Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te saitte miehen lähtemään terapiaan?
Meillä jo aluksi hannasi vastaan, varasin kuitenkin ajan mutta ei tietenkään sitten tullut mukaan. Ehdotin että jos ei minun läsnäollessa halua puhua niin menisi yksinään. Ei kuitenkaan halua puhua vieraalle tästä.
Yritin taas kerran vääntää rautalangasta mikä mua tässä harmittaa. Sanoi että jos mun puheet olisi totta niin hänen äitinsä olisi hirviö eikä hän haluaisi olla sen kanssa tekemisissä. Joten hänen äitinsä on siis tarkoitettava hyvää.
Lopuksi muisti myös kertoa miten olen vaikea kun loukkaannun turhasta eikä kukaan normaali ihminen loukkaannu anopin hyvää tarkoittavista kommenteista. Lisäksi mun pitäisi olla kiitollinen että isovanhemmat haluavat hoitaa ja puuttua lapsenlapsen asioihin, sillä se on merkki välittämisestä (ja joo olen samaa mieltä periaatteessa mutta ei mielestäni päde rajattomiin ihmisiin).
Oon ihan umpikujassa. Erota en tosiaan voi sillä tiedän miten lapsi olisi sen jälkeen puolet ajasta isovanhemmillaan, jotka jo nyt puhuvat minusta vauvan kuullen pahaa ja puuttuvat kaikkeen. Kun jo nyt mummon mielestä hänellä on mummona oikeus päättää lapsen kaikki asiat niin entäs sitten kun hän olisi vielä puolet ajasta sen hoitaja. Kunpa olisin tiennyt tän etukäteen niin olisin harkinnut lapsen tekemistä enemmän. Tuntuu ihan hirveältä että vauvan elämän alku pitäisi olla iloista ja mukavaa aikaa (niinkuin se tietty vauvan kanssa onkin) mutta samalla parisuhde romahtaa täysin.
Vähän jouduin kyllä lässyttämään. Eli esitin asiani niin että silloinen tilanne ei ollut kenellekään hyvä, koko ajan riideltiin kun olisi pitänyt keskustella asiat läpi ja keksiä jonkinlainen ratkaisu että oltais kaikki voitu toimia yhdessä, lapsen parhaaksi. Jos tilanne olisi jatkunut samanlaisena niin suhteeni mieheen ja anoppiin tuhoutuisi. Tarkoitus ei siis ollut saada mieheni minun puolelleni vaan ratkaista ristiriita, ja jos vika olisi ollut minussa niin sekin oltais voitu sitten hoitaa.
Mä kysyin että eikö mies tulisi mukaan, koska muuten voin kertoa vaan oman näkemyksen ja terapeutti ei voi arvioida tilannetta oikein.. mies totesi vaan että yritän käänteispsykologialla saada sen mukaan ja hän ei tule.
Jotenkin mulla on tunne että jossain sisimmässään se tietää että käyttäytyy perhettään kohden väärin mutta ei uskalla muuttaa käytöstään. Jos se rehellisesti olisi sitä mieltä että vika on vain mussa ja äitinsä on oikeassa niin kai se haluaisi auttaa mua näkemään tilanteen oikein ja tulisi sinne terapiaan?
Mutta toistaiseksi tilanne ei siis tule muuttumaan. Tuntuu vaan ikävältä olla yksin kun en keksi enää mitä tehdä.
Entä jos kysyisit mieheltä, että mitä hävittävää hänellä on, jos YHDEN kerran tulisi mukaan. Voi olla, että hänellä on niin kova defenssi päällä, ettei kykene kyseenalaistamaan äitinsä tuhoavaa käytöstä, kun aina se on ollut tuollainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on niin asiattomia ja pikkusieluisten ihmisten kommentointia osa, että en ihmettele että nykylapsetkin osaavat olla niin häijyjä jo alle kouluikäisenä. Ottavat mallia äideistään jotka eivät osaa keskustella asioista osallisten kanssa, täällä vain nillitetään. Kyllä mummut sanovat ja ehdottelevat, jopa kilpailevat lastenlasten huomiosta, mutta ei siitä tarvitse ahdistua, vaan puhua sievästi ja hyvä on, jos kertoo vähän etukäteen milloin on mummulapäivä, niin mummu tietää odottaa. Ainahan se näillä miehen äideillä on pelko päällä milloin se miniä päättää, ettei mummu saa enää lasta tavata, anoppi kun on se kaikista kamalin ihminen maan päällä, paitsi silloin, kun häntä tarvitaan hoitamaan lasta ja ostamaan lapselle sitä sun tätä. Minullakin on miehen äiti, anoppi, joka niin mielellään hoitaa lapsenlapsiaan, välillä liikaakin, mutta kun asioista sovitaan etukäteen kalenteriin, niin ei ole ongelmaa. En koskaan moiti anoppiani enkä sitä että hänellä on todella hyvät välit poikaansa, puhuvat kaikesta, päinvastoin kiitän siitä. Lapseni saavat hyvän mallin kuinka sovussa on mukava olla. Jos jotain sanotaan tai tehdään ( mummun omia päähänpinttymiä) joista en ole samaa mieltä mutta jotka ovat ns. pikkujuttuja, en välitä, en vedä hernettä enkä ahdistu. Ymmärrän häntä, hänen aikakauttaan ja tapaa tehdä asioita. Usein tottakin hänen vanhoissa, viisaissa neuvoista. Kiitollinen on hänen avustaan. Miniät voisivat joskus mennä itseensä ja miettiä mikä heidän osuutensa on riita- ja ongelmatilanteissa anopin kanssa, kukaan ei yksin tappele. Asennettakin voi muuttaa hyväksyvämmäksi, myös miestään kohtaan, se jo auttaa paljon.
