Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Äkäistä väkeä ovat nämä mummit ja mummot. Kauheita tapauksia osa, ei käy kieltäminen. Varsinkin keskustelun alkupuolella. Monta luin kahteen kertaan ja yritin sijoittaa mielessäni kuvatun todellisuuteen.
Tiedän varsin hyvin mikä vastaanotto tällä näkökulmalla on mutta sanon sen silti. Jos haluamme etsiä jotakin positiivista tästä sukulaissuhteiden kuormasta joka lähentelee ilmiötä, niin se on ikääntyneiden naisten voimassa. Siinä että voimaa on. Meidät on kasvatettu kilteiksi ja vaatimattomiksi, mitään ei saanut haluta, itsekkyys oli pahinta kaikesta. Kumpa iän tuoma, tietyn elämänvaiheen pystypäisyys, (minäkuvan vahvistuminen) vain näyttäytyisi sivistyneesti ja armollisesti nuorta äitiä kohtaan.
Neuvoja en osaa antaa, ilmapiirin muuttaminen on liian laaja käsite ja paha laittaa vain miniän tai tyttären harteille. Haluaisin nähdä keskustelussa myös tunnustusta, olisi helpompi osallistua ja antaa näkökulmaa. Sillä ajatellen:
Lapsenlapseni ristiäisissä pappi lausui sydämeen käyvästi: vanhemmat antavat siivet, mutta isovanhemmat antavat juuret.
No onpas potaskaa.
Maksoitko papille moisesta?
Minun äitini on aina ollut itsekäs. Ne uhrautuvat marttyyrit juuri ovat itsekkäitä. Itsekeskeisiä, usein passiivis-aggressiivisia paskoja.
Ei lapsi oikeasti tarvitse isovanhempia yhtään mihinkään. Jos isovanhempi haluaa olla lapsenlapsensa elämässä, hänen pitää käyttäytyä asiallisesti. Kaikkia kohtaan. Niin sitä aikuista lastaan, tämän puolisoa kuin lapsenlapsiakin kohtaan.
EI ITSEKKÄÄSTI. Omia tarpeitaan tyydyttäen ja muita talloen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äkäistä väkeä ovat nämä mummit ja mummot. Kauheita tapauksia osa, ei käy kieltäminen. Varsinkin keskustelun alkupuolella. Monta luin kahteen kertaan ja yritin sijoittaa mielessäni kuvatun todellisuuteen.
Tiedän varsin hyvin mikä vastaanotto tällä näkökulmalla on mutta sanon sen silti. Jos haluamme etsiä jotakin positiivista tästä sukulaissuhteiden kuormasta joka lähentelee ilmiötä, niin se on ikääntyneiden naisten voimassa. Siinä että voimaa on. Meidät on kasvatettu kilteiksi ja vaatimattomiksi, mitään ei saanut haluta, itsekkyys oli pahinta kaikesta. Kumpa iän tuoma, tietyn elämänvaiheen pystypäisyys, (minäkuvan vahvistuminen) vain näyttäytyisi sivistyneesti ja armollisesti nuorta äitiä kohtaan.
Neuvoja en osaa antaa, ilmapiirin muuttaminen on liian laaja käsite ja paha laittaa vain miniän tai tyttären harteille. Haluaisin nähdä keskustelussa myös tunnustusta, olisi helpompi osallistua ja antaa näkökulmaa. Sillä ajatellen:
Lapsenlapseni ristiäisissä pappi lausui sydämeen käyvästi: vanhemmat antavat siivet, mutta isovanhemmat antavat juuret.Voisitko vähän tarkentaa, mistä haluat tunnustusta? Tunnustusta, että normaaleja isovanhempia on tiettävästi suurin osa (onneksi)? Tunnustuksen, että kyllä minussakin on vikaa?
Itsekin olen lukenut koko ketjun, mukana alusta asti olleena voin sanoa, että kyllä täällä on tunnustettu hyvien isovanhempien olemassa olo. On tunnustettu että on yritetty vuosia ennenkuin on luovutettu. On tunnustettu, että aina ei vaan voi tehdä enää muuta kuin rajoittaa muita ihmisiä oman mielenterveyden takia.
Sanoisinko,että tässä keskustelussa ei edes uskalla kukkia ne kiusaaja miniät, koska ei täällä kuki silloin tällöin ääneen päässeet mummotkaan jotka selkeesti on rajattu ulos lastenlastensa elämästä. Mielestäni aika kiusaamisvapaa ympäristö tämä. Mutta tunnustan tämän vain minun näkemyksekseni, en väitä sitä kollektiiviseksi.
No ehkä tullut tunne joistain tapauksista että sillat on poltettu liian nopeasti. Että se ihmissuhde ja isoäidin merkitys on ajatusten tasolla ollut jo niin vähäinen ettei ole jaksettu yrittää. Ei tosiaan kaikissa tapauksissa mutta jostain syystä tämä vaikutelma tullut. Haluaisin väittää ettei saa olla niin ehdoton mutta ymmärrän myös ettei määräänsä enempää jaksa vaikeata vuorovaikutusta ja ihmisten jaksamistasot vaihtelevat siinä paljon. Ette uskoisi niitä jääräpäisiä mummoja samoiksi ihmisiksi jos olisitte nähneet heidät lapsina, meidät on koulittu vaatimattomiksi ja loputtoman joustaviksi. Sitten kun siitä oppii pois, on ikävä kyllä juuri se ajankohta kun lapsenlapsia alkaa tulla. Tyhjän pesän järkytys, vaihdevuodet, siihen kirsikkana kakun päälle yhtäkkiä omaa lihaa ja verta oleva pieni vauva: tunnetta voi kuvailla teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa. Ja ei parane mokata, joissain tapauksissa kertaakaan! Se on ehkä se, mitä yritin sanoa.
