Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä anopin uhriutuminen on mennyt jo niin pitkälle, että kohta otan eron, että ei tarvitse enää sietää. Vihaan melkein jo miestäni, joka on nyt yhdessä linjassa anopin kanssa. Vauva on alle 3kk ja ollut vaativa vauva, hoidan yöt yksin ja toki päivätkin.
En jaksa kyläilyjä yhtään, olen niin väsynyt.
Mies viimeksi eilen äitilleen lässytti puhelimessa ja sen jälkeen syyllisti mua, kun estän äitiään näkemästä vauvaa?!

Mies nukkuu itse vierashuoneessa ja joskus perhepedissä, mutta ei jaksa sitten iltaisin mua auttaa jos ei saa nukkua.
Anoppi on yhtä tyhjän kans hoitoapuna, ei tee yhtään mitään kun vauvaa näkee, mutta pitäs silti koko ajan kyläillä tai hän meillä.
Jos saisin silloin omat kädet vapaaksi ja anoppi tarjois apua, olis eri juttu!
Mies haluaa vaan esitellä vauvaa kuin jtn pokaalia ja anoppilassa äitinsä istua möllöttää ja lässyttää vauvalle, ja passaa miestä. Kivaahan se on miehestä!
Vaan mitään ei hän mua jeesaa kunhan vaan pitää NÄHDÄ vauvaa.

Eilen oli niin iso riita, että harkitsen tosissani eroa (marttyyri anopista eroon ). Minusta mieheni tehtävä on tukea mun jaksamista eikä huolehtia äitinsä haluista nähdä vauvaa??
Tilanne ois täysin eri, jos en olis näin loppu ja anopista olis yhtään apua.
Mutta menetän energiaa vieraillessani siellä, en todellakaan saa.

Onko sulla mahdollisuutta ottaa pieni hajurako miehestä? Lähteä vauvan kanssa pariksi päiväksi pois?

Teillä ei ole mitään velvollisuuksia anoppia kohtaan. Aikuisen ihmisen pitäisi osata käsitellä mieliharminsa.

Kesällä aion tehdäkin niin. Ja tuntuu että otan pysyvän hajuraon. Miehen käytös äitinsä suhteen käynnisti mussa niin ison inhon häntä kohtaan, että edes hormonien vähentyminen ei sitä muuta.
Eron jälkeen anoppi jäis pelkästään miehen riesaksi.

Voisiko joku selittää, mihin perustuu mummojen tarve kantaa vauva mahdollisimman kauas äidistä? Ja tunkea kännykän kamera vauvan naamaan ja vaatia hymyilemään?
Ylipäätään miksette mummot käsitä, että juuri tuo itsekäs käytös aiheuttaa sen, että useammin kuin kerran kuussa ette sitä vauvaa näe.

Anoppi näki vauvan kk sitten viimeksi ja nyt oli pakko jo käydä näytillä, vauva on nyt 3kk.
Heti yritti ottaa syliin mutta estin, sanoin et katsellaan nyt äidin sylistä uutta paikkaa.
Se lässytys alkoi jo eteisessä ja tunki naamansa vauvaan kiinni.
Sitten istui aivan likelle minua sohvalla ja tunki kännykän vauvan naamaan, piti hymyillä mummolle.
Selitin ettei vauva osaa hymyillä kameralle, hän haluaa nähdä kasvoja!
Ei vaikutusta, änki vaan kännykkää naamaan.

