Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla kommentteja naisilta/miehiltä, joilla on ollut useita anoppeja. Hehän voivat vertailla tilannetta eri suhteissa. Tämä kertoisi myös, miten paljon kysymys on myös henkilökemioista.
Minulla ensimmäinen anoppi oli riivinrauta, hänen tyytymättömyytensä omaan elämäänsä aiheutti aika paljon säätöä meidänkin perheeseen. Ainoastaan suora sanominen ja välimatka asuinpaikkakunnissa toi rauhan. Mutta me olimme nuoria niin anoppi alkoi kasvattamaan meitä ihanne-elämäänsä. Anoppi taisi ottaa avioeron raskaimmin, hänen elämäntyönsä meni hukkaan :D
Ja pari muuta avoanoppi ja anoppi on ollut ja on nykyäänkin huomattavasti vähemmän päällekäyviä. Etäisyys on ollut oma ratkaisu, pidän fyysistä ja henkistä välimatkaa, niin eivät kehtaa kertoa mielipiteitänsä meidän asioista. Sitten olen tietysti koppava. Mieluummin olen koppava kuin stressaantunut. En aio olla yksi tytär lisää anopin perheeseen vaan poikansa vaimo. Siinä kohtaa kun tutustutte niin miettikääpä tarkasti tarvitsetteko anopin/apen hyväksyntää vai kunnioitusta, se on neuvoni.
Ei tässä ketjussa kuvailtu rajaton häiriökäyttäytyminen ole kaksisuuntaista tai ristiriita tai riita tai millään tavoin edes mahdollista että olisi henkilökemioista kiinni.
t. rajattoman mummon tytär
Saako tässä ketjussa keskustella vaikeista tilanteista isovanhempien kanssa vai rajataanko keskustelu vain diagnosoituun häiriökäyttäytymiseen? Voin aloittaa uuden ketjun missä keskustellaan vain vaikeista tilanteista ja niiden vaikutuksista perhe-elämään ja miten niitä tilanteita on mahdollisesti ratkaistu jos niistä olisi jollekin apua. Tähän ketjuun jäisi sitten vain todella häiriintyneet tapaukset.
Mun mielestä kyllä. En tiedä mitä diagnooseja mun hyvin narsistisella anopilla on. Mun mielestä kaikki ongelmat isovanhempien kanssa kuuluu tänne, ellei kyseessä ole jonkun pissaliisamutsin "mummu osti väärää kuosia olevan molon haalarin Mirkulle".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ovat kateellinen kansa. Vuoden 2016 amerikkalaistutkimuksen mukaan suomalaiset kuuluvat myös maailman vähiten empaattisiin kansakuntiin. Empatia tarkoittaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavaa kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää tämän tunteita ja näkökulmia. Ja empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan.
Kateellisuutta en luokittelisi ”mielenterveysongelmaksi” vaan sehän saadaan Suomessa jo äidinmaidossa.
Kenelle sun mielestä siis pitäisi olla empaattinen?
Kyllä se kateellisuus on selkeä mielenterveysongelma jos se aiheuttaa rajattomuutta ja häiriökäyttäytymistä.
Kaikille ihmisille olisi hyvä olla empaattinen lähtökohtaisesti, empaattisuus on ihmisen luonteenpiirre. Empaattinen ei tarkoita alistuvaa. En usko, että kateellisuus aiheuttaa rajattomuutta ja häiriökäyttäytymistä. Kaikki tuntevat jollain tasolla kateellisuuden itsessään, niin tavallista se on.
Totta kai se voi aiheuttaa rajattomuutta ja häiriökäyttäytymistä. Tässäkin ketjussa ties kuinka monta esimerkkiä
Narsistiäiti nimenomaan esimerkiksi on kateellinen tyttärilleen
En tajua miten ihmeessä tuo empatia edes liittyy ketjun aiheeseen
Niinpä. Kateellisuus ei ole mielenterveysongelma. Kaikki ikävä käyttäytyminen ei ole mielenterveysongelmasta johtuvaa. Empatian avulla voit ymmärtää (ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä) toisen ihmisen käyttäytymistä, jos haluat.
Kritisoin kolmea asiaa: kaikkea ikävää ja häiritsevää käyttäytymistä ei voi luokitella mielenterveysongelmaksi. Kukaan ei voi keskustelupalstalla päättää toisten puolesta mistä saa ja mistä ei saa keskustella. Kukaan ei voi päättää kenen mielipide johonkin asiaan on oikea ja kenen väärä. Oletin, että tämä on päivänselvää kaikille.