Kuinka moni täällä ostattaa tavaroita anopilla, saati pyytää hoitoapua?
Mä toivon anopiltani vain yhtä asiaa. Sitä, että pysyy kaukana minusta ja perheestäni. Ja ihan itse on tähän pisteeseen ajanut, esim syöttämällä allergisoivia ruokia ihan tahallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on niin asiattomia ja pikkusieluisten ihmisten kommentointia osa, että en ihmettele että nykylapsetkin osaavat olla niin häijyjä jo alle kouluikäisenä. Ottavat mallia äideistään jotka eivät osaa keskustella asioista osallisten kanssa, täällä vain nillitetään. Kyllä mummut sanovat ja ehdottelevat, jopa kilpailevat lastenlasten huomiosta, mutta ei siitä tarvitse ahdistua, vaan puhua sievästi ja hyvä on, jos kertoo vähän etukäteen milloin on mummulapäivä, niin mummu tietää odottaa. Ainahan se näillä miehen äideillä on pelko päällä milloin se miniä päättää, ettei mummu saa enää lasta tavata, anoppi kun on se kaikista kamalin ihminen maan päällä, paitsi silloin, kun häntä tarvitaan hoitamaan lasta ja ostamaan lapselle sitä sun tätä. Minullakin on miehen äiti, anoppi, joka niin mielellään hoitaa lapsenlapsiaan, välillä liikaakin, mutta kun asioista sovitaan etukäteen kalenteriin, niin ei ole ongelmaa. En koskaan moiti anoppiani enkä sitä että hänellä on todella hyvät välit poikaansa, puhuvat kaikesta, päinvastoin kiitän siitä. Lapseni saavat hyvän mallin kuinka sovussa on mukava olla. Jos jotain sanotaan tai tehdään ( mummun omia päähänpinttymiä) joista en ole samaa mieltä mutta jotka ovat ns. pikkujuttuja, en välitä, en vedä hernettä enkä ahdistu. Ymmärrän häntä, hänen aikakauttaan ja tapaa tehdä asioita. Usein tottakin hänen vanhoissa, viisaissa neuvoista. Kiitollinen on hänen avustaan. Miniät voisivat joskus mennä itseensä ja miettiä mikä heidän osuutensa on riita- ja ongelmatilanteissa anopin kanssa, kukaan ei yksin tappele. Asennettakin voi muuttaa hyväksyvämmäksi, myös miestään kohtaan, se jo auttaa paljon.
Olet onnekas kun sinulla on normaali anoppi. Meillä keskustelut johtivat nimenomaan haukkumiseen, sanoin mitkä asiat ovat häirinneet minua niin anoppi alkoi heti haukkumaan, taisin saada sanotuksi ehkä yhden asian, nyt anoppi jatkaa mustamaalaamisella. Sieltä paljastui selkeästi mieleltään epävakaa ihminen, tämä avasi mieheni silmät todellisuudelle. Otettiin myös anoppi mukaan terapiaan, siellä alkoi haukkumaan minua ammattilaisten edessä, käytös oli jotakin aivan järjetöntä, itsekin järkytyin käytöksestä vaikka olen nähnyt jo yhtä sun toista. En ikinä olisi kuvitellut että anoppi muiden edessä käyttäytyisi tuolla tavalla, kun se julkinen kuva itsestään on ollut anopille niin tärkeä.
Mitä se terapeutti sanoi, kun anoppi alkoi riehua?
Yritti puhua järkeä, esim "ei kukaan nyt ihan noin sanonut", "nyt taisit ymmärtää väärin", "ei ole rakentavaa kutsua toista sairaaksi", "heilläkin on tunteita ja oikeus niihin", "ei se ihan noin mennyt", "ymmärräthän että lapsen vanhemmat päättävät".. Silkkihanskoin yritti, ei onnistunut. Jos terapeutin pitää alkaa selittämään että muillakin on tunteita, niin siitä jo tietää että ollaan aika pulassa.
Vierailija kirjoitti:
Onko tätä ketjua muuten ripattu iltalehteen? Ihme jos ei jossain vaiheess ole.
On se.
Ilkeät appivanhemmat pilaavat parisuhteen, perhe-elämän ja lastenkasvatuksen! Olen lastemme äiti, anoppi ei ole lastemme äiti. Puoliso on lastemme isä, appiukko ei ole lastemme isä.
Räikeimmästä päästä miniän kiusaamista ovat anopin töykeät loukkaukset ja ilkeät kommentit vauvaa odottavalle miniälleen. Anopin vauvaonnittelut ovat "Ei kai taas??!!" jne. Anoppi ja appiukko ovat niitä ihmisiä, jotka eivät osaa ja tajua pyytää ilkeitä puheitaan edes anteeksi. Anoppi ja appiukko haluaisivat puuttua, sekaantua ja määräillä perheemme ja lastemme asioista, jotka eivät heille mitenkään kuulu.
Kurjinta on, että ristiriitatilanteissa mies puolustaa usein vanhempiaan. Mies ei myöskään ymmärrä, miksi hänen äiti ja isä eivät voisi sanoa ja tehdä sitä ja tätä ja tuota. Kun vedät rajat anopille ja appiukolle, niin sinusta tulee myös miehen suvussa vi##umainen akka ja paha miniä, joka kiusaa miehen vanhempia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilkeät appivanhemmat pilaavat parisuhteen, perhe-elämän ja lastenkasvatuksen! Olen lastemme äiti, anoppi ei ole lastemme äiti. Puoliso on lastemme isä, appiukko ei ole lastemme isä.
