Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on jokin anoppien mielisairaus joka iskee joillekin lapsenlapsen synnyttyä. Tässähän oli pitkä ketjukin aiheesta. Tärähdetään täysin vaikka ei välttämättä olla välitetty omistakaan lapsista ollenkaan niin se vauva pitää saada leluksi :D
Kyseessä voi olla juuri tämä: mummo ei ole pystynyt nauttimaan omasta äitiydestään ja omista vauvoistaan, koska on pitänyt mennä heti työelämään, joko omasta tahdosta tai rahan takia.
Minusta tuo on järkyttävää, ja myös järkyttävää tää nuorten äitien ymmärtämättömyys ja suoranainen vihamielisyys. Millaisia mummoja itse olette, kun viette sen rakkaan vauvanne päiväkotiin runsaan vuoden vanhana? Nyt se tuntuu hyvältä idealta, mutta kuusissakymmenissä tajuatte, mitä olette menettäneet. Niin kuin tuo mummoparka.
Aloittaja, yritä keskustella anoppisi kanssa hänen poikansa lapsuusajasta, voit saada tärkeää tietoa. Jos nyt edes olet kiinnostunut auttamaan miehesi äitiä.
Mistä näitä kylmiä nuoria naisia kasvaa`??
Miksi sitä lapsen nappaavaa, kaikissa asioissa ylikävelevää mummua pitäisi ymmärtää? Miksi häneen ei saisi suhtautua vihamielisesti, kun kerta aiheuttaa paljon pahaa lapsensa perheessä?
Jos se mummu on aikoinaan mokannut omien lasten lapsuuden, niin ei se oikeuta omimaan lapsenlapsia omilta vanhemmiltaan.
Jos mummon on mokannut poikansa lapsuuden, kyllä ne jäljet pojassakin näkyy, eli tämän aloittajan aviomiehessä. Siksi olisi hyödyllistä yrittää lähestyä tätä ongelmakimppua jotenkin keskustelemalla esimerkiksi. Vihamielisyys ei ratkaise ongelmaa.
Sitäpaitsi ennustan,että kun lapsi on kaksi tai kolmevuotias ja tuskastuttavimmillaan, aloittaja ilomielin vie uhmaikäisen kakaransa mummolaan ja lähtee itse vapaalle..
Kyllä näkyy jäljet pojassa. Ja mitä enemmän on äitinsä kanssa tekemisissä, sitä enemmän ne ongelmat vaivaavat. Anoppihan ei ole mitään väärää ikinä tehnyt, lastensa ongelmat johtuvat kaikki heidän isästään, ei anopin narsistisuudesta ja ilkeydestä (siis suorasta ja määrätietoisesta luonteesta). Vihamielisyys ei ratkaise, mutta välien katkaisu helpottaa kovasti.
Meillä anoppi sai mahdollisuuden hoitaa meidän lapsia, mutta ei siitä tullut yhtään mitään. Kovasti oli puheissa hoitointoa, tyrkytti "apuaan", mutta käytännössä halusi vain syöttää lapsille herkkuja ja lukea heille itse valitsemiaan satuja. Lasten nukkuessa kävi meidän kaappeja läpi. Selän takana valitteli, kuinka me lasteni isän kanssa ei yhtään pärjätä lasten kanssa, vaan hän joutuu jatkuvasti hoitaa. Tämä ongelma oli helposti hoidettu, ei ole enää vuosiin hoitanut! Eikä tule hoitamaan. Lasteni turvallisuus on tärkeämpää minulle kuin "vapaalle" lähtö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kyseessä oli lapseton sukulainen, joten tavallaan ei voi verrata aikaisempiin kirjoituksiin. Hän kyllä kyseli, että mitää saa tehdä ja miten, mutta loukkaantui myöskin vastauksista. Vastauksillani kerroin, että hän on tietämätön ja minä tiedän kaiken. Arvostelin häntä ja sain hänet tuntemaan itsensä huonommaksi. Mietin monesti, että enkö vain ymmärrä, että miten loukkaan vai loukkaantuiko hän turhaan.
Hänellä kai olikin oma mielipide, mutta ei koskaan kertonut sitä ja minä jyräsin omallani. Minä ajattelin vain vastaavani kysymykseen ja kertovani miten meillä asia tehdään. Saattoi tehdä niinkin, että vastattuani kertoi miten kaverinsa luona asia tehdään ja vastasin vaikkapa näin: aijaa, hyvä, että heillä toimii noin, "Tanu" on sen verran vilkkaampi tapaus ettei meillä onnistuisi, niin siksi tehdään näin". Ja tuossa ilmeisesti arvostelin niin, että loukkaantui. En tietenkään tiedä mikä toimii muiden lapsilla, mutta oman lapseni kanssa tiedän, teenhän niitä asioita päivittäin ja tulee kokeiltua myös eri tapoja. Näkeehän sen lapsen reaktiostakin.