Kun vihdoin annoin vauvan hänelle syliin niin heti kiikutti vauvan niin kauas perimpään huoneeseen, kuin kotoaan löytyi.
Ja suljetussa syliotteessa tietysti.
Vauva tietysti alkoi itkeä, piti taas hakea vauva pois.
Enää en antanut vauvaa hänelle, ei niinku mitään välitä vauvan tarpeista, vain mummon tarpeita varten näköjään on vauva olemassa.
Mua otti niin kovasti päähän, että kieltäydyin ottamasta mitään syötävää ettei vahingossakaan tarvitse laskea vauvaa sylistä.
Kotiinlähtiessä vauva nukahti turvakaukaloon, niin eikös yrittänyt vielä herätellä hymyilemään?!
Mies kehtas ehdottaa, että käydään useammin siellä, kun mummo tykkää.
Sanoin että jatkossa käydään vieläkin harvemmin, äitisi on ahdistava mummo.
Mikä saa teidät sekot luulemaan, että teillä on oikeus käyttäytyä noin?
Että pieni vauva millään tasolla tuntee teitä kohtaan yhtään mitään, tai edes haluaa muuta kuin olla turvallisesti vanhempiensa sylissä?
Luoja että ottaa taas päähän.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku selittää, mihin perustuu mummojen tarve kantaa vauva mahdollisimman kauas äidistä? Ja tunkea kännykän kamera vauvan naamaan ja vaatia hymyilemään?
Ylipäätään miksette mummot käsitä, että juuri tuo itsekäs käytös aiheuttaa sen, että useammin kuin kerran kuussa ette sitä vauvaa näe.
Anoppi näki vauvan kk sitten viimeksi ja nyt oli pakko jo käydä näytillä, vauva on nyt 3kk.
Heti yritti ottaa syliin mutta estin, sanoin et katsellaan nyt äidin sylistä uutta paikkaa.
Se lässytys alkoi jo eteisessä ja tunki naamansa vauvaan kiinni.
Sitten istui aivan likelle minua sohvalla ja tunki kännykän vauvan naamaan, piti hymyillä mummolle.
Selitin ettei vauva osaa hymyillä kameralle, hän haluaa nähdä kasvoja!
Ei vaikutusta, änki vaan kännykkää naamaan.
Kun vihdoin annoin vauvan hänelle syliin niin heti kiikutti vauvan niin kauas perimpään huoneeseen, kuin kotoaan löytyi.
Ja suljetussa syliotteessa tietysti.
Vauva tietysti alkoi itkeä, piti taas hakea vauva pois.
Enää en antanut vauvaa hänelle, ei niinku mitään välitä vauvan tarpeista, vain mummon tarpeita varten näköjään on vauva olemassa.
Mua otti niin kovasti päähän, että kieltäydyin ottamasta mitään syötävää ettei vahingossakaan tarvitse laskea vauvaa sylistä.
Kotiinlähtiessä vauva nukahti turvakaukaloon, niin eikös yrittänyt vielä herätellä hymyilemään?!
Mies kehtas ehdottaa, että käydään useammin siellä, kun mummo tykkää.
Sanoin että jatkossa käydään vieläkin harvemmin, äitisi on ahdistava mummo.
Mikä saa teidät sekot luulemaan, että teillä on oikeus käyttäytyä noin?
Että pieni vauva millään tasolla tuntee teitä kohtaan yhtään mitään, tai edes haluaa muuta kuin olla turvallisesti vanhempiensa sylissä?
Luoja että ottaa taas päähän.

En osaa sanoa. Meillä lapsen kanssa mentiin pimeälle pihalle istumaan että saatiin olla kahden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku selittää, mihin perustuu mummojen tarve kantaa vauva mahdollisimman kauas äidistä? Ja tunkea kännykän kamera vauvan naamaan ja vaatia hymyilemään?
Ylipäätään miksette mummot käsitä, että juuri tuo itsekäs käytös aiheuttaa sen, että useammin kuin kerran kuussa ette sitä vauvaa näe.
Anoppi näki vauvan kk sitten viimeksi ja nyt oli pakko jo käydä näytillä, vauva on nyt 3kk.
Heti yritti ottaa syliin mutta estin, sanoin et katsellaan nyt äidin sylistä uutta paikkaa.
Se lässytys alkoi jo eteisessä ja tunki naamansa vauvaan kiinni.
Sitten istui aivan likelle minua sohvalla ja tunki kännykän vauvan naamaan, piti hymyillä mummolle.
Selitin ettei vauva osaa hymyillä kameralle, hän haluaa nähdä kasvoja!
Ei vaikutusta, änki vaan kännykkää naamaan.
Kun vihdoin annoin vauvan hänelle syliin niin heti kiikutti vauvan niin kauas perimpään huoneeseen, kuin kotoaan löytyi.
Ja suljetussa syliotteessa tietysti.
Vauva tietysti alkoi itkeä, piti taas hakea vauva pois.
Enää en antanut vauvaa hänelle, ei niinku mitään välitä vauvan tarpeista, vain mummon tarpeita varten näköjään on vauva olemassa.
Mua otti niin kovasti päähän, että kieltäydyin ottamasta mitään syötävää ettei vahingossakaan tarvitse laskea vauvaa sylistä.
Kotiinlähtiessä vauva nukahti turvakaukaloon, niin eikös yrittänyt vielä herätellä hymyilemään?!
Mies kehtas ehdottaa, että käydään useammin siellä, kun mummo tykkää.
Sanoin että jatkossa käydään vieläkin harvemmin, äitisi on ahdistava mummo.
Mikä saa teidät sekot luulemaan, että teillä on oikeus käyttäytyä noin?
Että pieni vauva millään tasolla tuntee teitä kohtaan yhtään mitään, tai edes haluaa muuta kuin olla turvallisesti vanhempiensa sylissä?
Luoja että ottaa taas päähän.