Yhteisöllisyys on kiistatta hyväksi kaikille osapuolille mutta kyllähän siinä on vastuunsa myös, kaikilla. Raja tulee vastaan lopulta jokaisella enkä sitä väheksy yhtään. Hankalaa on! Hankala asetelma, en äkkiseltään keksi vaikeampaa lähisuhteisiin liittyvää lähtökohtaista vaikeutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äkäistä väkeä ovat nämä mummit ja mummot. Kauheita tapauksia osa, ei käy kieltäminen. Varsinkin keskustelun alkupuolella. Monta luin kahteen kertaan ja yritin sijoittaa mielessäni kuvatun todellisuuteen.
Tiedän varsin hyvin mikä vastaanotto tällä näkökulmalla on mutta sanon sen silti. Jos haluamme etsiä jotakin positiivista tästä sukulaissuhteiden kuormasta joka lähentelee ilmiötä, niin se on ikääntyneiden naisten voimassa. Siinä että voimaa on. Meidät on kasvatettu kilteiksi ja vaatimattomiksi, mitään ei saanut haluta, itsekkyys oli pahinta kaikesta. Kumpa iän tuoma, tietyn elämänvaiheen pystypäisyys, (minäkuvan vahvistuminen) vain näyttäytyisi sivistyneesti ja armollisesti nuorta äitiä kohtaan.
Neuvoja en osaa antaa, ilmapiirin muuttaminen on liian laaja käsite ja paha laittaa vain miniän tai tyttären harteille. Haluaisin nähdä keskustelussa myös tunnustusta, olisi helpompi osallistua ja antaa näkökulmaa. Sillä ajatellen:
Lapsenlapseni ristiäisissä pappi lausui sydämeen käyvästi: vanhemmat antavat siivet, mutta isovanhemmat antavat juuret.Voisitko vähän tarkentaa, mistä haluat tunnustusta? Tunnustusta, että normaaleja isovanhempia on tiettävästi suurin osa (onneksi)? Tunnustuksen, että kyllä minussakin on vikaa?
Itsekin olen lukenut koko ketjun, mukana alusta asti olleena voin sanoa, että kyllä täällä on tunnustettu hyvien isovanhempien olemassa olo. On tunnustettu että on yritetty vuosia ennenkuin on luovutettu. On tunnustettu, että aina ei vaan voi tehdä enää muuta kuin rajoittaa muita ihmisiä oman mielenterveyden takia.
Sanoisinko,että tässä keskustelussa ei edes uskalla kukkia ne kiusaaja miniät, koska ei täällä kuki silloin tällöin ääneen päässeet mummotkaan jotka selkeesti on rajattu ulos lastenlastensa elämästä. Mielestäni aika kiusaamisvapaa ympäristö tämä. Mutta tunnustan tämän vain minun näkemyksekseni, en väitä sitä kollektiiviseksi.
No ehkä tullut tunne joistain tapauksista että sillat on poltettu liian nopeasti. Että se ihmissuhde ja isoäidin merkitys on ajatusten tasolla ollut jo niin vähäinen ettei ole jaksettu yrittää. Ei tosiaan kaikissa tapauksissa mutta jostain syystä tämä vaikutelma tullut. Haluaisin väittää ettei saa olla niin ehdoton mutta ymmärrän myös ettei määräänsä enempää jaksa vaikeata vuorovaikutusta ja ihmisten jaksamistasot vaihtelevat siinä paljon. Ette uskoisi niitä jääräpäisiä mummoja samoiksi ihmisiksi jos olisitte nähneet heidät lapsina, meidät on koulittu vaatimattomiksi ja loputtoman joustaviksi. Sitten kun siitä oppii pois, on ikävä kyllä juuri se ajankohta kun lapsenlapsia alkaa tulla. Tyhjän pesän järkytys, vaihdevuodet, siihen kirsikkana kakun päälle yhtäkkiä omaa lihaa ja verta oleva pieni vauva: tunnetta voi kuvailla teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa. Ja ei parane mokata, joissain tapauksissa kertaakaan! Se on ehkä se, mitä yritin sanoa.
Yhteisöllisyys on kiistatta hyväksi kaikille osapuolille mutta kyllähän siinä on vastuunsa myös, kaikilla. Raja tulee vastaan lopulta jokaisella enkä sitä väheksy yhtään. Hankalaa on! Hankala asetelma, en äkkiseltään keksi vaikeampaa lähisuhteisiin liittyvää lähtökohtaista vaikeutta.
Mistä ihmeestä sinä näitä sepustuksia oikein keksit?
"Teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa"???? Sairasta tekstiä.
Kun ei ihminen voi toisen perheeseen mennä mestaroimaan ja kertomaan, mitä vimmaisesti haluaa.
Eikä se vauva ole mikään työkalu/väline/objekti, joka on olemassa siksi, että hölmö mummo vanhemmalla iällä keksii, että "ton mä haluun". Se on ihan oma ihmisensä.
Eikä myöskään vauvan vanhemmat ole mitään velkaa sille hölmölle mummolle, joka vanhana keksiikin olevansa vimmainen teini.
Me pärjäämme hyvin ilman isovanhempia. Omat vanhemmat ovat jo kuolleet, appivanhemmat ovat elossa. Vaikea isovanhemmuus on asia, josta ei saa julkisesti puhua. On miniöitään kiusaavia ja vihaavia anoppeja. On vävyjään vihaavia appiukkoja. Kärttyisät, vaikeat ja ilkeät vanhukset kiusaavat lapsiperheitä eri tavoin. On isovanhempia, jotka tekevät lapsiperheisiin yllätyskyläilyjä. Kotirauhan rikkomista ja törkeää käytöstä. En mene kenenkään kotiin ilman, että olen sopinut kyläilystä etukäteen. On isovanhempia, jotka harrastavat jatkuvaa puhelinterrorismia. Harrastetaan neuvomista (ei olla kysytty neuvoja), määräilyä ja komentamista.