Mitä ihmettä sinä sössötät??? Ja miksi?
Kyse ei ole mielipiteistä vaan siitä että ketju pysyisi aiheessaan.
Ja tuo empatiahöpötys... mitä se on?
Ei täällä monellakaan ole vaijeuksia ymmärtää sitä häiriökäyttäytymistä tai tajuta misyä se johtuu. Mitä sitten?
Arvaa vaan miten monta kertaa tuollaisen häieiökäytöksen uhri on kuullut tätä sössötystä:
”Se nyt vaan on tommonen koskasejatää, pitää ymmärtää”...
Ei pidä! Ei tarvitse ymmäetää, ei sietää, ei joustaa eikä sulattaa.
Jokaisella aikuisella ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään ja mielenterveydestään. Myös kammomummolla.
Ketju pysyy aiheessa ei tarkoita sitä, että kaikkien pitää olla ehdottomasti samaa mieltä vaikka siitä, että kateus on mielenterveyshäiriö.
Tai ettei voisi samassa ketjussa keskustella myös vaikeista anopeista ja tilanteista ja sitten myös häiriintyneistä anopeista. Ihmettelin kun sinä halusit kieltää keskustelun kaikista muista tilanteista kuin anopeista, joilla on diagnosoitu mielenterveyshäiriö. Minusta tuo on itsekästä ajattelua. Minä, minä, minä. Diagnoosi ei ole mikään helppo prosessi.
Vierailija kirjoitti:
Ketju pysyy aiheessa ei tarkoita sitä, että kaikkien pitää olla ehdottomasti samaa mieltä vaikka siitä, että kateus on mielenterveyshäiriö.
Tai ettei voisi samassa ketjussa keskustella myös vaikeista anopeista ja tilanteista ja sitten myös häiriintyneistä anopeista. Ihmettelin kun sinä halusit kieltää keskustelun kaikista muista tilanteista kuin anopeista, joilla on diagnosoitu mielenterveyshäiriö. Minusta tuo on itsekästä ajattelua. Minä, minä, minä. Diagnoosi ei ole mikään helppo prosessi.
Jaaha. Oletkin trolli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ovat kateellinen kansa. Vuoden 2016 amerikkalaistutkimuksen mukaan suomalaiset kuuluvat myös maailman vähiten empaattisiin kansakuntiin. Empatia tarkoittaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavaa kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää tämän tunteita ja näkökulmia. Ja empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan.
Kateellisuutta en luokittelisi ”mielenterveysongelmaksi” vaan sehän saadaan Suomessa jo äidinmaidossa.
Kenelle sun mielestä siis pitäisi olla empaattinen?
Kyllä se kateellisuus on selkeä mielenterveysongelma jos se aiheuttaa rajattomuutta ja häiriökäyttäytymistä.
Kaikille ihmisille olisi hyvä olla empaattinen lähtökohtaisesti, empaattisuus on ihmisen luonteenpiirre. Empaattinen ei tarkoita alistuvaa. En usko, että kateellisuus aiheuttaa rajattomuutta ja häiriökäyttäytymistä. Kaikki tuntevat jollain tasolla kateellisuuden itsessään, niin tavallista se on.
Totta kai se voi aiheuttaa rajattomuutta ja häiriökäyttäytymistä. Tässäkin ketjussa ties kuinka monta esimerkkiä
Narsistiäiti nimenomaan esimerkiksi on kateellinen tyttärilleen
En tajua miten ihmeessä tuo empatia edes liittyy ketjun aiheeseen
Narsistinen ihminen on kykenemätön empatiaan. Siinä mielessä empatia kuuluu tähän ketjuun hyvinkin tiiviisti.
Muistuttaisin siitä, että keskustelu ei ole vain yhden sallitun mielipiteen pönkittämistä. Joskus on kyse vaikeista tilanteista ja ihmisistä, joskus niihin tilanteisiin löytyy ratkaisut. Niistä voi ja saa keskustella, tässäkin ketjussa.
Minulle esim. etäisyys on toiminut hyvin. Ei tarvitse mennä niihin tilanteisiin, ei ole pakko toimia niinkuin on aina toimittu. Myös suoraan sanominen on toiminut ettei minua hyppyytetä toisen tahdon mukaan ja sitten se etäisyys jos ei muu auta.