En osaa sanoa. Meillä lapsen kanssa mentiin pimeälle pihalle istumaan että saatiin olla kahden.

Siis päästitkö? 🤕Mä en keksi muuta syytä kuin halun eristää vauva äidistä että voi itse olla ainoa, kenet vauva näkee, ne kun tuppaavat hakemaan äidin katsetta.
Onhan se nyt tuhma vauva, jos ei jo 3kk iässä mummolle hymyile ja pidä parempana kuin äitiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku selittää, mihin perustuu mummojen tarve kantaa vauva mahdollisimman kauas äidistä? Ja tunkea kännykän kamera vauvan naamaan ja vaatia hymyilemään?
Ylipäätään miksette mummot käsitä, että juuri tuo itsekäs käytös aiheuttaa sen, että useammin kuin kerran kuussa ette sitä vauvaa näe.
Anoppi näki vauvan kk sitten viimeksi ja nyt oli pakko jo käydä näytillä, vauva on nyt 3kk.
Heti yritti ottaa syliin mutta estin, sanoin et katsellaan nyt äidin sylistä uutta paikkaa.
Se lässytys alkoi jo eteisessä ja tunki naamansa vauvaan kiinni.
Sitten istui aivan likelle minua sohvalla ja tunki kännykän vauvan naamaan, piti hymyillä mummolle.
Selitin ettei vauva osaa hymyillä kameralle, hän haluaa nähdä kasvoja!
Ei vaikutusta, änki vaan kännykkää naamaan.
Kun vihdoin annoin vauvan hänelle syliin niin heti kiikutti vauvan niin kauas perimpään huoneeseen, kuin kotoaan löytyi.
Ja suljetussa syliotteessa tietysti.
Vauva tietysti alkoi itkeä, piti taas hakea vauva pois.
Enää en antanut vauvaa hänelle, ei niinku mitään välitä vauvan tarpeista, vain mummon tarpeita varten näköjään on vauva olemassa.
Mua otti niin kovasti päähän, että kieltäydyin ottamasta mitään syötävää ettei vahingossakaan tarvitse laskea vauvaa sylistä.
Kotiinlähtiessä vauva nukahti turvakaukaloon, niin eikös yrittänyt vielä herätellä hymyilemään?!
Mies kehtas ehdottaa, että käydään useammin siellä, kun mummo tykkää.
Sanoin että jatkossa käydään vieläkin harvemmin, äitisi on ahdistava mummo.
Mikä saa teidät sekot luulemaan, että teillä on oikeus käyttäytyä noin?
Että pieni vauva millään tasolla tuntee teitä kohtaan yhtään mitään, tai edes haluaa muuta kuin olla turvallisesti vanhempiensa sylissä?
Luoja että ottaa taas päähän.

En osaa sanoa. Meillä lapsen kanssa mentiin pimeälle pihalle istumaan että saatiin olla kahden.

