Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.
Nyt jälkikäteen siis ymmärsin, että kyse oli jotenkin upealta näyttämisestä muiden ventovieraiden silmissä [mummi ostaa vaatteita]. Se mitä eniten oltaisiin tarvittu ei ollut niin kovin tärkeää, itse asiassa ei ollenkaan vaikka jonkin verran sainkin valita. Siinä kaupassa johon mentiin ei vaan ollut niitä eniten tarvitsemiani asioita. En pidä rahojen päättömästä tuhlaamisesta, joten lapsen koriin repimät useat sukat kokoa 41, poikien shortsit kokoa 122 jne tuntuvat melko turhilta. Näiden hinnalla olisin jo saanut ne kolme lakanaa. Meillä ei siis ole liikaa tilaa vaan ikävä kyllä asumme ahtaasti. Tästä olen kuullut lukemattomat kerrat mm. niin, että vauva itkee koska asunto on ahdas. Olen myös yrittänyt tappaa lapseni tartuttamalla häneen tahallaan flunssan. Mummi rakastaa oikeasti, minä en. Lisäksi lapsi lihava, ääneen ihmettelee aina onko jälkeenjäänyt kun käyttää vaippoja 2v:nä, on neurologinen vammakin kuulemma. Miksi syö koko ajan. Miksei jo puhu (1v:nä). Mummi ei myöskään osaa ajatella, että lapsi hakee tällä hetkellä jostain syystä aika paljon turvaa minusta ja haluaa nukkua vieressä. Ehkä siirrytään vain koko porukka suosiolla sinne lattialle. Paljon ollut myös lahjojen takaisin ottamista, kun en minä mitään hienoa tai uutta tarvitse. Jos ostaakin jotakin, ostaa itselle pian samanlaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.
Nyt jälkikäteen siis ymmärsin, että kyse oli jotenkin upealta näyttämisestä muiden ventovieraiden silmissä [mummi ostaa vaatteita]. Se mitä eniten oltaisiin tarvittu ei ollut niin kovin tärkeää, itse asiassa ei ollenkaan vaikka jonkin verran sainkin valita. Siinä kaupassa johon mentiin ei vaan ollut niitä eniten tarvitsemiani asioita. En pidä rahojen päättömästä tuhlaamisesta, joten lapsen koriin repimät useat sukat kokoa 41, poikien shortsit kokoa 122 jne tuntuvat melko turhilta. Näiden hinnalla olisin jo saanut ne kolme lakanaa. Meillä ei siis ole liikaa tilaa vaan ikävä kyllä asumme ahtaasti. Tästä olen kuullut lukemattomat kerrat mm. niin, että vauva itkee koska asunto on ahdas. Olen myös yrittänyt tappaa lapseni tartuttamalla häneen tahallaan flunssan. Mummi rakastaa oikeasti, minä en. Lisäksi lapsi lihava, ääneen ihmettelee aina onko jälkeenjäänyt kun käyttää vaippoja 2v:nä, on neurologinen vammakin kuulemma. Miksi syö koko ajan. Miksei jo puhu (1v:nä). Mummi ei myöskään osaa ajatella, että lapsi hakee tällä hetkellä jostain syystä aika paljon turvaa minusta ja haluaa nukkua vieressä. Ehkä siirrytään vain koko porukka suosiolla sinne lattialle. Paljon ollut myös lahjojen takaisin ottamista, kun en minä mitään hienoa tai uutta tarvitse. Jos ostaakin jotakin, ostaa itselle pian samanlaiset.
Miksi mummu maksaa noin paljon asioita sinulle/lapselle? Tuossa luovutat suosiolla paljon valtaa mummulle, joka häikäilemättä käyttää tilaisuuden hyväkseen. Tuota kutsutaan taloudelliseksi väkivallaksi.
Ja jos lasta noin arvostelee, niin pidä edes huoli, ettei lapsi kuule olevansa lihava, jälkeenjäänyt jne. Pienet lapset ymmärtävät paljon enemmän kuin uskoisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan tätä ikivanhaa keskustelua jaksetaan jatkaa? 😂😂
Niin kauan kuin se on tarpeen. Ei ole pakko lukea tai kommentoida, jos aihe ei kiinnosta.
Itse asiassa näyttää, että tänne ei saisi kommentoida, vaikka aihe kiinnostaisikin.
-eri
Saa kommentoida, saa olla myös eri mieltä. Mutta jankkaaminen ja ivaaminen ei ole suotavaa, edes tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan tätä ikivanhaa keskustelua jaksetaan jatkaa? 😂😂
Niin kauan kuin se on tarpeen. Ei ole pakko lukea tai kommentoida, jos aihe ei kiinnosta.
Itse asiassa näyttää, että tänne ei saisi kommentoida, vaikka aihe kiinnostaisikin.
-eri
Saa kommentoida, saa olla myös eri mieltä. Mutta jankkaaminen ja ivaaminen ei ole suotavaa, edes tässä ketjussa.
Eikä se ylimielinen "opettaminen" siitä miten "riitaan tarvitaan kaksi" ja miten "pitää vain kasvaa ihmisenä että tulee toimeen kaikkien kanssa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.
Nyt jälkikäteen siis ymmärsin, että kyse oli jotenkin upealta näyttämisestä muiden ventovieraiden silmissä [mummi ostaa vaatteita]. Se mitä eniten oltaisiin tarvittu ei ollut niin kovin tärkeää, itse asiassa ei ollenkaan vaikka jonkin verran sainkin valita. Siinä kaupassa johon mentiin ei vaan ollut niitä eniten tarvitsemiani asioita. En pidä rahojen päättömästä tuhlaamisesta, joten lapsen koriin repimät useat sukat kokoa 41, poikien shortsit kokoa 122 jne tuntuvat melko turhilta. Näiden hinnalla olisin jo saanut ne kolme lakanaa. Meillä ei siis ole liikaa tilaa vaan ikävä kyllä asumme ahtaasti. Tästä olen kuullut lukemattomat kerrat mm. niin, että vauva itkee koska asunto on ahdas. Olen myös yrittänyt tappaa lapseni tartuttamalla häneen tahallaan flunssan. Mummi rakastaa oikeasti, minä en. Lisäksi lapsi lihava, ääneen ihmettelee aina onko jälkeenjäänyt kun käyttää vaippoja 2v:nä, on neurologinen vammakin kuulemma. Miksi syö koko ajan. Miksei jo puhu (1v:nä). Mummi ei myöskään osaa ajatella, että lapsi hakee tällä hetkellä jostain syystä aika paljon turvaa minusta ja haluaa nukkua vieressä. Ehkä siirrytään vain koko porukka suosiolla sinne lattialle. Paljon ollut myös lahjojen takaisin ottamista, kun en minä mitään hienoa tai uutta tarvitse. Jos ostaakin jotakin, ostaa itselle pian samanlaiset.
No voi herranpieksut mikä mummo. Etkö voi sanoa, että tarvitsisit lakanoita? Onhan se ihana asia, että isovanhemmat haluaa auttaa ja antaa, mutta ei nyt ihan mitä vaan. Mummojenkin pitäisi osata kysyä, onko jonkin tavaran tai vaatteen tarvetta oikeasti ja sanoa, että voin ostaa jos tykkäät.
Ei liikaa saa lasta omia, ei se ole kenenkään etu, ei lapsen eikä mummonkaan. Tilanteet tietysti voi vaihdella. Joskus apu on oikeasti tarpeen, mutta enemmänhän pitäisi antaa nuorten yrittää itse, koska siinä voi syntyä sitten pahimmassa tapauksessa auttamisen kierre, mihin ei lopulta mummollakaan riitä resurssit.
Minun oma isä oli juoppolalli joka joi kaikki rahat ja tavaratkin, oltiin siis tosi kurjia ja köyhiä. Kyllähän sitä joskus katsoi, että noilla serkuilla, jotka asui siinä isossa maatalossa vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, oli aina hienot vaatteet ja kaikkea muutakin, ja kuulemma mummo ja pappa heille kaikkea osti, minulle itse kertoivat kun samaa koulua käytiin. Eihän lapset osaa sanojaan ajatella. Minulle mustaan lampaan lapselle mummo yhden kerran kutoi lapaset. Tarpeeseen ne toki tuli.
Onkohan näillä yliauttajilla sitten ollut jonkinlainen osattomuuden tausta itsellään, jota nyt sitten tahtovat hyvittää omille lapsilleen ja näiden perheille, kun mahdollisuus on.
Itse otin nuorena äitinä kaikki vastaan, mitä sain, mutta en niin kovasti mitään saanutkaan. Anoppi oli ammatiltaan ompelija ja teki kyllä nättiä vaatteita lapsenlapsilleen, ihan oli kuin kaupasta ostettuja. Mutta ei niitä liikaa tullut ja niitäkin sitten vielä kierrätettiin serkkujen kanssa. Mitään tavaraa ei saatu ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.
Nyt jälkikäteen siis ymmärsin, että kyse oli jotenkin upealta näyttämisestä muiden ventovieraiden silmissä [mummi ostaa vaatteita]. Se mitä eniten oltaisiin tarvittu ei ollut niin kovin tärkeää, itse asiassa ei ollenkaan vaikka jonkin verran sainkin valita. Siinä kaupassa johon mentiin ei vaan ollut niitä eniten tarvitsemiani asioita. En pidä rahojen päättömästä tuhlaamisesta, joten lapsen koriin repimät useat sukat kokoa 41, poikien shortsit kokoa 122 jne tuntuvat melko turhilta. Näiden hinnalla olisin jo saanut ne kolme lakanaa. Meillä ei siis ole liikaa tilaa vaan ikävä kyllä asumme ahtaasti. Tästä olen kuullut lukemattomat kerrat mm. niin, että vauva itkee koska asunto on ahdas. Olen myös yrittänyt tappaa lapseni tartuttamalla häneen tahallaan flunssan. Mummi rakastaa oikeasti, minä en. Lisäksi lapsi lihava, ääneen ihmettelee aina onko jälkeenjäänyt kun käyttää vaippoja 2v:nä, on neurologinen vammakin kuulemma. Miksi syö koko ajan. Miksei jo puhu (1v:nä). Mummi ei myöskään osaa ajatella, että lapsi hakee tällä hetkellä jostain syystä aika paljon turvaa minusta ja haluaa nukkua vieressä. Ehkä siirrytään vain koko porukka suosiolla sinne lattialle. Paljon ollut myös lahjojen takaisin ottamista, kun en minä mitään hienoa tai uutta tarvitse. Jos ostaakin jotakin, ostaa itselle pian samanlaiset.
