jos 100% on todettu kotiolot ja kasvatus esimerkillisiksi. Riippuu tietenkin paljon tarkastelukulmasta ja ehkä joskus jopa ennakkoasenteista. Vähän eri asentein voidaan katsoa pilotin ja lentoemännän lapsen oireita kun jonkun alemman sosiaaliluokkaa, vaikka olisivat samanlaiset tapaukset kutakuinkin.
Lentoemoko ylempää luokkaa?!
😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3, ei masennukselle välttämättä mitään syytä ole. Ei siis traumaattista kokemusta, julmia vanhempia, koulukiusaamista. Osalla on, ei kaikilla. Masennus on aivokemiallinen sairaus, ja siksi siihen osalla tehoaa lääkitys hyvin.
Mutta ap:lle, etkö missään vaiheessa itse osannut epäillä aspergeria?
Kyllä lääkärille aina voi varata ajan ja pyytää lähetettä neurologisiin tutkimuksiin. Yleensä päiväkodissa ja koulussakin ollaan hyvinkin halukkaita ohjaamaan lapsi tutkimuksiin, eri juttu sitten on se, saako diagnoosillakaan mitään tukitoimia - kunnat joutuvat nykyään maksamaan erityisopetuksen kulut itse, siksi eritisopetuspäätöksiä monessa kunnassa pihdataan ja niitä joutuu hakemaan hallinto-oikeudesta asti.
Toki se sitten on kyllä hyvinkin tuttua, että oman lapsen sairauteen tavallaan tottuu niin, ettei sitä meinaa huomata.
As-teinin äiti (minun lapseni diagnosoitiin jo kolmevuotiaana)
Kerta toisensa jälkeen otin puheeksi lapseni haasteet ja kerroin avoimesti huolistani, mutta koska lapsella on niin hyvä, suorastaan ilmiömäinen, muisti, ei opettajat olleet huolissaan kun koulumenestys on ollut hyvä. Tai niin kauan kun suostui koulua käymään.. päiväkodissa rauhoitettiin ja sanottiin että ei huolta, lapset kehittyvät omaan tahtiinsa. Koulua ei kiinnostanut, en saanut hänelle edes tehostettua tukea, vaikka ei selviä itsenäisesti läksyistä tai mistään muustakaan.
Olen itse koulutukseltani insinööri, ei minulla ole mitään kokemuspintaa kehityksellisiin asioihin..
Kaivoin vähän aikaa sitten kaapista neuvolakortin esiin, ei mitään merkintää huolista sielläkään. Pään ympärysmitta on iso, ei muuta.Joo, asseilla on usein älyä ja muisti pelittää. Omani on nyt lukiossa, ei mikään kympin oppilas, mutta sinnittelee.
Silti vähän ihmettelen, miten sinä vastuutat neuvolaa asiassa, jos et itse vanhempana ole älynnyt selvityttää asiaa. Neuvolassa lapsesi kävi alle koulukäisenä, eikä terveydenhoitajalla jonkin vartin tapaamisen aikana ole mitään välineitä havainnoida lapsen sosiaalisten taitojen ongelmia - ne tulevat esille ryhmässä, toisten lasten seurassa.
Autismikirjon lapsia on alle prosentti väestöstä, joten terkkari törmää sellaisiin ehkä kerran vuodessa. Vartin ajan. Vaikka hän olisikin perehtynyt autismikirjoon, ei tuollaisen pikatapaamisen aikana ehdi mitään huomata.
Hyvä, että nyt lapsesi on menossa tutkimuksiin. Voimia tapella diagnoosin avulla hänelle tukea! Taisto ei todellakaan pääty diagnoosiin.
6
En varsinaisesti vastuutakkaan, mutta kerroin minkä kaikkien siivilöiden ja seulojen läpi lapsi meni, ilman että edes ammatti-ihmiset huomasivat mitään. Minä olen yrittänyt kertoa ongelmista avoimesti, etenkin koulussa, mutta myös päiväkodissa aikanaan.