Räikeimmästä päästä miniän kiusaamista ovat anopin töykeät loukkaukset ja ilkeät kommentit vauvaa odottavalle miniälleen. Anopin vauvaonnittelut ovat "Ei kai taas??!!" jne. Anoppi ja appiukko ovat niitä ihmisiä, jotka eivät osaa ja tajua pyytää ilkeitä puheitaan edes anteeksi. Anoppi ja appiukko haluaisivat puuttua, sekaantua ja määräillä perheemme ja lastemme asioista, jotka eivät heille mitenkään kuulu.
Kurjinta on, että ristiriitatilanteissa mies puolustaa usein vanhempiaan. Mies ei myöskään ymmärrä, miksi hänen äiti ja isä eivät voisi sanoa ja tehdä sitä ja tätä ja tuota. Kun vedät rajat anopille ja appiukolle, niin sinusta tulee myös miehen suvussa vi##umainen akka ja paha miniä, joka kiusaa miehen vanhempia!
Mitä niitä pahoja sanoja anteeksi pyytämään, kun miniä ymmärsi väärin. Pahoja sanoja ei ole sanottu. Sitä paitsi mielipiteensä saa sanoa ja kun mä nyt vaan oon tällainen plus muut typerät tekosyyt jatkuviin loukkauksiin.
Anoppi onnitteli meidän kuopuksesta miestä sanoin oottepas te olleet aikaansaapia, mua sanoin olisi teille riittänyt yksi lapsi kun ette edes "Jullen" kanssa pärjää. "Me emme pärjää" tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että emme toimineet kuten anoppi ohjeisti.
Niin pientä asiaa ei ole,mitä anoppi ei tekisi toisin, eli paremmin. Ja pokkaa riittää kitistä kaikesta. Sitten kehtaa vielä ihmetellä miksi välit ovat huonot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkeät appivanhemmat pilaavat parisuhteen, perhe-elämän ja lastenkasvatuksen! Olen lastemme äiti, anoppi ei ole lastemme äiti. Puoliso on lastemme isä, appiukko ei ole lastemme isä.
Räikeimmästä päästä miniän kiusaamista ovat anopin töykeät loukkaukset ja ilkeät kommentit vauvaa odottavalle miniälleen. Anopin vauvaonnittelut ovat "Ei kai taas??!!" jne. Anoppi ja appiukko ovat niitä ihmisiä, jotka eivät osaa ja tajua pyytää ilkeitä puheitaan edes anteeksi. Anoppi ja appiukko haluaisivat puuttua, sekaantua ja määräillä perheemme ja lastemme asioista, jotka eivät heille mitenkään kuulu.
Kurjinta on, että ristiriitatilanteissa mies puolustaa usein vanhempiaan. Mies ei myöskään ymmärrä, miksi hänen äiti ja isä eivät voisi sanoa ja tehdä sitä ja tätä ja tuota. Kun vedät rajat anopille ja appiukolle, niin sinusta tulee myös miehen suvussa vi##umainen akka ja paha miniä, joka kiusaa miehen vanhempia!
Mitä niitä pahoja sanoja anteeksi pyytämään, kun miniä ymmärsi väärin. Pahoja sanoja ei ole sanottu. Sitä paitsi mielipiteensä saa sanoa ja kun mä nyt vaan oon tällainen plus muut typerät tekosyyt jatkuviin loukkauksiin.
Anoppi onnitteli meidän kuopuksesta miestä sanoin oottepas te olleet aikaansaapia, mua sanoin olisi teille riittänyt yksi lapsi kun ette edes "Jullen" kanssa pärjää. "Me emme pärjää" tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että emme toimineet kuten anoppi ohjeisti.
Niin pientä asiaa ei ole,mitä anoppi ei tekisi toisin, eli paremmin. Ja pokkaa riittää kitistä kaikesta. Sitten kehtaa vielä ihmetellä miksi välit ovat huonot.
Ai teillä on mennyt noinpäin, meillä anoppi kysyi terapeutilta jos parantuisin mun mielenterveydenhäiriöistä jos saisin lisää lapsia. Ennen sitä hän kehuskeli erilaisilla tutkinnoilla (joita hänellä siis ei oikeasti ole) ja antoi minulle diagnooseja..meidän omalle psykologille...anoppi tunnistakoot tästä tekstistä. Ole hyvä vaan, tuollainen on minun anoppini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te saitte miehen lähtemään terapiaan?
Meillä jo aluksi hannasi vastaan, varasin kuitenkin ajan mutta ei tietenkään sitten tullut mukaan. Ehdotin että jos ei minun läsnäollessa halua puhua niin menisi yksinään. Ei kuitenkaan halua puhua vieraalle tästä.
Yritin taas kerran vääntää rautalangasta mikä mua tässä harmittaa. Sanoi että jos mun puheet olisi totta niin hänen äitinsä olisi hirviö eikä hän haluaisi olla sen kanssa tekemisissä. Joten hänen äitinsä on siis tarkoitettava hyvää.
Lopuksi muisti myös kertoa miten olen vaikea kun loukkaannun turhasta eikä kukaan normaali ihminen loukkaannu anopin hyvää tarkoittavista kommenteista. Lisäksi mun pitäisi olla kiitollinen että isovanhemmat haluavat hoitaa ja puuttua lapsenlapsen asioihin, sillä se on merkki välittämisestä (ja joo olen samaa mieltä periaatteessa mutta ei mielestäni päde rajattomiin ihmisiin).
