Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen ketju aloitettu jo 2018, jokohan tuo vauva olisi leikki-ikäinen?
Ja mummo kuollut koronaan?
Ongelma on yleinen ja voimissaan, kuten ketjusta näet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen ketju aloitettu jo 2018, jokohan tuo vauva olisi leikki-ikäinen?
Ja mummo kuollut koronaan?
Aihe on silti ajankohtainen, vaikka aloituksen tehnyt ei käy päivittämässä enää ketjua.
Meillä myös tämä mummon lempilapsi on nyt mt-ongelmainen nuori aikuinen. Kaikkeni yritin että mummon manipulaatiot ym, ei olisi onnistuneet ja suuren osan niistä torppasinkin, mutta myönnän, mummo oli mulle liian taitava. Kyseessä oma äitini, ei anoppi, joten olisi pitänyt osata varoa vielä enemmän.
Muut lapset, joilla ei mummolle ole ollut niin väliä, ovat onneksi normaaleita ja tasapainoisia varmaan juuri siksi, että ovat välttäneet tuon tuhoisan manipuloinnin ja mind gamet, mitä mummo onnistui lempparinsa kohdalla harrastaa.
Sen lisään, että anoppi puhui lapsille joskus itsestään äitinä, itkun kanssa varmisteli tullaanko varmasti koko jouluksi/juhlapyhiksi juuri heille ja oli muutenkin jossain kohdin yli-innokas, mutta koska hän on ihmisenä todella ihana, hänen kanssaan pärjättiin kun asiallisesti juteltiin, ollaan tekemisissä säännöllisesti ja lapset ovat hänen kanssaan läheisiä. Eli mummon yli-innokkuus ei automaattisesti ole mikään vahingoittava asia, mutta jos mukana on persoonallisuushäirrön tyyppistä asiaa, silloin vahinko voi olla suuri.
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös tämä mummon lempilapsi on nyt mt-ongelmainen nuori aikuinen. Kaikkeni yritin että mummon manipulaatiot ym, ei olisi onnistuneet ja suuren osan niistä torppasinkin, mutta myönnän, mummo oli mulle liian taitava. Kyseessä oma äitini, ei anoppi, joten olisi pitänyt osata varoa vielä enemmän.
Muut lapset, joilla ei mummolle ole ollut niin väliä, ovat onneksi normaaleita ja tasapainoisia varmaan juuri siksi, että ovat välttäneet tuon tuhoisan manipuloinnin ja mind gamet, mitä mummo onnistui lempparinsa kohdalla harrastaa.
Sen lisään, että anoppi puhui lapsille joskus itsestään äitinä, itkun kanssa varmisteli tullaanko varmasti koko jouluksi/juhlapyhiksi juuri heille ja oli muutenkin jossain kohdin yli-innokas, mutta koska hän on ihmisenä todella ihana, hänen kanssaan pärjättiin kun asiallisesti juteltiin, ollaan tekemisissä säännöllisesti ja lapset ovat hänen kanssaan läheisiä. Eli mummon yli-innokkuus ei automaattisesti ole mikään vahingoittava asia, mutta jos mukana on persoonallisuushäirrön tyyppistä asiaa, silloin vahinko voi olla suuri.
Koska tunnen suurta empatiaa sinua kohtaan, ehkä jossain vaiheessa se ulottuu itseenikin. Kaikkea hyvää sinne. (Se lempilapsiteinin äiti).
Enpä arvannut, että lapsenlapsesta iloitseminen häiritsee lapsen vanhempia noin hirveästi. Oma lapsenlapsi syntyi vuosi sitten ja muutama kerta ollaan nähty. Olen siis hirviömummu, vaikka olen ollut kutsuttuna kaksi kertaa ja kerran etukäteen sovittuna vieraana. En ole ostanut riepuja, kun vanhemmat kertoivat itse hankkivansa lapselle, mitä hän tarvitsee. Hienoa niin, sillä enhän tokikaan voi tietää mitä hänelle kuuluu, kuinka pitkä hän on tai mikä hänen kehitysasteensa on. Onneksi tilille voi laittaa rahaa.
