Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Monet isoäititutut ovat olleet perheille korvaamattomia kun kotiäiti in iällä on juoppoutta mielenterveysongelma huumeongelma tai hän on niin lihava ettei jaksa tehdä mitään.. Monet kotiäidit lihoo ja leviää 130kg ksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet isoäititutut ovat olleet perheille korvaamattomia kun kotiäiti in iällä on juoppoutta mielenterveysongelma huumeongelma tai hän on niin lihava ettei jaksa tehdä mitään.. Monet kotiäidit lihoo ja leviää 130kg ksi.
Mites jos se isoäiti on tehnyt uran kotiäitinä?
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten vanhempien elämä pyörii heidän lastensa ja lasten tekemisen ympärillä.
Se on hyvä se. Sitten ei tartte isoäiti-iässä varastaa muiden lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Monet isoäititutut ovat olleet perheille korvaamattomia kun kotiäiti in iällä on juoppoutta mielenterveysongelma huumeongelma tai hän on niin lihava ettei jaksa tehdä mitään.. Monet kotiäidit lihoo ja leviää 130kg ksi.
Kivoja sukuja sun tutuilla. Tarkoititko, että kotiäitien iseillä on ongelmia eli niiden mummojen puolisoilla niin, ettei isoiseistä ole hyötyä?
Anoppini ja minun välit olivat etäiset vuosien ajan kun seurustelimme mieheni kanssa. Olimme ja olemme vain niin erilaisia ettei yhteistä puhuttavaa tai mitään ollut. Anoppi on huumorintajuttoman oloinen, hiljainen ja hän lähinnä hymyilee vinosti kun muut puhuvat, pienistä lapsista innostuu kyllä.
Kun hän huomasi että suhteemme on vakava, etsimme poikansa kanssa yhteistä asuntoa ym. alkoi hän muuttua, vähän painostaenkin järjesti minulle ja hänelle yhteistä ajanviettoa ja pyysi kanssaan lenkeille jne. Olin ilahtunut ja rakensin mielelläni häneen hyvän suhteen. Kun sitten kerroimme raskaudesta, hän ei meinannut pysyä housuissaan. Myötäeli raskautta aivan liikaa, ymmärsin sen jopa silloin vaikka olin todella naiivi ja sinisilmäinen. Sanoi minulle mm. "joskus voi käydä niin että tekee mieli omia vauva vain itselleen kotiin, mutta sellainen on aina vähän huono juttu". Sanoi myös että neuvolassa ei tiedetä oikein mitään, parempi sitten häneltä kysyä jos jokin mietityttää. On kolmen lapsen äiti ja omasta mielestään aivan täysin ammattilainen mitä tulee kaikkeen varsinkin vauvoihin liittyvään.
Olin varmaan sairaalloisen kiltti kun en tuolloin jo alkanut painamaan jarrua.
Esikoisen ensikuukaudet olivat katastrofi, anoppi omi vauvan siitä hetkestä eteenpäin kun sai hänet syliinsä ekan kerran. Painoi vauvan rintaansa vasten, kääntyi, meni makkariinsa ja veti oven kiinni perässään.
Aloin heräämään onneksi nopeasti mutta anoppi oli jo mielessään vakiinnuttanut roolinsa varsinaisena äitinä, hän oli minua kohtaan avoimen välinpitämätön, käski vain lyhyesti lähtemään muualle että "voitas olla taas ihan rauhassa kullan kanssa". Rajojen veto, pyyntö saada vauva takaisin, oli jotain niin sairasta, huusi että "minä pidän, et ota sitä, sinä saat pitää paljon useammin!"
Muutimme 200km päähän kun vauva oli 6kk, täysin anopin takia, olin sekoamispisteessä ahdistuksesta.
En edelleenkään voi täysin uskoa todeksi että hän ei ole koskaan välittänyt minusta. Minä olin vain naikkonen jolta hän saa kaipaamansa vauvan. En ole ikinä ennen kohdannut vastaavaa manipulointia ja ehkä liian herkkänä ihmisenä, olen vieläkin hyvin loukkaantunut kaikesta. En halua nähdä häntä, en luota häneen yhtään, siis en yhtään. Haluan pitää hänet etäällä ja toistelen usein itselleni että minulla on siihen oikeus. Tämä ketju on auttanut minua luottamaan siihen että minun kannattaa kuunnella tuntemuksiani, eikä isoäidin odotukset saa määrittää mitään minun ylitseni. Mies on onneksi puolellani, olisimme eronneet jos ei olisi, niin kauheaa aikaa varsinkin vauvavuosi oli anopin takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten vanhempien elämä pyörii heidän lastensa ja lasten tekemisen ympärillä.
Niin kuin ylempänä jo todettiin, me nykyvanhemmat osataan tietoisesti välttää myöhemmin seuraava katumus ja ahdistus siitä, jos ne lapset ja oma vanhemmuus eivät olisi silloin aikanaan kiinnostaneet. Eli vältämme päätymisen itsekkäiksi isovanhemmiksi.
Ja sinäkin ymmärrät sitten, jos joskus saat lapsia, että niiden lasten vähän niin kuin kuuluukin olla todella tärkeitä ja keskiössä. Se ei kuitenkaan tarkoita omasta ajasta ja persoonasta luopumista, vaan vuorottelua ja priorisointia etenkin pikkulapsiaikana. Tervepäiset, luotettavat lähipiirin aikuiset toki voivat mahdollistaa paljon ja helpottaa elämää. Meillä he ovat mieheni veli ja hänen vaimonsa sekä esikoisemme kummisetä.
