Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei todellakaan vaadita koko kylää kasvattamaan. Päiväkotiin ei saisi viedä, maksullista hoitajaa ei saa pyytää kotiin, koska mummo hoitaa. Mummon täytyy saada hoitaa vauvasta asti, koska hänenkin lapset on mummo hoitanut. Kehtasi epäillä, tuleeko minulta muka vielä maitoa kun vauva oli puoli vuotias. Olisi parempi kun ei tulisi, niin ei tarvitsisi imettää. Mielenkiintoisin oli kuitenkin se, että minun olisi pitänyt viettää äitiysloma rauhassa yksin kotona ja mummo olisi joka päivä vienyt vauvan heille hoitoon.
Meillä suurin uhka vauvalle oli mummun mielestä se toinen mummu. Hyvä ettei kellon kanssa ollut vieressä ottamassa aikaa, kun tämä 150 km päässä asuva mummu oli kylässä. Kyylämummu asuu 500 metrin päässä, ja kävi joka päivä. Kaukana asuva mummu kävi hyvä jos kerran kuussa. Kyylämummu tuli käymään joka kerta, kun näki antikristiinan auton pihassa.
Huutonauroin antikristiinalle :D
Meillä se kauheampi mummo on minun oma äitini (mieheni äiti ei ole niiiiin kiinnostunut lapsesta vaikka toisinaan kuulumisia kyselee, kutoo sukkia ja antaa kyllä joululahjoja yms perusjuttua).
Vauva-aikana minun äitini halusi hoivata vauvaa ja riepotteli poikaani mitä ihmeellisemmissä asennoissa. Kun huomautin, että tuttipullo on kallellaan niin ettei maito päässyt valumaan niin äitini aina ärähti että "no eikä ollut!".
Asumme 700km päässä toisistamme ja kun pitkän ajomatkan päätteeksi saavuimme lapsuudenkotiini iltamyöhään niin äitini suuttui kun en ensimmäisenä antanut 6kk vauvaani hänelle. Meni isälleni vielä ääneen valittamaan "Sanna ei anna minun hoitaa vauvaa!" ja isäni vaan ärähti hänelle "Laita sinä nyt ihan ensiksi vaikka iltapalapöytä valmiiksi ja anna Sannan vaihtaa vauvalle uusi vaippa ainakin ekana!"
Ja yhä edelleen, aina kun vanhempani tulevat täällä käymään niin äitini valittaa minulle kun asunto ei ole siisti. Viimeksi jouluna hän kävi läpi minun kuivamuonakaapin ja heitti roskiin kuivatuotteita joista oli parasta ennen päiväys mennyt. Ja minä olen 30 vuotias. Kun olin 18 vuotias niin äidilläni oli tapana tulla opiskelija-asuntooni ja alkaa imuroimaan ja valittamaan kuinka epäsiisti asuntoni oli.
Onko toi sitä rajattomuutta? En tiedä mistä äidilleni on tullut se, koska mun mummo eli äidin äiti ei ole tuollainen. Mummoni on mukava ja rauhallinen. Oma äitini on ihme hysteerinen hössöttäjä.
Joskus suomalaisten on vaikea sietää muiden avoimuutta.
Hitsi, tuosta avoimuuden puutteesta anoppi on mua ja miestäni moittinut, kun ei kerrota etukäteen esim reissuista, remonteista ja muista anopille kuulumattomista asioista.
Hmm. Meille kyllä sopii tämä avoimuuden puute.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei todellakaan vaadita koko kylää kasvattamaan. Päiväkotiin ei saisi viedä, maksullista hoitajaa ei saa pyytää kotiin, koska mummo hoitaa. Mummon täytyy saada hoitaa vauvasta asti, koska hänenkin lapset on mummo hoitanut. Kehtasi epäillä, tuleeko minulta muka vielä maitoa kun vauva oli puoli vuotias. Olisi parempi kun ei tulisi, niin ei tarvitsisi imettää. Mielenkiintoisin oli kuitenkin se, että minun olisi pitänyt viettää äitiysloma rauhassa yksin kotona ja mummo olisi joka päivä vienyt vauvan heille hoitoon.
Meillä suurin uhka vauvalle oli mummun mielestä se toinen mummu. Hyvä ettei kellon kanssa ollut vieressä ottamassa aikaa, kun tämä 150 km päässä asuva mummu oli kylässä. Kyylämummu asuu 500 metrin päässä, ja kävi joka päivä. Kaukana asuva mummu kävi hyvä jos kerran kuussa. Kyylämummu tuli käymään joka kerta, kun näki antikristiinan auton pihassa.
Huutonauroin antikristiinalle :D
Meillä se kauheampi mummo on minun oma äitini (mieheni äiti ei ole niiiiin kiinnostunut lapsesta vaikka toisinaan kuulumisia kyselee, kutoo sukkia ja antaa kyllä joululahjoja yms perusjuttua).
Vauva-aikana minun äitini halusi hoivata vauvaa ja riepotteli poikaani mitä ihmeellisemmissä asennoissa. Kun huomautin, että tuttipullo on kallellaan niin ettei maito päässyt valumaan niin äitini aina ärähti että "no eikä ollut!".
Asumme 700km päässä toisistamme ja kun pitkän ajomatkan päätteeksi saavuimme lapsuudenkotiini iltamyöhään niin äitini suuttui kun en ensimmäisenä antanut 6kk vauvaani hänelle. Meni isälleni vielä ääneen valittamaan "Sanna ei anna minun hoitaa vauvaa!" ja isäni vaan ärähti hänelle "Laita sinä nyt ihan ensiksi vaikka iltapalapöytä valmiiksi ja anna Sannan vaihtaa vauvalle uusi vaippa ainakin ekana!"
Ja yhä edelleen, aina kun vanhempani tulevat täällä käymään niin äitini valittaa minulle kun asunto ei ole siisti. Viimeksi jouluna hän kävi läpi minun kuivamuonakaapin ja heitti roskiin kuivatuotteita joista oli parasta ennen päiväys mennyt. Ja minä olen 30 vuotias. Kun olin 18 vuotias niin äidilläni oli tapana tulla opiskelija-asuntooni ja alkaa imuroimaan ja valittamaan kuinka epäsiisti asuntoni oli.
Onko toi sitä rajattomuutta? En tiedä mistä äidilleni on tullut se, koska mun mummo eli äidin äiti ei ole tuollainen. Mummoni on mukava ja rauhallinen. Oma äitini on ihme hysteerinen hössöttäjä.
Tuo on just se kun he eivät hahmota että matkustamiseen on mennyt aikaa, ei me olla teleportattu sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.
Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.
Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...
On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.
Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.
Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.
Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.
Kävitte pariterapiassa, missä terapeutti selitti miehellesi, että hänen äitinsä käytös on epänormaalia.
Oliko miehen äiti siellä mukana? Mistä terapeutti voi tietää, että syy kaikkeen on vain miehessä ja tämän äidissä, tarkemmin ottaen siis vain äidissä?
Ulkopuolisen ihmisenkään on vaikea tietää lopullista totuutta mistään, ellei ole ollut näkemässä niitä tilanteita. Kaikesta kun voidaan kertoa joko neutraalisti tai vähättelemällä tai uhoamalla. Ne pienet nyanssit, mitkä oikeastaan kertoo asiasta kaikkein eniten, jää piiloon.
Kaikki kävi siis tämän terapian suhteen loistavasti ja luistavasti juuri sinun mielesi mukaan. Voit olla onnellinen, sillä sinä voitit.
Mistä terapeutti sai tiedon, että anoppisi on narsistinen? Sinulta?
Minä en usko ko. terapioihin, koska niissä mennään jomman kumman osapuolen ehdoilla. Aina on se toinen, joka ohjaa ja johtaa, ja on yleensä se, joka terapiaan menoa ehdottaa ja vaatii. Jopa laittaa sen ehdoksi avioliiton jatkumiselle. Olen ollut sotkettuna tällaiseen terapiamelskaukseen lähisukulaisen avioliiton "pelastamisen" vuoksi ja terapeutin toiveesta saada tavata molempien osapuolten perheenjäsenet, voidakseen muka luoda paremman kokonaiskuvan. Aivan soopaa koko juttu. Terapeutti oli täysin toisen osapuolen lumoissa, jopa niin että se näkyi kaikille.
