Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Useimmat isovanhemmat ovat ihan järkevästi hoitaneet ja kasvattaneet omat lapsensa aikuisiksi. Jos tiedossa ei ole mitään, että he ovat toimineet omien lastensa kanssa huonosti, tai ovat jo sairaita ja huonokuntoisia, miksi suuri luottamuspula sitten lapsenlapsen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Käyttämäsi kyttäämis-verbi on häiritsevä.
Se on kuules äidin tehtävä varmistaa että vauva hengittää, haluaako maitoa yms. Äiti on niille vauvan viesteille täysin herkistynyt, ei kukaan muu. Johtuu hormoneista. Vauvan etu on se että äitii huomaa ja huolehtii.
Tämä nyt menee jo ihan hiusten halkomiseksi. Vauvan kanssa toki noin, mutta miten sitten ne vähän isommat lapset. Eikö niidenkään kanssa saa isovanhempi haluta luoda omaa suhdetta ilman sitä vahtimista?
Ja minulla on itselläkin vauva eikä minua häiritse, jos tämä on jonkun mun sylissä toisessa huoneessa. Enkä suoraan sanottuna ymmärrä, jos se kovin vahvasti jotakuta häiritsee silloin kun kyseessä on luotettava aikuinen. Ap:lla ei välttämättä näin ole, en sitä väitä.
Sua ei myöskään häiritse, jos se vauva siellä toisessa huoneessa itkee, eikä häntä tuoda sulle takaisin lohdutettavaksi?
Vierailija kirjoitti:
Useimmat isovanhemmat ovat ihan järkevästi hoitaneet ja kasvattaneet omat lapsensa aikuisiksi. Jos tiedossa ei ole mitään, että he ovat toimineet omien lastensa kanssa huonosti, tai ovat jo sairaita ja huonokuntoisia, miksi suuri luottamuspula sitten lapsenlapsen kanssa?
Mikä luottamuspula? Ihan kuin se kahdenkeskisyys olisi jokin normi ja siitä poikkeamiseen twrvittaisiin jokin syy?
Täysin väärinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on nimen omaan AITOA välittämistä. Sääliksi käy Ap:n mummo, rakastaa lasta kuin omaansa ja Ap sen kun nillittää. seuraavaksi varmaan estää tapaamisen. Hymy hyytyy sitten kun oma miniä osoittautuu minä-minä äidiksi.mietippä sitä ap ja perheitä joissa MUMMOA EI OLE eikä hoitajia. Aiemmat kommentit kuinka mummo on vaaraksi ja mt ongelmainen voit jättää omaan arvoonsa. Tuommoinen Mummo antaisi oman henkensä lapsen lapsen puolesta.
Mitä AITOA välittämistä on siinä että valjastaa oman mielenterveytensä lapselle? ”En jaksa ilman jne”. Ei niin yhtikäs mitään.
Kysytäänpä niin päin että mitä HAITTAA siitä on lapselle? :)
No sitä haittaa, että lapsi oppii pienestä pitäen että mummon tunteet ja mielenterveys ovat hänen vastuulla. Ja että hänen pitää luopua itselle tärkeistä asioista asioista (esim. vauvana äidin syli, parin vuoden päästä oma kiva leikki, myöhemmin mikä lie), jotta mummolle tulee hyvä mieli.
Puhumattakaan siitä, mitä tuollainen tekee vanhemmille, heidän keskinäiselle suhteelle ja lapsen suhteelle vanhempiinsa.
Joo ja nyt sä voit heittää, että no on jotain pielessä vanhemmissa, jos noin menee pieleen vain koska mummo ei anna vauvaa takaisin tms. mutta mietihän sitten uudestaan sitäkin, että eiköhän ole jotain mummossa pielessä, jos mielenterveys menee kun ei saa olla toisen ihmisen vauvan kanssa kahden - vauvan, joka ei vielä edes erityisemmin nauti muiden kuin vanhempansa seurasta.