No voi herranpieksut mikä mummo. Etkö voi sanoa, että tarvitsisit lakanoita? Onhan se ihana asia, että isovanhemmat haluaa auttaa ja antaa, mutta ei nyt ihan mitä vaan. Mummojenkin pitäisi osata kysyä, onko jonkin tavaran tai vaatteen tarvetta oikeasti ja sanoa, että voin ostaa jos tykkäät.
Ei liikaa saa lasta omia, ei se ole kenenkään etu, ei lapsen eikä mummonkaan. Tilanteet tietysti voi vaihdella. Joskus apu on oikeasti tarpeen, mutta enemmänhän pitäisi antaa nuorten yrittää itse, koska siinä voi syntyä sitten pahimmassa tapauksessa auttamisen kierre, mihin ei lopulta mummollakaan riitä resurssit.
Minun oma isä oli juoppolalli joka joi kaikki rahat ja tavaratkin, oltiin siis tosi kurjia ja köyhiä. Kyllähän sitä joskus katsoi, että noilla serkuilla, jotka asui siinä isossa maatalossa vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, oli aina hienot vaatteet ja kaikkea muutakin, ja kuulemma mummo ja pappa heille kaikkea osti, minulle itse kertoivat kun samaa koulua käytiin. Eihän lapset osaa sanojaan ajatella. Minulle mustaan lampaan lapselle mummo yhden kerran kutoi lapaset. Tarpeeseen ne toki tuli.
Onkohan näillä yliauttajilla sitten ollut jonkinlainen osattomuuden tausta itsellään, jota nyt sitten tahtovat hyvittää omille lapsilleen ja näiden perheille, kun mahdollisuus on.
Itse otin nuorena äitinä kaikki vastaan, mitä sain, mutta en niin kovasti mitään saanutkaan. Anoppi oli ammatiltaan ompelija ja teki kyllä nättiä vaatteita lapsenlapsilleen, ihan oli kuin kaupasta ostettuja. Mutta ei niitä liikaa tullut ja niitäkin sitten vielä kierrätettiin serkkujen kanssa. Mitään tavaraa ei saatu ikinä.
Ei ole. Eikä he halua auttaa tai hyvittää. Tuo on vain ja ainoastaan ihan puhdasta väkivaltaa, taloudellista väkivaltaa. Omien tarpeiden tyydyttämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.
Nyt jälkikäteen siis ymmärsin, että kyse oli jotenkin upealta näyttämisestä muiden ventovieraiden silmissä [mummi ostaa vaatteita]. Se mitä eniten oltaisiin tarvittu ei ollut niin kovin tärkeää, itse asiassa ei ollenkaan vaikka jonkin verran sainkin valita. Siinä kaupassa johon mentiin ei vaan ollut niitä eniten tarvitsemiani asioita. En pidä rahojen päättömästä tuhlaamisesta, joten lapsen koriin repimät useat sukat kokoa 41, poikien shortsit kokoa 122 jne tuntuvat melko turhilta. Näiden hinnalla olisin jo saanut ne kolme lakanaa. Meillä ei siis ole liikaa tilaa vaan ikävä kyllä asumme ahtaasti. Tästä olen kuullut lukemattomat kerrat mm. niin, että vauva itkee koska asunto on ahdas. Olen myös yrittänyt tappaa lapseni tartuttamalla häneen tahallaan flunssan. Mummi rakastaa oikeasti, minä en. Lisäksi lapsi lihava, ääneen ihmettelee aina onko jälkeenjäänyt kun käyttää vaippoja 2v:nä, on neurologinen vammakin kuulemma. Miksi syö koko ajan. Miksei jo puhu (1v:nä). Mummi ei myöskään osaa ajatella, että lapsi hakee tällä hetkellä jostain syystä aika paljon turvaa minusta ja haluaa nukkua vieressä. Ehkä siirrytään vain koko porukka suosiolla sinne lattialle. Paljon ollut myös lahjojen takaisin ottamista, kun en minä mitään hienoa tai uutta tarvitse. Jos ostaakin jotakin, ostaa itselle pian samanlaiset.
Miksi mummu maksaa noin paljon asioita sinulle/lapselle? Tuossa luovutat suosiolla paljon valtaa mummulle, joka häikäilemättä käyttää tilaisuuden hyväkseen. Tuota kutsutaan taloudelliseksi väkivallaksi.
Ja jos lasta noin arvostelee, niin pidä edes huoli, ettei lapsi kuule olevansa lihava, jälkeenjäänyt jne. Pienet lapset ymmärtävät paljon enemmän kuin uskoisikaan.
Nähdään aika harvoin juuri johtuen näistä mummin käytöstavoista. Aina jos haukkuu lasta esim. lihavaksi, heitän ulos ovesta. Viimeksi ei meinannut suostua lähtemään kun oli kuulemma kahvin juonti kesken. Piti vieä siitäkin tapella lähteekö heti vai viidestoista päivä. Uskon lapsen ymmärtävän puheen lähes täysin. Lapsen suojelemiseksi näemme mummoa vain pari kertaa vuodessa mutta sekin on liikaa, ainakaan tavat eivät muutu ja eihän narsisti muutu kun vika ei ole hänessä. Mummo on tähän saakka auttanut meitä aivan minimaalisesti mutta nyt saanut itse suuren summan rahaa, siis huomattavan suuren. Minä taas huolehdin kahdesta lapsesta käytännössä yksin, ja rahat tiukalla. Olisi valtava helpotus voida olla välittämättä mummin rahoista ja tuo vähäkin riippuvuus tuo hänelle taas mahdollisuuden lyödä lyötyä, niin sanotusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.
Nyt jälkikäteen siis ymmärsin, että kyse oli jotenkin upealta näyttämisestä muiden ventovieraiden silmissä [mummi ostaa vaatteita]. Se mitä eniten oltaisiin tarvittu ei ollut niin kovin tärkeää, itse asiassa ei ollenkaan vaikka jonkin verran sainkin valita. Siinä kaupassa johon mentiin ei vaan ollut niitä eniten tarvitsemiani asioita. En pidä rahojen päättömästä tuhlaamisesta, joten lapsen koriin repimät useat sukat kokoa 41, poikien shortsit kokoa 122 jne tuntuvat melko turhilta. Näiden hinnalla olisin jo saanut ne kolme lakanaa. Meillä ei siis ole liikaa tilaa vaan ikävä kyllä asumme ahtaasti. Tästä olen kuullut lukemattomat kerrat mm. niin, että vauva itkee koska asunto on ahdas. Olen myös yrittänyt tappaa lapseni tartuttamalla häneen tahallaan flunssan. Mummi rakastaa oikeasti, minä en. Lisäksi lapsi lihava, ääneen ihmettelee aina onko jälkeenjäänyt kun käyttää vaippoja 2v:nä, on neurologinen vammakin kuulemma. Miksi syö koko ajan. Miksei jo puhu (1v:nä). Mummi ei myöskään osaa ajatella, että lapsi hakee tällä hetkellä jostain syystä aika paljon turvaa minusta ja haluaa nukkua vieressä. Ehkä siirrytään vain koko porukka suosiolla sinne lattialle. Paljon ollut myös lahjojen takaisin ottamista, kun en minä mitään hienoa tai uutta tarvitse. Jos ostaakin jotakin, ostaa itselle pian samanlaiset.
No voi herranpieksut mikä mummo. Etkö voi sanoa, että tarvitsisit lakanoita? Onhan se ihana asia, että isovanhemmat haluaa auttaa ja antaa, mutta ei nyt ihan mitä vaan. Mummojenkin pitäisi osata kysyä, onko jonkin tavaran tai vaatteen tarvetta oikeasti ja sanoa, että voin ostaa jos tykkäät.
Ei liikaa saa lasta omia, ei se ole kenenkään etu, ei lapsen eikä mummonkaan. Tilanteet tietysti voi vaihdella. Joskus apu on oikeasti tarpeen, mutta enemmänhän pitäisi antaa nuorten yrittää itse, koska siinä voi syntyä sitten pahimmassa tapauksessa auttamisen kierre, mihin ei lopulta mummollakaan riitä resurssit.
Minun oma isä oli juoppolalli joka joi kaikki rahat ja tavaratkin, oltiin siis tosi kurjia ja köyhiä. Kyllähän sitä joskus katsoi, että noilla serkuilla, jotka asui siinä isossa maatalossa vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, oli aina hienot vaatteet ja kaikkea muutakin, ja kuulemma mummo ja pappa heille kaikkea osti, minulle itse kertoivat kun samaa koulua käytiin. Eihän lapset osaa sanojaan ajatella. Minulle mustaan lampaan lapselle mummo yhden kerran kutoi lapaset. Tarpeeseen ne toki tuli.
Onkohan näillä yliauttajilla sitten ollut jonkinlainen osattomuuden tausta itsellään, jota nyt sitten tahtovat hyvittää omille lapsilleen ja näiden perheille, kun mahdollisuus on.
Itse otin nuorena äitinä kaikki vastaan, mitä sain, mutta en niin kovasti mitään saanutkaan. Anoppi oli ammatiltaan ompelija ja teki kyllä nättiä vaatteita lapsenlapsilleen, ihan oli kuin kaupasta ostettuja. Mutta ei niitä liikaa tullut ja niitäkin sitten vielä kierrätettiin serkkujen kanssa. Mitään tavaraa ei saatu ikinä.
Ei ole. Eikä he halua auttaa tai hyvittää. Tuo on vain ja ainoastaan ihan puhdasta väkivaltaa, taloudellista väkivaltaa. Omien tarpeiden tyydyttämistä.
