Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.Onnitteluviesti "hyvää mummojenpäivää"...?
Kyllä se riittä että mies laittaa tekstarin tai kortin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.
Onnitteleeko anoppisi sitten sinua? Olethan kuitenkin hänen lapsenlapsensa äiti. Ei kun oikeasti, eiköhän nuo kuulu sun miehen hoitaa, eihän se anoppi sinun äitisi ole! Poista vaan kylmästi kaikki viestit mitä se sulle laittaa, älä vastaa niihin, älä edes lue niitä. Viettäkää jatkossakin kolmistaan äitienpäivää, se on sinun päiväsi nyt.
Meilläkin appivanhemmat odottavat, että kaikki pyhät ja muut merkkipäivät menisivät heille. He ovat täysin unohtaneet, että minullakin on perhe.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.
Miksi miehen viesti ei riitä onnitteluksi, vaan viestin on tultava sinulta, jolloin se olisi tulkittavissa vauvan onnitteluviestiksi? Ihan päätöntä.
Mun lapsuudessa vietettiin äitienpäivä suureellisesti koko suvun kesken, mutta omien lasten myötä nyt vietetään päivä oman perheen kesken. Minä, mies ja lapset. Omaa äitiäni lahjon kukalla ja lasten kanssa askartelen jotain. Lasten ollessa ihan pieniä askartelin myös anopille, mutta nykyään en. Jos mies haluaa viedä muutakin kuin lähimarketin halvimman ruusun, saa ihan itse askarrella lasten kanssa. Anoppi on minulle ollut vain inhottava ja ilkeä, miksi ihmeessä haluaisin tehdä hänelle lahjan? Edes lasten askarteluavustajan ominaisuudessa? Jos lapset omaehtoisesti haluavat tehdä esim kortin, niin tehköön. Tähän mennessä eivät ole halunneet. Mies on yleensä vienyt kukan aamulla yksin, reissu kestänyt max. 15 min.
Jos anoppisi ei ole tyytyväinen teidän tapaanne hoitaa äitienpäiväjuhlallisuuksia, se on hänen ongelmansa, ei sinun. Aikuisena ihmisenä hänellä pitäisi olla kyky käsitellä pettymyksiä. Saa hänellä olla visio siitä, kuinka häntä juhlitaan, hän leikkii lapsen kanssa ja miniä raataa keittiössä herkkuateriaa. Hänellä ei ole mitään oikeutta vaatia sinua ja perhettäsi toteuttamaan hänen fantasiaäitienpäivää. Jos se anoppi aiheuttaa tuollaisia tunteita kuin kuvasit, niin ehdottaisin aamulla onnitteluviestin lähettämistä miehen puhelimesta, joku hyvin persoonaton mutta nätti kukka-kuva viestiin. Onnea! T. Timo, Tiia ja pikkumyy. Lopun päivää vietätte oman halunne mukaan.
Jos alkaa taas pommitus viesteillä, niin älä vastaa. Ei ole mitään syytä. Jos oikein pahaksi menee, niin numero blokkaukseen. Älä anna hänen pilata äitienpäiväksi!
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Hei. Olen pahoillani sun puolesta, että anoppisi nappasi lapsesi sinulta ja sitten kävi passuuttamaan. Se oli huonotapaista ja väärin sinua kohtaan. Se ei kuitenkaan oikeuta sinua samanlaiseen tai vastaavaan käytökseen seuraavassa sukupolvessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.Onnitteleeko anoppisi sitten sinua? Olethan kuitenkin hänen lapsenlapsensa äiti. Ei kun oikeasti, eiköhän nuo kuulu sun miehen hoitaa, eihän se anoppi sinun äitisi ole! Poista vaan kylmästi kaikki viestit mitä se sulle laittaa, älä vastaa niihin, älä edes lue niitä. Viettäkää jatkossakin kolmistaan äitienpäivää, se on sinun päiväsi nyt.
Meilläkin appivanhemmat odottavat, että kaikki pyhät ja muut merkkipäivät menisivät heille. He ovat täysin unohtaneet, että minullakin on perhe.