No kaikkeen tottuu enkä aio enää kyläillä tai muuten häiritä heitä. Tietty sekin on väärin jossain vaiheessa, mutten enää aio ottaa yhteyttä heihin.
Muuten en ole alkoholisti, mielenterveyspotilas ja muutenkin ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi valitti puolisolleni alussa, että pitääkö minun olla kokoajan samassa huoneessa, ettei saa olla keskenään pienen vauvan kanssa.
Tästä vähän eteenpäin anoppi tuli käymään kylässä ja tuohusivat rauhassa sisällä lapsen ja äidin kanssa. Tulin sisältä hakemaan välipalaa. Anoppi ihmetteli, miksi lähden heti pihalle syömään leivät. Sanoin suoraan, että saavat olla keskenään ja pihalla oli vielä hommaa jäljellä. Tämän otti ilmeisesti itseensä.
Nyt viimeisen kerran kun anoppi ja puoliso olivat kahdestaan niin valitettiin, että olen aina tympeänä häntä kohtaan?
Pieniä ongelmia verrattuna mitä täällä on keskusteltu. Rupeaa vain itseä pikku hiljaa väsyttään/ärsyttään kun teen aina kaiken vääriin anopin mielestä.
Ei minulla muuta.
Kaiken se kestää kirjoitti:
Enpä arvannut, että lapsenlapsesta iloitseminen häiritsee lapsen vanhempia noin hirveästi. Oma lapsenlapsi syntyi vuosi sitten ja muutama kerta ollaan nähty. Olen siis hirviömummu, vaikka olen ollut kutsuttuna kaksi kertaa ja kerran etukäteen sovittuna vieraana. En ole ostanut riepuja, kun vanhemmat kertoivat itse hankkivansa lapselle, mitä hän tarvitsee. Hienoa niin, sillä enhän tokikaan voi tietää mitä hänelle kuuluu, kuinka pitkä hän on tai mikä hänen kehitysasteensa on. Onneksi tilille voi laittaa rahaa.
No kaikkeen tottuu enkä aio enää kyläillä tai muuten häiritä heitä. Tietty sekin on väärin jossain vaiheessa, mutten enää aio ottaa yhteyttä heihin.
Muuten en ole alkoholisti, mielenterveyspotilas ja muutenkin ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö.
Lukutaidoton marttyyrimummo 2.0.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös tämä mummon lempilapsi on nyt mt-ongelmainen nuori aikuinen. Kaikkeni yritin että mummon manipulaatiot ym, ei olisi onnistuneet ja suuren osan niistä torppasinkin, mutta myönnän, mummo oli mulle liian taitava. Kyseessä oma äitini, ei anoppi, joten olisi pitänyt osata varoa vielä enemmän.
Muut lapset, joilla ei mummolle ole ollut niin väliä, ovat onneksi normaaleita ja tasapainoisia varmaan juuri siksi, että ovat välttäneet tuon tuhoisan manipuloinnin ja mind gamet, mitä mummo onnistui lempparinsa kohdalla harrastaa.
Sen lisään, että anoppi puhui lapsille joskus itsestään äitinä, itkun kanssa varmisteli tullaanko varmasti koko jouluksi/juhlapyhiksi juuri heille ja oli muutenkin jossain kohdin yli-innokas, mutta koska hän on ihmisenä todella ihana, hänen kanssaan pärjättiin kun asiallisesti juteltiin, ollaan tekemisissä säännöllisesti ja lapset ovat hänen kanssaan läheisiä. Eli mummon yli-innokkuus ei automaattisesti ole mikään vahingoittava asia, mutta jos mukana on persoonallisuushäirrön tyyppistä asiaa, silloin vahinko voi olla suuri.
Koska tunnen suurta empatiaa sinua kohtaan, ehkä jossain vaiheessa se ulottuu itseenikin. Kaikkea hyvää sinne. (Se lempilapsiteinin äiti).