Näin. Kyse ei todellakaan ole mistään hyvittämisestä, vaan jopa lapsen kääntämisestä äitiään vastaan, vallankäytöstä ja taloudellisesta väkivallasta. Narsistin *ittuilen koska voin ja tiedän mikä osuu ja uppoaa. Tämä samainen mummi jopa lähetti mulle viestin että ostaa tälle mun esikoiselle asunnon jotta se pääsee musta eroon mahdollisimman pian, että 16 vuotta joutuu enää olemaan minun kanssani. Kuopus ja minä voitaisiin asua vaikka roskiksessa ja nukkua siellä lattialla. Toisaalta silloin kun mummi vielä kävi niin teki pahaa esikoisen puolesta kun äiti (=minä) itkin aina kun mummi kävi. Ja siis mummi sanoi että voi hankkia meille nyt peitot kivat lakanat ja sängyn esikoiselle jne. Jos olisin tiennyt, että summa on rajallinen, olisin tietysti karsinut varsinkin ne turhat vaatteet, jotka eivät ole kenenkään meistä kokoa edes. Mummi haluaa yrittää osoittaa esikoiselle kaikin tavoin, että äiti on turha ja huono. Yrittää aina painostaa, että antaisin lasten muuttaa isälleen kun ne eivät pidä minusta. Ja ne sängyt muuten osti lasten isän asuntoon! Siellä lapset eivät ole koskaan yötä olleet, lasten isän kanssa ei siis erimielisyyksiä ja hän näkee lapsia paljon mutta eivät yövy vielä ainakaan. Nytkin mummi oli mun selän takana yrittänyt ostaa hänen luokseen kalusteita lapsille, mutta isä oli kieltäytynyt ja sanonut ettei tarvitse. Ei varmaan tarvitse enempää avata, kuinka sairas lapsuus mulla oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.
Nyt jälkikäteen siis ymmärsin, että kyse oli jotenkin upealta näyttämisestä muiden ventovieraiden silmissä [mummi ostaa vaatteita]. Se mitä eniten oltaisiin tarvittu ei ollut niin kovin tärkeää, itse asiassa ei ollenkaan vaikka jonkin verran sainkin valita. Siinä kaupassa johon mentiin ei vaan ollut niitä eniten tarvitsemiani asioita. En pidä rahojen päättömästä tuhlaamisesta, joten lapsen koriin repimät useat sukat kokoa 41, poikien shortsit kokoa 122 jne tuntuvat melko turhilta. Näiden hinnalla olisin jo saanut ne kolme lakanaa. Meillä ei siis ole liikaa tilaa vaan ikävä kyllä asumme ahtaasti. Tästä olen kuullut lukemattomat kerrat mm. niin, että vauva itkee koska asunto on ahdas. Olen myös yrittänyt tappaa lapseni tartuttamalla häneen tahallaan flunssan. Mummi rakastaa oikeasti, minä en. Lisäksi lapsi lihava, ääneen ihmettelee aina onko jälkeenjäänyt kun käyttää vaippoja 2v:nä, on neurologinen vammakin kuulemma. Miksi syö koko ajan. Miksei jo puhu (1v:nä). Mummi ei myöskään osaa ajatella, että lapsi hakee tällä hetkellä jostain syystä aika paljon turvaa minusta ja haluaa nukkua vieressä. Ehkä siirrytään vain koko porukka suosiolla sinne lattialle. Paljon ollut myös lahjojen takaisin ottamista, kun en minä mitään hienoa tai uutta tarvitse. Jos ostaakin jotakin, ostaa itselle pian samanlaiset.
No voi herranpieksut mikä mummo. Etkö voi sanoa, että tarvitsisit lakanoita? Onhan se ihana asia, että isovanhemmat haluaa auttaa ja antaa, mutta ei nyt ihan mitä vaan. Mummojenkin pitäisi osata kysyä, onko jonkin tavaran tai vaatteen tarvetta oikeasti ja sanoa, että voin ostaa jos tykkäät.
Ei liikaa saa lasta omia, ei se ole kenenkään etu, ei lapsen eikä mummonkaan. Tilanteet tietysti voi vaihdella. Joskus apu on oikeasti tarpeen, mutta enemmänhän pitäisi antaa nuorten yrittää itse, koska siinä voi syntyä sitten pahimmassa tapauksessa auttamisen kierre, mihin ei lopulta mummollakaan riitä resurssit.
Minun oma isä oli juoppolalli joka joi kaikki rahat ja tavaratkin, oltiin siis tosi kurjia ja köyhiä. Kyllähän sitä joskus katsoi, että noilla serkuilla, jotka asui siinä isossa maatalossa vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, oli aina hienot vaatteet ja kaikkea muutakin, ja kuulemma mummo ja pappa heille kaikkea osti, minulle itse kertoivat kun samaa koulua käytiin. Eihän lapset osaa sanojaan ajatella. Minulle mustaan lampaan lapselle mummo yhden kerran kutoi lapaset. Tarpeeseen ne toki tuli.
Onkohan näillä yliauttajilla sitten ollut jonkinlainen osattomuuden tausta itsellään, jota nyt sitten tahtovat hyvittää omille lapsilleen ja näiden perheille, kun mahdollisuus on.
Itse otin nuorena äitinä kaikki vastaan, mitä sain, mutta en niin kovasti mitään saanutkaan. Anoppi oli ammatiltaan ompelija ja teki kyllä nättiä vaatteita lapsenlapsilleen, ihan oli kuin kaupasta ostettuja. Mutta ei niitä liikaa tullut ja niitäkin sitten vielä kierrätettiin serkkujen kanssa. Mitään tavaraa ei saatu ikinä.
Ei ole. Eikä he halua auttaa tai hyvittää. Tuo on vain ja ainoastaan ihan puhdasta väkivaltaa, taloudellista väkivaltaa. Omien tarpeiden tyydyttämistä.
Näin. Kyse ei todellakaan ole mistään hyvittämisestä, vaan jopa lapsen kääntämisestä äitiään vastaan, vallankäytöstä ja taloudellisesta väkivallasta. Narsistin *ittuilen koska voin ja tiedän mikä osuu ja uppoaa. Tämä samainen mummi jopa lähetti mulle viestin että ostaa tälle mun esikoiselle asunnon jotta se pääsee musta eroon mahdollisimman pian, että 16 vuotta joutuu enää olemaan minun kanssani. Kuopus ja minä voitaisiin asua vaikka roskiksessa ja nukkua siellä lattialla. Toisaalta silloin kun mummi vielä kävi niin teki pahaa esikoisen puolesta kun äiti (=minä) itkin aina kun mummi kävi. Ja siis mummi sanoi että voi hankkia meille nyt peitot kivat lakanat ja sängyn esikoiselle jne. Jos olisin tiennyt, että summa on rajallinen, olisin tietysti karsinut varsinkin ne turhat vaatteet, jotka eivät ole kenenkään meistä kokoa edes. Mummi haluaa yrittää osoittaa esikoiselle kaikin tavoin, että äiti on turha ja huono. Yrittää aina painostaa, että antaisin lasten muuttaa isälleen kun ne eivät pidä minusta. Ja ne sängyt muuten osti lasten isän asuntoon! Siellä lapset eivät ole koskaan yötä olleet, lasten isän kanssa ei siis erimielisyyksiä ja hän näkee lapsia paljon mutta eivät yövy vielä ainakaan. Nytkin mummi oli mun selän takana yrittänyt ostaa hänen luokseen kalusteita lapsille, mutta isä oli kieltäytynyt ja sanonut ettei tarvitse. Ei varmaan tarvitse enempää avata, kuinka sairas lapsuus mulla oli.
Voi ei 😢 en osaa sanoa mitään fiksua mutta sympatiat täältä 💓 äitiään ei voi valita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.
Nyt jälkikäteen siis ymmärsin, että kyse oli jotenkin upealta näyttämisestä muiden ventovieraiden silmissä [mummi ostaa vaatteita]. Se mitä eniten oltaisiin tarvittu ei ollut niin kovin tärkeää, itse asiassa ei ollenkaan vaikka jonkin verran sainkin valita. Siinä kaupassa johon mentiin ei vaan ollut niitä eniten tarvitsemiani asioita. En pidä rahojen päättömästä tuhlaamisesta, joten lapsen koriin repimät useat sukat kokoa 41, poikien shortsit kokoa 122 jne tuntuvat melko turhilta. Näiden hinnalla olisin jo saanut ne kolme lakanaa. Meillä ei siis ole liikaa tilaa vaan ikävä kyllä asumme ahtaasti. Tästä olen kuullut lukemattomat kerrat mm. niin, että vauva itkee koska asunto on ahdas. Olen myös yrittänyt tappaa lapseni tartuttamalla häneen tahallaan flunssan. Mummi rakastaa oikeasti, minä en. Lisäksi lapsi lihava, ääneen ihmettelee aina onko jälkeenjäänyt kun käyttää vaippoja 2v:nä, on neurologinen vammakin kuulemma. Miksi syö koko ajan. Miksei jo puhu (1v:nä). Mummi ei myöskään osaa ajatella, että lapsi hakee tällä hetkellä jostain syystä aika paljon turvaa minusta ja haluaa nukkua vieressä. Ehkä siirrytään vain koko porukka suosiolla sinne lattialle. Paljon ollut myös lahjojen takaisin ottamista, kun en minä mitään hienoa tai uutta tarvitse. Jos ostaakin jotakin, ostaa itselle pian samanlaiset.
No voi herranpieksut mikä mummo. Etkö voi sanoa, että tarvitsisit lakanoita? Onhan se ihana asia, että isovanhemmat haluaa auttaa ja antaa, mutta ei nyt ihan mitä vaan. Mummojenkin pitäisi osata kysyä, onko jonkin tavaran tai vaatteen tarvetta oikeasti ja sanoa, että voin ostaa jos tykkäät.
Ei liikaa saa lasta omia, ei se ole kenenkään etu, ei lapsen eikä mummonkaan. Tilanteet tietysti voi vaihdella. Joskus apu on oikeasti tarpeen, mutta enemmänhän pitäisi antaa nuorten yrittää itse, koska siinä voi syntyä sitten pahimmassa tapauksessa auttamisen kierre, mihin ei lopulta mummollakaan riitä resurssit.