Kenen sinun mielestäsi olisi pitänyt toimia toisin?Ihan varmasti lapsellesi olisi pitänyt suositella jo paljon aikaisemmin tutkimuksia. Totta kai!
Mutta kyllä se vastuu ottaa selvää oman lapsen ongelmista on ennen kaikkea vanhemmalla. En minäkään ole millään tavalla suuntautunut ammattini ja koulutukseni puolesta lasten kehitykseen tai terveydenhoitoon, mutta oli aivan selvää, että vaadin tutkimuksia, kun lapseni ei saanut kavereita ja vetäytyi omiin oloihinsa, eikä osannut vastavuoroista leikkiä.
Asioista voi ottaa selvää, jos ei itse tiedä!
Mutta ei, en halua sinuakaan syyllistää. Oman lapsen omalaatuisuuteen tottuu ja sille tulee maallikko helposti vähän sokeaksi.
En vain allekirjoita tuota sinun asennettasi, että vastuu on kaikilla muilla paitsi lapsen omalla vanhemmalla.
6
Entä kun päiväkodissa ja koulussa on sanottu että: lapset on lapsia, älä ole huolissaan, kaikki kehittyvät eri tavalla, en minä ole huomannut mitään poikkeavaa, lapsi on vain luonteeltaan tuollainen, kyllä se siitä iän myötä helpottaa..
Edelleenkö vastuu on vanhemmalla?
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemukseni mukaan psykiatrit hakee melkein aina lapsen oirehtimiseen syitä psykologiasta. Siis siitä, millaiset kotiolot lapsella on, onko häntä kiusattu tms.
Kyse on tarkastelukulmasta. Psykiatri harvemmin tulee ajatelleeksi neurologisia syitä, koska hän keskittyy etsimään psykologisia selityksiä.
Miten lapsen saisi neurologille, jos epäilee neurologisia ongelmia? Meillä lapsi on psykiatrin hoidossa ja on diagnosoitu jaksoittainen masennus (10-vuotiaana sai diagnoosin) ja että on as-piirteitä (siitä ei dignoosia). Ne piirteet haittaavat lapsen elämää, niin on aika outoa, ettei asiaa selvitetä sen tarkemmin. Noh, varmaan meilläkin sitten siirtyy asioiden selvittely teini-ikään, kun ainahan niihin pitää tarttua just silloin, kun se tilanne on se kaikista hankalin. Helpottaisi vain fiksua lasta itseään saada oikeasti tietää, mitä poikkeavaa itsessä on, ettei tartte itseään syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Törkeätä. Mistä niille opille maksetaan?!
Öö.. opettamisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemukseni mukaan psykiatrit hakee melkein aina lapsen oirehtimiseen syitä psykologiasta. Siis siitä, millaiset kotiolot lapsella on, onko häntä kiusattu tms.
Kyse on tarkastelukulmasta. Psykiatri harvemmin tulee ajatelleeksi neurologisia syitä, koska hän keskittyy etsimään psykologisia selityksiä.Jopa niinkin paljon, että vaikka olisi aika selvä tapaus eli oireet voisivat sopia hyvinkin johonkin neurologiseen, pidetään sitä kakkosvaihtiehtona ihan kun se hyväksytään vain ja ainoastaan jos 100% on todettu kotiolot ja kasvatus esimerkillisiksi. Riippuu tietenkin paljon tarkastelukulmasta ja ehkä joskus jopa ennakkoasenteista. Vähän eri asentein voidaan katsoa pilotin ja lentoemännän lapsen oireita kun jonkun alemman sosiaaliluokkaa, vaikka olisivat samanlaiset tapaukset kutakuinkin.
Lentoemoko ylempää luokkaa?!
😂
Lentoemäntä on amis, mutta mammapalstalla ja setämies -opistoinssien keskuudessa kuningatasmateriaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemukseni mukaan psykiatrit hakee melkein aina lapsen oirehtimiseen syitä psykologiasta. Siis siitä, millaiset kotiolot lapsella on, onko häntä kiusattu tms.