Vierailija kirjoitti:
Anoppini ja minun välit olivat etäiset vuosien ajan kun seurustelimme mieheni kanssa. Olimme ja olemme vain niin erilaisia ettei yhteistä puhuttavaa tai mitään ollut. Anoppi on huumorintajuttoman oloinen, hiljainen ja hän lähinnä hymyilee vinosti kun muut puhuvat, pienistä lapsista innostuu kyllä.
Kun hän huomasi että suhteemme on vakava, etsimme poikansa kanssa yhteistä asuntoa ym. alkoi hän muuttua, vähän painostaenkin järjesti minulle ja hänelle yhteistä ajanviettoa ja pyysi kanssaan lenkeille jne. Olin ilahtunut ja rakensin mielelläni häneen hyvän suhteen. Kun sitten kerroimme raskaudesta, hän ei meinannut pysyä housuissaan. Myötäeli raskautta aivan liikaa, ymmärsin sen jopa silloin vaikka olin todella naiivi ja sinisilmäinen. Sanoi minulle mm. "joskus voi käydä niin että tekee mieli omia vauva vain itselleen kotiin, mutta sellainen on aina vähän huono juttu". Sanoi myös että neuvolassa ei tiedetä oikein mitään, parempi sitten häneltä kysyä jos jokin mietityttää. On kolmen lapsen äiti ja omasta mielestään aivan täysin ammattilainen mitä tulee kaikkeen varsinkin vauvoihin liittyvään.
Olin varmaan sairaalloisen kiltti kun en tuolloin jo alkanut painamaan jarrua.
Esikoisen ensikuukaudet olivat katastrofi, anoppi omi vauvan siitä hetkestä eteenpäin kun sai hänet syliinsä ekan kerran. Painoi vauvan rintaansa vasten, kääntyi, meni makkariinsa ja veti oven kiinni perässään.
Aloin heräämään onneksi nopeasti mutta anoppi oli jo mielessään vakiinnuttanut roolinsa varsinaisena äitinä, hän oli minua kohtaan avoimen välinpitämätön, käski vain lyhyesti lähtemään muualle että "voitas olla taas ihan rauhassa kullan kanssa". Rajojen veto, pyyntö saada vauva takaisin, oli jotain niin sairasta, huusi että "minä pidän, et ota sitä, sinä saat pitää paljon useammin!"
Muutimme 200km päähän kun vauva oli 6kk, täysin anopin takia, olin sekoamispisteessä ahdistuksesta.
En edelleenkään voi täysin uskoa todeksi että hän ei ole koskaan välittänyt minusta. Minä olin vain naikkonen jolta hän saa kaipaamansa vauvan. En ole ikinä ennen kohdannut vastaavaa manipulointia ja ehkä liian herkkänä ihmisenä, olen vieläkin hyvin loukkaantunut kaikesta. En halua nähdä häntä, en luota häneen yhtään, siis en yhtään. Haluan pitää hänet etäällä ja toistelen usein itselleni että minulla on siihen oikeus. Tämä ketju on auttanut minua luottamaan siihen että minun kannattaa kuunnella tuntemuksiani, eikä isoäidin odotukset saa määrittää mitään minun ylitseni. Mies on onneksi puolellani, olisimme eronneet jos ei olisi, niin kauheaa aikaa varsinkin vauvavuosi oli anopin takia.
Oikeus ja sanoisin myös, että velvollisuus!
Terv. Mummo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten vanhempien elämä pyörii heidän lastensa ja lasten tekemisen ympärillä.
Niin kuin ylempänä jo todettiin, me nykyvanhemmat osataan tietoisesti välttää myöhemmin seuraava katumus ja ahdistus siitä, jos ne lapset ja oma vanhemmuus eivät olisi silloin aikanaan kiinnostaneet. Eli vältämme päätymisen itsekkäiksi isovanhemmiksi.
Ja sinäkin ymmärrät sitten, jos joskus saat lapsia, että niiden lasten vähän niin kuin kuuluukin olla todella tärkeitä ja keskiössä. Se ei kuitenkaan tarkoita omasta ajasta ja persoonasta luopumista, vaan vuorottelua ja priorisointia etenkin pikkulapsiaikana. Tervepäiset, luotettavat lähipiirin aikuiset toki voivat mahdollistaa paljon ja helpottaa elämää. Meillä he ovat mieheni veli ja hänen vaimonsa sekä esikoisemme kummisetä.
Saa nähdä haluanko koskaan äidiksi, pelkään miten minun kävisi. Haluan urani, rakastan työtäni ja miestäni. Minusta aikuisilla pitää olla oma elämänsä myös parisuhteen ulkopuolella ja lasten synnyttyä. Parisuhteelle pitää varata aikaa. Enkä usko pitkään kotihoitoon, vaan lapset kulkevat elämässä mukana. Miksi lapsiperhe jumittuisi omiin juttuihinsa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet isoäititutut ovat olleet perheille korvaamattomia kun kotiäiti in iällä on juoppoutta mielenterveysongelma huumeongelma tai hän on niin lihava ettei jaksa tehdä mitään.. Monet kotiäidit lihoo ja leviää 130kg ksi.
Kivoja sukuja sun tutuilla. Tarkoititko, että kotiäitien iseillä on ongelmia eli niiden mummojen puolisoilla niin, ettei isoiseistä ole hyötyä?
Mikä hiton ise?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalainen vanhemmuus on suorittavaa, vanhemmuus menee kaavan mukaan ja kaikki ovat erityisalan asiantuntijoita esim. millainen turvaistuin, rintareppu tai kantoliina pitää olla.