Siis päästitkö? 🤕Mä en keksi muuta syytä kuin halun eristää vauva äidistä että voi itse olla ainoa, kenet vauva näkee, ne kun tuppaavat hakemaan äidin katsetta.
Onhan se nyt tuhma vauva, jos ei jo 3kk iässä mummolle hymyile ja pidä parempana kuin äitiä!

Löysin lapseni sieltå keskeltä pimeää pihaa pihtiotteessa.

Vauvapalstan ydinasioita. En tiedä jaksaako kahlata kaikki sivut läpi mutta mummon vauvakiima tuli jo selväksi. Next topic please?

Tätä ketjua lukiessa ei voi kun ihmetellä teitä sairaita nuoria naisia - mikä teitä vaivaa? Tosi törkeästi puhutaan omasta tai miehen äidistä! Näin paljon Suomessa ei todellakaan ole narsistisen mummoja, joten ehkä se suurin syy perhedraamailuun löytyy sieltä peilistä.

Nim. Sinkku vela, joka arvostaa vanhempiaan (jotka eivät ole täydellisiä, mutta aikuinen ihminen ei silti syytä heitä loppuikäänsä)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku selittää, mihin perustuu mummojen tarve kantaa vauva mahdollisimman kauas äidistä? Ja tunkea kännykän kamera vauvan naamaan ja vaatia hymyilemään?
Ylipäätään miksette mummot käsitä, että juuri tuo itsekäs käytös aiheuttaa sen, että useammin kuin kerran kuussa ette sitä vauvaa näe.
Anoppi näki vauvan kk sitten viimeksi ja nyt oli pakko jo käydä näytillä, vauva on nyt 3kk.
Heti yritti ottaa syliin mutta estin, sanoin et katsellaan nyt äidin sylistä uutta paikkaa.
Se lässytys alkoi jo eteisessä ja tunki naamansa vauvaan kiinni.
Sitten istui aivan likelle minua sohvalla ja tunki kännykän vauvan naamaan, piti hymyillä mummolle.
Selitin ettei vauva osaa hymyillä kameralle, hän haluaa nähdä kasvoja!
Ei vaikutusta, änki vaan kännykkää naamaan.
Kun vihdoin annoin vauvan hänelle syliin niin heti kiikutti vauvan niin kauas perimpään huoneeseen, kuin kotoaan löytyi.
Ja suljetussa syliotteessa tietysti.
Vauva tietysti alkoi itkeä, piti taas hakea vauva pois.
Enää en antanut vauvaa hänelle, ei niinku mitään välitä vauvan tarpeista, vain mummon tarpeita varten näköjään on vauva olemassa.
Mua otti niin kovasti päähän, että kieltäydyin ottamasta mitään syötävää ettei vahingossakaan tarvitse laskea vauvaa sylistä.
Kotiinlähtiessä vauva nukahti turvakaukaloon, niin eikös yrittänyt vielä herätellä hymyilemään?!
Mies kehtas ehdottaa, että käydään useammin siellä, kun mummo tykkää.
Sanoin että jatkossa käydään vieläkin harvemmin, äitisi on ahdistava mummo.
Mikä saa teidät sekot luulemaan, että teillä on oikeus käyttäytyä noin?
Että pieni vauva millään tasolla tuntee teitä kohtaan yhtään mitään, tai edes haluaa muuta kuin olla turvallisesti vanhempiensa sylissä?
Luoja että ottaa taas päähän.

En osaa sanoa. Meillä lapsen kanssa mentiin pimeälle pihalle istumaan että saatiin olla kahden.

Siis päästitkö? 🤕Mä en keksi muuta syytä kuin halun eristää vauva äidistä että voi itse olla ainoa, kenet vauva näkee, ne kun tuppaavat hakemaan äidin katsetta.
Onhan se nyt tuhma vauva, jos ei jo 3kk iässä mummolle hymyile ja pidä parempana kuin äitiä!