Meillä vietetään suuri osa pyhistä kotona. Jos lähdetään reissuun, niin mennään mun vanhempien luo. Anopille meidän koti-juhlinta on ok, mutta jotenkin mun perheen kanssa vietetty aika on häneltä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.Onnitteleeko anoppisi sitten sinua? Olethan kuitenkin hänen lapsenlapsensa äiti. Ei kun oikeasti, eiköhän nuo kuulu sun miehen hoitaa, eihän se anoppi sinun äitisi ole! Poista vaan kylmästi kaikki viestit mitä se sulle laittaa, älä vastaa niihin, älä edes lue niitä. Viettäkää jatkossakin kolmistaan äitienpäivää, se on sinun päiväsi nyt.
Meilläkin appivanhemmat odottavat, että kaikki pyhät ja muut merkkipäivät menisivät heille. He ovat täysin unohtaneet, että minullakin on perhe.
Ei onnitellut suoranaisesti, vastasi onnitteluviestiini "samoin!", enkä edes odottanut että onnittelisi mainitsemalla sanan ÄITIenpäivä. Mua kutsuu etunimellä lapselle, ei kuulemma vaan vieläkään muista eikä osaa sanoa äiti. En ole ainoa jolla tää, ainakaan ketjun alkupään perusteella.
Pitää kovettaa itteni eikä päästää ihon alle sitä uhriutumista. Anoppi tekee siis just sitä avoimen konfliktin sijasta, vetoaa muihin ja syyllistää ja uhriutuu. Tarkoittaa vain hyvää... toimiva taktiikka koska oon viettänyt pahimmassa vaiheessa, kun vauva oli alle 6kk unettomia öitäkin sen takia, aina yllätysvierailua seuranneena yönä tai yönä ennen sovittua vierailua. Siis sydän vaan hakkasi ja hakkasi kun yritin nukahtaa. Niin ei kyllä ole tarvetta eikä halua olla varsinaisesti mieliksi sille.
Suuret ikäluokat ovat itsekästä sukupolvea. Eivät kaikki, mutta ne pahimmat valittajat. Näillä valittajilla ja rutisijoilla on velaton omakotitalo, kesämökki, sijoitusasunto, lomaosake, pörssiosakkeita, pankkitalletuksia, rahaa ja varaa matkustella ulkomailla ja Lapissa. Ja silti elämä on niin kurjaa ja ankeata! Heillä on yleensä myös v###umaiset miniät ja vävyt!
Tuli mieleen, että onkohan sun isäsi mahdollisesti minun appiukko?! No vuosiluku (1950) ei täsmää! Kun appiukko tulee kylään, hän röhnöttää toisten sohvalla kuin kotonaan. Appiukko puhuu toisten päälle ja on jatkuvasti äänessä. Appiukko alkaa jankata ja jauhaa omia asioitaan kesken toisten perhejuhlien. Kertoo iänaikuisia ja typeriä vitsejään. Odottaa, että kuulijat nauravat näinkin "hyville" vitseille. Ja hoh-hoh-hoo, kun meillä kaikilla oli niin mukavaa! Nauretaanhan me - ihan ku#et housuissa! Nauretaan sitä, että voi ri##us, että miten typerä tuo appiukko on! Utelias, raivostuttava, itsekäs ja narsistinen ihminen, joka haluaa puuttua kaikkiin asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Olen vahvasti sitä mieltä, että appiukolla on narsistinen persoonallisuushäiriö.
Appiukko on jollain tapaa jopa pahempi kuin anoppi. Anoppi on muuten vaan omituinen ja jo ihan out maailman menosta. Lässynlässynlää-puhetapa lapsenlapsille ärsyttää. Anopin yleissivistys on kovin hatara. Hän ei esimerkiksi hahmota, mitkä puolueet on Suomen hallituksessa. Miniänä ihmettelen, että anoppi ei tiedä ruokakaupassa tavallisimpien elintarvikkeitten (esim. litra maitoa ja kilo perunoita jne.) hintoja. Elää jossain varakkaitten kuplassa.
"isä on syntynyt 1950. Hän on yhteydessä vain ja ainoastaan kun tarvitsee tai haluaa jotain.
