Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju olisi äärimmäisen tärkeää luettavaa myös esimerkiksi sosiaalipuolen työntekijöille. Tai neuvoloille yms.
Koska siellä jauhetaan pilvin pimein jatkuvasti 24/7 siitä miten pitää käyttää tukiverkkoja miten korvaamattomia tukiverkot on.
Tajuamatta lainkaan MILLAISIA isovanhempia perheillä on ristinään. Meillä osui neuvolaan sellainen suomenruotsalainen naisihminen jolle suku on ilmeisesti pelkkää auvoista rapujuhlaa Hangossa. Oli ihan sietämätöntä kuunnella sitä jauhamista isovanhempien tärkeydestä. Kun omat on mitä on.
Olen lastensuojeluilmoituksia työkseni selvittävä sosiaalityöntekijä, ja tämän ketjun luettuani otan kyllä jatkossa huomioon mahdollisuuden, että perheen ongelmien aiheuttajana onkin isovanhemmat. Enkä ymmärrä, miksi asiakkaalle pitää ikinä jauhaa niistä oman elämän asioista. Itse keskityn työskennellessäni asiakkaan asioihin.
Kun edes ensimmäiseksi ymmärtäisitte että jos se isovanhempi tekee niitä ilmoituksianne, hän ei tee niitä "huolesta" tai "rakkaudesta" tms vaan ihan kusipäisyyttään, itsekkyyttään tai koska on päästään vialla.
Meistä minun äitini teki 72 lastensuojeluilmoitusta häiriköityään meitä ensin ja lastensuojelu lähti innolla täydestä sydämestään MUKAAN siihen hänen häiriköintiinsä. Teki meistä vuoden lastensuojelutarpeen selvitystä ennen kuin kantelun myötä viimein lopetti.
Koska eihän se isovanhempi voi olla muuta kuin rakastava ja ihana.
Eiköhän he ymmärrä.. Kuten jo tiedämme niin joka ihmisryhmästä löytyy sekopäänsä. Joskus isovanhemman huoli on aiheellista, joskus kiusantekoa. Lähinnä "meitä" ehkä helpottaisi se tieto, että ongelma myönnetään ja sen olemassa oloa ei kiistetä. Vähättely on nimittäin kaikista kamalin tunne tilanteessa, jossa muutenkin ahdistaa ja tuntuu siltä että tämä ei ole oikein. Ja tutkittaisiin puolueettomasti nämä ilmoitukset, lähtemättä mukaan häiriköintiin.
Eivät todellakaan ymmärrä. Kuten meidänkin tapauksemme osoittaa.
Heillä on omituinen käsitys mummojen pullantuoksuisesta ihanuudesta. Siis 72 ilmoitusta, laajennettu lähestymiskielto ja todisteet stalkkaamisesta. Ja nämä on vain edelleen sitä mieltä että "mummoa on kohdeltu väärin" ja että "lähestymiskielto on väärinymmärrys ja syntynyt tilanteessa jossa mummo on vain yrittänyt kantaa huolta". Juupa. Kun se syntyi vuoden jatkuneesta häirinnästä, lapsen kaappaamisesta ja siitä että mummo hiippailee naapurienkin pihoilla tarkkailemassa meitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmaan missä asuu? AInakin tuntuu siltä. Meille ei Hkissä ole koskaan tuputettu isovanhempia, kysytty isovanhemmista tai tehty minkäänlaisia oletuksia. Ylipäänsä ollaan tosi varovaisia - kun löytyy paljon kaikenlaisia perheitä sateenkaarineen päivineen. Ei oleteta etä vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla tai mitään muutakaan. Ystäväni pikkupaikkakunnalla 500 km täältä ja siellä on aivan eri meininki. Maaseudulla yhteisöllisyys, juoruilu, boomeri-pönötys on yleisempää ja se että lampataan ovista sisään ilmoittamatta, soittamatta on selvästi yleisempää. Ehkä siinä on jotain hyvääkin, mutta ei näissä tapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan missä asuu? AInakin tuntuu siltä. Meille ei Hkissä ole koskaan tuputettu isovanhempia, kysytty isovanhemmista tai tehty minkäänlaisia oletuksia. Ylipäänsä ollaan tosi varovaisia - kun löytyy paljon kaikenlaisia perheitä sateenkaarineen päivineen. Ei oleteta etä vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla tai mitään muutakaan. Ystäväni pikkupaikkakunnalla 500 km täältä ja siellä on aivan eri meininki. Maaseudulla yhteisöllisyys, juoruilu, boomeri-pönötys on yleisempää ja se että lampataan ovista sisään ilmoittamatta, soittamatta on selvästi yleisempää. Ehkä siinä on jotain hyvääkin, mutta ei näissä tapauksissa.