Tota tota... käännäppä toisinpäin tuo mitä juuri kirjoitit. Minkä tähden vauvan pitää altistua oman vanhemman hormoni oikuille ja omivalle käytökselle. Siitä ON haittaa, kyseessä ns. curlinvanhemmuus. On lapsen etu että tutustuu erilaisiin ihmisiin ja pienestä pitäen. Jos käy ylilyöntejä ne voidaan purkaa sanallisesti, sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Esimerkiksi "mummu taisi puhua tänään hassuja, älä välitä, mummu on vanha ihminen ja tarkoittaa että olet hänelle todella rakas". Yllättävän pieni lapsi ymmärtää jo nuo asiat. Pelisilmää, pelisilmää ja rauhallisesti voi olla taustallakin kun mummuvisiteeraa kerran viikossa. (On hyvin kohtuullinen pyyntö, monet näkevät useammin) Pienestä lapsesta SAA voimaa, ja se ei ole millään muotoa väärin. Mummun oma harrastus vauvan kanssa ei saanut vastakaikua näköjään sekään vaikka juuri tuo on se n.s pehmeä lähestymis tapa.
Kerran viikossa ei todellakaan ole kohtuullinen tapaamistahti nähdä anoppia.
Älkää ihmiset jääkö asumaan liian lähelle vanhempianne. Parisataa kilometriä välimatkaa auttaa ihmeesti. Ja jo ennen lasten tuloa on hyvä tehdä selväksi, että vietätte joulut kotonanne. Perheen kesken.
No mehän rakennettiin 1,5v ennen vauvan syntymää 5km päähän appivanhemmista :( Mutta mummo oli täysin eri ihminen vielä silloin. Jopa korostuneen varovainen ettei tunkeile tms. Olen vieläkin jonkinlaisessa shokissa siitä muutoksesta joka tapahtui. Kyynelehti ja vetäytyi heti toiseen huoneeseen kun sai ensimmäistä kertaa vastasyntyneen syliin. Sulki oven perässään! Mies puhuu edelleen kuinka "hyvä tuuri" että asutaan näin lähellä, kun on hyvä hoitopaikka. Olen viimeaikoina sanonut etten halua ajatella noita hoitamisjuttuja vielä yhtään.
ap
Voisiko olla jokin tunneluko? Ei kehtaa näyttää rakkaudentunteita toisten läsnäollessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Sitä mummon tapaa saakin arvostella jos se ei lapsen vanhempia miellytä, siinähän se ydin varmaan onkin. Mummo haluaa itse päättää miten lapsen kanssa saa olla vaikka tietää, että vanhemmat haluaisivat jotain muuta. Mutta kun se ei ole mummon päätettävissä.
Ei kukaan niin sanonutkaan. Mutta onko tarkoituksenmukaista tehdä isoja asioita joistain jutuista, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä? Vanhempikin voi olla ylikontrolloiva ja käyttää lapsen kautta valtaa taas omiin vanhempiinsa. Ei sekään ole lapselle eduksi, vaan se, että lapsi saa muodostaa omat ihmiskäsityksensä ja -suhteensa niin kauan, kun kyse on normaaleista ja täyspäisistä aikuisista.
Kyllä se on ihan vanhempien tehtävä valvoa.
No ihan sama. Turha yrittääkään selittää, jos kaikki on vain mustaa ja valkoista.
Mikä kummmallinen tarve sulla on selittää valkoinen asia harmaaksi? Vanhemmat ovat vastuussa lapsesta, he ovat huoltajia, he päättävät, he valvovat. Ei tässä ole minkäänlaista selittämistä.