On ikävä, kun lapsiperheellä on ilkeä isoäiti, isoisä, anoppi tai appiukko. Nämä hankalat ja ilkeät isovanhemmat sekaantuvat ja puuttuvat asioihin, jotka eivät heille mitenkään kuulu. Isovanhempien ei tarvitse hoitaa ja kasvattaa lapsiamme. Hoidamme ja kasvatamme lapsemme itse ja teemme kotityömme itse. Emme tarvitse emmekä pyydä appivanhemmilta mitään apua mihinkään asiaan. Mieluummin ostamme apua ulkopuoliselta kuin pyydämme miehen vanhemmilta apua.
Vaikeat isovanhemmat aiheuttavat perheessä paljon riitoja ja kuormittavat perheen ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa"???? Sairasta tekstiä.
Kun ei ihminen voi toisen perheeseen mennä mestaroimaan ja kertomaan, mitä vimmaisesti haluaa.
Eikä se vauva ole mikään työkalu/väline/objekti, joka on olemassa siksi, että hölmö mummo vanhemmalla iällä keksii, että "ton mä haluun". Se on ihan oma ihmisensä.
Eikä myöskään vauvan vanhemmat ole mitään velkaa sille hölmölle mummolle, joka vanhana keksiikin olevansa vimmainen teini.
Tuo on juurikin sitä rajattoman ihmisen rajattomuutta. Ei ymmärretä omia rajoja, eikä ymmärretä muiden rajoja. Ja sitten säälikertomuksella ja syyllistämällä ja uhriutumalla yritetään oikeuttaa se epäterve rajojen ylittely.
Vierailija kirjoitti:
"Teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa"???? Sairasta tekstiä.
Kun ei ihminen voi toisen perheeseen mennä mestaroimaan ja kertomaan, mitä vimmaisesti haluaa.
Eikä se vauva ole mikään työkalu/väline/objekti, joka on olemassa siksi, että hölmö mummo vanhemmalla iällä keksii, että "ton mä haluun". Se on ihan oma ihmisensä.
Eikä myöskään vauvan vanhemmat ole mitään velkaa sille hölmölle mummolle, joka vanhana keksiikin olevansa vimmainen teini.
Yritin asetella sanani mahdollisimman huolellisesti mutta näköjään meni pieleen. Tarkoitin sen kyseisen, hirvittävän haastavan tunnetilan vertausta. Kyse ei ole samasta asiasta, minkä pitäisi olla aivan itsestäänselvää. Nyt kun alkaa itseäkin vähän ärsyttämään niin ehkä juuri tässä näkyy se mitä tarkoitin: tartutaan hanakasti, ehdottomuudella, yksittäisiin sanoihin tai metaforiin joista voi potentiaalisesti loukkaantua.
Se on toisaalta niinkin että asian ymmärtää vasta kun itse seisoo siinä, se hetki ja elämänvaihe on tullut. Etukäteen pohditut korrektit linjat lentävät romukoppaan, kaikilla! Siinä ei puhu enää järki ja kylmä hallinta vaan, dramaattisesti muotoiltuna: sydän heittää voltin ja vuotaa verta, kipristyy rakkaudesta ja sellaisesta tunteesta että Sinä olet siinä, viimein!! Sitä ei voi kuvailla, varsinkaan sillä neutraalilla tavalla joka ei ärsytä ketään.
En jatka hedelmätöntä selittämistä kun nyt jo alkoi ottaa aivoon varsinkin tämä vastaus jota lainaan. No, yritin ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa"???? Sairasta tekstiä.
Kun ei ihminen voi toisen perheeseen mennä mestaroimaan ja kertomaan, mitä vimmaisesti haluaa.
Eikä se vauva ole mikään työkalu/väline/objekti, joka on olemassa siksi, että hölmö mummo vanhemmalla iällä keksii, että "ton mä haluun". Se on ihan oma ihmisensä.
Eikä myöskään vauvan vanhemmat ole mitään velkaa sille hölmölle mummolle, joka vanhana keksiikin olevansa vimmainen teini.
Yritin asetella sanani mahdollisimman huolellisesti mutta näköjään meni pieleen. Tarkoitin sen kyseisen, hirvittävän haastavan tunnetilan vertausta. Kyse ei ole samasta asiasta, minkä pitäisi olla aivan itsestäänselvää. Nyt kun alkaa itseäkin vähän ärsyttämään niin ehkä juuri tässä näkyy se mitä tarkoitin: tartutaan hanakasti, ehdottomuudella, yksittäisiin sanoihin tai metaforiin joista voi potentiaalisesti loukkaantua.
Se on toisaalta niinkin että asian ymmärtää vasta kun itse seisoo siinä, se hetki ja elämänvaihe on tullut. Etukäteen pohditut korrektit linjat lentävät romukoppaan, kaikilla! Siinä ei puhu enää järki ja kylmä hallinta vaan, dramaattisesti muotoiltuna: sydän heittää voltin ja vuotaa verta, kipristyy rakkaudesta ja sellaisesta tunteesta että Sinä olet siinä, viimein!! Sitä ei voi kuvailla, varsinkaan sillä neutraalilla tavalla joka ei ärsytä ketään.
En jatka hedelmätöntä selittämistä kun nyt jo alkoi ottaa aivoon varsinkin tämä vastaus jota lainaan. No, yritin ainakin.
Erittäin sairasta settiä. Erittäin sairasta.