Oon ihan umpikujassa. Erota en tosiaan voi sillä tiedän miten lapsi olisi sen jälkeen puolet ajasta isovanhemmillaan, jotka jo nyt puhuvat minusta vauvan kuullen pahaa ja puuttuvat kaikkeen. Kun jo nyt mummon mielestä hänellä on mummona oikeus päättää lapsen kaikki asiat niin entäs sitten kun hän olisi vielä puolet ajasta sen hoitaja. Kunpa olisin tiennyt tän etukäteen niin olisin harkinnut lapsen tekemistä enemmän. Tuntuu ihan hirveältä että vauvan elämän alku pitäisi olla iloista ja mukavaa aikaa (niinkuin se tietty vauvan kanssa onkin) mutta samalla parisuhde romahtaa täysin.
Vähän jouduin kyllä lässyttämään. Eli esitin asiani niin että silloinen tilanne ei ollut kenellekään hyvä, koko ajan riideltiin kun olisi pitänyt keskustella asiat läpi ja keksiä jonkinlainen ratkaisu että oltais kaikki voitu toimia yhdessä, lapsen parhaaksi. Jos tilanne olisi jatkunut samanlaisena niin suhteeni mieheen ja anoppiin tuhoutuisi. Tarkoitus ei siis ollut saada mieheni minun puolelleni vaan ratkaista ristiriita, ja jos vika olisi ollut minussa niin sekin oltais voitu sitten hoitaa.
Mä kysyin että eikö mies tulisi mukaan, koska muuten voin kertoa vaan oman näkemyksen ja terapeutti ei voi arvioida tilannetta oikein.. mies totesi vaan että yritän käänteispsykologialla saada sen mukaan ja hän ei tule.
Jotenkin mulla on tunne että jossain sisimmässään se tietää että käyttäytyy perhettään kohden väärin mutta ei uskalla muuttaa käytöstään. Jos se rehellisesti olisi sitä mieltä että vika on vain mussa ja äitinsä on oikeassa niin kai se haluaisi auttaa mua näkemään tilanteen oikein ja tulisi sinne terapiaan?
Mutta toistaiseksi tilanne ei siis tule muuttumaan. Tuntuu vaan ikävältä olla yksin kun en keksi enää mitä tehdä.
Ei kai siinä sitten muu auta, kuin keskustella keskustelun päälle. Olen pahoillani tilanteestasi.
Yrittäkää käydä yksi asia kerrallaan ja rajata asian vierestä rönsyilevät syyttelyt pois. Minun miehelläni on tapana alkaa perustelemaan näkemyksiään aivan asian vierestä. Jos vaikka olen pahoillani siitä, että anoppi rähisi minulle puhelimessa, niin mies saattaa aloittaa jaarittelemalla kuinka minun äitini vasta hankala onkin! Tai kuinka minä olen joskus myös puhelimessa hänelle ollut ikävä. Nämä pitää vaan selkeästi sivuuttaa ja sanoa, että "tuo ei kuulu tähän. Sinun äidilläsi ei ole oikeutta rähistä minulle vaikka minä, äitini tai naapuri olisi myös joskus rähissyt kenelle tahansa." Kyllä se keskustelu sitten palautuu raiteilleen ja asiat voi käsitellä järjestelmällisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkeät appivanhemmat pilaavat parisuhteen, perhe-elämän ja lastenkasvatuksen! Olen lastemme äiti, anoppi ei ole lastemme äiti. Puoliso on lastemme isä, appiukko ei ole lastemme isä.
Räikeimmästä päästä miniän kiusaamista ovat anopin töykeät loukkaukset ja ilkeät kommentit vauvaa odottavalle miniälleen. Anopin vauvaonnittelut ovat "Ei kai taas??!!" jne. Anoppi ja appiukko ovat niitä ihmisiä, jotka eivät osaa ja tajua pyytää ilkeitä puheitaan edes anteeksi. Anoppi ja appiukko haluaisivat puuttua, sekaantua ja määräillä perheemme ja lastemme asioista, jotka eivät heille mitenkään kuulu.
Kurjinta on, että ristiriitatilanteissa mies puolustaa usein vanhempiaan. Mies ei myöskään ymmärrä, miksi hänen äiti ja isä eivät voisi sanoa ja tehdä sitä ja tätä ja tuota. Kun vedät rajat anopille ja appiukolle, niin sinusta tulee myös miehen suvussa vi##umainen akka ja paha miniä, joka kiusaa miehen vanhempia!
Mitä niitä pahoja sanoja anteeksi pyytämään, kun miniä ymmärsi väärin. Pahoja sanoja ei ole sanottu. Sitä paitsi mielipiteensä saa sanoa ja kun mä nyt vaan oon tällainen plus muut typerät tekosyyt jatkuviin loukkauksiin.
Anoppi onnitteli meidän kuopuksesta miestä sanoin oottepas te olleet aikaansaapia, mua sanoin olisi teille riittänyt yksi lapsi kun ette edes "Jullen" kanssa pärjää. "Me emme pärjää" tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että emme toimineet kuten anoppi ohjeisti.
Niin pientä asiaa ei ole,mitä anoppi ei tekisi toisin, eli paremmin. Ja pokkaa riittää kitistä kaikesta. Sitten kehtaa vielä ihmetellä miksi välit ovat huonot.
Ai teillä on mennyt noinpäin, meillä anoppi kysyi terapeutilta jos parantuisin mun mielenterveydenhäiriöistä jos saisin lisää lapsia. Ennen sitä hän kehuskeli erilaisilla tutkinnoilla (joita hänellä siis ei oikeasti ole) ja antoi minulle diagnooseja..meidän omalle psykologille...anoppi tunnistakoot tästä tekstistä. Ole hyvä vaan, tuollainen on minun anoppini.