Varsinkin naiset puuttuvat helposti toistensa asioihin, miehet ovat epävarmempia isyydessään eivätkä niin hanakasti puutu asioihin. Varsinkin kun isät pidetään ns. ulkokehällä vauvan ensimmäiset kuukaudet. Suomalaiset vanhemmat ovat myös kovin herkkiä arvostelulle niin puuttuminen torjutaan tehokkaasti ja vanhemmat vetäytyvät nanosekunnissa ydinperhepoteroon, minne ei tietenkään muita mahdu.
(Mitä nyt perheenisä sadeviitallaan peittelee perheensä poteron ja lakaisee havunoksilla ydinlaskeumaa sivuun.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten vanhempien elämä pyörii heidän lastensa ja lasten tekemisen ympärillä.
Niin kuin ylempänä jo todettiin, me nykyvanhemmat osataan tietoisesti välttää myöhemmin seuraava katumus ja ahdistus siitä, jos ne lapset ja oma vanhemmuus eivät olisi silloin aikanaan kiinnostaneet. Eli vältämme päätymisen itsekkäiksi isovanhemmiksi.
Ja sinäkin ymmärrät sitten, jos joskus saat lapsia, että niiden lasten vähän niin kuin kuuluukin olla todella tärkeitä ja keskiössä. Se ei kuitenkaan tarkoita omasta ajasta ja persoonasta luopumista, vaan vuorottelua ja priorisointia etenkin pikkulapsiaikana. Tervepäiset, luotettavat lähipiirin aikuiset toki voivat mahdollistaa paljon ja helpottaa elämää. Meillä he ovat mieheni veli ja hänen vaimonsa sekä esikoisemme kummisetä.Saa nähdä haluanko koskaan äidiksi, pelkään miten minun kävisi. Haluan urani, rakastan työtäni ja miestäni. Minusta aikuisilla pitää olla oma elämänsä myös parisuhteen ulkopuolella ja lasten synnyttyä. Parisuhteelle pitää varata aikaa. Enkä usko pitkään kotihoitoon, vaan lapset kulkevat elämässä mukana. Miksi lapsiperhe jumittuisi omiin juttuihinsa?
Kannattaa varmaan vielä odottaa mahdollista kypsymistä vanhemmaksi jos sellaiseksi aiot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten vanhempien elämä pyörii heidän lastensa ja lasten tekemisen ympärillä.
Niin kuin ylempänä jo todettiin, me nykyvanhemmat osataan tietoisesti välttää myöhemmin seuraava katumus ja ahdistus siitä, jos ne lapset ja oma vanhemmuus eivät olisi silloin aikanaan kiinnostaneet. Eli vältämme päätymisen itsekkäiksi isovanhemmiksi.
Ja sinäkin ymmärrät sitten, jos joskus saat lapsia, että niiden lasten vähän niin kuin kuuluukin olla todella tärkeitä ja keskiössä. Se ei kuitenkaan tarkoita omasta ajasta ja persoonasta luopumista, vaan vuorottelua ja priorisointia etenkin pikkulapsiaikana. Tervepäiset, luotettavat lähipiirin aikuiset toki voivat mahdollistaa paljon ja helpottaa elämää. Meillä he ovat mieheni veli ja hänen vaimonsa sekä esikoisemme kummisetä.Saa nähdä haluanko koskaan äidiksi, pelkään miten minun kävisi. Haluan urani, rakastan työtäni ja miestäni. Minusta aikuisilla pitää olla oma elämänsä myös parisuhteen ulkopuolella ja lasten synnyttyä. Parisuhteelle pitää varata aikaa. Enkä usko pitkään kotihoitoon, vaan lapset kulkevat elämässä mukana. Miksi lapsiperhe jumittuisi omiin juttuihinsa?
Jokainen lapsiperhe elää niinkuin parhaaksi näkee ja pitkä kotihoito ei poissulje parisuhdeaikaa, eikä se tarkoita jumittumista mihinkään. Mutta jos päättää hankkia lapsia niin pitää myös kyetä tekemään ratkaisuja puhtaasti heidän hyvinvointinsa näkökulmasta. Omat lapset ovat hyvin monille onneksi niin rakkaita, ettei se ole edes vaikeaa.
Sinun käsityksesi lapsiperheen elämästä ja kotihoitamisesta perustuu ehkä negatiiviseen stereotypiaan, niin kuin itsellänikin ennen lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten vanhempien elämä pyörii heidän lastensa ja lasten tekemisen ympärillä.
Niin kuin ylempänä jo todettiin, me nykyvanhemmat osataan tietoisesti välttää myöhemmin seuraava katumus ja ahdistus siitä, jos ne lapset ja oma vanhemmuus eivät olisi silloin aikanaan kiinnostaneet. Eli vältämme päätymisen itsekkäiksi isovanhemmiksi.
Ja sinäkin ymmärrät sitten, jos joskus saat lapsia, että niiden lasten vähän niin kuin kuuluukin olla todella tärkeitä ja keskiössä. Se ei kuitenkaan tarkoita omasta ajasta ja persoonasta luopumista, vaan vuorottelua ja priorisointia etenkin pikkulapsiaikana. Tervepäiset, luotettavat lähipiirin aikuiset toki voivat mahdollistaa paljon ja helpottaa elämää. Meillä he ovat mieheni veli ja hänen vaimonsa sekä esikoisemme kummisetä.Saa nähdä haluanko koskaan äidiksi, pelkään miten minun kävisi. Haluan urani, rakastan työtäni ja miestäni. Minusta aikuisilla pitää olla oma elämänsä myös parisuhteen ulkopuolella ja lasten synnyttyä. Parisuhteelle pitää varata aikaa. Enkä usko pitkään kotihoitoon, vaan lapset kulkevat elämässä mukana. Miksi lapsiperhe jumittuisi omiin juttuihinsa?