Hae apua mielenterveysongelmiisi. Ne on vakavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa"???? Sairasta tekstiä.
Kun ei ihminen voi toisen perheeseen mennä mestaroimaan ja kertomaan, mitä vimmaisesti haluaa.
Eikä se vauva ole mikään työkalu/väline/objekti, joka on olemassa siksi, että hölmö mummo vanhemmalla iällä keksii, että "ton mä haluun". Se on ihan oma ihmisensä.
Eikä myöskään vauvan vanhemmat ole mitään velkaa sille hölmölle mummolle, joka vanhana keksiikin olevansa vimmainen teini.
Yritin asetella sanani mahdollisimman huolellisesti mutta näköjään meni pieleen. Tarkoitin sen kyseisen, hirvittävän haastavan tunnetilan vertausta. Kyse ei ole samasta asiasta, minkä pitäisi olla aivan itsestäänselvää. Nyt kun alkaa itseäkin vähän ärsyttämään niin ehkä juuri tässä näkyy se mitä tarkoitin: tartutaan hanakasti, ehdottomuudella, yksittäisiin sanoihin tai metaforiin joista voi potentiaalisesti loukkaantua.
Se on toisaalta niinkin että asian ymmärtää vasta kun itse seisoo siinä, se hetki ja elämänvaihe on tullut. Etukäteen pohditut korrektit linjat lentävät romukoppaan, kaikilla! Siinä ei puhu enää järki ja kylmä hallinta vaan, dramaattisesti muotoiltuna: sydän heittää voltin ja vuotaa verta, kipristyy rakkaudesta ja sellaisesta tunteesta että Sinä olet siinä, viimein!! Sitä ei voi kuvailla, varsinkaan sillä neutraalilla tavalla joka ei ärsytä ketään.
En jatka hedelmätöntä selittämistä kun nyt jo alkoi ottaa aivoon varsinkin tämä vastaus jota lainaan. No, yritin ainakin.
Kai sinä edes käsität että oikeasti et ole ko vauvan äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äkäistä väkeä ovat nämä mummit ja mummot. Kauheita tapauksia osa, ei käy kieltäminen. Varsinkin keskustelun alkupuolella. Monta luin kahteen kertaan ja yritin sijoittaa mielessäni kuvatun todellisuuteen.
Tiedän varsin hyvin mikä vastaanotto tällä näkökulmalla on mutta sanon sen silti. Jos haluamme etsiä jotakin positiivista tästä sukulaissuhteiden kuormasta joka lähentelee ilmiötä, niin se on ikääntyneiden naisten voimassa. Siinä että voimaa on. Meidät on kasvatettu kilteiksi ja vaatimattomiksi, mitään ei saanut haluta, itsekkyys oli pahinta kaikesta. Kumpa iän tuoma, tietyn elämänvaiheen pystypäisyys, (minäkuvan vahvistuminen) vain näyttäytyisi sivistyneesti ja armollisesti nuorta äitiä kohtaan.
Neuvoja en osaa antaa, ilmapiirin muuttaminen on liian laaja käsite ja paha laittaa vain miniän tai tyttären harteille. Haluaisin nähdä keskustelussa myös tunnustusta, olisi helpompi osallistua ja antaa näkökulmaa. Sillä ajatellen:
Lapsenlapseni ristiäisissä pappi lausui sydämeen käyvästi: vanhemmat antavat siivet, mutta isovanhemmat antavat juuret.Voisitko vähän tarkentaa, mistä haluat tunnustusta? Tunnustusta, että normaaleja isovanhempia on tiettävästi suurin osa (onneksi)? Tunnustuksen, että kyllä minussakin on vikaa?
Itsekin olen lukenut koko ketjun, mukana alusta asti olleena voin sanoa, että kyllä täällä on tunnustettu hyvien isovanhempien olemassa olo. On tunnustettu että on yritetty vuosia ennenkuin on luovutettu. On tunnustettu, että aina ei vaan voi tehdä enää muuta kuin rajoittaa muita ihmisiä oman mielenterveyden takia.
Sanoisinko,että tässä keskustelussa ei edes uskalla kukkia ne kiusaaja miniät, koska ei täällä kuki silloin tällöin ääneen päässeet mummotkaan jotka selkeesti on rajattu ulos lastenlastensa elämästä. Mielestäni aika kiusaamisvapaa ympäristö tämä. Mutta tunnustan tämän vain minun näkemyksekseni, en väitä sitä kollektiiviseksi.
No ehkä tullut tunne joistain tapauksista että sillat on poltettu liian nopeasti. Että se ihmissuhde ja isoäidin merkitys on ajatusten tasolla ollut jo niin vähäinen ettei ole jaksettu yrittää. Ei tosiaan kaikissa tapauksissa mutta jostain syystä tämä vaikutelma tullut. Haluaisin väittää ettei saa olla niin ehdoton mutta ymmärrän myös ettei määräänsä enempää jaksa vaikeata vuorovaikutusta ja ihmisten jaksamistasot vaihtelevat siinä paljon. Ette uskoisi niitä jääräpäisiä mummoja samoiksi ihmisiksi jos olisitte nähneet heidät lapsina, meidät on koulittu vaatimattomiksi ja loputtoman joustaviksi. Sitten kun siitä oppii pois, on ikävä kyllä juuri se ajankohta kun lapsenlapsia alkaa tulla. Tyhjän pesän järkytys, vaihdevuodet, siihen kirsikkana kakun päälle yhtäkkiä omaa lihaa ja verta oleva pieni vauva: tunnetta voi kuvailla teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa. Ja ei parane mokata, joissain tapauksissa kertaakaan! Se on ehkä se, mitä yritin sanoa.