Minun oma isä oli juoppolalli joka joi kaikki rahat ja tavaratkin, oltiin siis tosi kurjia ja köyhiä. Kyllähän sitä joskus katsoi, että noilla serkuilla, jotka asui siinä isossa maatalossa vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, oli aina hienot vaatteet ja kaikkea muutakin, ja kuulemma mummo ja pappa heille kaikkea osti, minulle itse kertoivat kun samaa koulua käytiin. Eihän lapset osaa sanojaan ajatella. Minulle mustaan lampaan lapselle mummo yhden kerran kutoi lapaset. Tarpeeseen ne toki tuli.
Onkohan näillä yliauttajilla sitten ollut jonkinlainen osattomuuden tausta itsellään, jota nyt sitten tahtovat hyvittää omille lapsilleen ja näiden perheille, kun mahdollisuus on.
Itse otin nuorena äitinä kaikki vastaan, mitä sain, mutta en niin kovasti mitään saanutkaan. Anoppi oli ammatiltaan ompelija ja teki kyllä nättiä vaatteita lapsenlapsilleen, ihan oli kuin kaupasta ostettuja. Mutta ei niitä liikaa tullut ja niitäkin sitten vielä kierrätettiin serkkujen kanssa. Mitään tavaraa ei saatu ikinä.
Ei ole. Eikä he halua auttaa tai hyvittää. Tuo on vain ja ainoastaan ihan puhdasta väkivaltaa, taloudellista väkivaltaa. Omien tarpeiden tyydyttämistä.
Näin. Kyse ei todellakaan ole mistään hyvittämisestä, vaan jopa lapsen kääntämisestä äitiään vastaan, vallankäytöstä ja taloudellisesta väkivallasta. Narsistin *ittuilen koska voin ja tiedän mikä osuu ja uppoaa. Tämä samainen mummi jopa lähetti mulle viestin että ostaa tälle mun esikoiselle asunnon jotta se pääsee musta eroon mahdollisimman pian, että 16 vuotta joutuu enää olemaan minun kanssani. Kuopus ja minä voitaisiin asua vaikka roskiksessa ja nukkua siellä lattialla. Toisaalta silloin kun mummi vielä kävi niin teki pahaa esikoisen puolesta kun äiti (=minä) itkin aina kun mummi kävi. Ja siis mummi sanoi että voi hankkia meille nyt peitot kivat lakanat ja sängyn esikoiselle jne. Jos olisin tiennyt, että summa on rajallinen, olisin tietysti karsinut varsinkin ne turhat vaatteet, jotka eivät ole kenenkään meistä kokoa edes. Mummi haluaa yrittää osoittaa esikoiselle kaikin tavoin, että äiti on turha ja huono. Yrittää aina painostaa, että antaisin lasten muuttaa isälleen kun ne eivät pidä minusta. Ja ne sängyt muuten osti lasten isän asuntoon! Siellä lapset eivät ole koskaan yötä olleet, lasten isän kanssa ei siis erimielisyyksiä ja hän näkee lapsia paljon mutta eivät yövy vielä ainakaan. Nytkin mummi oli mun selän takana yrittänyt ostaa hänen luokseen kalusteita lapsille, mutta isä oli kieltäytynyt ja sanonut ettei tarvitse. Ei varmaan tarvitse enempää avata, kuinka sairas lapsuus mulla oli.
Kauhistus. Johan on ihminen. Mitähän silläkin on taustalla, ei osaa edes arvailla. Kun itse sentään on saanut elellä ihan täysipäisten ihmisten parissa.
Mutta on niitä sellaisia naisia, jotka aina syyttää kaikesta naisia ja on aina miesten puolella, vaikka olisi miten ilmiselvä tapaus päinvastainen. Aina naisessa joku vika. Miehet olisi niin mukavia, mutta naiset pilaa kaiken. Olen kuullut tätä jopa yhden naisen hokevan omalle tyttärelleen ja puolusti poikiaan kaikessa.
Mitäs, saahan se mummi ostella jos haluaa, turhaa tavaraa ja jos kerran on liikaa rahaa. Mutta ei niitä tavaroita tarvitse vastaan ottaa eikä käyttää, jos ei käyttöä ole. Siinähän sitten rahojaan haaskaa. Lasten päitä sen on kuitenkin vaikea kääntää, siinä ei varmasti onnistu. Pidä puolesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.
Nyt jälkikäteen siis ymmärsin, että kyse oli jotenkin upealta näyttämisestä muiden ventovieraiden silmissä [mummi ostaa vaatteita]. Se mitä eniten oltaisiin tarvittu ei ollut niin kovin tärkeää, itse asiassa ei ollenkaan vaikka jonkin verran sainkin valita. Siinä kaupassa johon mentiin ei vaan ollut niitä eniten tarvitsemiani asioita. En pidä rahojen päättömästä tuhlaamisesta, joten lapsen koriin repimät useat sukat kokoa 41, poikien shortsit kokoa 122 jne tuntuvat melko turhilta. Näiden hinnalla olisin jo saanut ne kolme lakanaa. Meillä ei siis ole liikaa tilaa vaan ikävä kyllä asumme ahtaasti. Tästä olen kuullut lukemattomat kerrat mm. niin, että vauva itkee koska asunto on ahdas. Olen myös yrittänyt tappaa lapseni tartuttamalla häneen tahallaan flunssan. Mummi rakastaa oikeasti, minä en. Lisäksi lapsi lihava, ääneen ihmettelee aina onko jälkeenjäänyt kun käyttää vaippoja 2v:nä, on neurologinen vammakin kuulemma. Miksi syö koko ajan. Miksei jo puhu (1v:nä). Mummi ei myöskään osaa ajatella, että lapsi hakee tällä hetkellä jostain syystä aika paljon turvaa minusta ja haluaa nukkua vieressä. Ehkä siirrytään vain koko porukka suosiolla sinne lattialle. Paljon ollut myös lahjojen takaisin ottamista, kun en minä mitään hienoa tai uutta tarvitse. Jos ostaakin jotakin, ostaa itselle pian samanlaiset.
No voi herranpieksut mikä mummo. Etkö voi sanoa, että tarvitsisit lakanoita? Onhan se ihana asia, että isovanhemmat haluaa auttaa ja antaa, mutta ei nyt ihan mitä vaan. Mummojenkin pitäisi osata kysyä, onko jonkin tavaran tai vaatteen tarvetta oikeasti ja sanoa, että voin ostaa jos tykkäät.
Ei liikaa saa lasta omia, ei se ole kenenkään etu, ei lapsen eikä mummonkaan. Tilanteet tietysti voi vaihdella. Joskus apu on oikeasti tarpeen, mutta enemmänhän pitäisi antaa nuorten yrittää itse, koska siinä voi syntyä sitten pahimmassa tapauksessa auttamisen kierre, mihin ei lopulta mummollakaan riitä resurssit.
Minun oma isä oli juoppolalli joka joi kaikki rahat ja tavaratkin, oltiin siis tosi kurjia ja köyhiä. Kyllähän sitä joskus katsoi, että noilla serkuilla, jotka asui siinä isossa maatalossa vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, oli aina hienot vaatteet ja kaikkea muutakin, ja kuulemma mummo ja pappa heille kaikkea osti, minulle itse kertoivat kun samaa koulua käytiin. Eihän lapset osaa sanojaan ajatella. Minulle mustaan lampaan lapselle mummo yhden kerran kutoi lapaset. Tarpeeseen ne toki tuli.
Onkohan näillä yliauttajilla sitten ollut jonkinlainen osattomuuden tausta itsellään, jota nyt sitten tahtovat hyvittää omille lapsilleen ja näiden perheille, kun mahdollisuus on.
Itse otin nuorena äitinä kaikki vastaan, mitä sain, mutta en niin kovasti mitään saanutkaan. Anoppi oli ammatiltaan ompelija ja teki kyllä nättiä vaatteita lapsenlapsilleen, ihan oli kuin kaupasta ostettuja. Mutta ei niitä liikaa tullut ja niitäkin sitten vielä kierrätettiin serkkujen kanssa. Mitään tavaraa ei saatu ikinä.
Ei ole. Eikä he halua auttaa tai hyvittää. Tuo on vain ja ainoastaan ihan puhdasta väkivaltaa, taloudellista väkivaltaa. Omien tarpeiden tyydyttämistä.
Näin. Kyse ei todellakaan ole mistään hyvittämisestä, vaan jopa lapsen kääntämisestä äitiään vastaan, vallankäytöstä ja taloudellisesta väkivallasta. Narsistin *ittuilen koska voin ja tiedän mikä osuu ja uppoaa. Tämä samainen mummi jopa lähetti mulle viestin että ostaa tälle mun esikoiselle asunnon jotta se pääsee musta eroon mahdollisimman pian, että 16 vuotta joutuu enää olemaan minun kanssani. Kuopus ja minä voitaisiin asua vaikka roskiksessa ja nukkua siellä lattialla. Toisaalta silloin kun mummi vielä kävi niin teki pahaa esikoisen puolesta kun äiti (=minä) itkin aina kun mummi kävi. Ja siis mummi sanoi että voi hankkia meille nyt peitot kivat lakanat ja sängyn esikoiselle jne. Jos olisin tiennyt, että summa on rajallinen, olisin tietysti karsinut varsinkin ne turhat vaatteet, jotka eivät ole kenenkään meistä kokoa edes. Mummi haluaa yrittää osoittaa esikoiselle kaikin tavoin, että äiti on turha ja huono. Yrittää aina painostaa, että antaisin lasten muuttaa isälleen kun ne eivät pidä minusta. Ja ne sängyt muuten osti lasten isän asuntoon! Siellä lapset eivät ole koskaan yötä olleet, lasten isän kanssa ei siis erimielisyyksiä ja hän näkee lapsia paljon mutta eivät yövy vielä ainakaan. Nytkin mummi oli mun selän takana yrittänyt ostaa hänen luokseen kalusteita lapsille, mutta isä oli kieltäytynyt ja sanonut ettei tarvitse. Ei varmaan tarvitse enempää avata, kuinka sairas lapsuus mulla oli.
Kauhistus. Johan on ihminen. Mitähän silläkin on taustalla, ei osaa edes arvailla. Kun itse sentään on saanut elellä ihan täysipäisten ihmisten parissa.