Helsingissä asumme.
t. se lähestymiskieltoisen mummon uhri
Ja kaiken huippu siinä sosiaalitoimiston toiminnassa oli se että kun se tulos ei ollut mummon mieleinen siinä vuoden kuluessa, hän alkoi rasittaa niitä viraston ihmisiä aivan jatkuvilla soitoilla ja kantelemalla esimiehille ja oikeuskanslerille jne sieltä sosiaalivirastosta alettiin syyttää meitä siitä, että se mummo on heidän ristinään ja että meidän pitää nyt jotenkin hoitaa se lähestymiskieltoinen mummo ruotuun!
Eli mitä tahansa tapahtui, minä mummon tyttärenä olin aina jotenkin vikapää ja se syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan missä asuu? AInakin tuntuu siltä. Meille ei Hkissä ole koskaan tuputettu isovanhempia, kysytty isovanhemmista tai tehty minkäänlaisia oletuksia. Ylipäänsä ollaan tosi varovaisia - kun löytyy paljon kaikenlaisia perheitä sateenkaarineen päivineen. Ei oleteta etä vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla tai mitään muutakaan. Ystäväni pikkupaikkakunnalla 500 km täältä ja siellä on aivan eri meininki. Maaseudulla yhteisöllisyys, juoruilu, boomeri-pönötys on yleisempää ja se että lampataan ovista sisään ilmoittamatta, soittamatta on selvästi yleisempää. Ehkä siinä on jotain hyvääkin, mutta ei näissä tapauksissa.
Helsingissä asumme.
t. se lähestymiskieltoisen mummon uhri
No voi P*ska. Olisiko niillä tullut joku "isovanhemmista apu lapsiperheisiin, koska rahat kaupungilta loppu jne"-ohje. Vaikea sanoa. On ehtinyt neuvolan täti vaihtumaankin pariin kertaan, mutta kertaakaan ei ole kysytty isovanhemmista tai tuputettu heitä. Tosin en ole neuvolatätien kanssa ollut kiinnostunut sen kumemmin rupattelemaan koskaan muutenkaan, hoidettu pakolliset asiat ja that's it. Vai siis onko kyse siitä että olette kertoneet ongelmasta ja siihen on kommentoitu?
Hoitoalan koulutus sisältää aika paljon sellaista pakko positiivisuutta, jota sitten yritetään levittää, vaikka enemän voisi auttaa jos vaan toteaisi "no huh huh, onpa s paska mummo/anoppi". Kaikkea ei tarvitse vanhemmilleen anteeksiantaa, saati olla tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja kaiken huippu siinä sosiaalitoimiston toiminnassa oli se että kun se tulos ei ollut mummon mieleinen siinä vuoden kuluessa, hän alkoi rasittaa niitä viraston ihmisiä aivan jatkuvilla soitoilla ja kantelemalla esimiehille ja oikeuskanslerille jne sieltä sosiaalivirastosta alettiin syyttää meitä siitä, että se mummo on heidän ristinään ja että meidän pitää nyt jotenkin hoitaa se lähestymiskieltoinen mummo ruotuun!
Eli mitä tahansa tapahtui, minä mummon tyttärenä olin aina jotenkin vikapää ja se syyllinen.
Eikö tuollaista mummua saisi vaikka johonkin suljettuun paikkaan hetken aikaa "hoitoon" tai ihan vankilaan, kun onhan tuollainen toiminta rikollista. Ihan teidän turvallisuuden ja mielenrauhan vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaiken huippu siinä sosiaalitoimiston toiminnassa oli se että kun se tulos ei ollut mummon mieleinen siinä vuoden kuluessa, hän alkoi rasittaa niitä viraston ihmisiä aivan jatkuvilla soitoilla ja kantelemalla esimiehille ja oikeuskanslerille jne sieltä sosiaalivirastosta alettiin syyttää meitä siitä, että se mummo on heidän ristinään ja että meidän pitää nyt jotenkin hoitaa se lähestymiskieltoinen mummo ruotuun!
