Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Yh-äiti kirjoitti:
Voi kun minun lapsillani oli mummu joka tulisi joskus auttamaan! Ei väljä millainen persoona olisi. Olisi vaan syli johon voisin lapsen hetkeksi antaa kun en välillä millään meinaa jaksaa.
On teillä täällä murheet!
Meiltä saat! Mihin voi toimittaa?
Vierailija kirjoitti:
Yh-äiti kirjoitti:
Voi kun minun lapsillani oli mummu joka tulisi joskus auttamaan! Ei väljä millainen persoona olisi. Olisi vaan syli johon voisin lapsen hetkeksi antaa kun en välillä millään meinaa jaksaa.
On teillä täällä murheet!Täällähän monet ovat luvanneet lahjoittaa sekopäisen rajattoman mummon ilmaiseksi avuksi teille jotka sitä Niiiiiin paljon haluaisivat....
Paitsi että olet kultsimummi, jota harmittaa kun hoito apuasi ei kukaan oikeasti halua.
Pikemminkin niin, ettei niitä lastenlapsia uskalleta jättää kultamummille "hoitoon".
Vierailija kirjoitti:
Yh-äiti kirjoitti:
Voi kun minun lapsillani oli mummu joka tulisi joskus auttamaan! Ei väljä millainen persoona olisi. Olisi vaan syli johon voisin lapsen hetkeksi antaa kun en välillä millään meinaa jaksaa.
On teillä täällä murheet!Meiltä saat! Mihin voi toimittaa?
Yh-äidin onnen päivä. Kerrot vain osoitteen ja kohta on kaksi rajatonta hullua sylittelemässä!
PS. Et saa palauttaa
Yh-äiti kirjoitti:
Voi kun minun lapsillani oli mummu joka tulisi joskus auttamaan! Ei väljä millainen persoona olisi. Olisi vaan syli johon voisin lapsen hetkeksi antaa kun en välillä millään meinaa jaksaa.
On teillä täällä murheet!
Minä voin lahjoittaa sinulle! Mutta varoitan, älä sitten odota että se on vain hetkeksi, sitten kun lapsesi tarvitsee jotakin niin saat juosta mummon perässä. Sitten saat myös väitellä mummon kanssa siitä, että lapsen pitää ihan oikeasti saada ruokaa ja unta. Sen jälkeen saat kuulla miten teet kaiken väärin ja miten huono äiti olet.
Kannattaa oikeasti katsella vähän muualtakin niitä tukijoukkoja. Meillä anoppi on pelkkä rasite. Mun parhaan ystävän mies taas mielellään leikkii lapsen kanssa, ei olisi uskonut että sieltä oikeasti löytyisi se tuki. Kahvittelen rauhassa ystäväni kanssa keittiössä ja sillä välin ystävän mies leikkii lasten kanssa olohuoneessa. Kaikin puolin rentouttavaa, jos lapsi tarvitsee jotakin niin olen siinä lähellä.
Yh-äiti kirjoitti:
Voi kun minun lapsillani oli mummu joka tulisi joskus auttamaan! Ei väljä millainen persoona olisi. Olisi vaan syli johon voisin lapsen hetkeksi antaa kun en välillä millään meinaa jaksaa.
On teillä täällä murheet!
Mä voin kans lahjottaa ton meidän mummon. Ei palautus oikeutta. Varaudu sit siihen että saat viettää lapses kanssa aikaa sairaalassa yhden jos toisenkin kerran kun mummo tekee oman päänsä mukaan.
Meiltä saa mummon ilmaiseksi (voin jopa maksaa!) joka pitää vikakirjanpitoa eli kirjaa ruutuvihkoon kaiken mikä hänen mielestään tehdään väärin! Mm vanhentunut mauste kaapissa, väärällä tavalla esitetty kiitos jne.
Vierailija kirjoitti:
Yh-äiti kirjoitti:
Voi kun minun lapsillani oli mummu joka tulisi joskus auttamaan! Ei väljä millainen persoona olisi. Olisi vaan syli johon voisin lapsen hetkeksi antaa kun en välillä millään meinaa jaksaa.
On teillä täällä murheet!Mä voin kans lahjottaa ton meidän mummon. Ei palautus oikeutta. Varaudu sit siihen että saat viettää lapses kanssa aikaa sairaalassa yhden jos toisenkin kerran kun mummo tekee oman päänsä mukaan.
Mitä muutama sairaalareissu haittaa, kunhan on syli mihin lapsensa laittaa kun ei itse meinaa jaksaa. Vai?