Samaa kertoi eräs kaverini, joka myös meni terapiaan saadakseen siitä jotain selkeyttä ja helpotusta elämäänsä, joka toinen ihminen oli tärvellyt. Siinä ei muuta kuin tärveltyi lisää. Toinen puolikas vedätti tätä terapeuttia minkä ehti. Tämä uskoi sokeasti asioihin, joita tämä osapuoli väitti tapahtuneen, vaikka satavarmasti ei ollut. Mennäänkö terapiaan siksi, että saadaan joku lytätyksi?
Sinäkin lienet nyt onnellinen ja tyytyväinen, kun miehesi on lytätty ja saatu hänet ikävään valoon äitinsä suhteen. Sinun pitää nyt osata tukea miestäsi ja ymmärtää häntä, uskotko pystyväsi? Anoppia syyllistämällä et onnistu.
Elämä on osoittanut, että jos mies joutuu kahden naisen ristituleen, hän yleensä jättää ne molemmat. Sitä ei tietenkään teille kukaan toivo, mutta miten osaatte nyt kaiken jälkeen luotsata asiat niin, ettei niistä tule entistä suurempia ja sotkuisempia, kuten kävi tuolle minun lähisukulaiselleni. Kun toiselle pystyttiin nyt "asiantuntijankin" taholta todistamaan, että SINÄ olet se syypää osapuoli, vain ja ainoastaan, niin siitä ei suinkaan lähdetty katumaan ja kirkastamaan asioita, vaan ero tuli.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, aika kummallinen pariterapia missä vedetään sukulaisetkin mukaan. Ei ne sinne kuulu millään lailla. Tuo oli harvinaisen p*ska terapeutti mitä kuvailit, ei hyvä terapeutti hae "totuuksia" tai "syyllistä", jokaisen kokemus on oma ja heille se on totuus ja sillä elävät, pariterapiassa pyritään siihen että kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä, muutenhan siinä tietenkin tulee ero. Välillä ero saattaakin olla ihan paikallaan, terapia voi auttaa pääsemään siihenkin lopputulokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.
Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.
Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...
On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.
Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.
Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.
Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.
Kävitte pariterapiassa, missä terapeutti selitti miehellesi, että hänen äitinsä käytös on epänormaalia.
Oliko miehen äiti siellä mukana? Mistä terapeutti voi tietää, että syy kaikkeen on vain miehessä ja tämän äidissä, tarkemmin ottaen siis vain äidissä?
Ulkopuolisen ihmisenkään on vaikea tietää lopullista totuutta mistään, ellei ole ollut näkemässä niitä tilanteita. Kaikesta kun voidaan kertoa joko neutraalisti tai vähättelemällä tai uhoamalla. Ne pienet nyanssit, mitkä oikeastaan kertoo asiasta kaikkein eniten, jää piiloon.
Kaikki kävi siis tämän terapian suhteen loistavasti ja luistavasti juuri sinun mielesi mukaan. Voit olla onnellinen, sillä sinä voitit.
Mistä terapeutti sai tiedon, että anoppisi on narsistinen? Sinulta?
Minä en usko ko. terapioihin, koska niissä mennään jomman kumman osapuolen ehdoilla. Aina on se toinen, joka ohjaa ja johtaa, ja on yleensä se, joka terapiaan menoa ehdottaa ja vaatii. Jopa laittaa sen ehdoksi avioliiton jatkumiselle. Olen ollut sotkettuna tällaiseen terapiamelskaukseen lähisukulaisen avioliiton "pelastamisen" vuoksi ja terapeutin toiveesta saada tavata molempien osapuolten perheenjäsenet, voidakseen muka luoda paremman kokonaiskuvan. Aivan soopaa koko juttu. Terapeutti oli täysin toisen osapuolen lumoissa, jopa niin että se näkyi kaikille.
Samaa kertoi eräs kaverini, joka myös meni terapiaan saadakseen siitä jotain selkeyttä ja helpotusta elämäänsä, joka toinen ihminen oli tärvellyt. Siinä ei muuta kuin tärveltyi lisää. Toinen puolikas vedätti tätä terapeuttia minkä ehti. Tämä uskoi sokeasti asioihin, joita tämä osapuoli väitti tapahtuneen, vaikka satavarmasti ei ollut. Mennäänkö terapiaan siksi, että saadaan joku lytätyksi?
Sinäkin lienet nyt onnellinen ja tyytyväinen, kun miehesi on lytätty ja saatu hänet ikävään valoon äitinsä suhteen. Sinun pitää nyt osata tukea miestäsi ja ymmärtää häntä, uskotko pystyväsi? Anoppia syyllistämällä et onnistu.
Elämä on osoittanut, että jos mies joutuu kahden naisen ristituleen, hän yleensä jättää ne molemmat. Sitä ei tietenkään teille kukaan toivo, mutta miten osaatte nyt kaiken jälkeen luotsata asiat niin, ettei niistä tule entistä suurempia ja sotkuisempia, kuten kävi tuolle minun lähisukulaiselleni. Kun toiselle pystyttiin nyt "asiantuntijankin" taholta todistamaan, että SINÄ olet se syypää osapuoli, vain ja ainoastaan, niin siitä ei suinkaan lähdetty katumaan ja kirkastamaan asioita, vaan ero tuli.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, aika kummallinen pariterapia missä vedetään sukulaisetkin mukaan. Ei ne sinne kuulu millään lailla. Tuo oli harvinaisen p*ska terapeutti mitä kuvailit, ei hyvä terapeutti hae "totuuksia" tai "syyllistä", jokaisen kokemus on oma ja heille se on totuus ja sillä elävät, pariterapiassa pyritään siihen että kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä, muutenhan siinä tietenkin tulee ero. Välillä ero saattaakin olla ihan paikallaan, terapia voi auttaa pääsemään siihenkin lopputulokseen.
Jos sen toisen osapuolen sukupuolen piinaavat parisuhdetta niin totta kai heidät käsitellään.
Että saadaan terve pohja sille parisuhteelle. Ja perheelle terveet rajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.
Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.
Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...
On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.
Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.
Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.
Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.
Kävitte pariterapiassa, missä terapeutti selitti miehellesi, että hänen äitinsä käytös on epänormaalia.
Oliko miehen äiti siellä mukana? Mistä terapeutti voi tietää, että syy kaikkeen on vain miehessä ja tämän äidissä, tarkemmin ottaen siis vain äidissä?
Ulkopuolisen ihmisenkään on vaikea tietää lopullista totuutta mistään, ellei ole ollut näkemässä niitä tilanteita. Kaikesta kun voidaan kertoa joko neutraalisti tai vähättelemällä tai uhoamalla. Ne pienet nyanssit, mitkä oikeastaan kertoo asiasta kaikkein eniten, jää piiloon.
Kaikki kävi siis tämän terapian suhteen loistavasti ja luistavasti juuri sinun mielesi mukaan. Voit olla onnellinen, sillä sinä voitit.
Mistä terapeutti sai tiedon, että anoppisi on narsistinen? Sinulta?
Minä en usko ko. terapioihin, koska niissä mennään jomman kumman osapuolen ehdoilla. Aina on se toinen, joka ohjaa ja johtaa, ja on yleensä se, joka terapiaan menoa ehdottaa ja vaatii. Jopa laittaa sen ehdoksi avioliiton jatkumiselle. Olen ollut sotkettuna tällaiseen terapiamelskaukseen lähisukulaisen avioliiton "pelastamisen" vuoksi ja terapeutin toiveesta saada tavata molempien osapuolten perheenjäsenet, voidakseen muka luoda paremman kokonaiskuvan. Aivan soopaa koko juttu. Terapeutti oli täysin toisen osapuolen lumoissa, jopa niin että se näkyi kaikille.
Samaa kertoi eräs kaverini, joka myös meni terapiaan saadakseen siitä jotain selkeyttä ja helpotusta elämäänsä, joka toinen ihminen oli tärvellyt. Siinä ei muuta kuin tärveltyi lisää. Toinen puolikas vedätti tätä terapeuttia minkä ehti. Tämä uskoi sokeasti asioihin, joita tämä osapuoli väitti tapahtuneen, vaikka satavarmasti ei ollut. Mennäänkö terapiaan siksi, että saadaan joku lytätyksi?
Sinäkin lienet nyt onnellinen ja tyytyväinen, kun miehesi on lytätty ja saatu hänet ikävään valoon äitinsä suhteen. Sinun pitää nyt osata tukea miestäsi ja ymmärtää häntä, uskotko pystyväsi? Anoppia syyllistämällä et onnistu.