On myös ihan rajaton. Tuli ja meni mökillemme kuin omalleen ja muuton yhteydessä pyysi että asunyoesittrlyn aiksna voisi tuoda autotalliimme liiat tavarat. Ei ikinä hakenut niitä pois.
Vuosiin ei kuulu mitäön. Sitten yhtäkkiä alkaa lähetellä imeliä viestejä ja mun pitäisi mennäkin sukukokoukseen jossa hän luennoi sukututkimuksistaan.
Aina nälvii ja päsmäröi. Muös lapsille. Varsinkin jos nämä onnistuvat jossain."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiristäminen on henkistä väkivaltaa.
Haluan muistuttaa kaikille isovanhemmille, jotka tätä ketjua lukevat: lähes jokainen vanhempi on todella onnellinen jos isovanhemmat ovat läsnä ja auttavat lapsenhoidossa. Suurin osa isovanhemmista on varmasti hyviä ihmisiä ja osaavat kuunnella lapsen vanhempia ja toimia sen mukaan. Tämä keskustelu EI koske niitä isovanhempia, jatkakaa te vaan samaan malliin -kiitos teille korvaamattomasta ajastanne! Tämä keskustelu on terapiaa niille vanhemmille, joilla ei ole käynyt hyvä tuuri isovanhempien suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleiset keskustelusäännöt ovat nyt monelta hukassa. Ketjusta ei ollut tarkoitus tulla suurten ikäluokkien haukkumisketju, sivistymättömän yleistämisen ketju eikä kirjoittajien keskinäinen vänkäys- ja riitelyketju. Sen oli tarkoitus olla tapauskertomus- ja vertaistukiketju. Aihe on tärkeä, älkää pilatko sitä.
Eikä tää myöskään ole kaiken maailman besserwisser-pätijä-itsensävalvojiksikorottaneiden ketju.
On ihan normaalia ja suorastaan kiitettävää että täällä päästellään höyryjä.
Kuka on yleistänyt sivistymättömästi, vänkyttänyt ja länkyttänyt? Ainoastaan Kultamummi. Ja sitten nämä holier than thou -vakiotyypit, jotka tulee aina näihin ketjuihin pätemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?
Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.
Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"
Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.
Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.
Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.Onnitteleeko anoppisi sitten sinua? Olethan kuitenkin hänen lapsenlapsensa äiti. Ei kun oikeasti, eiköhän nuo kuulu sun miehen hoitaa, eihän se anoppi sinun äitisi ole! Poista vaan kylmästi kaikki viestit mitä se sulle laittaa, älä vastaa niihin, älä edes lue niitä. Viettäkää jatkossakin kolmistaan äitienpäivää, se on sinun päiväsi nyt.
Meilläkin appivanhemmat odottavat, että kaikki pyhät ja muut merkkipäivät menisivät heille. He ovat täysin unohtaneet, että minullakin on perhe.
Ei onnitellut suoranaisesti, vastasi onnitteluviestiini "samoin!", enkä edes odottanut että onnittelisi mainitsemalla sanan ÄITIenpäivä. Mua kutsuu etunimellä lapselle, ei kuulemma vaan vieläkään muista eikä osaa sanoa äiti. En ole ainoa jolla tää, ainakaan ketjun alkupään perusteella.
Pitää kovettaa itteni eikä päästää ihon alle sitä uhriutumista. Anoppi tekee siis just sitä avoimen konfliktin sijasta, vetoaa muihin ja syyllistää ja uhriutuu. Tarkoittaa vain hyvää... toimiva taktiikka koska oon viettänyt pahimmassa vaiheessa, kun vauva oli alle 6kk unettomia öitäkin sen takia, aina yllätysvierailua seuranneena yönä tai yönä ennen sovittua vierailua. Siis sydän vaan hakkasi ja hakkasi kun yritin nukahtaa. Niin ei kyllä ole tarvetta eikä halua olla varsinaisesti mieliksi sille.