No kun en ole mitään väittänytkään etteikö näin olisi. Mutta onko se järkevää vastuun ottamista, että ilman selkeää syytä halutaan määritellä kovin ahtaat raamit, kuinka lapsen kanssa tulee olla? Kun on asioita, jotka ovat tärkeitä ja asioita, joilla on hyvin vähän merkitystä. Ja omasta mielestäni on aivan järjetöntä ryhtyä kontrolloimaan pikkuasioita vs se, että lapsi saa viettää aikaa läheistensä kanssa. (ja edelleen puhutaan siis tavallisista hyväntahtoisista ihmisistä, ei sekopäistä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairasta viedä vastasyntynyt erilleen äidistä ja ovi kiinni :( oma äitini yritti viedä nukkuvan vauvan kun nukuimme vierekkäin. En ymmärrä kyllä yhtään loogista syytä moiselle toiminnalle.
Niin on.
Joidenkin mielestä ilmeisesti normaalia höpsähdystä, mutta oikeasti olisiko se ihan jees jos perhe menisi mummolaan ja mummo ottaisi vaikka kuusivuotiaan lapsen jo ovelta syliinsä ja raahaisi toiseen huoneeseen sanomatta mitään. Sulkisi oven muun perheen edestä ja pysyisi vaikka puolituntia siellä ilman, että kuuluu pihaustakaan tai ehkä välillä lapsen nyyhkäisyjä ja mummon hyssytystä.
En usko, että kukaan katsoisi sellaista vierestä vaan vähintään menisi koputtelemaan oveen.
Kuitenkin joidenkin mielestä pienen puhekyvyttömän vauvan omiminen ja vieminen näkymättömiin on ihan jees, se on mielestäni erikoista.
Kuusivuotia ja sylivauva ovat aivan eri asioita. Emme myöskään tiedä, millainen ap on, kyttääkö vieressä huohottaen kulmat pomppien jokaista liiketta tms. Nythän tiedämme vain toisen puolen näkemyksen, jos edes on totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Käyttämäsi kyttäämis-verbi on häiritsevä.
Se on kuules äidin tehtävä varmistaa että vauva hengittää, haluaako maitoa yms. Äiti on niille vauvan viesteille täysin herkistynyt, ei kukaan muu. Johtuu hormoneista. Vauvan etu on se että äitii huomaa ja huolehtii.
Tämä nyt menee jo ihan hiusten halkomiseksi. Vauvan kanssa toki noin, mutta miten sitten ne vähän isommat lapset. Eikö niidenkään kanssa saa isovanhempi haluta luoda omaa suhdetta ilman sitä vahtimista?
Ja minulla on itselläkin vauva eikä minua häiritse, jos tämä on jonkun mun sylissä toisessa huoneessa. Enkä suoraan sanottuna ymmärrä, jos se kovin vahvasti jotakuta häiritsee silloin kun kyseessä on luotettava aikuinen. Ap:lla ei välttämättä näin ole, en sitä väitä.
Sua ei myöskään häiritse, jos se vauva siellä toisessa huoneessa itkee, eikä häntä tuoda sulle takaisin lohdutettavaksi?
No toki jos kuulen vauvan itkevän eikä nopeasti rauhoitu, käyn katsomassa tarvitaanko minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Sitä mummon tapaa saakin arvostella jos se ei lapsen vanhempia miellytä, siinähän se ydin varmaan onkin. Mummo haluaa itse päättää miten lapsen kanssa saa olla vaikka tietää, että vanhemmat haluaisivat jotain muuta. Mutta kun se ei ole mummon päätettävissä.
Ei kukaan niin sanonutkaan. Mutta onko tarkoituksenmukaista tehdä isoja asioita joistain jutuista, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä? Vanhempikin voi olla ylikontrolloiva ja käyttää lapsen kautta valtaa taas omiin vanhempiinsa. Ei sekään ole lapselle eduksi, vaan se, että lapsi saa muodostaa omat ihmiskäsityksensä ja -suhteensa niin kauan, kun kyse on normaaleista ja täyspäisistä aikuisista.
Kyllä se on ihan vanhempien tehtävä valvoa.
No ihan sama. Turha yrittääkään selittää, jos kaikki on vain mustaa ja valkoista.