Ole armollinen itsellesi, olen todennut että persoonallisuushäiriöisen mummon kanssa ei vaan voi voittaa ja koska niin paljon korostetaan miten vanhemmuudessaan jotenkin epäonnistuneet voivat isovanhempina olla aivan toisenlaisia, ainakin minä halusin uskoa siihen ja sen mukaan sitten toimin. En tahallani altistanut lapsiani kaikelle sille ikävälle, vaan hyvässä uskossa halusin heille hyvät suhteet isovanhempiin. Näin varmaan aika usein on. Ei voi kun toivoa, että terapia (omakin nuori aikuinen lapsi sellaisessa käy) auttaa ja tuo mummon manipulaatio ei ole varjona koko hänen elämässään. Voimia sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös tämä mummon lempilapsi on nyt mt-ongelmainen nuori aikuinen. Kaikkeni yritin että mummon manipulaatiot ym, ei olisi onnistuneet ja suuren osan niistä torppasinkin, mutta myönnän, mummo oli mulle liian taitava. Kyseessä oma äitini, ei anoppi, joten olisi pitänyt osata varoa vielä enemmän.
Muut lapset, joilla ei mummolle ole ollut niin väliä, ovat onneksi normaaleita ja tasapainoisia varmaan juuri siksi, että ovat välttäneet tuon tuhoisan manipuloinnin ja mind gamet, mitä mummo onnistui lempparinsa kohdalla harrastaa.
Sen lisään, että anoppi puhui lapsille joskus itsestään äitinä, itkun kanssa varmisteli tullaanko varmasti koko jouluksi/juhlapyhiksi juuri heille ja oli muutenkin jossain kohdin yli-innokas, mutta koska hän on ihmisenä todella ihana, hänen kanssaan pärjättiin kun asiallisesti juteltiin, ollaan tekemisissä säännöllisesti ja lapset ovat hänen kanssaan läheisiä. Eli mummon yli-innokkuus ei automaattisesti ole mikään vahingoittava asia, mutta jos mukana on persoonallisuushäirrön tyyppistä asiaa, silloin vahinko voi olla suuri.
Koska tunnen suurta empatiaa sinua kohtaan, ehkä jossain vaiheessa se ulottuu itseenikin. Kaikkea hyvää sinne. (Se lempilapsiteinin äiti).
Ole armollinen itsellesi, olen todennut että persoonallisuushäiriöisen mummon kanssa ei vaan voi voittaa ja koska niin paljon korostetaan miten vanhemmuudessaan jotenkin epäonnistuneet voivat isovanhempina olla aivan toisenlaisia, ainakin minä halusin uskoa siihen ja sen mukaan sitten toimin. En tahallani altistanut lapsiani kaikelle sille ikävälle, vaan hyvässä uskossa halusin heille hyvät suhteet isovanhempiin. Näin varmaan aika usein on. Ei voi kun toivoa, että terapia (omakin nuori aikuinen lapsi sellaisessa käy) auttaa ja tuo mummon manipulaatio ei ole varjona koko hänen elämässään. Voimia sinulle!
Kyllä voi voittaa. Välit poikki, ei yhteydenpitoa. Niin meillä on menty jo 30 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mummo oli todella hallitseva ja vasta aikuisena ymmärsin, miten ahdistavaa äidilläni oli anoppinsa kanssa. Mummo asui naapurissa ja oli täysin rajaton, oli jopa tarjonnut meille saunassa tissiään?! Oli halunnut meidän testaavan, tuleeko maitoa.
Lapsuudessa mummo oli rakas ja läheinen, aikuisena ymmärsin hänen olleen läheisriippuvainen ja aiheuttaneen äidillemme stressiä.
Isovanhemman ei kuuluisi olla niin rajaton ja hyökkäävä, mummo myös arvosteli äitiä usein ja piti isäämme täydellisenä.
Muutimme mummoa pakoon toiselle kylälle, mutta isäni oli sitten jatkuvasti joutunut kyysäämään ajokortitonta mummoa meille.
Äidillämme on nyt muistisairaus ja asuu hoivakodissa.
Vasta nyt olen tajunnut, miten stressaavaa äidillä on ollut, kyllä hän siitä joskus avautui, mutten ymmärtänyt.
Mummohan roikkui meissä kuolemaansa asti ja mankui aina kylään, mitään muuta elämää hänellä ei ollut kuin lapset.