Elämä on osoittanut, että jos mies joutuu kahden naisen ristituleen, hän yleensä jättää ne molemmat. Sitä ei tietenkään teille kukaan toivo, mutta miten osaatte nyt kaiken jälkeen luotsata asiat niin, ettei niistä tule entistä suurempia ja sotkuisempia, kuten kävi tuolle minun lähisukulaiselleni. Kun toiselle pystyttiin nyt "asiantuntijankin" taholta todistamaan, että SINÄ olet se syypää osapuoli, vain ja ainoastaan, niin siitä ei suinkaan lähdetty katumaan ja kirkastamaan asioita, vaan ero tuli.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, aika kummallinen pariterapia missä vedetään sukulaisetkin mukaan. Ei ne sinne kuulu millään lailla. Tuo oli harvinaisen p*ska terapeutti mitä kuvailit, ei hyvä terapeutti hae "totuuksia" tai "syyllistä", jokaisen kokemus on oma ja heille se on totuus ja sillä elävät, pariterapiassa pyritään siihen että kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä, muutenhan siinä tietenkin tulee ero. Välillä ero saattaakin olla ihan paikallaan, terapia voi auttaa pääsemään siihenkin lopputulokseen.
Jos sen toisen osapuolen sukupuolen piinaavat parisuhdetta niin totta kai heidät käsitellään.
Että saadaan terve pohja sille parisuhteelle. Ja perheelle terveet rajat.
Sukulaiset, ei sukupuolen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.
Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.
Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...
On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.
Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.
Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.
Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.
Kävitte pariterapiassa, missä terapeutti selitti miehellesi, että hänen äitinsä käytös on epänormaalia.
Oliko miehen äiti siellä mukana? Mistä terapeutti voi tietää, että syy kaikkeen on vain miehessä ja tämän äidissä, tarkemmin ottaen siis vain äidissä?
Ulkopuolisen ihmisenkään on vaikea tietää lopullista totuutta mistään, ellei ole ollut näkemässä niitä tilanteita. Kaikesta kun voidaan kertoa joko neutraalisti tai vähättelemällä tai uhoamalla. Ne pienet nyanssit, mitkä oikeastaan kertoo asiasta kaikkein eniten, jää piiloon.
Kaikki kävi siis tämän terapian suhteen loistavasti ja luistavasti juuri sinun mielesi mukaan. Voit olla onnellinen, sillä sinä voitit.
Mistä terapeutti sai tiedon, että anoppisi on narsistinen? Sinulta?
Minä en usko ko. terapioihin, koska niissä mennään jomman kumman osapuolen ehdoilla. Aina on se toinen, joka ohjaa ja johtaa, ja on yleensä se, joka terapiaan menoa ehdottaa ja vaatii. Jopa laittaa sen ehdoksi avioliiton jatkumiselle. Olen ollut sotkettuna tällaiseen terapiamelskaukseen lähisukulaisen avioliiton "pelastamisen" vuoksi ja terapeutin toiveesta saada tavata molempien osapuolten perheenjäsenet, voidakseen muka luoda paremman kokonaiskuvan. Aivan soopaa koko juttu. Terapeutti oli täysin toisen osapuolen lumoissa, jopa niin että se näkyi kaikille.
Samaa kertoi eräs kaverini, joka myös meni terapiaan saadakseen siitä jotain selkeyttä ja helpotusta elämäänsä, joka toinen ihminen oli tärvellyt. Siinä ei muuta kuin tärveltyi lisää. Toinen puolikas vedätti tätä terapeuttia minkä ehti. Tämä uskoi sokeasti asioihin, joita tämä osapuoli väitti tapahtuneen, vaikka satavarmasti ei ollut. Mennäänkö terapiaan siksi, että saadaan joku lytätyksi?
Sinäkin lienet nyt onnellinen ja tyytyväinen, kun miehesi on lytätty ja saatu hänet ikävään valoon äitinsä suhteen. Sinun pitää nyt osata tukea miestäsi ja ymmärtää häntä, uskotko pystyväsi? Anoppia syyllistämällä et onnistu.
Elämä on osoittanut, että jos mies joutuu kahden naisen ristituleen, hän yleensä jättää ne molemmat. Sitä ei tietenkään teille kukaan toivo, mutta miten osaatte nyt kaiken jälkeen luotsata asiat niin, ettei niistä tule entistä suurempia ja sotkuisempia, kuten kävi tuolle minun lähisukulaiselleni. Kun toiselle pystyttiin nyt "asiantuntijankin" taholta todistamaan, että SINÄ olet se syypää osapuoli, vain ja ainoastaan, niin siitä ei suinkaan lähdetty katumaan ja kirkastamaan asioita, vaan ero tuli.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, aika kummallinen pariterapia missä vedetään sukulaisetkin mukaan. Ei ne sinne kuulu millään lailla. Tuo oli harvinaisen p*ska terapeutti mitä kuvailit, ei hyvä terapeutti hae "totuuksia" tai "syyllistä", jokaisen kokemus on oma ja heille se on totuus ja sillä elävät, pariterapiassa pyritään siihen että kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä, muutenhan siinä tietenkin tulee ero. Välillä ero saattaakin olla ihan paikallaan, terapia voi auttaa pääsemään siihenkin lopputulokseen.
Jos sen toisen osapuolen sukupuolen piinaavat parisuhdetta niin totta kai heidät käsitellään.
Että saadaan terve pohja sille parisuhteelle. Ja perheelle terveet rajat.
Niin, käsitellään sen pariskunnan kesken, koska tässä heidän näkemyksensä noista sukulaisista on tärkeintä, sehän on se mikä vaikuttaa siihen suhteeseen, ei sukulaisten mielipiteet.
Minä ihmettelen, kun täällä moititaan näitä nykymummoja, että ne ei ole hoitaneet omia lapsiaan, vaan vieneet ne 7-17 hoitoon. Niinhän ne tekee nykyvanhemmatkin. Kaikki mukulat on päiväkodeissa.
Ne on päiväkodeissa, vaikka vanhemmat olisi kotonakin.
Mitä ihmeen arvostelua se tuo on?
No jos teet lapsen kolmen vuoden välein, niin voit olla kotona niitten kanssa niin kauan, kuin lapsia saat. Tee vaikka kymmenen, niin ei tarvitse koskaan mennä töihin. Mutta en taida tuntea ketään, joka ei olisi silti vienyt sitä isompaa hoitoon, vaikka kotona olisi vastasyntynytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.
Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.
Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...
On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.
Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.
Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.
Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.
Kävitte pariterapiassa, missä terapeutti selitti miehellesi, että hänen äitinsä käytös on epänormaalia.
Oliko miehen äiti siellä mukana? Mistä terapeutti voi tietää, että syy kaikkeen on vain miehessä ja tämän äidissä, tarkemmin ottaen siis vain äidissä?
Ulkopuolisen ihmisenkään on vaikea tietää lopullista totuutta mistään, ellei ole ollut näkemässä niitä tilanteita. Kaikesta kun voidaan kertoa joko neutraalisti tai vähättelemällä tai uhoamalla. Ne pienet nyanssit, mitkä oikeastaan kertoo asiasta kaikkein eniten, jää piiloon.
Kaikki kävi siis tämän terapian suhteen loistavasti ja luistavasti juuri sinun mielesi mukaan. Voit olla onnellinen, sillä sinä voitit.
Mistä terapeutti sai tiedon, että anoppisi on narsistinen? Sinulta?
Minä en usko ko. terapioihin, koska niissä mennään jomman kumman osapuolen ehdoilla. Aina on se toinen, joka ohjaa ja johtaa, ja on yleensä se, joka terapiaan menoa ehdottaa ja vaatii. Jopa laittaa sen ehdoksi avioliiton jatkumiselle. Olen ollut sotkettuna tällaiseen terapiamelskaukseen lähisukulaisen avioliiton "pelastamisen" vuoksi ja terapeutin toiveesta saada tavata molempien osapuolten perheenjäsenet, voidakseen muka luoda paremman kokonaiskuvan. Aivan soopaa koko juttu. Terapeutti oli täysin toisen osapuolen lumoissa, jopa niin että se näkyi kaikille.
Samaa kertoi eräs kaverini, joka myös meni terapiaan saadakseen siitä jotain selkeyttä ja helpotusta elämäänsä, joka toinen ihminen oli tärvellyt. Siinä ei muuta kuin tärveltyi lisää. Toinen puolikas vedätti tätä terapeuttia minkä ehti. Tämä uskoi sokeasti asioihin, joita tämä osapuoli väitti tapahtuneen, vaikka satavarmasti ei ollut. Mennäänkö terapiaan siksi, että saadaan joku lytätyksi?