Yhteisöllisyys on kiistatta hyväksi kaikille osapuolille mutta kyllähän siinä on vastuunsa myös, kaikilla. Raja tulee vastaan lopulta jokaisella enkä sitä väheksy yhtään. Hankalaa on! Hankala asetelma, en äkkiseltään keksi vaikeampaa lähisuhteisiin liittyvää lähtökohtaista vaikeutta.
Kerrotko edes yhden viestin, jossa on mielestäsi liian nopeasti katkottu välit? Monessa on vuosia yritetty etsiä ratkaisua, että välit isovanhempien säilyisivät jopa oman hyvinvoinnin kustannuksella, mutta henkinen väkivalta, mitätöinti ja suoranainen omahyväinen pahuus on vain pahentunut.
Mä olen ehdoton siinä, että kenelläkään ole oikeutta tulla mun kotiin haukkumaan mua, täyttää mun kotia turhalla tavaralla, haukkua mua, mun sukua ja miestäni lapsilleni. Jos tuo on liian vaikeaa, pysykööt poissa. Ihan sama millainen anoppi oli 70 vuotta sitten, nykyään hän on hyvin ilkeä ja narsistinen, enkä halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä.
Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.
Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.
En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa"???? Sairasta tekstiä.
Kun ei ihminen voi toisen perheeseen mennä mestaroimaan ja kertomaan, mitä vimmaisesti haluaa.
Eikä se vauva ole mikään työkalu/väline/objekti, joka on olemassa siksi, että hölmö mummo vanhemmalla iällä keksii, että "ton mä haluun". Se on ihan oma ihmisensä.
Eikä myöskään vauvan vanhemmat ole mitään velkaa sille hölmölle mummolle, joka vanhana keksiikin olevansa vimmainen teini.
Yritin asetella sanani mahdollisimman huolellisesti mutta näköjään meni pieleen. Tarkoitin sen kyseisen, hirvittävän haastavan tunnetilan vertausta. Kyse ei ole samasta asiasta, minkä pitäisi olla aivan itsestäänselvää. Nyt kun alkaa itseäkin vähän ärsyttämään niin ehkä juuri tässä näkyy se mitä tarkoitin: tartutaan hanakasti, ehdottomuudella, yksittäisiin sanoihin tai metaforiin joista voi potentiaalisesti loukkaantua.
Se on toisaalta niinkin että asian ymmärtää vasta kun itse seisoo siinä, se hetki ja elämänvaihe on tullut. Etukäteen pohditut korrektit linjat lentävät romukoppaan, kaikilla! Siinä ei puhu enää järki ja kylmä hallinta vaan, dramaattisesti muotoiltuna: sydän heittää voltin ja vuotaa verta, kipristyy rakkaudesta ja sellaisesta tunteesta että Sinä olet siinä, viimein!! Sitä ei voi kuvailla, varsinkaan sillä neutraalilla tavalla joka ei ärsytä ketään.
En jatka hedelmätöntä selittämistä kun nyt jo alkoi ottaa aivoon varsinkin tämä vastaus jota lainaan. No, yritin ainakin.
Tuo on aivan kammottava tehtävä sälyttää sille vauvalle ja totaalisen rikollisen vauvan vanhempia kohtaan.
Jos sinulla on vaikeuksia säädellä tunteitasi tai menneisyyden traumasi on työstämättä, hae siihen apua.
Älä kuormita sillä lasta ja tämän perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.
Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.
En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.
Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne suurtakaan sympatiaa näitä valittavia ukkeja ja mummeja kohtaan kun eivät saa uutta tilaisuutta vanhemmuuteen.
Muistan oikein hyvin millaista se oli vuosikymmeniä sitten kun itse kauhistelin pikkuisten aamu-ja iltaitkuja hoitopaikkaan rahdatessa ja takaisin. Äitiysloma taisi olla kolme kk silloin, joten pieniä olivat. Kyseessä iso aravakerrostalo (alue) eli kaikilla oli myös asuntovelkaa mutta kyllä me ainakin selvittiin lyhennyksistä yhden duunarin palkalla, kuten muutama muukin perhe siinä talossa.
Yksi yleinen syy oli ettei jaksettu olla lasten kanssa kotona tai työpaikka oli niin kiva ettei haluttu luopua siitä. (Hiekkalaatikko keskusteluja) En siis syytä mistään mutta ei ole oikein nyt eläkkeellä hakea korvausta omasta mokasta ja tungeksia liian liki nuorta perhettä, kas kun nyt se sopisi teille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa"???? Sairasta tekstiä.
Kun ei ihminen voi toisen perheeseen mennä mestaroimaan ja kertomaan, mitä vimmaisesti haluaa.
Eikä se vauva ole mikään työkalu/väline/objekti, joka on olemassa siksi, että hölmö mummo vanhemmalla iällä keksii, että "ton mä haluun". Se on ihan oma ihmisensä.
Eikä myöskään vauvan vanhemmat ole mitään velkaa sille hölmölle mummolle, joka vanhana keksiikin olevansa vimmainen teini.
Yritin asetella sanani mahdollisimman huolellisesti mutta näköjään meni pieleen. Tarkoitin sen kyseisen, hirvittävän haastavan tunnetilan vertausta. Kyse ei ole samasta asiasta, minkä pitäisi olla aivan itsestäänselvää. Nyt kun alkaa itseäkin vähän ärsyttämään niin ehkä juuri tässä näkyy se mitä tarkoitin: tartutaan hanakasti, ehdottomuudella, yksittäisiin sanoihin tai metaforiin joista voi potentiaalisesti loukkaantua.