Mikä kummmallinen tarve sulla on selittää valkoinen asia harmaaksi? Vanhemmat ovat vastuussa lapsesta, he ovat huoltajia, he päättävät, he valvovat. Ei tässä ole minkäänlaista selittämistä.
No kun en ole mitään väittänytkään etteikö näin olisi. Mutta onko se järkevää vastuun ottamista, että ilman selkeää syytä halutaan määritellä kovin ahtaat raamit, kuinka lapsen kanssa tulee olla? Kun on asioita, jotka ovat tärkeitä ja asioita, joilla on hyvin vähän merkitystä. Ja omasta mielestäni on aivan järjetöntä ryhtyä kontrolloimaan pikkuasioita vs se, että lapsi saa viettää aikaa läheistensä kanssa. (ja edelleen puhutaan siis tavallisista hyväntahtoisista ihmisistä, ei sekopäistä)
Miksi sinulle pitäisi selittää jokin syy? Mitä sinulle kuuluu muiden lapset?
Vierailija kirjoitti:
Useimmat isovanhemmat ovat ihan järkevästi hoitaneet ja kasvattaneet omat lapsensa aikuisiksi. Jos tiedossa ei ole mitään, että he ovat toimineet omien lastensa kanssa huonosti, tai ovat jo sairaita ja huonokuntoisia, miksi suuri luottamuspula sitten lapsenlapsen kanssa?
No aloittajan tapauksessa mummon käyttäytyminen on kyllä vähän huolta ja luottamuspulaa aiheuttava. Ja siitähän täällä keskustellaan, ap:n ja muiden vastaavien tapauksesta? Ei kaikista isovanhemmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmat isovanhemmat ovat ihan järkevästi hoitaneet ja kasvattaneet omat lapsensa aikuisiksi. Jos tiedossa ei ole mitään, että he ovat toimineet omien lastensa kanssa huonosti, tai ovat jo sairaita ja huonokuntoisia, miksi suuri luottamuspula sitten lapsenlapsen kanssa?
Mikä luottamuspula? Ihan kuin se kahdenkeskisyys olisi jokin normi ja siitä poikkeamiseen twrvittaisiin jokin syy?
Täysin väärinpäin.
No jos vaikka se isovanhempi ei kehtaa leperrellä vauvalle siinä muiden edessä. Niin miksei voisi tehdä sitä rauhassa? Miksi oletus on, että tekisi jotain tyhmää vauvalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Käyttämäsi kyttäämis-verbi on häiritsevä.
Se on kuules äidin tehtävä varmistaa että vauva hengittää, haluaako maitoa yms. Äiti on niille vauvan viesteille täysin herkistynyt, ei kukaan muu. Johtuu hormoneista. Vauvan etu on se että äitii huomaa ja huolehtii.
Tämä nyt menee jo ihan hiusten halkomiseksi. Vauvan kanssa toki noin, mutta miten sitten ne vähän isommat lapset. Eikö niidenkään kanssa saa isovanhempi haluta luoda omaa suhdetta ilman sitä vahtimista?
Ja minulla on itselläkin vauva eikä minua häiritse, jos tämä on jonkun mun sylissä toisessa huoneessa. Enkä suoraan sanottuna ymmärrä, jos se kovin vahvasti jotakuta häiritsee silloin kun kyseessä on luotettava aikuinen. Ap:lla ei välttämättä näin ole, en sitä väitä.