Lopulta kukaan ei halunnut käydä siellä kylässä aikuisena, kun ekat puoli tuntia hän haukkui meitä, kun ei ikinä käyty kylässä ja hylätty on hänet.
Ja joka viikko siellä kävi joku, ajoin itsekin koulu- ja työkiireiden keskellä kerran viikossa tunnin sinne.
Mummo olisi hoitokodin sijaan myös halunnut muuttaa luokseni ”kuolemaan”.
Pidin häntä luonani viikon ja totesin, ettei hänellä ole mitään rajoja ja järki lähtisi.
Puhui itsekseen kovaan ääneen öisin vessareissullaan ja availi makuuhuoneiden ovia katsoakseen, kuka siellä nukkuu.
Eikä kärsinyt muistisairaudesta, oli vaan tunkeileva!
Arvosteli kaikkea ja oli tosi työlästä seuraa henkisesti, ei antanut opiskella rauhassa jne.
Katkeroitui pitkäksi aikaa kun sanoin, etten pysty hänestä huolehtimaan.
Toivon, että joku olisi mummolle joskus asettanut rajat, mutta suvun matriarkkaa kunnioitettiin liikaa.
Hoitokodissa hänen luonaan kävi joku useasti viikossa, mutta valehteli kaikille, ettei kukaan ole käynyt, että syyllistytään.
Keskenämme sisarukset sovittiin vierailuvuorot ja tiedettiin tasan, että on käyty.
Kun mummo sitten kuoli, lähdimme siskoni kanssa lomareissulle purkamaan stressiä ja helpotusta.
Nyt se oli ohi, ei enää syyllistämistä ja henkistä taakkaa!
Kaiken se kestää kirjoitti:
Enpä arvannut, että lapsenlapsesta iloitseminen häiritsee lapsen vanhempia noin hirveästi. Oma lapsenlapsi syntyi vuosi sitten ja muutama kerta ollaan nähty. Olen siis hirviömummu, vaikka olen ollut kutsuttuna kaksi kertaa ja kerran etukäteen sovittuna vieraana. En ole ostanut riepuja, kun vanhemmat kertoivat itse hankkivansa lapselle, mitä hän tarvitsee. Hienoa niin, sillä enhän tokikaan voi tietää mitä hänelle kuuluu, kuinka pitkä hän on tai mikä hänen kehitysasteensa on. Onneksi tilille voi laittaa rahaa.
No kaikkeen tottuu enkä aio enää kyläillä tai muuten häiritä heitä. Tietty sekin on väärin jossain vaiheessa, mutten enää aio ottaa yhteyttä heihin.
Muuten en ole alkoholisti, mielenterveyspotilas ja muutenkin ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö.
Lapsenlapsesta iloitseminen ja lapsen perheen tyrannisointi iloitseminen varjolla ovat kaksi eri asiaa. Lue tätä ketjua muutama sivu, ehkä asia valaistuu sinulle?
Marttyrointi, jota viestissäsi viljelet, soittaa hälytyskelloja. Oletko ihan varma, että olet vain kovin väärin ymmärretty ja vika on tässäkin vain muissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mummo oli todella hallitseva ja vasta aikuisena ymmärsin, miten ahdistavaa äidilläni oli anoppinsa kanssa. Mummo asui naapurissa ja oli täysin rajaton, oli jopa tarjonnut meille saunassa tissiään?! Oli halunnut meidän testaavan, tuleeko maitoa.
Lapsuudessa mummo oli rakas ja läheinen, aikuisena ymmärsin hänen olleen läheisriippuvainen ja aiheuttaneen äidillemme stressiä.
Isovanhemman ei kuuluisi olla niin rajaton ja hyökkäävä, mummo myös arvosteli äitiä usein ja piti isäämme täydellisenä.
Muutimme mummoa pakoon toiselle kylälle, mutta isäni oli sitten jatkuvasti joutunut kyysäämään ajokortitonta mummoa meille.
Äidillämme on nyt muistisairaus ja asuu hoivakodissa.
Vasta nyt olen tajunnut, miten stressaavaa äidillä on ollut, kyllä hän siitä joskus avautui, mutten ymmärtänyt.