Se on toisaalta niinkin että asian ymmärtää vasta kun itse seisoo siinä, se hetki ja elämänvaihe on tullut. Etukäteen pohditut korrektit linjat lentävät romukoppaan, kaikilla! Siinä ei puhu enää järki ja kylmä hallinta vaan, dramaattisesti muotoiltuna: sydän heittää voltin ja vuotaa verta, kipristyy rakkaudesta ja sellaisesta tunteesta että Sinä olet siinä, viimein!! Sitä ei voi kuvailla, varsinkaan sillä neutraalilla tavalla joka ei ärsytä ketään.
En jatka hedelmätöntä selittämistä kun nyt jo alkoi ottaa aivoon varsinkin tämä vastaus jota lainaan. No, yritin ainakin.Tuo on aivan kammottava tehtävä sälyttää sille vauvalle ja totaalisen rikollisen vauvan vanhempia kohtaan.
Jos sinulla on vaikeuksia säädellä tunteitasi tai menneisyyden traumasi on työstämättä, hae siihen apua.
Älä kuormita sillä lasta ja tämän perhettä.
En tiedä miksi enää palaan tähän, piti hieraista silmiä kun luin saamiani vastauksia. Miten voi kukaan ymmärtää näin väärin, harvoin olen sanaton mutta nyt tuli sellainen hiljainen tyrmistys. Pistää naurattamaan oikeastaan.
Mitä jos ottaisitte käyttöön ainakin toistaiseksi ikätiedon viestien loppuun? Syntymävuosi tai ikä vuosina juuri nyt. Osaisi selata suoraan ohi alle 25 vuotiaat.
Onko sisaruussuhde ja sen vaaliminen traumaperäistä käytöstä?
Onko sylikummin ja kummilapsen läheinen suhde traumaperäistä käytöstä?
Vertautuuko kumpikaan äitiyteen? Ei vertaudu. Äiti on äiti, omassa roolissaan, isä on omassa tärkeässä roolissaan, veljet ja siskot omissaan ja niin edelleen, kaikilla on oma roolinsa. Minulle riittää, niin kuin suurimmalle osalle mummoja/isoäitejä/nonnia/mitä vain isän -tai äidin äitejä, se meille tarkoitettu rooli. Äidin rooliin en halua enkä kaipaa, en näe siinä mitään kadehdittavaa. Päinvastoin.
Äiti muuttuu itsestäänselväksi, anteeksi vaan, kodinkoneen kaltaiseksi lapsen silmissä. Äiti on se joka kieltää, määrää, estää, äidillä ei ole aikaa. En viitsi enää olla mielin kielin kun vastaanotto oli mitä oli. Sitä saa mitä tilaa, minua ei aleta nokkimaan seurauksitta, edes netissä 😀
Hyvin mieluusti olen se rakas aikuinen jonka seurassa saa tulla kuulluksi ja nähdyksi ja kohdatuksi. Olla "Rolls-Royce" kun arki on vanha Corolla. Ei se varsinaisesti harmita kun lapsi paljastaa että minun kanssa on huisin paljon kivempaa kuin äidin. Näin on muillakin tuntemillani mummeilla.
Elähtänyt, mäkättävä, kaverien kuullen valittava äiti on nolo juttu, mitä isompi lapsi kyseessä. Siksi kai osa äideistä takertuu vauvoihin ja taaperoihin hysteerisesti, kun ei vielä tarvitse hävetä itseään.
Helpotti. Pikkuisen olisi voinut miettiä miten lähtee vastaamaan toisille. Hyvää kesää kaikille äideille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa"???? Sairasta tekstiä.
Kun ei ihminen voi toisen perheeseen mennä mestaroimaan ja kertomaan, mitä vimmaisesti haluaa.
Eikä se vauva ole mikään työkalu/väline/objekti, joka on olemassa siksi, että hölmö mummo vanhemmalla iällä keksii, että "ton mä haluun". Se on ihan oma ihmisensä.
Eikä myöskään vauvan vanhemmat ole mitään velkaa sille hölmölle mummolle, joka vanhana keksiikin olevansa vimmainen teini.
Yritin asetella sanani mahdollisimman huolellisesti mutta näköjään meni pieleen. Tarkoitin sen kyseisen, hirvittävän haastavan tunnetilan vertausta. Kyse ei ole samasta asiasta, minkä pitäisi olla aivan itsestäänselvää. Nyt kun alkaa itseäkin vähän ärsyttämään niin ehkä juuri tässä näkyy se mitä tarkoitin: tartutaan hanakasti, ehdottomuudella, yksittäisiin sanoihin tai metaforiin joista voi potentiaalisesti loukkaantua.
Se on toisaalta niinkin että asian ymmärtää vasta kun itse seisoo siinä, se hetki ja elämänvaihe on tullut. Etukäteen pohditut korrektit linjat lentävät romukoppaan, kaikilla! Siinä ei puhu enää järki ja kylmä hallinta vaan, dramaattisesti muotoiltuna: sydän heittää voltin ja vuotaa verta, kipristyy rakkaudesta ja sellaisesta tunteesta että Sinä olet siinä, viimein!! Sitä ei voi kuvailla, varsinkaan sillä neutraalilla tavalla joka ei ärsytä ketään.
En jatka hedelmätöntä selittämistä kun nyt jo alkoi ottaa aivoon varsinkin tämä vastaus jota lainaan. No, yritin ainakin.Tuo on aivan kammottava tehtävä sälyttää sille vauvalle ja totaalisen rikollisen vauvan vanhempia kohtaan.
Jos sinulla on vaikeuksia säädellä tunteitasi tai menneisyyden traumasi on työstämättä, hae siihen apua.
Älä kuormita sillä lasta ja tämän perhettä.
En tiedä miksi enää palaan tähän, piti hieraista silmiä kun luin saamiani vastauksia. Miten voi kukaan ymmärtää näin väärin, harvoin olen sanaton mutta nyt tuli sellainen hiljainen tyrmistys. Pistää naurattamaan oikeastaan.