Olen itsekin isoäiti ja kummastelen näiden mummujen toimintaa. Vauvan KUULUU olla äidin lähellä!!! Ei tulisi mieleenkään riistää vauvaa tyttäreltä tai miniältä, ja karata sen kanssa suljettuun kylppäriin tai ulos?! Ihan oikeutetusti te nuoret naiset kimpaannutte! En osaa yhtään sanoa mikä tuossa on takana, kuulostaa niin sairaalta. Siinä ei kyllä ajatella yhtään vauvan parasta!
Kyllä minäkin joitain kertoja olen lapsenlapsia vauvoina sylissä pidellyt, mutta lapsen äiti on ollut vieressä tai kauimmillaan syönyt pöydän ääressä, kun minä pidän vauvaa sohvalla (niin että vauva näkee äidin). Vauva-aikana kun kyläilin, yritin auttaa muilla tavoin tuoretta äitiä, esim kokkaa alla ja siivoamalla.
Sitten kun lapset olivat isompia, liikkuvia taaperoita, annoin heidän ihan itse tulla syliini, jos halusivat. En käsitä sellaista "Tuus nyt vähän mummun sylkkyyn! Tuu tuu nyt! Vähän pitää olla mummun sylkyssä kun mummu tahtoo" - pakottajia...

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa ei voi kun ihmetellä teitä sairaita nuoria naisia - mikä teitä vaivaa? Tosi törkeästi puhutaan omasta tai miehen äidistä! Näin paljon Suomessa ei todellakaan ole narsistisen mummoja, joten ehkä se suurin syy perhedraamailuun löytyy sieltä peilistä.
Nim. Sinkku vela, joka arvostaa vanhempiaan (jotka eivät ole täydellisiä, mutta aikuinen ihminen ei silti syytä heitä loppuikäänsä)

Olet niin väärässä!
Juuri nyt mummoja ovat suuret ikäluokat ja sotatraumaisten vanhempien jälkeläiset.
Ovat ryssineet omien lastensa kanssa (kuskattu kesäksi mummolaan/leireille jne.) ja käytetty reilusti alkoholia, ja nyt tunnevammautuneina piinataan lasten perheitä.
Suomalainen nainen alkoi juomaan 70-luvulla, sitä ennen vain mies joi.
90-luvulla nainen joi jo enemmän kuin miehet 50-luvulla!
Ja nämä sekoboltsit ovat nyt niitä ihkuja mummoja.🙄

Isoäiti65 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku selittää, mihin perustuu mummojen tarve kantaa vauva mahdollisimman kauas äidistä? Ja tunkea kännykän kamera vauvan naamaan ja vaatia hymyilemään?
Ylipäätään miksette mummot käsitä, että juuri tuo itsekäs käytös aiheuttaa sen, että useammin kuin kerran kuussa ette sitä vauvaa näe.
Anoppi näki vauvan kk sitten viimeksi ja nyt oli pakko jo käydä näytillä, vauva on nyt 3kk.
Heti yritti ottaa syliin mutta estin, sanoin et katsellaan nyt äidin sylistä uutta paikkaa.
Se lässytys alkoi jo eteisessä ja tunki naamansa vauvaan kiinni.
Sitten istui aivan likelle minua sohvalla ja tunki kännykän vauvan naamaan, piti hymyillä mummolle.
Selitin ettei vauva osaa hymyillä kameralle, hän haluaa nähdä kasvoja!
Ei vaikutusta, änki vaan kännykkää naamaan.
Kun vihdoin annoin vauvan hänelle syliin niin heti kiikutti vauvan niin kauas perimpään huoneeseen, kuin kotoaan löytyi.
Ja suljetussa syliotteessa tietysti.
Vauva tietysti alkoi itkeä, piti taas hakea vauva pois.
Enää en antanut vauvaa hänelle, ei niinku mitään välitä vauvan tarpeista, vain mummon tarpeita varten näköjään on vauva olemassa.
Mua otti niin kovasti päähän, että kieltäydyin ottamasta mitään syötävää ettei vahingossakaan tarvitse laskea vauvaa sylistä.
Kotiinlähtiessä vauva nukahti turvakaukaloon, niin eikös yrittänyt vielä herätellä hymyilemään?!
Mies kehtas ehdottaa, että käydään useammin siellä, kun mummo tykkää.
Sanoin että jatkossa käydään vieläkin harvemmin, äitisi on ahdistava mummo.
Mikä saa teidät sekot luulemaan, että teillä on oikeus käyttäytyä noin?
Että pieni vauva millään tasolla tuntee teitä kohtaan yhtään mitään, tai edes haluaa muuta kuin olla turvallisesti vanhempiensa sylissä?
Luoja että ottaa taas päähän.