Sinäkin lienet nyt onnellinen ja tyytyväinen, kun miehesi on lytätty ja saatu hänet ikävään valoon äitinsä suhteen. Sinun pitää nyt osata tukea miestäsi ja ymmärtää häntä, uskotko pystyväsi? Anoppia syyllistämällä et onnistu.
Elämä on osoittanut, että jos mies joutuu kahden naisen ristituleen, hän yleensä jättää ne molemmat. Sitä ei tietenkään teille kukaan toivo, mutta miten osaatte nyt kaiken jälkeen luotsata asiat niin, ettei niistä tule entistä suurempia ja sotkuisempia, kuten kävi tuolle minun lähisukulaiselleni. Kun toiselle pystyttiin nyt "asiantuntijankin" taholta todistamaan, että SINÄ olet se syypää osapuoli, vain ja ainoastaan, niin siitä ei suinkaan lähdetty katumaan ja kirkastamaan asioita, vaan ero tuli.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, aika kummallinen pariterapia missä vedetään sukulaisetkin mukaan. Ei ne sinne kuulu millään lailla. Tuo oli harvinaisen p*ska terapeutti mitä kuvailit, ei hyvä terapeutti hae "totuuksia" tai "syyllistä", jokaisen kokemus on oma ja heille se on totuus ja sillä elävät, pariterapiassa pyritään siihen että kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä, muutenhan siinä tietenkin tulee ero. Välillä ero saattaakin olla ihan paikallaan, terapia voi auttaa pääsemään siihenkin lopputulokseen.
Jos sen toisen osapuolen sukupuolen piinaavat parisuhdetta niin totta kai heidät käsitellään.
Että saadaan terve pohja sille parisuhteelle. Ja perheelle terveet rajat.
Niin, käsitellään sen pariskunnan kesken, koska tässä heidän näkemyksensä noista sukulaisista on tärkeintä, sehän on se mikä vaikuttaa siihen suhteeseen, ei sukulaisten mielipiteet.
Tietenkin. Koska mitä ne sukulaiset siellä perheen sisällä tekee mielipiteineen.
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen, kun täällä moititaan näitä nykymummoja, että ne ei ole hoitaneet omia lapsiaan, vaan vieneet ne 7-17 hoitoon. Niinhän ne tekee nykyvanhemmatkin. Kaikki mukulat on päiväkodeissa.
Ne on päiväkodeissa, vaikka vanhemmat olisi kotonakin.
Mitä ihmeen arvostelua se tuo on?
No jos teet lapsen kolmen vuoden välein, niin voit olla kotona niitten kanssa niin kauan, kuin lapsia saat. Tee vaikka kymmenen, niin ei tarvitse koskaan mennä töihin. Mutta en taida tuntea ketään, joka ei olisi silti vienyt sitä isompaa hoitoon, vaikka kotona olisi vastasyntynytkin.
Nykyajan vanhemmat on enemmän lastensa kanssa kuin yksikään sukupolvi aiemmin.
Ei kaikki mukulat ole päiväkodeissa. Kaikki eivät ole 10 tuntia ja kotona hoidetun lapswn vanhemmat voi molemmat tehdä töitä.
Ja nykyään lapset ei ole kolmen kuukauden kesiä mummoloissa kuten ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.
Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.
Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...
On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.
Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.
Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.
Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.
Kävitte pariterapiassa, missä terapeutti selitti miehellesi, että hänen äitinsä käytös on epänormaalia.
Oliko miehen äiti siellä mukana? Mistä terapeutti voi tietää, että syy kaikkeen on vain miehessä ja tämän äidissä, tarkemmin ottaen siis vain äidissä?
Ulkopuolisen ihmisenkään on vaikea tietää lopullista totuutta mistään, ellei ole ollut näkemässä niitä tilanteita. Kaikesta kun voidaan kertoa joko neutraalisti tai vähättelemällä tai uhoamalla. Ne pienet nyanssit, mitkä oikeastaan kertoo asiasta kaikkein eniten, jää piiloon.
Kaikki kävi siis tämän terapian suhteen loistavasti ja luistavasti juuri sinun mielesi mukaan. Voit olla onnellinen, sillä sinä voitit.
Mistä terapeutti sai tiedon, että anoppisi on narsistinen? Sinulta?
Minä en usko ko. terapioihin, koska niissä mennään jomman kumman osapuolen ehdoilla. Aina on se toinen, joka ohjaa ja johtaa, ja on yleensä se, joka terapiaan menoa ehdottaa ja vaatii. Jopa laittaa sen ehdoksi avioliiton jatkumiselle. Olen ollut sotkettuna tällaiseen terapiamelskaukseen lähisukulaisen avioliiton "pelastamisen" vuoksi ja terapeutin toiveesta saada tavata molempien osapuolten perheenjäsenet, voidakseen muka luoda paremman kokonaiskuvan. Aivan soopaa koko juttu. Terapeutti oli täysin toisen osapuolen lumoissa, jopa niin että se näkyi kaikille.
Samaa kertoi eräs kaverini, joka myös meni terapiaan saadakseen siitä jotain selkeyttä ja helpotusta elämäänsä, joka toinen ihminen oli tärvellyt. Siinä ei muuta kuin tärveltyi lisää. Toinen puolikas vedätti tätä terapeuttia minkä ehti. Tämä uskoi sokeasti asioihin, joita tämä osapuoli väitti tapahtuneen, vaikka satavarmasti ei ollut. Mennäänkö terapiaan siksi, että saadaan joku lytätyksi?
Sinäkin lienet nyt onnellinen ja tyytyväinen, kun miehesi on lytätty ja saatu hänet ikävään valoon äitinsä suhteen. Sinun pitää nyt osata tukea miestäsi ja ymmärtää häntä, uskotko pystyväsi? Anoppia syyllistämällä et onnistu.
Elämä on osoittanut, että jos mies joutuu kahden naisen ristituleen, hän yleensä jättää ne molemmat. Sitä ei tietenkään teille kukaan toivo, mutta miten osaatte nyt kaiken jälkeen luotsata asiat niin, ettei niistä tule entistä suurempia ja sotkuisempia, kuten kävi tuolle minun lähisukulaiselleni. Kun toiselle pystyttiin nyt "asiantuntijankin" taholta todistamaan, että SINÄ olet se syypää osapuoli, vain ja ainoastaan, niin siitä ei suinkaan lähdetty katumaan ja kirkastamaan asioita, vaan ero tuli.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, aika kummallinen pariterapia missä vedetään sukulaisetkin mukaan. Ei ne sinne kuulu millään lailla. Tuo oli harvinaisen p*ska terapeutti mitä kuvailit, ei hyvä terapeutti hae "totuuksia" tai "syyllistä", jokaisen kokemus on oma ja heille se on totuus ja sillä elävät, pariterapiassa pyritään siihen että kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä, muutenhan siinä tietenkin tulee ero. Välillä ero saattaakin olla ihan paikallaan, terapia voi auttaa pääsemään siihenkin lopputulokseen.
Jos sen toisen osapuolen sukupuolen piinaavat parisuhdetta niin totta kai heidät käsitellään.
Että saadaan terve pohja sille parisuhteelle. Ja perheelle terveet rajat.
Niin, käsitellään sen pariskunnan kesken, koska tässä heidän näkemyksensä noista sukulaisista on tärkeintä, sehän on se mikä vaikuttaa siihen suhteeseen, ei sukulaisten mielipiteet.
Tietenkin. Koska mitä ne sukulaiset siellä perheen sisällä tekee mielipiteineen.
Tossa esimerkissä kirjoittaja kysyi oliko anoppi mukana terapiassa, ja toisessa esimerkissä terapeutti kutsui kummankin osapuolen sukulaiset mukaan kertomaan näkemyksiään, tossa ylitetään jo rajoja aika rankasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.
Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.
Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...
On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.
Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.
Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.
Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.
Kävitte pariterapiassa, missä terapeutti selitti miehellesi, että hänen äitinsä käytös on epänormaalia.
Oliko miehen äiti siellä mukana? Mistä terapeutti voi tietää, että syy kaikkeen on vain miehessä ja tämän äidissä, tarkemmin ottaen siis vain äidissä?
Ulkopuolisen ihmisenkään on vaikea tietää lopullista totuutta mistään, ellei ole ollut näkemässä niitä tilanteita. Kaikesta kun voidaan kertoa joko neutraalisti tai vähättelemällä tai uhoamalla. Ne pienet nyanssit, mitkä oikeastaan kertoo asiasta kaikkein eniten, jää piiloon.