Jokainen lapsiperhe elää niinkuin parhaaksi näkee ja pitkä kotihoito ei poissulje parisuhdeaikaa, eikä se tarkoita jumittumista mihinkään. Mutta jos päättää hankkia lapsia niin pitää myös kyetä tekemään ratkaisuja puhtaasti heidän hyvinvointinsa näkökulmasta. Omat lapset ovat hyvin monille onneksi niin rakkaita, ettei se ole edes vaikeaa.
Sinun käsityksesi lapsiperheen elämästä ja kotihoitamisesta perustuu ehkä negatiiviseen stereotypiaan, niin kuin itsellänikin ennen lapsia.
Millä itse ratkaisit, että uroksesi on juuri se tyyppi, joka jakaa kaiken fifty-fifty. Minua oman elämänhallinnan menetys pelottaa mahdollisessa äitiydessä eniten. Tämä ei ole mikään kypsyysasia vaan riskienhallintaa. Ja aika monen ongelma koska syntyvyys laskee, ei vaan oteta riskejä, helpommallakin pääsee elämässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anoppini ja minun välit olivat etäiset vuosien ajan kun seurustelimme mieheni kanssa. Olimme ja olemme vain niin erilaisia ettei yhteistä puhuttavaa tai mitään ollut. Anoppi on huumorintajuttoman oloinen, hiljainen ja hän lähinnä hymyilee vinosti kun muut puhuvat, pienistä lapsista innostuu kyllä.
Kun hän huomasi että suhteemme on vakava, etsimme poikansa kanssa yhteistä asuntoa ym. alkoi hän muuttua, vähän painostaenkin järjesti minulle ja hänelle yhteistä ajanviettoa ja pyysi kanssaan lenkeille jne. Olin ilahtunut ja rakensin mielelläni häneen hyvän suhteen. Kun sitten kerroimme raskaudesta, hän ei meinannut pysyä housuissaan. Myötäeli raskautta aivan liikaa, ymmärsin sen jopa silloin vaikka olin todella naiivi ja sinisilmäinen. Sanoi minulle mm. "joskus voi käydä niin että tekee mieli omia vauva vain itselleen kotiin, mutta sellainen on aina vähän huono juttu". Sanoi myös että neuvolassa ei tiedetä oikein mitään, parempi sitten häneltä kysyä jos jokin mietityttää. On kolmen lapsen äiti ja omasta mielestään aivan täysin ammattilainen mitä tulee kaikkeen varsinkin vauvoihin liittyvään.
Olin varmaan sairaalloisen kiltti kun en tuolloin jo alkanut painamaan jarrua.
Esikoisen ensikuukaudet olivat katastrofi, anoppi omi vauvan siitä hetkestä eteenpäin kun sai hänet syliinsä ekan kerran. Painoi vauvan rintaansa vasten, kääntyi, meni makkariinsa ja veti oven kiinni perässään.
Aloin heräämään onneksi nopeasti mutta anoppi oli jo mielessään vakiinnuttanut roolinsa varsinaisena äitinä, hän oli minua kohtaan avoimen välinpitämätön, käski vain lyhyesti lähtemään muualle että "voitas olla taas ihan rauhassa kullan kanssa". Rajojen veto, pyyntö saada vauva takaisin, oli jotain niin sairasta, huusi että "minä pidän, et ota sitä, sinä saat pitää paljon useammin!"
Muutimme 200km päähän kun vauva oli 6kk, täysin anopin takia, olin sekoamispisteessä ahdistuksesta.
En edelleenkään voi täysin uskoa todeksi että hän ei ole koskaan välittänyt minusta. Minä olin vain naikkonen jolta hän saa kaipaamansa vauvan. En ole ikinä ennen kohdannut vastaavaa manipulointia ja ehkä liian herkkänä ihmisenä, olen vieläkin hyvin loukkaantunut kaikesta. En halua nähdä häntä, en luota häneen yhtään, siis en yhtään. Haluan pitää hänet etäällä ja toistelen usein itselleni että minulla on siihen oikeus. Tämä ketju on auttanut minua luottamaan siihen että minun kannattaa kuunnella tuntemuksiani, eikä isoäidin odotukset saa määrittää mitään minun ylitseni. Mies on onneksi puolellani, olisimme eronneet jos ei olisi, niin kauheaa aikaa varsinkin vauvavuosi oli anopin takia.
Anna itsellesi aikaa ja yritä olla ajattelematta tapahtunutta. Oliko anoppisi muutoin kelvollinen mummo, hoitiko vauvaa hyvin? Jos hän tahollaan onnistuu henkisesti kasvamaan niin voi varmaan palata lapsenlapsen elämään. Kun kyse on voinut olla introvertin ihmisen vaikeudesta ilmaista itseään joka eroaa, oleellisesti manipuloinnista. Ystäväni on juuri tällainen introvertti joka ei tarkoita kellekään pahaa mutta käyttäytyy toisinaan yllättävästi, tunteella. Rankkaa on ollut varmaan teillä kaikilla ja pahiten sinulla, äidillä. Mummolla on ollut oikea kriisitilanne. Sen itsekin mummina sanon varmaksi. Pääasia nyt että voit keskittyä hyviin asioihin elämässäsi ja lapseesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini ja minun välit olivat etäiset vuosien ajan kun seurustelimme mieheni kanssa. Olimme ja olemme vain niin erilaisia ettei yhteistä puhuttavaa tai mitään ollut. Anoppi on huumorintajuttoman oloinen, hiljainen ja hän lähinnä hymyilee vinosti kun muut puhuvat, pienistä lapsista innostuu kyllä.