Näin ilmeisesti tapahtui useamminkin. En aina tajunnut, että nyt loukkaantui. Puolen vuoden jälkeen sainkin kuulla kunniani ja haukut, siitä millainen olen häntä kohtaan ja millainen äiti olen. Vauvan läsnäollessa vielä. Kyse oli myös siitä, etten ollut antanut hänen vielä hoitaa vauvaa, vaikka isovanhemmat olivat vahtineet pieniä hetkiä. Hoitajille ei ollut suuri tarve ja isovanhemmat olivat järkeviä sekä halusivat viettää aikaa vauvan kanssa sen harvan kerran, kuin hoitajaa tarvittiin.
Onko liikaa jos vieraailen 2sx2tuntia lapsenlapsien luona kuukaudessa. Miniä on antanut ymmärtää ettei halua näin tapahtuvan. Ollaan pihassa leikitty ja joskus sisälläkin. Lopetanko kokonaan kyläilyt jotta hän saa rauhan.
Vierailija kirjoitti:
olet 25v päästä itse anoppi. millainen olet
Saattaa olla, ettei mene edes 25 vuotta tuohon. Mutta joka tapauksessa. Omista traumoistani oppineena en varmasti mene väkisin lapseni kotiin vierailulle, en hauku heidän sisustustaan vaikka oman näköiseksi kotinsa tekevät tai ala haukkumaan miniän suvun tapoja, jos eroavat mun suvun tavoista. Jos antavat lapselleen ruman nimen, niin pidän asian omana tietonani.
Jos havaitsen esim. päihteiden käyttöä tai kotonaan on niin likaista, että se on terveydelle vaarallista, niin silloin puutun asiaan. "Väärän" värinen tapetti ei ole minun asiani.
Vierailija kirjoitti:
Onko liikaa jos vieraailen 2sx2tuntia lapsenlapsien luona kuukaudessa. Miniä on antanut ymmärtää ettei halua näin tapahtuvan. Ollaan pihassa leikitty ja joskus sisälläkin. Lopetanko kokonaan kyläilyt jotta hän saa rauhan.
Riippuu ihan siitä, miten käyttäydyt noilla kyläilyreissuilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko liikaa jos vieraailen 2sx2tuntia lapsenlapsien luona kuukaudessa. Miniä on antanut ymmärtää ettei halua näin tapahtuvan. Ollaan pihassa leikitty ja joskus sisälläkin. Lopetanko kokonaan kyläilyt jotta hän saa rauhan.
Riippuu ihan siitä, miten käyttäydyt noilla kyläilyreissuilla.
Varmaan kannattaa keskustella poikasi ja miniäsi kanssa. Itse itkisin ilosta, jos selviäisin noin vähillä vierailuilla, mutta asiahan riippuu ihmisistä ja heidän tavoista ja luonteistaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko liikaa jos vieraailen 2sx2tuntia lapsenlapsien luona kuukaudessa. Miniä on antanut ymmärtää ettei halua näin tapahtuvan. Ollaan pihassa leikitty ja joskus sisälläkin. Lopetanko kokonaan kyläilyt jotta hän saa rauhan.
No on se liikaa jos tunget sinne ilman että sinut sinne halutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä kyseessä oli lapseton sukulainen, joten tavallaan ei voi verrata aikaisempiin kirjoituksiin. Hän kyllä kyseli, että mitää saa tehdä ja miten, mutta loukkaantui myöskin vastauksista. Vastauksillani kerroin, että hän on tietämätön ja minä tiedän kaiken. Arvostelin häntä ja sain hänet tuntemaan itsensä huonommaksi. Mietin monesti, että enkö vain ymmärrä, että miten loukkaan vai loukkaantuiko hän turhaan.
Hänellä kai olikin oma mielipide, mutta ei koskaan kertonut sitä ja minä jyräsin omallani. Minä ajattelin vain vastaavani kysymykseen ja kertovani miten meillä asia tehdään. Saattoi tehdä niinkin, että vastattuani kertoi miten kaverinsa luona asia tehdään ja vastasin vaikkapa näin: aijaa, hyvä, että heillä toimii noin, "Tanu" on sen verran vilkkaampi tapaus ettei meillä onnistuisi, niin siksi tehdään näin". Ja tuossa ilmeisesti arvostelin niin, että loukkaantui. En tietenkään tiedä mikä toimii muiden lapsilla, mutta oman lapseni kanssa tiedän, teenhän niitä asioita päivittäin ja tulee kokeiltua myös eri tapoja. Näkeehän sen lapsen reaktiostakin.