Eli mitä tahansa tapahtui, minä mummon tyttärenä olin aina jotenkin vikapää ja se syyllinen.
Eikö tuollaista mummua saisi vaikka johonkin suljettuun paikkaan hetken aikaa "hoitoon" tai ihan vankilaan, kun onhan tuollainen toiminta rikollista. Ihan teidän turvallisuuden ja mielenrauhan vuoksi.
Ei Suomessa saa pakkohoitoon ihmistä joka ei mielestään ole sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.
Normaalia on toimia niinkuin teidän omalle perheelle sopii, ihan niinkuin on aina tehty.
Sinun vanhempasi aikanaan päättivät miten sinun lapsuudenperheessäsi toimittiin, miehesi vanhemmat päättivät aikanaan miten heidän perheessä toimittiin, nyt on sinun ja miehesi vastuulla päättää miten sinun lastesi lapsuudenperheessä toimitaan.
Lapsesi päättävät sitten tulevaisuudessa omien perheidensä perinteistä.
Jos miehesi haluaa, voisi olla kaikkia miellyttävä vaihtoehto lähettää mummolle onnitteluviestinä esim miehesi ja lapsenne selfie, tekstinä vaikka Hyvää äitienpäivää isin äidille!
Ps. Paras toimintatapa on oman kokemukseni perusteella suora puhe.
Jos mummo tulee linjoja pitkin kimppuusi niin sano se mitä ajattelet, ei se ole vaarallista jos joku sinulle suuttuu, sinullakin on oikeus suuttua.
Jokainen aikuinen on vastuussa omista tunteistaan, ei ole sinun tehtäväsi miettiä mummon loukkaantumisia tai suuttumisia, hän on aikuinen ihminen jonka pitäisi itse käsitellä omat tuntemuksensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan missä asuu? AInakin tuntuu siltä. Meille ei Hkissä ole koskaan tuputettu isovanhempia, kysytty isovanhemmista tai tehty minkäänlaisia oletuksia. Ylipäänsä ollaan tosi varovaisia - kun löytyy paljon kaikenlaisia perheitä sateenkaarineen päivineen. Ei oleteta etä vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla tai mitään muutakaan. Ystäväni pikkupaikkakunnalla 500 km täältä ja siellä on aivan eri meininki. Maaseudulla yhteisöllisyys, juoruilu, boomeri-pönötys on yleisempää ja se että lampataan ovista sisään ilmoittamatta, soittamatta on selvästi yleisempää. Ehkä siinä on jotain hyvääkin, mutta ei näissä tapauksissa.
Helsingissä asumme.
t. se lähestymiskieltoisen mummon uhri
No voi P*ska. Olisiko niillä tullut joku "isovanhemmista apu lapsiperheisiin, koska rahat kaupungilta loppu jne"-ohje. Vaikea sanoa. On ehtinyt neuvolan täti vaihtumaankin pariin kertaan, mutta kertaakaan ei ole kysytty isovanhemmista tai tuputettu heitä. Tosin en ole neuvolatätien kanssa ollut kiinnostunut sen kumemmin rupattelemaan koskaan muutenkaan, hoidettu pakolliset asiat ja that's it. Vai siis onko kyse siitä että olette kertoneet ongelmasta ja siihen on kommentoitu?
Hoitoalan koulutus sisältää aika paljon sellaista pakko positiivisuutta, jota sitten yritetään levittää, vaikka enemän voisi auttaa jos vaan toteaisi "no huh huh, onpa s paska mummo/anoppi". Kaikkea ei tarvitse vanhemmilleen anteeksiantaa, saati olla tekemisissä.
Meidän neuvolan tätihän siis oli meidän puolellamme, otti oma-aloitteisesti yhteyttä sinne sosiaalitoimeen, kirjoitti meistä vanhempina kirjallisen puoltavan lausunnon, tuki meitä.
Ei auttanut.
Päiväkoti oli samaa mieltä meistä. Koulu oli samaa mieltä meistä.
Ei auttanut.