Itseä voi jäädä kalvamaan ellei koskaan sano mitä mieltä on, vaikka toinen puhuu päälle, haukkuu, huutaa, lähtee pois, itse väittää että lässyttää, ei ymmärrä kun ei ole kokemusta, sössöttää, höpöttää - kaikin tavoin yrittää mitätöidä toisen asiaa tai mielipidettä. Tai on niin epävakaa ettei hyödytä oikeastaan sanoa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis nyt en ymmärrä. Omalla anopilla ei ole diagnooseja, se nimittäin vaatisi sitä, että hän itse kävisi lääkärin luona koska oma käytös häiritsee niin kovasti. Mutta kun on omasta mielestään oikeassa ja minä olen se joka on vinksahtanut tai ilkeä ilman syytä ja väärässä.
Olen yrittänyt kaikkea mitä ihmiset yleensä suosittelee; yrittänyt ymmärtää, joustaa, antaa tehtäviä, antaa periksi kokonaan, mennä pois kun minua alkaa ahdistaa, keskustella, ajatellut että oikeasti yrittää auttaa ja tahtoo vaan hyvää, yrittänyt miehen kautta keskustella, yrittänyt vaan kestää..mutta kun mikään EI auta. Se käytös pahenee ja oma mielenterveys on kärsinyt. Nyt huomasin että anoppi on nätisti kun muut on näkemässä (paitsi appi ja muut jotka toimii hänen puolestaan) ja ilkeä kun ollaan kahdestaan, tästä olen päätellyt että anoppi käyttäytyy tahallisesti näin, se EI tahdo hyvää meille, se on puhdasta itsekkyyttä.
Minua on auttanut käytöksen tekeminen näkyväksi. Jos anoppi on esim. ilkeillyt, että ”ei se taida Pekka tulla tänään ajoissa kotiin, että sinä pääset sinne sinun jumpalle, Pekan työ on niin tärkeää ettei siinä sinun jumpat paljoa paina, kysyt vaan nätisti josko mummu auttaa”. Olen siinä samassa soittanut Pekka-miehelleni ja sanasta sanaan toistanut anopin sanat. Pekka sanoo stana ja anoppi herahtaa naamaltaan punaiseksi, että hyvää hyvyyttään hän vain apua tarjosi. Just joo.
Vielä kun sanominen on tuoreessa muistissa niin ääneen kysyy rauhallisesti vaikka toistaa sanat ja kysyy mitä tarkoitit. En päästä anoppia niskan päälle mutta en usko hänen olevan ”tärähtänyt” ainoastaan helv ilkeä ja sieltähän se kumpuaa, omasta itsetunnostaan ne kaikki ilkeydet.
Ajattelin usein miksi se niin sanoi mutta kaikki oli aikalailla sitä, että itsellään on huono itsetunto ja koittaa kaikin tavoin nujertaa minut miten häntäkin on huonosti miniänä kohdeltu. Antaa hyvän kiertää, totisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Diagnoosi varmaan löytyy todella harvalta. Ylipäätään oleellista lienee se, pystyykö ihmisen kanssa keskustelemaan ja selvittämään ongelmia ja ymmärtääkö hän toisten ihmisten näkökulman ja ottaa sen huomioon, vaiko ei. Käyttäytyykö hän kuin aikuinen vai onko jäänyt tasolle, jossa toisten ihmisten tehtävä on pönkittää hänen omaa mielikuvaansa roolista, joka hänellä mielestään näiden elämässä kuuluisi olla?
Monessa kokemuksessa täällä mikään järkevä palaute tai keskustelunyritys ei ole mennyt perille. Kyse ei ole silloin normaalista tasavertaisten aikuisten järkiperäisestä riitelystä ja erimielisyyksistä, vaan jostain paljon hankalammasta. Ja rajaton ja häiriköivä käyttäytyminen aiheuttaa sen kohteille ihan samalla tavalla tuskaa ja hämmennystä riippumatta siitä, onko sen syyt nimetty jotenkin vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Muistuttaisin siitä, että keskustelu ei ole vain yhden sallitun mielipiteen pönkittämistä. Joskus on kyse vaikeista tilanteista ja ihmisistä, joskus niihin tilanteisiin löytyy ratkaisut. Niistä voi ja saa keskustella, tässäkin ketjussa.