Mitä jos ottaisitte käyttöön ainakin toistaiseksi ikätiedon viestien loppuun? Syntymävuosi tai ikä vuosina juuri nyt. Osaisi selata suoraan ohi alle 25 vuotiaat.
Onko sisaruussuhde ja sen vaaliminen traumaperäistä käytöstä?
Onko sylikummin ja kummilapsen läheinen suhde traumaperäistä käytöstä?
Vertautuuko kumpikaan äitiyteen? Ei vertaudu. Äiti on äiti, omassa roolissaan, isä on omassa tärkeässä roolissaan, veljet ja siskot omissaan ja niin edelleen, kaikilla on oma roolinsa. Minulle riittää, niin kuin suurimmalle osalle mummoja/isoäitejä/nonnia/mitä vain isän -tai äidin äitejä, se meille tarkoitettu rooli. Äidin rooliin en halua enkä kaipaa, en näe siinä mitään kadehdittavaa. Päinvastoin.
Äiti muuttuu itsestäänselväksi, anteeksi vaan, kodinkoneen kaltaiseksi lapsen silmissä. Äiti on se joka kieltää, määrää, estää, äidillä ei ole aikaa. En viitsi enää olla mielin kielin kun vastaanotto oli mitä oli. Sitä saa mitä tilaa, minua ei aleta nokkimaan seurauksitta, edes netissä 😀
Hyvin mieluusti olen se rakas aikuinen jonka seurassa saa tulla kuulluksi ja nähdyksi ja kohdatuksi. Olla "Rolls-Royce" kun arki on vanha Corolla. Ei se varsinaisesti harmita kun lapsi paljastaa että minun kanssa on huisin paljon kivempaa kuin äidin. Näin on muillakin tuntemillani mummeilla.
Elähtänyt, mäkättävä, kaverien kuullen valittava äiti on nolo juttu, mitä isompi lapsi kyseessä. Siksi kai osa äideistä takertuu vauvoihin ja taaperoihin hysteerisesti, kun ei vielä tarvitse hävetä itseään.
Helpotti. Pikkuisen olisi voinut miettiä miten lähtee vastaamaan toisille. Hyvää kesää kaikille äideille!
Sinä vetoat itse koko ajan siihen että et hallitse tunteitasi ja että lapsen ja hänen perheensä kuuluu palkita sinua uhrauksistasi ja antaa periksi koska sinä haluat ja koska olet kärsinyt.
Tuollainen kuvaamasi kaltainen ihminen on lapselle ja perheelleen ihan yhtä vahingollinen myös tätinä/kummina/tms
Mitä noihin rooleihin tulee niin ne määrää huoltaja. Mitään automaatioita ne ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.
Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.
En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.
Maija? Sinäkö siellä?
Kyllä, tämän ketjun aiheen vuoksi olet menettänyt lapsenlapsesi. Olet manipuloiva, ilkeä narsistinen marttyyri, joka on yksin syyllinen tilanteeseen. Mahdollisuuksia on sinulle annettu enemmän kuin olisit ansainnut, mutta mokasit ne kaikki. Väitit haluavasi hoitaa lapsia, mutta tärkeämpää oli juoruta puhelimessa kuinka olet TAAS hoitamassa. Et jaksaisi, mutta kun ei poika emäntänsä kanssa selviä ilman apuasi. Huom! Minulla on nimi, ja se ei ole emäntä. Ja oikein mainiosti ollaan pärjätty ilman "apuasi".
Kyllä minä käyn täällä palstalla nollaamassa aivoja töiden lomassa. Poikasi tuskin käy täällä, hän viihtyy futisfoorumilla. En päivystä täällä, mutta tiettyjä asioita seuraan, esim tätä ketjua. Tarvitsen tätä vertaistueksi. Kenelläkään läheisellä ei ole onneksi yhtä kauheaa anoppia kuin minulla, joten he eivät ymmärrä tilannettani kuten monet täällä.
Et ole puuttunut asioihimme? Niinhän sinä väität. Meillä on tästä edelleen täysin erilainen käsitys. Mun mielestä toisen kodin sisustaminen oman maun mukaan, asiapapereiden läpikäynti omin luvin jne on puuttumista, samoin se, kun olit kaivamassa kuoppaa pihamme, että saisit istuttaa siihen meille yllätykseksi männyn. Ihan hyvää hyvyyttääsi. Saati ne kaikki sadut, jota meistä pitkin kylää kerrot. Eikö edes yhtään hävetä, kun olet jäänyt kiinni täysin tekaistuista jutuista? No, eihän narsisti osaa hävetä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa"???? Sairasta tekstiä.
Kun ei ihminen voi toisen perheeseen mennä mestaroimaan ja kertomaan, mitä vimmaisesti haluaa.
Eikä se vauva ole mikään työkalu/väline/objekti, joka on olemassa siksi, että hölmö mummo vanhemmalla iällä keksii, että "ton mä haluun". Se on ihan oma ihmisensä.
Eikä myöskään vauvan vanhemmat ole mitään velkaa sille hölmölle mummolle, joka vanhana keksiikin olevansa vimmainen teini.
Yritin asetella sanani mahdollisimman huolellisesti mutta näköjään meni pieleen. Tarkoitin sen kyseisen, hirvittävän haastavan tunnetilan vertausta. Kyse ei ole samasta asiasta, minkä pitäisi olla aivan itsestäänselvää. Nyt kun alkaa itseäkin vähän ärsyttämään niin ehkä juuri tässä näkyy se mitä tarkoitin: tartutaan hanakasti, ehdottomuudella, yksittäisiin sanoihin tai metaforiin joista voi potentiaalisesti loukkaantua.