Mä olen yksi näistä, joita anoppi ei suostu kutsumaan äidiksi, kun puhuu minusta lapsilleni. On tuo kyllä sen luokan mitätöintiä, että loukkaa joka kerta. Asiasta on sanottu, monesti, mutta ei mene perille. Ei myöskään suostu kutsumaan poikaansa isäksi, kun puhuu hänestä lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Haluan muistuttaa kaikille isovanhemmille, jotka tätä ketjua lukevat: lähes jokainen vanhempi on todella onnellinen jos isovanhemmat ovat läsnä ja auttavat lapsenhoidossa. Suurin osa isovanhemmista on varmasti hyviä ihmisiä ja osaavat kuunnella lapsen vanhempia ja toimia sen mukaan. Tämä keskustelu EI koske niitä isovanhempia, jatkakaa te vaan samaan malliin -kiitos teille korvaamattomasta ajastanne! Tämä keskustelu on terapiaa niille vanhemmille, joilla ei ole käynyt hyvä tuuri isovanhempien suhteen.
Mun omat vanhemmat ovat ihan hyvät isovanhemmat, vaikka tietyistä asioista pitää heidänkin kanssaan vääntää. Esim. se, että lasten aikana ei tarvitsisi katsoa niitä jännimpiä dekkareita telkkarista tai sitä kolmatta jäätelöä tälle päivälle ei ole tarvetta syödä. Kiroiluakin voisi yrittää välttää. Kolikon toisella puolella mun vanhemmat ulkoilevat lasten kanssa paljon, käyvät retkillä, pelaavat lautapelejä, leipovat yhdessä jne. Vaakakuppi kokonaisuudessaan on reilusti plussan puolella, vaikka kaikki ei ihan täydellistä olekaan. Koskaan ei ole tarvinnut pelätä, että heitä kohdeltaisiin kaltoin, haukuttaisiin esim. mua tai lasten isää, muista sukulaisista puhumattakaan.
Toivottavasti mun äiti ei ikinä lue tätä ketjua. hän on kovin ankara itseään kohtaan, ja varmasti kokisi, että jokainen viesti on hänestä kirjoitettu, vaikka ei hän ole rajaton eikä narsisitinen. Toki joskus utelee turhan henkilökohtaisia asioita, mutta lopettaa heti kun hänelle sanoo, ettei asia hänelle kuulu. Eikä palaa asiaan uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te kaikki, joita tuleva äitienpäivä ahdistaa. Älkää syyllistykö. Teillä on täysi oikeus olla keskenänne kotona, ja luoda vaikka ihan omat perinteet, jos se päivä on teille merkityksellinen. Jätätte kaikki kaihoisat huokailut ja syyllistävät viestit omaan arvoonsa. Voitte kertoa kummankin vanhemmille, että me toimimme vastedes näin, ja kumpikin onnittelee oman äitinsä siten, kuin parhaaksi näkee. Eikä mitään sen kummempaa perustelua, eikä selityksiä. Siten pääsette kaikkein helpoimmalla. Jos kuraa tulee niskaan, niin sitten pitää vain puolustaa omia rajojaan, että marttyyriksi heittäytymisen on syytä loppua, me toimitaan näin ja sillä siisti. Jos lähtee nöyristelylinjalle, syyllistäminen ei lopu ikinä.
Jos mummo on luonut mielessään sellaisen haavekuvan, että hän istuu kiikkutuolissa rakastavien lastenlasten kanssa, Metrotyttöjen laulaessa väräjävillä äänillään taustalla, ja aikuisten lasten palvelemassa matriarkkaa, se olkoon hänen unelmansa.
Ja ennen kuin joku taas pahoittaa mielensä, tarkennan, että äitienpäivä, tai mikään juhlapyhä ei ole ongelma normaalisti käyttäytyville isovanhemmille. Vain niille, jotka ovat tottuneet saamaan tahtonsa läpi kieroutuneilla menetelmillä.
Tämä ketju olisi äärimmäisen tärkeää luettavaa myös esimerkiksi sosiaalipuolen työntekijöille. Tai neuvoloille yms.
Koska siellä jauhetaan pilvin pimein jatkuvasti 24/7 siitä miten pitää käyttää tukiverkkoja miten korvaamattomia tukiverkot on.