Lastensuojelu vain höyrysi VUODEN sitä selvitystään vääntäen sen mummon talutusnuorassa. Yritti ja yritti ja yritti löytää jotakin mihin tarttua koska pullantuoksuinen (lähestymiskieltoinen) mummo väitti että nyt on paljon vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaiken huippu siinä sosiaalitoimiston toiminnassa oli se että kun se tulos ei ollut mummon mieleinen siinä vuoden kuluessa, hän alkoi rasittaa niitä viraston ihmisiä aivan jatkuvilla soitoilla ja kantelemalla esimiehille ja oikeuskanslerille jne sieltä sosiaalivirastosta alettiin syyttää meitä siitä, että se mummo on heidän ristinään ja että meidän pitää nyt jotenkin hoitaa se lähestymiskieltoinen mummo ruotuun!
Eli mitä tahansa tapahtui, minä mummon tyttärenä olin aina jotenkin vikapää ja se syyllinen.
Eikö tuollaista mummua saisi vaikka johonkin suljettuun paikkaan hetken aikaa "hoitoon" tai ihan vankilaan, kun onhan tuollainen toiminta rikollista. Ihan teidän turvallisuuden ja mielenrauhan vuoksi.
Ei Suomessa saa pakkohoitoon ihmistä joka ei mielestään ole sairas.
No onhan tuollainen jo hyvinkin pakkomielteistä, jos tehtaillut 72 ilmoitusta ja kun niistä ei ole saanut toivomaansa vastakaikua, niin sitten alkaa ahdistella sosiaalityöntekijöitä ja kaikkia mahdollisia oikeuskansleria myöten.
Vaikka oma anoppi on ihan järkyttävä tapaus, niin ihan tuohon ei sentään ole vielä menty. Toivottavasti ei menekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.Normaalia on toimia niinkuin teidän omalle perheelle sopii, ihan niinkuin on aina tehty.
Sinun vanhempasi aikanaan päättivät miten sinun lapsuudenperheessäsi toimittiin, miehesi vanhemmat päättivät aikanaan miten heidän perheessä toimittiin, nyt on sinun ja miehesi vastuulla päättää miten sinun lastesi lapsuudenperheessä toimitaan.
Lapsesi päättävät sitten tulevaisuudessa omien perheidensä perinteistä.
Jos miehesi haluaa, voisi olla kaikkia miellyttävä vaihtoehto lähettää mummolle onnitteluviestinä esim miehesi ja lapsenne selfie, tekstinä vaikka Hyvää äitienpäivää isin äidille!
Ps. Paras toimintatapa on oman kokemukseni perusteella suora puhe.
Jos mummo tulee linjoja pitkin kimppuusi niin sano se mitä ajattelet, ei se ole vaarallista jos joku sinulle suuttuu, sinullakin on oikeus suuttua.
Jokainen aikuinen on vastuussa omista tunteistaan, ei ole sinun tehtäväsi miettiä mummon loukkaantumisia tai suuttumisia, hän on aikuinen ihminen jonka pitäisi itse käsitellä omat tuntemuksensa.
Kun ei se todellakaan ole näin näiden rajattomien kanssa.
He toimii kuten Kultamummi, hakee auktoriteettia ylempää, ylempää ja ylempää, nythän jo Sanoma Oykin on menettämässä tilauksen kun Kultamummi ei saa tahtoaan läpi.
Se vainoaminen ja rajattomuus voi räjähtää älyttömiin sfääreihin. Ihan ekana vanhemmat haukutaan sukulaisille, naapureille, paikkakuntalaisille.
Sitten keksitään soitella neuvolaan jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaiken huippu siinä sosiaalitoimiston toiminnassa oli se että kun se tulos ei ollut mummon mieleinen siinä vuoden kuluessa, hän alkoi rasittaa niitä viraston ihmisiä aivan jatkuvilla soitoilla ja kantelemalla esimiehille ja oikeuskanslerille jne sieltä sosiaalivirastosta alettiin syyttää meitä siitä, että se mummo on heidän ristinään ja että meidän pitää nyt jotenkin hoitaa se lähestymiskieltoinen mummo ruotuun!
Eli mitä tahansa tapahtui, minä mummon tyttärenä olin aina jotenkin vikapää ja se syyllinen.
Eikö tuollaista mummua saisi vaikka johonkin suljettuun paikkaan hetken aikaa "hoitoon" tai ihan vankilaan, kun onhan tuollainen toiminta rikollista. Ihan teidän turvallisuuden ja mielenrauhan vuoksi.
Ei Suomessa saa pakkohoitoon ihmistä joka ei mielestään ole sairas.