Kyse on tarkastelukulmasta. Psykiatri harvemmin tulee ajatelleeksi neurologisia syitä, koska hän keskittyy etsimään psykologisia selityksiä.Jopa niinkin paljon, että vaikka olisi aika selvä tapaus eli oireet voisivat sopia hyvinkin johonkin neurologiseen, pidetään sitä kakkosvaihtiehtona ihan kun se hyväksytään vain ja ainoastaan jos 100% on todettu kotiolot ja kasvatus esimerkillisiksi. Riippuu tietenkin paljon tarkastelukulmasta ja ehkä joskus jopa ennakkoasenteista. Vähän eri asentein voidaan katsoa pilotin ja lentoemännän lapsen oireita kun jonkun alemman sosiaaliluokkaa, vaikka olisivat samanlaiset tapaukset kutakuinkin.
Lentoemoko ylempää luokkaa?!
😂
Pilotin JA lentoemännän mä tuon ymmärsin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemukseni mukaan psykiatrit hakee melkein aina lapsen oirehtimiseen syitä psykologiasta. Siis siitä, millaiset kotiolot lapsella on, onko häntä kiusattu tms.
Kyse on tarkastelukulmasta. Psykiatri harvemmin tulee ajatelleeksi neurologisia syitä, koska hän keskittyy etsimään psykologisia selityksiä.Jopa niinkin paljon, että vaikka olisi aika selvä tapaus eli oireet voisivat sopia hyvinkin johonkin neurologiseen, pidetään sitä kakkosvaihtiehtona ihan kun se hyväksytään vain ja ainoastaan jos 100% on todettu kotiolot ja kasvatus esimerkillisiksi. Riippuu tietenkin paljon tarkastelukulmasta ja ehkä joskus jopa ennakkoasenteista. Vähän eri asentein voidaan katsoa pilotin ja lentoemännän lapsen oireita kun jonkun alemman sosiaaliluokkaa, vaikka olisivat samanlaiset tapaukset kutakuinkin.
Lentoemoko ylempää luokkaa?!
😂Lentoemäntä on amis, mutta mammapalstalla ja setämies -opistoinssien keskuudessa kuningatasmateriaalia.
Kyllä, haiseva amiselin, usein lähäri = perseenpesututkintoinen likapylly.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... ja ehkä hieman ohis mutta oman kokemuksen mukaan koululaisen oirehtimisia ei oteta vakavasti kunhan koulu menee hyvin. Kiinnostutaan vasta sitten jos tulee viitosia kokeista ja pinnaa koulusta ollaan huolestuneita. Näin siis voi olla vaikka vanhempi itse olisi tuonut esiin huolen oirehtimisesta. Jos se ei haittaa koulua niin se on sitten sitä: katsotaan, odotetaan. Ja jos itse tuot jonkun näkökulman mikä mahtaisi olla kyseessä niin saat ehkä vielä epäuskoisemman vastaanoton tyyliin: mikä psykologi/psykiatri tuo mamma luulee olevansa.
Toisaalta, vaikka oireita on ja jos ne eivät haittaa suuresti koulua tai normielämä, ei se diagnosointikaan enää välttämättä mitään parantaisi. Monesti apuna voi olla vain lääkkeet eikä niihin varmaan kannatakaan turvautua ellei ole sellainen tilanne että ilman niitä ei pärjää. Ja kaikkiin oireisiin ei ole lääkkeitä. Ja isoille koululaisille ei pahemmin tukitoimia koulu tarjoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemukseni mukaan psykiatrit hakee melkein aina lapsen oirehtimiseen syitä psykologiasta. Siis siitä, millaiset kotiolot lapsella on, onko häntä kiusattu tms.
