Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Meillä tämä kuvio on mennyt näin:
Anoppi aikansa päsmäröi elämäämme. Määräili asioista, haukkui milloin ketäkin perheemme jäsentä ja arvosteli kaikkia elämäämme kuuluvia asioita. Ihan normaali pariskunta ja perhe tosiaan ollaan, joten oikeasti ei ole syytä.
Jossain vaiheessa mies kasvoi, ja alkoi sanoa äidilleen vastaan, mikä oli anopille järkytys.
Säännöllisen väliajoin edelleen raivoaa milloin mistäkin asiasta. Lasten pitäisi tulla vähintään kerran kuussa hänen luokseen ja jos kieltäydytään tai ei muuten vain onnistu, hän tunkee kutsumatta meille. On tosi ikävää ettei etäisyyden ottaminen auta oikein mitenkään, koska toinen ei ajattele muuta kuin itseään. Tietysti voi olla lapsia ikävä, mutta ihan oikeasti: me emme kyläile hänen luonaan perheenä ja sille on syynsä. Samasta syystä sekä minua että miestä kiinnostaa tavata häntä lähinnä ne pakolliset 15 min silloin, jos joku lapsista on menossa (helvetillisen ruinaamisen) jälkeen hänen luokseen.
Kaiken käytöksensä päälle anoppi vielä aivan pokkana hokee sitä mantraa, ettei aikuisten väliset asiat saa vaikuttaa siihen, tuleeko lapset hänen luokseen vierailulle vaiko eivät. Alkuun yritettiinkin olla ns. aikuisia, mutta enää ei kertakaikkiaan jaksa, ja ollaan myös todettu (muiden ihmisten säestämänä) että saa se vaikuttaakin, oman perheen hyvinvointi on tärkeämpi kuin anopin mielihalut.
Vähän munaton mies silti on, kun edelleen tuntuu vähän pelkäävän sanoa "ei" äidilleen.
Itse en anoppiin oikein luota (tiedän, että hoitaa lapset hyvin, mutta siihen se sitten jääkin) ja koska käytös minua kohtaan on ollut niin jäätävää useiden vuosien ajan, en ymmärrä, miksi minun pitäisi jaksaa tässä nyt jotenkin vaalia lasten ja isovanhemman välistä suhdetta (jonka osa lapsista kokee epäreiluna). Eihän kenenkään ole pakko viedä lapsiaan hoitoon kellekään muullekaan, jonka seurassa ei koe oloaan turvalliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä kuvio on mennyt näin:
Anoppi aikansa päsmäröi elämäämme. Määräili asioista, haukkui milloin ketäkin perheemme jäsentä ja arvosteli kaikkia elämäämme kuuluvia asioita. Ihan normaali pariskunta ja perhe tosiaan ollaan, joten oikeasti ei ole syytä.
Jossain vaiheessa mies kasvoi, ja alkoi sanoa äidilleen vastaan, mikä oli anopille järkytys.
Säännöllisen väliajoin edelleen raivoaa milloin mistäkin asiasta. Lasten pitäisi tulla vähintään kerran kuussa hänen luokseen ja jos kieltäydytään tai ei muuten vain onnistu, hän tunkee kutsumatta meille. On tosi ikävää ettei etäisyyden ottaminen auta oikein mitenkään, koska toinen ei ajattele muuta kuin itseään. Tietysti voi olla lapsia ikävä, mutta ihan oikeasti: me emme kyläile hänen luonaan perheenä ja sille on syynsä. Samasta syystä sekä minua että miestä kiinnostaa tavata häntä lähinnä ne pakolliset 15 min silloin, jos joku lapsista on menossa (helvetillisen ruinaamisen) jälkeen hänen luokseen.
Kaiken käytöksensä päälle anoppi vielä aivan pokkana hokee sitä mantraa, ettei aikuisten väliset asiat saa vaikuttaa siihen, tuleeko lapset hänen luokseen vierailulle vaiko eivät. Alkuun yritettiinkin olla ns. aikuisia, mutta enää ei kertakaikkiaan jaksa, ja ollaan myös todettu (muiden ihmisten säestämänä) että saa se vaikuttaakin, oman perheen hyvinvointi on tärkeämpi kuin anopin mielihalut.
Vähän munaton mies silti on, kun edelleen tuntuu vähän pelkäävän sanoa "ei" äidilleen.
Itse en anoppiin oikein luota (tiedän, että hoitaa lapset hyvin, mutta siihen se sitten jääkin) ja koska käytös minua kohtaan on ollut niin jäätävää useiden vuosien ajan, en ymmärrä, miksi minun pitäisi jaksaa tässä nyt jotenkin vaalia lasten ja isovanhemman välistä suhdetta (jonka osa lapsista kokee epäreiluna). Eihän kenenkään ole pakko viedä lapsiaan hoitoon kellekään muullekaan, jonka seurassa ei koe oloaan turvalliseksi.
"Tie lastenlasten sydämeen käy vanhempien kautta", totesi se ihana neuvolan th josta kerroin tuossa aiemmin. Hän sanoi myös että "ei ole olemassa juuri tehokkaampaa keinoa pilata välejä lapsenlapseen, kuin haukkua/arvostella hänelle tämän vanhempia".
Jos nuo asiat lukisivat jossain ET-lehdessä, tai jos joku iso media, esim YLE, tekisi asiasta jutun ja käyttäisi noita lauseita näkyvästi, niin se voisi herättää todellisuuteen edes muutaman päävikaisen änkyrän?!
- se jolla tuppukylän ihana neuvolantäti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä kuvio on mennyt näin:
Anoppi aikansa päsmäröi elämäämme. Määräili asioista, haukkui milloin ketäkin perheemme jäsentä ja arvosteli kaikkia elämäämme kuuluvia asioita. Ihan normaali pariskunta ja perhe tosiaan ollaan, joten oikeasti ei ole syytä.
Jossain vaiheessa mies kasvoi, ja alkoi sanoa äidilleen vastaan, mikä oli anopille järkytys.
Säännöllisen väliajoin edelleen raivoaa milloin mistäkin asiasta. Lasten pitäisi tulla vähintään kerran kuussa hänen luokseen ja jos kieltäydytään tai ei muuten vain onnistu, hän tunkee kutsumatta meille. On tosi ikävää ettei etäisyyden ottaminen auta oikein mitenkään, koska toinen ei ajattele muuta kuin itseään. Tietysti voi olla lapsia ikävä, mutta ihan oikeasti: me emme kyläile hänen luonaan perheenä ja sille on syynsä. Samasta syystä sekä minua että miestä kiinnostaa tavata häntä lähinnä ne pakolliset 15 min silloin, jos joku lapsista on menossa (helvetillisen ruinaamisen) jälkeen hänen luokseen.
Kaiken käytöksensä päälle anoppi vielä aivan pokkana hokee sitä mantraa, ettei aikuisten väliset asiat saa vaikuttaa siihen, tuleeko lapset hänen luokseen vierailulle vaiko eivät. Alkuun yritettiinkin olla ns. aikuisia, mutta enää ei kertakaikkiaan jaksa, ja ollaan myös todettu (muiden ihmisten säestämänä) että saa se vaikuttaakin, oman perheen hyvinvointi on tärkeämpi kuin anopin mielihalut.