No onhan tuollainen jo hyvinkin pakkomielteistä, jos tehtaillut 72 ilmoitusta ja kun niistä ei ole saanut toivomaansa vastakaikua, niin sitten alkaa ahdistella sosiaalityöntekijöitä ja kaikkia mahdollisia oikeuskansleria myöten.
Vaikka oma anoppi on ihan järkyttävä tapaus, niin ihan tuohon ei sentään ole vielä menty. Toivottavasti ei menekään.
Suomessa ei vasten tahtoaan saa ihmistä pakkohoitoon. Luuletko ettei ole yritetty?
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan missä asuu? AInakin tuntuu siltä. Meille ei Hkissä ole koskaan tuputettu isovanhempia, kysytty isovanhemmista tai tehty minkäänlaisia oletuksia. Ylipäänsä ollaan tosi varovaisia - kun löytyy paljon kaikenlaisia perheitä sateenkaarineen päivineen. Ei oleteta etä vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla tai mitään muutakaan. Ystäväni pikkupaikkakunnalla 500 km täältä ja siellä on aivan eri meininki. Maaseudulla yhteisöllisyys, juoruilu, boomeri-pönötys on yleisempää ja se että lampataan ovista sisään ilmoittamatta, soittamatta on selvästi yleisempää. Ehkä siinä on jotain hyvääkin, mutta ei näissä tapauksissa.
Mä asun maalla, mun mies on täältä kotoisin. Neuvolassa juteltiin minun jaksamisesta, ja neuvolan henkilö kyseli kuinka meillä on tukiverkkoja. Kerroin, että omien vanhempien kanssa ei ongelmaa, mutta asuvat kaukana. Miehen isä kuopattu vuosia sitten ja anopin kanssa runsaasti ongelmaa, kun ei tajua omaa paikkaansa. Rivin välistä pystyin lukemaan, että neuvolassa tiedettiin kuka mun anoppi on, ja että kyseessä on ns. hankalaksi tiedetty tapaus. Siellä kyllä hoidettin asia hyvin, ei tuputettu vaihtoehtoa anna lapsi isoäidille hoitoon ja käy lenkillä, vaan sanottiin että ihan on sallittua olla kotonaan rauhassa ilman ulkopuolisten häirintää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaiken huippu siinä sosiaalitoimiston toiminnassa oli se että kun se tulos ei ollut mummon mieleinen siinä vuoden kuluessa, hän alkoi rasittaa niitä viraston ihmisiä aivan jatkuvilla soitoilla ja kantelemalla esimiehille ja oikeuskanslerille jne sieltä sosiaalivirastosta alettiin syyttää meitä siitä, että se mummo on heidän ristinään ja että meidän pitää nyt jotenkin hoitaa se lähestymiskieltoinen mummo ruotuun!
Eli mitä tahansa tapahtui, minä mummon tyttärenä olin aina jotenkin vikapää ja se syyllinen.
Eikö tuollaista mummua saisi vaikka johonkin suljettuun paikkaan hetken aikaa "hoitoon" tai ihan vankilaan, kun onhan tuollainen toiminta rikollista. Ihan teidän turvallisuuden ja mielenrauhan vuoksi.
Ei Suomessa saa pakkohoitoon ihmistä joka ei mielestään ole sairas.
No onhan tuollainen jo hyvinkin pakkomielteistä, jos tehtaillut 72 ilmoitusta ja kun niistä ei ole saanut toivomaansa vastakaikua, niin sitten alkaa ahdistella sosiaalityöntekijöitä ja kaikkia mahdollisia oikeuskansleria myöten.
Vaikka oma anoppi on ihan järkyttävä tapaus, niin ihan tuohon ei sentään ole vielä menty. Toivottavasti ei menekään.
Suomessa ei vasten tahtoaan saa ihmistä pakkohoitoon. Luuletko ettei ole yritetty?
Uskon kyllä, että on yritetty. Systeemissä on virhe, jos noin harhaista hullua ei saada pois kadulta häiriköimästä omaa lasta ja hänen perhettään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.Normaalia on toimia niinkuin teidän omalle perheelle sopii, ihan niinkuin on aina tehty.
Sinun vanhempasi aikanaan päättivät miten sinun lapsuudenperheessäsi toimittiin, miehesi vanhemmat päättivät aikanaan miten heidän perheessä toimittiin, nyt on sinun ja miehesi vastuulla päättää miten sinun lastesi lapsuudenperheessä toimitaan.