Kyse on tarkastelukulmasta. Psykiatri harvemmin tulee ajatelleeksi neurologisia syitä, koska hän keskittyy etsimään psykologisia selityksiä.Jopa niinkin paljon, että vaikka olisi aika selvä tapaus eli oireet voisivat sopia hyvinkin johonkin neurologiseen, pidetään sitä kakkosvaihtiehtona ihan kun se hyväksytään vain ja ainoastaan jos 100% on todettu kotiolot ja kasvatus esimerkillisiksi. Riippuu tietenkin paljon tarkastelukulmasta ja ehkä joskus jopa ennakkoasenteista. Vähän eri asentein voidaan katsoa pilotin ja lentoemännän lapsen oireita kun jonkun alemman sosiaaliluokkaa, vaikka olisivat samanlaiset tapaukset kutakuinkin.
Lentoemoko ylempää luokkaa?!
😂Pilotin JA lentoemännän mä tuon ymmärsin.
Pilotti ei ole akateeminen, koulutus on parivuotinen _amis_.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemukseni mukaan psykiatrit hakee melkein aina lapsen oirehtimiseen syitä psykologiasta. Siis siitä, millaiset kotiolot lapsella on, onko häntä kiusattu tms.
Kyse on tarkastelukulmasta. Psykiatri harvemmin tulee ajatelleeksi neurologisia syitä, koska hän keskittyy etsimään psykologisia selityksiä.Jopa niinkin paljon, että vaikka olisi aika selvä tapaus eli oireet voisivat sopia hyvinkin johonkin neurologiseen, pidetään sitä kakkosvaihtiehtona ihan kun se hyväksytään vain ja ainoastaan jos 100% on todettu kotiolot ja kasvatus esimerkillisiksi. Riippuu tietenkin paljon tarkastelukulmasta ja ehkä joskus jopa ennakkoasenteista. Vähän eri asentein voidaan katsoa pilotin ja lentoemännän lapsen oireita kun jonkun alemman sosiaaliluokkaa, vaikka olisivat samanlaiset tapaukset kutakuinkin.
Tätä mäkin edelleen mietin. Lapsemme toimintaterapeutitkin hämmästyivät, kun kuulivat, ettei poika saanut as- (tai jotain muuta vastaavaa)diagnoosia. Olivat ilmeisesti pitäneet porukan jatkona samoista ongelmista kärsivänä, (jota onkin, joskin lievemmin) kuin muut ryhmäläiset. Nyt juuri vain ei ole voimia, aikaa eikä rahaa vaatia tarkempia tutkimuksia tai mennä yksityiselle. Ja muita tukitoimia juuri menossa. Silti lapsen tilanne vaivaa koko ajan. Ois kiva saada se mahdollinen as-diagnoosi jo lapsena, eikä sitten "romukoppadiagnoosina" aikuisuudessa. Lapsi voisi hyötyä sellaisesta tutorista vai mitä heitä asseillekin on yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemukseni mukaan psykiatrit hakee melkein aina lapsen oirehtimiseen syitä psykologiasta. Siis siitä, millaiset kotiolot lapsella on, onko häntä kiusattu tms.
Kyse on tarkastelukulmasta. Psykiatri harvemmin tulee ajatelleeksi neurologisia syitä, koska hän keskittyy etsimään psykologisia selityksiä.Jopa niinkin paljon, että vaikka olisi aika selvä tapaus eli oireet voisivat sopia hyvinkin johonkin neurologiseen, pidetään sitä kakkosvaihtiehtona ihan kun se hyväksytään vain ja ainoastaan jos 100% on todettu kotiolot ja kasvatus esimerkillisiksi. Riippuu tietenkin paljon tarkastelukulmasta ja ehkä joskus jopa ennakkoasenteista. Vähän eri asentein voidaan katsoa pilotin ja lentoemännän lapsen oireita kun jonkun alemman sosiaaliluokkaa, vaikka olisivat samanlaiset tapaukset kutakuinkin.
Lentoemoko ylempää luokkaa?!
😂Pilotin JA lentoemännän mä tuon ymmärsin.
Pilotti ei ole akateeminen, koulutus on parivuotinen _amis_.