Minulle esim. etäisyys on toiminut hyvin. Ei tarvitse mennä niihin tilanteisiin, ei ole pakko toimia niinkuin on aina toimittu. Myös suoraan sanominen on toiminut ettei minua hyppyytetä toisen tahdon mukaan ja sitten se etäisyys jos ei muu auta.
Itseä voi jäädä kalvamaan ellei koskaan sano mitä mieltä on, vaikka toinen puhuu päälle, haukkuu, huutaa, lähtee pois, itse väittää että lässyttää, ei ymmärrä kun ei ole kokemusta, sössöttää, höpöttää - kaikin tavoin yrittää mitätöidä toisen asiaa tai mielipidettä. Tai on niin epävakaa ettei hyödytä oikeastaan sanoa mitään.
Mullakin on etäisyys toiminut melko hyvin. Samoin ettei mennä anopin kotiin, ja nähdään korkeintaan pari tuntia kerrallaan ja oman jaksamisen mukaan, joskus se saattaa olla vain kerran parissa kuukaudessa. En jää missään nimessä kahdestaan anopin tai apen kanssa.
Nousen ja lähden pois kun anoppi alkaa kommentoimaan ilkeästi, menen esim leikkimään lapsen kanssa, vaihtamaan vaippaa tai ihan vaan katsomaan jotakin, vaikka kesken anopin lauseen, en jää kuuntelemaan loppuun. Siitä seuraa kyllä usein anopin mökötyskohtaus, mutta saattaa mennä niinkin hyvin että se mököttää ja itse saa olla rauhassa, joskus appi saattaa taas alkaa määräilemään kun haluaa anoppia "lohduttaa". Tai sitten jos paikalla on minun omia ystäviä tai sukulaisia, niin anoppi osaa olla jopa mukava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nää empatiahorinat on outoja.
Kun "vastapuolella" on vastasynnyttänyt nainen joka elää ainutlaatuisia hetkiä elämässään ja hänellä on vastuullaan avuton lapsi?
Eikö normaali ihminen koe nimenomaan empatiaa häntä kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isovanhemmat haluavat, että heitä kunnioitetaan ja arvostetaan, kannattaa ihan lähteä siitä, että itse pystyy kunnioittamaan oman lapsensa perhettä ja elämää, eikä pakota "apuaan", tuppaudu ja muutenkin tule perheeseen päsmäröimään miten sitä lastenlasta tulisi oikeaoppisesti imettää, vaippa vaihtaa, pukea ja nukuttaa, sekä yrittää muillakin tavoin osoittaa vanhempien "kyvyttömyyttä" hoitaa omaa lastaan.
Kunnioitus on ansaittava omalla käytöksellään, ei sitä voi automaattisesti odottaa saavansa osakseen, jos ei ole minkäänlaisia alkeellisiakaan käytöstapoja elämänsä aikana oppinut. Tätä tuntuu joidenkin olevan yllättävän hankala ymmärtää ja sisäistää.
Niin. Tottakai sillä, joka on just kävellyt sen nyytin kanssa sairaalasta kotiin on enemmän kokemusta lastenhoidosta, kuin ikälopulla akalla, joka on vain joskus viime vuosituhannella synnyttänyt ja kasvattanut vauvasta aikuiseksi muutaman ihmisen.
No ei hätää. Kyllä aika korjaa ja näistä apua tarvitsemattomista tulee omalla vuorollaan sen avun "tyrkyttäjiä".
Se on synnyttäneen lapsi josta tällä on 9 kuukauden kokemus.
Synnyttäneellä on myös nykyqikaiset tiedot, puoliso, läheisiä ja neuvola.
Juu se lapsi on ollut siellä kohdussa sen 9 kuukautta, mutta se on hieman eri asia kuin se rääkyvä nyytti, jolle ei kelpaa mikään. Kyllä se vauvaan tutustuminen alkaa tasan nollasta.
Ihan yhtä vieras se nyytti on mummulle.
Tismalleen! Eli miksi mummo ei kelpaa hoitamaan?
Vanhemmat ei pidä hänestä?