Mummohan roikkui meissä kuolemaansa asti ja mankui aina kylään, mitään muuta elämää hänellä ei ollut kuin lapset.
Lopulta kukaan ei halunnut käydä siellä kylässä aikuisena, kun ekat puoli tuntia hän haukkui meitä, kun ei ikinä käyty kylässä ja hylätty on hänet.
Ja joka viikko siellä kävi joku, ajoin itsekin koulu- ja työkiireiden keskellä kerran viikossa tunnin sinne.
Mummo olisi hoitokodin sijaan myös halunnut muuttaa luokseni ”kuolemaan”.
Pidin häntä luonani viikon ja totesin, ettei hänellä ole mitään rajoja ja järki lähtisi.
Puhui itsekseen kovaan ääneen öisin vessareissullaan ja availi makuuhuoneiden ovia katsoakseen, kuka siellä nukkuu.
Eikä kärsinyt muistisairaudesta, oli vaan tunkeileva!
Arvosteli kaikkea ja oli tosi työlästä seuraa henkisesti, ei antanut opiskella rauhassa jne.
Katkeroitui pitkäksi aikaa kun sanoin, etten pysty hänestä huolehtimaan.
Toivon, että joku olisi mummolle joskus asettanut rajat, mutta suvun matriarkkaa kunnioitettiin liikaa.
Hoitokodissa hänen luonaan kävi joku useasti viikossa, mutta valehteli kaikille, ettei kukaan ole käynyt, että syyllistytään.
Keskenämme sisarukset sovittiin vierailuvuorot ja tiedettiin tasan, että on käyty.
Kun mummo sitten kuoli, lähdimme siskoni kanssa lomareissulle purkamaan stressiä ja helpotusta.
Nyt se oli ohi, ei enää syyllistämistä ja henkistä taakkaa!
Hienoa, että ketjuun tulee myös tämä lapsen näkökulma.
Mutta joo. Mun oma mummu oli myös mestari manipuloimaan, ihan loppuun asti. Me lapsenlapset pääsimme helpolla, mutta äiti sisaruksineen olivat tiukassa otteessa mummun loppuun asti.
Toki mummu oli vanha ja sairas loppuaikoina, mutta suuri oli helpotus, kun he saivat alkaa elää omaa elämäänsä. Mun äiti oli nuorimmaisena 57. Aika pitkä aika elää äitin mielen mukaan. Toki välillä oli pientä kapinointia, mutta mummu oli marttyyri ja syyllistämisen mestari.
Äitini ymmärsi vasta mummun kuoleman jälkeen, miten hallitseva äitinsä oli. On nyt katunut, ettei tehnyt pesäeroa ja tehnyt monta asiaa eri tavalla. Samoin kaikki muut sisarukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mummo oli todella hallitseva ja vasta aikuisena ymmärsin, miten ahdistavaa äidilläni oli anoppinsa kanssa. Mummo asui naapurissa ja oli täysin rajaton, oli jopa tarjonnut meille saunassa tissiään?! Oli halunnut meidän testaavan, tuleeko maitoa.
Lapsuudessa mummo oli rakas ja läheinen, aikuisena ymmärsin hänen olleen läheisriippuvainen ja aiheuttaneen äidillemme stressiä.
Isovanhemman ei kuuluisi olla niin rajaton ja hyökkäävä, mummo myös arvosteli äitiä usein ja piti isäämme täydellisenä.
Muutimme mummoa pakoon toiselle kylälle, mutta isäni oli sitten jatkuvasti joutunut kyysäämään ajokortitonta mummoa meille.
Äidillämme on nyt muistisairaus ja asuu hoivakodissa.
Vasta nyt olen tajunnut, miten stressaavaa äidillä on ollut, kyllä hän siitä joskus avautui, mutten ymmärtänyt.
Mummohan roikkui meissä kuolemaansa asti ja mankui aina kylään, mitään muuta elämää hänellä ei ollut kuin lapset.
Lopulta kukaan ei halunnut käydä siellä kylässä aikuisena, kun ekat puoli tuntia hän haukkui meitä, kun ei ikinä käyty kylässä ja hylätty on hänet.