Lapsesi päättävät sitten tulevaisuudessa omien perheidensä perinteistä.
Jos miehesi haluaa, voisi olla kaikkia miellyttävä vaihtoehto lähettää mummolle onnitteluviestinä esim miehesi ja lapsenne selfie, tekstinä vaikka Hyvää äitienpäivää isin äidille!
Ps. Paras toimintatapa on oman kokemukseni perusteella suora puhe.
Jos mummo tulee linjoja pitkin kimppuusi niin sano se mitä ajattelet, ei se ole vaarallista jos joku sinulle suuttuu, sinullakin on oikeus suuttua.
Jokainen aikuinen on vastuussa omista tunteistaan, ei ole sinun tehtäväsi miettiä mummon loukkaantumisia tai suuttumisia, hän on aikuinen ihminen jonka pitäisi itse käsitellä omat tuntemuksensa.Kun ei se todellakaan ole näin näiden rajattomien kanssa.
He toimii kuten Kultamummi, hakee auktoriteettia ylempää, ylempää ja ylempää, nythän jo Sanoma Oykin on menettämässä tilauksen kun Kultamummi ei saa tahtoaan läpi.
Se vainoaminen ja rajattomuus voi räjähtää älyttömiin sfääreihin. Ihan ekana vanhemmat haukutaan sukulaisille, naapureille, paikkakuntalaisille.
Sitten keksitään soitella neuvolaan jne.
Sun neuvoko on jatkaa mielistelylinjalla?
Itse kyllä hyödyin suorasta puheesta. Sanoin suoraan mielipiteen, kerroin mitä haluan, ja kerroin seuraukset jos huono käytös jatkuu.
Tilanne helpottui huomattavasti kun myös toteutin kertomani seuraukset ja jatkoin suoraa hyssyttelemätöntä linjaa, ihan kylmän kohteliaasti tietty.
Mua henk.koht. ei pystyisi vähempää kiinnostaa vaikka mummo haukkuisi mut koko suvulleen ja soittelis vaikka päivittäin neuvolaan, mistä mä tiedän vaikka soitteliskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.Normaalia on toimia niinkuin teidän omalle perheelle sopii, ihan niinkuin on aina tehty.
Sinun vanhempasi aikanaan päättivät miten sinun lapsuudenperheessäsi toimittiin, miehesi vanhemmat päättivät aikanaan miten heidän perheessä toimittiin, nyt on sinun ja miehesi vastuulla päättää miten sinun lastesi lapsuudenperheessä toimitaan.
Lapsesi päättävät sitten tulevaisuudessa omien perheidensä perinteistä.
Jos miehesi haluaa, voisi olla kaikkia miellyttävä vaihtoehto lähettää mummolle onnitteluviestinä esim miehesi ja lapsenne selfie, tekstinä vaikka Hyvää äitienpäivää isin äidille!
Ps. Paras toimintatapa on oman kokemukseni perusteella suora puhe.
Jos mummo tulee linjoja pitkin kimppuusi niin sano se mitä ajattelet, ei se ole vaarallista jos joku sinulle suuttuu, sinullakin on oikeus suuttua.
Jokainen aikuinen on vastuussa omista tunteistaan, ei ole sinun tehtäväsi miettiä mummon loukkaantumisia tai suuttumisia, hän on aikuinen ihminen jonka pitäisi itse käsitellä omat tuntemuksensa.Kun ei se todellakaan ole näin näiden rajattomien kanssa.
He toimii kuten Kultamummi, hakee auktoriteettia ylempää, ylempää ja ylempää, nythän jo Sanoma Oykin on menettämässä tilauksen kun Kultamummi ei saa tahtoaan läpi.
Se vainoaminen ja rajattomuus voi räjähtää älyttömiin sfääreihin. Ihan ekana vanhemmat haukutaan sukulaisille, naapureille, paikkakuntalaisille.
Sitten keksitään soitella neuvolaan jne.
Sun neuvoko on jatkaa mielistelylinjalla?
Itse kyllä hyödyin suorasta puheesta. Sanoin suoraan mielipiteen, kerroin mitä haluan, ja kerroin seuraukset jos huono käytös jatkuu.