Näin ilmeisesti tapahtui useamminkin. En aina tajunnut, että nyt loukkaantui. Puolen vuoden jälkeen sainkin kuulla kunniani ja haukut, siitä millainen olen häntä kohtaan ja millainen äiti olen. Vauvan läsnäollessa vielä. Kyse oli myös siitä, etten ollut antanut hänen vielä hoitaa vauvaa, vaikka isovanhemmat olivat vahtineet pieniä hetkiä. Hoitajille ei ollut suuri tarve ja isovanhemmat olivat järkeviä sekä halusivat viettää aikaa vauvan kanssa sen harvan kerran, kuin hoitajaa tarvittiin.
Tismalleen kuin minun lapseton isosiskoni.
Suuttui verisesti mm siitä kun sanoin, että aidattu alue johon hän vei lapsiani leikkimään EI OLE leikkipuisto vaan päiväkodin piha, jonne ei voi mennä päiväsaikaan ulkopuoliset leikkimään
Samaten suuttui siitä että ohjeistin häntä mutta en muskarin opea. Kuulemma kohtuutonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko liikaa jos vieraailen 2sx2tuntia lapsenlapsien luona kuukaudessa. Miniä on antanut ymmärtää ettei halua näin tapahtuvan. Ollaan pihassa leikitty ja joskus sisälläkin. Lopetanko kokonaan kyläilyt jotta hän saa rauhan.
Riippuu ihan siitä, miten käyttäydyt noilla kyläilyreissuilla.
Ihan ihmisiksi luulisin. Leikitään leikkejä ja jutellaan lasten kanssa. Miniä ei tule ulos, mutta sisällä viihtyy jotenkin seurassa. Juttelemaan miniä ei innostu. Kysyttäessä vastaa lyhyesti ja poistuu usein parvekkeelle tupakoimaan. Asennetta ei ole vaikea tulkita. Itse olen jo iäkäs ja jokseenkin tavallinen mummo. En esim. ole koskaan neuvonut miniää mistään aiheesta. Jokainen hoitaa asiansa tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko liikaa jos vieraailen 2sx2tuntia lapsenlapsien luona kuukaudessa. Miniä on antanut ymmärtää ettei halua näin tapahtuvan. Ollaan pihassa leikitty ja joskus sisälläkin. Lopetanko kokonaan kyläilyt jotta hän saa rauhan.
Riippuu ihan siitä, miten käyttäydyt noilla kyläilyreissuilla.
Ihan ihmisiksi luulisin. Leikitään leikkejä ja jutellaan lasten kanssa. Miniä ei tule ulos, mutta sisällä viihtyy jotenkin seurassa. Juttelemaan miniä ei innostu. Kysyttäessä vastaa lyhyesti ja poistuu usein parvekkeelle tupakoimaan. Asennetta ei ole vaikea tulkita. Itse olen jo iäkäs ja jokseenkin tavallinen mummo. En esim. ole koskaan neuvonut miniää mistään aiheesta. Jokainen hoitaa asiansa tavallaan.
Luulisi, että suurin osa vanhemmista ilahtuu siitä, että mummo tulee sillloin tällöin leikittämään lapsia. Oletko sopinut näistä kyläilyistä miniän kanssa? Monet ei tykkää, jos tullaan ilmoittamatta tai lyhyellä varoitusajalla. Kyläiletko silloin, kun poikasi on kotona? Jos miniän kanssa ei ole hyvät puhevälit, juttelisin oman lapsen kanssa ja kysyisin, osaako hän sanoa, miksi miniä vaikuttaa siltä, ettei pidä siitä että tulet käymään. On tosi sääli, jos välit on nihkeät esimerkiksi jonkin väärinkäsityksen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko liikaa jos vieraailen 2sx2tuntia lapsenlapsien luona kuukaudessa. Miniä on antanut ymmärtää ettei halua näin tapahtuvan. Ollaan pihassa leikitty ja joskus sisälläkin. Lopetanko kokonaan kyläilyt jotta hän saa rauhan.
Riippuu ihan siitä, miten käyttäydyt noilla kyläilyreissuilla.
Ihan ihmisiksi luulisin. Leikitään leikkejä ja jutellaan lasten kanssa. Miniä ei tule ulos, mutta sisällä viihtyy jotenkin seurassa. Juttelemaan miniä ei innostu. Kysyttäessä vastaa lyhyesti ja poistuu usein parvekkeelle tupakoimaan. Asennetta ei ole vaikea tulkita. Itse olen jo iäkäs ja jokseenkin tavallinen mummo. En esim. ole koskaan neuvonut miniää mistään aiheesta. Jokainen hoitaa asiansa tavallaan.