Vähän munaton mies silti on, kun edelleen tuntuu vähän pelkäävän sanoa "ei" äidilleen.
Itse en anoppiin oikein luota (tiedän, että hoitaa lapset hyvin, mutta siihen se sitten jääkin) ja koska käytös minua kohtaan on ollut niin jäätävää useiden vuosien ajan, en ymmärrä, miksi minun pitäisi jaksaa tässä nyt jotenkin vaalia lasten ja isovanhemman välistä suhdetta (jonka osa lapsista kokee epäreiluna). Eihän kenenkään ole pakko viedä lapsiaan hoitoon kellekään muullekaan, jonka seurassa ei koe oloaan turvalliseksi.
"Tie lastenlasten sydämeen käy vanhempien kautta", totesi se ihana neuvolan th josta kerroin tuossa aiemmin. Hän sanoi myös että "ei ole olemassa juuri tehokkaampaa keinoa pilata välejä lapsenlapseen, kuin haukkua/arvostella hänelle tämän vanhempia".
Jos nuo asiat lukisivat jossain ET-lehdessä, tai jos joku iso media, esim YLE, tekisi asiasta jutun ja käyttäisi noita lauseita näkyvästi, niin se voisi herättää todellisuuteen edes muutaman päävikaisen änkyrän?!- se jolla tuppukylän ihana neuvolantäti
Joo saattaisi herättää muutaman, mutta ei kaikkia. Esim. Oma anoppinihan ei ole ikinä sanonut mitään pahaa. Nähtävästi vain muut ihmiset valehtelevat, kun kertovat mitä anoppi on heille puhunut. Toki olen itsekin ollut kuulemassa näitä:"minunhan siellä pitää siivota ja x hoitaa, kun eihän nuoret osaa". Mutta ikinä ei ole pahaa sanaa sanonut ja hyvää hyvyyttään... Eli turha odottaa, että joskus tyyli muuttuisi.
-37 v nuori äiti
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä kuvio on mennyt näin:
Anoppi aikansa päsmäröi elämäämme. Määräili asioista, haukkui milloin ketäkin perheemme jäsentä ja arvosteli kaikkia elämäämme kuuluvia asioita. Ihan normaali pariskunta ja perhe tosiaan ollaan, joten oikeasti ei ole syytä.
Jossain vaiheessa mies kasvoi, ja alkoi sanoa äidilleen vastaan, mikä oli anopille järkytys.
Säännöllisen väliajoin edelleen raivoaa milloin mistäkin asiasta. Lasten pitäisi tulla vähintään kerran kuussa hänen luokseen ja jos kieltäydytään tai ei muuten vain onnistu, hän tunkee kutsumatta meille. On tosi ikävää ettei etäisyyden ottaminen auta oikein mitenkään, koska toinen ei ajattele muuta kuin itseään. Tietysti voi olla lapsia ikävä, mutta ihan oikeasti: me emme kyläile hänen luonaan perheenä ja sille on syynsä. Samasta syystä sekä minua että miestä kiinnostaa tavata häntä lähinnä ne pakolliset 15 min silloin, jos joku lapsista on menossa (helvetillisen ruinaamisen) jälkeen hänen luokseen.
Kaiken käytöksensä päälle anoppi vielä aivan pokkana hokee sitä mantraa, ettei aikuisten väliset asiat saa vaikuttaa siihen, tuleeko lapset hänen luokseen vierailulle vaiko eivät. Alkuun yritettiinkin olla ns. aikuisia, mutta enää ei kertakaikkiaan jaksa, ja ollaan myös todettu (muiden ihmisten säestämänä) että saa se vaikuttaakin, oman perheen hyvinvointi on tärkeämpi kuin anopin mielihalut.
Vähän munaton mies silti on, kun edelleen tuntuu vähän pelkäävän sanoa "ei" äidilleen.
Itse en anoppiin oikein luota (tiedän, että hoitaa lapset hyvin, mutta siihen se sitten jääkin) ja koska käytös minua kohtaan on ollut niin jäätävää useiden vuosien ajan, en ymmärrä, miksi minun pitäisi jaksaa tässä nyt jotenkin vaalia lasten ja isovanhemman välistä suhdetta (jonka osa lapsista kokee epäreiluna). Eihän kenenkään ole pakko viedä lapsiaan hoitoon kellekään muullekaan, jonka seurassa ei koe oloaan turvalliseksi.
Siis vanhemmat ei kestä olla anopin seurassa mutta lasten on pakko? Ja tämä on lastenkin mielestä epäreilua mutta silti heidän on pakko mennä? Haluaako ne oikeasti mennä sinne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä kuvio on mennyt näin:
Anoppi aikansa päsmäröi elämäämme. Määräili asioista, haukkui milloin ketäkin perheemme jäsentä ja arvosteli kaikkia elämäämme kuuluvia asioita. Ihan normaali pariskunta ja perhe tosiaan ollaan, joten oikeasti ei ole syytä.
Jossain vaiheessa mies kasvoi, ja alkoi sanoa äidilleen vastaan, mikä oli anopille järkytys.
Säännöllisen väliajoin edelleen raivoaa milloin mistäkin asiasta. Lasten pitäisi tulla vähintään kerran kuussa hänen luokseen ja jos kieltäydytään tai ei muuten vain onnistu, hän tunkee kutsumatta meille. On tosi ikävää ettei etäisyyden ottaminen auta oikein mitenkään, koska toinen ei ajattele muuta kuin itseään. Tietysti voi olla lapsia ikävä, mutta ihan oikeasti: me emme kyläile hänen luonaan perheenä ja sille on syynsä. Samasta syystä sekä minua että miestä kiinnostaa tavata häntä lähinnä ne pakolliset 15 min silloin, jos joku lapsista on menossa (helvetillisen ruinaamisen) jälkeen hänen luokseen.
Kaiken käytöksensä päälle anoppi vielä aivan pokkana hokee sitä mantraa, ettei aikuisten väliset asiat saa vaikuttaa siihen, tuleeko lapset hänen luokseen vierailulle vaiko eivät. Alkuun yritettiinkin olla ns. aikuisia, mutta enää ei kertakaikkiaan jaksa, ja ollaan myös todettu (muiden ihmisten säestämänä) että saa se vaikuttaakin, oman perheen hyvinvointi on tärkeämpi kuin anopin mielihalut.
Vähän munaton mies silti on, kun edelleen tuntuu vähän pelkäävän sanoa "ei" äidilleen.
Itse en anoppiin oikein luota (tiedän, että hoitaa lapset hyvin, mutta siihen se sitten jääkin) ja koska käytös minua kohtaan on ollut niin jäätävää useiden vuosien ajan, en ymmärrä, miksi minun pitäisi jaksaa tässä nyt jotenkin vaalia lasten ja isovanhemman välistä suhdetta (jonka osa lapsista kokee epäreiluna). Eihän kenenkään ole pakko viedä lapsiaan hoitoon kellekään muullekaan, jonka seurassa ei koe oloaan turvalliseksi.
Siis vanhemmat ei kestä olla anopin seurassa mutta lasten on pakko? Ja tämä on lastenkin mielestä epäreilua mutta silti heidän on pakko mennä? Haluaako ne oikeasti mennä sinne?