No jaa, ei sinne nyt silti kukaan sunnuntaitunari päädy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemukseni mukaan psykiatrit hakee melkein aina lapsen oirehtimiseen syitä psykologiasta. Siis siitä, millaiset kotiolot lapsella on, onko häntä kiusattu tms.
Kyse on tarkastelukulmasta. Psykiatri harvemmin tulee ajatelleeksi neurologisia syitä, koska hän keskittyy etsimään psykologisia selityksiä.Miten lapsen saisi neurologille, jos epäilee neurologisia ongelmia? Meillä lapsi on psykiatrin hoidossa ja on diagnosoitu jaksoittainen masennus (10-vuotiaana sai diagnoosin) ja että on as-piirteitä (siitä ei dignoosia). Ne piirteet haittaavat lapsen elämää, niin on aika outoa, ettei asiaa selvitetä sen tarkemmin. Noh, varmaan meilläkin sitten siirtyy asioiden selvittely teini-ikään, kun ainahan niihin pitää tarttua just silloin, kun se tilanne on se kaikista hankalin. Helpottaisi vain fiksua lasta itseään saada oikeasti tietää, mitä poikkeavaa itsessä on, ettei tartte itseään syyttää.
Eiköhän kaikki lähde koululääkäristä/erityisopettajasta/koulupsykologista jotka tekevät tutkimukset ja laittavat eteenpäin mikäli tarvetta. Tietysti jos oppilas ei ikinä pääse tutkimuksiin, on hiukan hankala eteenpäin päästä. Jos opettaja ei ole mistään huolissaan, avun saantimahdollisuudet heikkenevät entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemukseni mukaan psykiatrit hakee melkein aina lapsen oirehtimiseen syitä psykologiasta. Siis siitä, millaiset kotiolot lapsella on, onko häntä kiusattu tms.
Kyse on tarkastelukulmasta. Psykiatri harvemmin tulee ajatelleeksi neurologisia syitä, koska hän keskittyy etsimään psykologisia selityksiä.Jopa niinkin paljon, että vaikka olisi aika selvä tapaus eli oireet voisivat sopia hyvinkin johonkin neurologiseen, pidetään sitä kakkosvaihtiehtona ihan kun se hyväksytään vain ja ainoastaan jos 100% on todettu kotiolot ja kasvatus esimerkillisiksi. Riippuu tietenkin paljon tarkastelukulmasta ja ehkä joskus jopa ennakkoasenteista. Vähän eri asentein voidaan katsoa pilotin ja lentoemännän lapsen oireita kun jonkun alemman sosiaaliluokkaa, vaikka olisivat samanlaiset tapaukset kutakuinkin.
Lentoemoko ylempää luokkaa?!
😂Pilotin JA lentoemännän mä tuon ymmärsin.
Pilotti ei ole akateeminen, koulutus on parivuotinen _amis_.
No jaa, ei sinne nyt silti kukaan sunnuntaitunari päädy.
Joo, pääsykoe kova, mutta myös parturikampaajaksi tullaan samassa ajassa.
Amis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
... ja ehkä hieman ohis mutta oman kokemuksen mukaan koululaisen oirehtimisia ei oteta vakavasti kunhan koulu menee hyvin. Kiinnostutaan vasta sitten jos tulee viitosia kokeista ja pinnaa koulusta ollaan huolestuneita. Näin siis voi olla vaikka vanhempi itse olisi tuonut esiin huolen oirehtimisesta. Jos se ei haittaa koulua niin se on sitten sitä: katsotaan, odotetaan. Ja jos itse tuot jonkun näkökulman mikä mahtaisi olla kyseessä niin saat ehkä vielä epäuskoisemman vastaanoton tyyliin: mikä psykologi/psykiatri tuo mamma luulee olevansa.