Luulisi, että suurin osa vanhemmista ilahtuu siitä, että mummo tulee sillloin tällöin leikittämään lapsia. Oletko sopinut näistä kyläilyistä miniän kanssa? Monet ei tykkää, jos tullaan ilmoittamatta tai lyhyellä varoitusajalla. Kyläiletko silloin, kun poikasi on kotona? Jos miniän kanssa ei ole hyvät puhevälit, juttelisin oman lapsen kanssa ja kysyisin, osaako hän sanoa, miksi miniä vaikuttaa siltä, ettei pidä siitä että tulet käymään. On tosi sääli, jos välit on nihkeät esimerkiksi jonkin väärinkäsityksen takia.
On kutsuttu aina ja välillä poika on kotona. Kiva tavata häntäkin. Olen kysynyt onko kaikki hyvin. Vastaus joo. Itse olen ajatellut jos olisi masentunut tai ahdistunut. Mistäpä sitä toisen taustoja tietäisi. Voi vaikka vain jännitää pärjäämistään. Minulle on välittynyt kuva aika huonosta itsetunnosta kenties. Voi olla jotain syvempääkin. Poika ei tiedä kertomansa mukaan, että olis mitään huolia. Sen kertoi ettei miniällä ole sukua eikä ystäviä juuri ollenkaan. Voi olla että kotiäiti rooli ei ole se paras hänelle. Liikaa eristäytymistä ehkä. Enpä rupea enempiä miettimään liian vaikeita. Yritän tutustua ja auttaa kykyni mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko liikaa jos vieraailen 2sx2tuntia lapsenlapsien luona kuukaudessa. Miniä on antanut ymmärtää ettei halua näin tapahtuvan. Ollaan pihassa leikitty ja joskus sisälläkin. Lopetanko kokonaan kyläilyt jotta hän saa rauhan.
Riippuu ihan siitä, miten käyttäydyt noilla kyläilyreissuilla.
Ihan ihmisiksi luulisin. Leikitään leikkejä ja jutellaan lasten kanssa. Miniä ei tule ulos, mutta sisällä viihtyy jotenkin seurassa. Juttelemaan miniä ei innostu. Kysyttäessä vastaa lyhyesti ja poistuu usein parvekkeelle tupakoimaan. Asennetta ei ole vaikea tulkita. Itse olen jo iäkäs ja jokseenkin tavallinen mummo. En esim. ole koskaan neuvonut miniää mistään aiheesta. Jokainen hoitaa asiansa tavallaan.
Luulisi, että suurin osa vanhemmista ilahtuu siitä, että mummo tulee sillloin tällöin leikittämään lapsia. Oletko sopinut näistä kyläilyistä miniän kanssa? Monet ei tykkää, jos tullaan ilmoittamatta tai lyhyellä varoitusajalla. Kyläiletko silloin, kun poikasi on kotona? Jos miniän kanssa ei ole hyvät puhevälit, juttelisin oman lapsen kanssa ja kysyisin, osaako hän sanoa, miksi miniä vaikuttaa siltä, ettei pidä siitä että tulet käymään. On tosi sääli, jos välit on nihkeät esimerkiksi jonkin väärinkäsityksen takia.
On kutsuttu aina ja välillä poika on kotona. Kiva tavata häntäkin. Olen kysynyt onko kaikki hyvin. Vastaus joo. Itse olen ajatellut jos olisi masentunut tai ahdistunut. Mistäpä sitä toisen taustoja tietäisi. Voi vaikka vain jännitää pärjäämistään. Minulle on välittynyt kuva aika huonosta itsetunnosta kenties. Voi olla jotain syvempääkin. Poika ei tiedä kertomansa mukaan, että olis mitään huolia. Sen kertoi ettei miniällä ole sukua eikä ystäviä juuri ollenkaan. Voi olla että kotiäiti rooli ei ole se paras hänelle. Liikaa eristäytymistä ehkä. Enpä rupea enempiä miettimään liian vaikeita. Yritän tutustua ja auttaa kykyni mukaan.
Eli tuppaudut ja yrität vääntää miniälle jotain diagnoosia---> on ehkä masentunut, ahdistunut, ei ystäviä sukua, ei usko pärjäävänsä...
Ei tullut mieleen, että jospa miniä on introvertti tai jospa sinun nenän työntämisesi heidän asioihinsa, ei tunnu miniästä mitenkään ystävälliseltä, vaan iholle tunkemisena. Voi olla, että minä nauttii olla rauhassa oman perheensä kanssa ja vaikka ystäviä ei juuri olisikaan, ei se hänestä mitenkään masentunutta ja huono ihmistä tee, vaikka niin tunnut kuvittelevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko liikaa jos vieraailen 2sx2tuntia lapsenlapsien luona kuukaudessa. Miniä on antanut ymmärtää ettei halua näin tapahtuvan. Ollaan pihassa leikitty ja joskus sisälläkin. Lopetanko kokonaan kyläilyt jotta hän saa rauhan.