En oikein tiedä miksi tuo kuopus oli punainen vaate anopille jo ennen syntymäänsä. Kai se on sitä, kun esikoinen oli täydellinen kopio isästään, niin tuli kerralla riittävän hyvä. Anoppi ei ole lapsirakas, hänelle on koirat kaikki kaikessa. Lapsenlapset tarvitsisi kuitenkin statuksen pönkittämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännää. Vain anopit ongelmia. Vielä jännempää nähdä millaisia anoppeja teistä pahimmista "no minäpä sitä tätä no siihen minä sanoin että eipähän sitä tätä' paljon maaseudun porukkaa täällä selvästi.
Vaikea kuvitella että hkin keskustassa pääsisi anoppi lukollisista alaovista sisään, saati asuntoon. Kuka antaa avaimet heille?? Eli kyse maaseudun tolloista joista tulee juuri tuollaisia ikäviä anoppeja. Puuttuu totaalisesti itse reflektointi keskusteluista.
Tiedän että ketjussa paljon miehiä provoamassa ja yksi sekopää joka puhuu kultamummista.
Menkää eteenpäin elämässä ihmiset, miten täällä jaksaa negatiivisesti jauhaa mummoikäinen yli 35- 40v maalaismammat jolla ei edes pieniä lapsia. Elämä vaan niin tyhjää että täällä täytyy haukkua mummoja. Hankkikaa elämä, menkää terapiaan, negatiivisuus on myrkkyä. En aio tuollaiseksi äidiksi never ever.
Se virhe usein sattuu jo paljon aikaisemmin, aika usein vara-avain annetaan vanhemmille. Sitten syntyy lapsi ja tuoreet isovanhemmat hullaantuvat täysin ja alkavat käyttämään avainta tai sitten ilmestyvät oven taakse jatkuvasti. Tuore äiti ei halua olla törkeä vaan antaa niiden tulla vaan, kuvittelee että ajan kanssa rauhoittuvat. Eivät rauhoitu vaan käytös pahenee. Sitten pitää jo sanoa vähän napakammin jolloin syntyy hirveä sota. Miniää leimataan sairaaksi, kateelliseksi ja ilkeäksi. Anoppi ei vaan kykene ottamaan vastuuta omasta käyttöksestään. Näin meillä ainakin kävi eikä se, että kerron näistä ongelmista tee musta hullua anoppia tulevaisuudessa.
Kyllä pitää saada päähän aikamoinen tälli, jos taantuu samanlaiseksi toiset ihmiset täysin lyttääväksi painajaiseksi mitä oma anoppi on. Jos niin käy, niin ihan syystä voi viedä teuraaksi.
No todellakin, kun sanottiin että eiköhän alaikäisen lapsen asiat ole vanhempien päätettävissä niin anoppi vastasi että "teidän pitää kunnioittaa meitä!". Kun sanottiin että no ainakin olisi hyvä kysyä meiltä edes niin haukkui sairaaksi. Todellakin jos minusta tulee samanlainen niin saa vapaasti viedä lopetettavaksi.
Tuo kunnioitus on jännä juttu. Miksi kunnioittaisin ketään, joka jokaisella tapaamisella tekee selväksi, kuinka paljon hän mua halveksii? Kunnioitus kun toimii molempiin suuntiin.
Vai tarkoittikohan tuo anoppi kunnioituksella kenties tottelemista? Kunnioitus = tee kuten minä sanon?
No juurikin näin. Kunnioitus= tee kuten minä haluan eläkä yhtään sano vastaan. Mulle taas oli myös outoa kun anoppi haukkui sairaaksi koska ei olla toteutettu hänen mummofantasioitaan pyytämättä. Pyysin että edes kysyisi tai kertoisi mitä hän haluaisi tehdä, en minä ole ajatustenlukija. SEKIN, oli anopin mukaan sairasta.
Meillä anoppi oli raivoissaan, kun vauva nukuttiin pinnikseen eikä suvun kehtoon. Ihan järjetöntä, eikö tärkeintä ole että vauva nukkuu? Eikä se, että vauva nukkuu samassa kehdossa kuin isänsä aikanaan, koska mummu niin tahtoo.
Nää on juurikin niitä mummofantasioita mitä pitäisi vaan tietää ja toteuttaa. Ei mitään järkeä. Anopilla mm mielikuva lapsenlapsesta joka juoksee suoraan syliin. Minä kuulemma estin tätä tapahtumasta vaikka lapsi ei siinä vaiheessa osannut edes juosta. Eiköhän se ole lapsen luonteesta muutenkin kiinni miten päättää tervehtiä ketäkin.
Meillä toinen lapsi oli mummolle suuri pettymys. Vauva ei nimittäin yhtään viihtynyt mummon sylissä vaan jo 2 kk iässä huusi suoraa huutoa kun mummo otti syliin eikä rauhoittunut vasta kun pääsi äidin syliin. Tästä huolimatta mummo yritti saada vauvaa hoitoon ja kertoi, että kyllä hän jaksaa huutoa kuunnella. En antanut vauvaa hoitoon joten minua syyllistettiin siitä, että vauva vierastaa. Tämä toinen lapsi nyt vain vierasti vuoden ikään asti melkein kaikkia ihmisiä ja viihtyi hyvin äidin sylissä. Nyt 2-vuotiaana hän on jo sosiaalisempi, mutta ei ikinä lähesty mummoa vaikka mummo kuinka maanittelisi.