En osaa sanoa. Meillä lapsen kanssa mentiin pimeälle pihalle istumaan että saatiin olla kahden.

Siis päästitkö? 🤕Mä en keksi muuta syytä kuin halun eristää vauva äidistä että voi itse olla ainoa, kenet vauva näkee, ne kun tuppaavat hakemaan äidin katsetta.
Onhan se nyt tuhma vauva, jos ei jo 3kk iässä mummolle hymyile ja pidä parempana kuin äitiä!

Olen itsekin isoäiti ja kummastelen näiden mummujen toimintaa. Vauvan KUULUU olla äidin lähellä!!! Ei tulisi mieleenkään riistää vauvaa tyttäreltä tai miniältä, ja karata sen kanssa suljettuun kylppäriin tai ulos?! Ihan oikeutetusti te nuoret naiset kimpaannutte! En osaa yhtään sanoa mikä tuossa on takana, kuulostaa niin sairaalta. Siinä ei kyllä ajatella yhtään vauvan parasta!
Kyllä minäkin joitain kertoja olen lapsenlapsia vauvoina sylissä pidellyt, mutta lapsen äiti on ollut vieressä tai kauimmillaan syönyt pöydän ääressä, kun minä pidän vauvaa sohvalla (niin että vauva näkee äidin). Vauva-aikana kun kyläilin, yritin auttaa muilla tavoin tuoretta äitiä, esim kokkaa alla ja siivoamalla.
Sitten kun lapset olivat isompia, liikkuvia taaperoita, annoin heidän ihan itse tulla syliini, jos halusivat. En käsitä sellaista "Tuus nyt vähän mummun sylkkyyn! Tuu tuu nyt! Vähän pitää olla mummun sylkyssä kun mummu tahtoo" - pakottajia...

Olisitpa minun anoppi🤕

Vierailija kirjoitti:

Täälläpä on joukko fiksuja, viisaita, virheettömiä ihanne miniöitä ja varmaankin heistä tulee aikanaan täydellisiä anoppeja. Olisikohan heidän jo aika katsoa peiliin? Anopeille nostaisin hattua, kun ovat kasvattaneet fiksut pojat.

Oletko lukenut ketjua yhtään? Aikamoista toimintaa monelta mummolta ja anopilta, minun sympatiani on näiden äitien puolella! Vauvoja ei kuulu kaapata erilleen äidistään.

Olen itsekin pienten lasten isoäiti, eikä moni tarina täällä kuulosta todellakaan normaalilta isovanhemman toiminnalta!

Kaikki se kestää kirjoitti:

Näitä viestejä lukiessa tuntuu siltä, että paras mummu on kuollut mummu. Väittäisin kuitenkin, että mummut haluaisivat olla lähinnä avuksi. Hekin ovat olleet nuoria äitejä, jotka unenpuutteisina rämpivät eteenpäin ja toivoivat, että olisivat saaneet edes pari tuntia nukkua jonkun viedessä ulos vauvaa. Imetys oli vaikeata myös aluksi ennenkin ja epävarmuus varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa pelottavaa.
Älkää nyt torjuko mummojen apua vauvojen/kotien hoidossa. He haluavat ihan varmasti pelkkää hyvää lapsilleen ja lapsenlapsille.

Itselläni kaikki lapset jo täysi-ikäisiä. Mutta varsinkin esikoisen vauva-ajalta muistan, kuinka veetutti se "apu", mitä väkisin annettiin. Vauvan äiti itse tietää, tarvitseeko apua ja mitä apua tarvitsee. Apua ei ole vauvan omiminen, kun "äiti on niin väsynyt". En ollut väsynyt, halusin pitää itse lapsen lähelläni.