Riippuu ihan siitä, miten käyttäydyt noilla kyläilyreissuilla.
Ihan ihmisiksi luulisin. Leikitään leikkejä ja jutellaan lasten kanssa. Miniä ei tule ulos, mutta sisällä viihtyy jotenkin seurassa. Juttelemaan miniä ei innostu. Kysyttäessä vastaa lyhyesti ja poistuu usein parvekkeelle tupakoimaan. Asennetta ei ole vaikea tulkita. Itse olen jo iäkäs ja jokseenkin tavallinen mummo. En esim. ole koskaan neuvonut miniää mistään aiheesta. Jokainen hoitaa asiansa tavallaan.
Luulisi, että suurin osa vanhemmista ilahtuu siitä, että mummo tulee sillloin tällöin leikittämään lapsia. Oletko sopinut näistä kyläilyistä miniän kanssa? Monet ei tykkää, jos tullaan ilmoittamatta tai lyhyellä varoitusajalla. Kyläiletko silloin, kun poikasi on kotona? Jos miniän kanssa ei ole hyvät puhevälit, juttelisin oman lapsen kanssa ja kysyisin, osaako hän sanoa, miksi miniä vaikuttaa siltä, ettei pidä siitä että tulet käymään. On tosi sääli, jos välit on nihkeät esimerkiksi jonkin väärinkäsityksen takia.
On kutsuttu aina ja välillä poika on kotona. Kiva tavata häntäkin. Olen kysynyt onko kaikki hyvin. Vastaus joo. Itse olen ajatellut jos olisi masentunut tai ahdistunut. Mistäpä sitä toisen taustoja tietäisi. Voi vaikka vain jännitää pärjäämistään. Minulle on välittynyt kuva aika huonosta itsetunnosta kenties. Voi olla jotain syvempääkin. Poika ei tiedä kertomansa mukaan, että olis mitään huolia. Sen kertoi ettei miniällä ole sukua eikä ystäviä juuri ollenkaan. Voi olla että kotiäiti rooli ei ole se paras hänelle. Liikaa eristäytymistä ehkä. Enpä rupea enempiä miettimään liian vaikeita. Yritän tutustua ja auttaa kykyni mukaan.
Eli tuppaudut ja yrität vääntää miniälle jotain diagnoosia---> on ehkä masentunut, ahdistunut, ei ystäviä sukua, ei usko pärjäävänsä...
Ei tullut mieleen, että jospa miniä on introvertti tai jospa sinun nenän työntämisesi heidän asioihinsa, ei tunnu miniästä mitenkään ystävälliseltä, vaan iholle tunkemisena. Voi olla, että minä nauttii olla rauhassa oman perheensä kanssa ja vaikka ystäviä ei juuri olisikaan, ei se hänestä mitenkään masentunutta ja huono ihmistä tee, vaikka niin tunnut kuvittelevan.
*Siis miniä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä herää muistoja tätä ketjua lukiessa. Oma mummoni, äidin äiti, oli pahimmanluokan despootti, pysyi hengissä silkkaa ilkeyttään. Äiti valitsi miehekseen "kelvottoman kutaleen" joten kelvoton olin sitten minäkin. Ja sain siitä myös kuulla. Äiti katkaisi välit mummoon, minä sain siellä kulkea mutta kyllä alle teini-ikäiselle valkeni, että toivottu en ollut. Näin sen riivinraudan viimeksi ollessani 14 vuotias, edes hautajaisiin ei tarvinnut mennä.
Oma anoppini oli samanlainen. Vihasi minua jo ennen ensitapaamista, kas kun en ollut uskossa. Milloin olin hempukka ja kevytkenkäinen ja milloin mitä kin. Mies kasvoi äitinsä hirmuvallan alla, eikä oikein osannut toimia niissä tilanteissa kun anoppi avoimesti minun kimppuuni (sanallisesti toki) pääsi. Esikoisen synnyttyä minut sivuutettiin täysin, ja anoppi koki oikeudekseen vallata kotini ja vauvan. Lopulta se oli miehen sisko, joka sai miehen ymmärtämään ettei äitinsä käytös ole normaalia tai hyväksyttävää. Tämä tapahtui esikoisen ensimmäisenä jouluna, anoppilaan oli pakko mennä. Eteisessä anoppi kiskoi vauvan sylistäni, ja totesi pois mennessään, että hän kyllä toivoi ruokapöytään vain poikansa ja vauvansa, "mutta kaipa se pitää tuo letukkakin syöttää." Siinä vaiheessa nappasin lapseni takaisin ja ilmoitin kohtalaisen painokkaasti, että letukkapa tästä poistuu ja vauva tulee mukana. Käly lähti meidät kotiin viemään, ja kun mies myöhemmin kotiutui, antoi veljensä kuulla olan takaa mikä on pielessä. Vihdoin perille meni se viesti, jota vuosia olin hokenut. Mies ilmoitti myöhemmin äidilleen, että ennen ei tavata ennenkuin anteeksipyyntö tulee. Sitä ei koskaan tullut, keskimmäinen ja kuopus eivät koskaan mummoaan ole tavanneet, ja vähän kuopuksen syntymän jälkeen anoppi kuoli.