Mummu kuitenkin ymmärtää olla ottamatta lasta väkisin syliin?
Ei ymmärrä. Ottaa väkisin syliin ja minä käyn ottamassa lapsen sitten häneltä pois jolloin alkaa mussutus:" äitisi on tuommoiseksi sinut opettanut, kyllä mummo osaa hoitaa, mummon sylissä on hyvä olla..." Ja pappaa ja lapsen serkkuja ei olisi enää hengissä, jos katse voisi tappaa: niin äkäisiä katseita mummo luo heihin kun lapsi menee nauraen heidän luokse.
Yökyläily on tietenkin hankalaa, jos vielä imetät. Mutta anna ihmeessä päiväkylään ja mene itse kaverille tms mitä nyt tykkäätkin ilman vauvaa tehdä. Mumo oppii tulkirsemaan vauvaa paremmin itse, jos saa viettää aikaa häne kanssaan ilman, että joku toinen kertoo hänelle vauvan tarpeista. Ei vauva rikki mene mummon käsittelyssä, mutta ymmärrän, että sinua voi ärsyttää. Siksi voitkin tehdä jotain mukavampaa kuin pyöriä mummon vieressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äitiäiti kirjoitti:
Yökyläily on tietenkin hankalaa, jos vielä imetät. Mutta anna ihmeessä päiväkylään ja mene itse kaverille tms mitä nyt tykkäätkin ilman vauvaa tehdä. Mumo oppii tulkirsemaan vauvaa paremmin itse, jos saa viettää aikaa häne kanssaan ilman, että joku toinen kertoo hänelle vauvan tarpeista. Ei vauva rikki mene mummon käsittelyssä, mutta ymmärrän, että sinua voi ärsyttää. Siksi voitkin tehdä jotain mukavampaa kuin pyöriä mummon vieressä.
Ei kiitos, tykkään lapsistani elävänä.
äitiäiti kirjoitti:
Yökyläily on tietenkin hankalaa, jos vielä imetät. Mutta anna ihmeessä päiväkylään ja mene itse kaverille tms mitä nyt tykkäätkin ilman vauvaa tehdä. Mumo oppii tulkirsemaan vauvaa paremmin itse, jos saa viettää aikaa häne kanssaan ilman, että joku toinen kertoo hänelle vauvan tarpeista. Ei vauva rikki mene mummon käsittelyssä, mutta ymmärrän, että sinua voi ärsyttää. Siksi voitkin tehdä jotain mukavampaa kuin pyöriä mummon vieressä.
Miksi ihmeessä mummon pitäisi oppia tulkitsemaan vauvan tarpeita jos vanhemmat hoitavat lapsensa itse, ei mitään järkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännää. Vain anopit ongelmia. Vielä jännempää nähdä millaisia anoppeja teistä pahimmista "no minäpä sitä tätä no siihen minä sanoin että eipähän sitä tätä' paljon maaseudun porukkaa täällä selvästi.
Vaikea kuvitella että hkin keskustassa pääsisi anoppi lukollisista alaovista sisään, saati asuntoon. Kuka antaa avaimet heille?? Eli kyse maaseudun tolloista joista tulee juuri tuollaisia ikäviä anoppeja. Puuttuu totaalisesti itse reflektointi keskusteluista.
Tiedän että ketjussa paljon miehiä provoamassa ja yksi sekopää joka puhuu kultamummista.
Menkää eteenpäin elämässä ihmiset, miten täällä jaksaa negatiivisesti jauhaa mummoikäinen yli 35- 40v maalaismammat jolla ei edes pieniä lapsia. Elämä vaan niin tyhjää että täällä täytyy haukkua mummoja. Hankkikaa elämä, menkää terapiaan, negatiivisuus on myrkkyä. En aio tuollaiseksi äidiksi never ever.
Se virhe usein sattuu jo paljon aikaisemmin, aika usein vara-avain annetaan vanhemmille. Sitten syntyy lapsi ja tuoreet isovanhemmat hullaantuvat täysin ja alkavat käyttämään avainta tai sitten ilmestyvät oven taakse jatkuvasti. Tuore äiti ei halua olla törkeä vaan antaa niiden tulla vaan, kuvittelee että ajan kanssa rauhoittuvat. Eivät rauhoitu vaan käytös pahenee. Sitten pitää jo sanoa vähän napakammin jolloin syntyy hirveä sota. Miniää leimataan sairaaksi, kateelliseksi ja ilkeäksi. Anoppi ei vaan kykene ottamaan vastuuta omasta käyttöksestään. Näin meillä ainakin kävi eikä se, että kerron näistä ongelmista tee musta hullua anoppia tulevaisuudessa.
Kyllä pitää saada päähän aikamoinen tälli, jos taantuu samanlaiseksi toiset ihmiset täysin lyttääväksi painajaiseksi mitä oma anoppi on. Jos niin käy, niin ihan syystä voi viedä teuraaksi.
No todellakin, kun sanottiin että eiköhän alaikäisen lapsen asiat ole vanhempien päätettävissä niin anoppi vastasi että "teidän pitää kunnioittaa meitä!". Kun sanottiin että no ainakin olisi hyvä kysyä meiltä edes niin haukkui sairaaksi. Todellakin jos minusta tulee samanlainen niin saa vapaasti viedä lopetettavaksi.
Tuo kunnioitus on jännä juttu. Miksi kunnioittaisin ketään, joka jokaisella tapaamisella tekee selväksi, kuinka paljon hän mua halveksii? Kunnioitus kun toimii molempiin suuntiin.