Lapsenhoidon arvostelu ei ole apua. En kaivannut neuvoja ihmiseltä, joka käytännössä jätti oman lapsensa heitteille. En pystynyt pitämään pätevänä neuvojana mummoa, joka pahoinpiteli oman lapsensa useaan kertaan.

Ihan varmasti minusta ei anoppini kaltaista mummoa tule!

Millaisia mummoja näistä vauvankaappaajista tulee myöhemmin, onko kellään kokemusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa ei voi kun ihmetellä teitä sairaita nuoria naisia - mikä teitä vaivaa? Tosi törkeästi puhutaan omasta tai miehen äidistä! Näin paljon Suomessa ei todellakaan ole narsistisen mummoja, joten ehkä se suurin syy perhedraamailuun löytyy sieltä peilistä.
Nim. Sinkku vela, joka arvostaa vanhempiaan (jotka eivät ole täydellisiä, mutta aikuinen ihminen ei silti syytä heitä loppuikäänsä)

Olet niin väärässä!
Juuri nyt mummoja ovat suuret ikäluokat ja sotatraumaisten vanhempien jälkeläiset.
Ovat ryssineet omien lastensa kanssa (kuskattu kesäksi mummolaan/leireille jne.) ja käytetty reilusti alkoholia, ja nyt tunnevammautuneina piinataan lasten perheitä.
Suomalainen nainen alkoi juomaan 70-luvulla, sitä ennen vain mies joi.
90-luvulla nainen joi jo enemmän kuin miehet 50-luvulla!
Ja nämä sekoboltsit ovat nyt niitä ihkuja mummoja.🙄

Tämä on valitettavasti niiiin totta! Olen sisarusparveni nuorin, v64 syntynyt, ja puolitoistavuotiaan lapsen isoäiti. Vierestä olen seurannut, kuinka vanhemmat siskoni olivat juuri tuollaisia ahdistavia mummoja. Omat lapsensa olivat aikanaan jättäneet jo 3-6kk ikäisinä kokopäivähoitoon kun menivät töihin, eikä lasten kanssa muutenkaan vietetty aikaa. Nyt sitten iso vanhemmaksi tultaessa oltiin niin neuvomassa, opastamassa ja arvostelemassa miniöiden tapaa pitää vauva lähellään ja imettää lapsentahtisesti. Lapsenlapsia revittiin väkisin syliin, kun lapset oli at vähän vanhempia sama syyllistys pakotus jatkui ( nyt tuut mummun syliin tai mummulle tulee paha mieli)?!

Päätin, ettei minusta tuollaista tule. Eikä tullut. Mutta allekirjoitan nuo traumat ja tunnevammaisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa ei voi kun ihmetellä teitä sairaita nuoria naisia - mikä teitä vaivaa? Tosi törkeästi puhutaan omasta tai miehen äidistä! Näin paljon Suomessa ei todellakaan ole narsistisen mummoja, joten ehkä se suurin syy perhedraamailuun löytyy sieltä peilistä.
Nim. Sinkku vela, joka arvostaa vanhempiaan (jotka eivät ole täydellisiä, mutta aikuinen ihminen ei silti syytä heitä loppuikäänsä)

Olet niin väärässä!
Juuri nyt mummoja ovat suuret ikäluokat ja sotatraumaisten vanhempien jälkeläiset.
Ovat ryssineet omien lastensa kanssa (kuskattu kesäksi mummolaan/leireille jne.) ja käytetty reilusti alkoholia, ja nyt tunnevammautuneina piinataan lasten perheitä.
Suomalainen nainen alkoi juomaan 70-luvulla, sitä ennen vain mies joi.
90-luvulla nainen joi jo enemmän kuin miehet 50-luvulla!
Ja nämä sekoboltsit ovat nyt niitä ihkuja mummoja.🙄