Toisaalta olen myös onnellinen siitä, että olen nähnyt ja kokenut tämmöisiäkin ihmissuhteita. Näin nykyään anoppinsa ja mummona olen ehkä vähän liiankin varovainen, mutta en koe sitä ongelmaksi. kun ensimmäinen lapsenlapsi oli syntymässä, sanoinkin miehelle, että raahaa minut välittömästi tunturiin ja jättää sinne jos alan käyttäytyä kuten äitinsä. Ei tarvinnut raahata. Miniäni (ja vävy) ovat kaikki fiksuja ja täyspäisiä ihmisiä, välit ovat hyvinkin asialliset ja kaikki lapsenlapset (4 kappaletta) ovat minun silmissäni samalla viivalla. Oman nuorison kanssa aikoinaan tehtiin diili kun muuttivat omilleen, että meille ei tulla ilmoittamatta ja minä en kyläile kutsumatta. Ja tämä on erinomainen ratkaisu. Toinen miniä pyytää useammin apua ja mielellään autankin, koska hänen sukunsa asuu kaukana. Eikä se toisesta miniästä tee yhtään huonompaa. Molemmat ovat silminnähden erittäin hyviä äitejä ja lapset ovat hyvinvoivia, joten en pienimmässäkään määrin koe mitään tarvetta puuttua asioihin. Toivottavasti muutkin isovanhemmat ymmärtäisivät nostaa nokkansa sieltä omasta navastaan ja antaisivat nuorison elää tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on jokin anoppien mielisairaus joka iskee joillekin lapsenlapsen synnyttyä. Tässähän oli pitkä ketjukin aiheesta. Tärähdetään täysin vaikka ei välttämättä olla välitetty omistakaan lapsista ollenkaan niin se vauva pitää saada leluksi :D
Kyseessä voi olla juuri tämä: mummo ei ole pystynyt nauttimaan omasta äitiydestään ja omista vauvoistaan, koska on pitänyt mennä heti työelämään, joko omasta tahdosta tai rahan takia.
Minusta tuo on järkyttävää, ja myös järkyttävää tää nuorten äitien ymmärtämättömyys ja suoranainen vihamielisyys. Millaisia mummoja itse olette, kun viette sen rakkaan vauvanne päiväkotiin runsaan vuoden vanhana? Nyt se tuntuu hyvältä idealta, mutta kuusissakymmenissä tajuatte, mitä olette menettäneet. Niin kuin tuo mummoparka.
Aloittaja, yritä keskustella anoppisi kanssa hänen poikansa lapsuusajasta, voit saada tärkeää tietoa. Jos nyt edes olet kiinnostunut auttamaan miehesi äitiä.
Mistä näitä kylmiä nuoria naisia kasvaa`??
Miksi sitä lapsen nappaavaa, kaikissa asioissa ylikävelevää mummua pitäisi ymmärtää? Miksi häneen ei saisi suhtautua vihamielisesti, kun kerta aiheuttaa paljon pahaa lapsensa perheessä?
Jos se mummu on aikoinaan mokannut omien lasten lapsuuden, niin ei se oikeuta omimaan lapsenlapsia omilta vanhemmiltaan.
Jos mummon on mokannut poikansa lapsuuden, kyllä ne jäljet pojassakin näkyy, eli tämän aloittajan aviomiehessä. Siksi olisi hyödyllistä yrittää lähestyä tätä ongelmakimppua jotenkin keskustelemalla esimerkiksi. Vihamielisyys ei ratkaise ongelmaa.
Sitäpaitsi ennustan,että kun lapsi on kaksi tai kolmevuotias ja tuskastuttavimmillaan, aloittaja ilomielin vie uhmaikäisen kakaransa mummolaan ja lähtee itse vapaalle..