Kaikki kävi siis tämän terapian suhteen loistavasti ja luistavasti juuri sinun mielesi mukaan. Voit olla onnellinen, sillä sinä voitit.
Mistä terapeutti sai tiedon, että anoppisi on narsistinen? Sinulta?
Minä en usko ko. terapioihin, koska niissä mennään jomman kumman osapuolen ehdoilla. Aina on se toinen, joka ohjaa ja johtaa, ja on yleensä se, joka terapiaan menoa ehdottaa ja vaatii. Jopa laittaa sen ehdoksi avioliiton jatkumiselle. Olen ollut sotkettuna tällaiseen terapiamelskaukseen lähisukulaisen avioliiton "pelastamisen" vuoksi ja terapeutin toiveesta saada tavata molempien osapuolten perheenjäsenet, voidakseen muka luoda paremman kokonaiskuvan. Aivan soopaa koko juttu. Terapeutti oli täysin toisen osapuolen lumoissa, jopa niin että se näkyi kaikille.
Samaa kertoi eräs kaverini, joka myös meni terapiaan saadakseen siitä jotain selkeyttä ja helpotusta elämäänsä, joka toinen ihminen oli tärvellyt. Siinä ei muuta kuin tärveltyi lisää. Toinen puolikas vedätti tätä terapeuttia minkä ehti. Tämä uskoi sokeasti asioihin, joita tämä osapuoli väitti tapahtuneen, vaikka satavarmasti ei ollut. Mennäänkö terapiaan siksi, että saadaan joku lytätyksi?
Sinäkin lienet nyt onnellinen ja tyytyväinen, kun miehesi on lytätty ja saatu hänet ikävään valoon äitinsä suhteen. Sinun pitää nyt osata tukea miestäsi ja ymmärtää häntä, uskotko pystyväsi? Anoppia syyllistämällä et onnistu.
Elämä on osoittanut, että jos mies joutuu kahden naisen ristituleen, hän yleensä jättää ne molemmat. Sitä ei tietenkään teille kukaan toivo, mutta miten osaatte nyt kaiken jälkeen luotsata asiat niin, ettei niistä tule entistä suurempia ja sotkuisempia, kuten kävi tuolle minun lähisukulaiselleni. Kun toiselle pystyttiin nyt "asiantuntijankin" taholta todistamaan, että SINÄ olet se syypää osapuoli, vain ja ainoastaan, niin siitä ei suinkaan lähdetty katumaan ja kirkastamaan asioita, vaan ero tuli.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, aika kummallinen pariterapia missä vedetään sukulaisetkin mukaan. Ei ne sinne kuulu millään lailla. Tuo oli harvinaisen p*ska terapeutti mitä kuvailit, ei hyvä terapeutti hae "totuuksia" tai "syyllistä", jokaisen kokemus on oma ja heille se on totuus ja sillä elävät, pariterapiassa pyritään siihen että kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä, muutenhan siinä tietenkin tulee ero. Välillä ero saattaakin olla ihan paikallaan, terapia voi auttaa pääsemään siihenkin lopputulokseen.
Jos sen toisen osapuolen sukupuolen piinaavat parisuhdetta niin totta kai heidät käsitellään.
Että saadaan terve pohja sille parisuhteelle. Ja perheelle terveet rajat.
Niin, käsitellään sen pariskunnan kesken, koska tässä heidän näkemyksensä noista sukulaisista on tärkeintä, sehän on se mikä vaikuttaa siihen suhteeseen, ei sukulaisten mielipiteet.
Tietenkin. Koska mitä ne sukulaiset siellä perheen sisällä tekee mielipiteineen.
Niin, eihän ne siellä oikeastaan mitään tekisi, mutta siellä ne vaan ovat.
Kaikilla meillä on mielipiteemme. Jokainen voi ajatella itseään nyt. Mitä mieltä olet siskosi, veljesi, äitisi, lapsesi, serkkusi, hyvän ystäväsi, naapurisi avioliitosta? Eihän siitä kuuluisi olla mitään mieltä, mutta kuka siihen pystyy?
Aina on joku mielipide. Ja sen mukaan käyttäydytään, halusi tai ei. Joko näytellään muuta kuin mitä ajatellaan tai sitten yritetään olla niin neutraali kuin suinkin, ei onnistu. Jossain se näkyy. Ja avioliitossa osapuolet on herkkiä näkemään ja vaistoamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.
Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.
Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...
On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.
Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.
Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.
Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.
Kävitte pariterapiassa, missä terapeutti selitti miehellesi, että hänen äitinsä käytös on epänormaalia.
Oliko miehen äiti siellä mukana? Mistä terapeutti voi tietää, että syy kaikkeen on vain miehessä ja tämän äidissä, tarkemmin ottaen siis vain äidissä?
Ulkopuolisen ihmisenkään on vaikea tietää lopullista totuutta mistään, ellei ole ollut näkemässä niitä tilanteita. Kaikesta kun voidaan kertoa joko neutraalisti tai vähättelemällä tai uhoamalla. Ne pienet nyanssit, mitkä oikeastaan kertoo asiasta kaikkein eniten, jää piiloon.
Kaikki kävi siis tämän terapian suhteen loistavasti ja luistavasti juuri sinun mielesi mukaan. Voit olla onnellinen, sillä sinä voitit.
Mistä terapeutti sai tiedon, että anoppisi on narsistinen? Sinulta?
Minä en usko ko. terapioihin, koska niissä mennään jomman kumman osapuolen ehdoilla. Aina on se toinen, joka ohjaa ja johtaa, ja on yleensä se, joka terapiaan menoa ehdottaa ja vaatii. Jopa laittaa sen ehdoksi avioliiton jatkumiselle. Olen ollut sotkettuna tällaiseen terapiamelskaukseen lähisukulaisen avioliiton "pelastamisen" vuoksi ja terapeutin toiveesta saada tavata molempien osapuolten perheenjäsenet, voidakseen muka luoda paremman kokonaiskuvan. Aivan soopaa koko juttu. Terapeutti oli täysin toisen osapuolen lumoissa, jopa niin että se näkyi kaikille.
Samaa kertoi eräs kaverini, joka myös meni terapiaan saadakseen siitä jotain selkeyttä ja helpotusta elämäänsä, joka toinen ihminen oli tärvellyt. Siinä ei muuta kuin tärveltyi lisää. Toinen puolikas vedätti tätä terapeuttia minkä ehti. Tämä uskoi sokeasti asioihin, joita tämä osapuoli väitti tapahtuneen, vaikka satavarmasti ei ollut. Mennäänkö terapiaan siksi, että saadaan joku lytätyksi?
Sinäkin lienet nyt onnellinen ja tyytyväinen, kun miehesi on lytätty ja saatu hänet ikävään valoon äitinsä suhteen. Sinun pitää nyt osata tukea miestäsi ja ymmärtää häntä, uskotko pystyväsi? Anoppia syyllistämällä et onnistu.
Elämä on osoittanut, että jos mies joutuu kahden naisen ristituleen, hän yleensä jättää ne molemmat. Sitä ei tietenkään teille kukaan toivo, mutta miten osaatte nyt kaiken jälkeen luotsata asiat niin, ettei niistä tule entistä suurempia ja sotkuisempia, kuten kävi tuolle minun lähisukulaiselleni. Kun toiselle pystyttiin nyt "asiantuntijankin" taholta todistamaan, että SINÄ olet se syypää osapuoli, vain ja ainoastaan, niin siitä ei suinkaan lähdetty katumaan ja kirkastamaan asioita, vaan ero tuli.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, aika kummallinen pariterapia missä vedetään sukulaisetkin mukaan. Ei ne sinne kuulu millään lailla. Tuo oli harvinaisen p*ska terapeutti mitä kuvailit, ei hyvä terapeutti hae "totuuksia" tai "syyllistä", jokaisen kokemus on oma ja heille se on totuus ja sillä elävät, pariterapiassa pyritään siihen että kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä, muutenhan siinä tietenkin tulee ero. Välillä ero saattaakin olla ihan paikallaan, terapia voi auttaa pääsemään siihenkin lopputulokseen.
Jos sen toisen osapuolen sukupuolen piinaavat parisuhdetta niin totta kai heidät käsitellään.
Että saadaan terve pohja sille parisuhteelle. Ja perheelle terveet rajat.
Niin, käsitellään sen pariskunnan kesken, koska tässä heidän näkemyksensä noista sukulaisista on tärkeintä, sehän on se mikä vaikuttaa siihen suhteeseen, ei sukulaisten mielipiteet.