Tilanne helpottui huomattavasti kun myös toteutin kertomani seuraukset ja jatkoin suoraa hyssyttelemätöntä linjaa, ihan kylmän kohteliaasti tietty.
Mua henk.koht. ei pystyisi vähempää kiinnostaa vaikka mummo haukkuisi mut koko suvulleen ja soittelis vaikka päivittäin neuvolaan, mistä mä tiedän vaikka soitteliskin.
Rajattomaan hulluun se ei tepsi. Niihin joita tää ketju käsittelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan missä asuu? AInakin tuntuu siltä. Meille ei Hkissä ole koskaan tuputettu isovanhempia, kysytty isovanhemmista tai tehty minkäänlaisia oletuksia. Ylipäänsä ollaan tosi varovaisia - kun löytyy paljon kaikenlaisia perheitä sateenkaarineen päivineen. Ei oleteta etä vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla tai mitään muutakaan. Ystäväni pikkupaikkakunnalla 500 km täältä ja siellä on aivan eri meininki. Maaseudulla yhteisöllisyys, juoruilu, boomeri-pönötys on yleisempää ja se että lampataan ovista sisään ilmoittamatta, soittamatta on selvästi yleisempää. Ehkä siinä on jotain hyvääkin, mutta ei näissä tapauksissa.
Mä asun maalla, mun mies on täältä kotoisin. Neuvolassa juteltiin minun jaksamisesta, ja neuvolan henkilö kyseli kuinka meillä on tukiverkkoja. Kerroin, että omien vanhempien kanssa ei ongelmaa, mutta asuvat kaukana. Miehen isä kuopattu vuosia sitten ja anopin kanssa runsaasti ongelmaa, kun ei tajua omaa paikkaansa. Rivin välistä pystyin lukemaan, että neuvolassa tiedettiin kuka mun anoppi on, ja että kyseessä on ns. hankalaksi tiedetty tapaus. Siellä kyllä hoidettin asia hyvin, ei tuputettu vaihtoehtoa anna lapsi isoäidille hoitoon ja käy lenkillä, vaan sanottiin että ihan on sallittua olla kotonaan rauhassa ilman ulkopuolisten häirintää.
Tästä tuli mieleen se, että pikkupaikkakuntaan ulkopuolelta tullut miniä, ei välttämättä ahdistuksessaan anopista, tiedä että hänen anoppi(tai muu henkilö) on "kaikille" tuttu. Paikkakunta on täynnä ihmisiä, jotka tietävät kyseisen henkilön olevan seko, rajaton, juorukello, juoppo. Se muualta tullut miniä ei tunne paljoa ihmisiä, ja luulee olevansa yksin, kun mies on tottunut äitiinsä ja luulee kaiken olevan normaalia. Todellisuudessa totuuden tietää hyvin moni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.Normaalia on toimia niinkuin teidän omalle perheelle sopii, ihan niinkuin on aina tehty.
Sinun vanhempasi aikanaan päättivät miten sinun lapsuudenperheessäsi toimittiin, miehesi vanhemmat päättivät aikanaan miten heidän perheessä toimittiin, nyt on sinun ja miehesi vastuulla päättää miten sinun lastesi lapsuudenperheessä toimitaan.
Lapsesi päättävät sitten tulevaisuudessa omien perheidensä perinteistä.
Jos miehesi haluaa, voisi olla kaikkia miellyttävä vaihtoehto lähettää mummolle onnitteluviestinä esim miehesi ja lapsenne selfie, tekstinä vaikka Hyvää äitienpäivää isin äidille!
Ps. Paras toimintatapa on oman kokemukseni perusteella suora puhe.
Jos mummo tulee linjoja pitkin kimppuusi niin sano se mitä ajattelet, ei se ole vaarallista jos joku sinulle suuttuu, sinullakin on oikeus suuttua.
Jokainen aikuinen on vastuussa omista tunteistaan, ei ole sinun tehtäväsi miettiä mummon loukkaantumisia tai suuttumisia, hän on aikuinen ihminen jonka pitäisi itse käsitellä omat tuntemuksensa.