No näin mullekkin on selitetty neuvolan toimesta. Luen kateellisena noita fiksuja nla th:n juttuja. Ei saa kuulemma meidän siis vanhempien välit pilata lasten ja isovanhempien välejä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä kuvio on mennyt näin:
Anoppi aikansa päsmäröi elämäämme. Määräili asioista, haukkui milloin ketäkin perheemme jäsentä ja arvosteli kaikkia elämäämme kuuluvia asioita. Ihan normaali pariskunta ja perhe tosiaan ollaan, joten oikeasti ei ole syytä.
Jossain vaiheessa mies kasvoi, ja alkoi sanoa äidilleen vastaan, mikä oli anopille järkytys.
Säännöllisen väliajoin edelleen raivoaa milloin mistäkin asiasta. Lasten pitäisi tulla vähintään kerran kuussa hänen luokseen ja jos kieltäydytään tai ei muuten vain onnistu, hän tunkee kutsumatta meille. On tosi ikävää ettei etäisyyden ottaminen auta oikein mitenkään, koska toinen ei ajattele muuta kuin itseään. Tietysti voi olla lapsia ikävä, mutta ihan oikeasti: me emme kyläile hänen luonaan perheenä ja sille on syynsä. Samasta syystä sekä minua että miestä kiinnostaa tavata häntä lähinnä ne pakolliset 15 min silloin, jos joku lapsista on menossa (helvetillisen ruinaamisen) jälkeen hänen luokseen.
Kaiken käytöksensä päälle anoppi vielä aivan pokkana hokee sitä mantraa, ettei aikuisten väliset asiat saa vaikuttaa siihen, tuleeko lapset hänen luokseen vierailulle vaiko eivät. Alkuun yritettiinkin olla ns. aikuisia, mutta enää ei kertakaikkiaan jaksa, ja ollaan myös todettu (muiden ihmisten säestämänä) että saa se vaikuttaakin, oman perheen hyvinvointi on tärkeämpi kuin anopin mielihalut.
Vähän munaton mies silti on, kun edelleen tuntuu vähän pelkäävän sanoa "ei" äidilleen.
Itse en anoppiin oikein luota (tiedän, että hoitaa lapset hyvin, mutta siihen se sitten jääkin) ja koska käytös minua kohtaan on ollut niin jäätävää useiden vuosien ajan, en ymmärrä, miksi minun pitäisi jaksaa tässä nyt jotenkin vaalia lasten ja isovanhemman välistä suhdetta (jonka osa lapsista kokee epäreiluna). Eihän kenenkään ole pakko viedä lapsiaan hoitoon kellekään muullekaan, jonka seurassa ei koe oloaan turvalliseksi.
Siis vanhemmat ei kestä olla anopin seurassa mutta lasten on pakko? Ja tämä on lastenkin mielestä epäreilua mutta silti heidän on pakko mennä? Haluaako ne oikeasti mennä sinne?
No näin mullekkin on selitetty neuvolan toimesta. Luen kateellisena noita fiksuja nla th:n juttuja. Ei saa kuulemma meidän siis vanhempien välit pilata lasten ja isovanhempien välejä..
Ei oo pakko totella, ei ne neuvolassa voi tietää mitä oikeasti tapahtuu siellä anopin luon, eikä ne voi myöskään neuvoa muuten kun noin yleisesti. Neuvolakäynti on aika pikainen juttu, ei siinä ehdi paljon mitään selittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä kuvio on mennyt näin:
Anoppi aikansa päsmäröi elämäämme. Määräili asioista, haukkui milloin ketäkin perheemme jäsentä ja arvosteli kaikkia elämäämme kuuluvia asioita. Ihan normaali pariskunta ja perhe tosiaan ollaan, joten oikeasti ei ole syytä.
Jossain vaiheessa mies kasvoi, ja alkoi sanoa äidilleen vastaan, mikä oli anopille järkytys.
Säännöllisen väliajoin edelleen raivoaa milloin mistäkin asiasta. Lasten pitäisi tulla vähintään kerran kuussa hänen luokseen ja jos kieltäydytään tai ei muuten vain onnistu, hän tunkee kutsumatta meille. On tosi ikävää ettei etäisyyden ottaminen auta oikein mitenkään, koska toinen ei ajattele muuta kuin itseään. Tietysti voi olla lapsia ikävä, mutta ihan oikeasti: me emme kyläile hänen luonaan perheenä ja sille on syynsä. Samasta syystä sekä minua että miestä kiinnostaa tavata häntä lähinnä ne pakolliset 15 min silloin, jos joku lapsista on menossa (helvetillisen ruinaamisen) jälkeen hänen luokseen.
Kaiken käytöksensä päälle anoppi vielä aivan pokkana hokee sitä mantraa, ettei aikuisten väliset asiat saa vaikuttaa siihen, tuleeko lapset hänen luokseen vierailulle vaiko eivät. Alkuun yritettiinkin olla ns. aikuisia, mutta enää ei kertakaikkiaan jaksa, ja ollaan myös todettu (muiden ihmisten säestämänä) että saa se vaikuttaakin, oman perheen hyvinvointi on tärkeämpi kuin anopin mielihalut.
Vähän munaton mies silti on, kun edelleen tuntuu vähän pelkäävän sanoa "ei" äidilleen.
Itse en anoppiin oikein luota (tiedän, että hoitaa lapset hyvin, mutta siihen se sitten jääkin) ja koska käytös minua kohtaan on ollut niin jäätävää useiden vuosien ajan, en ymmärrä, miksi minun pitäisi jaksaa tässä nyt jotenkin vaalia lasten ja isovanhemman välistä suhdetta (jonka osa lapsista kokee epäreiluna). Eihän kenenkään ole pakko viedä lapsiaan hoitoon kellekään muullekaan, jonka seurassa ei koe oloaan turvalliseksi.
Siis vanhemmat ei kestä olla anopin seurassa mutta lasten on pakko? Ja tämä on lastenkin mielestä epäreilua mutta silti heidän on pakko mennä? Haluaako ne oikeasti mennä sinne?
No näin mullekkin on selitetty neuvolan toimesta. Luen kateellisena noita fiksuja nla th:n juttuja. Ei saa kuulemma meidän siis vanhempien välit pilata lasten ja isovanhempien välejä..
Ei oo pakko totella, ei ne neuvolassa voi tietää mitä oikeasti tapahtuu siellä anopin luon, eikä ne voi myöskään neuvoa muuten kun noin yleisesti. Neuvolakäynti on aika pikainen juttu, ei siinä ehdi paljon mitään selittää.
En lähtisi neuvomaan että neuvolan ohjeita ei kannata kuunnella. Eiköhän siellä tiedetä kys. tapauksesta kuitenkin riittävästi että on katsottu hyväksi sanoa noin. On äitejä jotka rajaa anopin ulos hetkellisen ärtymyksen tai yksittäisen väärinymmärryksen takia ja siinä kohtaa neuvolan sopii vähän jo kalauttaa asiakas maanpinnalle. Neuvolassa työntekijät omaa herkän silmän, oikeasti, ja lukevat sellaisia viestejä joita ei aina edes tiedetä lähettävämme. (Vilkaisu ylös vasemmalle = edeltävä lause oli valhe jne)
Minulle erittäin, erittäin läheinen ihminen on työkseen neuvolan hoitaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä kuvio on mennyt näin:
Anoppi aikansa päsmäröi elämäämme. Määräili asioista, haukkui milloin ketäkin perheemme jäsentä ja arvosteli kaikkia elämäämme kuuluvia asioita. Ihan normaali pariskunta ja perhe tosiaan ollaan, joten oikeasti ei ole syytä.