No mä voisin kyllä ihan lapsettoman vastata, että kyllähän aikuisen ihmisen pitää pystyä luomaan lapseen jonkinasteinen suhde ilman että hänen kanssaan viettää kahdestaan aikaa. Ainakin minulla on ihan hyvät suhteet yhden sisaruksen lapsiin, joita en ole ikinä hoitanut. Toki on vaikeita vanhempiakin, mutta jos ei osaa lapsen kanssa leikkiä ja touhuta vanhempien seurassa tai jos toiset aikuiset joutuvat siihen lasten kanssa olemiseen puuttumaan, niin ihan ekana kyllä kannattaa miettiä, että onkohan itsessä jotain vikaa. Kun kyllä pääsääntöisesti normaaleissa ihmissuhteissa pystytään luomaan hyviä suhteita, vaikka ei ikinä kahden kesken oltaisikaan. Ei kai kukaan aikuinen itsestä toivokaan sukulaislapsille jotain bestistä/salaista uskottua? Siihenhän toki tarvitaan kahdenkeskistä aikaa.
Sitten on vielä sekin, että jos tarjoat hoitoapua ja tätä ei vastaanoteta, niin kyllä se voi olla myös viesti siitä, ettei sinua hirveän läheiseksi niille lapsille toivotakaan. Tai sitten ei. Joka tapauksessa ne nyt on sellaisia asioita, mitkä aikuisen pitää pystyä sietämään. Kenenkään lapsen lähiaikuiseksi ei oikein voi vain tuppautua.
Itse en henkilökohtaisesti veisi/houkuttelisi minkään ikäistä lasta eristäytymään muista vain seuraani. Sellainen vaikuttaa ihan syystäkin oudolta toisista aikuisista. Toki menen, kun lapsi itse pyytää leikkimään omaan huoneeseen, mutta ei se ole verrattavissa ap:n tapaukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmat isovanhemmat ovat ihan järkevästi hoitaneet ja kasvattaneet omat lapsensa aikuisiksi. Jos tiedossa ei ole mitään, että he ovat toimineet omien lastensa kanssa huonosti, tai ovat jo sairaita ja huonokuntoisia, miksi suuri luottamuspula sitten lapsenlapsen kanssa?
Mikä luottamuspula? Ihan kuin se kahdenkeskisyys olisi jokin normi ja siitä poikkeamiseen twrvittaisiin jokin syy?
Täysin väärinpäin.
No jos vaikka se isovanhempi ei kehtaa leperrellä vauvalle siinä muiden edessä. Niin miksei voisi tehdä sitä rauhassa? Miksi oletus on, että tekisi jotain tyhmää vauvalle?
Ehkä isovanhemman sitten pitää vain karaistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Sitä mummon tapaa saakin arvostella jos se ei lapsen vanhempia miellytä, siinähän se ydin varmaan onkin. Mummo haluaa itse päättää miten lapsen kanssa saa olla vaikka tietää, että vanhemmat haluaisivat jotain muuta. Mutta kun se ei ole mummon päätettävissä.
Ei kukaan niin sanonutkaan. Mutta onko tarkoituksenmukaista tehdä isoja asioita joistain jutuista, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä? Vanhempikin voi olla ylikontrolloiva ja käyttää lapsen kautta valtaa taas omiin vanhempiinsa. Ei sekään ole lapselle eduksi, vaan se, että lapsi saa muodostaa omat ihmiskäsityksensä ja -suhteensa niin kauan, kun kyse on normaaleista ja täyspäisistä aikuisista.
Kyllä se on ihan vanhempien tehtävä valvoa.
No ihan sama. Turha yrittääkään selittää, jos kaikki on vain mustaa ja valkoista.
Mikä kummmallinen tarve sulla on selittää valkoinen asia harmaaksi? Vanhemmat ovat vastuussa lapsesta, he ovat huoltajia, he päättävät, he valvovat. Ei tässä ole minkäänlaista selittämistä.
No kun en ole mitään väittänytkään etteikö näin olisi. Mutta onko se järkevää vastuun ottamista, että ilman selkeää syytä halutaan määritellä kovin ahtaat raamit, kuinka lapsen kanssa tulee olla? Kun on asioita, jotka ovat tärkeitä ja asioita, joilla on hyvin vähän merkitystä. Ja omasta mielestäni on aivan järjetöntä ryhtyä kontrolloimaan pikkuasioita vs se, että lapsi saa viettää aikaa läheistensä kanssa. (ja edelleen puhutaan siis tavallisista hyväntahtoisista ihmisistä, ei sekopäistä)
Miksi sinulle pitäisi selittää jokin syy? Mitä sinulle kuuluu muiden lapset?