Mutta on niitä sellaisia naisia, jotka aina syyttää kaikesta naisia ja on aina miesten puolella, vaikka olisi miten ilmiselvä tapaus päinvastainen. Aina naisessa joku vika. Miehet olisi niin mukavia, mutta naiset pilaa kaiken. Olen kuullut tätä jopa yhden naisen hokevan omalle tyttärelleen ja puolusti poikiaan kaikessa.
Mitäs, saahan se mummi ostella jos haluaa, turhaa tavaraa ja jos kerran on liikaa rahaa. Mutta ei niitä tavaroita tarvitse vastaan ottaa eikä käyttää, jos ei käyttöä ole. Siinähän sitten rahojaan haaskaa. Lasten päitä sen on kuitenkin vaikea kääntää, siinä ei varmasti onnistu. Pidä puolesi.
Hänen äitinsä hoiti minua usein nuorena ja on ihan ok tyyppi. Vaarini kaiketi oli aika ikävä perhettään kohtaan, mutta äitini on aivan omissa sfääreissään. Narsisteissa se ikävä piirre, että ovat aina omaa lastaan vastaan ja vastapuolen puolella. Ja ovat taitavia luomaan näitä riitatilanteita valehtelemalla. Hänhän uhkailee minua koko ajan lasulla kun lapsilla ei ole sitä ja tätä ja lasten isälle ostaa näitä tavaroita ja sen jälkeen vaatii että lasten muutettava isälleen. Olisi kiva saada tarpeellista tavaraa mutta kun ei nnin ei
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lastenpsykiatrit Suomessa ovat huolissaan helikopteriäiti-trendistä, jossa äidit neuroottisesti takertuvat lapseensa tukahduttaen lapsen normaalin sosiaalisen kehityksen ja itsenäistymisen. Hyvä jos lapsen isät edes saavat koskea vauvaan.
Eikä suotta. Huomaa kuinka paljon täälläkin on näitä helikopteriäitejä hormonipäissään hysterioimassa kuinka demonimummot kehtaavat pyytää lapsenlastaan yökylään.
Käyttäjä35311 kirjoitti:
Lastenpsykiatrit Suomessa ovat huolissaan helikopteriäiti-trendistä, jossa äidit neuroottisesti takertuvat lapseensa tukahduttaen lapsen normaalin sosiaalisen kehityksen ja itsenäistymisen. Hyvä jos lapsen isät edes saavat koskea vauvaan.
Eikä suotta. Huomaa kuinka paljon täälläkin on näitä helikopteriäitejä hormonipäissään hysterioimassa kuinka demonimummot kehtaavat pyytää lapsenlastaan yökylään.
Eikös ne ole noi demonimummot niitä koptereita kun eivät edes aikuisista lapsistaan osaa laskea irti eivätkä edes muiden lapsista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä35311 kirjoitti:
Lastenpsykiatrit Suomessa ovat huolissaan helikopteriäiti-trendistä, jossa äidit neuroottisesti takertuvat lapseensa tukahduttaen lapsen normaalin sosiaalisen kehityksen ja itsenäistymisen. Hyvä jos lapsen isät edes saavat koskea vauvaan.
Eikä suotta. Huomaa kuinka paljon täälläkin on näitä helikopteriäitejä hormonipäissään hysterioimassa kuinka demonimummot kehtaavat pyytää lapsenlastaan yökylään.
Äidin pitää osata hellittää vastasyntyneestä mutta mummon ei tarvitse laskea irti nelikymppistä poikaansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me joskus mieheni kanssa saadaan toinen lapsi, niin otan heti erilaisen asenteen. Anoppi ei tule pitelemään itkevää lasta pois minulta, ei tule hakemaan kädet ojossa lasta eikä pilaa enää toisia ristiäisiä. En aio kertoa raskaudestani kuin sitten kun vatsa alkaa näkyä.
En ole antanut anopin hoitaa lastamme kuin kerran lähinnä säälistä. Toista kertaa ei tule, oli nimittäin lapsi sen verran hämmentynyt kun mieheni kanssa haimme hänet kotiin. Uskon, että lapsemme aistii anopin.
Onneksi mieheni mummo on ihana ja puolustaa aina meitä. Hän myös sanoo napakasti anopille kun anoppi astuu liikaa reviirille. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle miehen mummolle, että ” kiitos kun ymmärrät” huokaisen aina helpotuksesta ja tiedän , että miehen mummo on tukena ja käskee anoppia pois. Anoppi uskoo häntä. Kiva nähdä anopin ilme aina kun hänen äitinsä eli tuo mummo antaa hänelle palautetta :DMinä kanssa päätin, että toista äitiyslomaa appivanhemmat eivät pilaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla olin liian kiltti ja ajattelin, että olen vain nyt herkkä. Mutta sitten kun uskalsin asioista puhua, tajusin, että ei minun tarvitse kaikkea sietää. Meillä siis pappa saattoi käydä 4 kertaa päivässä kylässä, anoppi ei antanut itkevää vauvaa minulle pyynnöstäni huolimatta, minun olisi pitänyt lähteä kesken vanhempainvapaan töihin ja lopettaa imettäminen, että mummo olisi saanut hoitaa vauvan...oli raskasta taistella koko ajan vastaan. Kun toinen lapsi oli tulossa ilmoitin miehelleni, että vanhempasi eivät pilaa minun viimeistä äitiyslomaa, eivätkä ole pilanneet. Toki siitä saadaan kuulla... Ja itseänikin harmittaa, kun kahden lapsen kanssa apu olisi joskus tarpeen, mutta parempi kun ei pyydä, ettei taas ala joku uusi show.
Mulla eka lapsi ja opin 2kk ettei kannata olla liian kiltti, nyt jo 8kk myöhemmin ja mummo jaksaa vielä kiusata, ei hyväksy kun sanon ei ja sitten vielä nää "avustajat" tulee hakemaan lapseni "ilahduttamaan" mököttävää mummoa. Kunhan mies nyt vaan tajuaisi etten jaksa pitkään olla niiden seurassa, se on aivan hemmetin uuvuttavaa! Aina mun ja lapsen pitäisi joustaa, päiväunia ja ruokailuaikoja siirtää mummon takia ja leikkiä ei sais. "Se voi leikkiä sit kotona".
Lapsi tajuaa nopeasti että mummon läsnäollessa pitää miellyttää mummoa, omien leikkien jne kustannuksella. En halua kuulostaa dramaattiselta mutta tuosta tulee olemaan haittaa lapsen kehitykselle ja jos annat tuon jatkua niin lapsi kasvaa mummon omaksi pikku sätkynukeksi, niin kuin varmaan tavoite onkin (mummolla). Tämä kuvio on nähty ja valitettavasti vielä niin, että kyseessä oma äitini ja veljeni lapset.
En annakaan, ja silloin on helvetti irti ja avustaja hädissään kun mummo mököttää jossain piilossa. Yhtäkkiä tullaan ihan viereen istumaan ja vahtimaan että koska olis mahdollisuus saada lapsi napattua siitä ja vietyä ilahduttamaan mummoa. Jos en ole valppaana tai edes tietoinen siitä että mummo mököttää niin lapsi viedään, ja sit mummo ilmestyy huoneestaan sohvalle mököttämään ja avustaja lapsen kanssa siihen sen eteen ilahduttamaan sitä vähän lisää. Eli sitä mummoa kirjaimellisesti huokutellaan piilostaan lapsen avulla, heilutellaan lasta sen nenän edessä. Sitten mies mököttää kun MINÄ olin se törkeä siinä kun suutuin tosta ja otin lapsen pois. 2 kertaa olen tota ollut todistamassa.
Ihmettelen myös kun näistä anopin mökötys-/mykkäkoulukohtauksista ei saa puhua koskaan. Kun se mökötti jossain eikä tullut hyvästelemään meitä niin kysyin apelta että onko se nyt noin vihainen, appi vaan nauroi ja heilutti kättä ja sanoi et miten niin? Ei kukaan oo vihainen, sit sitä koko juttua lakaistiin maton alle. Ei siitä koskaan enää puhuttu, vaan teeskenneltiin että kaikki oli niin hyvin, näin se on mennyt nyt toistuvasti. Anoppi mököttää, siitä ei saa mitään sanoa vaan sitä pitää mennä ilahduttamaan ja sitten unohtaa koko juttu ja teeskennellä että se on ihan normaalia käytöstä. Sit mä oon se pahis kun en tajua pysyä siinä roolissa.
Pari kk vanha viesti joten en tiedä luetko tätä vielä, mutta voin koittaa selittää.
Olen itse perheestä jossa äiti mököttää. Olen jo aikuinen ja asunut omillani vuosia joten en edes muista kunnolla mistä asioista mökötti mutta muistan kyllä että sitä tapahtui usein ja mököttäminen oli usein hämmentävää koska en lapsena ymmärtänyt miksi.
Tällaisessa perheessä mököttämiseen tottuu. Se normalisoituu. mököttäämistä alkaa ajatella hetkellisenä vaiheena kommunikaatiotilanteessa. Että tuo toinen nyt vaan suutahtelee ja menee toiseen huoneeseen melodramaattisesti itkemään tällöin ja sitä ei varsinaisesti edes ota mitenkään pahalla tai hyvällä tai mitenkään. Ei oikeastaan edes välitä. Sitten tilanne on ohi ja siirrytään eteenpäin. Joku tilanteeseen vähemmän tottunut saattaa koittaa jouduttaa tätä vaihetta mielistelemällä, mutta läheisimmät eivät vaivaudu, koska asia ei niin hetkauta.
Itse ajattelen että äitini ei osaa hallita tätä asiaa eikä välttämättä haluaisi itse olla tällainen joten suhtaudun asiaan kuin touretteen tai kehitysvammaan ja ohjaan kohteliaasti huomioni muualle kunnes tilanne taas normalisoituu.
Henkilölle joka tulee tällaiseen perheeseen ulkopuolelta on varmasti todella hämmentävää miten perheen dynamiikka toimii. Äitini käytös on usein hyvin loukkaavaa, manipuloivaa ja dominoivaa. Asia vain on niin että se ei meitä enää hetkauta. Olisi vain turhaa ja tuloksetonta yrittää puuttua tilanteeseen millään tavalla. Tästä saattaa syntyä kuva että äitiä jotenkin lellitään tai hänen oikkujaan palvellaan, tai että hänen huonoa käytöstään ei ymmärretä huonoksi. Kyllä se ymmärretään. Perheessä asia vain on käsitelty niin moneen otteeseen, ettei siitä sen kummemmin ole tarpeen jauhaa. Kukin meistä pärjää asian kanssa tavallaan.