Millainen määrä ratakiskoa tarvitaan malliin, jossa tehtäisiin näille inisijöille selväksi, että nämä isovanhemmat, joista tässä ketjussa puhutaan, eivät ole missään millään tavalla lapselle turvallisia hoitajia. Meillä on lasten henkinen ja fyysinen turvallisuus uhattuna, jos anopille antaisi hoitovastuun.
Vierailija kirjoitti:
Meiltä saa mummon ilmaiseksi (voin jopa maksaa!) joka pitää vikakirjanpitoa eli kirjaa ruutuvihkoon kaiken mikä hänen mielestään tehdään väärin! Mm vanhentunut mauste kaapissa, väärällä tavalla esitetty kiitos jne.
Best seller ainesta. Miniän laiminlyönnit, kirjoittanut Itse Täydellisyys.
Ote:
31.8. - Miniän maustekaappi ratsattu. Meirami mennyt vanhaksi 27.7. kuluvaa vuotta. Pitäisiköhän ilmoittaa terveysviranomaisille? Onko lasun paikka? Pitää pohtia asiaa Irmelin ja Pirkon kanssa

Kyllä nyt huoliboksi laulaa!

31.8. - Miniän maustekaappi ratsattu. Meirami mennyt vanhaksi 27.7. kuluvaa vuotta. Pitäisiköhän ilmoittaa terveysviranomaisille? Onko lasun paikka? Pitää pohtia asiaa Irmelin ja Pirkon kanssaKyllä nyt huoliboksi laulaa!
Tähän kylkeen self help -kirja: Huoliboksista lasuun - työkaluja miten saan miniän toimimaan tahtomallani tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meiltä saa mummon ilmaiseksi (voin jopa maksaa!) joka pitää vikakirjanpitoa eli kirjaa ruutuvihkoon kaiken mikä hänen mielestään tehdään väärin! Mm vanhentunut mauste kaapissa, väärällä tavalla esitetty kiitos jne.
Best seller ainesta. Miniän laiminlyönnit, kirjoittanut Itse Täydellisyys.
Ote:
31.8. - Miniän maustekaappi ratsattu. Meirami mennyt vanhaksi 27.7. kuluvaa vuotta. Pitäisiköhän ilmoittaa terveysviranomaisille? Onko lasun paikka? Pitää pohtia asiaa Irmelin ja Pirkon kanssaKyllä nyt huoliboksi laulaa!
Mikä tuo huoliboksi on mistä muutamakin kirjoittanut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se siinä eniten ihmetyttää, että miten joku voi edes kuvitella omaavansa oikeuksia sekaantua toisen perheeseen? Sehän on ihan perustavasti outo ajatus. Kuitenkin näitä rajattomia mummoja on ilmeisesti aika paljon.
Heillähän on ihan rekisteröity yhdistyskin, joka ajaa lakia, joka takaisi isovanhemmille tällaiset oikeudet. Ihan omilla kasvoilla ja omalla nimellä ajavat tällaista asiaa.
Mikä yhdistys tuollainen on?
Hei! Toimintamme on paljon, paljon muutakin kuin vain juridisiin epäkohtiin keskittymistä :) Yhtenä keskeisimpänä tavoitteenamme on lapsiperheiden tukeminen, yhteistyössä vanhempien kanssa. Vanhempien voimavarojen turvaaminen on ensisijaista 😍 Järjestämme tapahtumia ja sijaisisovanhemmuus-toimintaa mm. m. muuttajille sekä sellaisten perheiden lapsille jotka eivät syystä tai toisesta ole aktiivisesti tekemisissä biologisten isovanhempiensa kanssa. Meihin voi tutustua paremmin omalla nettisivullamme: http://www.isovanhemmat.fi/etusivu/yhdistyksen-esittely/ tai sitten oman Facebook-sivumme kautta, sivun tykkäys (vasemman yläreunan painike) vaivattomana&maksuttomana toiminnan tukemisena on aina tervetullut😊☀️
Isovanhemmuus ei ole kilpajuoksua vanhempien kanssa vaan ihan oma osa-alueensa lapsen elämässä ja arjessa. Molemminpuolinen kunnioitus on tärkeää ❤️ Nuorilla on uusia ja raikkaita ajatuksia sekä internetti käytössään, joka on pohjaton kaivo ammentaa tietoa - me isovanhemmat voimme toimia kokemuspohjalta ja tarvittaessa viitoittaa tietä, jos ylenmääräinen tietomäärä vaikeuttaa juuri sen omalle lapselle sopivimman metodin löytämistä. Tämä on hirveän yleinen ongelma jonka tiimoilta saamme yhteydenottoja viikoittain.