Tai sit ne pelkää, että vauva saattaisi pitää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isovanhemmat haluavat, että heitä kunnioitetaan ja arvostetaan, kannattaa ihan lähteä siitä, että itse pystyy kunnioittamaan oman lapsensa perhettä ja elämää, eikä pakota "apuaan", tuppaudu ja muutenkin tule perheeseen päsmäröimään miten sitä lastenlasta tulisi oikeaoppisesti imettää, vaippa vaihtaa, pukea ja nukuttaa, sekä yrittää muillakin tavoin osoittaa vanhempien "kyvyttömyyttä" hoitaa omaa lastaan.
Kunnioitus on ansaittava omalla käytöksellään, ei sitä voi automaattisesti odottaa saavansa osakseen, jos ei ole minkäänlaisia alkeellisiakaan käytöstapoja elämänsä aikana oppinut. Tätä tuntuu joidenkin olevan yllättävän hankala ymmärtää ja sisäistää.
Niin. Tottakai sillä, joka on just kävellyt sen nyytin kanssa sairaalasta kotiin on enemmän kokemusta lastenhoidosta, kuin ikälopulla akalla, joka on vain joskus viime vuosituhannella synnyttänyt ja kasvattanut vauvasta aikuiseksi muutaman ihmisen.
No ei hätää. Kyllä aika korjaa ja näistä apua tarvitsemattomista tulee omalla vuorollaan sen avun "tyrkyttäjiä".
Se on synnyttäneen lapsi josta tällä on 9 kuukauden kokemus.
Synnyttäneellä on myös nykyqikaiset tiedot, puoliso, läheisiä ja neuvola.
Juu se lapsi on ollut siellä kohdussa sen 9 kuukautta, mutta se on hieman eri asia kuin se rääkyvä nyytti, jolle ei kelpaa mikään. Kyllä se vauvaan tutustuminen alkaa tasan nollasta.
Ihan yhtä vieras se nyytti on mummulle.
Tismalleen! Eli miksi mummo ei kelpaa hoitamaan?
Vanhemmat ei pidä hänestä?
Tai sit ne pelkää, että vauva saattaisi pitää?
Mitä???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isovanhemmat haluavat, että heitä kunnioitetaan ja arvostetaan, kannattaa ihan lähteä siitä, että itse pystyy kunnioittamaan oman lapsensa perhettä ja elämää, eikä pakota "apuaan", tuppaudu ja muutenkin tule perheeseen päsmäröimään miten sitä lastenlasta tulisi oikeaoppisesti imettää, vaippa vaihtaa, pukea ja nukuttaa, sekä yrittää muillakin tavoin osoittaa vanhempien "kyvyttömyyttä" hoitaa omaa lastaan.
Kunnioitus on ansaittava omalla käytöksellään, ei sitä voi automaattisesti odottaa saavansa osakseen, jos ei ole minkäänlaisia alkeellisiakaan käytöstapoja elämänsä aikana oppinut. Tätä tuntuu joidenkin olevan yllättävän hankala ymmärtää ja sisäistää.
Niin. Tottakai sillä, joka on just kävellyt sen nyytin kanssa sairaalasta kotiin on enemmän kokemusta lastenhoidosta, kuin ikälopulla akalla, joka on vain joskus viime vuosituhannella synnyttänyt ja kasvattanut vauvasta aikuiseksi muutaman ihmisen.
No ei hätää. Kyllä aika korjaa ja näistä apua tarvitsemattomista tulee omalla vuorollaan sen avun "tyrkyttäjiä".
Se on synnyttäneen lapsi josta tällä on 9 kuukauden kokemus.
Synnyttäneellä on myös nykyqikaiset tiedot, puoliso, läheisiä ja neuvola.
Juu se lapsi on ollut siellä kohdussa sen 9 kuukautta, mutta se on hieman eri asia kuin se rääkyvä nyytti, jolle ei kelpaa mikään. Kyllä se vauvaan tutustuminen alkaa tasan nollasta.
Ihan yhtä vieras se nyytti on mummulle.
Tismalleen! Eli miksi mummo ei kelpaa hoitamaan?
Vanhemmat ei pidä hänestä?
Tai sit ne pelkää, että vauva saattaisi pitää?