Jossain vaiheessa mies kasvoi, ja alkoi sanoa äidilleen vastaan, mikä oli anopille järkytys.
Säännöllisen väliajoin edelleen raivoaa milloin mistäkin asiasta. Lasten pitäisi tulla vähintään kerran kuussa hänen luokseen ja jos kieltäydytään tai ei muuten vain onnistu, hän tunkee kutsumatta meille. On tosi ikävää ettei etäisyyden ottaminen auta oikein mitenkään, koska toinen ei ajattele muuta kuin itseään. Tietysti voi olla lapsia ikävä, mutta ihan oikeasti: me emme kyläile hänen luonaan perheenä ja sille on syynsä. Samasta syystä sekä minua että miestä kiinnostaa tavata häntä lähinnä ne pakolliset 15 min silloin, jos joku lapsista on menossa (helvetillisen ruinaamisen) jälkeen hänen luokseen.
Kaiken käytöksensä päälle anoppi vielä aivan pokkana hokee sitä mantraa, ettei aikuisten väliset asiat saa vaikuttaa siihen, tuleeko lapset hänen luokseen vierailulle vaiko eivät. Alkuun yritettiinkin olla ns. aikuisia, mutta enää ei kertakaikkiaan jaksa, ja ollaan myös todettu (muiden ihmisten säestämänä) että saa se vaikuttaakin, oman perheen hyvinvointi on tärkeämpi kuin anopin mielihalut.
Vähän munaton mies silti on, kun edelleen tuntuu vähän pelkäävän sanoa "ei" äidilleen.
Itse en anoppiin oikein luota (tiedän, että hoitaa lapset hyvin, mutta siihen se sitten jääkin) ja koska käytös minua kohtaan on ollut niin jäätävää useiden vuosien ajan, en ymmärrä, miksi minun pitäisi jaksaa tässä nyt jotenkin vaalia lasten ja isovanhemman välistä suhdetta (jonka osa lapsista kokee epäreiluna). Eihän kenenkään ole pakko viedä lapsiaan hoitoon kellekään muullekaan, jonka seurassa ei koe oloaan turvalliseksi.
Siis vanhemmat ei kestä olla anopin seurassa mutta lasten on pakko? Ja tämä on lastenkin mielestä epäreilua mutta silti heidän on pakko mennä? Haluaako ne oikeasti mennä sinne?
No näin mullekkin on selitetty neuvolan toimesta. Luen kateellisena noita fiksuja nla th:n juttuja. Ei saa kuulemma meidän siis vanhempien välit pilata lasten ja isovanhempien välejä..
Ei oo pakko totella, ei ne neuvolassa voi tietää mitä oikeasti tapahtuu siellä anopin luon, eikä ne voi myöskään neuvoa muuten kun noin yleisesti. Neuvolakäynti on aika pikainen juttu, ei siinä ehdi paljon mitään selittää.
En lähtisi neuvomaan että neuvolan ohjeita ei kannata kuunnella. Eiköhän siellä tiedetä kys. tapauksesta kuitenkin riittävästi että on katsottu hyväksi sanoa noin. On äitejä jotka rajaa anopin ulos hetkellisen ärtymyksen tai yksittäisen väärinymmärryksen takia ja siinä kohtaa neuvolan sopii vähän jo kalauttaa asiakas maanpinnalle. Neuvolassa työntekijät omaa herkän silmän, oikeasti, ja lukevat sellaisia viestejä joita ei aina edes tiedetä lähettävämme. (Vilkaisu ylös vasemmalle = edeltävä lause oli valhe jne)
Minulle erittäin, erittäin läheinen ihminen on työkseen neuvolan hoitaja.
Jep. Tyypillisesti neuvolan terkat käyvät osana opintojaan läpi ihmisen mikroviestintää ja psykologista läpivalaisua maanalaisessa FBI-koulutusyksikössä Pentagonin alapuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä kuvio on mennyt näin:
Anoppi aikansa päsmäröi elämäämme. Määräili asioista, haukkui milloin ketäkin perheemme jäsentä ja arvosteli kaikkia elämäämme kuuluvia asioita. Ihan normaali pariskunta ja perhe tosiaan ollaan, joten oikeasti ei ole syytä.
Jossain vaiheessa mies kasvoi, ja alkoi sanoa äidilleen vastaan, mikä oli anopille järkytys.
Säännöllisen väliajoin edelleen raivoaa milloin mistäkin asiasta. Lasten pitäisi tulla vähintään kerran kuussa hänen luokseen ja jos kieltäydytään tai ei muuten vain onnistu, hän tunkee kutsumatta meille. On tosi ikävää ettei etäisyyden ottaminen auta oikein mitenkään, koska toinen ei ajattele muuta kuin itseään. Tietysti voi olla lapsia ikävä, mutta ihan oikeasti: me emme kyläile hänen luonaan perheenä ja sille on syynsä. Samasta syystä sekä minua että miestä kiinnostaa tavata häntä lähinnä ne pakolliset 15 min silloin, jos joku lapsista on menossa (helvetillisen ruinaamisen) jälkeen hänen luokseen.
Kaiken käytöksensä päälle anoppi vielä aivan pokkana hokee sitä mantraa, ettei aikuisten väliset asiat saa vaikuttaa siihen, tuleeko lapset hänen luokseen vierailulle vaiko eivät. Alkuun yritettiinkin olla ns. aikuisia, mutta enää ei kertakaikkiaan jaksa, ja ollaan myös todettu (muiden ihmisten säestämänä) että saa se vaikuttaakin, oman perheen hyvinvointi on tärkeämpi kuin anopin mielihalut.
Vähän munaton mies silti on, kun edelleen tuntuu vähän pelkäävän sanoa "ei" äidilleen.
Itse en anoppiin oikein luota (tiedän, että hoitaa lapset hyvin, mutta siihen se sitten jääkin) ja koska käytös minua kohtaan on ollut niin jäätävää useiden vuosien ajan, en ymmärrä, miksi minun pitäisi jaksaa tässä nyt jotenkin vaalia lasten ja isovanhemman välistä suhdetta (jonka osa lapsista kokee epäreiluna). Eihän kenenkään ole pakko viedä lapsiaan hoitoon kellekään muullekaan, jonka seurassa ei koe oloaan turvalliseksi.
Siis vanhemmat ei kestä olla anopin seurassa mutta lasten on pakko? Ja tämä on lastenkin mielestä epäreilua mutta silti heidän on pakko mennä? Haluaako ne oikeasti mennä sinne?
Olen tuon pidemmän viestin kirjoittaja, jolle vastasit. Tässä välissä näköjään ollut muitakin liikkeellä täällä... No, hyvä niin, vertaistuki on todellakin jotain, mitä tilanteeseen kaipaan.
Lapset siis kokevat epäreiluksi isovanhempien toiminnan, kun yhtä suositaan. Ollaan luonnollisesti yritetty keskustella asiasta, mutta me ei voida kuulemma määrätä kenet lapsista anoppi mummolaan haluaa ja vika on muutenkin meissä, kun emme kasvata lapsia siihen, ettei aina ole pakko saada samaa kuin muut.