Tajuamatta lainkaan MILLAISIA isovanhempia perheillä on ristinään. Meillä osui neuvolaan sellainen suomenruotsalainen naisihminen jolle suku on ilmeisesti pelkkää auvoista rapujuhlaa Hangossa. Oli ihan sietämätöntä kuunnella sitä jauhamista isovanhempien tärkeydestä. Kun omat on mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju olisi äärimmäisen tärkeää luettavaa myös esimerkiksi sosiaalipuolen työntekijöille. Tai neuvoloille yms.
Koska siellä jauhetaan pilvin pimein jatkuvasti 24/7 siitä miten pitää käyttää tukiverkkoja miten korvaamattomia tukiverkot on.
Tajuamatta lainkaan MILLAISIA isovanhempia perheillä on ristinään. Meillä osui neuvolaan sellainen suomenruotsalainen naisihminen jolle suku on ilmeisesti pelkkää auvoista rapujuhlaa Hangossa. Oli ihan sietämätöntä kuunnella sitä jauhamista isovanhempien tärkeydestä. Kun omat on mitä on.
Olen lastensuojeluilmoituksia työkseni selvittävä sosiaalityöntekijä, ja tämän ketjun luettuani otan kyllä jatkossa huomioon mahdollisuuden, että perheen ongelmien aiheuttajana onkin isovanhemmat. Enkä ymmärrä, miksi asiakkaalle pitää ikinä jauhaa niistä oman elämän asioista. Itse keskityn työskennellessäni asiakkaan asioihin.
Mulla on väkivaltaiset hullut lapsenhakkaaja vanhemmat joista toinen niin pahasti pershärö, että on käynyt mun kimppuun pari kertaa kun olen ollut AIKUINEN, eli on tultu retuuttamaan vaatteista, tukkapöllytetty ja tuupittu. Aivan häirintynyt, lapsuus oli kauhua ja pelkoa ja väkivaltaa täysi.
Välit ovat jäiset enkä anna tavata lapsiani kun väkivallan uhka leijuu ilmassa ja saa pelätä ja lukea raivarin merkkejä koko ajan.
Nämä ovat ainoat isovanhemmat ja välit sii on olemattomat. Ja joka saakelin kerta ymmärtämätön ilmeisen pumpulilapsuuden viettänyt neuvolan täti kehottaa että SOPIKAA RIIDAT ja olkaas nyt isovanhempien kanssa taas.
Törkeän halventavaa. Tämä ei ole pikku riita jonka voisi sopia, noiden luo ei ole turvsllidta viedä lpsia, nuo ei ole tukiverkko - eivät ole ikinä auttaneet minua mitenkään, päinvaston, vain kurjuutta tullut tuolta aina.
Neuvolan terkoille pitäisi olla joku kurssi siitä millaisia isovanhemmat OIKEASTI voi olla, ei ne ole ollenkaan niitä perhelehtien punaposkisia kilttejä vanhuksi jotka auttaa ja rakastaa.
Ne kun voi olla niitä jotka käy kimppuun, uhkailee tap-pa, stalkkaa, kiusaa... lista on loputon. Voisiko jotenkin tätä tmmärrystä lisätä.
Me olemme totaalisen tukiverkoton perhe ja pärjätään hyvin, ja siitä huolimatta neuvola tuputtaa isovanhempia puoliväkisin elämään.
No sen opin että en koskaan puhu neuvolassa MITÄÄN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju olisi äärimmäisen tärkeää luettavaa myös esimerkiksi sosiaalipuolen työntekijöille. Tai neuvoloille yms.
Koska siellä jauhetaan pilvin pimein jatkuvasti 24/7 siitä miten pitää käyttää tukiverkkoja miten korvaamattomia tukiverkot on.
Tajuamatta lainkaan MILLAISIA isovanhempia perheillä on ristinään. Meillä osui neuvolaan sellainen suomenruotsalainen naisihminen jolle suku on ilmeisesti pelkkää auvoista rapujuhlaa Hangossa. Oli ihan sietämätöntä kuunnella sitä jauhamista isovanhempien tärkeydestä. Kun omat on mitä on.