Ja joka viikko siellä kävi joku, ajoin itsekin koulu- ja työkiireiden keskellä kerran viikossa tunnin sinne.
Mummo olisi hoitokodin sijaan myös halunnut muuttaa luokseni ”kuolemaan”.
Pidin häntä luonani viikon ja totesin, ettei hänellä ole mitään rajoja ja järki lähtisi.
Puhui itsekseen kovaan ääneen öisin vessareissullaan ja availi makuuhuoneiden ovia katsoakseen, kuka siellä nukkuu.
Eikä kärsinyt muistisairaudesta, oli vaan tunkeileva!
Arvosteli kaikkea ja oli tosi työlästä seuraa henkisesti, ei antanut opiskella rauhassa jne.
Katkeroitui pitkäksi aikaa kun sanoin, etten pysty hänestä huolehtimaan.
Toivon, että joku olisi mummolle joskus asettanut rajat, mutta suvun matriarkkaa kunnioitettiin liikaa.
Hoitokodissa hänen luonaan kävi joku useasti viikossa, mutta valehteli kaikille, ettei kukaan ole käynyt, että syyllistytään.
Keskenämme sisarukset sovittiin vierailuvuorot ja tiedettiin tasan, että on käyty.
Kun mummo sitten kuoli, lähdimme siskoni kanssa lomareissulle purkamaan stressiä ja helpotusta.
Nyt se oli ohi, ei enää syyllistämistä ja henkistä taakkaa!Hienoa, että ketjuun tulee myös tämä lapsen näkökulma.
Mutta joo. Mun oma mummu oli myös mestari manipuloimaan, ihan loppuun asti. Me lapsenlapset pääsimme helpolla, mutta äiti sisaruksineen olivat tiukassa otteessa mummun loppuun asti.
Toki mummu oli vanha ja sairas loppuaikoina, mutta suuri oli helpotus, kun he saivat alkaa elää omaa elämäänsä. Mun äiti oli nuorimmaisena 57. Aika pitkä aika elää äitin mielen mukaan. Toki välillä oli pientä kapinointia, mutta mummu oli marttyyri ja syyllistämisen mestari.
Äitini ymmärsi vasta mummun kuoleman jälkeen, miten hallitseva äitinsä oli. On nyt katunut, ettei tehnyt pesäeroa ja tehnyt monta asiaa eri tavalla. Samoin kaikki muut sisarukset.
Mä vapauduin hullusta mummostani 37 vuotiaana ja sain vauvan 39 vuotiaana.
Anoppi vaikuttaa takertuvalta tapaukselta, ja sitä onkin, joten ensisijainen tehtäväni on suojella poikaani mummon yli-innokkuudelta.
En päästä yökylään ennen kuin on oikeasti useampi vuosi ikää, eikä liian usein tapaamisia ja jouluisin ei ole pakko mennä mummolaan tai pääsiäisenä virpomaan, voidaan oman perheen kanssa mennä mökille silloin, ja jouluna ollaan omalla porukalla.
Nämä kaikki toimet estävät sen, ettei pojasta tule mummoa liikaa miellyttävä ja ylikiltti, joka ei tunnista rajojaan.
Mut laitettiin myös hyvin nuorena mummoa hoitamaan ja koko elämäni kannoinkin hänestä huolta.
Vastuu oli ihan liian iso.
Omalle lapselleni opetan, että rajat on rakkautta myös toiseen suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankalat ja rajattomat isovanhemmat ovat ongelma, josta ei saa puhua. Hoitokodit ja vanhainkodit ovat täynnä katkeria marttyyreita, syyllistämisen mestareita ja ilkeitä ja manipuloivia vanhuksia. En ihmettele, miksi vanhuksiin ei pidetä yhteyttä. Lähiomaiset eivät enää jaksa ja ovat onnellisia, kun hankala vanhus on vihdoinkin saatu 24/7 hoitopaikkaan.
Nykyään moni tytär, poika, miniä tai vävy laittaa välit poikki luonnehäiriöisiin narsisti-isovanhempiin. Maatalousyhteiskunnan aikana miniä on joutuunut pahimmillaan asumaan jopa samassa taloudessa tai samassa pihapiirissä puolisonsa vanhempien kanssa.