Jos toisin perheeseen puolison... No. Epäilenpä että puolison luonteesta riippuen tulisi joko välirikko koska en halua että tämän yli kävellään, tai pääsisin seuraamaan vuosisadan vallankeikausta kun äitini yrittäisi pärjätä uuden todellisuutensa kanssa. Kumpikin on minulle ookoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on tosi paljon selvästi riitaisia ihmisiä. Asioita maalataan itselle edullisemmiksi, ei osata miettiä yhtään asioita toisen kannalta ja suorastaan tahallisesti halutaan ymmärtää väärin.
Toki on tosi paljon ihan päästään viallisia isovanhempiakin selvästi, mutta tuntuu että moni tulee ketjuun voimaantumaan "kyl mäki. ..." mentaliteetilla. Menee ketju pilalle.
Ja esimerkkejä tästä?
Noin puolet ketjusta. Osaat varmaan lukea ja toivon mukaan omistat myös sisälukutaidon sekä hieman kriittistä lukusilmää.
Ketju on sinänsä ihan hillitön huumoria täynnä. Jokainen yrittää pistää edellistä paremmaksi ja oikein mehustelee saduillaan.
Totta, esim nämä jotka pyytävät maksua anopiltaan ja sitten nämä epämääräiset "noin puolet tästä ketjusta" -vastaukset suoriin kysymyksiin.
Tajuatko kuinka paljon vastauksia ketjussa on? Aletaanko keräämään sieltä viisi tai vaikka viisisataa esimerkkiä? Kyllä ryhmempikin osaa ihan itse huomata mikä on liioittelua ja mikä ei. Saa olla oikeasti aika yksinkertainen jos nämä kaikki ottaa todesta.
Siitä tuo sun voimakas reaktiokin kertoo. Harmittaa tajuta olleensa vedätetty.
Ihan oikeasti, sanoit itse että tässä ketjussa on paljon selvästi riitaisia ihmisiä, sitten kun yksinkertaisesti pyydetään esimerkkejä tästä niin alat itse riitelemään. Jos et halua yhtäkään esimerkkiä antaa esim tämän päivän kommenteista niin sitten sanot ettet halua. Ollaan nyt aikuisia tässä eikä haukuta toisiamme tyhmiksi tai yksinkertaisiksi kun ei osata lukea toistemme ajatuksia.
Ketjun itsereflektion puute huimaa päätä.
Kyllä minäkin olen joitakin äitien viestejä lukenut silmiä pyöritellen ja etenkin ihmetellyt sitä kuinka joitain rakentavia ja oikein järkevän kuuloisia kommentteja henkilöiltä jotka myöntävät olevansa anoppeja (iiiik!) on lytätty aivan täysin. Enkä rupea yhtään esimerkkiä minäkään kaivamaan. Koska ei huvita. Ei se tee toisen mielipiteestä sen huonompaa, tai todista että toinen on väärässä kun ei jaksa vängätä niinkin naurettavasta asiasta kuin onko joku sanonut jotain keskustelupalstalla.
Se sanottuna, täällä on aivan kamalia tarinoita. Ketjun aihe on rajattomat anopit, ja rajattomat ihmisistä on minullakin kokemusta, joten pidän tätä tärkeänä vertaistukiketjuna, vaikka minulla ei kyse olekaan anopista. Miksi ketju pitää pilata tyhjänpäiväisellä vänkäämisellä ja riitelemisellä?
Pyytäisin, että kirjoittajat koettaisivat pitää sopua yllä pitämällä mielessä tämän yksinkertaisen keskusteluohjeen. Älkää aloittako viestejä "sinä" tai kirjoittako sinämuodossa. Se on aina loukkaavaa kun sanoo mitä toinen on mieltä tai mitä hän ajattelee, ja useimmiten on väärässä kuitenkin. Omista tunteista puhuminen ja omien kokemusten jakaminen ei tälläistä persoonamuotoa tarvitsekaan, ja siitä tässä ketjussa on parhaimmillaan kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me joskus mieheni kanssa saadaan toinen lapsi, niin otan heti erilaisen asenteen. Anoppi ei tule pitelemään itkevää lasta pois minulta, ei tule hakemaan kädet ojossa lasta eikä pilaa enää toisia ristiäisiä. En aio kertoa raskaudestani kuin sitten kun vatsa alkaa näkyä.
En ole antanut anopin hoitaa lastamme kuin kerran lähinnä säälistä. Toista kertaa ei tule, oli nimittäin lapsi sen verran hämmentynyt kun mieheni kanssa haimme hänet kotiin. Uskon, että lapsemme aistii anopin.
Onneksi mieheni mummo on ihana ja puolustaa aina meitä. Hän myös sanoo napakasti anopille kun anoppi astuu liikaa reviirille. Joskus tekisi mieli sanoa tuolle miehen mummolle, että ” kiitos kun ymmärrät” huokaisen aina helpotuksesta ja tiedän , että miehen mummo on tukena ja käskee anoppia pois. Anoppi uskoo häntä. Kiva nähdä anopin ilme aina kun hänen äitinsä eli tuo mummo antaa hänelle palautetta :DMinä kanssa päätin, että toista äitiyslomaa appivanhemmat eivät pilaa. Ensimmäisen lapsen kohdalla olin liian kiltti ja ajattelin, että olen vain nyt herkkä. Mutta sitten kun uskalsin asioista puhua, tajusin, että ei minun tarvitse kaikkea sietää. Meillä siis pappa saattoi käydä 4 kertaa päivässä kylässä, anoppi ei antanut itkevää vauvaa minulle pyynnöstäni huolimatta, minun olisi pitänyt lähteä kesken vanhempainvapaan töihin ja lopettaa imettäminen, että mummo olisi saanut hoitaa vauvan...oli raskasta taistella koko ajan vastaan. Kun toinen lapsi oli tulossa ilmoitin miehelleni, että vanhempasi eivät pilaa minun viimeistä äitiyslomaa, eivätkä ole pilanneet. Toki siitä saadaan kuulla... Ja itseänikin harmittaa, kun kahden lapsen kanssa apu olisi joskus tarpeen, mutta parempi kun ei pyydä, ettei taas ala joku uusi show.
Mulla eka lapsi ja opin 2kk ettei kannata olla liian kiltti, nyt jo 8kk myöhemmin ja mummo jaksaa vielä kiusata, ei hyväksy kun sanon ei ja sitten vielä nää "avustajat" tulee hakemaan lapseni "ilahduttamaan" mököttävää mummoa. Kunhan mies nyt vaan tajuaisi etten jaksa pitkään olla niiden seurassa, se on aivan hemmetin uuvuttavaa! Aina mun ja lapsen pitäisi joustaa, päiväunia ja ruokailuaikoja siirtää mummon takia ja leikkiä ei sais. "Se voi leikkiä sit kotona".
Lapsi tajuaa nopeasti että mummon läsnäollessa pitää miellyttää mummoa, omien leikkien jne kustannuksella. En halua kuulostaa dramaattiselta mutta tuosta tulee olemaan haittaa lapsen kehitykselle ja jos annat tuon jatkua niin lapsi kasvaa mummon omaksi pikku sätkynukeksi, niin kuin varmaan tavoite onkin (mummolla). Tämä kuvio on nähty ja valitettavasti vielä niin, että kyseessä oma äitini ja veljeni lapset.
En annakaan, ja silloin on helvetti irti ja avustaja hädissään kun mummo mököttää jossain piilossa. Yhtäkkiä tullaan ihan viereen istumaan ja vahtimaan että koska olis mahdollisuus saada lapsi napattua siitä ja vietyä ilahduttamaan mummoa. Jos en ole valppaana tai edes tietoinen siitä että mummo mököttää niin lapsi viedään, ja sit mummo ilmestyy huoneestaan sohvalle mököttämään ja avustaja lapsen kanssa siihen sen eteen ilahduttamaan sitä vähän lisää. Eli sitä mummoa kirjaimellisesti huokutellaan piilostaan lapsen avulla, heilutellaan lasta sen nenän edessä. Sitten mies mököttää kun MINÄ olin se törkeä siinä kun suutuin tosta ja otin lapsen pois. 2 kertaa olen tota ollut todistamassa.
Ihmettelen myös kun näistä anopin mökötys-/mykkäkoulukohtauksista ei saa puhua koskaan. Kun se mökötti jossain eikä tullut hyvästelemään meitä niin kysyin apelta että onko se nyt noin vihainen, appi vaan nauroi ja heilutti kättä ja sanoi et miten niin? Ei kukaan oo vihainen, sit sitä koko juttua lakaistiin maton alle. Ei siitä koskaan enää puhuttu, vaan teeskenneltiin että kaikki oli niin hyvin, näin se on mennyt nyt toistuvasti. Anoppi mököttää, siitä ei saa mitään sanoa vaan sitä pitää mennä ilahduttamaan ja sitten unohtaa koko juttu ja teeskennellä että se on ihan normaalia käytöstä. Sit mä oon se pahis kun en tajua pysyä siinä roolissa.
Pari kk vanha viesti joten en tiedä luetko tätä vielä, mutta voin koittaa selittää.
Olen itse perheestä jossa äiti mököttää. Olen jo aikuinen ja asunut omillani vuosia joten en edes muista kunnolla mistä asioista mökötti mutta muistan kyllä että sitä tapahtui usein ja mököttäminen oli usein hämmentävää koska en lapsena ymmärtänyt miksi.
Tällaisessa perheessä mököttämiseen tottuu. Se normalisoituu. mököttäämistä alkaa ajatella hetkellisenä vaiheena kommunikaatiotilanteessa. Että tuo toinen nyt vaan suutahtelee ja menee toiseen huoneeseen melodramaattisesti itkemään tällöin ja sitä ei varsinaisesti edes ota mitenkään pahalla tai hyvällä tai mitenkään. Ei oikeastaan edes välitä. Sitten tilanne on ohi ja siirrytään eteenpäin. Joku tilanteeseen vähemmän tottunut saattaa koittaa jouduttaa tätä vaihetta mielistelemällä, mutta läheisimmät eivät vaivaudu, koska asia ei niin hetkauta.