Taas jälleen kerran väitetään että vanhemmat olisivat mustasukkaisia, mutta miksi ihmeessä olisi? Ei ole mitään syytä olla, ei se vauva todellakaan vaihtaisi omia vanhempiaan mummoon. Luuleeko mummo itsestään vähän liikaa nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos isovanhemmat haluavat, että heitä kunnioitetaan ja arvostetaan, kannattaa ihan lähteä siitä, että itse pystyy kunnioittamaan oman lapsensa perhettä ja elämää, eikä pakota "apuaan", tuppaudu ja muutenkin tule perheeseen päsmäröimään miten sitä lastenlasta tulisi oikeaoppisesti imettää, vaippa vaihtaa, pukea ja nukuttaa, sekä yrittää muillakin tavoin osoittaa vanhempien "kyvyttömyyttä" hoitaa omaa lastaan.
Kunnioitus on ansaittava omalla käytöksellään, ei sitä voi automaattisesti odottaa saavansa osakseen, jos ei ole minkäänlaisia alkeellisiakaan käytöstapoja elämänsä aikana oppinut. Tätä tuntuu joidenkin olevan yllättävän hankala ymmärtää ja sisäistää.
Niin. Tottakai sillä, joka on just kävellyt sen nyytin kanssa sairaalasta kotiin on enemmän kokemusta lastenhoidosta, kuin ikälopulla akalla, joka on vain joskus viime vuosituhannella synnyttänyt ja kasvattanut vauvasta aikuiseksi muutaman ihmisen.
No ei hätää. Kyllä aika korjaa ja näistä apua tarvitsemattomista tulee omalla vuorollaan sen avun "tyrkyttäjiä".
Se on synnyttäneen lapsi josta tällä on 9 kuukauden kokemus.
Synnyttäneellä on myös nykyqikaiset tiedot, puoliso, läheisiä ja neuvola.
Juu se lapsi on ollut siellä kohdussa sen 9 kuukautta, mutta se on hieman eri asia kuin se rääkyvä nyytti, jolle ei kelpaa mikään. Kyllä se vauvaan tutustuminen alkaa tasan nollasta.
Ihan yhtä vieras se nyytti on mummulle.
Tismalleen! Eli miksi mummo ei kelpaa hoitamaan?
Vanhemmat ei pidä hänestä?
Tai sit ne pelkää, että vauva saattaisi pitää?
Taas jälleen kerran väitetään että vanhemmat olisivat mustasukkaisia, mutta miksi ihmeessä olisi? Ei ole mitään syytä olla, ei se vauva todellakaan vaihtaisi omia vanhempiaan mummoon. Luuleeko mummo itsestään vähän liikaa nyt.
Tuo ja se, että niitä täysin kahjoja isovanhempia tarvitaan hoitoavuksi taaperoiässä ovat kummallisia myyttejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ovat kateellinen kansa. Vuoden 2016 amerikkalaistutkimuksen mukaan suomalaiset kuuluvat myös maailman vähiten empaattisiin kansakuntiin. Empatia tarkoittaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavaa kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää tämän tunteita ja näkökulmia. Ja empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon ja myönteiseen käsitykseen omasta hyvinvoinnistaan.
Kateellisuutta en luokittelisi ”mielenterveysongelmaksi” vaan sehän saadaan Suomessa jo äidinmaidossa.
Kenelle sun mielestä siis pitäisi olla empaattinen?
Kyllä se kateellisuus on selkeä mielenterveysongelma jos se aiheuttaa rajattomuutta ja häiriökäyttäytymistä.
En millään jaksa uskoa, että kateellisuus aiheuttaa rajattomuutta.
Älkää vastatko tuolle saivartelevalle provolle! Rasittava mielenterveysongelmainen.
Voi kun minun lapsillani oli mummu joka tulisi joskus auttamaan! Ei väljä millainen persoona olisi. Olisi vaan syli johon voisin lapsen hetkeksi antaa kun en välillä millään meinaa jaksaa.
On teillä täällä murheet!
Alue: Aihe vapaa
Niinpä. Kateellisuus ei ole mielenterveysongelma. Kaikki ikävä käyttäytyminen ei ole mielenterveysongelmasta johtuvaa. Empatian avulla voit ymmärtää (ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä) toisen ihmisen käyttäytymistä, jos haluat.
Kritisoin kolmea asiaa: kaikkea ikävää ja häiritsevää käyttäytymistä ei voi luokitella mielenterveysongelmaksi. Kukaan ei voi keskustelupalstalla päättää toisten puolesta mistä saa ja mistä ei saa keskustella. Kukaan ei voi päättää kenen mielipide johonkin asiaan on oikea ja kenen väärä. Oletin, että tämä on päivänselvää kaikille.