Ihanaa loppukesää ja syysiltojen odottelua kaikille lapsille, isille, äideille, sekä sijais-sekä adoptiovanhemmille❤️🧡Miten neuvoisit selvittämään asiat täysin rajattoman mummun kanssa, joka kokee olevansa perheeni asioista päättävä henkilö?
Hei, adoptiovanhemmat ovat myöskin ilman muuta ihan "oikeita" vanhempia ❤️
Aina yhtä pätevä neuvoni jonka annan henkilökohtaisella tasolla, on puhuminen. Puhukaa! Reilusti ja rehellisesti, jo heti ristiriitatilanteessa eikä vasta kahden viikon päästä. Toisen ihmisen toimintaa ja ajattelua on helpompi ymmärtää kun ymmärtää itse ihmistä joten kysy, millainen mummon oma mummo oli ja mitä hän odottaa isovanhemmuuden tehtävältään? Risteävätkö odotukset? Jos risteävät, niin miksi? Mitkä asiat ovat sellaisia joissa olet valmis tulemaan vastaan, entä mitkä asiat vaativat rukkaamista? Pohdi näitä yhdessä kumppanisi kanssa ja istukaa sitten kahtena sukupolvena pyöreän pöydän ääreen. Pyöreä pöytä tarkoittaa tässä kielikuvaa tasa-arvoisesta, kunnioittavasta keskusteluilmapiiristä, siihen kelpaa ihan vaikka suorakulmainen pöytä 😉
Jokainen saa sanoa asiansa rauhassa, kenenkään keskeyttämättä.
Jos ilmapiiri on jännittynyt tai ikävä, niin kokeilkaapa "huoliboksia". Sitä käytetään ihan ammattilaistasolla purkamaan jännitteitä ja esimerkiksi meillä se on vakiintunut apuväline arjessa.
Tarvitset esimerkiksi vanhan kenkälaatikon, jossa on kansi. Leikkaa kanteen kapea, mutta riittävän leveä suorakulmainen aukko, samaan tapaan kuin vaaliuurnassa. Laske kansi laatikon päälle ja jaa pieniä paperiliuskoja kaikille jotka ottavat osaa keskusteluun. Pyydä kaikkia miettimään hetki rauhassa sellaisia huolia tai oletuksia jotka heitä vaivaavat liittyen siihen ristiriitaan, jota olette päättäneet lähteä yhdessä purkamaan.
Anna sitten jokaisen vuorollaan pudottaa taiteltu lappu huoliboksiin, muistuta ettei lappuun pidä kirjoittaa kirjoittajan nimeä. Nosta sieltä yksi lappu kerrallaan, lue se ääneen ja kysy, millaisia ajatuksia lapun kirjoitus herättää. Anna suunvuoro tasapuolisesti osallisille ja kerro oma mielipiteesi viimeisenä, jotta muut saavat vastata "puhtaalta pöydältä".
Laatikon koristelu ei ole kiellettyä! 😊 On ihan kehaistava että meidän huoliboksi lienee koristeluineen aatelistasoa, taiteilijoina toimivat 3 vuotiaat kaksoset ja saipa porukan pieninkin (10kk) toki aikuisen avustuksella, jättää pienen kädenjälkensä.
Jos omaksut lähtökohdaksi "riidat on tehty ratkaistavaksi" osaat alitajuisesti jo suhtautua asiaan rakentavasti ja osallisten näkökulmat tasapuolisesti huomioiden.
Jokainen perhe on omanlaisensa, teillä voi toimia jokin ihan muu juttu. Ole kuitenkin ylpeä siitä että ylipäätään suhtaudut ristiriitaanne ratkaisukeskeisesti. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi 🌞
Tuossa on huoliboksin alunperäinen ehdottaja.
Aina kun luen näitä irvijöiden kommentteja, jotka saavat ilmeisesti voimaantumisen tunteen siitä, että heidän vastustajansa ”kultamummit” kollektiivisesti lytätään niin mietin kolikon toista puolta. Jos irvitään huoliboksille, mikä on yksi työväline käsitellä ongelmia, niin irvitäänkö samalla sille, että ylipäätään käsitellään ongelmia?
Ymmärrän ettei häirikölle haluta antaa yhtään rohkaisua, että hänellä olisi yhtään sananvaltaa perheeseen mutta tilanteita on erilaisia, eri vaiheissa. Jossain kohtaa ne tilanteet on kaikissa perheissä kuitenkin käsitelty, jollain tavalla.
Perheen on suojeltava itseään ettei sitä häiriköidä. Mutta että on tahoja, jotka kuuntelevat eri osapuolia, vanhempia, isovanhempia ja lapsia, antavat neuvoja miten asioita voidaan työstää niin minusta se on vain hyvä asia. Kukin perhe kuitenkin päättää omista asioistaan.