Ei kuulukaan, mietin ihan omiani. Ja mietin miten paljosta he jäisivät paitsi, jos aina niuhoaisin pikkujutuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kovin tuttua, minulla kyseessä oli oma äiti. Alkoi juuri tuollaisena sekoamisena vauvasta ja eteni lopulta siihen että minä olin hänen mielestään vaaraksi lapselle, en rakastanut häntä jne. Toimi omavaltaisesti, vei lapsen kotoaan kerran. Noh, välit on kokonaan poikki, ei siinä oikein ollut vaihtoehtoja.
Olen koittanut ymmärtää tätä ilmiötä, ja mietin että voiko taustalla olla joku käsittelemätön trauma omasta äitisuhteesta. Minun isoäitini (eli äidin äiti) oli ainakin kovin kylmä ja kriittinen, rakkaudeton ihminen.
Olen ajatellut että näkeekö äitini itsensä minun lapsessani, ja minut jotenkin omana äitinään? Eli minä olen se rakkauteen kykenemätön kylmä hirviö, jolta vauva täytyy pelastaa, ja jotenkin näkee sen vauvan kokevan sellaista rakkaudettomuutta jota itse on lapsena kokenut?
Hän siis jotenkin hoivaa itseään hoivatessaan lastani.Ne asiat joita hän väitti minun tekevän lapselleni olivat niin hulluja, että jokin suuri naksahdus siellä päässä tapahtui lapsen synnyttyä. Joku trauma aktivoitui ja mielenterveys meni.
Tämmöistä keittiöpsykologiaa!
Omalle isälleni kävi hieman näin, joskin ns. normaalissa mittakaavassa. On veteraanin lapsi, eikä isänsä oikein osannut näyttää rakkautta pojalleen. Oli ilmeisesti hyvinkin äkkipainen ja kovasanainen, kova mies. Näistä isä siis puhui minulle jälkeenpäin, itseleni vaari oli etäinen jylhä hahmo olohuoneen nurkkasohvalla. Isä itse taas on luonteeltaan pehmeä ja rakastava, enkä muista että olisi juuri ikinä esimerkiksi korottanut meille ääntään ollessamme pieniä. Kun sitten sain oman esikoiseni, pojan, luulen isäni nähneen minussa omaa isäänsä, kun ilmeisesti olen sieltä aika paljon luonnetta perinyt. Isä tuntui vähän "pelkäävän" minua, kun komensin poikaa, hyvin omapäistä, joskus vähän lujemmallakin äänellä. Harvoin siis korotan noin ylipäätään ääntä, ja lapset saavat yltäkylläisesti rakkautta hellyyttä.
Isä jäi noihin aikoihin eläkkeelle, ja uudessa vaarin roolissaan kävi itsekseen myös oman lapsuutensa kipukohtia läpi, luullakseni. Juteltiin myös paljon, mikä lähensi meitä valtavasti. Se isyys yhdisti. Mutta tämä siis terveellä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Käyttämäsi kyttäämis-verbi on häiritsevä.
Se on kuules äidin tehtävä varmistaa että vauva hengittää, haluaako maitoa yms. Äiti on niille vauvan viesteille täysin herkistynyt, ei kukaan muu. Johtuu hormoneista. Vauvan etu on se että äitii huomaa ja huolehtii.
Tämä nyt menee jo ihan hiusten halkomiseksi. Vauvan kanssa toki noin, mutta miten sitten ne vähän isommat lapset. Eikö niidenkään kanssa saa isovanhempi haluta luoda omaa suhdetta ilman sitä vahtimista?