Tietenkin. Koska mitä ne sukulaiset siellä perheen sisällä tekee mielipiteineen.
Niin, eihän ne siellä oikeastaan mitään tekisi, mutta siellä ne vaan ovat.
Kaikilla meillä on mielipiteemme. Jokainen voi ajatella itseään nyt. Mitä mieltä olet siskosi, veljesi, äitisi, lapsesi, serkkusi, hyvän ystäväsi, naapurisi avioliitosta? Eihän siitä kuuluisi olla mitään mieltä, mutta kuka siihen pystyy?
Aina on joku mielipide. Ja sen mukaan käyttäydytään, halusi tai ei. Joko näytellään muuta kuin mitä ajatellaan tai sitten yritetään olla niin neutraali kuin suinkin, ei onnistu. Jossain se näkyy. Ja avioliitossa osapuolet on herkkiä näkemään ja vaistoamaan.
Jos sukulainen ei pysty pitämään itseään ja mielipiteitään aisoissa niin sitten sellaisen on parempi pysyä poissa.
Mitään pakkoahan niitä ei ole perheen hilata perässään tai niihin sopeutua tai antaa niiden näkyä tai tuntua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.
Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.
Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...
On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.
Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.
Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.
Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.
Kävitte pariterapiassa, missä terapeutti selitti miehellesi, että hänen äitinsä käytös on epänormaalia.
Oliko miehen äiti siellä mukana? Mistä terapeutti voi tietää, että syy kaikkeen on vain miehessä ja tämän äidissä, tarkemmin ottaen siis vain äidissä?
Ulkopuolisen ihmisenkään on vaikea tietää lopullista totuutta mistään, ellei ole ollut näkemässä niitä tilanteita. Kaikesta kun voidaan kertoa joko neutraalisti tai vähättelemällä tai uhoamalla. Ne pienet nyanssit, mitkä oikeastaan kertoo asiasta kaikkein eniten, jää piiloon.
Kaikki kävi siis tämän terapian suhteen loistavasti ja luistavasti juuri sinun mielesi mukaan. Voit olla onnellinen, sillä sinä voitit.
Mistä terapeutti sai tiedon, että anoppisi on narsistinen? Sinulta?
Minä en usko ko. terapioihin, koska niissä mennään jomman kumman osapuolen ehdoilla. Aina on se toinen, joka ohjaa ja johtaa, ja on yleensä se, joka terapiaan menoa ehdottaa ja vaatii. Jopa laittaa sen ehdoksi avioliiton jatkumiselle. Olen ollut sotkettuna tällaiseen terapiamelskaukseen lähisukulaisen avioliiton "pelastamisen" vuoksi ja terapeutin toiveesta saada tavata molempien osapuolten perheenjäsenet, voidakseen muka luoda paremman kokonaiskuvan. Aivan soopaa koko juttu. Terapeutti oli täysin toisen osapuolen lumoissa, jopa niin että se näkyi kaikille.
Samaa kertoi eräs kaverini, joka myös meni terapiaan saadakseen siitä jotain selkeyttä ja helpotusta elämäänsä, joka toinen ihminen oli tärvellyt. Siinä ei muuta kuin tärveltyi lisää. Toinen puolikas vedätti tätä terapeuttia minkä ehti. Tämä uskoi sokeasti asioihin, joita tämä osapuoli väitti tapahtuneen, vaikka satavarmasti ei ollut. Mennäänkö terapiaan siksi, että saadaan joku lytätyksi?
Sinäkin lienet nyt onnellinen ja tyytyväinen, kun miehesi on lytätty ja saatu hänet ikävään valoon äitinsä suhteen. Sinun pitää nyt osata tukea miestäsi ja ymmärtää häntä, uskotko pystyväsi? Anoppia syyllistämällä et onnistu.
Elämä on osoittanut, että jos mies joutuu kahden naisen ristituleen, hän yleensä jättää ne molemmat. Sitä ei tietenkään teille kukaan toivo, mutta miten osaatte nyt kaiken jälkeen luotsata asiat niin, ettei niistä tule entistä suurempia ja sotkuisempia, kuten kävi tuolle minun lähisukulaiselleni. Kun toiselle pystyttiin nyt "asiantuntijankin" taholta todistamaan, että SINÄ olet se syypää osapuoli, vain ja ainoastaan, niin siitä ei suinkaan lähdetty katumaan ja kirkastamaan asioita, vaan ero tuli.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, aika kummallinen pariterapia missä vedetään sukulaisetkin mukaan. Ei ne sinne kuulu millään lailla. Tuo oli harvinaisen p*ska terapeutti mitä kuvailit, ei hyvä terapeutti hae "totuuksia" tai "syyllistä", jokaisen kokemus on oma ja heille se on totuus ja sillä elävät, pariterapiassa pyritään siihen että kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä, muutenhan siinä tietenkin tulee ero. Välillä ero saattaakin olla ihan paikallaan, terapia voi auttaa pääsemään siihenkin lopputulokseen.
Jos sen toisen osapuolen sukupuolen piinaavat parisuhdetta niin totta kai heidät käsitellään.
Että saadaan terve pohja sille parisuhteelle. Ja perheelle terveet rajat.
Niin, käsitellään sen pariskunnan kesken, koska tässä heidän näkemyksensä noista sukulaisista on tärkeintä, sehän on se mikä vaikuttaa siihen suhteeseen, ei sukulaisten mielipiteet.
Tietenkin. Koska mitä ne sukulaiset siellä perheen sisällä tekee mielipiteineen.
Niin, eihän ne siellä oikeastaan mitään tekisi, mutta siellä ne vaan ovat.
Kaikilla meillä on mielipiteemme. Jokainen voi ajatella itseään nyt. Mitä mieltä olet siskosi, veljesi, äitisi, lapsesi, serkkusi, hyvän ystäväsi, naapurisi avioliitosta? Eihän siitä kuuluisi olla mitään mieltä, mutta kuka siihen pystyy?
Aina on joku mielipide. Ja sen mukaan käyttäydytään, halusi tai ei. Joko näytellään muuta kuin mitä ajatellaan tai sitten yritetään olla niin neutraali kuin suinkin, ei onnistu. Jossain se näkyy. Ja avioliitossa osapuolet on herkkiä näkemään ja vaistoamaan.
Niin? Ei nää sukulaiset mielipiteineen kuitenkaan pariskunnan terapiaistuntoihin tarvitse liittyä. Ei ne sinne kuulu. Pysykööt kotona. Tuo ei voi mitenkään päättyä hyvin tuollainen "terapia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.
Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.
Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...
On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.
Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.
Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.
Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.
Kävitte pariterapiassa, missä terapeutti selitti miehellesi, että hänen äitinsä käytös on epänormaalia.
Oliko miehen äiti siellä mukana? Mistä terapeutti voi tietää, että syy kaikkeen on vain miehessä ja tämän äidissä, tarkemmin ottaen siis vain äidissä?
Ulkopuolisen ihmisenkään on vaikea tietää lopullista totuutta mistään, ellei ole ollut näkemässä niitä tilanteita. Kaikesta kun voidaan kertoa joko neutraalisti tai vähättelemällä tai uhoamalla. Ne pienet nyanssit, mitkä oikeastaan kertoo asiasta kaikkein eniten, jää piiloon.
Kaikki kävi siis tämän terapian suhteen loistavasti ja luistavasti juuri sinun mielesi mukaan. Voit olla onnellinen, sillä sinä voitit.
Mistä terapeutti sai tiedon, että anoppisi on narsistinen? Sinulta?
Minä en usko ko. terapioihin, koska niissä mennään jomman kumman osapuolen ehdoilla. Aina on se toinen, joka ohjaa ja johtaa, ja on yleensä se, joka terapiaan menoa ehdottaa ja vaatii. Jopa laittaa sen ehdoksi avioliiton jatkumiselle. Olen ollut sotkettuna tällaiseen terapiamelskaukseen lähisukulaisen avioliiton "pelastamisen" vuoksi ja terapeutin toiveesta saada tavata molempien osapuolten perheenjäsenet, voidakseen muka luoda paremman kokonaiskuvan. Aivan soopaa koko juttu. Terapeutti oli täysin toisen osapuolen lumoissa, jopa niin että se näkyi kaikille.
Samaa kertoi eräs kaverini, joka myös meni terapiaan saadakseen siitä jotain selkeyttä ja helpotusta elämäänsä, joka toinen ihminen oli tärvellyt. Siinä ei muuta kuin tärveltyi lisää. Toinen puolikas vedätti tätä terapeuttia minkä ehti. Tämä uskoi sokeasti asioihin, joita tämä osapuoli väitti tapahtuneen, vaikka satavarmasti ei ollut. Mennäänkö terapiaan siksi, että saadaan joku lytätyksi?