Mutta onhan se epäreilua jos erotilanteessa lapsen isä ja mummu ovat kasvattaneet lasta useamman vuoden kun lapsen äiti on alkoholisti ja sitten kun äiti saa elämänsä kuntoon niin äiti taas puolestaan vaatii lapselle yksinhuoltajuuden ja katkaisee välit lapsen isään ja mummoon, estää ja hankaloittaa tapaamista. Kyllä tässä äiti katsoo vain omaa etuaan ja näpäyttää rankemman kerran takaisin esim. aiemmin tehdyistä lasuista kun lapsi on ollut heitteillä. Lapsen etu ei siinä vaikuta äidin päätöksiin. Voitto ja vastustajan nujertaminen on päämäärä. Ehkäpä häirikkömummu on siinäkin perheessä mutta tässä tapauksessa väärin perustein.
Minusta nämä ovat surullisia tarinoita ja toivoisin aikuisten asettavan lapsen edun oman etunsa edelle. Ja käyttäytyvän tietysti kunnioittavasti toisiaan kohtaan niin jonkinlainen kontakti olisi mahdollista.

Tämä horina ei liity aiheeseen yhtikäs mitenkään.

Ja tämä liittyi keskusteluun miten? Aloita ihan uusi keskustelu tuohon aiheeseen liittyen, tähän ketjuun tuo asia ei nyt mitenkään liity.
Kaksi hyeenaa valmiina heti välittömästi hyökkäämässä poikkeavan mielipiteen kimppuun - eikö teillä tosiaankaan ole muuta elämää kuin päivystää mielipidepoliisina tässä ketjussa? Jos on mummusta sun muusta päästy eroon niin nauttikaa nyt siitä rauhasta elämässänne ja hankkikaa se elämä. Ei mulla muuta.

Eikö sulla ole muuta elämää kuin jauhaa soopaa vääriin ketjuihin?
Vierailija kirjoitti:
Aina kun luen näitä irvijöiden kommentteja, jotka saavat ilmeisesti voimaantumisen tunteen siitä, että heidän vastustajansa ”kultamummit” kollektiivisesti lytätään niin mietin kolikon toista puolta. Jos irvitään huoliboksille, mikä on yksi työväline käsitellä ongelmia, niin irvitäänkö samalla sille, että ylipäätään käsitellään ongelmia?
Ymmärrän ettei häirikölle haluta antaa yhtään rohkaisua, että hänellä olisi yhtään sananvaltaa perheeseen mutta tilanteita on erilaisia, eri vaiheissa. Jossain kohtaa ne tilanteet on kaikissa perheissä kuitenkin käsitelty, jollain tavalla.
Perheen on suojeltava itseään ettei sitä häiriköidä. Mutta että on tahoja, jotka kuuntelevat eri osapuolia, vanhempia, isovanhempia ja lapsia, antavat neuvoja miten asioita voidaan työstää niin minusta se on vain hyvä asia. Kukin perhe kuitenkin päättää omista asioistaan.
Mutta onhan se epäreilua jos erotilanteessa lapsen isä ja mummu ovat kasvattaneet lasta useamman vuoden kun lapsen äiti on alkoholisti ja sitten kun äiti saa elämänsä kuntoon niin äiti taas puolestaan vaatii lapselle yksinhuoltajuuden ja katkaisee välit lapsen isään ja mummoon, estää ja hankaloittaa tapaamista. Kyllä tässä äiti katsoo vain omaa etuaan ja näpäyttää rankemman kerran takaisin esim. aiemmin tehdyistä lasuista kun lapsi on ollut heitteillä. Lapsen etu ei siinä vaikuta äidin päätöksiin. Voitto ja vastustajan nujertaminen on päämäärä. Ehkäpä häirikkömummu on siinäkin perheessä mutta tässä tapauksessa väärin perustein.
Minusta nämä ovat surullisia tarinoita ja toivoisin aikuisten asettavan lapsen edun oman etunsa edelle. Ja käyttäytyvän tietysti kunnioittavasti toisiaan kohtaan niin jonkinlainen kontakti olisi mahdollista.
Häiriköiden kanssa ei vain pysty neuvottelemaan. Valitettavaa, mutta tosiasia.
Ja tuo muu kirjoittamasi ei tosiaan liity tämän ketjun aihe alueeseen.
Täällähän monet ovat luvanneet lahjoittaa sekopäisen rajattoman mummon ilmaiseksi avuksi teille jotka sitä Niiiiiin paljon haluaisivat....