Totuus: kyllä, olemme todellakin aikamme yrittäneet pehmentää tilannetta monin eri tavoin, mutta tosi asia on se, ettei mene nallekarkit tasan ja lapsikin sen huomaa. Meillä lapsemme ovat samalla viivalla; aina ei tosiaan saa samaa kuin toiset, eikä kaikkea mitä haluaa, mutta ei niitä pettymyksiä ja vähempiarvoisuuden kokemuksia tarvi mielestäni ihan tahallisesti tuottaa.
Anoppi kysyy suosikkilapsenlapseltaan jopa ihan suostumusta sille, että sisarus tulisi yhtä aikaa mummolaan. Tästä mies jyrähtikin äidilleen, koska lasten ei mielestämme kuulu ottaa vastuuta tällaisista päätöksistä, mutta ei mennyt perille.
Yksi lapsi kysyi tähän syytä mummolta itseltään, mummo kehotti kysymään meiltä. Me emme osaa mummon käytöstä selittää, koska moinen toiminta ei mielestämme ole millään tavoin perusteltua.
Yhteen lapseen anoppi jo ns. poltti välinsä, kun ilkeili tälle yökyläreissun aikana. Lapsi alkoi kertoilla asioita kotona, ja itki kun oli niin paha mieli. Minä kerroin asiasta miehelle, koska ajattelin, että olen ehkä itse niin herkillä ko. henkilön suhteen, että kaikki tuntuu välillä niin suurelta. Hermostui mieskin silti ja tuumasi, ettei kummakaan, jos lapsi ei mummolaan halua mennä. Eikä ole mennytkään.
Eli tosiaan kolmesta lapsesta yksi haluaa mummolle mennä, toinen hetkittäin, mutta jää selvästi sisaruksen varjoon.
Me ollaan neuvolasta saatu neuvo toimia siten, kuin se parhaalta oman perheen suhteen tuntuu. Tällä hetkellä tuntuu, että hinta lapsista kiinnostuneeseen iso vanhempaan on liian korkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä suht samanlainen kyläilytahti papalla. On minun isäni. Soittaa aamulla, jos ei näe meitä kylillä ulkoilemassa. On käynyt ennen puhelua oven takanakin. Aika lailla päivittäin. En vastaa puheluhin joka päivä. On todella rasittavaa.
Ainoastaan se oma halu tehdä jotakin ja omat puheenaiheet. Meiltä ei kysytä kuulumisia tai sopiiko tulla. Puhuu puhelimessa puolet ajasta ja vilkuilee puhelinta työnsä vuoksi. Lapsi ei saa mennä haluamaansa suuntaan tai kiikkuun, vaan papan pään mukaan pitäisi mennä. Moittii lasta mahdottomaksi kun ei tottele.Kerran olin kipeänä, kun soitti. Käski pukemaan lapselle vaatteet, tulee hakemaan ulos, kun minä en kerran pääse. Sanoin, että miehellä on kyllä suunnitelmia lapsen kanssa, ei nyt onnistu. Kyseli, että mitä tekevät ja minne menevät, jotta pääsisi mukaan. Kaikkeen pitäisi osallistua ja siksi ei kerrotakkaan, jos ollaan lähdössä johonkin erikoisempaan paikkaan. Ei päästä muuten koskaan viettämään perheenkeskeistä aikaa. Äitini sanoo joskus vastaan, mutta harvoin kuuntelee.
Minua on vähätelty ja haukuttu lapsena ja niin kauan kuin asuin heillä. Raivokohtauksia milloin mistäkin. Uhkaili tekevänsä itselleen jotakin. En halua lapseni kokevan samaa. Nyt olen alkanut huomaamaan samaa puhetyyliä lapseni kanssa. Lapsi alle kolmevuotias eikä ole koskaan saanut olla kahdestaan papan kanssa. Ainakaan meidän päätöksellä. Äitini on joskus päästänyt heidät kahdestaan kauemmas. Pappa lähti laiturille 1,5-vuotiaan kanssa ja antoi lapsen kävellä siellä yksin. Mummo huusi ettei saa antaa kävellä noin kaukana ja papan mielestä lapsi ei mihinkään äkkiä tipu. Olen tehnyt selväksi ettei anna papan jyrätä käytöksellään eikä päästä lasta hänen kanssaan mihinkään. Äitini tulee yleensä meille hoitamaan. Olisi ihan kelpo tuki meille, mutta pappaan ei luoteta yhtään. Siksi ei uskalleta mummoakaan kauheasti pyytää.
Aijai. Nuo 1,5 v on vaan yllättävän nopeita, kun jotain kiinnostavaa huomaavat.
Onneksi äitisi on puolellasi tässä. Miten miehesi kokee tilanteen?
Nopeita ovat juu. Tästäkin olen vain ylisuojeleva ja liian tarkka kaikesta muutenkin. Kaikki ennakointi on ylisuojelevaista käytöstä. Papan asenne on ollut aina "jos jotakin sattuu niin sitten sattuu". Ihan sama mitä omalla kohdallaan tekee, mutta järkeä ei ilmeisesti ole muidenkaan kanssa. 2-vuotiastakin pitää nostella korkeiden kivien päälle. Uskoi viimein kieltojani, kun lapsi hyppäsi odottamatta sieltä papan syliin. Pappa keskittyi puhelimeensa, mutta sai onneksi kiinni. Olin itse vieressä valmiina nappaamaan.
Mieheni on alusta asti nähnyt papan erilaisuuden. Näki aika alussa vilauksen raivokohtauksesta ja totesi, ettei välttämättä halua olla tekemisissä kovinkaan paljoa. Ovat kuitenkin välillä olleet enemmän tekemisissä kuin minä ja isäni. Käyvät kahvilla ym. Nyt tilanne on taas siinä pisteessä, että mieheni poistuu nopeasti paikalta, jos sattumaltakin törmäävät. Asumme aika lähellä vanhempiani. Ainakin papan stressitasot vaikuttavat käyttäytymiseen ja on silloin todella rasittava kaikin puolin. Sanoja pitää varoa herkemmin.
Ollaan samalla sivulla mieheni kanssa, onneksi.Äitini on samalla puolella kyllä, mutta ei osaa olla tarpeeksi jämäkkä isääni kohtaan. Ei ole koskaan puolustanut minuakaan isäni haukkumisilta. Kaikki on lakaistu maton alle. Puhunut vuosia, että pitäisi lähteä ja jättää. Nyt on alkanut heräämään enemmän tämänkin suhteen. Vaikka aina onkin tajunnut isän hullun käytöksen.
Itse olen pahimpina aikoina ollut puolikin vuotta ilman tapaamista. Tämä ennen lasta. Sen jälkeen isäni oli pitkään rauhallisempi seurassani. Lapsen myötä taas paheni. Varsinkin nyt kun lapsi on isompi, ymmärtää ja liikkuu enemmän. Kaikki papan päähänpistot pitäsi toteuttaa.Ei nyt liity anoppiin tämä.
Lapsen isovanhemmista kyse kuitenkin, joten mielestäni sopii tähän ketjuun oikein hyvin. Toki poikkeuksellista, että kyseessä on oma isä.