Kun hän huomasi että suhteemme on vakava, etsimme poikansa kanssa yhteistä asuntoa ym. alkoi hän muuttua, vähän painostaenkin järjesti minulle ja hänelle yhteistä ajanviettoa ja pyysi kanssaan lenkeille jne. Olin ilahtunut ja rakensin mielelläni häneen hyvän suhteen. Kun sitten kerroimme raskaudesta, hän ei meinannut pysyä housuissaan. Myötäeli raskautta aivan liikaa, ymmärsin sen jopa silloin vaikka olin todella naiivi ja sinisilmäinen. Sanoi minulle mm. "joskus voi käydä niin että tekee mieli omia vauva vain itselleen kotiin, mutta sellainen on aina vähän huono juttu". Sanoi myös että neuvolassa ei tiedetä oikein mitään, parempi sitten häneltä kysyä jos jokin mietityttää. On kolmen lapsen äiti ja omasta mielestään aivan täysin ammattilainen mitä tulee kaikkeen varsinkin vauvoihin liittyvään.
Olin varmaan sairaalloisen kiltti kun en tuolloin jo alkanut painamaan jarrua.
Esikoisen ensikuukaudet olivat katastrofi, anoppi omi vauvan siitä hetkestä eteenpäin kun sai hänet syliinsä ekan kerran. Painoi vauvan rintaansa vasten, kääntyi, meni makkariinsa ja veti oven kiinni perässään.
Aloin heräämään onneksi nopeasti mutta anoppi oli jo mielessään vakiinnuttanut roolinsa varsinaisena äitinä, hän oli minua kohtaan avoimen välinpitämätön, käski vain lyhyesti lähtemään muualle että "voitas olla taas ihan rauhassa kullan kanssa". Rajojen veto, pyyntö saada vauva takaisin, oli jotain niin sairasta, huusi että "minä pidän, et ota sitä, sinä saat pitää paljon useammin!"
Muutimme 200km päähän kun vauva oli 6kk, täysin anopin takia, olin sekoamispisteessä ahdistuksesta.
En edelleenkään voi täysin uskoa todeksi että hän ei ole koskaan välittänyt minusta. Minä olin vain naikkonen jolta hän saa kaipaamansa vauvan. En ole ikinä ennen kohdannut vastaavaa manipulointia ja ehkä liian herkkänä ihmisenä, olen vieläkin hyvin loukkaantunut kaikesta. En halua nähdä häntä, en luota häneen yhtään, siis en yhtään. Haluan pitää hänet etäällä ja toistelen usein itselleni että minulla on siihen oikeus. Tämä ketju on auttanut minua luottamaan siihen että minun kannattaa kuunnella tuntemuksiani, eikä isoäidin odotukset saa määrittää mitään minun ylitseni. Mies on onneksi puolellani, olisimme eronneet jos ei olisi, niin kauheaa aikaa varsinkin vauvavuosi oli anopin takia.Anna itsellesi aikaa ja yritä olla ajattelematta tapahtunutta. Oliko anoppisi muutoin kelvollinen mummo, hoitiko vauvaa hyvin? Jos hän tahollaan onnistuu henkisesti kasvamaan niin voi varmaan palata lapsenlapsen elämään. Kun kyse on voinut olla introvertin ihmisen vaikeudesta ilmaista itseään joka eroaa, oleellisesti manipuloinnista. Ystäväni on juuri tällainen introvertti joka ei tarkoita kellekään pahaa mutta käyttäytyy toisinaan yllättävästi, tunteella. Rankkaa on ollut varmaan teillä kaikilla ja pahiten sinulla, äidillä. Mummolla on ollut oikea kriisitilanne. Sen itsekin mummina sanon varmaksi. Pääasia nyt että voit keskittyä hyviin asioihin elämässäsi ja lapseesi.
Mummo on hullu. Muuten kelvollinen introvertti.😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiedä, onko kaikilla vanhemmilla käsitys oikeasta ja väärästä, niin vahva ymmärrys mikä on oikeudenmukaista ja mikä on lapsen etu, että he ristiriitatilanteissa erottaisivat mitkä tuntemukset ovat heidän omia pelkojaan, vallanhaluaan ja ylikorostunutta suojelunhaluaan ja mikä on oikeasti se sopiva suhtautumistapa. On ristiriitoja ihmisten kesken ja opettelua miten tullaan toimeen ja sitten on erikseen häiriintyneet tapaukset.
Kommunikointi on taitolaji ja esim. jos viihdyttää itseään pelkästään realitysarjoilla, niin vähän epäilyttää henkilön harkintakyky.
Tiedättehän "Hei ai sä tulit jo, onko nälkä ja jääkaapissa on makrulaatikkoo,lapset leikkii, me syötiin jo mut tiiäkkö mitä tempparit - no nyt se Santeri päätti lopettaa suhteen sen Marinan kanssa ja keskittyä sit Annikaan mut sit se Santeri kuitenkin suuteli sitä Marinaa kääk mä en kestä ja sun äitis muuten ei sit enää tuu meille. Mä en kestä sitä akkaa enää yhtään, tänään siltä tuli kaks viestii joululahjoista hei pliis hetken rauhaa miksei se kysy sulta."
Pienet piirit johtaa aivosolujen tuhoon.
No ei tietenkään ole, mutta onko yksikään äiti tässä valittanut jostain niin mitättömästä asiasta kuin joululahjaviesteistä? Tässä on mm. Kuskattu lapsia ilman turvaistuimia, syötetty tahallaan pähkinää allergiselle lapselle, viety lapsi ilman lupaa kaupingille ilman lapsen tarvitsemaa lääkitystä, pidetty väkisin vastasyntynyttä hereillä ja estetty äitiä imettämästä, lukittu vauvan äiti ulos että pääsee nukkuvaa vauvaa ottamaan syliin, haukuttu lapsen vanhempia lapselle..jne jne.