Vai tarkoittikohan tuo anoppi kunnioituksella kenties tottelemista? Kunnioitus = tee kuten minä sanon?
No juurikin näin. Kunnioitus= tee kuten minä haluan eläkä yhtään sano vastaan. Mulle taas oli myös outoa kun anoppi haukkui sairaaksi koska ei olla toteutettu hänen mummofantasioitaan pyytämättä. Pyysin että edes kysyisi tai kertoisi mitä hän haluaisi tehdä, en minä ole ajatustenlukija. SEKIN, oli anopin mukaan sairasta.
Meillä anoppi oli raivoissaan, kun vauva nukuttiin pinnikseen eikä suvun kehtoon. Ihan järjetöntä, eikö tärkeintä ole että vauva nukkuu? Eikä se, että vauva nukkuu samassa kehdossa kuin isänsä aikanaan, koska mummu niin tahtoo.
Nää on juurikin niitä mummofantasioita mitä pitäisi vaan tietää ja toteuttaa. Ei mitään järkeä. Anopilla mm mielikuva lapsenlapsesta joka juoksee suoraan syliin. Minä kuulemma estin tätä tapahtumasta vaikka lapsi ei siinä vaiheessa osannut edes juosta. Eiköhän se ole lapsen luonteesta muutenkin kiinni miten päättää tervehtiä ketäkin.
Meillä toinen lapsi oli mummolle suuri pettymys. Vauva ei nimittäin yhtään viihtynyt mummon sylissä vaan jo 2 kk iässä huusi suoraa huutoa kun mummo otti syliin eikä rauhoittunut vasta kun pääsi äidin syliin. Tästä huolimatta mummo yritti saada vauvaa hoitoon ja kertoi, että kyllä hän jaksaa huutoa kuunnella. En antanut vauvaa hoitoon joten minua syyllistettiin siitä, että vauva vierastaa. Tämä toinen lapsi nyt vain vierasti vuoden ikään asti melkein kaikkia ihmisiä ja viihtyi hyvin äidin sylissä. Nyt 2-vuotiaana hän on jo sosiaalisempi, mutta ei ikinä lähesty mummoa vaikka mummo kuinka maanittelisi.
Mummu kuitenkin ymmärtää olla ottamatta lasta väkisin syliin?
Ei ymmärrä. Ottaa väkisin syliin ja minä käyn ottamassa lapsen sitten häneltä pois jolloin alkaa mussutus:" äitisi on tuommoiseksi sinut opettanut, kyllä mummo osaa hoitaa, mummon sylissä on hyvä olla..." Ja pappaa ja lapsen serkkuja ei olisi enää hengissä, jos katse voisi tappaa: niin äkäisiä katseita mummo luo heihin kun lapsi menee nauraen heidän luokse.
Ihan selkeästi sylistä pois rimpuilevalla lapsella on hyvä olla.
Mun anoppi ei siedä edes sitä, että lapset ovat tätinsä sylissä. Jotain (negatiivista) kommenttia tulee aina siitäkin.
äitiäiti kirjoitti:
Yökyläily on tietenkin hankalaa, jos vielä imetät. Mutta anna ihmeessä päiväkylään ja mene itse kaverille tms mitä nyt tykkäätkin ilman vauvaa tehdä. Mumo oppii tulkirsemaan vauvaa paremmin itse, jos saa viettää aikaa häne kanssaan ilman, että joku toinen kertoo hänelle vauvan tarpeista. Ei vauva rikki mene mummon käsittelyssä, mutta ymmärrän, että sinua voi ärsyttää. Siksi voitkin tehdä jotain mukavampaa kuin pyöriä mummon vieressä.
Sitä lasta ei jätetä epäluotettavan mummun hoivaan edes minuutiksi. Jokainen mummeli, jolta on kielletty lastenlasten hoito, voi ihan ensimmäiseksi katsoa peiliin. Ei kukaan ilman syytä katko välejä lähisukuun.
Vierailija kirjoitti:
äitiäiti kirjoitti:
Yökyläily on tietenkin hankalaa, jos vielä imetät. Mutta anna ihmeessä päiväkylään ja mene itse kaverille tms mitä nyt tykkäätkin ilman vauvaa tehdä. Mumo oppii tulkirsemaan vauvaa paremmin itse, jos saa viettää aikaa häne kanssaan ilman, että joku toinen kertoo hänelle vauvan tarpeista. Ei vauva rikki mene mummon käsittelyssä, mutta ymmärrän, että sinua voi ärsyttää. Siksi voitkin tehdä jotain mukavampaa kuin pyöriä mummon vieressä.
Sitä lasta ei jätetä epäluotettavan mummun hoivaan edes minuutiksi. Jokainen mummeli, jolta on kielletty lastenlasten hoito, voi ihan ensimmäiseksi katsoa peiliin. Ei kukaan ilman syytä katko välejä lähisukuun.
Syy voi yksinkertaisesti olla myös se, ettei sitä hoitoapua oikeasti tarvita. Jos isovanhemmat alkavat käyttäytymään loukkaavasti vanhempia kohtaan pelkästään siitä syystä, on myös syytä katsoa peiliin, kun vanhemmat eivät enää halua heitä nähdä. Se jo riittää syyksi että vanhemmat eivät halua hoitoapua, kypsä ihminen jatkaa omassa elämässään eteenpäin eikä vedä siitä minkäänlaisia kilareita.
Yp:t varmaan tietää mistä IP:sitä viestejä eniten tulee. Olen eri kirjoittaja kuin tuossa yllä, aika samaa mieltä myös pienisieluisuudesta, on olemassa kammo-anoppeja mutta myös kammo-miniöitä mm se joka valittaa että kamalaa kun heille tuodaan pullaa. Monet vanhemman polven ihmiset eivät osaa välittämistä ehkä muulla näyttää.