Ja minulla on itselläkin vauva eikä minua häiritse, jos tämä on jonkun mun sylissä toisessa huoneessa. Enkä suoraan sanottuna ymmärrä, jos se kovin vahvasti jotakuta häiritsee silloin kun kyseessä on luotettava aikuinen. Ap:lla ei välttämättä näin ole, en sitä väitä.
No mä voisin kyllä ihan lapsettoman vastata, että kyllähän aikuisen ihmisen pitää pystyä luomaan lapseen jonkinasteinen suhde ilman että hänen kanssaan viettää kahdestaan aikaa. Ainakin minulla on ihan hyvät suhteet yhden sisaruksen lapsiin, joita en ole ikinä hoitanut. Toki on vaikeita vanhempiakin, mutta jos ei osaa lapsen kanssa leikkiä ja touhuta vanhempien seurassa tai jos toiset aikuiset joutuvat siihen lasten kanssa olemiseen puuttumaan, niin ihan ekana kyllä kannattaa miettiä, että onkohan itsessä jotain vikaa. Kun kyllä pääsääntöisesti normaaleissa ihmissuhteissa pystytään luomaan hyviä suhteita, vaikka ei ikinä kahden kesken oltaisikaan. Ei kai kukaan aikuinen itsestä toivokaan sukulaislapsille jotain bestistä/salaista uskottua? Siihenhän toki tarvitaan kahdenkeskistä aikaa.
Sitten on vielä sekin, että jos tarjoat hoitoapua ja tätä ei vastaanoteta, niin kyllä se voi olla myös viesti siitä, ettei sinua hirveän läheiseksi niille lapsille toivotakaan. Tai sitten ei. Joka tapauksessa ne nyt on sellaisia asioita, mitkä aikuisen pitää pystyä sietämään. Kenenkään lapsen lähiaikuiseksi ei oikein voi vain tuppautua.
Itse en henkilökohtaisesti veisi/houkuttelisi minkään ikäistä lasta eristäytymään muista vain seuraani. Sellainen vaikuttaa ihan syystäkin oudolta toisista aikuisista. Toki menen, kun lapsi itse pyytää leikkimään omaan huoneeseen, mutta ei se ole verrattavissa ap:n tapaukseen.
Niin, meillä taas isovanhemmat monesti ottavat lapset ns leikkihuoneeseen touhuamaan, kun olemme siellä. Toki kyse ei ole vauvasta eikä heitä haittaa, vaikka itse menisi mukaan, eli sikäli eroaa aloittajan tapauksesta, mutta en osaa nähdä pahana, että leikkivät siellä keskenään j aitse saan vaikka lukea lehtiä rauhassa. Win-win.
Kun kyseessä on pikkuvauva, joka ei vielä edes pysty luomaan mitään erityistä suhdetta häntä satunnaisesti sylittelevään isovanhemaan, olisi tulevan suhteen kannalta hedelmällisintä luoda ensiksi tuttu ja turvallinen suhde lapsen tuoreisiin vanhempiin! Sitä ei tehdä vihjailemalla tai sanomalla suoraan, että äiti ja isä eivät osaa hoitaa vauvaansa kunnolla tai yrittämällä heti alusta saada kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa, vaikka äiti tai isä ei olisi vielä valmis antamaan lasta "pois". Jos isovanhemman toiminnasta välittyy sellainen kuva, että hän arvostelee vanhempia ja yrittää ikään kuin kilpailla lapsesta, tai että hän ei kunnioita tai ymmärrä vanhempia, hänelle on jatkossakaan vaikea antaa omaa aikaa ja tilaa tutustua rauhassa vauvaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmat isovanhemmat ovat ihan järkevästi hoitaneet ja kasvattaneet omat lapsensa aikuisiksi. Jos tiedossa ei ole mitään, että he ovat toimineet omien lastensa kanssa huonosti, tai ovat jo sairaita ja huonokuntoisia, miksi suuri luottamuspula sitten lapsenlapsen kanssa?