Nykyään lapsiperheen ei ole mikään pakko asua samalla paikkakunnalla tai samassa maakunnassa appivanhempien tai omien vanhempien kanssa. Pitkä välimatka hankaliin isovanhempiin on helpotus, jos välit ovat kireät. Monelle perheelle yhteydenpito isovanhempiin aiheuttaa ahdistusta ja pahaa mieltä. On hyvä asia, jos tapaamisia on vain muutaman kerran vuodessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mummo oli todella hallitseva ja vasta aikuisena ymmärsin, miten ahdistavaa äidilläni oli anoppinsa kanssa. Mummo asui naapurissa ja oli täysin rajaton, oli jopa tarjonnut meille saunassa tissiään?! Oli halunnut meidän testaavan, tuleeko maitoa.
Lapsuudessa mummo oli rakas ja läheinen, aikuisena ymmärsin hänen olleen läheisriippuvainen ja aiheuttaneen äidillemme stressiä.
Isovanhemman ei kuuluisi olla niin rajaton ja hyökkäävä, mummo myös arvosteli äitiä usein ja piti isäämme täydellisenä.
Muutimme mummoa pakoon toiselle kylälle, mutta isäni oli sitten jatkuvasti joutunut kyysäämään ajokortitonta mummoa meille.
Äidillämme on nyt muistisairaus ja asuu hoivakodissa.
Vasta nyt olen tajunnut, miten stressaavaa äidillä on ollut, kyllä hän siitä joskus avautui, mutten ymmärtänyt.
Mummohan roikkui meissä kuolemaansa asti ja mankui aina kylään, mitään muuta elämää hänellä ei ollut kuin lapset.
Lopulta kukaan ei halunnut käydä siellä kylässä aikuisena, kun ekat puoli tuntia hän haukkui meitä, kun ei ikinä käyty kylässä ja hylätty on hänet.
Ja joka viikko siellä kävi joku, ajoin itsekin koulu- ja työkiireiden keskellä kerran viikossa tunnin sinne.
Mummo olisi hoitokodin sijaan myös halunnut muuttaa luokseni ”kuolemaan”.
Pidin häntä luonani viikon ja totesin, ettei hänellä ole mitään rajoja ja järki lähtisi.
Puhui itsekseen kovaan ääneen öisin vessareissullaan ja availi makuuhuoneiden ovia katsoakseen, kuka siellä nukkuu.
Eikä kärsinyt muistisairaudesta, oli vaan tunkeileva!
Arvosteli kaikkea ja oli tosi työlästä seuraa henkisesti, ei antanut opiskella rauhassa jne.
Katkeroitui pitkäksi aikaa kun sanoin, etten pysty hänestä huolehtimaan.
Toivon, että joku olisi mummolle joskus asettanut rajat, mutta suvun matriarkkaa kunnioitettiin liikaa.
Hoitokodissa hänen luonaan kävi joku useasti viikossa, mutta valehteli kaikille, ettei kukaan ole käynyt, että syyllistytään.
Keskenämme sisarukset sovittiin vierailuvuorot ja tiedettiin tasan, että on käyty.
Kun mummo sitten kuoli, lähdimme siskoni kanssa lomareissulle purkamaan stressiä ja helpotusta.
Nyt se oli ohi, ei enää syyllistämistä ja henkistä taakkaa!Hienoa, että ketjuun tulee myös tämä lapsen näkökulma.
Mutta joo. Mun oma mummu oli myös mestari manipuloimaan, ihan loppuun asti. Me lapsenlapset pääsimme helpolla, mutta äiti sisaruksineen olivat tiukassa otteessa mummun loppuun asti.
Toki mummu oli vanha ja sairas loppuaikoina, mutta suuri oli helpotus, kun he saivat alkaa elää omaa elämäänsä. Mun äiti oli nuorimmaisena 57. Aika pitkä aika elää äitin mielen mukaan. Toki välillä oli pientä kapinointia, mutta mummu oli marttyyri ja syyllistämisen mestari.
Äitini ymmärsi vasta mummun kuoleman jälkeen, miten hallitseva äitinsä oli. On nyt katunut, ettei tehnyt pesäeroa ja tehnyt monta asiaa eri tavalla. Samoin kaikki muut sisarukset.