Mun anopin mielestä kaikki varautuminen on turhaa, kun pitäähän elämästä jäädä jälkiä. En ole kyllä vuosiin uskaltanut jättää lapsia anopille, tuo huolettomuus on yksi syy. Hänenkään lapset ei ole hukkuneet, vaikka ovat olleet ilman vartiointia rannassa, joten eihän lapsenlapsetkaan voi hukkua?
Tuo on meilläkin yleistä. Kun meille ei käynyt mitenkään, niin ei kai lapsenlapsille. Muitakin vanhoja juttuja ylistetään ja verrataan. Esimerkiksi kalsiumia ei tarvitse kukaan, koska hänkään ei ole sitä koskaan mistään saanut ja luut ovat silti kunnossa. Maitotuotteet kelpaavat huonosti lapselle ja olen syöttänyt kalsiumia tabletin muodossa neuvolan suosituksesta. En saisi tehdä näin.
Minulle on jäänyt kaikenlaisia pelkoja lapsuuden tapahtumista. Olenkin vain liian herkkä ja munaton, ollut jo lapsena. Pakotettu ja tuputettu asioita ja kun ne eivät kiinnosta, haukuttu huonoksi ym. Sama asenne näyttää toistuvan nyt.
Meiltä ei kysytä mistään isoimmista hankinnoistakaan. Etäisyyden ottaminen alkaa olla tämän hetken juttu tässä vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä kuvio on mennyt näin:
Anoppi aikansa päsmäröi elämäämme. Määräili asioista, haukkui milloin ketäkin perheemme jäsentä ja arvosteli kaikkia elämäämme kuuluvia asioita. Ihan normaali pariskunta ja perhe tosiaan ollaan, joten oikeasti ei ole syytä.
Jossain vaiheessa mies kasvoi, ja alkoi sanoa äidilleen vastaan, mikä oli anopille järkytys.
Säännöllisen väliajoin edelleen raivoaa milloin mistäkin asiasta. Lasten pitäisi tulla vähintään kerran kuussa hänen luokseen ja jos kieltäydytään tai ei muuten vain onnistu, hän tunkee kutsumatta meille. On tosi ikävää ettei etäisyyden ottaminen auta oikein mitenkään, koska toinen ei ajattele muuta kuin itseään. Tietysti voi olla lapsia ikävä, mutta ihan oikeasti: me emme kyläile hänen luonaan perheenä ja sille on syynsä. Samasta syystä sekä minua että miestä kiinnostaa tavata häntä lähinnä ne pakolliset 15 min silloin, jos joku lapsista on menossa (helvetillisen ruinaamisen) jälkeen hänen luokseen.
Kaiken käytöksensä päälle anoppi vielä aivan pokkana hokee sitä mantraa, ettei aikuisten väliset asiat saa vaikuttaa siihen, tuleeko lapset hänen luokseen vierailulle vaiko eivät. Alkuun yritettiinkin olla ns. aikuisia, mutta enää ei kertakaikkiaan jaksa, ja ollaan myös todettu (muiden ihmisten säestämänä) että saa se vaikuttaakin, oman perheen hyvinvointi on tärkeämpi kuin anopin mielihalut.
Vähän munaton mies silti on, kun edelleen tuntuu vähän pelkäävän sanoa "ei" äidilleen.
Itse en anoppiin oikein luota (tiedän, että hoitaa lapset hyvin, mutta siihen se sitten jääkin) ja koska käytös minua kohtaan on ollut niin jäätävää useiden vuosien ajan, en ymmärrä, miksi minun pitäisi jaksaa tässä nyt jotenkin vaalia lasten ja isovanhemman välistä suhdetta (jonka osa lapsista kokee epäreiluna). Eihän kenenkään ole pakko viedä lapsiaan hoitoon kellekään muullekaan, jonka seurassa ei koe oloaan turvalliseksi.
Siis vanhemmat ei kestä olla anopin seurassa mutta lasten on pakko? Ja tämä on lastenkin mielestä epäreilua mutta silti heidän on pakko mennä? Haluaako ne oikeasti mennä sinne?
No näin mullekkin on selitetty neuvolan toimesta. Luen kateellisena noita fiksuja nla th:n juttuja. Ei saa kuulemma meidän siis vanhempien välit pilata lasten ja isovanhempien välejä..
Ei oo pakko totella, ei ne neuvolassa voi tietää mitä oikeasti tapahtuu siellä anopin luon, eikä ne voi myöskään neuvoa muuten kun noin yleisesti. Neuvolakäynti on aika pikainen juttu, ei siinä ehdi paljon mitään selittää.
En lähtisi neuvomaan että neuvolan ohjeita ei kannata kuunnella. Eiköhän siellä tiedetä kys. tapauksesta kuitenkin riittävästi että on katsottu hyväksi sanoa noin. On äitejä jotka rajaa anopin ulos hetkellisen ärtymyksen tai yksittäisen väärinymmärryksen takia ja siinä kohtaa neuvolan sopii vähän jo kalauttaa asiakas maanpinnalle. Neuvolassa työntekijät omaa herkän silmän, oikeasti, ja lukevat sellaisia viestejä joita ei aina edes tiedetä lähettävämme. (Vilkaisu ylös vasemmalle = edeltävä lause oli valhe jne)
Minulle erittäin, erittäin läheinen ihminen on työkseen neuvolan hoitaja.
A. Jos äiti ylipäätään alkaa avautua kaameasta isovanhemmasta, miksi hän sen neuvolassa tekisi ”hetken mielijohteesta”????
B. Tästäkin ketjusta näet että moni on riutunut VUOSIA ja yrittänyt ja saanut aina vaan paskaa niskaan.
C. Neuvolan terkat on kyl ihan vaan sairaanhoitajia. Eikä he tunne asiakkaitaan. Eikä varsinkaan näiden sukulaisia.😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun anoppini on itse täysin kiinni omissa vanhemmissaan ja hänen tyttärensä on kiinni hänessä.
Tätä pidetään hyveenä, ”lämpiminä perhesuhteina”.
Hänellä ei ole mitään tajua siitä, mikä hänelle kuuluu ja mikä ei, mikä on sopivaa ja mikä ei.
Sekaantuukin sitten ihan kaikkeen.
En edes tiedä mistä päästä aloittaa se rajaaminen kun toinen ei edes tiedä mikä on raja.
Esikoiseni aloittaa tänään koulun. Sain eilen anopilta viestin, jossa hän kyseli, että onko jo liian myöhäistä vaihtaa lapsen koulua, kun se kyläkoulu, jossa anoppi ja hänen kaikki lapsensa ovat käyneet, olisi niiiiiiin paljon parempi vaihtoehto. Kun on suvussa ihan perinteenä aloittaa opin taival siellä.
Anoppi on ensimmäisen kerran kertonut mielipiteensä koulusta lapsen ollessa pari viikkoa. Tuonne kyläkouluun on tuplasti pidempi matka kuin valittuun kouluun ja kaikki kaverit ovat tuossa valitussa koulussa. Lasten isän kanssa keskustelu koulusta kesti kaksi sekuntia, kun olimme hyvin yksimielisiä asiasta.