Tämä on niin älytön ketju, miten ihmiset jaksaakin kommentoida tätä jatkuvasti. Mutta olen samaa mieltä tässä, että moni nuoriäiti on koukussa just näihin realitysarjoihin ja oma reaalielämä on ihan älytöntä ongelmien kehittelyä ja esim. anopin kanssa riitelyä, kun ei uskota että anoppia pitäisi kuunnella, jos sillä jotain asiaa on. Vanhemmat ihmiset ovat viisaampia kuin te keskenkasvuiset kakarat, omien kakaroittenne kanssa. Siis kunnioittakaa vanhempia ne, että maan perisitte.
Kyllä, amen. Anteeksi että itsekin olen syyllistynyt tähän anopin ohjeiden noudattamatta jättämiseen. Tässä anoppini puolesta neuvot muillekin äidelle. Olkaa hyvä.
Jos vauva itkee, hänellä ei ole ikinä se asia hätänä mitä sinä lapsen äiti ensimmäisenä ajattelet, vaan hänellä on joku muu hätä. Anoppi tietää paremmin. Erityisesti, vauvan ei ole nälkä ja häntä ei kuulu imettää rinnasta tulevalla maidolla. Hänen on mahakipu, joka todennäköisesti johtuu siitä rinnasta syömisestä. Mahakipuun auttaa hyssyttely kaukana äidistä. Älä ojenna käsiäsi kohti vauvaa. Älä ota tissiä esiin imetystä varten. Se ei ole tarpeen mahakivun hoidossa vaan saattaa jopa loukata anoppia, joka hyssyttää itkevää lasta. Syöttämisyrityksen sijaan sinun on hyvä mennä ulos kotoa ja lapsen isä voisi mennä myös pihalle. Näin anopille jää aikaa ja rauhaa hoitotoimenpiteelle. Vauvan ummetusta voi nimittäin hoitaa mekaanisesti peräsuoleen tunkeutumalla, kun jää lastenvahdiksi. Koska sinulle ja lapsen isälle voi tästä tuiki tarpeellisesta toimenpiteestä tulla paha olo, kannattaa pysyä poissa riittävän kauan, ettei hoito häiriinny. Lopuksi muista kiittää anoppia, kun eihän tämmöistä kätevää konstia neuvolassa opetettu. Imetyksen tärkeydestä vaan vaahdotaan.
Ennenkuin kukaan järkyttyy, tuo ylläoleva oli sarkasmia. Tapahtunut kuitenkin tosi. Ja kyllä, toi oli anopin ensimmäinen ja viimeinen lapsenvahtikeikka vauva-aikana.
Siis mitä mä äsken luin 😳
Taas muistan ja ymmärrän kuinka sairas ja raskas olikaan anoppini. Tai onhan se vieläkin mutta me ei kärsitä enää siitä. Koska esim tuo peräsuolen kaivelun ehdottelu ja toteuttaminen on niin pimeää ja anoppi olisi ansainnut saada selkäänsä näin jälkeenpäin ajatellen. Mehän ei voitu jättää vatsavaivaista vauvaa edes vessassakäynnin ajaksi anopin käsiin, ei uskonut millään että nykyään mitään tavaraa EI KAIVETA VAUVAN PERÄSUOLESTA ummetuksen hoitamiseksi. Ei ollut edes varsinaisesti ummessa vaan vähän kovalla vaan. Anoppi toisteli että "mummi sais kikkareen kaivastua helposti pois, kyllä se pittää saada pois" ja alkoi pokkana riisumaan vauvan vaippaa, edes käsiään pesemättä, vaikka kielsin ehdottomasti kaivelun. Asetteli vauvan selälleen reisiensä päälle vaikka toistin jo kovaan ääneen että anna olla, nyt se lapsi tänne. Nostin vauvan syliini ennenkuin ehti tunkea likaisia pitkäkyntisiä sormiaan mihinkään. Tämä vain jatkaa "mummi sen sais pois, anna tänne nyt, suotta itketät pikku löntykkää". Kutsui vauvaa hyvin vastaavalla "lempinimellä" joka kuulosti lähinnä vain ällöttävältä, toinen oli "pimpula". Mulle pimpula tarkoittaa lapsekasta nimitystä naisen sukupuolielimille ja sanoin tämän myös anopille, ja hihhihih kun nauratti vaan, ei lakannut kutsumasta em. nimellä.
Kyllähän joskus vauvojen ummetuksia yritettiin "hoitaa" kaivamalla mahdollinen ulostetiivistymä sormin ulos, mutta nykyään ei pitäisi tulla edes mieleen kellekään. On jo ties kuinka kauan tiedetty että sormet voivat nirhaista peräsuolen limakalvoa ja aiheuttaa sairaalahoitoa vaativan tulehduksen ja tartuttaa tauteja ja ettei se itse ongelma poistu mihinkään yksittäisen tiivistymän muodossa. Minun anoppini kohdalla tämä päähänpinttymä saada tehdä em. "toimenpide" heijasteli hänen yleistä suhtautumistaan vauvan kehoon. Vauva on niinkuin elävä nukke joka ei omista kehoaan.
Jos nykyään tietäisin jonkun tehneen noin minun lapselle niin tekisin rikosilmoituksen.Tuo haitarin kaivelu on kyllä kummallista ja tuomittavaa, mutta typerää on myös vouhkaantua jonkun antamasta lempinimestä, jos se sinulle tarkoittaa toista kuin sille toiselle.