Kyllä näkyy jäljet pojassa. Ja mitä enemmän on äitinsä kanssa tekemisissä, sitä enemmän ne ongelmat vaivaavat. Anoppihan ei ole mitään väärää ikinä tehnyt, lastensa ongelmat johtuvat kaikki heidän isästään, ei anopin narsistisuudesta ja ilkeydestä (siis suorasta ja määrätietoisesta luonteesta). Vihamielisyys ei ratkaise, mutta välien katkaisu helpottaa kovasti.
Meillä anoppi sai mahdollisuuden hoitaa meidän lapsia, mutta ei siitä tullut yhtään mitään. Kovasti oli puheissa hoitointoa, tyrkytti "apuaan", mutta käytännössä halusi vain syöttää lapsille herkkuja ja lukea heille itse valitsemiaan satuja. Lasten nukkuessa kävi meidän kaappeja läpi. Selän takana valitteli, kuinka me lasteni isän kanssa ei yhtään pärjätä lasten kanssa, vaan hän joutuu jatkuvasti hoitaa. Tämä ongelma oli helposti hoidettu, ei ole enää vuosiin hoitanut! Eikä tule hoitamaan. Lasteni turvallisuus on tärkeämpää minulle kuin "vapaalle" lähtö.
Meilläkin jäljet näkyy pojassa, sillä on todella vaikea kommunikaatio-ongelma. Siis sillä tavalla että se ei oikeastaan vastaa mihinkään kysymykseen suoraan eikä kerro mistään omista suunnitelmistaan tai toiveistaan mitään, se vaan tekee ja itse saa miettiä ja arvailla mitä tulee seuraavaksi tapahtumaan. Sitten se on kauhea mököttäjä. Aivan samalla tavalla kuin anoppikin, menee vaan makkariin sängylle makaamaan mykkäkoulua pitämään. Sanoisi vaan suoraan mitä haluaa. Koko miehen perheellä on kommunikaation kanssa todella suuria ongelmia.
Anoppikaan ei KOSKAAN kysy että saisiko se pitää vauvaa sylissä tai kerro että se haluaisi, se ei "alennu" moiseen. Se sanoo sen aina niin että se muka auttaa minua, ja minun pitäisi olla vaan kiitollinen. Se on tottunut siihen että kaikki miellyttävät aina sitä, eikä sen tarvitse kysyä, perheensä kuningatar, se on sille itsestäänselvyys. No en leiki enää arvausleikkejä anopin kanssa, ei se ole mulle mikään itsestäänselvyys että sitä pitää aina miellyttää ja että pitäisi jotenkin maagisesti tietää miten. Anoppi saa nyt olla hyvä ja pyytää ihan itse mitä se haluaa. Lähes 70v akka eikä se ole oppinut edes pyytämään mitä se haluaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on jokin anoppien mielisairaus joka iskee joillekin lapsenlapsen synnyttyä. Tässähän oli pitkä ketjukin aiheesta. Tärähdetään täysin vaikka ei välttämättä olla välitetty omistakaan lapsista ollenkaan niin se vauva pitää saada leluksi :D
Kyseessä voi olla juuri tämä: mummo ei ole pystynyt nauttimaan omasta äitiydestään ja omista vauvoistaan, koska on pitänyt mennä heti työelämään, joko omasta tahdosta tai rahan takia.
Minusta tuo on järkyttävää, ja myös järkyttävää tää nuorten äitien ymmärtämättömyys ja suoranainen vihamielisyys. Millaisia mummoja itse olette, kun viette sen rakkaan vauvanne päiväkotiin runsaan vuoden vanhana? Nyt se tuntuu hyvältä idealta, mutta kuusissakymmenissä tajuatte, mitä olette menettäneet. Niin kuin tuo mummoparka.
Aloittaja, yritä keskustella anoppisi kanssa hänen poikansa lapsuusajasta, voit saada tärkeää tietoa. Jos nyt edes olet kiinnostunut auttamaan miehesi äitiä.
Mistä näitä kylmiä nuoria naisia kasvaa`??
Miksi sitä lapsen nappaavaa, kaikissa asioissa ylikävelevää mummua pitäisi ymmärtää? Miksi häneen ei saisi suhtautua vihamielisesti, kun kerta aiheuttaa paljon pahaa lapsensa perheessä?
Jos se mummu on aikoinaan mokannut omien lasten lapsuuden, niin ei se oikeuta omimaan lapsenlapsia omilta vanhemmiltaan.
Jos mummon on mokannut poikansa lapsuuden, kyllä ne jäljet pojassakin näkyy, eli tämän aloittajan aviomiehessä. Siksi olisi hyödyllistä yrittää lähestyä tätä ongelmakimppua jotenkin keskustelemalla esimerkiksi. Vihamielisyys ei ratkaise ongelmaa.