Sinäkin lienet nyt onnellinen ja tyytyväinen, kun miehesi on lytätty ja saatu hänet ikävään valoon äitinsä suhteen. Sinun pitää nyt osata tukea miestäsi ja ymmärtää häntä, uskotko pystyväsi? Anoppia syyllistämällä et onnistu.
Elämä on osoittanut, että jos mies joutuu kahden naisen ristituleen, hän yleensä jättää ne molemmat. Sitä ei tietenkään teille kukaan toivo, mutta miten osaatte nyt kaiken jälkeen luotsata asiat niin, ettei niistä tule entistä suurempia ja sotkuisempia, kuten kävi tuolle minun lähisukulaiselleni. Kun toiselle pystyttiin nyt "asiantuntijankin" taholta todistamaan, että SINÄ olet se syypää osapuoli, vain ja ainoastaan, niin siitä ei suinkaan lähdetty katumaan ja kirkastamaan asioita, vaan ero tuli.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, aika kummallinen pariterapia missä vedetään sukulaisetkin mukaan. Ei ne sinne kuulu millään lailla. Tuo oli harvinaisen p*ska terapeutti mitä kuvailit, ei hyvä terapeutti hae "totuuksia" tai "syyllistä", jokaisen kokemus on oma ja heille se on totuus ja sillä elävät, pariterapiassa pyritään siihen että kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä, muutenhan siinä tietenkin tulee ero. Välillä ero saattaakin olla ihan paikallaan, terapia voi auttaa pääsemään siihenkin lopputulokseen.
Jos sen toisen osapuolen sukupuolen piinaavat parisuhdetta niin totta kai heidät käsitellään.
Että saadaan terve pohja sille parisuhteelle. Ja perheelle terveet rajat.
Niin, käsitellään sen pariskunnan kesken, koska tässä heidän näkemyksensä noista sukulaisista on tärkeintä, sehän on se mikä vaikuttaa siihen suhteeseen, ei sukulaisten mielipiteet.
Tietenkin. Koska mitä ne sukulaiset siellä perheen sisällä tekee mielipiteineen.
Niin, eihän ne siellä oikeastaan mitään tekisi, mutta siellä ne vaan ovat.
Kaikilla meillä on mielipiteemme. Jokainen voi ajatella itseään nyt. Mitä mieltä olet siskosi, veljesi, äitisi, lapsesi, serkkusi, hyvän ystäväsi, naapurisi avioliitosta? Eihän siitä kuuluisi olla mitään mieltä, mutta kuka siihen pystyy?
Aina on joku mielipide. Ja sen mukaan käyttäydytään, halusi tai ei. Joko näytellään muuta kuin mitä ajatellaan tai sitten yritetään olla niin neutraali kuin suinkin, ei onnistu. Jossain se näkyy. Ja avioliitossa osapuolet on herkkiä näkemään ja vaistoamaan.
Niin? Ei nää sukulaiset mielipiteineen kuitenkaan pariskunnan terapiaistuntoihin tarvitse liittyä. Ei ne sinne kuulu. Pysykööt kotona. Tuo ei voi mitenkään päättyä hyvin tuollainen "terapia".
Eihän ne sukulaiset siellä olekaan.
Vaam siellä käsitellään perheen kohtaamia ongelmia joista isoimpia ovat narsistiset häikriköt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me käytiin anoppilassa eilen. Vietiin äitienpäiväkukka. Anoppi suuttui, kun 9-vuotias ei halunnut simaa, vaikka sitä aktiivisesti tyrkytettiin. Jotain "samanlainen nirppanokka kuin äitinsä" jupisi anoppi miehelleni. Sitten mies lähti hyvästejä sanomatta saapastelemaan ulko-ovelle, komensi nuoremman lapsen mukaansa. Mä ja vanhempi lapsi seurattiin perässä.
Vuosia jatkunut vi####lu siis jatkuu, näköjään laajentanut myös tämän kriittisen kielen koskemaan myös mun lapsia. Harvoin nähdään, eikä ole aikomustakaan tiivistää tahtia. Mulle sopisi lopullinen välien katkaisu.
Tosi häijy muori, onneksi miehesi ei sietänyt sitä. Harvoin mies noin hienosti puolustaa perhettään, oma mies olisi tossa vaiheessa ollut hiljaa ja olisi myöhemmin väittänyt ettei äitinsä sanonut yhtään mitään tai ettei hän vaan kuullut tai ettei muista mitään sellaista tapahtuneen...
On vaatinut vuosia, että tähän pisteeseen on päästy.
Kyllä meillä on kuultu miljoona kertaa "ei se mitään pahaa tarkoita", "aina se on tuollainen hankala/suorasanainen ollut" jne selittelyt mieheltä.
Ollaan riidelty asiasta, oltu eron partaalla. Käänteen tekevä hetki taisi olla pariterapiassa, kun ulkopuolinen taho selitti miehelleni että hänen äitinsä käytös on epänormaalia, ja on epäreilua vaatia, että mä vaan siedän jatkuvat solvaukset ja ylikävelyn. Mulle samainen henkilö selitti, että mun mies on ehdollistettu pienestä pitäen pitämään narsistinen äitinsä tyytyväisenä, ja hänelle on tosi kova paikka uhmata tätä ehdotonta auktoriteettia. Että mieheni tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Yhdessä ollaan rämmitty ja anoppiin on suhteet minimissä. Jonkinlainen kompromissi on, että käydään anopilla jouluna ja äitienpäivänä, hän käy meillä kutsuttaessa, eli lasten synttäreillä. Mä selviäisin kokonaan ilman kontaktia.
Kovin syvällisesti ei olla miehen kanssa eilistä käsitelty. Hän mieluummin lakaisee asian maton alle. Ehkä mun täytyy olla tyytyväinen, ettei alkanut siinä paikan päällä äitiään ojentamaan, vaan poisti perheensä käärmeen pesästä.
Kävitte pariterapiassa, missä terapeutti selitti miehellesi, että hänen äitinsä käytös on epänormaalia.
Oliko miehen äiti siellä mukana? Mistä terapeutti voi tietää, että syy kaikkeen on vain miehessä ja tämän äidissä, tarkemmin ottaen siis vain äidissä?
Ulkopuolisen ihmisenkään on vaikea tietää lopullista totuutta mistään, ellei ole ollut näkemässä niitä tilanteita. Kaikesta kun voidaan kertoa joko neutraalisti tai vähättelemällä tai uhoamalla. Ne pienet nyanssit, mitkä oikeastaan kertoo asiasta kaikkein eniten, jää piiloon.
Kaikki kävi siis tämän terapian suhteen loistavasti ja luistavasti juuri sinun mielesi mukaan. Voit olla onnellinen, sillä sinä voitit.
Mistä terapeutti sai tiedon, että anoppisi on narsistinen? Sinulta?
Minä en usko ko. terapioihin, koska niissä mennään jomman kumman osapuolen ehdoilla. Aina on se toinen, joka ohjaa ja johtaa, ja on yleensä se, joka terapiaan menoa ehdottaa ja vaatii. Jopa laittaa sen ehdoksi avioliiton jatkumiselle. Olen ollut sotkettuna tällaiseen terapiamelskaukseen lähisukulaisen avioliiton "pelastamisen" vuoksi ja terapeutin toiveesta saada tavata molempien osapuolten perheenjäsenet, voidakseen muka luoda paremman kokonaiskuvan. Aivan soopaa koko juttu. Terapeutti oli täysin toisen osapuolen lumoissa, jopa niin että se näkyi kaikille.
Samaa kertoi eräs kaverini, joka myös meni terapiaan saadakseen siitä jotain selkeyttä ja helpotusta elämäänsä, joka toinen ihminen oli tärvellyt. Siinä ei muuta kuin tärveltyi lisää. Toinen puolikas vedätti tätä terapeuttia minkä ehti. Tämä uskoi sokeasti asioihin, joita tämä osapuoli väitti tapahtuneen, vaikka satavarmasti ei ollut. Mennäänkö terapiaan siksi, että saadaan joku lytätyksi?
Sinäkin lienet nyt onnellinen ja tyytyväinen, kun miehesi on lytätty ja saatu hänet ikävään valoon äitinsä suhteen. Sinun pitää nyt osata tukea miestäsi ja ymmärtää häntä, uskotko pystyväsi? Anoppia syyllistämällä et onnistu.