Mikä luottamuspula? Ihan kuin se kahdenkeskisyys olisi jokin normi ja siitä poikkeamiseen twrvittaisiin jokin syy?
Täysin väärinpäin.
No jos vaikka se isovanhempi ei kehtaa leperrellä vauvalle siinä muiden edessä. Niin miksei voisi tehdä sitä rauhassa? Miksi oletus on, että tekisi jotain tyhmää vauvalle?
Ehkä isovanhemman sitten pitää vain karaistua.
Lähinnä ehkä pehmentyä. Tunteiden näyttäminen on meidän vanhempiemme ikäluokalle aika paljon epäluontevampaa kuin meille, olen siis itse 35, ja etenkin oman isän kohdalla joutunut todistamaan sitä, että hän osaa olla lapsenomaisesti vain lapsen kanssa kahden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmat isovanhemmat ovat ihan järkevästi hoitaneet ja kasvattaneet omat lapsensa aikuisiksi. Jos tiedossa ei ole mitään, että he ovat toimineet omien lastensa kanssa huonosti, tai ovat jo sairaita ja huonokuntoisia, miksi suuri luottamuspula sitten lapsenlapsen kanssa?
Mikä luottamuspula? Ihan kuin se kahdenkeskisyys olisi jokin normi ja siitä poikkeamiseen twrvittaisiin jokin syy?
Täysin väärinpäin.
No jos vaikka se isovanhempi ei kehtaa leperrellä vauvalle siinä muiden edessä. Niin miksei voisi tehdä sitä rauhassa? Miksi oletus on, että tekisi jotain tyhmää vauvalle?
Ehkä isovanhemman sitten pitää vain karaistua.
Lähinnä ehkä pehmentyä. Tunteiden näyttäminen on meidän vanhempiemme ikäluokalle aika paljon epäluontevampaa kuin meille, olen siis itse 35, ja etenkin oman isän kohdalla joutunut todistamaan sitä, että hän osaa olla lapsenomaisesti vain lapsen kanssa kahden.
Karaistua kehtaamaan. Whatever. Mutta joka tapauksessa miksi se isovanhempi saisi olla just se mikä on ja vauvan tai vanhemman muuttua.
Minusta kaikki lähtee vauvan/lapsen tarpeista. Muut sitten ylittävät itsensä ja venyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Sitä mummon tapaa saakin arvostella jos se ei lapsen vanhempia miellytä, siinähän se ydin varmaan onkin. Mummo haluaa itse päättää miten lapsen kanssa saa olla vaikka tietää, että vanhemmat haluaisivat jotain muuta. Mutta kun se ei ole mummon päätettävissä.
Ei kukaan niin sanonutkaan. Mutta onko tarkoituksenmukaista tehdä isoja asioita joistain jutuista, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä? Vanhempikin voi olla ylikontrolloiva ja käyttää lapsen kautta valtaa taas omiin vanhempiinsa. Ei sekään ole lapselle eduksi, vaan se, että lapsi saa muodostaa omat ihmiskäsityksensä ja -suhteensa niin kauan, kun kyse on normaaleista ja täyspäisistä aikuisista.
Ei ole, mutta miten sen saisi taottua niille omistushaluisille mummoille päähän? Sitä vauvaa on turha raahata toiseen huoneeseen piiloon bondaaman väkisin kun ei se vauva sitä mummoa yhtään sen paremmin muista ja toiminnasta aiheutuu pelkkää mielipahaa kaikille. Voisi odottaa sen bondaamisen kanssa siihen, että se lapsi itse saa itse päättää haluaako muodostaa suhteen johonkin perheen ulkopuoliseen.
Mikä kummmallinen tarve sulla on selittää valkoinen asia harmaaksi? Vanhemmat ovat vastuussa lapsesta, he ovat huoltajia, he päättävät, he valvovat. Ei tässä ole minkäänlaista selittämistä.