Toisaalta, vaikka oireita on ja jos ne eivät haittaa suuresti koulua tai normielämä, ei se diagnosointikaan enää välttämättä mitään parantaisi. Monesti apuna voi olla vain lääkkeet eikä niihin varmaan kannatakaan turvautua ellei ole sellainen tilanne että ilman niitä ei pärjää. Ja kaikkiin oireisiin ei ole lääkkeitä. Ja isoille koululaisille ei pahemmin tukitoimia koulu tarjoa.
Ymmärsin että ap n teini oli yrittänyt riistää hengen itseltään. Kyllä se silloin elämää haittaa aika tavalla..
Minulla on samanlaisia kokemuksia, ettei apua meinaa saada.
Minulla on hieman erilainen poika. Semmonen sählä, hyvin verbaalinen, omasi analyyttisia taitoja jo 7-vuotiaana. Kysyi miksi poikkeuksellisen paljon. Nyt täysi-ikäisenä kiinnostunut kvanttifysiikasta.
Ala-asteella sain hänet tutkimuksiin. Lukemaan oppiminen oli hidasta ja kirjaimet kääntyivät nurin. Koulusta todettiin samoja, että kehittyminen on eri asteista, kyllä se siitä, on niin kapea-alaista, ettei johda mihinkään. Lukiossa sain lukiohäiriödiagnoosin, mutta se siitä. Vasta masennusdiagnoosin jälkeen alkaa irtoamaan apua. Tutkimukset kesken. Nyt vasta herätään, että apua, tämäkin poika pitää saada veronmaksajaksi.
Minä huomasin pojan erilaisuuden 4-vuotiaana. Olen puhunut neuvolassa, ala-asteen opettajan kanssa, erityisopettajan lanssa, psykologin kanssa. Lukiossa puhuin saman litanian kanssa. Mutta kun ei ole riittävän outo, niin vaikeaa tämä on.
Tulipas nyt kommentteja pilotti - lentoemo esimerkkiin. Kuitenkin saavat varmaan eri vastaanoton kun roskakuski - siivooja pari... Tuloissakin iso ero ja raha tai tulotaso arvottaa eri tavalla.
Jos on lieviä oireita, niin ei se niin helppoa ole. Ammattitaidottomuuttakin on ja myös sitä, että normaalilapsissakin on paljon vaihtelua.
Munkin lapsi oli erityisluokalla ja vasta kun me vanhemmat alettiin kovaa inttään, että mikä on syynä siihen, että lapsi ei pärjää tavisluokalla, niin vihdoin päästiin tutkimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlaisia kokemuksia, ettei apua meinaa saada.
Minulla on hieman erilainen poika. Semmonen sählä, hyvin verbaalinen, omasi analyyttisia taitoja jo 7-vuotiaana. Kysyi miksi poikkeuksellisen paljon. Nyt täysi-ikäisenä kiinnostunut kvanttifysiikasta.
Ala-asteella sain hänet tutkimuksiin. Lukemaan oppiminen oli hidasta ja kirjaimet kääntyivät nurin. Koulusta todettiin samoja, että kehittyminen on eri asteista, kyllä se siitä, on niin kapea-alaista, ettei johda mihinkään. Lukiossa sain lukiohäiriödiagnoosin, mutta se siitä. Vasta masennusdiagnoosin jälkeen alkaa irtoamaan apua. Tutkimukset kesken. Nyt vasta herätään, että apua, tämäkin poika pitää saada veronmaksajaksi.
Minä huomasin pojan erilaisuuden 4-vuotiaana. Olen puhunut neuvolassa, ala-asteen opettajan kanssa, erityisopettajan lanssa, psykologin kanssa. Lukiossa puhuin saman litanian kanssa. Mutta kun ei ole riittävän outo, niin vaikeaa tämä on.
Sitten kun eivät pääse avun piiriin lopputulos on se että yritetään itsaria kun ei enää jakseta..
Silloin kyllä ihmetellään sitten viimeistään että miksei saanut apua ajoissa, mitä jäi tekemättä, kun päättää elämänsä oman käden kautta.
Törkeätä. Mistä niille opille maksetaan?!