Itse ajattelen että äitini ei osaa hallita tätä asiaa eikä välttämättä haluaisi itse olla tällainen joten suhtaudun asiaan kuin touretteen tai kehitysvammaan ja ohjaan kohteliaasti huomioni muualle kunnes tilanne taas normalisoituu.
Henkilölle joka tulee tällaiseen perheeseen ulkopuolelta on varmasti todella hämmentävää miten perheen dynamiikka toimii. Äitini käytös on usein hyvin loukkaavaa, manipuloivaa ja dominoivaa. Asia vain on niin että se ei meitä enää hetkauta. Olisi vain turhaa ja tuloksetonta yrittää puuttua tilanteeseen millään tavalla. Tästä saattaa syntyä kuva että äitiä jotenkin lellitään tai hänen oikkujaan palvellaan, tai että hänen huonoa käytöstään ei ymmärretä huonoksi. Kyllä se ymmärretään. Perheessä asia vain on käsitelty niin moneen otteeseen, ettei siitä sen kummemmin ole tarpeen jauhaa. Kukin meistä pärjää asian kanssa tavallaan.
Jos toisin perheeseen puolison... No. Epäilenpä että puolison luonteesta riippuen tulisi joko välirikko koska en halua että tämän yli kävellään, tai pääsisin seuraamaan vuosisadan vallankeikausta kun äitini yrittäisi pärjätä uuden todellisuutensa kanssa. Kumpikin on minulle ookoo.
Kiitos kun jaksoit selittää. Olenkin huomannut että jokainen reagoi anopin mököttämiseen omalla tavallaan, appi yrittää miellyttää anoppia, minun lapsellani, joten en voi itse jättää anopin käytöstä huomioimatta. Tästä on jo kuukausia kun tämä mököttäminen tapahtui viimeksi, sen jälkeen otin itse reilusti etäisyyttä. Mies ei halua käsitellä koko asiaa. Ollaan kahviteltu pari kertaa sen jälkeen appivanhempien kanssa, vierailut kestävät korkeintaan pari tuntia, enempää en tässä vaiheessa voi heille antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.
Nyt jälkikäteen siis ymmärsin, että kyse oli jotenkin upealta näyttämisestä muiden ventovieraiden silmissä [mummi ostaa vaatteita]. Se mitä eniten oltaisiin tarvittu ei ollut niin kovin tärkeää, itse asiassa ei ollenkaan vaikka jonkin verran sainkin valita. Siinä kaupassa johon mentiin ei vaan ollut niitä eniten tarvitsemiani asioita. En pidä rahojen päättömästä tuhlaamisesta, joten lapsen koriin repimät useat sukat kokoa 41, poikien shortsit kokoa 122 jne tuntuvat melko turhilta. Näiden hinnalla olisin jo saanut ne kolme lakanaa. Meillä ei siis ole liikaa tilaa vaan ikävä kyllä asumme ahtaasti. Tästä olen kuullut lukemattomat kerrat mm. niin, että vauva itkee koska asunto on ahdas. Olen myös yrittänyt tappaa lapseni tartuttamalla häneen tahallaan flunssan. Mummi rakastaa oikeasti, minä en. Lisäksi lapsi lihava, ääneen ihmettelee aina onko jälkeenjäänyt kun käyttää vaippoja 2v:nä, on neurologinen vammakin kuulemma. Miksi syö koko ajan. Miksei jo puhu (1v:nä). Mummi ei myöskään osaa ajatella, että lapsi hakee tällä hetkellä jostain syystä aika paljon turvaa minusta ja haluaa nukkua vieressä. Ehkä siirrytään vain koko porukka suosiolla sinne lattialle. Paljon ollut myös lahjojen takaisin ottamista, kun en minä mitään hienoa tai uutta tarvitse. Jos ostaakin jotakin, ostaa itselle pian samanlaiset.
No voi herranpieksut mikä mummo. Etkö voi sanoa, että tarvitsisit lakanoita? Onhan se ihana asia, että isovanhemmat haluaa auttaa ja antaa, mutta ei nyt ihan mitä vaan. Mummojenkin pitäisi osata kysyä, onko jonkin tavaran tai vaatteen tarvetta oikeasti ja sanoa, että voin ostaa jos tykkäät.
Ei liikaa saa lasta omia, ei se ole kenenkään etu, ei lapsen eikä mummonkaan. Tilanteet tietysti voi vaihdella. Joskus apu on oikeasti tarpeen, mutta enemmänhän pitäisi antaa nuorten yrittää itse, koska siinä voi syntyä sitten pahimmassa tapauksessa auttamisen kierre, mihin ei lopulta mummollakaan riitä resurssit.
Minun oma isä oli juoppolalli joka joi kaikki rahat ja tavaratkin, oltiin siis tosi kurjia ja köyhiä. Kyllähän sitä joskus katsoi, että noilla serkuilla, jotka asui siinä isossa maatalossa vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, oli aina hienot vaatteet ja kaikkea muutakin, ja kuulemma mummo ja pappa heille kaikkea osti, minulle itse kertoivat kun samaa koulua käytiin. Eihän lapset osaa sanojaan ajatella. Minulle mustaan lampaan lapselle mummo yhden kerran kutoi lapaset. Tarpeeseen ne toki tuli.
Onkohan näillä yliauttajilla sitten ollut jonkinlainen osattomuuden tausta itsellään, jota nyt sitten tahtovat hyvittää omille lapsilleen ja näiden perheille, kun mahdollisuus on.
Itse otin nuorena äitinä kaikki vastaan, mitä sain, mutta en niin kovasti mitään saanutkaan. Anoppi oli ammatiltaan ompelija ja teki kyllä nättiä vaatteita lapsenlapsilleen, ihan oli kuin kaupasta ostettuja. Mutta ei niitä liikaa tullut ja niitäkin sitten vielä kierrätettiin serkkujen kanssa. Mitään tavaraa ei saatu ikinä.
Ei ole. Eikä he halua auttaa tai hyvittää. Tuo on vain ja ainoastaan ihan puhdasta väkivaltaa, taloudellista väkivaltaa. Omien tarpeiden tyydyttämistä.
Näin. Kyse ei todellakaan ole mistään hyvittämisestä, vaan jopa lapsen kääntämisestä äitiään vastaan, vallankäytöstä ja taloudellisesta väkivallasta. Narsistin *ittuilen koska voin ja tiedän mikä osuu ja uppoaa. Tämä samainen mummi jopa lähetti mulle viestin että ostaa tälle mun esikoiselle asunnon jotta se pääsee musta eroon mahdollisimman pian, että 16 vuotta joutuu enää olemaan minun kanssani. Kuopus ja minä voitaisiin asua vaikka roskiksessa ja nukkua siellä lattialla. Toisaalta silloin kun mummi vielä kävi niin teki pahaa esikoisen puolesta kun äiti (=minä) itkin aina kun mummi kävi. Ja siis mummi sanoi että voi hankkia meille nyt peitot kivat lakanat ja sängyn esikoiselle jne. Jos olisin tiennyt, että summa on rajallinen, olisin tietysti karsinut varsinkin ne turhat vaatteet, jotka eivät ole kenenkään meistä kokoa edes. Mummi haluaa yrittää osoittaa esikoiselle kaikin tavoin, että äiti on turha ja huono. Yrittää aina painostaa, että antaisin lasten muuttaa isälleen kun ne eivät pidä minusta. Ja ne sängyt muuten osti lasten isän asuntoon! Siellä lapset eivät ole koskaan yötä olleet, lasten isän kanssa ei siis erimielisyyksiä ja hän näkee lapsia paljon mutta eivät yövy vielä ainakaan. Nytkin mummi oli mun selän takana yrittänyt ostaa hänen luokseen kalusteita lapsille, mutta isä oli kieltäytynyt ja sanonut ettei tarvitse. Ei varmaan tarvitse enempää avata, kuinka sairas lapsuus mulla oli.
Kauhistus. Johan on ihminen. Mitähän silläkin on taustalla, ei osaa edes arvailla. Kun itse sentään on saanut elellä ihan täysipäisten ihmisten parissa.
Mutta on niitä sellaisia naisia, jotka aina syyttää kaikesta naisia ja on aina miesten puolella, vaikka olisi miten ilmiselvä tapaus päinvastainen. Aina naisessa joku vika. Miehet olisi niin mukavia, mutta naiset pilaa kaiken. Olen kuullut tätä jopa yhden naisen hokevan omalle tyttärelleen ja puolusti poikiaan kaikessa.
Mitäs, saahan se mummi ostella jos haluaa, turhaa tavaraa ja jos kerran on liikaa rahaa. Mutta ei niitä tavaroita tarvitse vastaan ottaa eikä käyttää, jos ei käyttöä ole. Siinähän sitten rahojaan haaskaa. Lasten päitä sen on kuitenkin vaikea kääntää, siinä ei varmasti onnistu. Pidä puolesi.
Hänen äitinsä hoiti minua usein nuorena ja on ihan ok tyyppi. Vaarini kaiketi oli aika ikävä perhettään kohtaan, mutta äitini on aivan omissa sfääreissään. Narsisteissa se ikävä piirre, että ovat aina omaa lastaan vastaan ja vastapuolen puolella. Ja ovat taitavia luomaan näitä riitatilanteita valehtelemalla. Hänhän uhkailee minua koko ajan lasulla kun lapsilla ei ole sitä ja tätä ja lasten isälle ostaa näitä tavaroita ja sen jälkeen vaatii että lasten muutettava isälleen. Olisi kiva saada tarpeellista tavaraa mutta kun ei nnin ei
Tämä on kyllä kipeintä settiä pitkään aikaan. Ihan kamalaa.
Mä kyllä tuossa tilanteessa harkitsisin vakavasti välien katkaisua lopullisesti. Tuo osittainen taloudellinen riippuvuus on huono juttu. Mutta olisikohan tuossa ilmiössä vähän samaa kuin noilla mummuilla, jotka vinkuivat lapsia yökylään, mutta lapsen vanhempien pitää pysyä kotona, etteivät hyödy tilanteesta. Tässä mummu ostelee tavaraa, jolla ei tehdä mitään, mutta voidaan kertoa polleana, että autettu on. Tuo on kyllä tosi ilkeää.