Tämä on valitettavasti niiiin totta! Olen sisarusparveni nuorin, v64 syntynyt, ja puolitoistavuotiaan lapsen isoäiti. Vierestä olen seurannut, kuinka vanhemmat siskoni olivat juuri tuollaisia ahdistavia mummoja. Omat lapsensa olivat aikanaan jättäneet jo 3-6kk ikäisinä kokopäivähoitoon kun menivät töihin, eikä lasten kanssa muutenkaan vietetty aikaa. Nyt sitten iso vanhemmaksi tultaessa oltiin niin neuvomassa, opastamassa ja arvostelemassa miniöiden tapaa pitää vauva lähellään ja imettää lapsentahtisesti. Lapsenlapsia revittiin väkisin syliin, kun lapset oli at vähän vanhempia sama syyllistys pakotus jatkui ( nyt tuut mummun syliin tai mummulle tulee paha mieli)?!
Päätin, ettei minusta tuollaista tule. Eikä tullut. Mutta allekirjoitan nuo traumat ja tunnevammaisuuden.

Kylläpä vaan, omakin anoppini roikkuu nyt vauvassani, mutta omat poikansa raahasi pienestä pitäen maalle kesiksi.
Ei yhtään kesälomaa lapset olleet kotona!
Ja vinetto maistui joka vknloppu. Oli oikeasti huono ja itsekäs äiti.
Sitten eläkkeellä lopetti juomisen ja tajus, että olenkin ollut aika pask* äiti, tukahdutankin nyt pojan poikani.🙄

Minun äitini oli rajaton ja täysin välinpitämätön. Koko lapsuuteni hoki miten lapset on hänelle riesa.

Minua tunki isosiskoni luo asumaan siitä asti kun olin 14. Kävin lukion iltalukiona työn ohella koska hänellä ei ollut varaa maksaa kouluani.

Sitten alkoi roikkua perheessäni koska minulla on hänen ainoat lapsenlapsensa. Yhtäkkiä hän oli sitä mieltä että hän oli ollut maailman paras äiti ja kaikkensa antanut jne ja hän haukkui tauotta kaikkea mitä minä tein ja höpötti lapsille miten mummo on paljon parempi.

Roikkui, tunki ja häiriköi. Selitti seläb takana miten olemme huonoja vanhempia ja hän pitää huushollia pystyssä ja huolehtii laiminlyödyistä lapsista.

Ja nyt varmaan itkee ET-lehden kommenttiosioissa miten hänet, viaton sielu, on etäännytetty lapsenlapsista.

Vierailija kirjoitti:

Millaisia mummoja näistä vauvankaappaajista tulee myöhemmin, onko kellään kokemusta?

Ihan yhtä häiriintynyttä menoa jatkuu niin kauan, kun mummossa henki pihisee.
Ainakin meillä on mennyt näin. Esikoinen on kolmekymmentä täyttänyt. Edelleen mummo kaivaa mielikuvitusjuttuja siitä, kuinka hän on lapsemme kasvattanut. Me olemme huonoja vanhempia, kun kuulemma olemme heittäneet lapsen alaikäisenä kotoa pois pakkaseen....
Poikamme oli yhdeksäntoista, kun muutti kotoa omaan asuntoon. Kesäkuussa ei Helsingissä ole lunta ja pakkasta.
Sitä paitsi se, että poika on maisteri, on mummon ansiota. Eihän meistä vanhemmista ole ollut lapsia kasvattamaan.

Kaikkihan me hoidamme toisiamme tiedostaen tai tietämättä. Elämää ei saa estää lokeroimalla ihmisiä.

Äidin ei saa olla niin itsekäs.

"Voisiko joku selittää, mihin perustuu mummojen tarve kantaa vauva mahdollisimman kauas äidistä?"

Apua, minun anoppini teki tätä samaa aina. Minua käytös ihmetytti. Aina piti mennä eri huoneeseen, sellaiseen, jossa minä tai mieheni emme olleet. Tuntui kyllä epämiellyttävältä, vaikka tilanteet kestivätkin vain muutamia minuutteja, sitten lapsi rupesi huutamaan ja hain sen itselleni. Miksi anoppi ei voi olla esim. sohvalla vieressä? Ihme toimintaa.