Voiko etovampia ja kamalampia lempinimiä olla kuin pimpula ja löntykkä? Eikö sitä vauvaa voisi kutsua jollain nimellä, joka ei jo lähtökohtaisesti aiheuta oksennusreaktiota? En ole tuo äiti vaan ihan sivusta seuraaja tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiedä, onko kaikilla vanhemmilla käsitys oikeasta ja väärästä, niin vahva ymmärrys mikä on oikeudenmukaista ja mikä on lapsen etu, että he ristiriitatilanteissa erottaisivat mitkä tuntemukset ovat heidän omia pelkojaan, vallanhaluaan ja ylikorostunutta suojelunhaluaan ja mikä on oikeasti se sopiva suhtautumistapa. On ristiriitoja ihmisten kesken ja opettelua miten tullaan toimeen ja sitten on erikseen häiriintyneet tapaukset.
Kommunikointi on taitolaji ja esim. jos viihdyttää itseään pelkästään realitysarjoilla, niin vähän epäilyttää henkilön harkintakyky.
Tiedättehän "Hei ai sä tulit jo, onko nälkä ja jääkaapissa on makrulaatikkoo,lapset leikkii, me syötiin jo mut tiiäkkö mitä tempparit - no nyt se Santeri päätti lopettaa suhteen sen Marinan kanssa ja keskittyä sit Annikaan mut sit se Santeri kuitenkin suuteli sitä Marinaa kääk mä en kestä ja sun äitis muuten ei sit enää tuu meille. Mä en kestä sitä akkaa enää yhtään, tänään siltä tuli kaks viestii joululahjoista hei pliis hetken rauhaa miksei se kysy sulta."
Pienet piirit johtaa aivosolujen tuhoon.
No ei tietenkään ole, mutta onko yksikään äiti tässä valittanut jostain niin mitättömästä asiasta kuin joululahjaviesteistä? Tässä on mm. Kuskattu lapsia ilman turvaistuimia, syötetty tahallaan pähkinää allergiselle lapselle, viety lapsi ilman lupaa kaupingille ilman lapsen tarvitsemaa lääkitystä, pidetty väkisin vastasyntynyttä hereillä ja estetty äitiä imettämästä, lukittu vauvan äiti ulos että pääsee nukkuvaa vauvaa ottamaan syliin, haukuttu lapsen vanhempia lapselle..jne jne.
Tämä on niin älytön ketju, miten ihmiset jaksaakin kommentoida tätä jatkuvasti. Mutta olen samaa mieltä tässä, että moni nuoriäiti on koukussa just näihin realitysarjoihin ja oma reaalielämä on ihan älytöntä ongelmien kehittelyä ja esim. anopin kanssa riitelyä, kun ei uskota että anoppia pitäisi kuunnella, jos sillä jotain asiaa on. Vanhemmat ihmiset ovat viisaampia kuin te keskenkasvuiset kakarat, omien kakaroittenne kanssa. Siis kunnioittakaa vanhempia ne, että maan perisitte.
Kyllä, amen. Anteeksi että itsekin olen syyllistynyt tähän anopin ohjeiden noudattamatta jättämiseen. Tässä anoppini puolesta neuvot muillekin äidelle. Olkaa hyvä.
Jos vauva itkee, hänellä ei ole ikinä se asia hätänä mitä sinä lapsen äiti ensimmäisenä ajattelet, vaan hänellä on joku muu hätä. Anoppi tietää paremmin. Erityisesti, vauvan ei ole nälkä ja häntä ei kuulu imettää rinnasta tulevalla maidolla. Hänen on mahakipu, joka todennäköisesti johtuu siitä rinnasta syömisestä. Mahakipuun auttaa hyssyttely kaukana äidistä. Älä ojenna käsiäsi kohti vauvaa. Älä ota tissiä esiin imetystä varten. Se ei ole tarpeen mahakivun hoidossa vaan saattaa jopa loukata anoppia, joka hyssyttää itkevää lasta. Syöttämisyrityksen sijaan sinun on hyvä mennä ulos kotoa ja lapsen isä voisi mennä myös pihalle. Näin anopille jää aikaa ja rauhaa hoitotoimenpiteelle. Vauvan ummetusta voi nimittäin hoitaa mekaanisesti peräsuoleen tunkeutumalla, kun jää lastenvahdiksi. Koska sinulle ja lapsen isälle voi tästä tuiki tarpeellisesta toimenpiteestä tulla paha olo, kannattaa pysyä poissa riittävän kauan, ettei hoito häiriinny. Lopuksi muista kiittää anoppia, kun eihän tämmöistä kätevää konstia neuvolassa opetettu. Imetyksen tärkeydestä vaan vaahdotaan.
Ennenkuin kukaan järkyttyy, tuo ylläoleva oli sarkasmia. Tapahtunut kuitenkin tosi. Ja kyllä, toi oli anopin ensimmäinen ja viimeinen lapsenvahtikeikka vauva-aikana.
Siis mitä mä äsken luin 😳
Taas muistan ja ymmärrän kuinka sairas ja raskas olikaan anoppini. Tai onhan se vieläkin mutta me ei kärsitä enää siitä. Koska esim tuo peräsuolen kaivelun ehdottelu ja toteuttaminen on niin pimeää ja anoppi olisi ansainnut saada selkäänsä näin jälkeenpäin ajatellen. Mehän ei voitu jättää vatsavaivaista vauvaa edes vessassakäynnin ajaksi anopin käsiin, ei uskonut millään että nykyään mitään tavaraa EI KAIVETA VAUVAN PERÄSUOLESTA ummetuksen hoitamiseksi. Ei ollut edes varsinaisesti ummessa vaan vähän kovalla vaan. Anoppi toisteli että "mummi sais kikkareen kaivastua helposti pois, kyllä se pittää saada pois" ja alkoi pokkana riisumaan vauvan vaippaa, edes käsiään pesemättä, vaikka kielsin ehdottomasti kaivelun. Asetteli vauvan selälleen reisiensä päälle vaikka toistin jo kovaan ääneen että anna olla, nyt se lapsi tänne. Nostin vauvan syliini ennenkuin ehti tunkea likaisia pitkäkyntisiä sormiaan mihinkään. Tämä vain jatkaa "mummi sen sais pois, anna tänne nyt, suotta itketät pikku löntykkää". Kutsui vauvaa hyvin vastaavalla "lempinimellä" joka kuulosti lähinnä vain ällöttävältä, toinen oli "pimpula". Mulle pimpula tarkoittaa lapsekasta nimitystä naisen sukupuolielimille ja sanoin tämän myös anopille, ja hihhihih kun nauratti vaan, ei lakannut kutsumasta em. nimellä.