Miten olisi, jos lasten isä antaisi mummun ostaa tavaroita, luoksensa jotka sitten tuotaisiin sun luo? Lasten isälle ilmeisesti ostaa tarpeellista?
Vaikeaa varmasti on, mutta pidä puolesi! Toivottavasti sinulla on joku, jolle voit kertoa tästä asiasta. Kauhea taakka kantaa yksin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.
Nyt jälkikäteen siis ymmärsin, että kyse oli jotenkin upealta näyttämisestä muiden ventovieraiden silmissä [mummi ostaa vaatteita]. Se mitä eniten oltaisiin tarvittu ei ollut niin kovin tärkeää, itse asiassa ei ollenkaan vaikka jonkin verran sainkin valita. Siinä kaupassa johon mentiin ei vaan ollut niitä eniten tarvitsemiani asioita. En pidä rahojen päättömästä tuhlaamisesta, joten lapsen koriin repimät useat sukat kokoa 41, poikien shortsit kokoa 122 jne tuntuvat melko turhilta. Näiden hinnalla olisin jo saanut ne kolme lakanaa. Meillä ei siis ole liikaa tilaa vaan ikävä kyllä asumme ahtaasti. Tästä olen kuullut lukemattomat kerrat mm. niin, että vauva itkee koska asunto on ahdas. Olen myös yrittänyt tappaa lapseni tartuttamalla häneen tahallaan flunssan. Mummi rakastaa oikeasti, minä en. Lisäksi lapsi lihava, ääneen ihmettelee aina onko jälkeenjäänyt kun käyttää vaippoja 2v:nä, on neurologinen vammakin kuulemma. Miksi syö koko ajan. Miksei jo puhu (1v:nä). Mummi ei myöskään osaa ajatella, että lapsi hakee tällä hetkellä jostain syystä aika paljon turvaa minusta ja haluaa nukkua vieressä. Ehkä siirrytään vain koko porukka suosiolla sinne lattialle. Paljon ollut myös lahjojen takaisin ottamista, kun en minä mitään hienoa tai uutta tarvitse. Jos ostaakin jotakin, ostaa itselle pian samanlaiset.
No voi herranpieksut mikä mummo. Etkö voi sanoa, että tarvitsisit lakanoita? Onhan se ihana asia, että isovanhemmat haluaa auttaa ja antaa, mutta ei nyt ihan mitä vaan. Mummojenkin pitäisi osata kysyä, onko jonkin tavaran tai vaatteen tarvetta oikeasti ja sanoa, että voin ostaa jos tykkäät.
Ei liikaa saa lasta omia, ei se ole kenenkään etu, ei lapsen eikä mummonkaan. Tilanteet tietysti voi vaihdella. Joskus apu on oikeasti tarpeen, mutta enemmänhän pitäisi antaa nuorten yrittää itse, koska siinä voi syntyä sitten pahimmassa tapauksessa auttamisen kierre, mihin ei lopulta mummollakaan riitä resurssit.
Minun oma isä oli juoppolalli joka joi kaikki rahat ja tavaratkin, oltiin siis tosi kurjia ja köyhiä. Kyllähän sitä joskus katsoi, että noilla serkuilla, jotka asui siinä isossa maatalossa vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, oli aina hienot vaatteet ja kaikkea muutakin, ja kuulemma mummo ja pappa heille kaikkea osti, minulle itse kertoivat kun samaa koulua käytiin. Eihän lapset osaa sanojaan ajatella. Minulle mustaan lampaan lapselle mummo yhden kerran kutoi lapaset. Tarpeeseen ne toki tuli.
Onkohan näillä yliauttajilla sitten ollut jonkinlainen osattomuuden tausta itsellään, jota nyt sitten tahtovat hyvittää omille lapsilleen ja näiden perheille, kun mahdollisuus on.
Itse otin nuorena äitinä kaikki vastaan, mitä sain, mutta en niin kovasti mitään saanutkaan. Anoppi oli ammatiltaan ompelija ja teki kyllä nättiä vaatteita lapsenlapsilleen, ihan oli kuin kaupasta ostettuja. Mutta ei niitä liikaa tullut ja niitäkin sitten vielä kierrätettiin serkkujen kanssa. Mitään tavaraa ei saatu ikinä.
Ei ole. Eikä he halua auttaa tai hyvittää. Tuo on vain ja ainoastaan ihan puhdasta väkivaltaa, taloudellista väkivaltaa. Omien tarpeiden tyydyttämistä.
Näin. Kyse ei todellakaan ole mistään hyvittämisestä, vaan jopa lapsen kääntämisestä äitiään vastaan, vallankäytöstä ja taloudellisesta väkivallasta. Narsistin *ittuilen koska voin ja tiedän mikä osuu ja uppoaa. Tämä samainen mummi jopa lähetti mulle viestin että ostaa tälle mun esikoiselle asunnon jotta se pääsee musta eroon mahdollisimman pian, että 16 vuotta joutuu enää olemaan minun kanssani. Kuopus ja minä voitaisiin asua vaikka roskiksessa ja nukkua siellä lattialla. Toisaalta silloin kun mummi vielä kävi niin teki pahaa esikoisen puolesta kun äiti (=minä) itkin aina kun mummi kävi. Ja siis mummi sanoi että voi hankkia meille nyt peitot kivat lakanat ja sängyn esikoiselle jne. Jos olisin tiennyt, että summa on rajallinen, olisin tietysti karsinut varsinkin ne turhat vaatteet, jotka eivät ole kenenkään meistä kokoa edes. Mummi haluaa yrittää osoittaa esikoiselle kaikin tavoin, että äiti on turha ja huono. Yrittää aina painostaa, että antaisin lasten muuttaa isälleen kun ne eivät pidä minusta. Ja ne sängyt muuten osti lasten isän asuntoon! Siellä lapset eivät ole koskaan yötä olleet, lasten isän kanssa ei siis erimielisyyksiä ja hän näkee lapsia paljon mutta eivät yövy vielä ainakaan. Nytkin mummi oli mun selän takana yrittänyt ostaa hänen luokseen kalusteita lapsille, mutta isä oli kieltäytynyt ja sanonut ettei tarvitse. Ei varmaan tarvitse enempää avata, kuinka sairas lapsuus mulla oli.
Kauhistus. Johan on ihminen. Mitähän silläkin on taustalla, ei osaa edes arvailla. Kun itse sentään on saanut elellä ihan täysipäisten ihmisten parissa.
Mutta on niitä sellaisia naisia, jotka aina syyttää kaikesta naisia ja on aina miesten puolella, vaikka olisi miten ilmiselvä tapaus päinvastainen. Aina naisessa joku vika. Miehet olisi niin mukavia, mutta naiset pilaa kaiken. Olen kuullut tätä jopa yhden naisen hokevan omalle tyttärelleen ja puolusti poikiaan kaikessa.
Mitäs, saahan se mummi ostella jos haluaa, turhaa tavaraa ja jos kerran on liikaa rahaa. Mutta ei niitä tavaroita tarvitse vastaan ottaa eikä käyttää, jos ei käyttöä ole. Siinähän sitten rahojaan haaskaa. Lasten päitä sen on kuitenkin vaikea kääntää, siinä ei varmasti onnistu. Pidä puolesi.
Hänen äitinsä hoiti minua usein nuorena ja on ihan ok tyyppi. Vaarini kaiketi oli aika ikävä perhettään kohtaan, mutta äitini on aivan omissa sfääreissään. Narsisteissa se ikävä piirre, että ovat aina omaa lastaan vastaan ja vastapuolen puolella. Ja ovat taitavia luomaan näitä riitatilanteita valehtelemalla. Hänhän uhkailee minua koko ajan lasulla kun lapsilla ei ole sitä ja tätä ja lasten isälle ostaa näitä tavaroita ja sen jälkeen vaatii että lasten muutettava isälleen. Olisi kiva saada tarpeellista tavaraa mutta kun ei nnin ei
Tämä on kyllä kipeintä settiä pitkään aikaan. Ihan kamalaa.
Mä kyllä tuossa tilanteessa harkitsisin vakavasti välien katkaisua lopullisesti. Tuo osittainen taloudellinen riippuvuus on huono juttu. Mutta olisikohan tuossa ilmiössä vähän samaa kuin noilla mummuilla, jotka vinkuivat lapsia yökylään, mutta lapsen vanhempien pitää pysyä kotona, etteivät hyödy tilanteesta. Tässä mummu ostelee tavaraa, jolla ei tehdä mitään, mutta voidaan kertoa polleana, että autettu on. Tuo on kyllä tosi ilkeää.Miten olisi, jos lasten isä antaisi mummun ostaa tavaroita, luoksensa jotka sitten tuotaisiin sun luo? Lasten isälle ilmeisesti ostaa tarpeellista?
Vaikeaa varmasti on, mutta pidä puolesi! Toivottavasti sinulla on joku, jolle voit kertoa tästä asiasta. Kauhea taakka kantaa yksin!
Yksi kysymys: miksi ihmeessä mummojen on saatava sylivauva yökylään??
Kertokaapa joku, sillä en tajua ja olen sentään isoäiti.
Alue: Aihe vapaa
Meillä mummi ostaa lapselle sängyn. Jotta isompi sänky mahtuu, mun sänky vaihdettava pienempään. sen ostamisessa ei auta mutta raivonnut puhelimessa miten fida voi sen hakea. mun olisi siis nukuttava lattialla. kun oltiin yhdessä vaateostoksilla, osti jopa vääränkokoisia poikien vaatteita tytölle jotka 2v tyttö repi hyllyistä. ne mitä olisin oikeasti tarvinnut eli mm. talvihaalarin niin ei ostettu ja nyt rahaa ei ole patjaan kun olen saanut jo niin paljon! Pienikin apu on tietysti kiva, mutta poikien kesäshortsien sijaan olisin mieluusti ostanut vaikka lakanat. Kirjoitin tänne pitkän kirjoituksen joka oli liian pitkä ja katosi. :( Olisi ollut aika paljon kerrottavaa.