Elämä on osoittanut, että jos mies joutuu kahden naisen ristituleen, hän yleensä jättää ne molemmat. Sitä ei tietenkään teille kukaan toivo, mutta miten osaatte nyt kaiken jälkeen luotsata asiat niin, ettei niistä tule entistä suurempia ja sotkuisempia, kuten kävi tuolle minun lähisukulaiselleni. Kun toiselle pystyttiin nyt "asiantuntijankin" taholta todistamaan, että SINÄ olet se syypää osapuoli, vain ja ainoastaan, niin siitä ei suinkaan lähdetty katumaan ja kirkastamaan asioita, vaan ero tuli.
Parisuhde on kahden ihmisen välinen asia, aika kummallinen pariterapia missä vedetään sukulaisetkin mukaan. Ei ne sinne kuulu millään lailla. Tuo oli harvinaisen p*ska terapeutti mitä kuvailit, ei hyvä terapeutti hae "totuuksia" tai "syyllistä", jokaisen kokemus on oma ja heille se on totuus ja sillä elävät, pariterapiassa pyritään siihen että kummatkin osapuolet ovat tyytyväisiä, muutenhan siinä tietenkin tulee ero. Välillä ero saattaakin olla ihan paikallaan, terapia voi auttaa pääsemään siihenkin lopputulokseen.
Jos sen toisen osapuolen sukupuolen piinaavat parisuhdetta niin totta kai heidät käsitellään.
Että saadaan terve pohja sille parisuhteelle. Ja perheelle terveet rajat.
Niin, käsitellään sen pariskunnan kesken, koska tässä heidän näkemyksensä noista sukulaisista on tärkeintä, sehän on se mikä vaikuttaa siihen suhteeseen, ei sukulaisten mielipiteet.
Tietenkin. Koska mitä ne sukulaiset siellä perheen sisällä tekee mielipiteineen.
Niin, eihän ne siellä oikeastaan mitään tekisi, mutta siellä ne vaan ovat.
Kaikilla meillä on mielipiteemme. Jokainen voi ajatella itseään nyt. Mitä mieltä olet siskosi, veljesi, äitisi, lapsesi, serkkusi, hyvän ystäväsi, naapurisi avioliitosta? Eihän siitä kuuluisi olla mitään mieltä, mutta kuka siihen pystyy?
Aina on joku mielipide. Ja sen mukaan käyttäydytään, halusi tai ei. Joko näytellään muuta kuin mitä ajatellaan tai sitten yritetään olla niin neutraali kuin suinkin, ei onnistu. Jossain se näkyy. Ja avioliitossa osapuolet on herkkiä näkemään ja vaistoamaan.
Niin? Ei nää sukulaiset mielipiteineen kuitenkaan pariskunnan terapiaistuntoihin tarvitse liittyä. Ei ne sinne kuulu. Pysykööt kotona. Tuo ei voi mitenkään päättyä hyvin tuollainen "terapia".
Eihän ne sukulaiset siellä olekaan.
Vaam siellä käsitellään perheen kohtaamia ongelmia joista isoimpia ovat narsistiset häikriköt.
Nyt olen koko ajan kirjoittanut tuolle joka kertoi olleensa itsekin mukana jonkun sukulaisen pariterapiassa ja joka kysyi oliko anoppi mukana terapiassa jotta terapeutti saisi todisteita siitä että anoppi tosiaankin on narsistinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tosiaan kaikilla niin umpipaskoja anoppeja/appiukkoja/isovanhempia kuin mitä tästä ketjusta voi saada käsityksen?
Vai onko täällä vaan hankalat miniät valittamassa?
Yleensä, kun muita haukutaan niin omassa käytöksessä ei nähdä mitään vikaa.Joka tapauksessa; itse olen lapseni jo saanut aikuisiksi enkä missään tapauksessa enää haluaisi vauvoja hoitooni. Tottakai autan, jos tarvitaan, mutta en kyllä pyytele pikkuvauvaa vasiten hoidettavakseni.
Jos olet lukenut koko ketjun läpi, niin olet varmasti tajunnut, että viesteissä on kuvailtu niitä epänormaaleja, rajattomia ja jyrääviä isovanhempia. Jokainen täysjärkinen tajuaa kyllä, että toisenlaisiakin isovanhempia on, mutta tässä ei puhuta heistä.
Turha loukkaantua. Aihe on hyvä ja silmiä avaava niillekin, joita se ei koske.No enpä lukenut 486 sivua. En myöskään loukkaantunut. Aika paljon ihmiset kuitenkin täällä valittaa eivätkä ota asiaa puheeksi niiden kanssa, joita moittivat.
Et ole lukenut mutta tiedät kuitenkin mitä täällä kirjoitetaan? Loogista.
Ja ensisijaisesti otat välittömästi itseesi ja loukkaannut verisesti, sen sijaan että lukisit edes sen verran, että tajuaisit mistä tässä keskustellaan.
Siis niiiiiiiin tyypillistä mummokäytöstä ettei mitään rajaa. Minäminäminäminäminä ja minun tunteet ja minun palveleminen ja minun huomioon ottaminen.
Ei minulla ole aikaa roikkua täällä lukemassa monta sataa kommenttia. Kerroin, että en loukkaantunut, mutta sinä et tajunnut tuota edes yhden kommentin luettuasi.
No helvettiäkö sitten osallistut?
Ja sinä loukkaannuit, siksihän sinä täällä näyhäät.
Osallistun siksi, että voin kertoa, että on myös mukavia anoppeja/sukulaisia.
Näyhään ihan muuten vaan enkä edelleenkään loukkaannu.
No shit.. jokaisen rajattomasta käytöksestä kertoneen olisi ilmeisesti täytynyt kirjoittaa viestin lopuksi että "ymmärrän että on myös mukavia anoppeja ja sukulaisia". Muuten nää raukat sherlockit ei tajua että kaikki muut tajuaa tuon kyllä.
Minä en ole mummo, mutta sisko.
En nyt ihan noin kiihkeästi ole toiminut siskoni lasta kohtaan, mutta jotain sinne päin.
Siinä vaiheessa kun miehensä alkoi käyttäytyä "minun ohi" selvästi lapsen vanhempana minä aloin perääntyä. Ei se mukavalta tuntunut, mutta järkevältä ja oikealta kuitenkin loppujen lopuksi. "Egokolhulta".
Se, ettei puhu ajattelemattomasti ja loukkaa tahallaan toisia puheillaan tai teoillaan on hyvää käytöstä. Se ettei puutu selvästi väärältä tuntuvaan tilanteeseen "koska ei halua loukata toisen tunteita" on luonteen heikkoutta.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole mummo, mutta sisko.
En nyt ihan noin kiihkeästi ole toiminut siskoni lasta kohtaan, mutta jotain sinne päin.
Siinä vaiheessa kun miehensä alkoi käyttäytyä "minun ohi" selvästi lapsen vanhempana minä aloin perääntyä. Ei se mukavalta tuntunut, mutta järkevältä ja oikealta kuitenkin loppujen lopuksi. "Egokolhulta".
Se, ettei puhu ajattelemattomasti ja loukkaa tahallaan toisia puheillaan tai teoillaan on hyvää käytöstä. Se ettei puutu selvästi väärältä tuntuvaan tilanteeseen "koska ei halua loukata toisen tunteita" on luonteen heikkoutta.
Lisäyksenä vielä, että en siis ohittanut lapsen äitiä eli siskoani, vaan miehensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole mummo, mutta sisko.
En nyt ihan noin kiihkeästi ole toiminut siskoni lasta kohtaan, mutta jotain sinne päin.
Siinä vaiheessa kun miehensä alkoi käyttäytyä "minun ohi" selvästi lapsen vanhempana minä aloin perääntyä. Ei se mukavalta tuntunut, mutta järkevältä ja oikealta kuitenkin loppujen lopuksi. "Egokolhulta".
Se, ettei puhu ajattelemattomasti ja loukkaa tahallaan toisia puheillaan tai teoillaan on hyvää käytöstä. Se ettei puutu selvästi väärältä tuntuvaan tilanteeseen "koska ei halua loukata toisen tunteita" on luonteen heikkoutta.
Lisäyksenä vielä, että en siis ohittanut lapsen äitiä eli siskoani, vaan miehensä.
Pystytkö kertomaan että miksi teit niin?
Alue: Aihe vapaa
Eiköhän ne tiedot narsistista tule siltä narsistin lapselta.
T narsistin tytär