Olen lastensuojeluilmoituksia työkseni selvittävä sosiaalityöntekijä, ja tämän ketjun luettuani otan kyllä jatkossa huomioon mahdollisuuden, että perheen ongelmien aiheuttajana onkin isovanhemmat. Enkä ymmärrä, miksi asiakkaalle pitää ikinä jauhaa niistä oman elämän asioista. Itse keskityn työskennellessäni asiakkaan asioihin.
Kun edes ensimmäiseksi ymmärtäisitte että jos se isovanhempi tekee niitä ilmoituksianne, hän ei tee niitä "huolesta" tai "rakkaudesta" tms vaan ihan kusipäisyyttään, itsekkyyttään tai koska on päästään vialla.
Meistä minun äitini teki 72 lastensuojeluilmoitusta häiriköityään meitä ensin ja lastensuojelu lähti innolla täydestä sydämestään MUKAAN siihen hänen häiriköintiinsä. Teki meistä vuoden lastensuojelutarpeen selvitystä ennen kuin kantelun myötä viimein lopetti.
Koska eihän se isovanhempi voi olla muuta kuin rakastava ja ihana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju olisi äärimmäisen tärkeää luettavaa myös esimerkiksi sosiaalipuolen työntekijöille. Tai neuvoloille yms.
Koska siellä jauhetaan pilvin pimein jatkuvasti 24/7 siitä miten pitää käyttää tukiverkkoja miten korvaamattomia tukiverkot on.
Tajuamatta lainkaan MILLAISIA isovanhempia perheillä on ristinään. Meillä osui neuvolaan sellainen suomenruotsalainen naisihminen jolle suku on ilmeisesti pelkkää auvoista rapujuhlaa Hangossa. Oli ihan sietämätöntä kuunnella sitä jauhamista isovanhempien tärkeydestä. Kun omat on mitä on.
Olen lastensuojeluilmoituksia työkseni selvittävä sosiaalityöntekijä, ja tämän ketjun luettuani otan kyllä jatkossa huomioon mahdollisuuden, että perheen ongelmien aiheuttajana onkin isovanhemmat. Enkä ymmärrä, miksi asiakkaalle pitää ikinä jauhaa niistä oman elämän asioista. Itse keskityn työskennellessäni asiakkaan asioihin.
Kun edes ensimmäiseksi ymmärtäisitte että jos se isovanhempi tekee niitä ilmoituksianne, hän ei tee niitä "huolesta" tai "rakkaudesta" tms vaan ihan kusipäisyyttään, itsekkyyttään tai koska on päästään vialla.
Meistä minun äitini teki 72 lastensuojeluilmoitusta häiriköityään meitä ensin ja lastensuojelu lähti innolla täydestä sydämestään MUKAAN siihen hänen häiriköintiinsä. Teki meistä vuoden lastensuojelutarpeen selvitystä ennen kuin kantelun myötä viimein lopetti.
Koska eihän se isovanhempi voi olla muuta kuin rakastava ja ihana.
Eiköhän he ymmärrä.. Kuten jo tiedämme niin joka ihmisryhmästä löytyy sekopäänsä. Joskus isovanhemman huoli on aiheellista, joskus kiusantekoa. Lähinnä "meitä" ehkä helpottaisi se tieto, että ongelma myönnetään ja sen olemassa oloa ei kiistetä. Vähättely on nimittäin kaikista kamalin tunne tilanteessa, jossa muutenkin ahdistaa ja tuntuu siltä että tämä ei ole oikein. Ja tutkittaisiin puolueettomasti nämä ilmoitukset, lähtemättä mukaan häiriköintiin.
Äärimmäisen typerää, lapsellista ja vallanhaluista käytöstä. Oma äitini lähetti minulle äitienpäivän onnittelun, kun vietin ensimmäistä äitienpäivää.
Laita tänä äitienpäivänä puhelin äänettömälle, mykistä anoppi watsapissa ja lue hänen viesti vasta seuraavana päivänä. Jos viesti on tuollainen niin vastaat vain: Eikö Matti muistanut onnittella sinua? Onpa kurjaa, minä sanon Matille, että kyllä omaa äitiä pitää äitienpäivänä muistaa. Kivaa alkanutta viikkoa sinne kuitenkin!