Teille ole koskaan mikään hyvin. ”isovanhemmat, vanhemmat, kaverit ei auta lapseni kanssa” - ”mummu haluu lapsen hoitoon” … päättäkää jo!
Vierailija kirjoitti:
Teille ole koskaan mikään hyvin. ”isovanhemmat, vanhemmat, kaverit ei auta lapseni kanssa” - ”mummu haluu lapsen hoitoon” … päättäkää jo!
Opettele lukemaan.
Mun äidillä ja omalla äidillään, eli mun mummilla oli myös rajaton ja vinksahtanut suhde.
Mummi kuoli muutama vuosi sitten 90-vuotiaana ja äitini oli tuolloin lähes 70-vuotias, eli melkein 70 vuotta rajattomuutta puolin ja toisin.
Ja rajattomuutta lapsenlapsia ja lapsia kohtaan.
Olen sisaruksista vanhin ja jo pienestä asti musta on tehty syntipukki, ja olen sitä edelleen.
Vaikka nyt olen, yli nelikymppisenä, ottanut etäisyyttä äitiini ja sisariini.
Olen lapsesta asti joutunut hoitamaan äitini ja mummini terapian tarpeen, suhdetta toisiinsa, jaksamista ja ihan käytännön elämää.
Hitokseen raskas urakka lapselle.
Äitini käytöstä olen ihan pelkällä välimatkalla ja rajoitetulla kontaktimäärällä saanut rajattua.
Omiin lapsiini olen rakentanut ihan erilaisen suhteen. Minä olen aikuinen, joka on vastuussa asioista, etenkin omistani, omasta käytöksestäni ja oman pääni hoitamisesta.
Toivottavasti olen onnistunut antamaan teineilleni turvallisuuden tunteen, itsetuntoa ja itsetuntemusta. Ainakin on ollut ihanaa nähdä, että äitini ajoittaiset manipulaatioyritykset lapsiani kohtaan ovat kilpistyneet teinien silmien pyörittelyyn ja toteamukseen, että ai ne on niitä mummin juttuja...
Olenkin oikeastaan todella lasteni myötä ymmärtänyt, että todellakin rajat molempiin suuntiin ovat normaali olosuhde, ja niiden ylläpitäminen on normaalia ja tervettä käytöstä.
en ruvennut lukemaan 476 sivua aiheesta. Sen verran vaan kommentoin etta omalla vaistolla pitaa tunnistaa onko kyseessa normaali vai sairas suhde lapseen.
Suomessa ydinperhe on pyha ja lapsen ja aidin suhde jalustalle nostettu.On hyva muistaa etta on myos kultuureja joissa perheen kaikki varsinkin naispuoliset jasenet osallistuvat lasten kasvatukseen, jopa imettamiseen. Ja niissa kultuureissa se on ihan normaalia. Nyt ei tietenkaan kyse ole siita mutta on avartavaa joskus myos kattoa aidan yli ja antaa asioiden hengittaa.
Vierailija kirjoitti:
en ruvennut lukemaan 476 sivua aiheesta. Sen verran vaan kommentoin etta omalla vaistolla pitaa tunnistaa onko kyseessa normaali vai sairas suhde lapseen.
Suomessa ydinperhe on pyha ja lapsen ja aidin suhde jalustalle nostettu.On hyva muistaa etta on myos kultuureja joissa perheen kaikki varsinkin naispuoliset jasenet osallistuvat lasten kasvatukseen, jopa imettamiseen. Ja niissa kultuureissa se on ihan normaalia. Nyt ei tietenkaan kyse ole siita mutta on avartavaa joskus myos kattoa aidan yli ja antaa asioiden hengittaa.
No kyllähäm Suomessakin perheen kaikki naispuoliset osallistuu yleensä lasten hoitamiseen.
Siitähäm tässä on kyse että ulkopuoliset tunkee perheen asioihin.
Alue: Aihe vapaa
Alkuperäinen ketju aloitettu jo 2018, jokohan tuo vauva olisi leikki-ikäinen?
Ja mummo kuollut koronaan?