En vastannut mitään, asia ei yksinkertaisesti hänelle kuulu. Anopin numero oli pitkään blokattuna, voisin oikeastaan blokata sen uudelleen. Ei tuo ole mitään oppinut siitä, ettei juurikaan olla oltu yhteyksissä. Toisaalta, enpä kyllä odottanutkaan, että muuttuisi miksikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esikoiseni aloittaa tänään koulun. Sain eilen anopilta viestin, jossa hän kyseli, että onko jo liian myöhäistä vaihtaa lapsen koulua, kun se kyläkoulu, jossa anoppi ja hänen kaikki lapsensa ovat käyneet, olisi niiiiiiin paljon parempi vaihtoehto. Kun on suvussa ihan perinteenä aloittaa opin taival siellä.
Anoppi on ensimmäisen kerran kertonut mielipiteensä koulusta lapsen ollessa pari viikkoa. Tuonne kyläkouluun on tuplasti pidempi matka kuin valittuun kouluun ja kaikki kaverit ovat tuossa valitussa koulussa. Lasten isän kanssa keskustelu koulusta kesti kaksi sekuntia, kun olimme hyvin yksimielisiä asiasta.
En vastannut mitään, asia ei yksinkertaisesti hänelle kuulu. Anopin numero oli pitkään blokattuna, voisin oikeastaan blokata sen uudelleen. Ei tuo ole mitään oppinut siitä, ettei juurikaan olla oltu yhteyksissä. Toisaalta, enpä kyllä odottanutkaan, että muuttuisi miksikään.
Mun äitini aloitti tuon kouluvalintajankkauksen, kun esikoinen oli neljä. Nyt hän 18 ja ”väärässä lukiossa”. Hän on jankannut asiasta niin paljon, että koko suku jankkaa samaa.
Jostan käsittämättömästä syystä kuopuksen kouluvalinnat ei kiinnosta pätkän vertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tämä kuvio on mennyt näin:
Anoppi aikansa päsmäröi elämäämme. Määräili asioista, haukkui milloin ketäkin perheemme jäsentä ja arvosteli kaikkia elämäämme kuuluvia asioita. Ihan normaali pariskunta ja perhe tosiaan ollaan, joten oikeasti ei ole syytä.
Jossain vaiheessa mies kasvoi, ja alkoi sanoa äidilleen vastaan, mikä oli anopille järkytys.
Säännöllisen väliajoin edelleen raivoaa milloin mistäkin asiasta. Lasten pitäisi tulla vähintään kerran kuussa hänen luokseen ja jos kieltäydytään tai ei muuten vain onnistu, hän tunkee kutsumatta meille. On tosi ikävää ettei etäisyyden ottaminen auta oikein mitenkään, koska toinen ei ajattele muuta kuin itseään. Tietysti voi olla lapsia ikävä, mutta ihan oikeasti: me emme kyläile hänen luonaan perheenä ja sille on syynsä. Samasta syystä sekä minua että miestä kiinnostaa tavata häntä lähinnä ne pakolliset 15 min silloin, jos joku lapsista on menossa (helvetillisen ruinaamisen) jälkeen hänen luokseen.
Kaiken käytöksensä päälle anoppi vielä aivan pokkana hokee sitä mantraa, ettei aikuisten väliset asiat saa vaikuttaa siihen, tuleeko lapset hänen luokseen vierailulle vaiko eivät. Alkuun yritettiinkin olla ns. aikuisia, mutta enää ei kertakaikkiaan jaksa, ja ollaan myös todettu (muiden ihmisten säestämänä) että saa se vaikuttaakin, oman perheen hyvinvointi on tärkeämpi kuin anopin mielihalut.
Vähän munaton mies silti on, kun edelleen tuntuu vähän pelkäävän sanoa "ei" äidilleen.
Itse en anoppiin oikein luota (tiedän, että hoitaa lapset hyvin, mutta siihen se sitten jääkin) ja koska käytös minua kohtaan on ollut niin jäätävää useiden vuosien ajan, en ymmärrä, miksi minun pitäisi jaksaa tässä nyt jotenkin vaalia lasten ja isovanhemman välistä suhdetta (jonka osa lapsista kokee epäreiluna). Eihän kenenkään ole pakko viedä lapsiaan hoitoon kellekään muullekaan, jonka seurassa ei koe oloaan turvalliseksi.
Siis vanhemmat ei kestä olla anopin seurassa mutta lasten on pakko? Ja tämä on lastenkin mielestä epäreilua mutta silti heidän on pakko mennä? Haluaako ne oikeasti mennä sinne?
No näin mullekkin on selitetty neuvolan toimesta. Luen kateellisena noita fiksuja nla th:n juttuja. Ei saa kuulemma meidän siis vanhempien välit pilata lasten ja isovanhempien välejä..
Ei oo pakko totella, ei ne neuvolassa voi tietää mitä oikeasti tapahtuu siellä anopin luon, eikä ne voi myöskään neuvoa muuten kun noin yleisesti. Neuvolakäynti on aika pikainen juttu, ei siinä ehdi paljon mitään selittää.
En lähtisi neuvomaan että neuvolan ohjeita ei kannata kuunnella. Eiköhän siellä tiedetä kys. tapauksesta kuitenkin riittävästi että on katsottu hyväksi sanoa noin. On äitejä jotka rajaa anopin ulos hetkellisen ärtymyksen tai yksittäisen väärinymmärryksen takia ja siinä kohtaa neuvolan sopii vähän jo kalauttaa asiakas maanpinnalle. Neuvolassa työntekijät omaa herkän silmän, oikeasti, ja lukevat sellaisia viestejä joita ei aina edes tiedetä lähettävämme. (Vilkaisu ylös vasemmalle = edeltävä lause oli valhe jne)
Minulle erittäin, erittäin läheinen ihminen on työkseen neuvolan hoitaja.
Sain neuvolassa 3 eri ohjetta liittyen lisärasvan antamiseen, yhtä monta ohjetta kuin hoitajia: öljyä, ei öljyä, ei öljyä vaan voita. Aika sekavaksi meni. Vilkaisu ylös vasemmalle ei todellakaan tarkoita että äiti valehtelee ,tuo on pelkkä myytti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoiseni aloittaa tänään koulun. Sain eilen anopilta viestin, jossa hän kyseli, että onko jo liian myöhäistä vaihtaa lapsen koulua, kun se kyläkoulu, jossa anoppi ja hänen kaikki lapsensa ovat käyneet, olisi niiiiiiin paljon parempi vaihtoehto. Kun on suvussa ihan perinteenä aloittaa opin taival siellä.
Anoppi on ensimmäisen kerran kertonut mielipiteensä koulusta lapsen ollessa pari viikkoa. Tuonne kyläkouluun on tuplasti pidempi matka kuin valittuun kouluun ja kaikki kaverit ovat tuossa valitussa koulussa. Lasten isän kanssa keskustelu koulusta kesti kaksi sekuntia, kun olimme hyvin yksimielisiä asiasta.
En vastannut mitään, asia ei yksinkertaisesti hänelle kuulu. Anopin numero oli pitkään blokattuna, voisin oikeastaan blokata sen uudelleen. Ei tuo ole mitään oppinut siitä, ettei juurikaan olla oltu yhteyksissä. Toisaalta, enpä kyllä odottanutkaan, että muuttuisi miksikään.