Kyllähän joskus vauvojen ummetuksia yritettiin "hoitaa" kaivamalla mahdollinen ulostetiivistymä sormin ulos, mutta nykyään ei pitäisi tulla edes mieleen kellekään. On jo ties kuinka kauan tiedetty että sormet voivat nirhaista peräsuolen limakalvoa ja aiheuttaa sairaalahoitoa vaativan tulehduksen ja tartuttaa tauteja ja ettei se itse ongelma poistu mihinkään yksittäisen tiivistymän muodossa. Minun anoppini kohdalla tämä päähänpinttymä saada tehdä em. "toimenpide" heijasteli hänen yleistä suhtautumistaan vauvan kehoon. Vauva on niinkuin elävä nukke joka ei omista kehoaan.
Jos nykyään tietäisin jonkun tehneen noin minun lapselle niin tekisin rikosilmoituksen.Tuo haitarin kaivelu on kyllä kummallista ja tuomittavaa, mutta typerää on myös vouhkaantua jonkun antamasta lempinimestä, jos se sinulle tarkoittaa toista kuin sille toiselle.
Voiko etovampia ja kamalampia lempinimiä olla kuin pimpula ja löntykkä? Eikö sitä vauvaa voisi kutsua jollain nimellä, joka ei jo lähtökohtaisesti aiheuta oksennusreaktiota? En ole tuo äiti vaan ihan sivusta seuraaja tässä ketjussa.
Eivät ne minusta pahoilta kuulosta, sellaisilta helittelynimiltä lähinnä. En itse ole ikinä kuullut kenenkään käyttävän pimpukkaa naisen kukkasesta.
Vaikka ne sinusta olisivat epämiellyttäviä, toisista ne voivat olla suloisia. Esimerkiksi lähtökohtaisesti itse en pidä vauvoja millään tavalla suloisina vaan lähinnä kuolaavina kakkatykkeinä, mutta en silti mene sitä huutelemaan totuutena jollekin äidille.
Vierailija kirjoitti:
Olen isoäiti, enkä ole koskaan kuullutkaan mistään ’tuseeraamisesta’, kyllä se kakka tulee ihan luumumehulla tms ja kun lasta vähän hellästi hyppyyttää. Yleensähän sitä ennen aina vältettiin syöttää mitään vatsaa kovettavaa.
Tykkään näistä nykyäideistä kun ottavat itse vastuuta lapsistaan. Ette ehkä muista mutta ennen oli niitä avainlapsia jotka maleksivat pihoilla ja olivat yksin iltaisin kotona vanhempien ollessa töissä tai harrastuksissa. Ja sitä pidettiin ihan OK- juttuna.
Ystäväni teki töikseen puhelinmyyntiä iltaisin ja kertoi kuinka usein hän joutui lohduttamaan kotiin jätettyjä lapsia kun pelkäsivät niin kovin. Että silleen!
Tuseeraaminen on terveyskeskustöpöttelijä-äitien kieltä. Samoin kuin sectio, ceellä. tämä porukka on myös ensimmäisenä sijoittelemassa lähimmäisiään erilaisiin sairas-karsinoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten vanhempien elämä pyörii heidän lastensa ja lasten tekemisen ympärillä.
Niin kuin ylempänä jo todettiin, me nykyvanhemmat osataan tietoisesti välttää myöhemmin seuraava katumus ja ahdistus siitä, jos ne lapset ja oma vanhemmuus eivät olisi silloin aikanaan kiinnostaneet. Eli vältämme päätymisen itsekkäiksi isovanhemmiksi.
Ja sinäkin ymmärrät sitten, jos joskus saat lapsia, että niiden lasten vähän niin kuin kuuluukin olla todella tärkeitä ja keskiössä. Se ei kuitenkaan tarkoita omasta ajasta ja persoonasta luopumista, vaan vuorottelua ja priorisointia etenkin pikkulapsiaikana. Tervepäiset, luotettavat lähipiirin aikuiset toki voivat mahdollistaa paljon ja helpottaa elämää. Meillä he ovat mieheni veli ja hänen vaimonsa sekä esikoisemme kummisetä.Saa nähdä haluanko koskaan äidiksi, pelkään miten minun kävisi. Haluan urani, rakastan työtäni ja miestäni. Minusta aikuisilla pitää olla oma elämänsä myös parisuhteen ulkopuolella ja lasten synnyttyä. Parisuhteelle pitää varata aikaa. Enkä usko pitkään kotihoitoon, vaan lapset kulkevat elämässä mukana. Miksi lapsiperhe jumittuisi omiin juttuihinsa?
Nimen omaan niin, että lapset kulkevat elämässä mukana.
Onnistuu aivan mainiosti, kun jättää turhat tekemiset pois ja vanhemmat yhdessä suunnittelee ja toteuttaa arjen.
Suomalaisten vanhempien elämä pyörii heidän lastensa ja lasten tekemisen ympärillä.