Se on toisaalta niinkin että asian ymmärtää vasta kun itse seisoo siinä, se hetki ja elämänvaihe on tullut. Etukäteen pohditut korrektit linjat lentävät romukoppaan, kaikilla! Siinä ei puhu enää järki ja kylmä hallinta vaan, dramaattisesti muotoiltuna: sydän heittää voltin ja vuotaa verta, kipristyy rakkaudesta ja sellaisesta tunteesta että Sinä olet siinä, viimein!! Sitä ei voi kuvailla, varsinkaan sillä neutraalilla tavalla joka ei ärsytä ketään.
En jatka hedelmätöntä selittämistä kun nyt jo alkoi ottaa aivoon varsinkin tämä vastaus jota lainaan. No, yritin ainakin.Tuo on aivan kammottava tehtävä sälyttää sille vauvalle ja totaalisen rikollisen vauvan vanhempia kohtaan.
Jos sinulla on vaikeuksia säädellä tunteitasi tai menneisyyden traumasi on työstämättä, hae siihen apua.
Älä kuormita sillä lasta ja tämän perhettä.
En tiedä miksi enää palaan tähän, piti hieraista silmiä kun luin saamiani vastauksia. Miten voi kukaan ymmärtää näin väärin, harvoin olen sanaton mutta nyt tuli sellainen hiljainen tyrmistys. Pistää naurattamaan oikeastaan.
Mitä jos ottaisitte käyttöön ainakin toistaiseksi ikätiedon viestien loppuun? Syntymävuosi tai ikä vuosina juuri nyt. Osaisi selata suoraan ohi alle 25 vuotiaat.
Onko sisaruussuhde ja sen vaaliminen traumaperäistä käytöstä?
Onko sylikummin ja kummilapsen läheinen suhde traumaperäistä käytöstä?
Vertautuuko kumpikaan äitiyteen? Ei vertaudu. Äiti on äiti, omassa roolissaan, isä on omassa tärkeässä roolissaan, veljet ja siskot omissaan ja niin edelleen, kaikilla on oma roolinsa. Minulle riittää, niin kuin suurimmalle osalle mummoja/isoäitejä/nonnia/mitä vain isän -tai äidin äitejä, se meille tarkoitettu rooli. Äidin rooliin en halua enkä kaipaa, en näe siinä mitään kadehdittavaa. Päinvastoin.
Äiti muuttuu itsestäänselväksi, anteeksi vaan, kodinkoneen kaltaiseksi lapsen silmissä. Äiti on se joka kieltää, määrää, estää, äidillä ei ole aikaa. En viitsi enää olla mielin kielin kun vastaanotto oli mitä oli. Sitä saa mitä tilaa, minua ei aleta nokkimaan seurauksitta, edes netissä 😀
Hyvin mieluusti olen se rakas aikuinen jonka seurassa saa tulla kuulluksi ja nähdyksi ja kohdatuksi. Olla "Rolls-Royce" kun arki on vanha Corolla. Ei se varsinaisesti harmita kun lapsi paljastaa että minun kanssa on huisin paljon kivempaa kuin äidin. Näin on muillakin tuntemillani mummeilla.
Elähtänyt, mäkättävä, kaverien kuullen valittava äiti on nolo juttu, mitä isompi lapsi kyseessä. Siksi kai osa äideistä takertuu vauvoihin ja taaperoihin hysteerisesti, kun ei vielä tarvitse hävetä itseään.
Helpotti. Pikkuisen olisi voinut miettiä miten lähtee vastaamaan toisille. Hyvää kesää kaikille äideille!
Mulla on aikaa lapsilleni, ja kasvatan lapsiani. Siksi heitä pitää kieltää, estää juoksemassa auton alle jne.
Mun lapset ovat sanoneet, että mummin (mun äiti) luona on kivempaa kuin kotona, kun mummilassa on aina keksiä, saa useammin jätskiä. Ei mua haittaa, että tykkäävät myös mummista. Tiedän silti olevani lapsilleni se tärkein.
Anopin luokse ei voi lapsia jättää, kun hän on vaarantanut oman mukavuudenhalun vuoksi mun lasten turvallisuuden. Lasten turvallisuus on ykkösasia, joten suojelen heitä vahingollista ihmisiltä. Myös anopiltani. Muita mieheni sukulaisia saavat tavata, koska he ovat ihan tavallisia, luotettavia ihmisiä.
Sitä saa mitä tilaa, minua ei aleta nokkimaan seurauksitta, edes netissä 😀
Oho, oho. Siellä kirjoittelee taas kultamummi kovat piipussa. Voimia hänen läheisilleen, paetkaa ajoissa tämän narsissin kotkotuksia.
Alue: Aihe vapaa
Voisitko vähän tarkentaa, mistä haluat tunnustusta? Tunnustusta, että normaaleja isovanhempia on tiettävästi suurin osa (onneksi)? Tunnustuksen, että kyllä minussakin on vikaa?
Itsekin olen lukenut koko ketjun, mukana alusta asti olleena voin sanoa, että kyllä täällä on tunnustettu hyvien isovanhempien olemassa olo. On tunnustettu että on yritetty vuosia ennenkuin on luovutettu. On tunnustettu, että aina ei vaan voi tehdä enää muuta kuin rajoittaa muita ihmisiä oman mielenterveyden takia.
Sanoisinko,että tässä keskustelussa ei edes uskalla kukkia ne kiusaaja miniät, koska ei täällä kuki silloin tällöin ääneen päässeet mummotkaan jotka selkeesti on rajattu ulos lastenlastensa elämästä. Mielestäni aika kiusaamisvapaa ympäristö tämä. Mutta tunnustan tämän vain minun näkemyksekseni, en väitä sitä kollektiiviseksi.