Mun äitini aloitti tuon kouluvalintajankkauksen, kun esikoinen oli neljä. Nyt hän 18 ja ”väärässä lukiossa”. Hän on jankannut asiasta niin paljon, että koko suku jankkaa samaa.
Jostan käsittämättömästä syystä kuopuksen kouluvalinnat ei kiinnosta pätkän vertaa.
Ehkä kuopuksen kohdalla ei kommentoi, kun olisi pitänyt mennä asia perille jo esikoisen mennessä kouluun?
Mikä muuten teillä tekee koulun vääräksi? Meillä tosiaan se perinne. Ja anopin serkku, joka on opettajana tuolla väärässä koulussa, on kuulemma ihan hullu. Tuttava kehui tuota opettajaserkkua. On ollut oikein tyytyväinen kun oli ollut lapsensa opettajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoiseni aloittaa tänään koulun. Sain eilen anopilta viestin, jossa hän kyseli, että onko jo liian myöhäistä vaihtaa lapsen koulua, kun se kyläkoulu, jossa anoppi ja hänen kaikki lapsensa ovat käyneet, olisi niiiiiiin paljon parempi vaihtoehto. Kun on suvussa ihan perinteenä aloittaa opin taival siellä.
Anoppi on ensimmäisen kerran kertonut mielipiteensä koulusta lapsen ollessa pari viikkoa. Tuonne kyläkouluun on tuplasti pidempi matka kuin valittuun kouluun ja kaikki kaverit ovat tuossa valitussa koulussa. Lasten isän kanssa keskustelu koulusta kesti kaksi sekuntia, kun olimme hyvin yksimielisiä asiasta.
En vastannut mitään, asia ei yksinkertaisesti hänelle kuulu. Anopin numero oli pitkään blokattuna, voisin oikeastaan blokata sen uudelleen. Ei tuo ole mitään oppinut siitä, ettei juurikaan olla oltu yhteyksissä. Toisaalta, enpä kyllä odottanutkaan, että muuttuisi miksikään.
Mun äitini aloitti tuon kouluvalintajankkauksen, kun esikoinen oli neljä. Nyt hän 18 ja ”väärässä lukiossa”. Hän on jankannut asiasta niin paljon, että koko suku jankkaa samaa.
Jostan käsittämättömästä syystä kuopuksen kouluvalinnat ei kiinnosta pätkän vertaa.
Ehkä kuopuksen kohdalla ei kommentoi, kun olisi pitänyt mennä asia perille jo esikoisen mennessä kouluun?
Mikä muuten teillä tekee koulun vääräksi? Meillä tosiaan se perinne. Ja anopin serkku, joka on opettajana tuolla väärässä koulussa, on kuulemma ihan hullu. Tuttava kehui tuota opettajaserkkua. On ollut oikein tyytyväinen kun oli ollut lapsensa opettajana.
Kuopus ei kiinnosta häntä. Suosii esikoista räikeästi.
Meillä se väärä koulu on väärä ihan vain siksi että hän ei ole saanut valita sitä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoiseni aloittaa tänään koulun. Sain eilen anopilta viestin, jossa hän kyseli, että onko jo liian myöhäistä vaihtaa lapsen koulua, kun se kyläkoulu, jossa anoppi ja hänen kaikki lapsensa ovat käyneet, olisi niiiiiiin paljon parempi vaihtoehto. Kun on suvussa ihan perinteenä aloittaa opin taival siellä.
Anoppi on ensimmäisen kerran kertonut mielipiteensä koulusta lapsen ollessa pari viikkoa. Tuonne kyläkouluun on tuplasti pidempi matka kuin valittuun kouluun ja kaikki kaverit ovat tuossa valitussa koulussa. Lasten isän kanssa keskustelu koulusta kesti kaksi sekuntia, kun olimme hyvin yksimielisiä asiasta.
En vastannut mitään, asia ei yksinkertaisesti hänelle kuulu. Anopin numero oli pitkään blokattuna, voisin oikeastaan blokata sen uudelleen. Ei tuo ole mitään oppinut siitä, ettei juurikaan olla oltu yhteyksissä. Toisaalta, enpä kyllä odottanutkaan, että muuttuisi miksikään.
Mun äitini aloitti tuon kouluvalintajankkauksen, kun esikoinen oli neljä. Nyt hän 18 ja ”väärässä lukiossa”. Hän on jankannut asiasta niin paljon, että koko suku jankkaa samaa.
Jostan käsittämättömästä syystä kuopuksen kouluvalinnat ei kiinnosta pätkän vertaa.
Ehkä kuopuksen kohdalla ei kommentoi, kun olisi pitänyt mennä asia perille jo esikoisen mennessä kouluun?
Mikä muuten teillä tekee koulun vääräksi? Meillä tosiaan se perinne. Ja anopin serkku, joka on opettajana tuolla väärässä koulussa, on kuulemma ihan hullu. Tuttava kehui tuota opettajaserkkua. On ollut oikein tyytyväinen kun oli ollut lapsensa opettajana.
Kuopus ei kiinnosta häntä. Suosii esikoista räikeästi.
Meillä se väärä koulu on väärä ihan vain siksi että hän ei ole saanut valita sitä...
Tuo suosiminen kun on niin tuttua. Meillä myös esikoinen pyhimys, joka ei voi tehdä mitään väärin ja kuopus, jota ei pitäisi anopin mukaan edes olla olemassa.
Esikoinen ei tykkää isoäidistään, kun mummeli haluaa sitä 7-vuotiastakin määräillä. Häntä myös inhottaa, kun mummu haisee (pesuaineille) ja mummulassa on todella siivotonta. Kuopus taas ylisosiaalisena tykkää myös mummusta, eikä keskity pikkuongelmiin kuten haju.
Äkäistä väkeä ovat nämä mummit ja mummot. Kauheita tapauksia osa, ei käy kieltäminen. Varsinkin keskustelun alkupuolella. Monta luin kahteen kertaan ja yritin sijoittaa mielessäni kuvatun todellisuuteen.
Tiedän varsin hyvin mikä vastaanotto tällä näkökulmalla on mutta sanon sen silti. Jos haluamme etsiä jotakin positiivista tästä sukulaissuhteiden kuormasta joka lähentelee ilmiötä, niin se on ikääntyneiden naisten voimassa. Siinä että voimaa on. Meidät on kasvatettu kilteiksi ja vaatimattomiksi, mitään ei saanut haluta, itsekkyys oli pahinta kaikesta. Kumpa iän tuoma, tietyn elämänvaiheen pystypäisyys, (minäkuvan vahvistuminen) vain näyttäytyisi sivistyneesti ja armollisesti nuorta äitiä kohtaan.
Neuvoja en osaa antaa, ilmapiirin muuttaminen on liian laaja käsite ja paha laittaa vain miniän tai tyttären harteille. Haluaisin nähdä keskustelussa myös tunnustusta, olisi helpompi osallistua ja antaa näkökulmaa. Sillä ajatellen:
Lapsenlapseni ristiäisissä pappi lausui sydämeen käyvästi: vanhemmat antavat siivet, mutta isovanhemmat antavat juuret.
Alue: Aihe vapaa
Itsesuojeluvaisto pelaa ettei omia sormia pistä rotanloukkuun, mutta lapsenlapsen sormet voi laittaa kun Irmeli kertoi, ettei lapsen sormet siitä katkea?