Sitäpaitsi ennustan,että kun lapsi on kaksi tai kolmevuotias ja tuskastuttavimmillaan, aloittaja ilomielin vie uhmaikäisen kakaransa mummolaan ja lähtee itse vapaalle..
Mielelläni minäkin vien lapsiani joskus hoitoon, mutta en koskaan sille "ongelmamummolle".
Ei kukaan tervejärkinen anna lapsiaan hoidettavaksi ihmiselle johon ei luota.
Näin menty jo viisi vuotta, enkä luota mummoon sen enempää kuin ensimmäisen lapsen syntyessä.
Onko se muidenkin mielestä outoa, että anopin lapset ovat yli 30-vuotiaita, mutta anoppi on säästänyt lastensa vauva-ajalta lähes kaikki tavarat? Löytyy mm pullonlämmitin 80-luvulta, pari säkillistä pehmoleluja ja vaatteita saman verran.
Vierailija kirjoitti:
Onko se muidenkin mielestä outoa, että anopin lapset ovat yli 30-vuotiaita, mutta anoppi on säästänyt lastensa vauva-ajalta lähes kaikki tavarat? Löytyy mm pullonlämmitin 80-luvulta, pari säkillistä pehmoleluja ja vaatteita saman verran.
Mun anoppi on kanssa näitä, on toki säästänyt myös muutakin kuin lasten vaatteita ja tavaraa. Pahinta on, kun haluaa näitä aarteita tunkea meille. Aluksi en osannut kieltäytyä, mutta pakko oli opetella, kun tavaramäärä meillä alkoi kasvaa huimaa vauhtia. Ihan itki, kun oli miehen serkulle antanut vauvanvaatteet ja tämä oli kierrättänyt ne, kun vaatteet jäi hänen lapsilleen liian pieniksi. Mua ei harmittanut. Vaikka kierrätän mielelläni, niin en nyt varsinaisesti ilahtunut kun anoppi toi meille kasan harsovaippoja, joihin lasteni isä on kakkinut 70-luvun puolivälissä.
Mies itse haki omat juna-legonsa, muihin tavaroihin hänellä ei ole tunnesiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi oli kotona 5 vuotta lastensa kanssa, eli tämä EI ole se syy miksi hän epätoivoisesti yrittää omia mun lasta. Luulen että kyseessä on ihan vaan siitä, että hän haluaa kokea olevansa vauvan äiti taas, ehkä hän olisi jopa halunnut enemmän lapsia. Ja nyt minä, vauvan oikea äiti olen siinä häiritsemässä. En keksi mitään muuta syytä anopin käytökselle.
Mutta ettehän et edes asu samassa talossa tai pihapiirissä. Miten hän voi "omia" lapsesi käydessään teillä kylässä?! Vai onko kyse siitä, että itse olet kontrollifriikki tai sairaalloisen omistushaluinen?
Miten anoppi on haldannut elämänsä, onko mies vierellä, onko ystäviä, elämää? Ja millaisen miehennyhverön tämä nainen on mahtanut kasvattaa sinulle aviomieheksi? Ja millainen on miehen suhde äitiinsä.
En ole ap, mutta mummo osaa tulla ovelle ihan itse. Jos hänelle sanoo, että nyt ei sovi vastaus on "no minä olen jo tässä..." Eli ei-sanalla ei ole merkitystä. Mies on töissä joten ei ole päivällä paikalla ja hänet ja veljensä on opetettu niin, että äidin mieltä ei saa pahoittaa. Nykyisin kyllä välillä näin käy, mutta hirmu harvoin, koska ainakin pappa puuttuu sitten asiaan. Anoppi on jäänyt juuri eläkkeelle eikä hänellä ole ystäviä eikä hän harrasta nuuta kuin lapsiensa elämää, tai lähinnä lapsenlapsien. Minusta hän on kontrollifriikki halutessaan minut kotoani pois lähes päivittäin, että saisi jäädä sinne lapsieni kanssa. Sitten tietty pahoittaa mielensä ja vääntelee käsiään kun en tottele.
Miksi avaat oven?
Äidiksi äidin paikalle haluavalle mummolle kyllä vähemmän antaisin 2-3-vuotiaan kuin vaikkapa 1-vuotiaan lapsen hoitoon. Tuhon mahdollisuudet vanhemman ja lapsen suhteelle ovat paljon pahemmat kun lapsi puhuu, ymmärtää ja on omapäinen. Varsinkin jotain 3-vuotiasta voi jo manipuloida puhumalla kuinka tehtäisiin kaikkea ihanaa mutta ilkeä äiti kieltää jne.
T. Kolmen äiti, jolla luojan kiitos järkevät isovanhemmat lapsilla