En tajua miksi miniät puhuu puhelimessa anopille tai päästää kylään omilla avaimilla. Itse puhun Max ystävien kanssa enkä sitäkään paljon. Tuollaisista on helppo päästä eroon millä vaan tekosyyllä jos konfrontaatiota tai riitaa ei halua. Jos huono kokemus, avain pois heti. Miehet hoitakoot omat äitinsä. Pitääkö miehenne yhteyttä teidän äiteihin, jotka eivät myöskään ole osa perhettä? JA on se kumma kun vain miehen äidit aina luonnehäiriöisiä, joistain täällä paistaa kyllä läpi omat mustasukkaisuudet jos poika läheinen vanhempiinsa, kaikki naiset eivät ole tasapainoisia ja terveitä.
Toivottavasti te sanotte samoin että "mummo ei kuulu perheeseen" kun lapsenne kasvavat aikuisiksi ja saavat omia lapsia.
Kouluaikainen bestis on kammominiä, haukkuu anoppiaan jos ostaa väärää merkkiä vaatteita lapsille (ei ole pikkurahan puutetta perheessä) jos tuo pullaa, koska "mies vaan lihoo", yritti ensivuosina erottaa miehensä lapsuuden perheestään koska hällä itsellä ikävät kokemukset omastaan. Se loppui siihen että mies oli jo eroamassa, heillä ei ollut edes lapsia. On myös aivan järkky äitipuoli miehen tytölle joka nyt 12v, kohteli lasta jo 6 vuotiaana kuin aikuista, silloin heillä ei ollut omia lapsia. Eipä halua tuota ihmistä juuri tavata. En ihmettelisi jos on täällä.
Eli joo. Ei aina yksinkertaista.
Tämä ketju on toooosii negatiivinen. Eri juttu päästä purkamaan se yksi kerta niitä kokemuksia mutta se että ihminen jonka lapset jo isoja pörrää täällä haukkumassa anoppiaan ja muistelemassa vauva-aikaa pari vuotta, olisko terapian paikka.
Olen mummo enkä voi mitenkään ymmärtää niitä mummoja, jotka vaativat vauvoja tai yleensäkään pieniä lapsia pois äitinsä kupeesta. Älkää hyvät äidit suostuko siihen jos vähänkin epäilyttää ja pelkästään se teidän mututunto on riittävä peruste!
Itselläni ei ole mitään tarvetta saada vauvaa yökylään tai napata vauvaa pois äidiltä. Ehkä syy siihen on etten hoidattanut omiani anopillani tai kellään muullakaan vaan ihan itse kun sen aika oli. Ja miettikääpä sitä vauvan järkytystä jos herää yöllä eikä omaa äitiä olekaan paijaamassa!!!!
Vierailija kirjoitti:
Yp:t varmaan tietää mistä IP:sitä viestejä eniten tulee. Olen eri kirjoittaja kuin tuossa yllä, aika samaa mieltä myös pienisieluisuudesta, on olemassa kammo-anoppeja mutta myös kammo-miniöitä mm se joka valittaa että kamalaa kun heille tuodaan pullaa. Monet vanhemman polven ihmiset eivät osaa välittämistä ehkä muulla näyttää.
En tajua miksi miniät puhuu puhelimessa anopille tai päästää kylään omilla avaimilla. Itse puhun Max ystävien kanssa enkä sitäkään paljon. Tuollaisista on helppo päästä eroon millä vaan tekosyyllä jos konfrontaatiota tai riitaa ei halua. Jos huono kokemus, avain pois heti. Miehet hoitakoot omat äitinsä. Pitääkö miehenne yhteyttä teidän äiteihin, jotka eivät myöskään ole osa perhettä? JA on se kumma kun vain miehen äidit aina luonnehäiriöisiä, joistain täällä paistaa kyllä läpi omat mustasukkaisuudet jos poika läheinen vanhempiinsa, kaikki naiset eivät ole tasapainoisia ja terveitä.
Toivottavasti te sanotte samoin että "mummo ei kuulu perheeseen" kun lapsenne kasvavat aikuisiksi ja saavat omia lapsia.
Kouluaikainen bestis on kammominiä, haukkuu anoppiaan jos ostaa väärää merkkiä vaatteita lapsille (ei ole pikkurahan puutetta perheessä) jos tuo pullaa, koska "mies vaan lihoo", yritti ensivuosina erottaa miehensä lapsuuden perheestään koska hällä itsellä ikävät kokemukset omastaan. Se loppui siihen että mies oli jo eroamassa, heillä ei ollut edes lapsia. On myös aivan järkky äitipuoli miehen tytölle joka nyt 12v, kohteli lasta jo 6 vuotiaana kuin aikuista, silloin heillä ei ollut omia lapsia. Eipä halua tuota ihmistä juuri tavata. En ihmettelisi jos on täällä.
Eli joo. Ei aina yksinkertaista.
Tämä ketju on toooosii negatiivinen. Eri juttu päästä purkamaan se yksi kerta niitä kokemuksia mutta se että ihminen jonka lapset jo isoja pörrää täällä haukkumassa anoppiaan ja muistelemassa vauva-aikaa pari vuotta, olisko terapian paikka.
Mummo on sukulainen.
Hän ei ole perhettä.
Älä tule, jos et pidä kirjoituksista.
Yksinkertaista.
Mitä se terapeutti sanoi, kun anoppi alkoi riehua?