Samaa mieltä paitsi tuota selfiehommaa miettisin vielä. Ainakin meidän tapauksessa ei olisi mieluisempaa onnittelua kuin lapselta selfie isänsä kanssa, ei todellakaan minua siihen sotkemaan ja pilaamaan kaikkea. He ovat kolmen kopla❤️ anopin haaveissa ❤️ äiti-mummo, poika ja pojanpoika ja ei ketään muuta❤️ pojanpoika on oikeastaan sama kuin oma poika, jos tarkkaan miettii niin tavallaan anoppi on hänet synnyttänytkin, kun on synnyttänyt lapsen isän ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.Normaalia on toimia niinkuin teidän omalle perheelle sopii, ihan niinkuin on aina tehty.
Sinun vanhempasi aikanaan päättivät miten sinun lapsuudenperheessäsi toimittiin, miehesi vanhemmat päättivät aikanaan miten heidän perheessä toimittiin, nyt on sinun ja miehesi vastuulla päättää miten sinun lastesi lapsuudenperheessä toimitaan.
Lapsesi päättävät sitten tulevaisuudessa omien perheidensä perinteistä.
Jos miehesi haluaa, voisi olla kaikkia miellyttävä vaihtoehto lähettää mummolle onnitteluviestinä esim miehesi ja lapsenne selfie, tekstinä vaikka Hyvää äitienpäivää isin äidille!
Ps. Paras toimintatapa on oman kokemukseni perusteella suora puhe.
Jos mummo tulee linjoja pitkin kimppuusi niin sano se mitä ajattelet, ei se ole vaarallista jos joku sinulle suuttuu, sinullakin on oikeus suuttua.
Jokainen aikuinen on vastuussa omista tunteistaan, ei ole sinun tehtäväsi miettiä mummon loukkaantumisia tai suuttumisia, hän on aikuinen ihminen jonka pitäisi itse käsitellä omat tuntemuksensa.Samaa mieltä paitsi tuota selfiehommaa miettisin vielä. Ainakin meidän tapauksessa ei olisi mieluisempaa onnittelua kuin lapselta selfie isänsä kanssa, ei todellakaan minua siihen sotkemaan ja pilaamaan kaikkea. He ovat kolmen kopla❤️ anopin haaveissa ❤️ äiti-mummo, poika ja pojanpoika ja ei ketään muuta❤️ pojanpoika on oikeastaan sama kuin oma poika, jos tarkkaan miettii niin tavallaan anoppi on hänet synnyttänytkin, kun on synnyttänyt lapsen isän ❤️
Jep, se miniä on pakollinen paha, joka on tarvittu synnyttämään se pojanpoika. Mitä sitä turhaan esim. äidiksi kutsua, kun se mummo on ainut asia mitä se poika ja tämän poika tarvitsevat!
Juuri tämä pitäisi saada päättäjien tietoon että hyvin usein se isovanhempi EI OLE rakastava ja mukava.
Kaikki lehden paapoo suuria ikäluokkia (suomen varakkain ihmisryhmä) ja siitä syystä julkaisee lehdissä vain isovanhempia palvovia ja kiittäviä juttuja. Katsokaa vaikka perhe- ja vauvalehtiä, siellä aina isovanhemmat jotka hoitaa ja auttaa valtavasti, miten kolme sukupolvea tukee ja auttaa toisiaan, miten on niin rakastavaa ja lässynlää.
Oikeasti ne suurten ikäluokkien isovanhemmat on suurilta osin narsistisia, väkivaltaisia, itsekkäitä, osa välinpitämättömiä isovanhempia, osa raivoipäisiä iholle tunkevia rajattomia isovanhempia, osa juoppoja jne. Mutta kas kas, NÄISTÄ ei yksikään lehti ilinä kirjoita mitään kun pian boomerit suuttuu ja lopettaa lehtitilaukset.
Mulla on ollut 14v ajan lapsia, koko tämän ajan olen kärsinyt täisovanhempi-tuputuksesta, eli ”kai nyt isovanhemmat on joulua teillä, kai nyt vietätte kesää heidän kanssaan, onhan ne nyt teille tärkeimmät ihmiset, kyllähän te saatte niiltä apua ja tukea...” en jaksa edes muistella kaikkia noita tuputuksia ja isovanhempien tyrkytystä. Mutta kun ne EI OLE rakastavat isovanhemmat vaan väkivaltaiset hakkaajat.
Sorry että kiukuttaa mutta tästä isovanhempien kulta-patsastelusta pitäisi päästä oikeasti eroon ja lehtienkin joskus kirjoittaa siitä mikä on totuus, eikä siitä mikä on illuusiota.